TURUN SANOMAT
Suomen Nato-jäsenyys olisi Paasikiven linjan mukaista
Suomen kielteistä suhdetta Natoon perusteltiin vuosikymmenet Paasikiven-Kekkosen linjalla, jonka mukaan meidän oli alistuttava Neuvostoliiton vaatimuksiin. Tuon linjan kannattajia löytyy edelleen Naton vastustajien joukosta. Heidän Paasikiven tuntemuksensa on huono.
PRESIDENTTI PAASIKIVI KULTARANNAN TERASSILLA LUKUPUUHISSA KESÄLLÄ 1947.
Alpo Juntunen
ALIO
Paasikiven suhde Venäjään oli kunnioittava mutta kommunistiseen Neuvostoliittoon hän suhtautui epäluuloisesti. Vuonna 1891 Paasikivi opiskeli puoli vuotta Novgorodissa, jolloin hän totesi Suomen ja Venäjän suuren eron.
Silloin hänelle kypsyi vakaumus Suomen kuulumisesta länteen. Sitä vahvistivat myöhemmät tutkimusmatkat Ruotsiin ja Saksaan.
Paasikiven nuoruuden aika oli rauhan ja liberalismin kautta, jolloin laajasti uskottiin Suomen voivan hyötyä välittäjän asemastaan Venäjän luoteisella reunalla. Vielä 1910-luvulla Paasikivi suhteutui kehitykseen positiivisesti, mutta uskoi kaiken riippuvan suurvalta Venäjästä, johon suomalaisten tuli suhtautua positiivisesti.
Ensimmäinen maailmansota ja sitä seurannut Venäjän vallankumous muuttivat tilanteen. Paasikivi tuomitsi jyrkästi bolshevikit ja heihin liittyneet Suomen punaiset.
Saadakseen tukea idän raivoa vastaan Suomen oli saatava tukea lännestä. Keväällä 1918 tukea voitiin saada Saksasta, ja Paasikivi asettui laajaan saksalaisystävälliseen, porvarilliseen rintamaan.
Maailmansodan lopputuloksen seurauksena Suomen oli muutettava ulkopolitiikkaansa.
Venäjän tuntija Paasikivi valittiin Suomen valtuuskunnan johtajaksi Tarton rauhanneuvotteluihin. Paasikiven mukaan Venäjää ei pitänyt nöyryyttää tappion hetkellä, josta Suomi joka tapauksessa hyötyi. Paasikiven linja ei miellyttänyt Suomen oikeistoa ja Paasikiveä kutsuttiin ”ryssän hännystelijäksi”.
Rauhansopimuksen jälkeen Paasikivi katsoi Suomen tilanteen huonoksi. Voimistuvaa Neuvostoliittoa vastaan Suomi ei selviäisi yksin. Olisi hankittava liittolaisia lännestä, ja Paasikivi rakensi tiiviit yhteydet Ruotsiin ja muihin Skandinavian maihin. Hänen mukaansa yhteinen historia, kulttuuri ja elämäntapa yhdistivät Ruotsin ja Suomen.
Hitlerin aggressiivisen politiikan rikottua Euroopan tasapainon maailmaa Suomi joutui eristyksiin. Vuosikymmeniä Paasikivi oli tutkinut suurvaltojen ja pienvaltojen politiikkaa, ja oli joutunut toteamaan suurvaltojen armottomuuden pieniä kohtaan.
Paasikivi toteaa muistelmissaaan: ”Suurvallat tekevät mitä tahtovat ja pienten on sopeuduttava. Missään olosuhteissa ei pidä joutua toivottomuuteen. Aina on pyrittävä löytämään myönteisiä ratkaisuja.”
Lähettiläänä, pääministerinä ja presidenttinä Paasikivi noudatti tätä linjaa. Rauhansopimukset 1940, 1944 ja 1948 olivat Suomelle ja Paasikivelle raskaat. Ottamalla käsiinsä Porkkalan Neuvostoliitolla oli Suomi hallussaan.
Suomen sotilasjohto ja Paasikivi ymmärsivät tilanteen ja noudattivat hyvin varovaista linjaa Moskovan politiikassaan. Suomi joutui kieltäytymään Marshall-avusta, mutta pankkimies Paasikivi onnistui luomaan yhteydet läntisiin finanssipiireihin. Ilman länsiluottoja Suomi ei olisi pystynyt maksamaan sotakorvauksia, jotka sodan jälkeisinä vuosina olivat tarpeen Neuvostoliitolle.
Välittömästi Pariisin rauhan solmimisen jälkeen Suomi haki International Bankin jäsenyyttä ja hakemus hyväksyttiin yksimielisesti syyskuussa 1947. Paasikivi piti sopimusta erittäin hyödyllisenä. Suhteet Neuvostoliittoon olivat tärkeät, mutta niiden varjolla ei saanut unohtaa Suomen kuuluvan länteen.
Suhdetta länteen varjosti sopimus Ystävyydestä, Yhteistyötä ja Avunannosta. Vastaavan sopimuksen Moskova oli tehnyt kaikkien vaikutuspiiriinsä joutuneiden valtioiden kanssa. Niissä Moskova toimi paikallisten kommunistien kanssa.
Suomessa Paasikivi kommunistien harmiksi syrjäytti heidät poliittisilta johtopaikoilta muiden puolueiden, lähinnä sosialidemokraattien ja maalaisliittolaisten, tuella.
Maksamalla tunnollisesti sotakorvaukset Suomi rakensi luottamusta Moskovaan. Siellä luotettiin enemmän Paasikiveen kuin Suomen riitaiseen äärivasemmistoon.
Paasikiven linjana oli vähittäinen lännettyminen. Helsingin olympialaiset 1952 oli näytös, jolla Suomi esiintyi maailmalle ja toi esiin selvästi läntiset tavoitteensa.
Suomi rakensi määrätietoisesti yhteyksiä kansainvälisiin järjestöihin, mutta pitkään esteenä oli Porkkala. Asetekniikan ja strategisten muutosten tähden tukikohdan merkitys väheni, mutta vasta
Stalinin kuoleman jälkeen Neuvostoliitto pehmensi ulkopolitiikkaansa.
Tuossa tilanteessa Paasikivi näki tilaisuuden neuvotteluihin ja syksyllä 1955 päästiin neuvottelutulokseen Porkkalan palauttamisesta Suomeen haltuun. Tämä oli lähtökohta lännettymiselle.
Vuonna 1955 Suomi valittiin YK:n jäseneksi ja Pohjoismaiden neuvostoon. Vuoden lopulla Paasikivi kirjoitti päiväkirjaansa: ”Suuria menestyksiä. 1. Porkkala 2. Pohjoismaiden neuvosto 3.Yhtyneet kansakunnat.”
Paasikivelle Porkkalan palautus oli tärkein saavutus. Hän iloitsi siitä siinä määrin, että aikalaisten kertomusten mukaan presidentin olemuksesta heijastui ilo ja tyytyväisyys.
Seuraajakseen Paasikivi halusi
Kekkosen , joka aktiivisesti lisäsi Suomen yhteyksiä länteen varoen loukkaamasta Neuvostoliittoa. Voidaan sanoa Suomen jatkaneen varovaista Paasikiven linjaa liittymällä demokraattisiin läntisiin yhteisöihin.
Niistä tärkein on puolustusyhteisö Nato, joka vuosikymmenien ajan on vakauttanut maailman rauhaa. Neuvostoliiton vastustuksen tähden Suomi vältti Natoa, mutta Neuvostoliiton hajoaminen muutti Itämeren alueen turvallisuusasetelmat.
Kommunismin ikeestä vapautuneet maat hakeutuivat Naton jäseniksi. On selvää, ettei viimeinen Molotov-Ribbentrop -sopimuksesta kärsinyt valtio voi jäädä demokraattisen puolustusyhteisön ulkopuolelle, vaan liittymällä Natoon se jatkaa Paasikiven linjalla.
Kirjoittaja on Maanpuolustuskorkeakoulun Venäjän turvallisuuspolitiikan emeritusprofessori.
v. 1955
MERKITTÄVIÄ LIITTYMISIÄ
Vuonna 1955 Suomi valittiin YK:n jäseneksi ja Pohjoismaiden neuvostoon. Vuoden lopulla Paasikivi kirjoitti päiväkirjaansa:
”Suuria menestyksiä.
1. Porkkala
2. Pohjoismaiden neuvosto
3.Yhtyneet kansakunnat.”