Suomi NATOn jäseneksi - or not?

Pitäisikö Suomen hakea NATOn jäseneksi

  • Äänestäjiä yhteensä
    883
Kaipa tuokin olisi ihan kiva - siis jos ei muuta saa. Harmi ettei Niinistö tullut kysyneeksi sitäkään Bideniltä silloin Amerikan reissullaan, kun hän vielä vastusti Suomen Nato-jäsenyyttä (koska muuten olisimme jo kuulleet asiasta).
Suomella on samat takuutukset kuin Ruotsilla, Ruotsin pitää vaan diskuteerata enemmän ja vakuutella kansaansa.
 
Mikä on lähde tälle?

Jos olisikin, niin eivät ne ainakaan Niinistön Amerikan reissulla tulleet, koska silloinhan hän vastusti Suomen Nato-jäsenyyttä ja yritti järjestellä sen sijaan jotain puolustusliittoa Ruotsin kanssa, ja varmaankin kyseli Bideniä ja BoJoa tälle hänen ja Tuomiojan idealle takuumiehiksi.

Jos jostain kumman syystä kiukuttelu ja kapuloiden heittely rattaisiin olisikin ollut Niinistön maskirovkaa, ja hän olisi todellisuudessa (jonkin sorttiset) takuut Amerikan reissulla hommannut, niin miksi vasta hiljattain Sanna Marin ilmoitti, että Suomi hakee turvatakuita jäsenyysprosessin ajaksi?

Muutenkin, jos turvatakuuneuvottelut olisikin jo käyty jenkkien kanssa (ja sellaiset saatu siis tasoa "security assurances" - eli kääntyisikö tuo nyt sitten turvavakuutuksiksi - jollaiset siis Ukrainalla oli useilta valtioilta Budapestin sopimuksesta), miksi tämä Suomessa salattaisiin toisin kuin Ruotsissa, missä he juuri saivat nämä eilen ulkoministerin käytyä Jenkeissä, ja julkistivat ne saman tien? Miksi Suomessa asia pitäisi salata? Tyhjää paremmat nuokin ovat, ja jokusen epävarman ja ehkä vastustajankin saisi kääntymään jäsenyyden kannalle.

Turvatakuista/vakuutuksista ei myöskään ole hyötyä ehkäisemään hyökkäystä, jos ne pidetään salaisina. Nato-jäsenyyden turvatakuut ovat monet vuosikymmenet estäneet kaikki hyökkäykset jäsenmaihin (9/11 ei ollut valtiollinen hyökkäys ja artikla 5:n käyttö ei ollut perusteltua, eivätkä Naton turvatakuut koskeneet Falklandin saaria) juuri siksi, että niiden olemassaolo on tiedossa.

Niinistö näyttää uutisten mukaan aikovan taas häärätä aktiivisesti asiassa tänään, koska hän epäonnistuttuaan johtamaan Suomen johonkin korvikevaihtoehtoon, haluaa näyttäytyä Nato-jäsenyyteen viemisen johdossa. Itse pääasiaan eli Nato-jäsenyyteen tällä ei luultavasti ole enää vaikutusta (vaikka saattoi estääkin kunnollisten turvatakuiden toteutumisen ennenaikaisella sooloilullaan silloin, kun jäsenyyttä vielä vastusti), mutta reiluudenn nimissä toivon, että kun hakemus tai aiekirje on vihdoin lähetetty, joku vuotaa kaiken julkiseksi. Ei ole mielestäni reilua, jos hän saa kansan silmissä kunnian jonain Nato-jäsenyyden edistäjänä, vaikka mitä ilmeisimmin yritti cock blockata koko homman heti alkuunsa.

Toistaiseksi media ei ole tapahtumien kulkua kyseenalaistanut, kaivellut tai edes Niinistöltä uskaltanut kysyä, lukuunottamatta sitä Kreeta Karvalan artikkelia. Rohkeudesta pisteet vain hänelle. Eli pannaan vielä linkki, kun oli niin poikkeuksellista tässä median hiljaisuudessa:

Mutta nyt on diskuteerattu jo liiankin kauan. Pulinat pois, nimet alle ja hakemus postiin. Vitkastelut minimiin, niin hyvällä tuurilla tulevat ratifioinnit ennen parlamenttien kesälomia. Jos joku haluaa jättäytyä pois, kansa muistaa. Turtiaisen puolueessa on kuulemma tilaa.
 
Oot vissiin ihan tosissas :rolleyes:
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Suomella on samat takuutukset kuin Ruotsilla, Ruotsin pitää vaan diskuteerata enemmän ja vakuutella kansaansa.
Se on tämä ruotsalaishössötys hieman suurpiirteisempää kuin meidän poliitikkojen tai toimittajienkin. Siellä on hirveä tarve vakuuttaa, ettei poliitikot ole luotsaamassa Ruotsia minkään karikon läpi.
– En tietenkään mene yksityiskohtiin, mutta olen erittäin luottavainen, että meillä on tässä amerikkalainen sitoutuminen. Se ei ole konkreettinen turvatakuu, koska sen voi saada vain Naton jäsen, Linde jatkoi.
Kyseessä on siis ihan sitä samaa vakuuttelua jota meillekin on vakuuteltu.

En puolusta Niinistön melko epäjohdonmukaista ja sekavaa julkista esiintymistä Natojäsenyyteen liittyen, mutta meillä nämä julkisuuteen tulleet turvatakuuasiat olivat vaiheessa jossa huolella painotettiin sanaa jos Suomi hakee jäsenyyttä. Nyt kun tämä on julkinen salaisuus josta poliitikotkaan eivät aina onnistu kertomaan kertomatta sitä niin turvallisuuden takuumiestenkin on helpompi asiansa ilmaista.

En silti epäile yhtään, etteikö nämä takuut olisi molemmille pohjoismaille samanlaiset, epäviralliset ja poliittiset. Suomessa sotilaalliseen turvallisuuteen suhtaudutaan vaan niin kovin toisin kuin Ruotsissa. Vakavasti.
 
Niinistö näyttää uutisten mukaan aikovan taas häärätä aktiivisesti asiassa tänään, koska hän epäonnistuttuaan johtamaan Suomen johonkin korvikevaihtoehtoon, haluaa näyttäytyä Nato-jäsenyyteen viemisen johdossa. Itse pääasiaan eli Nato-jäsenyyteen tällä ei luultavasti ole enää vaikutusta (vaikka saattoi estääkin kunnollisten turvatakuiden toteutumisen ennenaikaisella sooloilullaan silloin, kun jäsenyyttä vielä vastusti), mutta reiluudenn nimissä toivon, että kun hakemus tai aiekirje on vihdoin lähetetty, joku vuotaa kaiken julkiseksi. Ei ole mielestäni reilua, jos hän saa kansan silmissä kunnian jonain Nato-jäsenyyden edistäjänä, vaikka mitä ilmeisimmin yritti cock blockata koko homman heti alkuunsa.

met alle ja hakemus postiin. Vitkastelut minimiin, niin hyvällä tuurilla tulevat ratifioinnit ennen parlamenttien kesälomia. Jos joku haluaa jättäytyä pois, kansa muistaa. Turtiaisen puolueessa on kuulemma tilaa.
Mä olen kyllä mieltänyt Niinistön toiminnan alusta alkaen NATO myönteisenä. Se ei vaan ole sitä sanonut suoraan siksi, koska on antanut selkeästi tilaa muille ottaa johtamine asiassa.
Sille, puhutaanko mediassa turvatakuista tai turvavakuutuksista en paljoa anna arvoa. Semantiikka on laji jossa suomalaiset toimittajat pärjäävät hyvin koska kielemme on rikas ja monisanainen. Siellä nyt on erilaiset henkilöt valmistelleet riittäviä turvallisuuksia eikä me tavan tallaajat niistä voida tarkalleen edes tietää.

Venäjällekin on ihan oikein että maskirovkaa osoittavat muutkin kuin he. Sekoilua ja epäselvyyttä Suomestakin sopivasti annosteltuna niin pysyyhän ryssä poissa täältä.
Kiitos Niinistölle, Marinille ja muille osallisille eritasoisista lausunnoista. Medialle kehoitus keksiä vielä uusia sanoja jota sakeutuu ulkopuolisen ymmärrys vielä entisestään tässä asiassa. Kiitos (y)

Ne tietää jotka tietää ja hoitaa turvat ylämummoon ja Suomen NATO-maaliin.
.
 
Toistan vielä asian ytimen:

Niinistö on tiennyt vuosikymmenen, mitä todellisesta ja väärin ajoitetusta Nato-keskustelusta seuraa - Venäjä olisi tukenut Suomen Nato-vastaisia voimia infosodalla ja tarvittaessa kovemmilla keinoilla, ja viimeinenkin toivo jäsenyydestä olisi haudattu sukupolveksi. Eikä tuollaista asiaa lehteen voi painaa, kiertely on ainoa vaihtoehto. Puheissa ja teoissa on ollut sen verran sisältöä, että hiukankaan ajattelemalla tämä on kyllä käynyt selväksi.
 
No ei nyt parane väittää, ettei täällä muut osaisi ajatella - vaikka Niinistöä kritisoivatkin. Ajat muuttuvat ja nyt on ihan eri aika kuin tammikuussa. Jossa kuitenkin Uuden vuoden puheessaan Niinistö kertoi suvereniteettiämme loukatun ja vannotti Natojäsenyyden mahdollisuudesta.

Silti tuo Nato-optio taisi olla pitkään vaihtoehto Natojäsenyydelle niin, että unohtui sen olevan vain tie tai porras jäsenyyteen. Kun Venäjä teki liikkeensä, että tuo optio tuli lunastaa niin kyllä se oli kansalaismielipide joka sen option lunasti ja mm presidentti reagoi kansan mielipiteeseen - ei niinkään Venäjään.

Olishan se joskus hyvä kuulla, miksi meitä ei johdettu edestä vaan, että rivisotilaat - he näyttivät tietä. Johtajat toki ymmärsivät tulla mukana.
 
Toistan vielä asian ytimen:

Niinistö on tiennyt vuosikymmenen, mitä todellisesta ja väärin ajoitetusta Nato-keskustelusta seuraa - Venäjä olisi tukenut Suomen Nato-vastaisia voimia infosodalla ja tarvittaessa kovemmilla keinoilla

Olisko siihen edes Venäjää tarvinnut? Jos kannatusta ei ollut niin eduskuntapuolueet eivät olisi halunneet kannatuksensa uhalla tehdä päätöstä liittymisestä. Nyt on kannatusta joten puolueiden on helppo "olla samaa mieltä" kansan kanssa.

Onhan nytkin kaikenlaista kirjoitusta kuinka ainakin se ja se valtio tulee torppaamaan Suomen jäsenyyden. Sekä muuta aatteellista paatosta siitä kuinka taantumuksen voimat ovat jälleen viemässä Suomea sotaan rauhantahtoista naapuriamme vastaan. Ei, se naapuri ei ole Ruotsi.. Tuonlaista kirjoittelua näkisimme paljon enemmän jos kannatus olisi pysynyt samoissa lukemissa kuin ennen.
 
Tästä ei varsinaisesti ole kyse.

Mutta jos nyt valtiojohtomme on Natojäsenyyden kannalla niin selväähän on, että Venäjä on muuttanut heidän kantaansa ja kansa tuki mahdollistaa, että voivat ilmaista kantansa ja tuen jäsenyydelle. Tämä kansan tuki on se merkittävä asia, koska kyllä johtajilta odotetaan aloitekykyä ja visioita - sille sitten haetaan kannatusta. Tässä kävi Niinistöllekin hieman halvanlaisesti: ensin tuli tuki ja hiljalleen Niinistö sai aikaiseksi aloitekykyä ja vielä monenlaisia visioitakin, ennen kuin ymmärsi seurata juuri sitä mitä kansa halusi.

Sanalla sanoen, kansalaiset ovat rohkeita - valtiojohto ja etenkin presidentti eivät olleet.
 
Mikä on lähde tälle?

Jos olisikin, niin eivät ne ainakaan Niinistön Amerikan reissulla tulleet, koska silloinhan hän vastusti Suomen Nato-jäsenyyttä ja yritti järjestellä sen sijaan jotain puolustusliittoa Ruotsin kanssa, ja varmaankin kyseli Bideniä ja BoJoa tälle hänen ja Tuomiojan idealle takuumiehiksi.

Jos jostain kumman syystä kiukuttelu ja kapuloiden heittely rattaisiin olisikin ollut Niinistön maskirovkaa, ja hän olisi todellisuudessa (jonkin sorttiset) takuut Amerikan reissulla hommannut, niin miksi vasta hiljattain Sanna Marin ilmoitti, että Suomi hakee turvatakuita jäsenyysprosessin ajaksi?

Muutenkin, jos turvatakuuneuvottelut olisikin jo käyty jenkkien kanssa (ja sellaiset saatu siis tasoa "security assurances" - eli kääntyisikö tuo nyt sitten turvavakuutuksiksi - jollaiset siis Ukrainalla oli useilta valtioilta Budapestin sopimuksesta), miksi tämä Suomessa salattaisiin toisin kuin Ruotsissa, missä he juuri saivat nämä eilen ulkoministerin käytyä Jenkeissä, ja julkistivat ne saman tien? Miksi Suomessa asia pitäisi salata? Tyhjää paremmat nuokin ovat, ja jokusen epävarman ja ehkä vastustajankin saisi kääntymään jäsenyyden kannalle.

Turvatakuista/vakuutuksista ei myöskään ole hyötyä ehkäisemään hyökkäystä, jos ne pidetään salaisina. Nato-jäsenyyden turvatakuut ovat monet vuosikymmenet estäneet kaikki hyökkäykset jäsenmaihin (9/11 ei ollut valtiollinen hyökkäys ja artikla 5:n käyttö ei ollut perusteltua, eivätkä Naton turvatakuut koskeneet Falklandin saaria) juuri siksi, että niiden olemassaolo on tiedossa.

Niinistö näyttää uutisten mukaan aikovan taas häärätä aktiivisesti asiassa tänään, koska hän epäonnistuttuaan johtamaan Suomen johonkin korvikevaihtoehtoon, haluaa näyttäytyä Nato-jäsenyyteen viemisen johdossa. Itse pääasiaan eli Nato-jäsenyyteen tällä ei luultavasti ole enää vaikutusta (vaikka saattoi estääkin kunnollisten turvatakuiden toteutumisen ennenaikaisella sooloilullaan silloin, kun jäsenyyttä vielä vastusti), mutta reiluudenn nimissä toivon, että kun hakemus tai aiekirje on vihdoin lähetetty, joku vuotaa kaiken julkiseksi. Ei ole mielestäni reilua, jos hän saa kansan silmissä kunnian jonain Nato-jäsenyyden edistäjänä, vaikka mitä ilmeisimmin yritti cock blockata koko homman heti alkuunsa.

Toistaiseksi media ei ole tapahtumien kulkua kyseenalaistanut, kaivellut tai edes Niinistöltä uskaltanut kysyä, lukuunottamatta sitä Kreeta Karvalan artikkelia. Rohkeudesta pisteet vain hänelle. Eli pannaan vielä linkki, kun oli niin poikkeuksellista tässä median hiljaisuudessa:

Mutta nyt on diskuteerattu jo liiankin kauan. Pulinat pois, nimet alle ja hakemus postiin. Vitkastelut minimiin, niin hyvällä tuurilla tulevat ratifioinnit ennen parlamenttien kesälomia. Jos joku haluaa jättäytyä pois, kansa muistaa. Turtiaisen puolueessa on kuulemma tilaa.
Rauhoituhan nyt, Uncle Ted. Homma rullaa ja juna jatkaa kyllä kulkuaan juuri oikealle asemalle. Mielestäni Ylipäällikön epämääräiset ulostulot ovat olleet enemmän kuin harkittuja ja oletettavasti yhtenä syynä juuri se että rakkaan naapurimme joka kovin tykkää harrastaa maskirovkaa on myös hyvä saada jokunen annos sitä ihteään naamalleen. Kaikkea kun ei kannata huutaa julkisuuteen ja saattaapa hyvinkin olla mahdollista että eri median edustajillekin heitetään pikku täkyjä jotka eivät välttämättä pidä täysin paikkaansa (myös rakas naapuri seuraa niitä).

Allekirjoittaneelle on aivan sama kuka asiassa kunnian lopulta saa kunhan isänmaan rauhaisa tulevaisuus ja se ettei sota enää koskaan tule edes rajoillemme voidaan varmistaa. Kaiken maailman venkoilijat ja bullsh*tterit kyllä muistaa historia ja myös karmalla on tapana ottaa osansa. Ne taas jotka ovat mielipidettään NATOsta muuttaneet saatuaan annoksen realismia silmilleen...parempi myöhään kuin ei milloinkaan (kunhan ei vain liian myöhään).

edit / lisäys:

Mihinkään mitenkään liittymättä muistuttaisin kaikkia vielä myös siitä että tätäkin forumia seuraavat - aiheesta riippumatta - sellaiset silmät joiden omistajalla ei välttämättä ole ainakaan Suomen passia tai jolle isänmaamme turvallisuus ei ole aivan ykkösasia.
 
Viimeksi muokattu:
Tämä turvatakuista jauhaminen on kyllä yhtä tyhjän kanssa. Vai meinasitteko että ei haeta ollenkaan jäsenyyttä jos ei saada jotain explisiittisiä turvatakuita ennen sitä?

Tässä pitää nyt vaan ottaa ns. leap of faith. Jos ryssä hyökkää hakuprosessin aikana, niin se olisi hyökännyt tänne muutenkin lähivuosina vaikka ei haettaisikaan jäsenyyttä.
 
Mika Aaltolan hyvä analyysi Venäjän viimeaikaisen propagandan (esim. Tampereen junavideosta masinoidun kohun) tarkoitusperistä.

- Osittain kysymys kiukuttelusta, muistutetaan että Venäjä on tyytymätön
- Venäjällä tiedetään, että nämä temput lisäävät suomalaisten halukkuutta hakea Natoon
- Tiedetään myös, että Suomen Nato-hakemus on jo käytännössä varma, eikä sitä voida estää
- Oletettavaa onkin, että propaganda on tarkoitettu sisäisesti käytettäväksi, länsi on Venäjää vastaan
- Ja mahdollisesti halutaan selittää kansalle Suomen tekemiä ratkaisuja

Omaa pohdintaani:
Kumpi mahtaisi olla Putten hallinnolle mukavampi selitys pitkään puolueettomana olleen kiltin Suomen suunnanmuutokselle, joka saattaisi herättää venäläisenkin kansan keskuudessa kysymyksiä ja ihmetystä:
1. Suomalaiset todenneet, että itänaapurissa on sotahullu johto ja itänaapuri maana levittää tuhoa ja kärsimystä ympäristölleen, eikä odoteta asian korjaantuvan enää tulevaisuudessa. Eli oikea totuus suomalaisten Nato-halukkuudesta.
vai
2. Suomalaiset ovat sotahulluja natseja ja haluavat liittyä toisten sotahullujen natsien joukkoon.
Veikkaan että vaihtoehtoa 2 on kiva markkinoida ihmisille, jotteivat ala pohtia vaihtoehtoa 1.
 
Epäilen ettei olisi kovin hyvä idea ottaa Suomeen ydinaseita.

En usko, että niitä ollaan edes tuomassa Suomeen, huomioiden säilytys vartiointi vaatimukset. Kyllä ko aseen omaavat valtiot haluaa pitää ne tiukasti omassa kontrollista.

Eri asia on poikkeusoloissa, kun esim haluaa käyttää Suomen ilmatilaa Venäjälle tunkeutumiseen.
 
Tämä turvatakuista jauhaminen on kyllä yhtä tyhjän kanssa. Vai meinasitteko että ei haeta ollenkaan jäsenyyttä jos ei saada jotain explisiittisiä turvatakuita ennen sitä?

Tässä pitää nyt vaan ottaa ns. leap of faith. Jos ryssä hyökkää hakuprosessin aikana, niin se olisi hyökännyt tänne muutenkin lähivuosina vaikka ei haettaisikaan jäsenyyttä.
Venäjä ei ole tällä hetkellä uhkaamaan Suomea kovin vakavasti. Ruscisteilta puuttuu voima tehdä niin. Ennen hyökkäystä rajan takana oli 100.000 joukkoja, nyt 30.000 ja lisää ei saa mistään ilman liikekannallepanoa. Johtopäätös: Nyt turvatakuille on paljon vähemmän tarvetta, kuin jos ryssät olisi saaneet lyhyen voittoisan sotansa. Bonuksena on paljastunut puna-armeijan taantuminen alle 2MS suorituskyvyn. Venäjä on lakannut olemasta merkittävä sotilaallinen mahti vähintään muutamaksi vuodeksi.
Epäilen ettei olisi kovin hyvä idea ottaa Suomeen ydinaseita.
Eipä ole tulossa, vaikka kuinka paljon haluttaisiin. USA ei halua sijoittaa ytimiään näin lähelle etulinjaa. Ruotsi voisi saada, jos haluaisivat. Eivät halua ja ei täälläkään haluta. Varastot keskellä Eurooppaa on yhtä hyvä ydinsateenvarjo kuin jos ytimiä olisi täällä. Lisäksi nyytit kulkee lentokoneella nopeasti, jos epätoivottavaa tarvetta tulee.
 
”Tieto lisää tuskaa. Yksikään kansanedustaja, joka nämä tiedot saa, ei voi faktapohjaisesti enää olla sitä mieltä, että Suomen ei kannata liittyä Natoon.”

Näin kuvaa eräs Iltalehden haastattelema kansanedustaja eduskunnan ”salaisia” istuntoja, joissa valmistellaan Suomen Nato-päätöstä.

–Se ajantasainen tieto, jota olemme aiemmin saaneet, on nyt höystetty inhorealistisella tilannekuvalla, eräs kansanedustaja kertoo.
 
Eipä ole tulossa, vaikka kuinka paljon haluttaisiin. USA ei halua sijoittaa ytimiään näin lähelle etulinjaa.
Mutta voitaisiin me integroinnit ajaa F-35:n - ihan vaan allekirjoittaaksemme Venäjälle, että ymmärtävät jättää tämän nurkan laskuistaan.
 
Konekäännös yhdestä kappaleesta:
Suomen jäsenyys olisi "uskomaton voimavara" myös Natolle, Braw sanoi. Pohjoismaa on vuosikymmeniä suojellut yksin 800 mailin rajaa Venäjän kanssa – pidempään kuin Naton nykyinen raja Venäjän kanssa. Se ylläpitää suurta armeijaa ja sillä on hyvä älykkyys naapuristaan.
 
  • Tykkää
Reactions: aos
Jossain brittiläisessä lähetyksessä sanottiin: Suomesta ja Ruotsista tulee turvallisuutta tuottavia jäseniä, kuulinkohan väärin mitä arvelette? En ehtinyt kuunnella tarkoin lähetystä, mitä siitä nyt on pari päivää. On sanottava, että tuo ajatus on uusi. Ymmärrän hyvin poliitikkoja, jotka ovat kokeneet negatiivisesti tilanteet, joissa -liittoutumattomat- komennetaan käytävälle, kun liittoutuneet aloittavat neuvonpidon.....hölmöhän se tilanne on ollutkin. Eritoten nyt se näyttää siltä.

Konekäännös yhdestä kappaleesta:

Tätä samaa olen kuullut/lukenut laajalti ympäri maailman ja eri yhteyksissä. Suomea ja Ruotsia, erityisesti Suomea, pidetään kovassa arvossa ja nimenomaan halutaan alleviivata sitä, että ensi kerran pitkiin aikoihin Natoon tulee jäseniä, jotka itseasiassa vahvistavat Natoa ja tuovat Natolle uutta osaamista sekä kykyjä. Suomi ei ole pelkästään hakemassa Natosta turvaa vaan maailmalla katsotaan Suomen lisäävän sitä.

Kotimaassakin Nato-keskustelu on lähtenyt vähän linjalta, ei meitä sinne pitkine rajoinemme haluta, pieni maakin vielä, rasitekin naapurissa ja muuta perihärmäläistä käpyjen potkimisen ohessa.
 
Back
Top