Jos jotain hyvää haetaan siitä, että Natoon haettiin tänä vuonna, niin hyviä puolia löytyy. Kun hakemus tehtiin tässä tilanteessa,
- Nato-jäsenyys on saanut taakseen ennätyksellisen poliittisen yksimielisyyden. Eduskunnassa hakemusta puolsi suurempi osa kansanedustajista, kuin gallupien mukaan Suomen kansasta.
- Nato-jäsenyys on saanut taakseen myös valtavan kannatuksen suomalaisten keskuudessa. Kannatus on kasvanut koko ajan, ja viimeksi mitattu 80/10/10 on sensaatiomainen lukema.
- Kansan kasvava tuki ja poliittinen tahtotila takasivat sen, että Nato-jäsenyydestä ei tullut poliittisen väännön kohdetta. Asialliset kriittiset näkökulmat ja Nato-jäsenyyden merkitys käsiteltiin tiedotusvälineissä ja poliittisessa keskustelussa pääasiassa asiakysymyksinä niin kuin kuuluu. Ideologiselta jankutukselta, propagandistiselta pelon lietsomiselta ynnä muilta asian ohi meneviltä rönsyiltä vältyttiin huomattavan hyvin. Johdonmukainen ja päättäväinen eteneminen on taannut harmonisen ja selkeän etenemisen kohti pääasiaa, jäsenhakemusta. Osaksi näistä syistä myös kansan tuki tälle tärkeälle asialla on kasvanut.
- Vahvaa poliittista kannatusta ja kansan suosiota tietenkin suuresti edisti Ukrainan sota. Kaikille on tullut nyt selväksi, mihin Nato-jäsenyyttä tarvitaan. Jäsenyyden ydin on ollut kirkkaana mielessä ja jokaisen helposti havainnoitavissa.
- Lisäksi asian sujuvaa etenemistä ja kannatusta turvasi se, että poliitikkojen keskuudessa on tapahtunut lähes täydellinen sukupolvenvaihdos. Periaatteellisia Nato-vastustajia on jäljellä vain vähän.
- Jonain muuna aikana Nato-jäsenhakemus olisi ollut poliittisen eripuran lähde, hakemuksen valmistelu kestänyt kauan ja voinut olla jopa vaaliteema - puolesta ja vastaan. Lopputulos olisi voinut olla epävarma, ja onnistuessaankin ollut väkisinkin kansaa jakava kysymys. Toki nyt vuonna 2022 nämä jakolinjat olisivat viimeistään korjautuneet.
Se, miten jäsenhakemukseen edettiin, oli omasta mielestäni tyylikkäin mahdollinen tapa poliittisen päätöksenteon prosessina. Nopea, kansanvaltaista päätöksentekoprosessia kunnioittava, ja sitoutti päättäjät ja kansan. Vaikka muutakin mieltä näemmä ollaan, mielestäni parasta oli, että Suomella ei ollut entuudestaan mitään valmisteltua prosessimallia siitä, miten Natoon haetaan jos haetaan, vaan oikea menettely luotiin tässä ajassa ja tämän ajan tarpeiden mukaan. Jos olisi noudatettu jotain vuosia sitten parlamentaarisen komitean työnä valmisteltua kaavaa - vähintään 100 sivua valtiosäännön hienouksia pyörittelevää mietintöä ja sama på svenska - ja sitä mallia olisi noudatettu, olisimme vieläkin sen monisäikeisen ja lukuisia komiteavaiheita sisältävän prosessin keskellä, ja hakemus jätettäisiin joulun alla. Suomi ei ole byrokratiassa lähellekään pahimmasta päästä edes Euroopan mittapuulla, mutta kyllä täällä sekin laji sen verran hyvin osataan, että joskus on parempi vaan mennä intuitiolla ja tilannekohtaisella harkinnalla. Senkin suomalaiset nimittäin osaavat, ja hyvin osaavatkin kun on pakko.