Suomi NATOn jäseneksi - or not?

Pitäisikö Suomen hakea NATOn jäseneksi

  • Äänestäjiä yhteensä
    883
Juuri tämän takia emme saa liittyä Natoon. Se antaisi vassareille selkänojan alkaa ajaa alas Suomen sotilaallista voimaa.
Tuo on yksi pointti, mutta rakentuu ajatukselle, että teemme tietoisesti virheen jotta vältymme tekemästä toista virhettä.

Nato ei tarkoita asevelvollisuuden alasajoa jos se niin sinne kirjataan.
 
En yllättynyt löytäessäni tämmöisen kirjoituksen artikkelin kommenteissa. Sarkasmia vai ei?

Jaakko Pentikainen 10.11.2017 08:11
Näinhän se on. Voi käydä kuten ww2:ssa ettei sitä luvattua apua saadakaan. Toisaalta voisi sitä ajatella yhteistyötä Venäjän kanssa. Niillä on ihan yhtä hyvät aseet kuin usalla. Toki on muistettava Suomen russifobinen armeija.
 
Itse olen kansalaisten enemmistön kannalla tässä asiassa. Suomen ei tule liittyä NATO:n jäseneksi.
 
Ensi vuoden syksyllä Norjassa järjestetään NATO:n suurharjoitus Trident Juncture. Lehtitietojen mukaan siihen ottaisi osaa 35 000 miestä, yli sata lentokonetta ja useampi kymmenen sota-alusta. Myös kumppanimaat Ruotsi ja Suomi mitä ilmeisimmin osallistunevat. Mitä veikkaatte, minkälainen paskamyrsky tästä nousee ? Pahoittaako Tuomioja mielensä ?

https://www.verkkouutiset.fi/naton-jattiharjoitus-norjaan-suomen-mukanaolo-voi-arsyttaa/
 
https://www.verkkouutiset.fi/ruotsi...an-propagandan-naiivista-ohittamisesta-57595/

Ruotsissa arvostellaan Erkki Tuomiojaa Venäjän propagandan naiivista ohittamisesta
Wallmark painottaa, ettei kaasuputkihanketta vetävä Gazprom ole mikä tahansa yhtiö, vaan se ajaa Venäjän valtion intressejä. Tämän vuoksi hän kummastelee Tuomiojan käyttäytymistä istunnossa. Hän kertoo Tuomiojan hyökänneen myös tiedotusvälineitä vastaan asiassa.

– Sopivasti Tuomioja huomioi Itämeren alueen kehityksen istunnon aikana sanomalla seuraavaa: ”Tämä militarisointi ei ainoastaan heijastu sotilaallisten panostusten kasvamisesta, vaan myös mediasta, jonka propaganda ja sotaretoriikka kukoistavat. Olemme huolissamme informaatiosodankäynnistä, jonka Venäjä on ottanut käyttöön, mutta emme voi olla huomaamatta, että myös osa pohjoismaisista medioista käsittelee sotaisaa retoriikkaa vaaralliseen sävyyn”, Wallmark siteeraa.

Wallmarkin mukaan tällainen suomalainen selittely on pohjimmiltaan järjetöntä.

RT (aikaisemmin Russia Today) ei ole sama asia kuin Sveriges Radio tai Yle Suomessa. On sekä vaarallista että naiivia ohittaa kuinka venäläiset viranomaiset käyttävät disinformaatiota ja propagandaa hyväkseen, Wallmark kirjoittaa.
 
Ensi vuoden syksyllä Norjassa järjestetään NATO:n suurharjoitus Trident Juncture. Lehtitietojen mukaan siihen ottaisi osaa 35 000 miestä, yli sata lentokonetta ja useampi kymmenen sota-alusta. Myös kumppanimaat Ruotsi ja Suomi mitä ilmeisimmin osallistunevat. Mitä veikkaatte, minkälainen paskamyrsky tästä nousee ? Pahoittaako Tuomioja mielensä ?

https://www.verkkouutiset.fi/naton-jattiharjoitus-norjaan-suomen-mukanaolo-voi-arsyttaa/

Tuomioja on huolestunut siitä että Suomi, Ruotsi ja Norja harjoittelevat puolustautumista idästä tulevaa hyökkäystä vastaan.
Siitä Tuomioja ei ole millään tavoin huolestunut että Venäjä harjoittelee mm. taktisin ydinasein tapahtuvaa hyökkäystä länsimaita vastaan.
 
taas se nähtiin, että Erkki Tuomioja on ihan kamala ihminen
 
Minä sanoinkin Erkille feissarissa eilen (erään feissarikaverin ansiosta minulla on pääsy kommentoimaan myös Erkin sivulle) että en luota että hänellä on Suomen etu mielessä ja että hän on liian kallellaan ja ystävällismielinen Venäjälle.
 
No aika pehmeästi sanottu.
 
Ulkopoliittinen instituutti on julkaissut tutkimuspaperin Suomen syventyneestä sotilasyhteistyöstä Yhdysvaltojen ja muiden kumppaneiden kanssa.

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005451560.html

Oleelliset kohdat:

”Suomi on johdonmukaisesti poistanut laillisia esteitä, jotka ovat rajoittaneet sen toimintamahdollisuuksia turvallisuudessa ja puolustuksessa”, julkaisussa todetaan.

Paperin mukaan puolustusyhteistyö sitoo Suomea entistä tiiviimmin läntiseen turvallisuusjärjestelmään.

Nato-kumppanuuden painopiste on siirtynyt kriisinhallinnasta kansallisen puolustuksen tukemiseen.

Suomi on hilautunut Upin mukaan entistä lähemmäs Yhdysvaltoja sekä poliittisesti että sotilaallisesti. Suomella ja Yhdysvalloilla on yhteneväisiä etuja Itämeren alueella.

HS:n tuoreimman gallupin mukaan suomalaisten selkeä enemmistö suhtautuu yhä jäsenyyteen puolustusliitto Natossa kielteisesti. Jäsenyyden kannatus on vähentynyt vuodesta 2014.

Gallupin julkaisun aikaan tutkija Matti Pesu arvioi, että kansalaiset eivät vielä täysin ymmärrä Suomen muuttunutta asemaa ja sitä, miten paljon yhteistyö Naton ja Yhdysvaltojen kanssa on tiivistynyt.

”Näyttää siltä, että nykyisessä poliittisessa johdossa ollaan valmiita etenemään yhteistyölinjan syventämisessä. Se jää nähtäväksi, heijastuuko se jossain vaiheessa kansalaisten näkemyksiin Nato-jäsenyydestä”, Pesu arvioi

Tuossa lopussa tulee minusta se kaikkein oleellisin kohta. Mitä hittoa sitten tapahtuu kun tai jos valtaan pääsevät sellaiset poliitikot, jotka joko vastustavat länsiyhteistyötä itse, tai jotka kansalaismielipidettä myötäilläkseen alkavat purkaa yhteistyökuvioita ? Onko poliittisella kentällä yhtenäinen näkemys siitä, että nykyisen linjan noudattaminen on Suomen etujen mukaista ? Oleellista olisi että kolme suurinta puoluetta kok., kepu ja demarit olisivat samaa mieltä.
 
Siitä Tuomioja ei ole millään tavoin huolestunut että Venäjä harjoittelee mm. taktisin ydinasein tapahtuvaa hyökkäystä länsimaita vastaan.
Mitenkähän kuviot muuttuisivat jos Venäjä valtaisi Ukrainan ennen syksyä 2019 käyttäen taktisia ydinaseita?
Voittaisiko hyssyttely vain mentäisiinkö Ruotsin mukana Natoon?
 
Erkki Tuomioja oli politiikkaradiossa "suursotaharjoitusta" koskevassa ohjelmassa ja olen juuri nyt saattohoidossa tuon radio-ohjelman takia. Erkki on poloniumia kunnollisille kansalaisille.
 
Suomi on hilautunut Upin mukaan entistä lähemmäs Yhdysvaltoja sekä poliittisesti että sotilaallisesti. Suomella ja Yhdysvalloilla on yhteneväisiä etuja Itämeren

Gallupin julkaisun aikaan tutkija Matti Pesu arvioi, että kansalaiset eivät vielä täysin ymmärrä Suomen muuttunutta asemaa ja sitä, miten paljon yhteistyö Naton ja Yhdysvaltojen kanssa on tiivistynyt.
Minusta näyttää että yhteistyötä USA:n kanssa on tietoisesti syvennetty, koska NATO on edelleen joidenkin suomalaisten mielissä liian iso mörkö "koska USA".
Kuitenkin samaan aikaan kahdenvälinen yhteistyö USA:n kanssa syvenee ilman suurempaa meteliä kulisseissa aika vauhdilla.
Vähän irrationaalinen kuvio minusta. Ja vaikka kannatankin yhteistyötä USA:n kanssa sekä NATO-jäsenyyttä Suomen etujen mukaisena, niin tässä kulisseissa touhuamisessa on riskinsä. Kyllä tämän maan edelleen pitäisi olla suhteellisen avoin demokratia.
 
No joo siinä mielessä kyllä, että Väyrynen ja muut Kremlin myötäjuoksijat saavat syyn kyseenalaistaa mm. isäntämaasopimuksen ja räksyttää avoimuuden puutteesta. Mutta minusta varsinkin nykyisen ylipäällikön kaudella on edetty ihan taidokkaasti. Kuten sanoitkin, vähin äänin ja kulisseissa. En mitään muuta järkisyytä tälle keksi kuin sen, että valtion ylin johto on nähnyt turvallisuustilanteen Suomen lähialueella heikkenevän nopeasti Venäjän takia ja että tähän on ollut pakko reagoida. Suomalaiset ovat niin uppiniskaista NATO-kammoista kansaa ettei sotilasliiton jäsenyyden ajamisesta tule mitään missään olosuhteissa. Siksi on lähdetty näihin suoriin kahdenvälisiin yhteistyökuvioihin erityisesti USA:n kanssa.
 
Olen samaa mieltä.
Tosin ei ehkä pitäisi antaa enempää mahdollisuuksia vinkua "salailusta". Tosin eihän mitään ole nytkään varsinaisesti salailtu, on vain todettu asioita tapahtuvan vailla sen isompaa numeroa.
 
Suomalaiset ovat niin uppiniskaista NATO-kammoista kansaa ettei sotilasliiton jäsenyyden ajamisesta tule mitään missään olosuhteissa. Siksi on lähdetty näihin suoriin kahdenvälisiin yhteistyökuvioihin erityisesti USA:n kanssa.
Saattaa olla myös niin, että vaikka kansa olisikin valtaapitävien suosituksin käännytettävissä niin on valittu tie jossa Natolippua ei heiluteta Venäjän katseiden alla. Liittymisprosessi sisältäisi liian pitkän aikaikkunan jossa olisi vaara antaa tekosyyt Venäjälle alueen tasapainon horjuttamiseen. Tähän voi myös vaikuttaa Trumpin persoona koska jäsenyyttä voi hakea vain jos se on jo jenkkien kanssa ennalta sovittu.

Liian monta uskaliasta peliliikettä jotta poliitikomme uskaltaisivat siihen lähteä versus nykyinen yhä tiivistyvä lähentyminen Naton ja etenkin jenkkien kanssa. Ei välttämättä fiksua jäädä 5. artiklan ulkopuolelle mielestäni mutta näillä mennään.

Nyt pitäisi tämä asema kuitenkin sitten ylösmitata. Siis se, että pidämme Euroopan nurkastamme huolta. USA:lta voisi irrota korkeateknologiaa meidän varustautumiseksemme ja porkkanana vielä hävittäjähanke.
 
Back
Top