Suomi NATOn jäseneksi - or not?

Pitäisikö Suomen hakea NATOn jäseneksi

  • Äänestäjiä yhteensä
    883
Kärkipoliitikkojen vahtimisketjussa on ollut keskutelua Viron auttamisesta. "Suomi ei voi antaa Virolle turvatakuita", kertovat suomalaispoliitikot, vaikka kukaan ei ole pyytänyt Suomelta sellaisia Virolle annettavan.

Luovutin taas kerran yrityksen ymmärtää kotimaista poliitikkojen vetämää keskustelua. Ilmeisesti sen tarkoitus on vain puhtaasti hämmentää kansalaiskeskustelua erilaisiin olkiukkokeskusteluihin.

Hyvin ovat onnistuneet, ja onnistuvat :oops:

TP Niinistö oli eilen puhumassa Viron Lennart Meri -konferenssissa, ja otti tämän taas kerran puheeksi, kun kerran sitä häneltä kysyttiin. Iltalehden artikkeli on otsikoitu siten, että TP Niinistö kertoo "Suomen kyllä auttavan Viroa, on auttanut, ja tulee jatkossakin auttamaan".

Samassa yhteydessä TP Niinistö taas kerran patistaa EU:ta edistämään puolustusyhteistyötä. Nostan seuraavan sitaatin, vahvistus minun:

- Olemme kuulleet kysymyksiä, kuinka Suomi voi auttaa Viroa. Emme ole kuulleet montakaan kertaa, kuka voi auttaa Suomea.
Vuosien aikana olen kysellyt ympäri Eurooppaa, mitä he ajattelevat Lissabonin sopimuksesta. Ei vastausta, presidentti sanoi.

- Suomi antaa sotilaallista apua muille maille siinä määrin kuin sitä on luvattu Suomelle. Meille ei ole sitä luvattu. Siksi yritän saada Euroopan unionin keskustelua eteenpäin.

Lipsahtiko hieman liikaa?

NATO-keskustelu käännetään aina joko Viron turvataukuiksi tai EU:n Lissabonin turvalausekkeeseen. Mikään toinen eurooppalainen valtio ei kuitenkaan pidä Lissabonin lauseketta turvatakuu lausekkeena, eikä sotilaallisen avun lausekkeena. Miksi pitäisivätkään, talousunioni EU yhtäällä, sotilasliitto NATO toisaalla. Tämän TP Niinistö yksiselitteisesti vahvistaa sitaatissaan.

Kun nyt ilmeisesti vihdoin, kahdenkymmenen vuoden vääristelyn jälkeen, "NATO-optio" saatiin puhkaistua (eli että mitään optiota ei ole), niin voisimmeko seuraavaksi puhkaista tämän Lissabonin turvalausekkeen samalla tavalla?

Keskustelu selkeytyisi lopullisesti: Haluaako Suomi mahdollisen kriisin sattuessa sotilaallista apua?

  • Kyllä: NATO-jäsenyys, joka myös ennaltaehkäisee kaiken sotilaallisen idästä tulevan painostuksen, omien rautapöksyjen lisäksi.
  • Ei: ollaan yksin, ei ennaltaehkäisyvaikutusta omien rautapöksyjen lisäksi, ja toivotaan että jos jotain kuitenkin saataisiin, jos tilanne tulee.
Mutta olisihan se kauheaa, että kansalle kerrottaisiin miten asiat ovat.

Neuvostoliittokin kaatui, kun tarpeeksi kauan oltiin hiiren hiljaa ja toivottiin että kukaan ei kiusaa meitä.

Hyviä pointteja. Onko tätä keskustelua EU-puolustuksesta, Lissabonin sopimuksesta ja sen "turvatakuista" käyty oikeastaan missään muualla päin Eurooppaa kuin vaan meillä Suomessa ? No, Juncker on vissiin silloin tällöin esitellyt päiväuniaan aiheesta julkisuudessa. Mutta on lienee aika luonnollista, että kun valtaosa EU-maista on NATO:n jäseniä, on näiden sotilaallinen puolustus paalutettu liittokunnan varaan. Miksi ihmeessä nämä maat haluaisivat ryhtyä rakentamaan jotain kilpailevaa organisaatiota NATO-rakenteen rinnalle ? Tuskin näitä kiinnostaa ryhtyä tällaiseen hankkeeseen pelkästään siksi, että Suomi tätä niin toivoisi mukavuussyistä.
 
Kyllähän tuo EU-puolustus on vain Nato-keskustelun väistelyä - myös tp Niinistöltä. Parhaiten asioista informoituna ja sekä valtion, että puolustusvoimien johtajana voisi sanoa itse, mitä mieltä on Nato-jäsenyydestä. Se olisi suoraselkäistä. Nyt venkoilee niin EU:n kuin kansanäänestyksenkin selän takana. Sama tosin pätee lähes koko poliitikkokenttään poislukien tämä Niinistön asema joka nimenomaan edellyttäisi vastuun kantoa.

Kait tässä on edelleen sitä neuvostoajan käyttäytymismallia; puhutaan yhtä ja toista ja ollaan sitä kolmatta mieltä.
 
Pistetään nyt tänne, kun ao. yhdistys NATO-jäsenyyttä vastustaa. Toimittaja on nyt huomannut oleellisen; Venäjän varustelua nämä "Rauhanpuolustajat" eivät vastusta...:rolleyes::mad:
Muuten, onkos meillä kenttätiedusteluosastoa noilla korkeuksilla? ;) Veikkaan, että miekkarissa on about 15 tyyppiä.

Tämä on harvinaista: Mielenosoitus sotaharjoitusta vastaan Rovaniemellä
Suomen Rauhanpuolustajat on järjestämässä Rovaniemelle mielenosoituksen Pohjoismaiden ja Nato-maiden suurta lentosotaharjoitusta vastaan toukokuun lopulla.

Rauhanpuolustajien verkkosivujen mukaan Arctic Challenge 2017 lentosotaharjoitusta vastustetaan, koska se lisää sotilaallista jännitystä Kalottialueella ja häiritsee Lapin herkkää luontoa porojen vasomisaikaan.

Suomessa Pohjoismaiden lentosotaharjoituksen tukikohta on Rovaniemellä. Harjoitukseen osallistuu toistasataa lentokonetta.

Pohjoismaiden lisäksi mukana on joukkoja, lentokoneita ja muuta kalustoa Yhdysvalloista, Alankomaista, Belgiasta, Iso-Britanniasta, Kanadasta, Ranskasta, Saksasta ja Sveitsistä.

Venäjän varustelua ei paheksuta
Venäjän ydinasevarustelua Kalotin naapurissa Murmanskin alueella yhdistys ei arvostele, vaan toteaa Venäjän kiihdyttävän varustelua Pohjoismaiden harjoituksen vuoksi.

Rauhanpuolustajien verkkolehden 2/2017 pääkirjoituksessa yhdistyksen toiminnanjohtaja Teemu Matinpuro katsoo Suomen lisäävän harjoituksella jännitystä alueella, vaikka täällä tiedetään Murmanskin alueen tärkeä sotilaallinen merkitys Venäjälle.

– On varmaa, että naapuri (Venäjä toim.huom.) vastaa tähän Suomen uuteen politiikkaan lisäämällä omaa sotilaallista voimaansa rajan takana. Näin olemme mukana kiihdyttämässä asevarustelukierrettä lähialueellamme sen sijaan, että esittäisimme keinoja sen välttämiseksi, Matinpuro arvioi pääkirjoituksessa.

Kylmän sodan aikaan Suomen Rauhanpuolustajien on arvioitu toimineen Neuvostoliiton etäohjauksessa. Yhdistyksen kritiikki kohdistui Yhdysvaltain ja Pohjois-Atlantin puolustusliiton Naton jäsenvaltioiden toimintaan. Nykyisin yhdistys vastustaa Suomen Nato jäsenyyttä.

Suurharjoitus touko-kesäkuun vaihteessa
Lähes kaksi viikkoa kestävä, Puolustusvoimien lentotoimintaharjoitukseksi kutsuma Arctic Challenge Exercise ACE 2017 harjoitus käynnistyy maanantaina 22. toukokuuta.

Rauhanpuolustajien mielenosoitukset ovat harjoituksen aloituspäivänä Rovaniemellä lentokentällä ja Lordin aukiolla. Mielenosoitusten jälkeen iltapäivällä järjestetään Lapin yliopistolla ”Arktinen rauhanhaaste – Arctic Peace Challenge” – seminaari.

13-3-9608002.png

Poroja ja pommikoneita. Osa Rovaniemellä järjestettävän mielenosoituksen julisteesta Rauhanpuolustajien nettisivulta.Rauhanpuolustajat
http://yle.fi/uutiset/3-9607484

Jos uutinen aiheutti naurunpyrskähdyksiä / verenpaineen nousua, niin saman efektin aiheuttaa myös tämän tyypin hölinät.

http://juhaniharjunharja.puheenvuor...n-nato-sota-jatkosodanjatkosodan-harjoittelua

Muistuu mieleen se Oregon Air National Guardin viime vuotinen Rissalan vierailu. Mielenosoittajat olivat paikalla heiluttamassa kylttejä, joissa luki "US ARMY GO HOME !" :D Hyvin olivat perillä USA:n asevoimien eri puolustushaaroista.
 
Ja kuvaan kuuluu, että vain USA on uhka maailmanrauhalle, Venäjä ei koskaan.
 
Ja kuvaan kuuluu, että vain USA on uhka maailmanrauhalle, Venäjä ei koskaan.

Kävin uteliaisuuttani vilkaisemassa noiden rauhanpuolustajien naamakirjasivun. Jaksoin selata uutisvirtaa parin kuukauden taakse. Silmään ei sattunut ainoatakaan Venäjä -kriittistä uutista tai tiedotetta. USA sitä ja NATO tätä -virttä hoilotettiin sen sijaan joka toisessa uutisessa. Sitten myös noiden mielestä läntisen imperialismin lisäksi myös Suomen omat puolustusvoimat tuntuvat olevan suurin este maailmanrauhalle.
 
Eli he haluavat olla Venäjän ns prisonbitch, perse paljaana vastaanottaman kakkoseen aina kun alfauros haluaa.
 
Eli he haluavat olla Venäjän ns prisonbitch, perse paljaana vastaanottaman kakkoseen aina kun alfauros haluaa.

Miten niin haluavat? Ovat sitä olleet jo aikoja. :D

Jo Neuvostoliiton ajoista.

Vaikka ei ehken mene hyvän maun mukaisesti, niin "putler-huora"-tarralle voisi olla markkinoita.
 
Naton laivat saapuivat Helsinkiin – tuhosivat matkalla kolme toisen maailmansodan aikaista miinaa

Suomessa vierailevan Naton miinantorjunta-alusosaston lippulaivan komentaja sai koulutuksensa Suomessa. Yleisö voi tutustua laivoihin kahtena päivänä.

Suomessa nähdään harvinainen laivastovierailu. Kyseessä on Naton miinantorjunta-alusosasto eli Standing Nato Mine Countermeasures Group 1 (SNMCMG1). Se saapui Helsinkiin perjantaina 19. toukokuuta neljän aluksen voimin.

Osasto jää Helsinkiin maanantaiaamuun asti, jonka jälkeen ohjelmassa on yhteisiä harjoituksia Suomen merivoimien kanssa. Harjoituksissa keskitytään miinantorjunnan ja merimiestaitojen kouluttaminen.

Ennen Helsingin vierailuaan osasto osallistui Norjassa, Latviassa ja Virossa järjestettyihin harjoituksiin. Osasto teki jo ennen Suomeen tuloaan tärkeitä tehtäviä.

– Teimme operaation aikana vaarattomiksi yhteensä kolme toisen maailmansodan aikaista miinaa, Seljamaa korostaa.

Osasto paikansi ja teki miinat hallitusti vaarattomiksi. Sodanaikaiset miinat olivat Saksan ja Neuvostoliiton merivoimien jäljiltä.

– Toisen maailmansodan aikaiset miinat löytyivät läheltä Suomenlahden etelärantaa, tarkemmin sanottuna Tallinnan lahdelta, luutnantti Krister Sooväli puolestaan kertoo Ilta-Sanomille.

http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005218552.html
 
Kun luin Adamin linkkaamaa tekstiä niin minusta Mattis vain puhuu ympäripyöreitä ystävyydestä ja että jatketaan yhteistyötä kuten tähän saakka, ei mitään lupauksia sen kummemmin.

https://www.defense.gov/News/Transc...attis-and-minister-hultqvist-at-the-pentagon/
Politiikka kun ei ole kieli jossa asiat sanotaan suoraan. Ehkä suljettujen ovien takana mutta yhteiskuntaan ei niitä puheita päästetä. Parasta poliittista puhetta on se jossa 100 eri ihmistä saa kaikki erilaisen käsityksen siitä mitä aiot tehdä. Silloin vastapuoli ei voi pelata sinua vastaan, olipa se sisäinen tai ulkoinen.

Mitä Mattisin pitäisi sanoa? Että "tänään muodostamme liittouman joka kukistaa Venäjän uhan" tai jotain vastaavaa? En näe mitä hyötyä siitä olisi kellekkään. Vain Venäjä hyötyisi tästä propagandassaan. Viisas veto.
 
https://foreignpolicy.com/2017/05/22/germany-is-quietly-building-a-european-army-under-its-command/

Aika kovaa kamaa Saksalta.

Romania’s entire military won’t join the Bundeswehr, nor will the Czech armed forces become a mere German subdivision. But in the next several months each country will integrate one brigade into the German armed forces: Romania’s 81st Mechanized Brigade will join the Bundeswehr’s Rapid Response Forces Division, while the Czech 4th Rapid Deployment Brigade, which has served in Afghanistan and Kosovo and is considered the Czech Army’s spearhead force, will become part of the Germans’ 10th Armored Division. In doing so, they’ll follow in the footsteps of two Dutch brigades, one of which has already joined the Bundeswehr’s Rapid Response Forces Division and another that has been integrated into the Bundeswehr’s 1st Armored Division. According to Carlo Masala, a professor of international politics at the University of the Bundeswehr in Munich, “The German government is showing that it’s willing to proceed with European military integration” — even if others on the continent aren’t yet.
 
10. Panzerdivision kuulostaisi komealta, jos löytyisi vielä ne 2.-9. divisioonat.
 
Todella mielenkiintoinen artikkeli. Tuossa haastateltu puolalaistutkija taitaa osua asian ytimeen, kun toteaa että tämä on saksalaisten keino paikata Bundeswehrin omia heikkouksia, varsinkin maavoimien puolelta. Romania ja Tsekki puolestaan lähtivät mukaan siksi, että saisivat omat joukkonsa tällä keinolla suunnilleen samalle koulutustasolle Saksan kanssa.
 
Ja hollantilaiset jotta voisivat treenata panssarivaunuilla. Myivät artikkelin mukaan kaikki omat vaununsa jonnekin :)
 
Back
Top