Suomi NATON jäsenenä

Marshall-apu ja Nato olisivat olleet 1950-luvulla kova sana, joiden avulla olisi päästy aika helvetin monesta asiasta irti. Mutta silloin päätettiin mennä YYA:lla. Vaihtoehtoista historiaa voi spekuloida, mutta se ei mitään muuta.
Olisi ollut kyllä, mutta kun tuo naapuri oli jo kieltänyt Suomea ottamasta sitä vastaan...

Eihän sitä YYA-sopimusta olisi muuten tehty, mutta kun se oli aikalailla pakotettu ja se toinen vaihtoehto olisi ollut luultavasti vielä pahempi. Toki suomettuminen jätti siitä aika paskan maun suuhun. Mutta pakkoraossa ihan ymmärrettävä ratkaisu...
 
Jos en ihan väärin muista, edellisen SA-vahvuuden laskemisen kenties väkevin argumentti oli perustason varusteiden riittämättömyys. Puhuttiin papereitiikereistä, joita emme halua. Olemme nyt vihdoin Pohjois-Atlantin liittokunnassa, jota niin moni meistä on koko elämänsä odottanut. Liittolaisilta lienee lupa odottaa puolustusmateriaalitukea nyt ainakin. Lisäksi näköpiirissä on, että rahoitustaso pysynee parahultaisen ajan Naton suosittelemalla tasolla, mallioppilaan tapaan.

Minun mielestäni nyt on aika aloittaa keskustelu SA-vahvuuden palauttamisesta 2011 edeltävälle tasolle 350000 taistelijaa. Uhkakuva ja kokonaistilanne on heikompi kuin ennen 2011 ja silloin joskus on katsottu jonkin melko hyvän ja perustellun syyn takia määrittää SA-vahvuus 350t tasolle. Veikkaan, että, ne perustelut olisivat edelleen käypäisiä. Nyt fyrkkaa käytetään enemmän ja emme ole yksin.

350 000 miehen SA-vahvuus on kertakaikkiaan kestämätön nykyisellä reserviläisikäluokkien koolla (~20 000 koulutettua varusmiestä vuodessa). Kaikki viimeisen 17,5 vuoden aikana kotiutuneet pitäisi kutsua palvelukseen, jos 350 000 miehen SA-vahvuus käskettäisiin aseisiin. Käytännössä joukko yltäisi pitkälti yli 40-vuotiaisiin, kun huomioidaan siviiliyhteiskunnan tarpeisiin varatut ja asepalveluksen jälkeen terveydentilaltaan heikentyneet. Pian liikekannallepano laajenisi myös eläkeikää lähestyviin, kun todettaisiin, että miehiä täytyy kierrättää palveluksen ja lomien välillä.

Nykytekniikalla suurelle miesvahvuudelle ei muutoinkaan ole vastaavia perusteita kuin menneinä vuosikymmeninä. Yksi mies Spike-SR:n kanssa voi korvata Mustia operoivan sinkoryhmän. Selustan valvonta on hoidettavissa paljon kätevämmin drooneilla kuin pataljoonilla ja pataljoonilla vartiojoukkoja. Ilmatorjuntatykistö on menneen ajan juttuja ja ilma-alukset pudotetaan nykyään ohjuksilla, jotka vaativat kertaluokkaa vähemmän miehiä. Aisti-ilmavalvonta voidaan hoitaa sensoriverkostolla ja kourallisella teknikkoja.

Suurempi kysymys on, milloin osoitetaan riittävästi varoja puolustukseen, jotta materiaalipuutteita ei tarvitse korvata ihmishengillä!
 
Kannattaisi vaan lukea nyt se Aaltolan juttu. Jutun pointti ei ollut se, onnistuiko Suomen puolueettomuuspolitiikka niissä YYA-ajan vaikeissa oloissa, joihin Suomi oli joutunut.

YYA-sopimus, neukkujen kanssa tasapainottelu ja puolueettomuus olivat meille pakon sanelemat asiat, joiden kanssa oli pakko pärjätä, kun ei ollut vaihtoehtoa. Ja pärjättiinkin melko hyvin, vaikka kovin tyylikästä se ei aina ollut. Mutta se asema, missä oltiin, oli helvetinmoinen riesa ja jatkuva ongelma, ei mikään ihannetilanne.

Jotkut ovat vieläkin sitä mieltä, että Suomen ei olisi pitänyt liittyä Natoon, kun puolueettomuus on toiminut Suomessa niin hienosti. Hoidettiin suhteet hienosti itään ja länteen, että miksi ei jatkettaisi samaa. Todellisuudessa oltiin neuvostoliiton panttivanki. Ase ohimolla vuosikymmenten ajan. Se, että siitä selvittiin, oli osaksi suomalaisten taitavuutta. Mutta samaan tilanteeseen ei missään tapauksessa meidän pidä enää joutua.
Toisaalta bilateraalikauppa oli vallinneessa tilanteessa todella ihanteellinen järjestely Suomelle, koska sen avulla elintasoa saatiin nostettua merkittävästi ilman tarvetta protektionismista luopumiselle. Sillä saavutettiin idänkaupan nollavaihtotase, mutta kauppa itsessään oli jalostustaseeltaan Suomelle voimakkaasti suotuisaa ja tarjosi raaka-aineylimäärän, jonka tuottoja käytettiin käytännössä läntisten laatutavaroiden subventointiin vahvan markan politiikan kautta (käytännössä tämä siis ei näkynyt kansantalouden kokonaisvaihtotaseessa, koska vahvan markan politiikka nollasi saavutetun hyödyn). Toki jälkiviisas olisi laittanut bilateraalikaupan tuoman rahan sen sijaan rakennemuutoksen estämiseen maaseudun ja maanviljelijöiden, ja toisaalta länsimarkkinoille suunnatun tuotannon, kilpailukykyä vahvistamalla (maaltamuuttohan oli toinen pääsyistä syntyvyyden laskulle, joka taas vaikutti pitkällä aikavälillä negatiivisesti talouteen), mutta toteutettu tapa loi Suomelle meidän tuntemamme elintason 1970-1980-luvun vaihteesta alkaen (ja toki oli myös 1990-luvun laman taustalla, ja myös välillisesti siitä seuranneiden kerrannaispäätösten).

YYA-aika olisi ollut todellinen pohjanoteeraus, jos sen vastineeksi ei olisi saatu jotain bilateraalikaupan kaltaista etua. Bilateraalikauppa oli kuitenkin se, joka ymmärrettävästi lääkitsi haavoja runsaalla rahalla raaka-aineylimäärän ja jalostusasteeltaan suotuisan idänkaupan muodossa.

Kuitenkin bilateraalikaupan lakattua Neuvostoliiton romahtaessa kaikki reaalipoliittiset perusteet Moskovan miellyttämiselle lakkasivat.
 
Viimeksi muokattu:
Mika Aaltolan artikkeli Apu-lehdessä on aiheuttanut parran pärinää myös paremmin tiedostavissa piireissä. Muistakaa: Suomi oli koloanilistinen valtio joka orjuutti muita, eikä mikään Venäjän uhri.


 
Jari Tervo antaa kunnian Nato-option (jota ei ollut) lunastamisesta taholle, jolle se kuuluu. Eli meille kansalaisille.

Nosto:

PÄÄMINISTERIYDEN ja puheenjohtajuuden jättävää Marinia on mediassa kiitelty johtajuudesta Suomen Nato-prosessissa. Minä en kiitä.

Pääministeri Marin muisti yhtäkkiä toukokuussa 2022 – juuri ennen Suomen Nato-hakemusta – kannattaneensa Suomen Nato-jäsenyyttä jo vuosia. Asia palasi Marinin mieleen silloin, kun jo 76 prosenttia kyselyyn vastanneista kannatti jäsenyyttä Taloustutkimuksen mittauksessa.

Julkisesti Marin ei ollut tullut aiemmin maininneeksi siirtyneensä Naton kannattajaksi, mikä olisikin merkinnyt poikkeamista hänen puolueensa Sdp:n monikymmenvuotiselta linjalta. Jos pääministeri Marin olisi esimerkiksi 2020 kertonut suosittavansa maallemme Nato-jäsenyyttä, se olisi ollut poliittista johtajuutta. Meillä on tosin pääministerin Naton varhaisesta kannattamisesta vain hänen sanansa.

Poliittinen johtajuus on sitä, että näytetään kansalle tietä sinne, minne se ei ole itse rohjennut. Kansan mielipiteitten haistelu ei ole sitä.

YHDENTOISTA kuukauden kuluttua tasavallan presidenttinä toimii joku muu kuin Sauli Niinistö. Tuskinpa kukaan yllättyy, kun Niinistön kahden presidenttikauden suurena saavutuksena esitellään ympäri mediaa Suomen johdattaminen Natoon.

Niinistön Nato-kannan voi tiivistää lyhyesti. Hän vastusti Suomen Nato-jäsenyyttä maaliskuusta 1987 helmikuuhun 2022, jolloin Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Yhteensä siis kolmekymmentäviisi vuotta.

Paalutin kielteisen Nato-kannan alun siihen, kun Niinistö valittiin ensimmäisen kerran kansanedustajaksi. Otaksuttavasti Niinistö vastusti jäsenyyttä jo ennen sitä. Tätä kirjoitettaessa hän on kannattanut Suomen Nato-jäsenyyttä – laskutavasta riippuen – vajaat neljätoista kuukautta tai yksitoista kuukautta.

YLEISRADIO julkaisi Taloustutkimuksen mittauksen suomalaisten Nato-kannoista viikon sisällä Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan. Kyselyyn vastanneista 53 prosenttia kannatti Suomen liittymistä Natoon. Se oli mannerlaattojen ryskettä. Suomalaiset murskasivat maamme siihenastisen ulko- ja turvallisuuspoliittisen linjan. Pitkin kevättä Naton kannatus vain yltyi.

Mielipidemittauksen julkistamisen iltana presidentti Niinistö korosti Nato-jäsenyyden haittapuolia A-studiossa. Olin kuvitellut presidentin iloitsevan siitä, että hänellä on kansan vankka tuki alkaessaan edistää isänmaamme Nato-jäsenyyttä. Olin väärässä. Oli selvää, että Niinistöltä kestäisi jonkin aikaa luopua vanhasta kannastaan.

Kun poliitikot saivat toivuttua järkytyksestä, he alkoivat seurata kansan ampumaa nuolta. Tässä tehtävässä presidentti Sauli Niinistö, ulkoministeri Pekka Haavisto, pääministeri Sanna Marin ja puolustusministeri Antti Kaikkonen toimivat hyvin.

SUOMEN kansa otti kohtalonsa omiin käsiinsä, kun Venäjä aloitti suursodan Ukrainassa. Kansa kaappasi ratkaisevaksi hetkeksi sille kuuluvan vallan poliitikoilta. Niinistö ja Marin eivät johdattaneet kansaa Natoon. He seurasivat kansaa sinne.

 
Ylläolevasta Tervon artikkelista vielä tämä keskeinen nosto uudestaan. Yksikään poliitikoista ei vienyt Suomea Natoon, vaan seurasi kansalaisia sinne.

Poliittinen johtajuus on sitä, että näytetään kansalle tietä sinne, minne se ei ole itse rohjennut. Kansan mielipiteitten haistelu ei ole sitä.
 
YYA oli ryssän konsti (yksi niistä) sekaantua Suomen sisä- ja ulkopolitiikkaan. Miehitysjoukot olisivat tulleet rajan yli jos ryssä olisi sen katsonut tarpeelliseksi, YYA sopimuksella ei olisi ollut merkitystä estävään suuntaan. Asia olisi ollut pikemminkin päinvastoin. Ryssän olisi ollut jopa helpompi "perustella" miehitysjoukkojen tuominen Suomeen vetoamalla "kasvaneeseen uhkaan" jne.
Miehitysjoukot olisivat tulleet rajan yli, jos Suomi ei olisi solminut YYA:ta. Ja jos ei Wuomi olisi noudattanut sitä.
Tuo sekaantuminen on tuttua, sitä tapahtui. Ja se oli minusta olosuhteitten pakko. Kuiten 70-luvulta seurannut päivän politiikkaa. Mutta miksi Suomi ei liittynyt varsova-liittoon ? Ite olen kuvitellut että juurikin YYA meitä suojasi, koska Moskova katsoi että se on sama asia ku panssarit helsinkiin. Unkari-Tsekkihän heiltä meni heittämällä. Olisko Suomi mennyt ? Silloin koin että YYA oli ainoa vaihtoehto pitää markka rahana. Nytkin mutta olen valmis muuttamaan näkemyksen.
Suomi oli osa Neuvosoliiton puskuria, eikä ollut mahdollista, että Suomi ei olisi ollut todellinen ja toimiva osa sitä. Vaihtoehto olisi ollut juurikin tuo Varsovan liitto.
YYA-sopimus, neukkujen kanssa tasapainottelu ja puolueettomuus olivat meille pakon sanelemat asiat, joiden kanssa oli pakko pärjätä, kun ei ollut vaihtoehtoa. Ja pärjättiinkin melko hyvin, vaikka kovin tyylikästä se ei aina ollut. Mutta se asema, missä oltiin, oli helvetinmoinen riesa ja jatkuva ongelma, ei mikään ihannetilanne.
Se oli ihannetilanne niistä lähtökohdista, mitkä olivat mahdollisia. Ruotsin tapainen USAn kanssa kuhertelu ei ollut.

Pieleen meni siinä, että sitä ryhdyttiin käyttämään sisäpoliittisesti hyväksi, henkilökohtaisen ja puolueen edun tavoitteluun. Osa uskoi vilpittömästi Neuvostoliiton järjestelmään ja halusi sellaisen ehdottomasti Suomeen. Kulttuuripiirien sosialismin ja kommunismin tavoittelusta ei olla puhuttu läheskään tarpeeksi. Se liehittely ja prpagointi ei olisi ollut pakollista, mutta se oli ja on läpitunkevaa edelleenkin. Yliopistot ovat toinen sektori jossa mätää tursuu vieläkin.
 
Onpas yllättävän vastenmielistä lukea noita YYA-Suomea ymmärtävien kommentteja. 🤢🤮

Tuo silloin valittu linja oli yksi monista mahdollisista. Jälkikäteen tutkailtuna meni kohtuullisesti, mutta johti todella epämiellyttävään sisä -ja ulkopoliittiseen tilanteeseen. Kekkonen hännystelijöineen otti sitten siitä kaiken irti ja rakensi tänne henkilökultin, joka käytännössä johti demokratiavajeeseen. Sanotaan se näin nätillä tavalla. Oksettava aika, onneksi se on ikuisiksi ajoiksi ohi.

Enempää en tähän keskusteluun aio osallistua, eli ei tarvi kommentoida tätä mielipidettä millään tavalla. Muutenkin kuuluu johonkin ihan muualle koko asia, jatkaa josssain toisessa ketjussa.
 
Marshall-apu ja Nato olisivat olleet 1950-luvulla kova sana, joiden avulla olisi päästy aika helvetin monesta asiasta irti. Mutta silloin päätettiin mennä YYA:lla. Vaihtoehtoista historiaa voi spekuloida, mutta se ei mitään muuta.

Eiköhän se kysymys ole, olisiko Marshall-avun vastaanottaminen tai Nato-jäsenyys olleet mahdollisia ilman, että ryssät olisivat jälleen yrittäneet vallata Suomea.

Se, mistä suomalaisia pitää kaitsea, on Natoon liittymättömyys 1990-luvulla. Viimeinen liittymismahdollisuus oli 2004 ja ovet menivätkin sitten käytännössä kiinni 2008 Georgian sodan jälkeen. Ukrainalaisten ansiosta ryssän heikko hetki palasi 2022, jolloin liittyminen oli taas mahdollista.

Tätä voisi verrata tilanteeseen, jossa voi yrittää juosta suojasta pellon poikki omalle puolelle, kun ryssät ampuvat sivusta. Tuntemattomassa taitaa olla tälläinen kohtaus. Kannattaa yrittää silloin, kun ryssä on heikoilla, muuten jää niille teilleen.
 
Ex-kansanedustaja Mustajärven mietteet.



Mustajärven mielestä Nato-kysymyksessä suomalaiset ovat kuitenkin joutuneet eräänlaisen joukkopsykoosin valtaan. Mustajärvi sanoo kunnioittavansa heitä, jotka ovat olleet Nato-jäsenyyden kannalla jo vuosikaudet.

Eniten häntä ärsyttävät niin sanotut takinkääntäjät.

– Enää ei saa olla sitä mieltä, jota on ollut aiemmin. Eniten ärsyttävät nämä äkkikäännynnäiset, jotka ihan poliittisista suhdanteista muuttivat kantaansa.
 
Ex-kansanedustaja Mustajärven mietteet.



Mustajärven mielestä Nato-kysymyksessä suomalaiset ovat kuitenkin joutuneet eräänlaisen joukkopsykoosin valtaan. Mustajärvi sanoo kunnioittavansa heitä, jotka ovat olleet Nato-jäsenyyden kannalla jo vuosikaudet.

Eniten häntä ärsyttävät niin sanotut takinkääntäjät.

– Enää ei saa olla sitä mieltä, jota on ollut aiemmin. Eniten ärsyttävät nämä äkkikäännynnäiset, jotka ihan poliittisista suhdanteista muuttivat kantaansa.
Mielipidettä ei saisi siis muuttaa jos faktat muuttuvat? Rakentava lähestymistapa.
Oikeastihan faktat eivät muuttuneet, mutta ne tulivat näkyville, eikä Mustajärvi kumppaneineen enä voinut puhua mustaa valkoiseksi, eli kansalle valehtelu ei enää onnistunut.

Ulkopoliittisen instituutin tuottama tieto olisi siis Mustajärjen mielestä pitänyt salata kansalta, eikä tehdä "politiikkaa", on noi komukat jänniä ihmisiä.
Onneksi ukko on palannut Lappiin ja toivottavasti pysyy siellä.
 
Mielipidettä ei saisi siis muuttaa jos faktat muuttuvat? Rakentava lähestymistapa.
Oikeastihan faktat eivät muuttuneet, mutta ne tulivat näkyville, eikä Mustajärvi kumppaneineen enä voinut puhua mustaa valkoiseksi, eli kansalle valehtelu ei enää onnistunut.

Ulkopoliittisen instituutin tuottama tieto olisi siis Mustajärjen mielestä pitänyt salata kansalta, eikä tehdä "politiikkaa", on noi komukat jänniä ihmisiä.
Onneksi ukko on palannut Lappiin ja toivottavasti pysyy siellä.

Jep. Tämä vuodelta 2018.



Suomen on pysyttävä itänaapurin lähellä sekä pidettävä kiinni ”erityisestä suhteesta Venäjään”. Vasemmistoliiton kansanedustajan mukaan Suomen ei pidä olla aina nöyrästi EU:n linjassa Venäjä-suhteissa.

– Jo tämä historia, taloudelliset suhteet, maantiede ja turvallisuuspoliittinen ajattelu vaatii niin, Mustajärvi perustelee.

Hänen mukaansa Krimin niemimaan irrottaminen Ukrainasta vuonna 2014 ei ollut pelkästään Venäjän syytä.

– EU oli osin perusteettomin talouslupauksin integroinut Ukrainaa länteen, samoin Nato. Jossain vaiheessa Venäjä oli päättänyt, että raja meni nyt tässä.

Mustajärvi muistuttaa, että Krim kuului aikoinaan Neuvostoliittoon. Helsingin Sanomat kysyy, oikeuttaako historia Mustajärven mielestä Krimin anastamisen.

– Se on mielenkiintoinen kysymys. Että oliko se Krimin kansanäänestys teatteria. Jos siihen äänestykseen on uskomista, niin valtaosa krimiläisistä halusi olla osa Venäjää, Mustajärvi pohtii.

Mustajärven ajattelu Venäjästä on vastoin Suomen virallista ulkopolitiikan linjaa. Mustajärvi kritisoikin Suomen idänsuhteiden konsensushenkeä.

– Jos ulko- ja turvallisuuspolitiikasta on vähänkään eri mieltä, heti leimataan ryssän kätyriksi.

Keskustan kansanedustaja ja ulkoasiainvaliokunnan jäsen Sirkka-Liisa Anttilan mukaan Nato saattaa osasyyllinen Krimin ja Itä-Ukrainan tapahtumiin.

– Yksi syy on se, että Nato tuli liian lähelle Venäjän strategisia kohteita. Myös sitä pitäisi tutkia auki. Se on selvä, että Venäjä toimi väärin, mutta syitten näkyväksi tekeminen voisi olla yksi mahdollisuus [liennyttää], hän sanoo.
 
Jep. Tämä vuodelta 2018.



Suomen on pysyttävä itänaapurin lähellä sekä pidettävä kiinni ”erityisestä suhteesta Venäjään”. Vasemmistoliiton kansanedustajan mukaan Suomen ei pidä olla aina nöyrästi EU:n linjassa Venäjä-suhteissa.

– Jo tämä historia, taloudelliset suhteet, maantiede ja turvallisuuspoliittinen ajattelu vaatii niin, Mustajärvi perustelee.

Hänen mukaansa Krimin niemimaan irrottaminen Ukrainasta vuonna 2014 ei ollut pelkästään Venäjän syytä.

– EU oli osin perusteettomin talouslupauksin integroinut Ukrainaa länteen, samoin Nato. Jossain vaiheessa Venäjä oli päättänyt, että raja meni nyt tässä.

Mustajärvi muistuttaa, että Krim kuului aikoinaan Neuvostoliittoon. Helsingin Sanomat kysyy, oikeuttaako historia Mustajärven mielestä Krimin anastamisen.

– Se on mielenkiintoinen kysymys. Että oliko se Krimin kansanäänestys teatteria. Jos siihen äänestykseen on uskomista, niin valtaosa krimiläisistä halusi olla osa Venäjää, Mustajärvi pohtii.

Mustajärven ajattelu Venäjästä on vastoin Suomen virallista ulkopolitiikan linjaa. Mustajärvi kritisoikin Suomen idänsuhteiden konsensushenkeä.

– Jos ulko- ja turvallisuuspolitiikasta on vähänkään eri mieltä, heti leimataan ryssän kätyriksi.

Keskustan kansanedustaja ja ulkoasiainvaliokunnan jäsen Sirkka-Liisa Anttilan mukaan Nato saattaa osasyyllinen Krimin ja Itä-Ukrainan tapahtumiin.

– Yksi syy on se, että Nato tuli liian lähelle Venäjän strategisia kohteita. Myös sitä pitäisi tutkia auki. Se on selvä, että Venäjä toimi väärin, mutta syitten näkyväksi tekeminen voisi olla yksi mahdollisuus [liennyttää], hän sanoo.
Melkoista shaibaa, ja vain viisi vuotta sitten. Eivät olleet ainoat tätä mieltä olleet poliitikot. No, Siperia tuli melkein meillekin asti kylään ja opetti
 
Onpas yllättävän vastenmielistä lukea noita YYA-Suomea ymmärtävien kommentteja. 🤢🤮

Tuo silloin valittu linja oli yksi monista mahdollisista. Jälkikäteen tutkailtuna meni kohtuullisesti, mutta johti todella epämiellyttävään sisä -ja ulkopoliittiseen tilanteeseen. Kekkonen hännystelijöineen otti sitten siitä kaiken irti ja rakensi tänne henkilökultin, joka käytännössä johti demokratiavajeeseen. Sanotaan se näin nätillä tavalla. Oksettava aika, onneksi se on ikuisiksi ajoiksi ohi.

Enempää en tähän keskusteluun aio osallistua, eli ei tarvi kommentoida tätä mielipidettä millään tavalla. Muutenkin kuuluu johonkin ihan muualle koko asia, jatkaa josssain toisessa ketjussa.
Saat kyllä luvan osallistua, jos heität väitteen että vaihtoehtoja olisi ollut. Tai olihan niitä, tuossa aiemmin mainittiin esimerkiksi Varsovan liitto. Baltian tie olisi ollut toinen mahdollisuus.

Mutta parempia vaihtoehtoja - odotan nyt kuulevani niitä.
 
YYA oli ryssän konsti (yksi niistä) sekaantua Suomen sisä- ja ulkopolitiikkaan. Miehitysjoukot olisivat tulleet rajan yli jos ryssä olisi sen katsonut tarpeelliseksi, YYA sopimuksella ei olisi ollut merkitystä estävään suuntaan. Asia olisi ollut pikemminkin päinvastoin. Ryssän olisi ollut jopa helpompi "perustella" miehitysjoukkojen tuominen Suomeen vetoamalla "kasvaneeseen uhkaan" jne.
Kun mietitään puolustuskykyämme nyt vaikka 1950-luvun loppuun, niin ohrakyrsä olisi ottanut hyvinkin nopeasti: suurin osa armeijasta oli hevosilla liikkuvaa, ilmavoimat käsittivät 13 kpl Gnat koneita, joilla ei olisi ollut mitään jakoa Mig-21 hävittäjiä vastaan ja laivasto käsitti yhden miinalaivan ja pari raivaajaa. Ainoa aselaji, joka oli jotenkin kunnossa, oli rannikkotykistö. Nyt liikutaan aivan eri luokassa puolustusvoimien suorituskyvyn suhteen.
 
Churchill olisi halunnut sodan jälkeen auttaa puolaa joutumasta rautaesiripun taakse mutta aika yksin jäi. Koko muu länsi oli niin väsynyt sotaan ettei tähän löytynyt mielenkiintoa. Ihan yksinkö suomi olisi laittanut neuvostoliitolle kampoihin?
Ei se todellakaan olisi ollut realismia. Jatkosodasta oli juuri niukasti selvitty natsi-Saksan avulla torjuntavoiton kautta epävarmaan itsenäisyyteen, ja Stalinin massiivinen puna-armeija miehitti koko Itä-Eurooppaa. Lännessä Stalinin toimet kyllä yleisesti tuomittiin, mutta Itä-Euroopan vapauttamiseksi ei kukaan ollut halukas uuteen suursotaan. Churchill tosin antoi laatia suunnitelman hyökkäyksestä Neuvostoliittoa vastaan, mutta se oli niin epärealistinen, ettei johtanut mihinkään käytännössä.

Presidentti Paasikivi ei suotta kutsunut toisen maailmansodan jälkeisiä vuosia 1940-luvun lopulla "hirmuisiksi vuosiksi". Kyllä silloin Suomi kävi syvän kuilun partaalla.

Nyt olemme Natossa, emmekä enää koskaan yksin ryssää vastaan. Se on aivan käsittämättömän suuri ja historiallinen muutos Suomen turvallisuuspoliittisessa asemassa.
 
Tässä myös hieman lisää realiteettia Suomen valinnanvapaudesta ja mahdollisuuksista sodan jälkeen:

Kiinnostuksesta huolimatta Britannialla ei ollut aikomuksia puuttua Suomen kehitykseen. Britannian hallitus oli elokuussa 1944 linjannut, että Suomi jäisi Neuvostoliiton vaikutuspiiriin, eikä Britannia tulisi puuttumaan tapahtumiin, mitä ikinä Neuvostoliitto päättäisikin tehdä.
Lainaus Mikko Virran väitöskirjasta Salainen kanava länteen - Urho Kekkonen ja lännen tiedustelu kylmässä propagandasodassa
Lähteenä väitöskirjassa Upton, Anthony (2006): “Finland, Great Britain and the Cold War, 1944–55”. Teoksessa Aunesluoma, Juhana (toim.): From War to Cold War. Anglo-Finnish Relations in the 20th Century. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki.

Samasta väitöskirjasta on editoitu kuluttajaversio Operaatio Kekkonen, josta olen muutaman kerran maininnutkin. Erinomainen kirja Suomen kylmän sodan ajasta.

Virta arvelee, että yksi syy Kekkosen pessimismiin Suomen asemaa kohtaan ja tekemiinsä ratkaisuihin perustui talvisodan muistoon. Paljon oli silloin ollut puhetta Suomen hyväksi, Kekkonen itse luottanutkin niihin ja vaatinut talvisodan jatkamista uskoen länsiavun olevan pian tulossa. Pessimismin aiheita löytyi myöhemminkin. Budapest 1956, Praha 1968 esimerkiksi. Apua ei ollut tarjolla mistään. Ja Berliinin kriisissäkään 1961 USA ei haastanut Neuvostoliittoa kunnolla. Joten mitä suomen Suomen hyväksi olisi tehty tai edes voitu tehdä, jos Suomi olisi joutunut pahaan puristukseen? Jo yöpakkaskriisissä pelkällä taloudellisella kiristämisellä oltiin joutumassa vaikeaan tilanteeseen.
 
Back
Top