Ikarus
Respected Leader
Brändäämisestä. Esimerkkinä suomalainen maidontuottaja. He ovat laajentaneet ja tehostaneet tuotantoa selvitäkseen, silti mikään ei tunnu auttavan.Ja voimakas suutuntuma?
Itse suosisin enemmänkin sitä, että haettais saumaa jättiläismarkkinoiden pieniltä mutta sinnikkäiltä marginaalialueilta.
- Poikkeuksellisen voimakas ja hyvä maku ja aromi. (Vrt. suomalainen kumina.)
- Poikkeuksellisen korkea ravinnepitoisuus. (Vrt. Liljan potut.)
- Poikkeuksellisen vahva paikallinen leima. (Vrt. poronliha)
- Poikkeuksellisen selvä erottuminen alan bulkkituotannosta. (Vrt. Laitilan väriporkkanat)
- Selkeä traditionaalisuus (kalakukko, karjalaisruuat, lantturuuat...)
- Luomutuotanto jonka jalostusaste nostetaan jo tilalla tai viimeistään samalla kylällä korkeaksi. (Vrt. Pälkäneen tilamyyntiverkostot)
- Tila-, suora- jne. myynti. Myös netin, tilamyymäläverkostojen ja kiertelevän suoramyynnin kautta.
- Kokemuksellisuuden ja hyvin hinta-laatu -suhteen yhdistäminen. (Vrt poimi itse -marjatilat.)
Isoin este ei ole EU vaan viljelijä/kasvattaja itse. Ja siellä asenteet.
Brändääminen, brändääminen, brändääminen... Ei ostaja näe vaivaa eikä maksa enemmän ellei tuotteella ole selkeää erottuvaa brändiä ja korkeaa, erottuvaa laatua joka tukee sitä brändiä.
Ja brändääminen maksaa. Se on toki puoli-ilmaista, mutta maksaa silti jotain. Mutta koska on kyse alkutuotannosta ja materiaalisen tuotannon logiikasta, niin viljelijä/kasvattaja koittaa säästää kulut nollaan tai sen alle tässä ainoassa kohdassa, jossa tonnin investointi voi tuoda kymppitonnin tuotot. Mijoonan liikevaihdosta ei voi irrottaa muutamaa tonnia tuottavuuden moninkertaistamiseen sitten millään. Ei vaan voi ja sillä selvä.
Pahimmillaan nuo asennevammat immateriaalisista asioista maksamista - ja niiden eteen työskentelmistä - vastaan ovat niin jättiläismäiset, että viljelijä/kasvattaja joko menee mieluummin konkurssiin tai jättää käyttämättä sellaista osaamista, josta voisi itse päättää että milloin ja paljonko maksaa kuin maksaa penniäkään.
Maatalouden tulevaisuus saattaa Suomessa hyvinkin olla se, että nyt karsiutuvat brändittömät tuotteet ja tuotantoyksiköt, seuraavaksi heikkobrändiset ja lopulta ovat jäljellä vain vahvasti brändäämiseen panostaneet ja vahvan brändin omaavat yksiköt.
Eli markkinat saattavat olla siirtymässä bulkkituotteista merkkituotteisiin päin. Ja silloin merkkaamattomat ja huonot merkit putoavat pois.
Jotenkin pitäisi vain saada se muutosvastarintainen alkutuotanto tajuamaan että brändääminen ei ole eikä usein edes tarvitse mainontaa tai muuta kallista hölmöilyä vaan että kyse on markkinoinnin (eli myynnin) tukemisesta. Yksinkertaisimmillaan brändääminen on sitä että laitetaan tilan nimi ja logo sekä tuotteen kuvaus tuotteen pakettiin. Tuhansia vuosia vanha toimintamalli, jota ei ole vielä opittu täällä. Eikä varmaan opita ennen kuin yli puolet nykyisistä tiloista on karsiutunut pois.
Tuntuu vain siltä, että sellaista rautakankea ei ole vielä keksitty, millä tuota yllä olevaa saisi uppoamaan sinne viljelijän tai karjankasvattajan pääkoppaan.
Päivät ovat kamppailua hirmuisen työmäärän ja velkojen alla. Maidot pääosalta menee tuottajien omistamalle Valiolle, jolle keräily, jalostus ja jakelu on ulkoistettu.
Jos Valio epäonnistuu brändäyksessä ja tuottaa halpaa bulkkia markkinoille, kuten nyt keskittyneen kaupan puristuksessa näyttää olevan asioiden laita, tuottajilla menee huonosti.
Hyviäkin tuotteita on kuitenkin kehitetty esim. laksoosittomat maitotuotteet, joiden hinta ainakin kaupan tiskissä on kaksinkertainen tavalliseen maitoon verrattuna. Olettaa sopii, että Valiollekin ja tuottajille niistä vähän parempaa katetta jää.
Yksittäisen maitotilan resurssit eikä aika riitä siihen, että se perustaisi oman meijerin omalle raakamaidolle, jalostaisi, markkinoisi, jakelisi ja vielä tappelisi kaupan kanssa tuotteen hinnasta. Juuri tämän takia tilat osuusmaksuja keräileville osuuskunta muotoisille meijereille maksavat. Valiolle maidon tuottaa 17 osuuskuntaa.
Tällä yhteenliittymällä on nyt ainakin teoriassa paremmat resurssit tuotekehitykseen sekä siihen brändäykseenkin, kuin yksittäisellä tuottajalla.
Lisäongelmana markkinoiden sijainti. Kuluttajien pääosa etelässä, tuotanto maidosta puhuttaessa Pohjois-Pohjanmaalla sekä Pohjois-Savossa.
Joten kyllä alkutuotannossa haastetta on ihan riittävästi.
Jos tila sijaitsee lähellä markkinoita, erikoistuminen sekä omien tuotteiden oma brändäys on oikein hyvä ja kannattavuutta parantava asia, se on selvää. Pääosa tuotannosta on kumminkin kehäkolmosen sisältä katsottuna todella periferiassa ja tämä luo haasteita sekä kustannuksia logistiikkaan huomattavassa määrin.