Suomi NATOn jäseneksi - or not?

Pitäisikö Suomen hakea NATOn jäseneksi

  • Äänestäjiä yhteensä
    883
Olen vähän kahden vaiheilla, että tuleeko tästä hyvä vai paha mieli. Matti Vanhanen kutsuttu, ehkä siis paha mieli. Sale puhuu kryptisesti ja jättää tulkinnan kuulijalle.

Ei jaksa kyllä vaivautua katsomaan. Kaksi YYA-ajan jäärää siellä jotain puhelevat lämpimikseen. Tulee vain paha mieli. Luen mieluummin myöhemmin netistä mitä höpisseet.
 
Tätä vauhdikkaampi voi olla kutsumenettely mutta sellaisesta ei ole merkkejä.
Se on hyvä ettei ole merkkejä, mutta sen verran kannuja on valettu tämän asian ympärillä, etten hätkähdä vaikka hakemuksen jälkeen meidät kutsuttaisiin.

Juuri sen selkeämpää merkkiä yhtenäisyydestä Venäjälle ei voida antaa, kuin se olisi. Ainoa olisi Ukrainan nopea jäsenyys, mutta se taitaa mennä EU ensin ja sitten NATO.

Meinaan, länsi taitaa olla sen verran tympääntynyt tuohon Venäjän touhuun, että sitä ei kovin helpolla tästä päästetä vaan kengitetään vähäksi aikaa tontilleen, vaikka Putin liukastuisikin avoimen ikkunan vieressä teetä juodessaan.
 
Olen vähän kahden vaiheilla, että tuleeko tästä hyvä vai paha mieli. Matti Vanhanen kutsuttu, ehkä siis paha mieli. Sale puhuu kryptisesti ja jättää tulkinnan kuulijalle.
Päin vastoin, tämä vasta mielenkiintoinen onkin!

Minulle taas se kryptisyys mielenkiintoinen älyllinen haaste!

Matti Vanhasella ei useastikaan ole mitään suuria ajatuksia, paitsi omakotilalon rakentamisesta.
Vanhanen konsensus-miehiä. Jos konsensus on NATOon niin myös Matti on sen puolesta.

Kuitenkaan Matti omaa kantaansa tule ilmaisemaan koska hän on Eduskunnan puhemies, jonka pitäisi on puoluepolitiikan yläpuolella.
Hän on jo sanonut ettei ilmaise kantaansa.
Matti kertoo sen minkälainen prosessi on ja millä aikataululla se käydään Eduskunnassa.

Pidän erinomaisen hyvänä sitä että juuri Vanhanen on Eduskunnan puhemiehenä kun näin ”kuumasta” ja mutkikkaasta asiasta on kysymys.
Hän on nyt toistamiseen Eduskunnan puhemiehenä ja on kokenut politikko. Nyt on oikea mies, oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan.
Vanhanen yksi kaikkein kykenevimpiä vievämään Eduskunnassa tämä prosessi läpi mahdollisimman jouheasti.
 
Viimeksi muokattu:
Pidän erinomaisen hyvänä sitä että juuri Vanhanen on Eduskunnan puhemiehenä kun näin ”kuumasta” ja mutkikkaasta asiasta on kysymys.
Hän on nyt toistamiseen Eduskunnan puhemiehenä ja on kokenut politikko. Nyt on oikea mies, oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan.
Jos ei olisi kyse Vanhasesta, niin olisin samaa mieltä. Ehkä vähän olenkin.

Samalla tapetaan nurinat mahdollisimman vähiin, ja päästään yhtenäisenä eteenpäin. Kiljunen ja Yrttiaho tarvitaan mekkaloimaan, koska ollaan sentään demokratia eikä ihan Pohjois-Korea.
 
Nato-jäsenyyttä kannattaa 54 prosenttia suomalaisista, vastustajia noin viidennes​

Helsingin Sanomien tuoreen kyselyn mukaan Nato-jäsenyyttä vastustaa noin viidesosa suomalaisista.

Naton ja Suomen liput liehuivat syksyllä 2021, kun Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg ja pääministeri Sanna Marin tapasivat.

Naton ja Suomen liput liehuivat syksyllä 2021, kun Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg ja pääministeri Sanna Marin tapasivat. KUVA: JUSSI NUKARI / LEHTIKUVA
Elina Kervinen HS

13:01

HELSINGIN Sanomien tuoreen mielipidetiedustelun mukaan 54 prosenttia suomalaisista kannattaa Suomen liittymistä sotilasliitto Naton jäseneksi.

21 prosenttia on jäsenyyttä vastaan ja 25 prosentilla ei ole asiasta mielipidettä.

Kantar TNS:n toteuttaman kyselyn aineisto on koottu 18.–23. maaliskuuta.

Se on hyvä ettei ole merkkejä, mutta sen verran kannuja on valettu tämän asian ympärillä, etten hätkähdä vaikka hakemuksen jälkeen meidät kutsuttaisiin.

Juuri sen selkeämpää merkkiä yhtenäisyydestä Venäjälle ei voida antaa, kuin se olisi. Ainoa olisi Ukrainan nopea jäsenyys, mutta se taitaa mennä EU ensin ja sitten NATO.

Meinaan, länsi taitaa olla sen verran tympääntynyt tuohon Venäjän touhuun, että sitä ei kovin helpolla tästä päästetä vaan kengitetään vähäksi aikaa tontilleen, vaikka Putin liukastuisikin avoimen ikkunan vieressä teetä juodessaan.
Toivon niin, että olet Niinistön tai edes Nato-hakemuksen aikataulun suhteen oikeassa ja minä Niinistön suhteen puolestani väärässä. Mutta onhan se nyt jo aika selvää, että Natoon mennään.
 
Nato-jäsenyyttä kannattaa 54 prosenttia suomalaisista, vastustajia noin viidennes​

Helsingin Sanomien tuoreen kyselyn mukaan Nato-jäsenyyttä vastustaa noin viidesosa suomalaisista.

Naton ja Suomen liput liehuivat syksyllä 2021, kun Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg ja pääministeri Sanna Marin tapasivat.

Naton ja Suomen liput liehuivat syksyllä 2021, kun Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg ja pääministeri Sanna Marin tapasivat. KUVA: JUSSI NUKARI / LEHTIKUVA
Elina Kervinen HS

13:01

HELSINGIN Sanomien tuoreen mielipidetiedustelun mukaan 54 prosenttia suomalaisista kannattaa Suomen liittymistä sotilasliitto Naton jäseneksi.

21 prosenttia on jäsenyyttä vastaan ja 25 prosentilla ei ole asiasta mielipidettä.

Kantar TNS:n toteuttaman kyselyn aineisto on koottu 18.–23. maaliskuuta.

Se on vähän kyselijästä kiinni, että mikä tulos saadaan. Yle taisi antaa tuloksen 61/19, kun Hesari viikkoa myöhemmin 54/21, vaikka tässä välissä vain on kiihdytetty julmuuksia siviilejä kohtaan ja tunnetut poliitikot kääntyneet Naton kannalle.
 
Toisaalta myös monet ovat pelosta saattaneet lujittaa ei kantaasa.
 
Se on vähän kyselijästä kiinni, että mikä tulos saadaan. Yle taisi antaa tuloksen 61/19, kun Hesari viikkoa myöhemmin 54/21, vaikka tässä välissä vain on kiihdytetty julmuuksia siviilejä kohtaan ja tunnetut poliitikot kääntyneet Naton kannalle.
Mutta on vähän harhauttavaa laskea ”en tiedä” -äänet mukaan kun kyllä/ei vastauksillakin saadaan noin 80% äänestysaktiivisuuden ennuste. Oikeat luvut näin ollen ovat:
Yle 14.3.2022: Kannattajia 79%, vastustajia 21%.
MT 21.3.2022: Kannattajia 80%, vastustajia 20%.
EVA 22.3.2022: Kannattajia 76%, vastustajia 24%.
KL yrittäjät 23.3.2022: Kannattajia 91%, vastustajia 9%.
HS 23.3.2022: Kannattajia 72%, vastustajia 28%.
 
Ei se tuon vaikeampaa olisi Niinistönkään ollut sanoittaa ongelmaamme.
En tajua, että mikä ihme NATO:ssa saa Presidentti Niinistön ihon ihan kutiavalle ihottumalle ja kurkun kipeäksi, näppyläiseksi ja kuivaksi. Niinistö kun on kuitenkin länsisuuntautunut, niin NATO-jäsenyys on se luontainen viimeinen pysäkki Suomen länsisuuntautumisessa. Mutta sitten kaiken maailman tilpehöörivirityksiä lähdetäään USA:n, Ruotsin ja Pohjoismaiden kanssa tehtävästä yhteistyön syvennyksistä ilman Artikla 5. kaltaisia turvatakuita lähdetään etsimään, ja kun pitäisi jotakin sanoa selvästi, oksenneellaan jotakin tulkkeja kaipaavia epämääräisyyksiä, joissa on yhtä paljon kulmaa kiinni otettavaksi kuin pallossa.

En tajua, että minkä takia Presidentti Niinistö niin epätoivoisesta koittaa odotella EU:sta jotakin uutta turvallisuusunionia, joka jotenkin NATO:n korvaisi, kun menemällä NATO:on oltaisiin sitten siinä yleiseurooppalaisessa turvallisuusratkaisussa mukana.
 
Refleksiivinen kontrolli tehnyt tehtävänsä vuosikymmenen aikana, kun kurmootettu Venäjä-tapaamisissa kulissien takana? Niin tai näin, kyllä tässä sellainen selkänoja kansalaisilta on saatu, että ei tässä pitäisi enää mitään ihmeellistä olla.
 
pitäisi jotakin sanoa selvästi, oksenneellaan jotakin tulkkeja kaipaavia epämääräisyyksiä, joissa on yhtä paljon kulmaa kiinni otettavaksi kuin pallossa.

Käsipalloa pelatessa pallosta saa hyvän otteen, kun laittaa handuihin klibbaa, eli pihkaa. Sitä tarvittaisiin nyt myös suomalailta toimittajilta, että eivät päästäisi kunnioituksesta Niinistöä aina niin helpolla. Kyllä asiat pitäisi pystyä muotilemaan, vaikka ei kaikkea pystyisi kertomaan. Tai sitten Niinistöä pitäisi kehottaa vastaamaan myös suomalaisissa haastatteluissa englanniksi.
 
En tajua, että minkä takia Presidentti Niinistö niin epätoivoisesta koittaa odotella EU:sta jotakin uutta turvallisuusunionia, joka jotenkin NATO:n korvaisi, kun menemällä NATO:on oltaisiin sitten siinä yleiseurooppalaisessa turvallisuusratkaisussa mukana.
EU:sta on tiedetty jo pitkään ja useaan otteeseen hiljattain vahvistettu, että Nato pysyy turvallisuusratkaisuna sotilaiden osalta. Odottelu ei siis perustu tietoon. Toiveetkin on hakattu maanrakoon. Syytä voi vain arvailla. Optimistisin on Venäjän hämääminen, mikä kuulostaa oudolta 'putin vihaa Ukrainaa' -lausuntojen jälkeen.
 
Tässä kiristyneestä tilanteessa on hyvin mahdollista että Jens Stoltenbergin pääsihteerikautta NATOssa jatketaa vielä vuodella.
Stoltenberg on ollut pääsihteerinä kaksi nelivuotiskautta vuodesta 2014 alkaen ja päättyen Syyskuun 30. päivä.
Jännittyneessä tilanteessa on hyvin järkevää jatkaa hyväksi todetulla pääsihteerillä.
Ainoastaan Joseph Luns on toiminut pidempään(12 vuotta) kuin Stoltenberg NATON pääsihteerinä.
Stoltenberg on jo valittu Norjan keskuspankin pääjohtajaksi. Tässä tapauksessa se alkaisikin vasta 30.9.2023.

NRK (maalaisnorjaa)
”Jens Stoltenberg seier det blir opp til dei 30 landa i alliansen å avgjere om han skal forlengje perioden som Nato-sjef med eitt år til.”

Nuoruudessaan Jens Stoltenberg oli kova rauhanaktivisti!

P.S.
Stoltenbergin jatko olisi Suomelle hyvä uutinen koska jatkavalla pääsihteerillä on enemmän painoarvoa.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top