. tupla
Viimeksi muokattu:
Nurkantakanen
Kapteeni
Kangaspuro tarinoi BBC:lle:
Finns will go to the polls next year to elect a new president but the Nato debate, while always present, will not be a major issue, says Markku Kangaspuro, a Russia expert at the University of Helsinki's Aleksanteri Institute.
"[The] wide consensus between leading politicians is that it is not timely to discuss this issue," he says. "Almost no one thinks it would [now] be time to apply as a member state."
http://www.bbc.com/news/world-europe-40731415
Finns will go to the polls next year to elect a new president but the Nato debate, while always present, will not be a major issue, says Markku Kangaspuro, a Russia expert at the University of Helsinki's Aleksanteri Institute.
"[The] wide consensus between leading politicians is that it is not timely to discuss this issue," he says. "Almost no one thinks it would [now] be time to apply as a member state."
http://www.bbc.com/news/world-europe-40731415
Puollan ja vieläpä innokkaasti, mutta vain siinä tapauksessa, että harmaalle ajalle myönnetään turvatakuut. Vaikkapa usan taholta. Nuitahan on nähty ekana georgiassa ja sen jälkeen ukrainassa, mitä siitä voi seurata. Vaikkakin uskon suomen olevan kyllä paremmassa turvassa, kuin kumpikaan edellä mainituista
Jäin tätä pähkäilemään, tuollainen löytyi :
http://www.defmin.fi/files/1053/Asevelvollisuusjarjestelman_yhteiskunnallisia_vaikutuksia.pdf
Siitä saisi siis .. jos nyt mulla pysyi numerot jotenkin kohdallaan .. että asevelvollisten yhteiskunnallinen "kustannus" olisi approx. 164 miljoonaa euroa. Tässä siis ansiotuloverojen, arvonlisäverojen yms. vaikutus. Aika monimutkainen tuo vaikutuksen arviointi, kun siellä on elementtejä, joiden määrittäminen on hyvin vaikeaa. Jos tähän lisätään sotilaseläkkeet (taisin jostin täältä bongata luvun 500 milj.) ja rajan budjetti ~230milj. ollaan jossain 1,7-1,8 % luokassa. Ja sitten jos laitetaan karkeasti HX ja korvetit vaikkapa 20 vuoden ajalle niin kyllähän se menee 2%:n tienoille. Tässä nyt on aika isoja virhemaginaaleja lähtien hankintakustannuksista, kuuluuko ylläpito ja päivitykset mihinkä budejttiin, ja millaisella rahoituksella noita hankkeita tehdään.. esimerkiksi.
Nojatuolistrategi
Ylipäällikkö
Jos Suomi olisi Ruotsin lisäksi Viron kilpenä, se olisi Randin mukaan hyvä. Kalpana olisi JASSM.
Tähän taisi tyssätä Nato-jäsenyys jo 1990-luvulla. Ahtisaari & Co eivät halunneet Suomea Naton kilveksi tai kirveeksi.
Tähän taisi tyssätä Nato-jäsenyys jo 1990-luvulla. Ahtisaari & Co eivät halunneet Suomea Naton kilveksi tai kirveeksi.
skärdis
Respected Leader
Mutta veivät meidät kuitenkin länsiliittouman leiriin?
Voi kai lohduttautua sillä, että emme YYA-aikanaan olleet kartalla mikään valkoinen läiskä rauhan ja puolueettomuuden tyyssijana vaan suurvallat varautuivat täysimääräiseen sotaan Suomessa ja etenkin Suomen yllä.
Nojatuolistrategi
Ylipäällikkö
Niin. Euroopan yhteisöön liittyminen taisi olla uskaliain turvallisuuspoliittinen toimi tuolloin.
Eikä tilanne ole helpottunut sen koommin – ensin sisäpoliittisista (Halonen-Tuomioja) ja nyt ulkopoliittisista syistä (Trump-Putin-Erdogan).
Tossa olisi melkein gallupin paikka. Kuka on torpannut pahiten suomen defenssiä? Ulkolaiset mukaanlukien. Sanoisin, että halipatsuijaa ja tuomi eki on aika kärjessä
Sorsa oli myös KGB:n listoilla ja paljonko sotki Koiviston politiikkaa. Kanervakin on marssinut rauhanaatteessaan itäsaksassa stasin silmien alla. Eikä karvansa paljastanut Lipponen tai Vanhanenkaan epäilyksittä pääse. Näistä politiikonvempuloista on vaikea sanoa ja jos heistä kertova aineisto on Naton hallussa niin ikävähän sinne on pyrkiä kun yksi jos toinenkin poliitikko ei saa auktorisointia Naton toimintaan itäyhteyksiensä vuoksi. Toki Halonen (Sorsan adjutantti) ja Tuomioja on oma lukunsa. Myös Aleksanteri-instituutin hörhöt ovat kampittaneet länsisuhteitamme tehokkaasti.
jurppi
Ylipäällikkö
Juuri näin..Ahtisaari on avoimesti kertonut että Suomen tulisi kuulua kaikkiin länsimaiden yhteisiin organisaatioihin. Erityisesti NATO:on.
Vähän parempi kirjoitus niin laitetaan kokonaisuudessaan tänne:
Jukka Tarkka: Nato-kansanäänestys olisi arvaamaton riski
ESSEE: Poliitikkojen mukavuudenhalu estää heitä kuvaamasta äänestäjille Suomen todellista asemaa.
© ANNIKA PITKÄNEN Jukka Tarkka
MIELIPIDE 11.8.2017 18:40
Turvallisuuskeskustelu peittää todellisuutta samanlaisella silopuheella kuin kylmän sodan aikainen ystävyysliturgia, kirjoittaa valtiotieteiden tohtori Jukka Tarkka uudessa Kanava-lehdessä.
Kanava 5/2017. Kansikuvan on tehnyt Annika Pitkänen.
”Ei riitä, että turvallisuuspolitiikan johto on tiukasti analyyttinen ja looginen. Sen ponnistelu realistisen turvallisuuspolitiikan puolesta on tuomittu tuhoon, jos kansalaisilla ei ole perustietoa ymmärtää, mitä turvallisuuspolitiikassa tapahtuu ja mistä se johtuu”, Tarkka kirjoittaa.
Suomen Kuvalehti julkaisee kirjoituksen kokonaisuudessaan.
Suomalaisessa yhteiskuntadebatissa esiintyi vielä 1960-luvulla ajopuuteorian kannattajia. Sen ajatuksen mukaan suurvaltojen sota tempasi Suomen toisen maailmansodan pyörteisiin kuin vuolas virta vie irtotukin.
Tämä runollinen kielikuva tuntui sopivan talvisotaan, vaikka kyllähän Suomi yritti ohjata omia kohtaloitaan jo silloin. Yhdessä asiassa se onnistuikin, Suomi säilytti itsenäisyytensä. Se ei ollut aivan huono saavutus niissä oloissa, sillä Stalinin tarkoitus oli tuhota se.
Oli muodikasta sanoa jatkosodan Suomea ajopuuksi, koska se soti Hitlerin Saksan rinnalla Stalinin Neuvostoliittoa vastaan. Paljon sitä huonompaa poliittista asemointia ei voi kuvitella. Kylmän sodan aikana oli suorastaan yhteiskunnallista kysyntää jatkosodan halveksunnalle.
Ei Suomi jatkosodassakaan ajelehtinut sentään täysin tahdottomasti. Se ehti toisen maailmansodan aikana käydä sotaa paitsi Stalinia myös Hitleriävastaan. Se yritti kauhoa valtavirrasta sen verran syrjään, että voisi säilyä itsenäisenä. Ja vastoin odotuksia Suomi onnistuikin, viime hetkellä ja nipin napin, mutta sittenkin.
Kylmän sodan vuosia on totuttu pitämään nolottavana suomettumisen aikana. Tavanomaisen totuuden mukaan Suomi ajelehti silloin jos koskaan, tai jos joku piti perää, niin se tapahtui neuvostoliittolaisen luotsin komentojen mukaan. Sekään ei pidä paikkaansa. Suomi oli koskivene, jonka miehistö yritti vimmatusti soutamalla ja älykkäästi perää pitäen ohjata ohi pahimpien tyrskyjen.
Ystävyyspolitiikan usva hämärsi kylmän sodan aikaisia näköaloja. Neuvostoliiton politiikkaa sanottaisiin nykykielessä trollaukseksi. Tarkoituksena oli osoittaa, että marxismi-leninistinen imperialismi ei ole imperialismia.
Osa suomalaisista uskoi tai oli uskovinaan, että Neuvostoliitto oli jalostanut imperialismin ystävyydeksi. Suomen virallinen politiikka vahvisti neuvostopropagandaa mairealla liturgiallaan.
Siinä menossa koskiveneen perämiehellä ja soutajilla oli sama tahto kuin talvi- ja jatkosodan johtajilla, he halusivat pitää Suomen itsenäisenä. Neuvostopainetta oli opittava vastustamaan niin, että se ei näyttänyt vastustamiselta.
Vene vuosi kuin seula, ja hörppäsi joskus vettä yli laidan. Ajoittain energiaa meni enemmän veneen pohjalle kertyneen painolastin äyskäröintiin kuin soutamiseen ja perän pitämiseen. Välillä soutajat menettivät otteen tilanteesta ja vene jäi pyörimään akanvirtaan.
Ystävyys ja luottamus alkoivat tuntua politiikan kovalta ytimeltä, vaikka ne eivät todellakaan ole kansainvälisen politiikan varsinaista käyttövoimaa.
Neuvostoliitto pääsi iholle kaikkein herkimmässä paikassa.
Mutta Suomi selvisi, vaikka jonkin kerran oltiin vähällä karauttaa kiville. Niin kävi yöpakkasissa. Siitä vaiheesta lähtien Neuvostoliitto oli melkein 30 vuotta Suomen hallitusneuvottelujen osapuoli, jos ei neuvottelupöydän ääressä niin ainakin nurkan takaa kurkkimassa ja huutelemassa.
Toinen koskiveneen pohjakosketus oli Novosibirskin vahtikoiralausuma. Suomi pystyi sillä torjumaan Neuvostoliiton vaatimat yya-konsultaatiot, mutta kovasta hinnasta. Suomi otti konsultaatioaloitteen itselleen ja asemoitui Neuvostoliiton puolustusrakenteen osaksi.
Kolmas rysähdys kiville oli noottikriisin syväsisältö. Neuvostoliitto pääsi iholle kaikkein herkimmässä paikassa, siitä tuli Suomen presidenttipelin äänetön yhtiömies parin vuosikymmenen ajaksi.
Mutta joissakin tilanteissa Suomi ohitti vaarallisia karikkoja niin taitavasti, että Neuvostoliitto ei voinut osoittaa avoimesti tyytymättömyyttään.
Tällaisia kovan diplomatian mestarisuorituksia olivat esimerkiksi salaisten konsultaatioiden katkaiseminen 1974, puolustusministeri Dmitri Ustinovinyhteisiä sotaharjoituksia koskeneen ehdotuksen torjuminen 1978 ja herätemiinahankinta 1980-luvun alussa.
Kylmän sodan jälkeinen maisema on kalsea. Euroopassa pyyhkii hyytävän voimapolitiikan viima ja kosken vyöryssä ryskää kaukana Suomesta syntyneitä jäälohkareita.
Suomalainen koskivene on nyt toista tekoa kuin kylmän sodan aikainen hatara ruuhi. Sen rakennetta on vahvistettu toimivalla puolustusrakenteella ja vuotokohdat tilkitty unionijäsenyydellä. Peränpitäjillä ja soutajilla on liikkumatilaa enemmän kuin suomettumisajan miehistöllä.
Koskiveneen miehistö hyödyntää kylmässä sodassa saatuja onnistumiskokemuksia, mutta noudattaa myös silloisista epäonnistumisista opittua varovaisuutta. Näillä eväillä on pystytty muutamiin vahvoihin ohjausliikkeisiin pahimpien pyörteiden ohi.
Näitä onnistumisen kokemuksia olivat esimerkiksi Pariisin rauhansopimuksen yksipuolinen tulkinta, joka vapautti Suomen yya-taakasta. Uhkarohkea Hornet-hanke oli sekä kovan että diplomaattisen puolustuspolitiikan U-käännös täydessä vauhdissa länteen. Puolustusvoimain vähäeleinen päättäväisyys ohjasi Suomen kansainväliseen harjoitusyhteistyöhön asteittain, ja oikeastaan ennen kuin siitä oli erikseen päätetty.
Suomi pyrkii laventamaan ulkoisen turvallisuustyön sektoria lakiuudistuksella, joka antaa puolustusvoimille mahdollisuuden käyttää aseellista voimaa kansainvälisissä kriisinhallintatehtävissä. Se pyrkii nykyaikaistamaan tiedustelunsa toimintamahdollisuuksia lähes samalle tasolle muiden unionimaiden kanssa.
Suomi on parantanut kovan puolustuksen uskottavuutta luomalla kyvyn nopeaan reagointiin äkillisissä uhkatilanteissa. Näillä toimilla Suomi yrittää edes vähän korjata 2000-luvun alkuvuosina Lissabonin sopimuksen sanamuotoa koskeneissa neuvotteluissa tehtyä ohjausvirhettä, joka etäännytti Suomen unionin puolustusyhteisöstä.
Turvallisuuspolitiikan johto ei ole erityisen pontevasti yrittänyt sopeuttaa suomalaisia voimapolitiikan sähköistämään ympäristöön.
Useimmat poliitikot ja kansalaisten enemmistö ovat omaksuneet kylmän sodan kokemuksiin lukkiutuneen ajatustavan. Se on estänyt mielipideilmaston kypsymisen Nato-jäsenyyteen, vaikka tällainen ratkaisu olisi johdonmukainen jatke viimeksi kuluneiden parin vuosikymmenen aikaiselle kehitykselle.
Poliitikkojen mukavuudenhalu estää heitä kuvaamasta äänestäjille Suomen todellista asemaa.
Turvallisuuskeskustelu peittää todellisuutta samanlaisella silopuheella kuin kylmän sodan aikainen ystävyysliturgia. Sen kertosäkeisiin kuuluu yritys torjua vihapuhe Natosta maalaamalla tulevaisuudenkuvia eurooppalaisesta Natosta, vaikka sellainen on jo keskuudessamme. Naton 28 jäsenestä 26 on eurooppalaisia valtioita. Paljon tätä eurooppalaisemmaksi Nato ei voi tulla.
Politiikan päättävä taso on vapaaehtoisesti solminut itselleen hirttosilmukan lupaamalla kansanäänestyksen Nato-jäsenyydestä. Sitä vaativat lähinnä ne, jotka vastustavat Natoon liittymistä, mutta eivät kehtaa sanoa sitä.
Nato-kansanäänestys kuulostaa niin hienolta, että yksikään uratietoinen poliitikko ei voi vastustaa sitä. Se olisi sillä tavalla erikoinen kansanäänestys, että lopputulos tiedetään ennen äänten laskentaa.
Sodan jälkeisinä vaaran vuosina melkein kaikkia suuren luokan turvallisuuspoliittisia ratkaisuja tehtäessä kansalaismielipiteen enemmistö vastusti niitä. Sellaisia olivat yya-sopimus, Efta- ja EEC-ratkaisut, Etyk-aloite ja Pax-tulkinta.
Vasta vähitellen kansa alkoi ymmärtää, mitä järkeä niissä oli. Ja jotkut taitavat vieläkin rakastaa yya-sopimusta.
On heikkoja viitteitä siitä, että tarkoitus ei ole jäädä akanvirtaan pyörimään.
Virta vie. Ei ole mahdollista peruuttaa ylävirtaan siellä Nato-kysymyksessä tehtyjen ohjausvirheiden korjaamiseksi. On tultava toimeen siinä pyörteessä, johon juututtiin.
Nyt mennään siis niillä eväillä, että presidentti, hallitus ja eduskunta ovat käytännössä lukinnet Suomen Naton ulkopuolelle.
Nato-jäsenyyteen liittyy riskejä, mutta niitä liittyy myös sen ulkopuolelle jättäytymiseen ja kahdenvälisiin puolustusjärjestelyihin. Ne kaikki ovat todennäköisesti hallittavissa olevia riskejä.
Mutta on täysin hallitsematon riski avata edes teoreettisesti se mahdollisuus, että kansanäänestys kaataisi Nato-jäsenyyssopimuksen, jonka ovat valmistelleet demokraattiset valtioelimet parhaan virkamies- ja sotilaallisen asiantuntemuksen perusteella, joka on neuvoteltu valmiiksi Naton kanssa ja jonka eduskunta on hyväksynyt. Sellainen äänestystulos nollaisi Suomen turvallisuuspoliittisen uskottavuuden ja kansainvälisen toimintakyvyn.
Mikään vastuuntuntoinen hallitus ei voi antautua sattuman varassa sellaiseen vaaraan.
Nato-jäsenyyden valmistelua ei voi aloittaa ennen kuin on varmuus siitä, että se tapahtuu perustuslain mukaisesti presidentin johdolla virkamies- ja asiantuntijaelimissä ja hallituksessa, ja että siitä päätetään edustuksellisen demokratian mukaisesti eduskunnassa. Sitä varten presidentti ja eduskunta on valittu kansanäänestyksessä.
Prosessin demokraattisuuden takaa perinteinen parlamentarismi, jossa hallitus toimii eduskunnan luottamuksen varassa ja sen ministerit ohjastavat virkamiehiä.
Takalukkoon vahingossa loksahtanut Nato-ovi ei ole katastrofi, vaikka väliaikainen ongelma se kyllä on.
Asejärjestelmien määrätietotinen modernisointi, menestys kansainvälisessä harjoitusyhteistyössä ja vakuuttava aluepuolustusjärjestelmä ovat luoneet asetelman, jossa Suomi hyötyy Nato-yhteistyön tuottamasta turvallisuuslisästä ilman Nato-jäsenyyttä, ja siitä huolimatta, että turvatakuita ei ole.
Tässä rakenteessa Suomi selviää niin kauan, kun sillä on tarjottavana lännen arvostamaa puolustusyhteistyötä Itämeren alueella. Nato tarvitsee Ruotsia ja Suomea Baltian puolustuksen pohjoisen sivustan ja selustan suojaamiseen.
Sitten kun länsi ei enää tarvitse Suomea, tämä onnenkantamoinen menee ohi, ja päälle ryöppyävät uudet tyrskyt. Vastaan voi tulla pahempiakin tilanteita kuin tähän mennessä kylmän sodan jälkeen on koettu. Siihen rutistukseen Suomi joutuu yksin, ellei se katso valppaasti eteensä ja viimeistele myös muodollisesti tähän asti tapauskohtaisesti noudatetun Nato-yhteistyönsä.
On heikkoja viitteitä siitä, että tarkoitus ei ole jäädä akanvirtaan pyörimään. Presidentti Sauli Niinistötoisti veteraanipäivän puheessaan Lahdessa ajatuskulun, jota hän käytti jo kesän 2016 Kultaranta-keskustelujen avauspuheessa.
Niinistö sanoi, että vahvat puolustusvoimat estävät ennakolta konflikteja nostamalla hyökkäyskynnystä, ja samalla ne luovat kiinnostusta kumppanuuteen Suomen kanssa.
Liittoutumisasia ei siis ehkä ole lukkiutunut lepotilaan vaan jonkinlainen haku on päällä. Tavoitteena ei välttämättä ole Nato-jäsenyys, vaikka voihan se olla sitäkin, sillä se mahdollisuus todetaan monissa juhlavasti hyväksytyissä dokumenteissa. Mutta se voi olla myös jotakin vähemmän kuin Nato, mutta enemmän kuin nykyinen epämääräisyys.
Turvallisuus ei synny toistelemalla vanhoja iskulauseita.
Nykyisin turvallisuuteen vaikuttaa materiaalisen puolustusvalmiuden rinnalla ehkä enemmän kuin koskaan se, mitä suomalaisten ja heidän päättäjikseen valitsemiensa poliitikkojen päässä liikkuu. Suomen turvallisuuden ensimmäinen puolustuslinja on ihmisten korvien välissä.
Kansallisen turvallisuuden ylläpitoon tarvitaan poliittisen pelisilmän lisäksi myös kansainvälisen yleistilanteen, Suomen yhteiskunnan syvärakenteen ja Euroopan historian tuntemusta. Tämä henkinen pääoma ei kartu toistelemalla vanhoja iskulauseita.
Turvallisuuden henkinen pääoma ei myöskään kartu mellastamalla sosiaalisessa mediassa. Siihen tarvitaan opiskelua, oppimista, lukeneisuutta ja kykyä arvioida kriittisesti asioita ja mielipiteitä.
Kaiken tämän lisäksi tarvitaan myös älyllistä itsenäisyyttä silloin kun asiakeskeinen päättely alkaa tuottaa tavanomaisesta totuudesta poikkeavia johtopäätöksiä.
Viime vuosikymmeninä vallalla on kuitenkin ollut ajatustottumus, jossa demokratian tehokkuutta mitataan sillä, miten se pystyy rajoittamaan henkistä liikkuvuutta lisäävän tiedon vaikutusta turvallisuuspolitiikkaan.
Opiskeltuun tietoon ja politiikan ulkopuolelta kertyneeseen kokemukseen nojautuvia toimijoita pidetään eliittinä, ja eliitin halveksunta on populismin valtakunnassa suosittu kansanhuvi.
Kotimaisten ja kansainvälisten ilmiöiden arvioijat ja niiden kehityssuuntien ennakoijat ovat menettäneet kykynsä syöttää havaintojaan ja ideoitaan poliittiseen harkintaan. Ei siksi, että tällaisen tiedon tarjonta olisi loppunut vaan siksi, että se torjutaan.
Suomi on niin pahassa paikassa Euroopan pohjoisella reunalla, että ilman hengen voimaa sen karua ympäristöä ei voi sietää eikä sen vaaroja torjua. Turvallisuus syntyy asioista, jotka nousevat historiasta. Mielipiteet eivät siinä auta.
Mielipiteitä ei tarvitse perustella ja niitä voi koska vain muuttaa millä perusteella tahansa tai ilman perusteita. Enemmistön mielipide voi muuttua vaikka viikoittain.
Millä hetkellä vallitseva kansan mielipide on oikea peruste turvallisuusratkaisulle, jonka aikahorisontti on pikemminkin sukupolvia kuin vuosikymmeniä?
Historian taju on turvallisuusajattelun kivijalka.
Kansainvälistä ja kotimaista ympäristöä hallitsevat väkivalta, avoin propaganda, disinformaatio, trollipelotelu, kyberterrorismi ja hybridiuhat.
Tässä ankeassa ympäristössä henkisesti valppaan yhteiskuntailmaston vaaliminen on ainoa hengissä selviämisen strategia. Siihen tarvitaan historian osaamista ja ymmärtämistä. Tulevaisuus on synkeä, jos historian kouluopetusta yhä vain vähennetään, kuten näyttää tapahtuvan.
Ei riitä, että turvallisuuspolitiikan johto on tiukasti analyyttinen ja looginen. Sen ponnistelu realistisen turvallisuuspolitiikan puolesta on tuomittu tuhoon, jos kansalaisilla ei ole perustietoa ymmärtää, mitä turvallisuuspolitiikassa tapahtuu ja mistä se johtuu.
Älyllisesti toimiva turvallisuusjohto ei voi menestyä, elleivät politiikan mielipidejohtajat ymmärrä turvallisuuden rakennetta ja taustaa. Historia opettaa juuri sitä. Koulujen historianopetus on turvallisuuskoulutusta.
Turvallisuuden rakennetekijöiden tunnistaminen ja ymmärtäminen eivät kartu kansalaismielipiteen kuulostelusta. Siihen tarvitaan faktatiedon keräämistä menneisyyden tapahtumista ja oman ajan uutisista ja yritystä ymmärtää näitä ilmiöitä ja niiden vuorovaikutusta.
Siksi historian taju on turvallisuusajattelun kivijalka. Ilman humanistista tuntumaa eurooppalaisesta hengen perinnöstä ja Suomen historiallisesta ponnistuspohjasta meidän voi käydä todella huonosti.
Suomen turvallisuutta merkittävimmin muotoilleet presidentit J. K. Paasikivi, Urho Kekkonen ja Mauno Koivistoponnistivat vahvan akateemisen hengenviljelyn pohjalta ja kehittyivät kansallisiksi johtohahmoiksi lähes intohimoisen historian harrastuksen kantoaallossa.
Näillä valtiomiespresidenteillä oli taipumus käyttää historian ymmärryksestä peräisin olevaa logiikkaa pohtiessaan kansallisia rakenteita sekä kansainvälisen politiikan ja voimapolitiikan ilmiöitä. Jos tämä asenne alkaisi yleistyä turvallisuuskeskustelussa ja turvallisuuspolitiikan tekemisessä, meillä voi ehkä olla eväitä selvitä edessä olevista kosken pyörteistä.
Suomen turvallisuushistoria osoittaa, että kansainvälisen politiikan akanvirtaan ei pidä jäädä pyörimään, mutta ei pidä myöskään antautua mielipiteiden pintavaahdon vietäväksi. Historian valtavirtaa ei voi kääntää eikä voittaa, mutta sen voimaa voi käyttää Suomen ohjaamiseen pahimpien tyrskyjen ohi.
Historia osoittaa, että joskus se on onnistunut. Siitä pitää oppia niin että se onnistuisi myös tulevaisuudessa.
Jukka Tarkka on valtiotieteiden tohtori ja vapaa kolumnisti.
Kirjoitus on ensi kertaa julkaistu Kanavassa 5/2017. Suomen Kuvalehti ja Kanava kuuluvat samaan lehtiperheeseen Otavamediassa ja lehdillä on yhteinen päätoimittaja.
Välttämättä tilanne ei ole se, että poliitikot olisivat jäsenyyttä vastaan. Mutta miten rohkenisivat sanoa mielipiteensä jos se on myönteinen.
Benelli
Respected Leader
Jos eivät uskalla niin sitten ovat käytännössä NATO jäsenyyttä vastaan koska heillä ei riitä rohkeus kannattaa sitä?, se ei kuitenkaan tarkoittaisi että kansa yleisesti ei uskaltaisi kannattaa NATO jäsenyyttä anonyymeissä gallupeissa tai äänestyksessä.
Mielestäni Suomen NATO jäsenyyden vastustaminen päinvastoin vaatii enemmän rohkeutta kuin sen kannattaminen.
Denn wer sich retten tut der hat zum Untergang kein Mut.
Torrakko
Kapteeni
Syitä välttää kertomasta todellisia mielipiteitä voi olla monia. Siviilipäätösvallalla on samanlainen salailun tarve kuin sotilasjohdolla, mutta ei se ilkeydestä johdu.
Benelli
Respected Leader
Salailu on yksi asia, suoranainen valehtelu on toinen eikä sillä käytännössä ole merkitystä jos joku on salaa jotain mieltä mutta käyttäytyy täysin samoin kuin jos olisi eri mieltä. Vähän kuin rohkeuden teeskentely tulen alla on käytännössä rohkeutta.
Ei poliitikot mitään suoraselkäisiä patriootteja ole vaan luovivat sieltä mistä olettavat ääniä ja mandaatit saavansa. Harvassa on poikkeukset. Ja näiden joukossa on niitä jotka toimivat kulissien takana paremmin informoituna ja kenties odottavat otollisempia, riskittömämpiä aikoja. Eli Natojäsenyyden edut voidaan tiedostaa mutta niiden esiintuonti on ns poliittisesti riski ennen kuin asia on yleisestikin hyväksyttävissä. Ja näinhän ei tule olemaan ennen kuin asiasta avoimesti keskustellaan. Poliitikot eivät tätä avausta tee vaan sen täytyy tulla muista ammattiryhmistä ja maanpuolustuksesta huolissaan olevien taholta. Tietenkin kansalaisaloitteen joka keskustelua avaisi voisi tehdä vaikka täälläkin. 20000 ääntä olisi nopeasti kasassa.
Yksi asian käsittelyä jarruttava tekijä on myös vanhemmat poliittiset toimittajat. Lähes kaikki ainakin hieman punertavin jäsenkirjoin, marimekkopaidoin tai ruusuhuivein. Ja kankainen olkalaukku tietenkin.
Mutta kuten Verkkouutisten juttu kertoo
KOTIMAA
CIA:n salainen raportti 1984: Suomen vastarinta neuvostosotilaita vastaan olisi raivokasta
JUHA-PEKKA TIKKA
eilen klo 10:13 (päivitetty eilen klo 10:14)
USA:n tiedustelupalvelun mielestä Suomen ja muiden pohjoismaiden puolustusvoimat olivat liian pieniä.
Salaisuusluokituksesta jo aiemmin vapautuneista, nyttemmin nettiin tulleissa CIA:n historiallisissa raporteissa on vähälle huomiolle jäänyt Suomea ja muita pohjoismaita koskeva 1984 sotilaallinen analyysi. Se on nimeltään Nordic Forces in the 1980s.
CIA:n 1984 kartta Suomen todennäköisistä sodan ajan joukkojen taktisista sijoituksista.
CIA oli 1980-luvulla huolissaan pohjoismaiden vähäisistä puolustusvoimista ja arveli Neuvostoliiton halutessaan valtaavan Pohjolan.
Analyysin yhteenvedossa todetaan Suomesta näin:
* Aggressiivisen aluepuolustuksen strategiansa vuoksi suomalaiset toivovat, että mahdolliset hyökkääjät tulevat siihen tulokseen, että pitkällä tähtäimellä taistelun suomalaisjoukkoja vastaan ja Suomen alueen varmistamisen kustannukset olisivat liian korkeat. Vaikka Suomen joukot ovat liian pienet turvaamaan Suomen rajat, ne todennäköisesti olisivat tehokkaita häiritsemään Norjaa kohti meneviä Neuvostoliiton joukkoja ja katkaisemaan Neuvostoliiton huoltolinjoja.
Raportin mukaan "suomalaiset pelkäävät Naton Norjanmereltä ilmasta tai mereltä laukaistavien risteilyohjusten saavan Moskovan vaatimaan sotilaallisia konsultaatioita sopimuksen (YYA) mukaisesti. Helsingin suurin huoli on, että neuvostoliittolaiset yrittäisivät tuoda ilmapuolustustaan Suomeen sillä perusteella, että Suomi ei kykene puolustamaan ilmatilaansa".
– Sopimuksesta huolimatta suomalaiset ovat - asehankintoja lukuun ottamatta - vastustaneet tiukasti kaikkea sotilasyhteistyötä Neuvostoliiton kanssa, eikä tällaisia konsultaatioita ole koskaan käyty, CIA noteeraa.
Raportissa todetaan, että "suomalaiset aikovat tehdä (maansa) valtauksesta niin kalliin kuin mahdollista sijoittamalla pääasialliset maajoukkonsa turvaamaan olennaisia alueita ja käymällä sissisotaa valloitetuilla alueilla", joita ovat asutuskeskukset ja niitä puolustavat alueet:
* Huolimatta talvi- ja jatkosodan opetuksista varhaisella 1940-luvulla suomalainen "henki" ei voi korvata puolustusvoimia jotka yksinkertaisesti ovat liian pienet - liian vähillä voimavaroilla - osoittamaan uskottavaa uhkaa supervallalle, joka on päättänyt käyttää Suomen aluetta tai ilmatilaa. Kuitenkin Neuvostoliiton olisi harkittava tarkoin tavoitteitaan Suomen sissisodan valossa, joka todennäköisesti olisi raivokasta, CIA veti yhteen.
Heikoimmillaankin olimme kuitenkin Neuvostoliitolle suunnaton riski hyöty/hinta suhteessa ja sotilaallinen suo siinä kuin esim afganistankin. Toki tyynni toisen luonteinen mutta mittaamaton riski kuitenkin. Ja tästä olemme reippaasti vahvistuneet kun taas Neuvostoliitto on heikentynyt nykyvenäjäksi.
Ilman muuta kannattaisin Natojäsenyyttä. Se olisi se viimeinen niitti ja Venäjän olisi pakko unohtaa tämä ilmansuunta. Väittäisin, että pikkuhiljaa meillä on myös myös hauista ja selkänojaa se toteuttaa antamatta Venäjän tärvellä prosessia.
Ongelmana on vain poliitikot, yleinen tietämättömyys niin Venäjästä kuin Natostakin ja tukahdutettu keskustelu aiheesta. Sinänsä olisikin mielenkiintoista jos asia jotenkin tulisi vaaliteemaksi. Siis niin paljon, että Vänäjää houkuttaisi yrittää siihen vaikuttaa ja toisaalta niin, että sitä myös käsiteltäisiin miksi se Venäjää muka haittaisi. Venäjähän meitä Natoon nytkin ajaa - näyttäisi karvansa niin homma olisi selvä.
Benelli
Respected Leader
Kirjoitan pidemmän vastauksen myöhemmin mutta on syytä huomata että aikoinaan CIA suunnitteli varustavansa Suomalaisia vastarintajoukkoja taktisilla ydinaseilla.
Edit: Mikään äänestäjien tai poliittisen mandaatin menettäminen ei ainakaan itsessään johda kuolemaan/kuolemiin ja nämä seuraukset kantava edelleen saa tavallista ruokaa kaupasta, voi nukkua normaalisti omassa sängyssään, nauttia kuumista suihkuista, saa kohtuu hyvää terveydenhoitoa, ei joudu hautaamaan lapsiaan, jne.
Ei mikään erityisen karmea kohtalo.
Moni olettaa että tilanteessa jossa Putinin kannattaisi aloittaa sotatoimet Suomea kohtaan mutta konventionaaliset menetelmät olisivat riittämättömiä niin Putin luopuisi ajatuksesta, sen sijaan että käyttäisi joukkotuhoaseiden ylivoimaa.
Denialismi on tässä osittain jopa naurettavan lapsellista kuten eivät voisi muka käyttää pommeja näin lähellä Venäjää vaikka parhaimmillaan Neuvostoliitto räjäytti 140 662 kilotonnia vuodessa, tuhannesosa tuosta meidän niskaan olisi jo hanurista.
Se että Putin on mitä ilmeisemmin joukkomurhannut omia kansalaisiaan oman poliittisen uran edistämiseksi kertonee kaiken tarvittavan tämän moraalisista estoista.
Ja pakotteet jäisivät hyvin pitkälti samalle tasolle kuin konventionaalisessa sodassa koska sitä ruuvia voi kiristää vain tiettyyn rajaan asti.
Otollisempi aika ei välttämättä kestä pitkään eli homma pitäisi olla jo vähän pidemmällä jos meinataan ehtiä Ruotsin kanssa samalla oven avauksella.
Jos joku julkisesti vastustaa Suomen NATO jäsenyyttä mutta tekee salaa työtä sen eteen niin se on keskustelun kannalta suhteellisen samantekevää ainakin niin pitkään kunnes se realisoituu jollain tavalla.
Viimeksi muokattu:
PsPr:sta tuttu Pekka Toveri raportoi asemapaikastaan Washingtonista.
https://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/ptoveri_mita_usassa_ajat-68955
https://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/ptoveri_mita_usassa_ajat-68955