Suomi NATOn jäseneksi - or not?

Pitäisikö Suomen hakea NATOn jäseneksi


  • Äänestäjiä yhteensä
    883
Kun nyt ei menisi siihen, että Turkki tekee tästä sellaisen arvovaltakysymyksen, jonka perusteella pitää arvioida kumpi on Natolle tärkeämpi - Pohjola vai Turkki. Siinä voi tulla meille huonommat kortit.
Sitten keksisään jotain tilalle johon Turkki ei pysty vaikuttamaan. Tie on pidempi ja näin ollen vaikeampi mutta lopputulos on sama.
 
Kansanedustaja toteaa että voiton päivänä ei sitten saisi jenkkien sotakoneet lentää itärajalla.



Tulevana Nato-maana Suomen pitää Myllykosken mielestä uskaltaa sanoa, että emme halua ydinaseita emmekä pysyviä Naton tukikohtia. Pitää korostaa pohjoismaiden yhteistyötä.

– On kuitenkin yksi, mitä toivoisin Suomen jatkossa tekevän Nato-maana. Vaikka oli vastenmielistä kuulla Venäjän viime vuoden puolella tekemiä etupiiriajatuksia, jotka toivat ikävästi mieleen Molotov-Ribbentrop -sopimukseen, niin välttyisimme siltä, ettei meillä enää rajan pinnassa järjestettäisi voiton päivänä amerikkalaisten lentokoneiden sotaharjoituksia.
En ymmärrä tuota ongelmaa kumpaisenkaan kanssa. Nato ei suoraan sanottuna ole ollut tyrkkimässä noita ydinaseita mihinkään maahan. Niitä voidaan käyttää käytännössä ottaen nykyisistä sijainneistaan ihan samoihin kohteisiin kun niitä voitaisiin käyttää jos niitä varastoitaisiin Suomessa. Ydinaseiden tuomisesta Suomen maaperälle ei saada mitään hyötyä. Itse asiassa ne ohjukset voidaan laukaista Pohjois-Amerikasta jos halutaan.

Naton tukikohtien kanssa taas täytyy toimia tarve ja strategia pohjalta. Suomi on saari kuten moni on sanonut. Jos Suomen turvallisuuden = Naton turvallisuuden maksimoiminen vaatii kaluston etukäteis- sijoittelua ja tarpeen vaatiessa myös valmiuden kohottamisen seurauksena joukkojen sijoittelua Suomeen niin tuohon on oltava valmis. Tyhmää alkaa Amerikka vihassaan sahaamaan omaa oksaansa. Toki Suomessa on kyllä tietynlaista taipumusta sellaiseen omaan jalkaan ampumisesta eli kaipa tuokin on mahdollista.
 
Jos natohomma kaatuisi oikeasti nyt tuohon turkkiin niin sit varmaan kannattaa alkaa jo lähteä linnoitustöihin itä-rajalle :unsure:
Millainenkos se Iso-Britannian allekirjoittama turvallisuudentakaussopari olikaan, oliko siinä mitään aikarajaa? Jos Suomi jää Nato-limboon 50 vuodeksi niin sopimus silti voimassa? :cool:

Anyhoo, älkää nyt vielä heittäkö Natokirvestä kaivoon. Erdogan on kova poika puhumaan muttei yhtä kova tekemään.
 
Onko ryssä voidellut Erdoganin? Putinin rauhallisuus Niinistön kanssa puhuessa oli merkillistä. Jospa tiesi että eihän ne sinne Natoon mene, kun Turkki varmistaa. Ja jos ei Turkki, niin Unkari.
Niin siis tämä sama ryssä joka on ottanut turkkilaisten Bayraktarien toimesta oikein kunnolla selkään? Se sama ryssä, jonka silmien alla Turkki käy aktiivisesti Bayraktar -toimituksiaan Ukrainalle? Hmm.. Eiköhän tässä vaan periturkkilaiseen tyyliin käydä kauppaa.
 
Tottamaar vanja on voidellut Erdoa, Orbania ainakin. Kysymys on siitä kummalla on enemmän vipuvartta, Putella vai lännellä. No tietysti myös tahdonvoimasta käyttää sitä vipuvoimaa.

edit: Eiköhän ne parlamentin jäsenet ainakin mieti kaksi kertaa jos tekee selväksi mitä perseily tässä asiassa tekee Turkin EU-haaveille.

Nykyinen Turkki on EU-haaveista luovuttanut.
 
  • Tykkää
Reactions: PSS
Millainenkos se Iso-Britannian allekirjoittama turvallisuudentakaussopari olikaan, oliko siinä mitään aikarajaa? Jos Suomi jää Nato-limboon 50 vuodeksi niin sopimus silti voimassa? :cool:

Anyhoo, älkää nyt vielä heittäkö Natokirvestä kaivoon. Erdogan on kova poika puhumaan muttei yhtä kova tekemään.
Lehdistö kiljuu punaisena ja poliitikot ovat huolestuneita kun ei tullutkaan paraatimarssia. Nämä ovat sitä kuuluisaa santaa rattaissa jonka yli pitää vain päästä. Ratkaisuja on olemassa ja niitä varmaan pohditaan yhdessä muiden Nato maiden kanssa.
 
En ymmärrä tuota ongelmaa kumpaisenkaan kanssa. Nato ei suoraan sanottuna ole ollut tyrkkimässä noita ydinaseita mihinkään maahan. Niitä voidaan käyttää käytännössä ottaen nykyisistä sijainneistaan ihan samoihin kohteisiin kun niitä voitaisiin käyttää jos niitä varastoitaisiin Suomessa. Ydinaseiden tuomisesta Suomen maaperälle ei saada mitään hyötyä. Itse asiassa ne ohjukset voidaan laukaista Pohjois-Amerikasta jos halutaan.
Jeps. Vastaavasti ihme keuhkoaminen Suomessa ja Venäjälläkin "ydinaseiden" sijoittamisesta Suomen rajalle on täysin irrationaalista. Huonoin paikkahan tuo rajanpinta niille, on. Siinä ovat alttiina monenlaiselle tuhoamistoiminnalle ja tuottavat kaikenlaista lisäkustannusta ja härdelliä.
 
Millainenkos se Iso-Britannian allekirjoittama turvallisuudentakaussopari olikaan, oliko siinä mitään aikarajaa? Jos Suomi jää Nato-limboon 50 vuodeksi niin sopimus silti voimassa? :cool:

Anyhoo, älkää nyt vielä heittäkö Natokirvestä kaivoon. Erdogan on kova poika puhumaan muttei yhtä kova tekemään.
Edellisessä koulussani oli turkkilainen maahanmuuttajaopettaja, joka kiteytti hyvin Erdoganin. Hän on rahamies ja hänen vallalleen talous on erittäin tärkeä, koska hänen tukijoukkonsa koostuvat konservatiivisista muslimeista ja toisena ns. rahapiireihin kuuluvista ryhmittymistä. Joten laittamalla tarpeeksi kovaa vipuvartta lännestä Turkin taloutta kohden, saa Erdoganin myötäilemään, koska jos Turkin talous menee vessanpönttöön, sitten menee Erdoganin valta pikapikaa sen jälkeen ja mahdollisesti Erdoganilla diktaattorileikkien jälkeen nirrikin.
 
Jeps. Vastaavasti ihme keuhkoaminen Suomessa ja Venäjälläkin "ydinaseiden" sijoittamisesta Suomen rajalle on täysin irrationaalista. Huonoin paikkahan tuo rajanpinta niille, on. Siinä ovat alttiina monenlaiselle tuhoamistoiminnalle ja tuottavat kaikenlaista lisäkustannusta ja härdelliä.
Juuri ydinaseista ja nato-ohjuksista ihmiset ovat vuosikymmenet panikoineet. Ei ihme että vanha kehno puskee tässä tilanteessa pintaan.
 
Edellisessä koulussani oli turkkilainen maahanmuuttajaopettaja, joka kiteytti hyvin Erdoganin. Hän on rahamies ja hänen vallalleen talous on erittäin tärkeä, koska hänen tukijoukkonsa koostuvat konservatiivisista muslimeista ja toisena ns. rahapiireihin kuuluvista ryhmittymistä. Joten laittamalla tarpeeksi kovaa vipuvartta lännestä Turkin taloutta kohden, saa Erdoganin myötäilemään, koska jos Turkin talous menee vessanpönttöön, sitten menee Erdoganin valta pikapikaa sen jälkeen ja mahdollisesti Erdoganilla diktaattorileikkien jälkeen nirrikin.
Diktaattorihommista voi harvoin jäädä pidemmäksi aikaa eläkkeelle ainakaan kotikulmilla.
 
Sitten keksisään jotain tilalle johon Turkki ei pysty vaikuttamaan. Tie on pidempi ja näin ollen vaikeampi mutta lopputulos on sama.

Aika jykevää on tämä hyber- ja khybervaikuttaminen NATO-prosessiimme kyllä.

Juuri kun Orpo pääsi ääni falskista liikutuksesta väristen vakuuttamasta ettei me KOSKAAN ENÄÄ olla yksin.

Ja Marin kertoi että kyllä me ollaan kolmessa kuukaudessa täysjäseniä kun HÄN aikoo toimia asian puolesta... (y)

Täytyy laittaa kypärä päähän ja kaivaa poteroon suojakolo.
 
Edellisessä koulussani oli turkkilainen maahanmuuttajaopettaja, joka kiteytti hyvin Erdoganin. Hän on rahamies ja hänen vallalleen talous on erittäin tärkeä, koska hänen tukijoukkonsa koostuvat konservatiivisista muslimeista ja toisena ns. rahapiireihin kuuluvista ryhmittymistä. Joten laittamalla tarpeeksi kovaa vipuvartta lännestä Turkin taloutta kohden, saa Erdoganin myötäilemään, koska jos Turkin talous menee vessanpönttöön, sitten menee Erdoganin valta pikapikaa sen jälkeen ja mahdollisesti Erdoganilla diktaattorileikkien jälkeen nirrikin.
Jos menee tänään kysymään paikalliselta taloudesta niin se on jo mennyt alas vessan pöntöstä ja jo ennen tätä jumalatonta euroopan laajuista inflaatiota. Tuollahan rahan arvo on heikentynyt todella paljon ja kauppaa käydään monessa paikassa euroilla.
 
Niin siis tämä sama ryssä joka on ottanut turkkilaisten Bayraktarien toimesta oikein kunnolla selkään? Se sama ryssä, jonka silmien alla Turkki käy aktiivisesti Bayraktar -toimituksiaan Ukrainalle? Hmm.. Eiköhän tässä vaan periturkkilaiseen tyyliin käydä kauppaa.
Toisaalta Turkki ei ole tuominnut Venäjän hyökkäystä Ukrainaan eikä asettanut pakotteita? No oli miten oli, varmaan kaupankäyntiä. Suomalaisten olisi hyvä olla vähän kyynisempiä kun astutaan isojen poikien liigaan. Siellä ei kiltit pärjää, pitää alkaa käydä lehmänkauppoja itsekin ja kusettaa heti härskisti jos tarve vaatii.
 
Diktaattorihommista voi harvoin jäädä pidemmäksi aikaa eläkkeelle ainakaan kotikulmilla.
Tämä. Jos Erdogan tosissaan yrittää blokata Suomen ja Ruotsin NATO-jäsenyyden, lännen täytyy kostaa tämä tekemällä kaikkensa sanktioin, jne... että Erdogan saadaan puskettua vallasta. Mielestäni tässä vaiheessa länsi voisi sanoa, että voihan Erdogan näin tehdä, mutta voidaanhan me kieltää turkkilaisia laivoja ja lentokoneita matkustamasta lännen vesillä ja ilmatilassa + poistaa Turkki SWIFT:istä.
 

Tää oiskin mielenkiintoinen tilanne jos 33 "terroristin" takia suomi ei natoon pääsisi. Siinä sitä onkin Pekalle oikein jaakobinpaini että luovuttaako nuo turkkiin ties mihin oloihin vai onko suomen turvallisuus tärkeämpää.

Ja mitä tekee humanitaarinen suurvalta Ruotsi....
Ei ehkä olisi paras keino todistella diktatorismin vastustamista sillä että annetaan periksi toiselle diktaattorille...

Tosin, ei Erdogan ole diktaattori tai yksinvaltias edes samassa määrin kuin Putin, mistään Kimistä puhumattakaan. Kyllä hän joutuu omassakin maassaan ottamaan muita mielipiteitä huomioon, niin epämieluisaa kuin se hänelle onkin. Vaalivuosi ja talous persiillään, jostain tikusta on pakko kehitellä asioita.
 
Aika jykevää on tämä hyber- ja khybervaikuttaminen NATO-prosessiimme kyllä.

Juuri kun Orpo pääsi ääni falskista liikutuksesta väristen vakuuttamasta ettei me KOSKAAN ENÄÄ olla yksin.

Ja Marin kertoi että kyllä me ollaan kolmessa kuukaudessa täysjäseniä kun HÄN aikoo toimia asian puolesta... (y)

Täytyy laittaa kypärä päähän ja kaivaa poteroon suojakolo.

Onneksi meillä oikeasti ON arvoyhteisö, johon kannattaa nyt tukeutua. Heillä on lukuisia F-35:a, joissa on kuulemma paljon sensoreita. Ja tanskalaisten fregateissa on jykevästi puikkoa ( https://en.wikipedia.org/wiki/Iver_Huitfeldt-class_frigate ).

https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000008820982.html

Norja, Tanska ja Islanti lupaavat tukea Suomea ja Ruotsia ”kaikin keinoin” Natoon hakemisen aikana​

Maat ilmoittivat asiasta maanantaina yhteisellä tiedotteella.

NORJA, Tanska ja Islanti sanovat olevansa valmiina tukemaan Suomea ja Ruotsia ”kaikin tarvittavin keinoin”, mikäli maat joutuvat hyökkäyksen kohteeksi Naton hakemusprosessin aikana.

Maat ilmoittivat asiasta yhteisessä tiedotteessa maanantaina.

”Norja on yhdessä Tanskan ja Islannin kanssa valmiina auttamaan pohjoisia naapureitaan kaikin tarvittavin keinoin, mikäli ne joutuvat hyökkäyksen kohteeksi ennen Nato-jäsenyyden saamista”, Norjan pääministeri Jonas Gahr Støre sanoi Reutersin mukaan.

TIEDOTTEESSAAN maat sanovat aloittavansa välittömästi tarvittavat toimet Suomen ja Ruotsin turvallisuuden takaamiseksi.

”Aiomme myös kehittää puolustusyhteistyötämme Suomen ja Ruotsin kanssa”, tiedotteessa todetaan.

Norja, Tanska ja Islanti kuuluvat sotilasliitto Natoon. Maat sanovat tekevänsä kaikkensa varmistaakseen, että Suomen ja Ruotsin jäsenyydet hyväksytään pikaisesti.
 
Siitäkö tämä nyt kiikastaa, että meillä on 33 kurditerroristia, joita Turkki on pyytänyt tuomiolle jo Soinin ministeriaikana, mutta emme ole luovuttaneet? Ja sen lisäksi toimme niitä ISIS-terroristeja Syyriasta. Ja näitä emme nyt sitten voi luovuttaa?

Vai onko tässä kyse enemmän Ruotsista ja jouduimme tähän soppaan tahtomattamme, kun oli pakko hakea samaan aikaan Ruotsin kanssa? Kukaan ei tullut ajatelleeksi, että Ruotsilla saattaa olla sellaista kansainvälistä painolastia estämässä NATO-jäsenyyttä, että meidän ei kannattaisi assosioitua siihen, vaan tehdä oma prosessimme.
 
Back
Top