Suuri maatalouskeskustelu

Onko kukaan koettanut viime aikoina ostaa Oulunsalpietaria eli ammoniumnitraattia, tuota kauppanimikettä ei enää ole? Muistanko oikein, että Breivikin pamaus oli siitä laadittu?

Ikarus tuossa jo valottikin aihetta. Harmaa muistikuva on siitä, että maanviljelijä Breivik tilasi Puolasta lannoitteita ja viranomaiset kyllä -seurasivat- senkin erän kulkua. Mutta eihän sitä kenraalinottopoika diplomaatinpoika maanviljelijä Lions Clubin jäsen mitään häijyä tee.....
 
normal_koiranputkiniitty.jpg

Nykyään pitkään kesannolla olleen pellon viljelykäyttöön otto ei onnistu ilman kasvinsuojelutoimia, siitä pitää kuvassa näkyvä putkikasvi huolen.
Yleistynyt viimeiseen 10-15 vuoteen aika rajusti. Syynä voi olla suojakaistat, mistä pääsevät siementämään vapaasti. Koiranputki.

Muuten tuo metodi ihan ok, paitsi lannoitepanostuksen olisin jättänyt kokonaan kevääseen. Pellon ravinnetila kesannolla ollessa ei juuri muutu miksikään , sieltä ei sadon muodossa oteta ravinteita pois. Eikä se juuri happamoidu, kun taas voimakas lannoitus viljelyvuosina laskee ph:ta nopeasti.
Pelto on kesannolla ollessaan ikäänkuin levossa.
Säilörehu nurmissa sen huomaa, kun sinne nykyään ripotellaan 800-1000 kg/ha ostolannoitteita/v, ph:n lasku on nopeaa. Nurmi vaatii 5 tn/ha ylläpito kalkitukseen kalkkia kerran nurmikierrossa eli 4-5 vuoden välein. Usein nurmikierto on kolme satovuotta, glyfosaatilla lopetus ja tässä yhteydessä kalkki joko kynnön alle tai talvella kynnökselle, 1 viljavuosi ja toisena viljavuotena vilja heinänsiemenen suojaviljana. Optimaalinen kierto maan rakenteen kannalta.

Tai sit vois tehdä silleen, että nurmen jälkeen herne tai härkäpapu tai viljan ja palkokasvin seos esim. kokoviljasäilörehuksi. Sitten seuraavana vuonna vilja + ns. Nurmet apilapitoisena ja vuosittain täydennyskylvö. Perustamisvuonna reippaasti lantaa ja satovuosina lantaa myös. Ei tarvi glyfosaattia eikä tarvi rahoittaa norjalaisia. Eikä laske pH niin rivakasti. Ei se välttämättä huono olis niinkään.
 
Kauppanimike nykyään suomensalpietari, typpi on lantrattu alle 28 % ;n. Voidaan varastoida, kuten mikä tahansa muu lannoite.

Tymäkämpää AN:ää maailmalta saa ja myös meillä lannoitteena paljon käytetään. Varastointi vaatimukset on melkoiset.
No jos vaikkapa 50 tn an:ää lähtee, lähtee mukana jo aika paljon muutakin.
https://www.farmit.net/kasvinviljel...umnitraatin-kaytto-ja-varastointi-maatiloilla
Tuossa oli niitä rajoituksia joita haeskelin:

https://tukes.fi/artikkeli/-/asset_publisher/ammoniumnitraattia-saa-myyda-vain-ammattikayttoon

Ei ole tullut viime aikoina tämän tyyppisten lannoitteiden kanssa touhuttua. Muistelin, että Oulunsalpietari olisi ollut tuota N 34% luokkaa aikanaan.

Muistelen vanhempien pommimiesten kertoilleen, että tekivät itse ANO:a ja lähti samalla tavalla kuin kaupankin tavara.
 
Yaran tavara palaa oikein hitokseen kuumalla liekillä, mutta räjähtämään sitä ei saanut. Perustason maatalousoppilaitoksessa kun aikanaan piti jätkien kanssa kokeilla. Venäläisten kanssa ei ole tullut kokeiltua, kun niihin tutustunut vasta aikuisiällä.
 
Tuossa oli niitä rajoituksia joita haeskelin:

https://tukes.fi/artikkeli/-/asset_publisher/ammoniumnitraattia-saa-myyda-vain-ammattikayttoon

Ei ole tullut viime aikoina tämän tyyppisten lannoitteiden kanssa touhuttua. Muistelin, että Oulunsalpietari olisi ollut tuota N 34% luokkaa aikanaan.

Muistelen vanhempien pommimiesten kertoilleen, että tekivät itse ANO:a ja lähti samalla tavalla kuin kaupankin tavara.
Kerran väisteltiin pommimiehen (ammatilainen) kanssa lentäviä kiviä. Otatti kyllä ihan rivakan spurtin. Ben Jonssonille tuskin olisi paljonkaan hävitty.
Peltokiviä maan sisässä ja ilmeisesti latinki oli hivenen kovahko kiven kokoon nähden. Ja kaksi tolvanaa noin 30 metrin päässä:).
Poratut reijät ja aine oli dynamiitti.

Hänen iltarukouksensa kertomansa mukaan: Luoja varjele lentäviltä kiviltä.
 
Kyllä, ureaa käytettiin kyllä. Mutta antakaa anteeksi, jos muistan väärin: sitä ei ollut -aina- tarjolla tai sitten edullinen ostoerä oli niin suuri, että ihan joka vuosi ei hankittu.

Ureallahan sitä -pakkokasvatettiin- se viimeinen tippa irti pellosta. Huima määrä ureaa ja kasvoihan se vielä sen yhden kerran....sitten oli kyllä palauttelun paikka. Urealla -lypsetty- pelto oli syksyllä aika samean näköinen.

Oulun salpietari, typpirikas Y-lannos ja Hiven PK olivat ne säkit, jotka tulivat tutuiksi. Vihtu pojat sitä aikaa, kun säkki painoi 50 kiloa ja niitä kovia nyyttejä ajettiin junavaunuista. Ei se ole ihme, että kasvukeskuksen parhaat kirurrgit jatkuvalla syötöllä saavat ommella paikkoja säälliseen kuntoon.
On ne olleet miehekkäitä säkkejä ne 50 kiloiset aikoinaan. Ja oli automiehillä ja maajusseilla silloin ruista ranteessa. Tai tietyn tuotantosuunnan maajusseilla vieläkin mutta perusautomiehillä ehkä vähemmän
 
Kerran väisteltiin pommimiehen (ammatilainen) kanssa lentäviä kiviä. Otatti kyllä ihan rivakan spurtin. Ben Jonssonille tuskin olisi paljonkaan hävitty.
Peltokiviä maan sisässä ja ilmeisesti latinki oli hivenen kovahko kiven kokoon nähden. Ja kaksi tolvanaa noin 30 metrin päässä:).
Poratut reijät ja aine oli dynamiitti.

Hänen iltarukouksensa kertomansa mukaan: Luoja varjele lentäviltä kiviltä.

Räjämiittiä reikään ja dynautetaan kivet palasiksi.

Mulle opetettiin, että juoksemaan ei lähdetä vaan väistellään. Pysyttelin yleensä kyllä kaukana, vaikka oli täkättykin. Muutamilla työmailla olen louhintoja joutunut teettämään.
 
Mulla olisi ihan tähdellistäkin tehtävää koneen ääressä, mutta kun ei oikein maistu niin tarinoidaan sitten. Menee kyllä ohviin reippaasti.

Ruopattiin kerran veneväylää ja kalliohan sieltä vastaan kolisi. Poravaunu ylettyi rannalta poraamaan, mutta kuinkas panostus? Otin sukelluskamat matkaan ja panostamaan vaan. Kyseessä oli salmi ja siinä kohtalainen virtaus, joten en oikein pysynyt potkimallakaan paikallaan. Joutui roikkumaan porareiästä kiinni pitäen ja siinä yhden käden panostusta harjoitellessani ehdin jo ajattelemaan, että rutiinit tähän hommaan olisi voinut hankkia vähän aikaisemmin.

Hyvin lähti.
 
Olikohan sillä loppuun ammuttu kela vai laiskuusko oli syynä ettei oltu kauempana, en nyt muista.

Niin tai näin, ei me palaveria ehditty pitää, kun pään kokoista lähti tulemaan kohti suht. läheltä. Molemmat ukot lähti kuin hauki rannasta. Takaa kuulu muksauksia, kun me pojat paineltiin.
 
Mulla olisi ihan tähdellistäkin tehtävää koneen ääressä, mutta kun ei oikein maistu niin tarinoidaan sitten. Menee kyllä ohviin reippaasti.

Ruopattiin kerran veneväylää ja kalliohan sieltä vastaan kolisi. Poravaunu ylettyi rannalta poraamaan, mutta kuinkas panostus? Otin sukelluskamat matkaan ja panostamaan vaan. Kyseessä oli salmi ja siinä kohtalainen virtaus, joten en oikein pysynyt potkimallakaan paikallaan. Joutui roikkumaan porareiästä kiinni pitäen ja siinä yhden käden panostusta harjoitellessani ehdin jo ajattelemaan, että rutiinit tähän hommaan olisi voinut hankkia vähän aikaisemmin.

Hyvin lähti.
Kieltämättä kuulostaa vähintäänkin riittävän haasteelliselta. Taistelusukeltaja ainesta, tai mistäpä minä tiedän, jos vaikka oletkin.

Jonkun verran varusmiehenä jouduin r-aineiden kanssa touhuilemaan. Nalli neuvottiin puristamaan pihdeillä mahdollisuuksien mukaan jossain jalan tai perseen katveessa, jos lähtee, niin sirpaleita ei tarvitse kaivaa silmistä. Eikä perse sokeennu. (Pihdit oli tietenkin asetettu hyvin oikeaan kohtaan ennen loppukiristystä.)

Kerran vetästiin tellu lisäpanoksella, lisää oli ainakin 20 kg.Arvelen, että monttu löytyy vielä tänäkin päivänä.

Juuh ot:tä, mutta asiaa sivuten ja mp-foorumilla.
 
Juu,törkeetä ot:ta! Tähän käsillä olevaan räjähdekeskusteluun liittyen tänään Okra-näyttelyssä pv:n osastolla oli Länkkärin kaivuri jossa puomissa oli kiinni pyöreä ja pyörivä laite jossa kovapalateriä. Samanlaisia kuin asfalttijyrsimessä. Tätä aloin kyselemään esittelijältä joka kertoi sen olevan pora jolla tehdään reikä telamiinalle. Vaikka asfalttiin.Minusta hyvä keksintö. Ehkä ei uusi muille kuin itselle?
 
Liekkö suuri sotasalaisuus tuollainen mutta luulisin tuolla syntyvän reijän kovaankin maahan tai asfalttiin hetkessä ja ilman hampaat irvessä hakkaamista kangella..
 
EIH! Miksi nostitte nämä kipeät muistot pintaan? TYHMÄT, SENKIN TYHMÄT!

Vittu kallion ampumista viime syksynä. Paska pora vuokralla, ei käynyt kunnolla. Paskat terät, joita uskallettu eikä osattu teroittaa. Reilu tunti/reikä käsittämättömän luonnottamassa työasennossa. Kolme reikää jaksettiin kahteen pekkaan ja sitten todettiin perjantai-iltapäivän olevan valmis. Seuraava päivä alkoi hyvin, kun saatiin tutulta terä lainaan. Sitten a) ensimmäisen kentän jälkeen todettiin, että Hra Kallio oli päättänyt lohjeta kolmannesta reikärivistä vaakasuoraan, eli kaikista seuraavista rei'istä karkasi paine ja b) Hra Pora pelästyi ammuttua kenttää niin, että päätti toimia HYVIN huonosti.

Olin ammattiampujalle apumiehenä, mutta kun yhteen reikään alkoi mennä taas n. tunti, oli pimenevässä syksyillassa lopulta pakko todeta, että "vituiksi meni koko vappaussota." Tosin 2/3 kalliosta lähti niin kuin piti, mutta se kriittinen 1/3 ei. Ja niinpä vesi ei kulje ojassa kunnolla vieläkään. Ja kyseessä on siis kallio, ei kivi.
 
Kokemuksiani heinänteosta vuonna 2018:
- Konemiesten kännääminen hidastaa pelipaikoille saapumista jopa vuorokaudella. Aika oli taas vähän kortilla, joten ei hirveän kiva.
- Jos päätetään tehdä kuivaa heinää, pitäisi ne alat niittää ensin, eikä vasta toiseksi.
- Sitä vitun kuivaa heinää ei tarvitse paapoa niin kuin lasta paskalla tai piispaa pappilassa, vaan kuivumista odottaessa voi niittää ja tehdä tuorerehuksi muita aloja.
- Ihan oikeasti kannattaa miettiä, että jos käytössä on 1 kpl paalaamiseen soveltuvia traktoreita, 1 kpl niittämiseen soveltuvia traktoreita ja 1 kpl hanttihommiin soveltuvia traktoreita, kannattaako se pöyhiminen suorittaa sillä niitto- vai hanttitraktorilla...
- Traktori ei toimi kunnolla, jos polttoaineen syöttöpumppu on paskana.
- Varaosat ovat kiven alla tänä päivänä, jos Perkele Ivecon kuorma-auton polttoainesuodatin (käy New Hollandiin) on tilaustarvike.
- Jos tehdään töitä, niin tehdään töitä. Niitetään äänen katkeamatta 8.30 (kun kaste tippuu) - 23.45 (kun kaste nousee) ja paalain tulee perässä tai sitten sovitaan, että päivän pituus on jotain. Eikä Saatana "aloiteta" 7.30 mutta oikeasti vittu puolilta päivin ja sitten kun pitää vaihtaa lohkoa/lisätä happoa/teroittaa terät/tankata, pidetä määräämätöntä 1-4 tunnin taukoa ja sitten illankähmyssä jatketa puoleen yöhön. PERKELE! Tehdään sitten vaikka 10 tunnin päivää, että saapi levätä, mutta tämä Saatanan asennossa seisominen ja hyppykengissä odottaminen katkaisi kamelin (=minun henkisen) selkärangan jo viime kesänä.
- Vittu jos hommia suunniteltas edes pikkusen, niin ei tarvitsisi ajaa kolmea kertaa samana päivänä kaupungissa (50 km suuntaansa), milloin tämän, milloin tuon, milloin jonkin vittu muun jutun perässä. Paras oli soitto kaupungista ennen lähtöä konemestarille: "Tarviiko kaupungista mitään? Onko muovia tai verkkoa tarpeeksi?" ja sitten takaisin pelipaikalla kuulla, että "Voisi sitä muovia paria rullaa hakea..." Ja parasta on tietenkin, ettei niitä viimeisiä rullia edes tarvittu.
- Jos tehdään kuivaa heinää, paalaajan ei pitäisi vetää kunnon lällejä viimeistä poutapäivää, eli paalauspäivää edeltävänä yönä. TAPAN SAATANA! (no en oikeesti)
- Mitä useampi kokki, sitä paskempi soppa.
:p

Muoks:
- MAHTAWUUTTA oli Yle Areenalta Keskiaika-aiheisten asiaohjelmien lataaminen ja kannettavasta kajarista kuunnellen. Diktaattori-sarja oli kans ihan kiva, mutta tasoltaan vähän heikompi kuin nuo keskiajat. Suosittelen, tumpputestissä 11/10.
 
Viimeksi muokattu:
Tämä keskustelu saa asiat kivasti mittakaavaan. En viitsi näillä keleillä avata esikuivattua muoviin käärittyä. Päivät eläimet laiduntaa. Yöksi otan ne sisään ja niitän viikatteella heinät niille.

Eilen oli hyvä niittää. Tihkusade oli tosi jees. Tänään oli kuin tropiikissa, hiki valui ja vitutti.

Luin edellisen tekstin, ei vituta enää yhtään. Kiitos.
 
Juu,törkeetä ot:ta! Tähän käsillä olevaan räjähdekeskusteluun liittyen tänään Okra-näyttelyssä pv:n osastolla oli Länkkärin kaivuri jossa puomissa oli kiinni pyöreä ja pyörivä laite jossa kovapalateriä. Samanlaisia kuin asfalttijyrsimessä. Tätä aloin kyselemään esittelijältä joka kertoi sen olevan pora jolla tehdään reikä telamiinalle. Vaikka asfalttiin.Minusta hyvä keksintö. Ehkä ei uusi muille kuin itselle?
Ei ole uusi tuttavuus, eikä kauhea sotasalaisuus.
erittäin kätevä lisälaite kaupunkirakentamisessa
 
Ei ole uusi tuttavuus, eikä kauhea sotasalaisuus.
erittäin kätevä lisälaite kaupunkirakentamisessa
Joo , tiedä vaikka tuokin olisi ihan siviilipuolen laite myöskin. Ei ole vastaan tullut vielä. Jonkun maaporan kanssa joskus olen tehnyt tuttavuutta. Tuohan varmaan toimii missä vaan vehkeessä mistä saa hydrauliikan 2-toimisen ulosoton eli esim kuormaaja, traktorit, nosturit ym.
 
Back
Top