Suomi pyritään eristämään maailmasta

Osuipa aiheeseen liittyen parikin hyvää esimerkkiä silmiin tässä vkonlopun aikana.
1. Mikko Elo lainaa Sixten Korkmania, joka loppuviikosta kertoi Suomen liittymisen Euroon olleen virhe. Hän perusteli näkemyksensä asiallisesti jne. Sensijaan Mikko Elolta jäi kokonaan paitsioon se, miten Korkman jatkoi ja mikä oikeastaan hänen puheenvuorossaan oli olennaisinta: Eurosta eroaminen ei enää ole edes vaihtoehto. Korkman perusteli senkin, mutta sen Elo tyystin "unohti".
Esimerkki 2.
Sampo Ahto on noussut jonkinlaiseksi venäjämielistelijöiden sankariksi ja esimerkiksi "oikeasta sotatohtorista". Siihen riitti artikkeli, jossa Ahto kritisoi USA:ta ja kertoi jopa pelkäävänsä sitä. Tällä hänestä siis tuli "oikea sotatohtori.
Jos tarkastellaan Ahtoa hieman laajemmin, huomaa melko nopeasti hänen olevan oikeastaan lähes avoimen natsimielinen ja USA vastainen historioitsija, sekä ennenkaikkea NL-/Venäjävastainen mielipiteissään. Ahto on tulkinnut historiaa joskus melko vapaasti. Esimerkiksi Dresdenin pommitusten uhriluvun Ahto on kertonut kahdella ja lisännyt nollan perään - korostaakseen...no, jotakin. Samoin hänen sotahistoriallisia esityksiään kuunnelleena, Saksa- ja natsimyönteisyys on..no, sellaista että sitä on lenno ja USA- sekä venäjävastaisuus lennokkuudestaan johtuen viihdyttävää kuunnella, mutta onhan se sinänsä painokelvotonta.
Eli kaikista ansioistaan huolimatta Ahto ei ehkä ihan objektiivisen tutkijan määritelmää aina täytä - ja tosiasiassa raivostuisi, jos tietäisi päätyneensä venäjämyötäilijöiden siteeraamaksi.
Mutta näin kaikki kelpaa, kun poimitaan vain se, mikä edistää omaa asiaa.
 
Itse asiassa boldaamani asia on mihin kannattaa monessakin asiassa ja kommentoinnissa kiinnittää huomiota ja kuinka inhimillistä tämä toiminta onkaan - poimia erilaisten argumenttien ja lausuntojen joukosta sellaisia asioita ja lausuntoja jotka edistävät omaa asiaa ja tavattoman usein tällöin vieläpä unohdetaan koko lausunnon asiayhteys ja kiinnitetään huomiota yhteen muutaman sanan kohtaan ja näin fokus kiinnittyy siihen ja sen merkitys nostetaan kokonaisuutta tärkeämmäksi.

Esimerkeistäsi kohta 1. sopii kuvioon todella oivallisesti. Poimitaan yksi pieni kohta, mutta jätetään huomiotta kokonaisuus. Samalla tapaa jopa merkittävällä tapaa räikeämmissä asioissa on mahdollista toimia esim. Johan Bäckman on toiminut näin. Tekstin idea saattaa olla jopa hyvinkin lähellä totuutta mutta sitten muutaman sanan muuttamisella tai toisin painottamisella sisältö ja tarkoitus muuttuu aivan toiseksi ja näin etenkin kohderyhmälle rynnytetään kuva siitä, että esim. Merkel hyväksyy Krimin liittämisen Venäjään, vaikka todellisuudessa Merkel ei ole mitään tällaista sanonutkaan.

On tietenkin tunnustettava, että itsekin varmasti turvaudun vastaavaan ja poimin kokonaisuuksista lauseita ja sanoja joille annan todellista suuremman merkityksen, jotta se tukisi omaa ajatustani. Ja aina parempi jos tällaisen lausunnon tai kohdan löytää tekstistä, joka on yleisesti luettavissa opponenttien piiriin kuuluvaksi.

vlad.
 
Mielenkiintoista tekstiä Suomi-Venäjä-seurasta; eikös tämä Talvitie ole entinen suurlähettiläs?

Informaatiosotaa ja solidaarisuutta

Kyllä tämänkin kirjoituksen jujun voi mielestäni lukea tämän viestiketjun aiheeseen "Suomi pyritään eristämään maailmasta". Tai siis ainakin pitäisi lähentyä Venäjää.

Jos ainoa työkalu on vasara niin kaikki ongelmat alkavat näyttää nauloilta. Talvitie on puhdasverinen yya-Suomen tuotos, mies rakensi uransa ja siihen luonnollisesti liittyvän taloudellisen hyvinvointinsa Neuvostoliiton asiantuntijana joten totta kai Talvitie jakaa ihan aidosti Putinin näkemyksen siitä että Neuvostoliiton hajoaminen oli katastrofi.

Talvitie on neuvostonostalgikko joka haikailee oman menneen menestyksensä perään ja pyrkii edistämään niiden olosuhteiden paluuta jotka nostivat hänet Suomen Moskovan suurlähettilääksi vuosiksi 1988–1992. Nuo vuodet olivat Talvitielle epäilemättä kultaisia ja itselleen kultaisia vuosia mies tuntuu takaisin hamuavan. Siitä, mitä kekkoslovakia merkitsi suomalaisten enemistölle ja mitä suomettumisen paluu tarkoittaisi eivät nämä talvitiet piittaa. Tavoite on päästä taas skoolaamaan latvialaista "shampanjaa" kristallikruunujen säihkeeseen.

Sanat eivät riitä kuvaamaan miten halveksin näitä inhimillisen ongelmajätteen kikkareita.
 
Mikko Elo on muuten opiskellut englantilaista filologiaa, siis sitä samaa mitä Jantunen. Ehkäpä Elokin voisi hakea sotatohtorin tutkinnon, väitöskirja voisi käsitellä informaatiovaikuttamista.

Tuo Apu-lehden juttu oli kesäkuulta 2013 eli 2,5 vuoden takaa. Stubbin nykyistä kantaa Venäjän viisumivapauteen en tiedä. Jutun kirjoittaja oli muuten Yrjö Rautio.
SDP:n puheenjohtaja ja edellinen valtiovarainministeri Antti Rinne kannatti viisumivapautta vuonna 2014. Edellisissä eurovaaleissa, eli viime vuonna järjestetyistä (jolloin Ukrainan konflikti oli jo täydessä vauhdissa) viisumivapautta kannatti demarit, vasemmistoliittolaiset ja vihreät. Rkp ja Kokoomus suhtautui neutraalisti. Sen sijaan perussuomalaiset kannatti kaikkein vähiten viisumivapautta, vaikka hehän kuulema ovat niitä venäjämielisiä maahanmuuttokriitikoita.
 
Viimeksi muokattu:

Sangen hassu sattumus. Entä sitten kun pian huomataankin, ettei kovalla kohinalla valtaan nostetulla trollikeisarilla olekaan vaatteita?

Trollikeisarin alastomuus lienee kuitenkin vain pikku nyanssi, sillä tärkein tavoite on vääränmielisten soraäänien vaientaminen. Vähimmäistavoite on ainakin pyrkiä ennaltaehkäisemään kriittisten äänenpainojen lisääntyminen tulevaisuudessa, koska ne voivat herättää uinuvan kansan ruususenunestaan. Tämä voi herättyään olla nälkäinen ja nousta ylös jopa väärällä jalalla.
 
Kiitos toveri Laamanaator! Tekstisi on sievä malliesmerkki vaikuttamisyrityksestä puolueettomuuden kaavussa. Flunssaisena annan Saara Jantusen selventää puolestani:

Jantunen tarkastelee kirjassaan myös esimerkiksi kiistoja Suomen Naton isäntämaasopimuksesta ja EU:sta.

– Ei tarvitse olla Sherlock Holmes huomatakseen, että yritykset irrottaa Suomi kansainvälisistä yhteisöistä, ovat pyrkimyksiä heikentää maamme turvallisuuspoliittista liikkumavaraa.

Jantunen ei ole ainoa, joka on huolestunut Venäjältä tulevasta informaatiovaikuttamisesta. Valheiden ja todellisuuden sekoittamisesta ovat varoittaneet muiden muassa valtioneuvoston viestintäjohtaja ja Suomen turvallisuuskomitean asiantuntijajäsen Markku Mantila sekä tutkijatohtori Hanna Smith Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutista. (
Ja viimeksi tasavallan presidentti Sauli Niinistö).

http://yle.fi/uutiset/presidentti_niinisto_infosodasta_me_kaikki_olemme_maanpuolustajia/8388624
 
Eli kaikista ansioistaan huolimatta Ahto ei ehkä ihan objektiivisen tutkijan määritelmää aina täytä - ja tosiasiassa raivostuisi, jos tietäisi päätyneensä venäjämyötäilijöiden siteeraamaksi.
Mutta näin kaikki kelpaa, kun poimitaan vain se, mikä edistää omaa asiaa.
Näyttää olevan tämä kunniatohtori tämä Sampo Ahto. Enpä tiedä mitä juttuja myötäilijät on lainanneet, mutta Ahdolla on mielenkiintoisia näkemyksiä, ja olen samaa mieltä hänen näkemyksistään median suhteen. Sen sijaan Krimin asukkaiden tahtoa olla Venäjän alaisuudessa epäilen. Kylkirauta 2/2014 sivu 63:
"Parhaan suojan oikeassakin sodassa tarjoaisi meille suomalaisille tietenkin se, että onnistuisimme pysyttelemän riitapukareista erossa. Mutta sama pätee myös nyt käynnissä olevaan propagandasotaan. Mahdollisimman tasapuolinen tiedonvälitys olisi perusedellytys sille, että viileän harkintakykyisesti osaisimme välttää propagandakranaattien iskemiä.

Tällaiseen tiedonvälitykseen valtamediamme ei valitettavasti kykene eikä kai halua sellaista yrittääkään. Kun johtavat poliitikkomme jo aikapäiviä sitten ovat julistaneet luopuneensa henkisestä puolueettomuudesta niin sanotun läntisen arvoyhteisön hyväksi, media on ollut samalla linjalla. Seuraukset näkyvät. Meille jaettava tieto on etupäässä sen näkemyksen välittämistä, mikä on vallalla ”lännessä”. Siitä suunnasta tulevat kranaatit siis lähinnä osuvat meihin. Neutraalin tiedonvälityksen antama suoja puuttuu päämme päältä. Toki tietoja voisi hankkia itsekin, mutta siihen tarvitaan aikaa, kielitaitoa ja kokemusta"

"Helsingin Sanomain pääkirjoituksesta luin 3. toukokuuta 2014 seuraavaa: ”Venäjän valtiollinen televisio ei edes pyri totuudellisuuteen. Televisiota hallitsevat propaganda, leimaaminen, hysterian lietsominen ja uhkakuvien rakentelu.” Ehkä Hesari on oikeassa. Mutta samaa se harrastaa itsekin, tosin vastakkaisessa hengessä. Puhumattakaan lännen propagandakoneistosta"
 
Totta ihmeessä lännessä harrastetaan propagandaa ja etenkin "keltainen lehdistö" myös hysterian lietsomista. Erona on kuitenken se, että lännessä annetaan kaikkien kukkien kukkia, mediaa on laidasta laitaan, eikä sitä kykene mikään taho hallitsemaan kokonaisuudessaan. Venäjällä, Kiinassa ja joukossa diktatuureja tilanne on toinen. Valtaapitävät määrittelevät sisällön ja propagandan suunnan. Eihän esimerkiksi Venäjällä kohta ole edes vapaata facebookia, saati sitten Kiinassa.
 
Kiitos toveri Laamanaator! Tekstisi on sievä malliesmerkki vaikuttamisyrityksestä puolueettomuuden kaavussa. Flunssaisena annan Saara Jantusen selventää puolestani:

Jantunen tarkastelee kirjassaan myös esimerkiksi kiistoja Suomen Naton isäntämaasopimuksesta ja EU:sta.

– Ei tarvitse olla Sherlock Holmes huomatakseen, että yritykset irrottaa Suomi kansainvälisistä yhteisöistä, ovat pyrkimyksiä heikentää maamme turvallisuuspoliittista liikkumavaraa.

Jantunen ei ole ainoa, joka on huolestunut Venäjältä tulevasta informaatiovaikuttamisesta. Valheiden ja todellisuuden sekoittamisesta ovat varoittaneet muiden muassa valtioneuvoston viestintäjohtaja ja Suomen turvallisuuskomitean asiantuntijajäsen Markku Mantila sekä tutkijatohtori Hanna Smith Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutista. (
Ja viimeksi tasavallan presidentti Sauli Niinistö).

http://yle.fi/uutiset/presidentti_niinisto_infosodasta_me_kaikki_olemme_maanpuolustajia/8388624

Kun nämä mainitsemasi henkilöt varoittavat informaatiovaikuttamisesta, niin kenelle se viesti on tarkoitettu? Pääosa kansasta huilut veisaa koko asialle. Useimmilla on elämä ja yhtä useille salkkarit riittää informaatiotarjonnaksi. Sinä ja minä kenties hoksaamme vaikuttamista jossain kohtaa.....ja taas toisaalla emme. Eikös sille ns. tavon kansalle heitetä melkoisen haaste: varoitamme Venäjän informaatiovaikuttamisesta. Kun tuota teemaa ei osaa rajattomasti ihailtu Jantunenkaan avata, niin miten täytisessä se avautuisi ns. suurelle yleisölle? Missä kohtaa on se miina, johon ei pidä polkea?

Jos se Venäjän propagandan viesti on niin monimutkainen ja tehokas, ettei sitä voi määritellä edes tohtorisihminen, niin miten siis menetellä? Aika hyvin näissä "varoitteluissa" on selostettu, että EU-yms- vastaiset teesit ovat suorastaan vaarallisia.....joopajoo. Huomaa, Taitolaji, minä en koe edes olevani EUvastainen, korkeintaan - kriittinen. En ole edes pakolaisvastainen, korkeintaan - kriittinen. En ole Nato-vastainenkaan, korkeintaan yritän ymmärtää sitä tuskaa, joka aiheeseen liittyy. Ja näistä lähtökohdista huolimatta koen, että esitetyt varoitukset ovat tarkoitetut kritiikin suitsimiseen. Perhana, mitä menoa. Luulevatko Suomen herrat, että kun tämä kansa kääritään varuilta johonkin folioon, jotta tuossa kääreessä ei vaan esiinny kritiikkiä.....onnea valitulle tielle, sitä tullaan tarvitsemaan.

Venäjän paineeseen on vain yksi toimiva konsti: ei saa syntyä merkittäviä repaleita. Jos tätä ei voida estää, voida tai haluta, osata, kyetä tai ihan mitä vaan, niin piru on vielä irti. Uskokaa ihan se.

Jantunen teki mielestäni siinä riittävän hienon työn, että nosti kylmästi nimeltä tikunnokkaan heppuja, jotka penslaavat vähän kummallisissa rooleissa. Jantunen ei jättänyt sijaa arvailuille, ei, vaan nimesi liudan liukkaita heppuja. Mutta mitä siitä on seurannut? Somessa vääntöä. Heput ovat edelleen asemissaan ja voivat hyvin, nostavat liksansa jne. Eli ne, joita kannattaa nostaa tikunnokkaan ovatkin kenen tahansa ulottumattomissa, lujasti asemissaan ja myös pysyvät niissä. Eli?

Herlokki Solmunen sitten taas näkee yrityksiä irrottaa Suomi läntisistä rakenteista. Okei. Jos olemme niin lapatossuja, että irtoamme irrottamalla, niin sitten on alkanut sellainen alamäki, että siitä on oksat pois. Yrittäähän voi, mutta ei pidä saatana irrota. Infosodalla ei Suomi sentään rakenteista irtoa, eikö niin. Paitsi jos läntiset kumppanimme lentävät lankaan....ja se taas on asia, johon emme pysty kansalaisina vaikuttamaan, vai mitä.

Eli ketä tässä varoitellaan? Ja mistä? Mitä ei saa uskoa ja mistä voi esittää asiallista kritiikkiä? Jottei saa kremltröllileimaa otsaansa?
 
Mitä ei saa uskoa ja mistä voi esittää asiallista kritiikkiä? Jottei saa kremltröllileimaa otsaansa?

Yleensä on aika helppo tunnistaa asiallinen kritiikki asiattomasta.

Kuten todettua, olen kritisoinut euroa niin tällä foorumilla kuin "elävässäkin elämässä". Kukaan ei ole vielä epäillyt "kremliniksi".
 
Jos joku on kovinkin huolissaan tästä infosodasta, niin kannattaisi järjestää joukkorahoituskampanja jolla rahoitettaisiin tämän kirjan hankinta kaikille kahdelle sadalle kansanedustajalle.
 
SDP:n puheenjohtaja ja edellinen valtiovarainministeri Antti Rinne kannatti viisumivapautta vuonna 2014. Edellisissä eurovaaleissa, eli viime vuonna järjestetyistä (jolloin Ukrainan konflikti oli jo täydessä vauhdissa) viisumivapautta kannatti demarit, vasemmistoliittolaiset ja vihreät. Rkp ja Kokoomus suhtautui neutraalisti. Sen sijaan perussuomalaiset kannatti kaikkein vähiten viisumivapautta, vaikka hehän kuulema ovat niitä venäjämielisiä maahanmuuttokriitikoita.

Hyvä pointti :D
 
Kun nämä mainitsemasi henkilöt varoittavat informaatiovaikuttamisesta, niin kenelle se viesti on tarkoitettu? Pääosa kansasta huilut veisaa koko asialle. Useimmilla on elämä ja yhtä useille salkkarit riittää informaatiotarjonnaksi. Sinä ja minä kenties hoksaamme vaikuttamista jossain kohtaa.....ja taas toisaalla emme. Eikös sille ns. tavon kansalle heitetä melkoisen haaste: varoitamme Venäjän informaatiovaikuttamisesta. Kun tuota teemaa ei osaa rajattomasti ihailtu Jantunenkaan avata, niin miten täytisessä se avautuisi ns. suurelle yleisölle? Missä kohtaa on se miina, johon ei pidä polkea?

Jos se Venäjän propagandan viesti on niin monimutkainen ja tehokas, ettei sitä voi määritellä edes tohtorisihminen, niin miten siis menetellä? Aika hyvin näissä "varoitteluissa" on selostettu, että EU-yms- vastaiset teesit ovat suorastaan vaarallisia.....joopajoo. Huomaa, Taitolaji, minä en koe edes olevani EUvastainen, korkeintaan - kriittinen. En ole edes pakolaisvastainen, korkeintaan - kriittinen. En ole Nato-vastainenkaan, korkeintaan yritän ymmärtää sitä tuskaa, joka aiheeseen liittyy. Ja näistä lähtökohdista huolimatta koen, että esitetyt varoitukset ovat tarkoitetut kritiikin suitsimiseen. Perhana, mitä menoa. Luulevatko Suomen herrat, että kun tämä kansa kääritään varuilta johonkin folioon, jotta tuossa kääreessä ei vaan esiinny kritiikkiä.....onnea valitulle tielle, sitä tullaan tarvitsemaan.

Venäjän paineeseen on vain yksi toimiva konsti: ei saa syntyä merkittäviä repaleita. Jos tätä ei voida estää, voida tai haluta, osata, kyetä tai ihan mitä vaan, niin piru on vielä irti. Uskokaa ihan se.

Jantunen teki mielestäni siinä riittävän hienon työn, että nosti kylmästi nimeltä tikunnokkaan heppuja, jotka penslaavat vähän kummallisissa rooleissa. Jantunen ei jättänyt sijaa arvailuille, ei, vaan nimesi liudan liukkaita heppuja. Mutta mitä siitä on seurannut? Somessa vääntöä. Heput ovat edelleen asemissaan ja voivat hyvin, nostavat liksansa jne. Eli ne, joita kannattaa nostaa tikunnokkaan ovatkin kenen tahansa ulottumattomissa, lujasti asemissaan ja myös pysyvät niissä. Eli?

Herlokki Solmunen sitten taas näkee yrityksiä irrottaa Suomi läntisistä rakenteista. Okei. Jos olemme niin lapatossuja, että irtoamme irrottamalla, niin sitten on alkanut sellainen alamäki, että siitä on oksat pois. Yrittäähän voi, mutta ei pidä saatana irrota. Infosodalla ei Suomi sentään rakenteista irtoa, eikö niin. Paitsi jos läntiset kumppanimme lentävät lankaan....ja se taas on asia, johon emme pysty kansalaisina vaikuttamaan, vai mitä.

Eli ketä tässä varoitellaan? Ja mistä? Mitä ei saa uskoa ja mistä voi esittää asiallista kritiikkiä? Jottei saa kremltröllileimaa otsaansa?

Perhana kun tältä foorumilta kerta toisensa jälkeen löytyy näitä kirjoituksia jotka tavoittavat oman ajatuksenkulkuni paremmin kuin olisin itse sen osannut sanoiksi pukea. Enkä ollut edes luokka-asteeni kehnommasta päästä ainekirjoituksessa.
 
Jos joku on kovinkin huolissaan tästä infosodasta, niin kannattaisi järjestää joukkorahoituskampanja jolla rahoitettaisiin tämän kirjan hankinta kaikille kahdelle sadalle kansanedustajalle.

Samankaltaista vaikuttamista mitä kohudosentti Johan Bäckman harjoitti lahjoittaessaan kansanedustajille Matti Rossin Raunioista nousee Donbass "propaganda-ankan".

vlad.
 
En löytänyt koko maan tietoja, mutta viime keväänä Savo-Karjalan vaalipiirin eduskuntavaaliehdokkaista 49% kannatti viisumivapautta ja 47% vastusti. Vasemmistoliittolaisista 92% kannatti, demareista ilmeisesti pienoinen enemmistö, kepulaiset oli 50-50, kokoomuslaisista 38% ja persuista vain 15% kannatti viisumivapautta. Saa nähdä, että milloin Ukrainan kriisi päättyy. Nimittäin en usko, että kansa on kovinkaan pitkämuistista, ja miettikää lisäksi millaiset intressit elinkeinoelämällä on viisumivapauden saavuttamiseksi. EU pyrkii viisumivapauteen Venäjän kanssa, mutta neuvottelut on Ukrainan tilanteen takia jäädytetty toistaiseksi. Suomessa sisäministeriö on tutkinut viisumivapauden vaatimia lisäresursseja. Viisumivapaus olisi varsin merkittävä seikka Suomen ja Venäjän välisissä suhteissa.

Jos EU ryhtyy ajamaan Venäjän ja EU:n viisumivapautta, niin ovatko rölliköitä ne, jotka tätä EU:n hanketta vastustavat? :)
 
Samankaltaista vaikuttamista mitä kohudosentti Johan Bäckman harjoitti lahjoittaessaan kansanedustajille Matti Rossin Raunioista nousee Donbass "propaganda-ankan".

vlad.

Huonon kirjallisuuden ystävänä voisin ostaa Rossin pamfletin jos eurolla saisin.

Olen jo lehteillyt "historioitsija" Starikovin "Stalin ja Suomi" sekä Irina jonkun "Venäläisen äidin pyhä velvollisuus", molemmat Bäckmanin antifasistifrendien ystävällisesti suomentamina. Rossin saisin lukea ihan oikein alkukielellä.
 
Kiitos toveri Laamanaator! Tekstisi on sievä malliesmerkki vaikuttamisyrityksestä puolueettomuuden kaavussa. Flunssaisena annan Saara Jantusen selventää puolestani:

Jantunen tarkastelee kirjassaan myös esimerkiksi kiistoja Suomen Naton isäntämaasopimuksesta ja EU:sta.

– Ei tarvitse olla Sherlock Holmes huomatakseen, että yritykset irrottaa Suomi kansainvälisistä yhteisöistä, ovat pyrkimyksiä heikentää maamme turvallisuuspoliittista liikkumavaraa.

Jantunen ei ole ainoa, joka on huolestunut Venäjältä tulevasta informaatiovaikuttamisesta. Valheiden ja todellisuuden sekoittamisesta ovat varoittaneet muiden muassa valtioneuvoston viestintäjohtaja ja Suomen turvallisuuskomitean asiantuntijajäsen Markku Mantila sekä tutkijatohtori Hanna Smith Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutista. (
Ja viimeksi tasavallan presidentti Sauli Niinistö).

http://yle.fi/uutiset/presidentti_niinisto_infosodasta_me_kaikki_olemme_maanpuolustajia/8388624

Millä perusteella irtautuminen Suomen kansallisten etujen kannalta haitallisista kansainvälisistä konklaaveista heikentäisi Suomen turvallisuuspoliittista asemaa? Päinvastoin se voisi jopa vahvistaa sitä. Läntinen yhteistyö ei ole mikään itseisarvo eikä sitä kannata sellaisena pitää. Varsinkaan kun siitä jää pelkkiä mustapekkakortteja käteen. Suomi on kuitenkin ns. "länsimaailmalle" aika syrjäinen ja marginaalinen reunavaltio.

Tällaisessa tilanteessa nyt trendikkään Jantuskortin heittäminen peliin on samaa kevyttä propagandakamaa kuin kadettikunnan yms. yhdistysten julkaisujen linkittäminen. Lopulta ne ovat vain ja ainoastaan pelkkiä yksittäisten ihmisten esittämiä mielipiteitä. Samalla tavalla kuin tällä foorumillakin. Sen takia niille ei tule antaa sen enempää painoarvoa kuin muillekaan vaihtoehtomedioille.

Oletko sinä nimimerkki @Taitolaji ns. Nato-trolli ja etkö osaa jäädä eläkkeelle? Tietysti aatteen palosi on varsin kunnioitettavaa ja sellaisia ihmisiä tässä maassa tarvitaankin.

Muutenkin miksi ihmeessä tällaisen "infosotateeman" terävimpään kärkeen on laitettu joku ilmeisesti randomilla valittu siviilinainen?
 
Perhana kun tältä foorumilta kerta toisensa jälkeen löytyy näitä kirjoituksia jotka tavoittavat oman ajatuksenkulkuni paremmin kuin olisin itse sen osannut sanoiksi pukea. Enkä ollut edes luokka-asteeni kehnommasta päästä ainekirjoituksessa.

Se voi johtua siitä, että ne suht tavalliset jätkät ajattelee melko samalla lailla asioista. Suuri osa tämänkin foorumin äijistä viis veisaa, vaikka 36 suomalaiskenraalia sanoisi, että nyt pojat sitten lähdetään Moskovan kelkkaan. Jätkät vaan sanoisi, että vitut. Onnea Kremlille infosodassa. Suomalainen mies on hyvässä ja pahassa melkoinen vänkylä, toisaalta myös itsetietoinen ja lujakin....ja noilla määritelmillä kuvataan mm. amerikoissa hyvää jalkaväen taistelijaa. :solthum:
 
Back
Top