Suomi NATOn jäseneksi - or not?

Pitäisikö Suomen hakea NATOn jäseneksi


  • Äänestäjiä yhteensä
    883
Taitaa olla suomalaisia vieraita aluksella käymässä (kuvauksen aikana), kun on nostettu Suomen kielekkeinen valtiolippu saalinkiin.

Tälläinen kirjoitus löytyi netistä, kun etsin tietoa Suomen lipun käytöstä ulkomaalaisilla aluksilla ja sitä että miksi siellä on valtiolippu ylhäällä.




FZZrMljXkAAD5Pd




Mielenkiintoista, katselinkin ettei näkynyt kohteliaisuuslippua.
 
Jengi fanittaa ihan Simona:

HS:

”Hyvönen ja Visnap sanovat, että maihinnousutukialus näyttää ”massiiviselta”.

”Suomen olosuhteissa laivavierailu luo turvallisuutta, erityisesti tässä maailmantilanteessa”, Hyvönen pohtii. ”Onhan aluksella parituhatta sotilasta. Vierailu viestii ystävyydestä ja luottamuksesta.””

 
Jengi fanittaa ihan Simona:

HS:

”Hyvönen ja Visnap sanovat, että maihinnousutukialus näyttää ”massiiviselta”.

”Suomen olosuhteissa laivavierailu luo turvallisuutta, erityisesti tässä maailmantilanteessa”, Hyvönen pohtii. ”Onhan aluksella parituhatta sotilasta. Vierailu viestii ystävyydestä ja luottamuksesta.””

Olisin kiinnostunut lukemaan Tuomiojan ja Halosen kommentit. Harmi ettei heitä haastateltu.
 
Kun USA pakosta joutuu laittamaan paukkuja Kiinaa vastaan, niin ei ole ollenkaan huono asia, mikäli Venäjä on taas hyvän tovin kuralla. Eikä ollenkaan huono asia ole sekään, että Venäjä on ihan omatoimisesti ajanut itsensä tulevaan alennuksen ja yleisen halveksunnan tilaan.
Asiaan vaikuttaa tarkoittaako "laittamaan paukkuja" lähinnä show of force vaiko ihan asein käytävää taistelua.
Jälkimmäisessä tapauksessa kiinalaisten yritysten rajoitteet käydä kauppaa venäjän kanssa poistuvat kokonaan, tällä hetkellä kiinalaiset yritykset eivät halua joutua länsipakotteiden kohteiksi, ja sillä on varsin suurta rajoittavaa vaikutusta kiinan ja venäjän välisessä kaupassa. Kaupan vapautuminen voisi hyvinkin tarkoittaa venäjän myyvän kiinaan putkikaasua ja putkiöljyä sellaisilla putkilinjoilla joita vielä ei ole olemassa, ja ostavan myyntituloilla kiinasta sotilaallista kalustoa. Sellainen nopeuttaisi toteutuessaan venäjän uudelleen varustautumista huomattavan paljon, vaikka kestäisi siltikin kenties 10 vuotta. Lopputuloksena olisi myös kaluston laadun osalta aivan eritason sotilaallinen voima, kuin se jonka venäjä Ukrainassa menettää. Sellainen lopputulos ei olisi Suomen, Euroopan, eikä USA:n etu.
 
Asiaan vaikuttaa tarkoittaako "laittamaan paukkuja" lähinnä show of force vaiko ihan asein käytävää taistelua.
Jälkimmäisessä tapauksessa kiinalaisten yritysten rajoitteet käydä kauppaa venäjän kanssa poistuvat kokonaan, tällä hetkellä kiinalaiset yritykset eivät halua joutua länsipakotteiden kohteiksi, ja sillä on varsin suurta rajoittavaa vaikutusta kiinan ja venäjän välisessä kaupassa. Kaupan vapautuminen voisi hyvinkin tarkoittaa venäjän myyvän kiinaan putkikaasua ja putkiöljyä sellaisilla putkilinjoilla joita vielä ei ole olemassa, ja ostavan myyntituloilla kiinasta sotilaallista kalustoa. Sellainen nopeuttaisi toteutuessaan venäjän uudelleen varustautumista huomattavan paljon, vaikka kestäisi siltikin kenties 10 vuotta. Lopputuloksena olisi myös kaluston laadun osalta aivan eritason sotilaallinen voima, kuin se jonka venäjä Ukrainassa menettää. Sellainen lopputulos ei olisi Suomen, Euroopan, eikä USA:n etu.
Luotan siihen, että sota olisi Kiinallekin aivan liian kallis paukku. Tässä kohdin pitää tietysti huomioida se, että Kiinan näkökulmasta tilanne voi olla kokonaan toinen, mikäli se arvioi saavuttavansa sodalla jotakin. Eihän Venäjänkään touhuissa ole meiltä katsoen mitään mieltä. Tuskin Kiinakaan jättäisi käyttämättä tilannetta, jossa se arvioisi voivansa niistää jenkit omien tavoitteidensa edellyttämällä tavalla.

USA:lle painopisteen muutos teettää joka tapauksessa ilman kuumaa sotaakin myös asevoimien muodonmuutoksen, joka on aina tavanomaista ylläpitoa arvokkaampaa puuhaa. B-21:n kaltaiset aseet nousevat arvoonsa ja syntyy uusia tarpeita esim. ilmaherruuden varmistamiseksi. Ja tietysti paljon muutakin vähän joka sektorilla.

Kiinan-Venäjän sotilasliitto (vast) olisi ikävä lopputulema. Kiina voisi kuormittaa USA:ta samaan tyyliin, kuin USA nyt lappaa kiviä Venäjän reppuun. Ei ihme, että mahdollisimman vahva NATO kiinnostaa tässä kohdin jenkkejä. Mitä vähemmän Eurooppa lopulta tarvitsee heitä, sitä parempi.
 
Jep. Ja konventionaalisen asevoiman luiskaanajamisen lisäksi on vielä toinen tavoite spontaanista sisäisestä hajaannuksesta/kansojen noususta, joka pilkkoisi venäjän pienempiin kansallisvaltioihin. Ainakin osa niistä voisi mahdollisesti muuttua länsimaisiksi demokratioiksi, joka taas olisi kaikille hyödyksi sekä bisnesmielessä että myös pysyvän rauhantilan kannalta.

Edit: Ja estäisi jatkossa paremmin venäjän uudelleenmuodostumisen, samalla tavalla kuin Ukrainan vastarinta nyt estää neuvostoliiton uudelleensyntymisen.

Ohitse aiheen menee taas ja pahoittelut siitä, mutta vaikka tuollainen Venäjän syystä tai toisesta tapahtuva sisäinen hajoaminen olisi varmasti hetkellisesti meillekin turvallisuuspoliittinen lottovoitto, niin monella tasolla tuskinkaan välttämättä sitten kuitenkaan.

Jos miettii näitä viimeisimpiä lähihistorian "liittovaltioiden" murtumisia, niin rumaa jälkeähän siitä tuli Jugoslaviakin osalta ja pitkäksi aikaa. Humanitaarinen kriisi siitä seuraisi Venäjällä ja sen lähialueille ja siksipä näkisin että nykyinen Venäjä saisi jäädä paikoilleen mutta sen ylin johto pitäisi saada vaihdettua vähän vähemmän sotakiimaiseksi kuin nyt on jo pitkään ollut. Lisäksi Venäjän laajentumispyrkimyksiä vesittää kummasti se että sen lähivaltiot liittyvät Natoon luoden hyvin tehokasta patoamispolitiikkaa aina kun Karhu yrittää raottaa ovea naapurin pirttien puolelle.

Lisäksi taloudelliset vaikutukset olisivat varmaankin välittömästi moisesta kriisistä taas ihan tähtitieteelliset eikä siitä nyt sen enempää spekulaatiota kuin sen synnyttämästä massiivisesta pakolaiskriisistäkään sen puoleen.

Toki pelkkä vallan vaihtuminen ei sekään takaisi loputtomasti säyseää Venäjää, mutta sykleillä tuppaavat nämäkin asiat usein menevän.
 
Haluaisin ymmärtää näiden ulostulojen päättelyketjut ja syyt. Erikoista.

On tullut luettua Vehviläisen kirjoitukset, eikä niissä tunnu olevan paljoa logiikkaa.
Suomella on niin vahva armeija ettei se tarvitse natoa Venäjää vastaan, mutta nyt kun liitymme, niin Venäjä hyökkää varmasti. Sekä muistakaa ydinaseet. Yksin olisimme vahvempia. Mainitsinko jo ydinaseet..

Aikamoista tuubaa... mutta ehkä noihin kannattaa suhtautua siten, että Yyasaurukset eivät halua maailman muuttuvan, eihän dinosauruksetkaan varmaan halunneet sitä. Hyvä puoli alle viiskymppisenä ollessa on se, että jossain vaiheessa ei tarvitse enää kuunnella näitä sauruksia...
 
Minä itseasiassa nautin, kun tuo Vehviläinen häpäisee itsensä lopullisesti. Nuo sen jutut on niin ala-arvoisia, ettei niitä kukaan järkevä ota tosissaan. Hienoa, että se kaivaa itseänsä koko ajan syvemmälle kuoppaan.

On ihan hyvä että nuo röllit tulee esiin piiloistaan. Niitä on tämän konfliktin aikana noussut esiin jo todella paljon.

Tuo on näköjään ylennetty prikaatikenraaliksi Ahtisaaren aikana ja kenraalimajuriksi Halosen aikana.

En tiedä tarinaa, koska tuo on rölliksi kääntynyt vai onko ollut koko ajan. Onko ejakuloinnut Tatjanan rinnoille väärien kameroiden alla , ostettu rahalla vai onko ollut alunperin sukurasitetta. Luoja tietää, mutta ei se ole enää tärkeää, tärkeää on että on tullut ulos kaapista ja sottaa sillä nimensä.
 
Taitaa olla suomalaisia vieraita aluksella käymässä (kuvauksen aikana), kun on nostettu Suomen kielekkeinen valtiolippu saalinkiin.

Tälläinen kirjoitus löytyi netistä, kun etsin tietoa Suomen lipun käytöstä ulkomaalaisilla aluksilla ja sitä että miksi siellä on valtiolippu ylhäällä.

Mielenkiintoista, katselinkin ettei näkynyt kohteliaisuuslippua.

Suomen lippu oli (edelleen?) ylhäällä myös eilen klo 16 tienoilla. Olisiko sittenkin kohteliaisuuslippu? Tuskin paatilla on jatkuvaa vierailuvirtaa… tai ehkä sitten silmäätekeviä riittää jonoksi asti.

Vaikuttavava näky oli. Itselle ensimmäisenä silmään pisti Ospreyn koko, varsin kookas kone. Kopterit näyttivät kovin piskuisilta sen rinnalla.
 
Kenraali evp. on sitä mieltä, että NATO on suurin uhka maailmanrauhalle.
Aarne Vehviläinen sai suoritetuksi upseerin 2,5-vuotisen ammatillisen tutkinnon / virkatutkinnon (korkeakoulututkinto upseerin tutkinnosta tuli vasta paljon myöhemmin) vuonna 1967, ja hänet ylensi luutnantiksi Puolustusvoimien ylipäällikkö, tasavallan presidentti Urho Kekkonen, joka oli Vehviläisen virkauran pitkäaikaisin ylipäällikkö. Kun nuori upseeri astui ensimmäiseen palveluspaikkaansa Pohjan Prikaatiin, voimme kuvitella mielessämme, kuinka hänellä olivat saappaat jämptisti kiillotettuina, upouusi komentovyö ojennuksessa ja suikka juuri oikealla tavalla päähän asetettuna. Silloin elettiin Suomessa YYA-aikaa. Prahan kevät ja sen aiheuttama pelko Suomessa oli jo aivan nurkan takana, mutta siitä ei vielä tiedetty yhtään mitään. Suomettumisen syvin aallonpohja oli vielä kokematta, mutta perusteet sille oli jo luotu. Suomen turvallisuuspolitiikan peruspilarit olivat sodan lopputuloksen ja Suomen ahtaan geopoliittisen aseman pakottamat puolueettomuus ja YYA-sopimus, niin kuin olivat suurimman osan Vehviläisen upseeriuran ajasta. Suomi ponnisteli säilyttääkseen jonkinlaisen kytköksen läntiseen arvoyhteisöön, mistä saatiin satunnaisia harvoja valon pilkahduksia. Muuten idänsuhteet ja Neuvostoliiton pelko määräsivät, mikä oli tahti askelten Suomen ulkopolitiikassa ja turvallisuusratkaisuissa.

Naton ja Varsovan liiton muodostamat voimakkaat suurvaltapoliittiset blokit ja kauhun tasapaino sementoivat Eurooppaan lopulta jatkuvan rauhan ajan. Tasapainoa ei halunnut kumpikaan osapuoli keikuttaa, siinä olisi ollut niin vaurastuvalla lännellä kuin omalla pelikentälllään itäisessä Euroopassa rautaista kuria pitävällä Neuvostoliitolla aivan liikaa menetettävää. Tätä oli jatkuva ikuisesti. Sodat tapahtuivat vain jossain kaukana, kuten Lähi-idässä, jonka tunnelmia majuri Vehviläinenkin pääsi maistelemaan Suomen YK-valvontajoukoissa.

Mutta maailma ei pysynytkään entisellään. Neuvostoliitto hajosi, ja historian uskottiin loppuvan. Ehkäpä sodan uhkaa ei Euroopassa enää ikinä koettaisi. Everstiluutnantti Vehviläinen sai nähdä, miten uuden ajan sarastuksessa Suomi otti ensi askelensa läntisen integraation tiellä. YYA- ja puolueettomuuspolitiikka alkoivat muotoutua liittoutumattomuuspolitiikaksi ja puolueettomassa Pohjolassa harjoitettavaksi vakautuspolitiikaksi. Läntisen sotilasliiton NATO:n jäsenyydestä ei puhuttu mitään. Se oli aivan mahdoton ajatus. Ja olisiko se ollut enää uudessa rauhan, demokratian ja hyvinvoinnin tulvimassa maaillmassa tarpeenkaan. Varmuuden vuoksi ylläpidettiin ja jopa kehitettiin aseellista puolustuskykyä: hankittiin Hornet-hävittäjät ja Itä-Saksan jäämistöstä edullisesti muuta kalustoa - Nato yhteensopivuudellahan ei ollut sen kummempaa merkitystä. Everstiksi ylennyksen saanut Vehviläinen sai nyt jatkaa menestyvää kaaderiupseerin uraansa Puolustusvoimissa, joka oli kenties kalustoltaan vahvempi kuin koskaan, ainakin parhaiden saksalais- ja sotasaalisaseistuksen aikoja lukuunottamatta. Sodat käytiin edelleen muualla, kuten Lähi-idässä, jossa Vehviläinen sai uudelleen pariinkin otteeseen käydä komennuksella.

Kun kenraalimajuri Vehviläinen jäi pitämään viimeisiä vuosilomiaan ennen reserviin siirtymistä, oli Puolustusvoimien ja Suomen läheisempi sotilaallinen integraatio Naton kanssa jotain, mikä tapahtuisi vasta tulevaisuudessa. Puolueettomuudesta oltiin luovuttu, mutta liittoutumattomuus oli uusi linja. Vakautuspolitiikalla Suomen uskottiin yltävän kokoaan suurempaan saavutukseen: liennyttämään ja vakauttamaan tilannetta Pohjois-Euroopassa niin, että sodan uhkaa ei voisi syntyä. Puolustusvoimatkin oli nyt niin vahvaksi uskottu, että eihän kukaan vihamielinen voima rohkenisi edes kokeilla onneaan sen kanssa. Nato-jäsenyydestä puhuttiin vain vähämerkityksisissä sivulauseissa, joiden esittäjiä pidettiin vähän omituisina. Nato-option mystinen käsite syntyi vasta tulevaisuudessa, ja vasta tulevaisuudessa Venäjän raakalaismaisuus sai sotilaalliset ilmenemismuotonsa Georgiassa, Ukrainassa ja jälleen Ukrainassa.

Kenraali on reservissä kuolemaansa asti. Mutta lienee niin, että jossain vaiheessa, kenraalin iän karttuessa, hän muuttuu lähtökohtaisen tarpeettomaksi myös sodan olojen tilanteessa. Aktiivipalveluksessa ja tuoreeltaan reserviin siirtyneinä kenraaleja lienee kuitenkin aika moneen tarpeeseen riittävä määrä. Onhan heitä palveluksessakin 28 ja kenttäpiispa päälle. Kuinka kauan kenraalimajuri evp saa viettää aikaansa eläkeläisen puuhissa säilyen kuitenkin edelleen relevanttina aseellisen maanpuolustuksen ylimpien johtotehtävien tarpeisiin? 80 ikävuoden lähestyessä saattaa aika olla mennyt jo vanhan kenraalimajurin edelle.

Niinpä kenraalimajurin viimeinen taistelu on alkanut. Sen välineenä on tietokone ja sanan säilä. Kuinka nykyajan hätäiset poliitikot rohkenevatkaan lähteä viemään Suomea Naton jäseneksi. Vuosikymmeniä oli rauha taattu Euroopassa, kun ymmärrettiin olla keikuttamatta suurvaltapolitiikan venettä. Eihän Ukrainan sota voi mistään muusta johtua, kuin siitä, että Nato olisi lähtenyt epävakauden tielle, eihän? Ja nyt vielä Suomi on sotkeutunut tähän kammottavaan puuhaan.

Ehkäpä näistä aineksista rakentuu erään evp. kenraalimajurin maailma tänä päivänä.
 
Aarne Vehviläinen sai suoritetuksi upseerin 2,5-vuotisen ammatillisen tutkinnon / virkatutkinnon (korkeakoulututkinto upseerin tutkinnosta tuli vasta paljon myöhemmin) vuonna 1967, ja hänet ylensi luutnantiksi Puolustusvoimien ylipäällikkö, tasavallan presidentti Urho Kekkonen, joka oli Vehviläisen virkauran pitkäaikaisin ylipäällikkö. Kun nuori upseeri astui ensimmäiseen palveluspaikkaansa Pohjan Prikaatiin, voimme kuvitella mielessämme, kuinka hänellä olivat saappaat jämptisti kiillotettuina, upouusi komentovyö ojennuksessa ja suikka juuri oikealla tavalla päähän asetettuna. Silloin elettiin Suomessa YYA-aikaa. Prahan kevät ja sen aiheuttama pelko Suomessa oli jo aivan nurkan takana, mutta siitä ei vielä tiedetty yhtään mitään. Suomettumisen syvin aallonpohja oli vielä kokematta, mutta perusteet sille oli jo luotu. Suomen turvallisuuspolitiikan peruspilarit olivat sodan lopputuloksen ja Suomen ahtaan geopoliittisen aseman pakottamat puolueettomuus ja YYA-sopimus, niin kuin olivat suurimman osan Vehviläisen upseeriuran ajasta. Suomi ponnisteli säilyttääkseen jonkinlaisen kytköksen läntiseen arvoyhteisöön, mistä saatiin satunnaisia harvoja valon pilkahduksia. Muuten idänsuhteet ja Neuvostoliiton pelko määräsivät, mikä oli tahti askelten Suomen ulkopolitiikassa ja turvallisuusratkaisuissa.

Naton ja Varsovan liiton muodostamat voimakkaat suurvaltapoliittiset blokit ja kauhun tasapaino sementoivat Eurooppaan lopulta jatkuvan rauhan ajan. Tasapainoa ei halunnut kumpikaan osapuoli keikuttaa, siinä olisi ollut niin vaurastuvalla lännellä kuin omalla pelikentälllään itäisessä Euroopassa rautaista kuria pitävällä Neuvostoliitolla aivan liikaa menetettävää. Tätä oli jatkuva ikuisesti. Sodat tapahtuivat vain jossain kaukana, kuten Lähi-idässä, jonka tunnelmia majuri Vehviläinenkin pääsi maistelemaan Suomen YK-valvontajoukoissa.

Mutta maailma ei pysynytkään entisellään. Neuvostoliitto hajosi, ja historian uskottiin loppuvan. Ehkäpä sodan uhkaa ei Euroopassa enää ikinä koettaisi. Everstiluutnantti Vehviläinen sai nähdä, miten uuden ajan sarastuksessa Suomi otti ensi askelensa läntisen integraation tiellä. YYA- ja puolueettomuuspolitiikka alkoivat muotoutua liittoutumattomuuspolitiikaksi ja puolueettomassa Pohjolassa harjoitettavaksi vakautuspolitiikaksi. Läntisen sotilasliiton NATO:n jäsenyydestä ei puhuttu mitään. Se oli aivan mahdoton ajatus. Ja olisiko se ollut enää uudessa rauhan, demokratian ja hyvinvoinnin tulvimassa maaillmassa tarpeenkaan. Varmuuden vuoksi ylläpidettiin ja jopa kehitettiin aseellista puolustuskykyä: hankittiin Hornet-hävittäjät ja Itä-Saksan jäämistöstä edullisesti muuta kalustoa - Nato yhteensopivuudellahan ei ollut sen kummempaa merkitystä. Everstiksi ylennyksen saanut Vehviläinen sai nyt jatkaa menestyvää kaaderiupseerin uraansa Puolustusvoimissa, joka oli kenties kalustoltaan vahvempi kuin koskaan, ainakin parhaiden saksalais- ja sotasaalisaseistuksen aikoja lukuunottamatta. Sodat käytiin edelleen muualla, kuten Lähi-idässä, jossa Vehviläinen sai uudelleen pariinkin otteeseen käydä komennuksella.

Kun kenraalimajuri Vehviläinen jäi pitämään viimeisiä vuosilomiaan ennen reserviin siirtymistä, oli Puolustusvoimien ja Suomen läheisempi sotilaallinen integraatio Naton kanssa jotain, mikä tapahtuisi vasta tulevaisuudessa. Puolueettomuudesta oltiin luovuttu, mutta liittoutumattomuus oli uusi linja. Vakautuspolitiikalla Suomen uskottiin yltävän kokoaan suurempaan saavutukseen: liennyttämään ja vakauttamaan tilannetta Pohjois-Euroopassa niin, että sodan uhkaa ei voisi syntyä. Puolustusvoimatkin oli nyt niin vahvaksi uskottu, että eihän kukaan vihamielinen voima rohkenisi edes kokeilla onneaan sen kanssa. Nato-jäsenyydestä puhuttiin vain vähämerkityksisissä sivulauseissa, joiden esittäjiä pidettiin vähän omituisina. Nato-option mystinen käsite syntyi vasta tulevaisuudessa, ja vasta tulevaisuudessa Venäjän raakalaismaisuus sai sotilaalliset ilmenemismuotonsa Georgiassa, Ukrainassa ja jälleen Ukrainassa.

Kenraali on reservissä kuolemaansa asti. Mutta lienee niin, että jossain vaiheessa, kenraalin iän karttuessa, hän muuttuu lähtökohtaisen tarpeettomaksi myös sodan olojen tilanteessa. Aktiivipalveluksessa ja tuoreeltaan reserviin siirtyneinä kenraaleja lienee kuitenkin aika moneen tarpeeseen riittävä määrä. Onhan heitä palveluksessakin 28 ja kenttäpiispa päälle. Kuinka kauan kenraalimajuri evp saa viettää aikaansa eläkeläisen puuhissa säilyen kuitenkin edelleen relevanttina aseellisen maanpuolustuksen ylimpien johtotehtävien tarpeisiin? 80 ikävuoden lähestyessä saattaa aika olla mennyt jo vanhan kenraalimajurin edelle.

Niinpä kenraalimajurin viimeinen taistelu on alkanut. Sen välineenä on tietokone ja sanan säilä. Kuinka nykyajan hätäiset poliitikot rohkenevatkaan lähteä viemään Suomea Naton jäseneksi. Vuosikymmeniä oli rauha taattu Euroopassa, kun ymmärrettiin olla keikuttamatta suurvaltapolitiikan venettä. Eihän Ukrainan sota voi mistään muusta johtua, kuin siitä, että Nato olisi lähtenyt epävakauden tielle, eihän? Ja nyt vielä Suomi on sotkeutunut tähän kammottavaan puuhaan.

Ehkäpä näistä aineksista rakentuu erään evp. kenraalimajurin maailma tänä päivänä.

Kenraali on reservissä siihen asti kunnes siirtyy tuonpuoleiseen. Lieneekö kuitenkin niin, että nykyinen ylipäällikkö on jo miehelle ilmoittanut ettei tälle ole enää käyttöä aktiivipalveluksessa. :unsure:
 
Back
Top