Suuri maatalouskeskustelu

[elso]

nähtävissä että maanpuolustustahto on heikentymässä läntisessä Euroopassa

Nähtävissä on myös, että jos elämäntapa ja leipä on uhattuna niin maanpuolustustahto alkaa jännästi parantumaan.

 

[PekkaSavo]

Nähtävissä on myös, että jos elämäntapa ja leipä on uhattuna niin maanpuolustustahto alkaa jännästi parantumaan.

Noinhan se kyllä on. Mutta tuossakin on viive, epämääräinen vaihe. Uhka tulee mutta tahto ei ehdi kehittyä. Viiittaan siis enemmänkin muutamiin muihin maihin, en nykyiseen Suomeen.

Unohdin aiheen. Pysy aiheessa, niin se äidinkielenopettajakin aikanaan sanoi, kun Pekka alkoi tarinoida.

Lämmintä oli, aamu raivuuhommissa. Tavoite kun ei ole pelkkä sellu vaan parempi raaka-aine.

 

[baikal]

Liuku maatalouteen taas.

Miten muuten mielestänne on, voiko tämä kuivuus jatkuessaan vikuuttaa jo ensi kesääkin? Jos toteutuu ennustettu kolme seuraavaa viikkoa helteineen, niin aletaan olla jo kuivan äärellä.

Kaksi eks-kansanedustajaa dissasi avotulentekokieltoa: Kärnä ja joku toinen, jonka mielestä avotulentekokielto on sääntösuomen pahinta huttua....Junger taisi olla.

En tiedä, kyllä pitää olla oikea tarve avotulentekoon, jos nyt kuka vehkeilee nuotioiden kanssa.

Oletteko kuulleet onko muuten jo nautoja kuollut helteeseen, tiedossani on tapauksia parilta ed. päivältä.

Muistan kesällä -83 oli rankka ja pitkä hellejakso ja silloin kuukahti kotonakin kaksi. En tähän hätään löydä kalenteria, jossa on sateettomien päivien yhtämittainen jakso siltä vuodelta, mutta melkoinen vitja se oli. Kuivanheinän tekeminen ei ollut vaikeaa, pienpaalien korjaaminen oli kyllä sitten melkoista leikkiä.

 

[PSB 5500]

Liuku maatalouteen taas.

Miten muuten mielestänne on, voiko tämä kuivuus jatkuessaan vikuuttaa jo ensi kesääkin? Jos toteutuu ennustettu kolme seuraavaa viikkoa helteineen, niin aletaan olla jo kuivan äärellä.

Kaksi eks-kansanedustajaa dissasi avotulentekokieltoa: Kärnä ja joku toinen, jonka mielestä avotulentekokielto on sääntösuomen pahinta huttua....Junger taisi olla.

En tiedä, kyllä pitää olla oikea tarve avotulentekoon, jos nyt kuka vehkeilee nuotioiden kanssa.

Oletteko kuulleet onko muuten jo nautoja kuollut helteeseen, tiedossani on tapauksia parilta ed. päivältä.

Muistan kesällä -83 oli rankka ja pitkä hellejakso ja silloin kuukahti kotonakin kaksi. En tähän hätään löydä kalenteria, jossa on sateettomien päivien yhtämittainen jakso siltä vuodelta, mutta melkoinen vitja se oli. Kuivanheinän tekeminen ei ollut vaikeaa, pienpaalien korjaaminen oli kyllä sitten melkoista leikkiä.

No rehupula voi pakottaa pistämään karjaa teuraaksi enemmän kuin muuten. Viljan korjuuolosuhteista ei voi vielä sanoa mitään varmaan, mahdollisesti rukiin kylvö voi onnistua helposti tänä syksynä. Jos kelit jatkuisi kuivina niin puitava vilja olisi melko kuivaa niin ei tarvii kuivuria huudattaa pitkään. Viljatulot jäänevät silti pieniksi monilla että se talousahdinko syvenee lisää. Niin ja viljaa pitää ostaa Suomeen rehuteollisuuden ym tarpeisiin jostain. Sama kuivuus ilmeisesti vaivaa koko Itämeren reunavaltioita eli kauempaa pitää ostajien ostaa kuin normaalisti. Joku sanoi että Ranskassa olisi jo parempi tilanne tässä.

 

[Sarek1]

Tämän voisi ehkä laittaa myös johonkin toiseen ketjuun, mutta pistän tänne, koska liittyy olennaissti myös maatalouteen eli ravinnontuotantoon.

"Viheliäiset kriisit" ovat täällä – tuhoisten maastopalojen ja hukkuvien pakolaisten taustalla on sama syy: planeetan rajat on ylitetty

Jahkailimme tilaisuutemme torjua suuret ympäristöuhat. Hintaa maksetaan nyt. Asiantuntija kehottaa tekemään kriisisuunnitelman, sillä kohta rytisee.

”Jos voisit jälkikäteen valita, niin millä vuosikymmenellä olisit mieluiten ollut tässä kusessa?”
Ympäristöpolitiikan professori Janne Hukkinen Helsingin yliopistosta on hetken hiljaa, naurahtaa sitten ja vastaa.
Mutta ennen vastausta kerrotaan, miten näin synkkään kysymykseen päädyttiin. Mistä Hukkinen puhui, kun häneltä kysyttiin, onko joka vuosikymmenellä oma uhkakuvansa?

Äänetön kevät nosti metelin ympäristön tilasta
Ympäristötietoisuus idätettiin alun perin tuholaismyrkyissä ja ilmansaasteissa.
Yhdysvalloissa huolestuttiin 1960-luvulla siitä, miten DDT ja muut tuholaismyrkyt kulkevat ravintoketjussa. Tajuttiin, että tie kasveista vie eläimiin ja lopulta ihmisiin.
Huolen toteemiksi kohosi biologi Rachel Carsonin kirja Äänetön kevät (1962). Kirjan nimi kuvasi, miltä lintujen laulu luonnossa kuulostaa, jos ympäristömyrkyille ei tehdä mitään.
Carsonin kirja johti DDT:n kieltämiseen Yhdysvalloissa ja monessa Euroopan maassa.
Paine ympäristönsuojeluun kasvoi ja 1970-luvun alussa presidentti Richard Nixon taipui perustamaan Yhdysvaltoihin ympäristöviraston.
– Se ei taatusti ollut vanhoillisen Nixonin sydäntä lähellä, vaikka oli muuten hänelle poliittisesti fiksua, Hukkinen hymähtää.
Pian tämän jälkeen koko läntinen maailma törmäsi ensimmäistä kertaa maailmanlaajuiseen ympäristökriisiin.

Raportti ”Kasvun rajat” käsikirjoitti painajaisen, öljykriisi toteutti sen
Vuonna 1973 Lähi-idässä sodittiin ja maailmanpolitiikan pyörä kääntyi asentoon, jossa öljyn tuotannosta ja hinnasta tuli poliittinen painostuskeino. Energiaa oli aiemmin riittänyt tuhlattavaksi asti, nyt siitä oli yhtäkkiä pula.
Öljykriisi ravisutti läntistä maailmaa. Suomessakin ryhdyttiin hätätoimiin.
Asuntojen lämpötilaa laskettiin talvesta huolimatta. Harkittiin jopa, pitäisikö television lähetykset lopettaa yhtenä päivänä viikossa energiansäästösyistä.
Aivan kriisin aattona ilmestyi raportti Kasvun rajat (1972), jossa joukko arvostettuja tutkijoita laski malleja siitä, miten kauan luonnonvarat riittävät ihmiskunnalle.
Öljykriisin tunnelmissa raportti revittiin käsistä. Se on edelleen yksi tunnetuimpia ympäristönsuojeluun liittyviä kirjoja. Professori Hukkinen kehuu sitä vieläkin.
– Kasvun rajat ennakoi esimerkiksi sen, että perinteinen öljyntuotanto kääntyy laskuun 2000-luvun alussa. Juuri näin kävi ja nyt tuotantoa paikkaavat liuskeöljy ja maakaasu, Hukkinen sanoo.
Ympäristötietoisuuteen herännyt maailma siirtyi öljykriisi lähimuistissaan 1980-luvulle. Siellä uusi merkkiteos odotti läpimurtoaan. Kirjan menestystä edesauttoi Ukrainassa räjähtävä ydinvoimala.

Tshernobyl teki riskiyhteiskunnan käsitteestä kuuluisan
1980-luku oli ydinvoimadebatin aikaa. Keskustelua kuumensi aivan vuosikymmenen vaihteeseen, vuoteen 1979 osunut Three Mile Islandin ydinvoimalaonnettomuus USA:ssa.
Seitsemän vuotta myöhemmin saksalainen sosiologi Ulrich Beck kirjoitti kirjan Riskiyhteiskunta (1986). Se olisi hyvinkin voinut jäädä pölyttymään yliopistojen kirjastoihin, mutta samana vuonna koko maailmaa vavahdutti uusi ydinvoimaonnettomuus, nyt Ukrainan Tshernobylissä.
Onnettomuus muutti Beckin teoksen klassikoksi.
Riskiyhteiskunnan idea on, että voiton tavoittelu ja laajat teknologiset järjestelmät suistavat yhteiskunnan tilaan, jossa kukaan ei enää hallitse kokonaisuutta – eivät edes päättäjät.
Tällaisen riskiyhteiskunnan suuri ironia on siinä, että samalla kun se tavoittelee teknologialla ja talouden kasvulla turvallisuutta, syntyy hallitsemattomia riskejä, jotka toteutuvat varoittamatta.
Tshernobylin ydinkatastrofi oli malliesimerkki hallitsemattoman riskin toteutumisesta. Huhtikuun 26. päivä 1986 koekäytössä olleen reaktorin tehot karkasivat käsistä. Tapahtui räjähdys ja voimala syttyi tuleen.
Säteilypäästöt eivät kunnioittaneet Euroopan valtioiden rajoja eivätkä viranomaisten turvamääräyksiä.
Lännessä ydinvoiman vastainen liike nousi voimansa huipulle ja onnettomuus synnytti kokonaisen sukupolven, jolle riskiyhteiskunnan käsite oli omakohtaisesti koettua totta.
Ydinvoimavastaisuus jäi elämään vahvana eurooppalaiseen politiikkaan – mutta ei Suomessa. Täällä Tshernobylin muisto laimeni vähitellen.
Edes uusi vakava ydinturma Japanin Fukushimassa vuonna 2011 ei muuttanut meikäläisen politiikan suuntaa.
– Suomi on tässä suhteessa erikoinen poikkeus. Muualla ydinvoimasta halutaan eroon, meillä sitä halutaan lisää, Hukkinen sanoo.

Unelma syntyy
Tshernobylin riskiyhteiskuntaesimerkin jälkeen maailma oli valmis ympäristöpolitiikan muutokseen. Vuonna 1987 Gro Harlem Brundtlandin johtama YK:n komissio esitteli raportin, joka lanseerasi käsitteen kestävä kehitys.
Se oli eräänlainen ympäristönsuojelun, politiikan ja kapitalismin liitto.
Kestävään kehitykseen kuului talouskasvu, mutta valtioiden tuli toteuttaa se niin, että samalla ei tuhota tulevien sukupolvien mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa.
Ympäristön tila, sosiaalinen hyvinvointi ja vauraus nähtiin tasa-arvoisiksi osiksi samaa palapeliä. Ratkaistavat ongelmat olivat valtavia: väestönkasvu, ravinto, luonnon monimuotoisuus, energian tuotanto, teollistuminen ja kaupungistuminen.
Usko kestävään kehitykseen eli vahvana koko 1990-luvun. Lippua vei eteenpäin Yhdistyneet kansakunnat, jonka Rion konferenssisissa jäsenmaat sitoutuivat kestävän kehityksen periaatteisiin.
Yhteistyöhaluja tiivisti myös uusi uhka: huoli ilmaston lämpenemisestä alkoi vallata alaa. Syntyi Kioton sopimus (1997), jossa teollisuusmaat päättivät aloittaa talkoot niin sanottujen kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi.

Unelma kuolee
Palataan takaisin kysymykseen, josta juttu alkoi.
Eli jos ympäristöpolitiikan professori Janne Hukkinen voisi valita, minkä vuosikymmenen lirissä hän olisi ollut mieluiten maailmaa pelastamassa?
Vielä 1990-luvulla Hukkinen uskoi, että maailma tosiaan voidaan pelastaa – ilman suuria kriisejä ja rytinää.
Monet tutkimukset osoittivat, että teknologia ilmastonmuutoksen torjumiseen oli olemassa. Lisäksi työn saattoi tehdä vain parin prosentin kuhmulla bruttokansantuotteeseen.
– Ilmaston lämpeneminen oli valtava ongelma, mutta silti ajateltiin, että hei… meillä on kolme vuosikymmentä aikaa tehdä asialle jotain, Hukkinen muistelee.
Mutta politiikan todellisuus toimi toisin.
Kesti reippaasti 2000-luvun puolelle, ennen kuin merkittävät teollisuusmaat ryhtyivät oikeasti ilmastonmuutoksen torjumiseen. Kioton sopimuksen ratifioinnit viipyivät. Ja kun paketti alkoi vihdoin olla kasassa Pariisissa 2015, USA peruutti Donald Trumpin johdolla talkoista ulos saman tien.
– Jos vastakkain on ympäristön tulevaisuus ja joku muu hyöty, niin aina löytyy lyhyen tähtäimen syy olla ryhtymättä pitkän tähtäimen toimenpiteisiin. Me tuhlasimme etsikkoaikamme, Hukkinen sanoo.

Planeetta ei tee kompromisseja
Nyt, 2010-luvun lopussa moni kriitikko sanoo, että kestävän kehityksen ideassa on ollut kestävää lopulta vain unelma talouskasvusta.
Synkkää näkymää syventää entisestään nykyinen maailmanpolitiikan asetelma, jossa suurvaltajohtajat vähät välittävät ympäristöstä, jos se ei edistä heidän lyhyen ajan etujaan, Hukkinen suree.
Nykyään ympäristökriitikot puhuvat planetaarisista rajoista. Termillä tarkoitetaan, että luonnonvarojen käytön ja ympäristön kantokyky on jo aikaa sitten ylitetty. Edessä on väistämättä jonkinlainen kriisi ja sopeutuminen murrosaikoihin.
Kriisit ovat jo täällä, vaikka emme sitä näe. Hukkinen kutsuu niitä viheliäisiksi kriiseiksi. Niissä politiikka ja talous sotkeutuvat monimutkaisella tavalla luonnon tilaan. Siksi meiltä jää näkemättä, että ne ovat myös ympäristökriisejä.
Hukkinen käyttää esimerkkinä ilmaston lämpenemisen ja pakolaisongelman syy–seuraus -suhdetta.
Ilmastonmuutos liittyy Pohjois-Afrikan krooniseen kuivuuteen. Väki siirtyy siellä paremman elämän toivossa maalta kaupunkeihin. Mutta poliittinen ja taloudellinen tilanne on sellainen, että elämä ei järjesty kaupungeissakaan. Lopputulos on pakolaisongelma.

On aika tehdä kriisisuunnitelma
Planetaariset rajat on ylitetty. Tämä haastaa opin kestävästä kehityksestä. Professorin mukaan sitä olisi aika päivittää. Katsetta pitäisi kääntää pitkän aikavälin tulevaisuudesta siihenkin, miten selviämme nykyisyydestä.
– Pitää hyväksyä, että hyvin lyhyellä aikavälillä jotain täysin odottamatonta voi tapahtua. ViheliäIiset kriisit ovat hyvin vaikeita ennustaa ja sillä tavalla monitasoisia, että niiden torjuntaan ei ole selkeää vastuuviranomaista, Hukkinen sanoo.
Erilaiset paikalliset ympäristöhäiriöt ovat kriisien ennusmerkkejä. Jossain tulvii, jossain roihuaa helteen korventama metsä, jossain uidaan meren muovi- ja sinileväpuurossa.
Mutta pidemmän päälle viheliäisintä on, että kriisien ratkaisuksi on tarjolla vain huonoja vaihtoehtoja.
– Suomellakin on edessään dilemma: käytetäänkö metsät selluntuotantoon, joka luo kasvua ja työpaikkoja, vai hillitäänkö ilmastovaikutuksia ja jätetään metsät pystyyn talouskurimuksen uhallakin, Hukkinen pohtii.

Kolme tietä ulos: kaksi vie umpikujaan ja kolmas on kuoppainen
Valtiolla on kolme tapaa kulkea näitä kriisejä kohti. Vain kaksi on käytössä.
Jotkut eivät tee mitään. Ne jatkavat entiseen tapaan, kunnes romahdus tulee. Moni ajattelee, että ilmastonmuutoksen kieltävä USA:n presidentti Donald Trump on tällä tiellä.
Toisessa tavassa tilanteen kestämättömyys tunnustetaan. Ongelmia hoidetaan silti hienosäädöllä ja vähäisillä muutoksilla. Samalla toivotaan, että aika toisi tullessaan jonkin kestävän ratkaisun. Tällä tiellä on Suomi biotaloushankkeineen.
Kolmas suhtautumistapa vasta muhii. Siinä tunnustetaan, että kohta rytisee ja kovaa. Huomio pitäisi äkkiä kääntää siihen, kuinka kriisissä eletään.
– Nyt on siirrytty todellisuuteen, jossa muutokset ovat yhä isompia ja nopeampia. Ei peliä ole menetetty, mutta ilman selkeää kuvaa siitä, kuinka selviämme, epäonnistumme varmasti. Ihmiskunta on parhaimmillaan tiukoissa paikoissa – siinä mielessä olen optimisti, Hukkinen sanoo.

Se, mikä artikkelissa jää mainitsematta ja väistetään, on maapallon väestön määrän kestämätön kasvu suhteessa planeetan kantokykyyn (etenkin kehittyvissä maissa), mikä aiheuttaa/on aiheuttanut osaltaan suuren osan yllä mainituista ongelmista.

Erilaiset toimet tilanteen parantamiseksi jäävät näpertelyksi, mikäli väestöpohjaltaan suuret valtiot ja sellaiset, jotka pilaavat ympäristöä eniten eivät toteuta niitä.

Planetaarisiin kausivaihteluihin ja auringon aktiivisuuteen ihmisen toimet eivät vaikuta. Elinympäristön elinkelpoisuuden eteen voidaan sen sijaan tehdä paljon, mutta siinäkään pikkunäpertely ja yhden asian kanssa sankarointi eivät kesää tee.

Muuten olen sitä mieltä, että viljelykelpoisen maan pinta-alasta, rakenteesta ja laadusta on pidettävä meillä visusti huolta. Sille saattaa tulla aiempaa suurempi tarve.

 

[miikkaj]

Muuten olen sitä mieltä, että viljelykelpoisen maan pinta-alasta, rakenteesta ja laadusta on pidettävä meillä visusti huolta. Sille saattaa tulla aiempaa suurempi tarve.

Siitä on varmasti poliittista yksimielisyyttä ellei nyt niin sitten lähitulevaisuudessa. Mutta sitten kun aletaan asiaa purnaamaan perinpohjaisesti niin jokaisella on vähän oma käsitys menetelmistä, joilla tämä hoidetaan.

Tässä on vielä sellainen "hauska" aspekti, että kun ihmiset pusketaan maaseuduilta kaupunkeihin niin maasta tulee erittäin halpa sijoitukohde, jota rikkaat mielellään nappaavat omiin salkkuihin. Sitten kun kaupungistumisen lakipiste saavutetaan niin alkaa massamuutto takaisin maalle, jonka siinä vaiheessa omistaa kourallinen ihmisiä, jotka todnäk tulevat varmistamaan omaisuuden hallinnan joko valtion tahi yksityisarmeijan avulla. Yleisellä tasolla tämä tarkoittaa uusfeudalismin nousun Eurooppaan eli kaikenlaisia Korhosen suurruhtinaskuntia ja Virtasen kreivikuntia, todnäk myös länsi ja itä on edustettuina Karlssonin vasallikunnalla ja Romanov Suuren tiluksilla. Mites tämä on mahdollista? Koska kuka tahansa voi tulla Suomeen ja jos pätäkkää riittää niin voi ostaa maita ihan miten huvittaa. Ja sitten jos tuntuu että suomalaiset ovat liian kiinnostuneita omistuksien uudelleenjaosta niin sitten palkataan "turvamiehiä". Helppohan se on kun eletään vapaan työvoiman liikkuvuuden maassa ja kunhan ei mainosta liikaa omien turvamiehien olemassaoloa liian äänekkäästi. Poliisilla on kädet täynnä karvakäsipitserioiden tuulettamisessa orjatyövoimasta joten kuka sitä jaksaa vaivautua yli 100km:n päähän mennä kolkuttelemaan ovia että kukas täällä asuu, etenkin kun maaseutu on muutenkin kohta tyhjänä joten ei ole paikallisia jotka ilmoittasivat hämärämiehistä. Ei se feodalismi yhdessä yössä alkanut vaan kun vasta tarpeeksi moni havahtui ilmiöön niin sitten vasta keksittiin termi tällä uudelleen organisoitumiselle.

 

[skärdis]

Tässä on vielä sellainen "hauska" aspekti, että kun ihmiset pusketaan maaseuduilta kaupunkeihin niin maasta tulee erittäin halpa sijoitukohde, jota rikkaat mielellään nappaavat omiin salkkuihin.

Mistä sitä erittäin halpaa peltoa tai metsää voi ostaa? Voisin ostaa, vaikka en rikas olekaan.

Tähän asti maan hinta on ollut kohti koillista, vaikka jotkut väittävät maaseutua tyhjennettävän ihan urakalla.

 

[miikkaj]

Mistä sitä erittäin halpaa peltoa tai metsää voi ostaa? Voisin ostaa, vaikka en rikas olekaan.

Tähän asti maan hinta on ollut kohti koillista, vaikka jotkut väittävät maaseutua tyhjennettävän ihan urakalla.

Tähän täkyyn voi asiaan paremmin perehtyneet tarttua, mutta tämä on vain kysynnän ja tarjonnan lain mukaan päättelyä. Vaikka hinta saattaa sahata/laahata jossakin pienemmässä haitarissa pitkäänkin, mutta momenttumi suureen hinnan muutokseen kehittyy pitkän aikajänteen kautta, koska niin kauan kuin löytyy edes yksikin ostaja joka haluaa ostaa kalliilla niin markkinahinta on kallis. Sitten kun ei ole enää kallista niin se muutos tapahtuu melkein yhden yön aikana eli saadaan näitä pörssiromahduksia.
edit: https://www.investopedia.com/terms/a/accumulationdistribution.asp

 

[Baltriber]

Maata on montaa sorttia ja hinta riippuu ihan siitä että mitä sorttia on kaupan. Tukikelpoinen pelto meillä päin on 10000€/ha alkaen. Tukikelvoton ei kelpaa kelleen, samoin kuin hakatut mettäpohjat. Ja kaikkea sitten siltä väliltä.

 

[miikkaj]

 

[johan6]

Se, mikä artikkelissa jää mainitsematta ja väistetään, on maapallon väestön määrän kestämätön kasvu suhteessa planeetan kantokykyyn (etenkin kehittyvissä maissa), mikä aiheuttaa/on aiheuttanut osaltaan suuren osan yllä mainituista ongelmista.
Erilaiset toimet tilanteen parantamiseksi jäävät näpertelyksi, mikäli väestöpohjaltaan suuret valtiot ja sellaiset, jotka pilaavat ympäristöä eniten eivät toteuta niitä.
Planetaarisiin kausivaihteluihin ja auringon aktiivisuuteen ihmisen toimet eivät vaikuta. Elinympäristön elinkelpoisuuden eteen voidaan sen sijaan tehdä paljon, mutta siinäkään pikkunäpertely ja yhden asian kanssa sankarointi eivät kesää tee.
Muuten olen sitä mieltä, että viljelykelpoisen maan pinta-alasta, rakenteesta ja laadusta on pidettävä meillä visusti huolta. Sille saattaa tulla aiempaa suurempi tarve.

Tässähän sitä ongelman ydintä sivutaan...

1. Ihmisen aiheuttamaa ilmaston lämpenemistä voidaan ehkäistä vain ja ainoastaan ihmisten määrää vähentämällä.
- mikään muu keino ei korjaa tilannetta

2. Ihmisten liian suuren määrän aiheuttamaa ympäristön saastumista vähennetään vain ja ainoastaan ihmisiä vähentämällä
- kaikki muut keinot ovat vain keinotekoista kosmetiikkaa

Maapallon luonnonvarat ja ympäristön kestokyky riittää elättämään kestävällä tavalla enintään n. 1-2 miljardia ihmistä. Tällä hetkellä maapallolla elää, syö, juo, paskantaa ja nussii likimain 7.5 miljardia ihmistä.

Missään tapauksessa ongelmaa ei ratkaista sillä että kasvava ihmismäärä muuttaa Eurooppaan tai muuallekaan ns. teollisuusmaihin. Juuri niissähän kulutetaan suhteellisesti eniten luonnonvaroja/asukas. Ihmismäärää tulee jatkossa vähentää sekä kehittyneissä että kehittymättömissä maissa.

Mutta erittäin todennäköisesti mitään yhteisesti hyväksyttävää ratkaisua ei kyetä sopimaan. Siinäkään ei sinällään ole mitää pahaa tai väärää. Luultavimmin luonto hoitaa/korjaa jossain vaiheessa omalla tavallaan liian suureksi kasvaneen ihmispopulaation. Parhaassa tapauksessa ihmisten määrä laskee ainakin 90%:ia. Se olisi todennäköisesti hyvä ratkaisu.

 

[scip10]

Planeetan väkiluvun kasvu on onneksi hidastumassa, mutta absoluuttinen väkimäärä on hurja. Ihmispopulaation koon lisäksi myös kulutustaso per capita on olennainen. Ja ettei asia olisi liian yksinkertainen, vaikuttaa myös kulutuksen laatu.

Biosfäärin kantokyvyn rajoja koetellaan nyt niin monella tavalla, että ikäviä seurauksia ei voida välttää. Ei voi myöskään tuudittautua ajatukseen että tämä ei koske meitä. Kyllä koskee.

 

[miikkaj]

Tuo seitsemän miljardin lukema on erittäin skeptinen, koska todnäk vain murto-osa maailman valtioista pystyy hoitamaan väestönlaskennan "melko" luotettavasti. Esimerkiksi vaikkapa Kiinassa on kova kiire pistää kansalaiset tiukasti luupin alle niin puhutaan kuitenkin edelleen valtiosta, jonka kansalaisista huomattava osa asuu virkavallan ulottumattomissa landella, osa luolissa ja maakuntien välinen on muistaakseni laitonta joten tuplalaskentaa tapahtuu mahdollisesti eri prefaktuureissa. Ja tätä mielikuvitelmaa tukee kaupungistuminen eli ihmiset tuntevat olevansa kuin sardiinit purkissa joten "kait se 1,3 miljardia on aika lähellä oikeeta?". Ja sitten on nämä savimaja shithole-maat, joissa jokin korruptoitunut virkailija päättää lisätä yhden nollan lisää kylän väkiluvun perään jotta pääkaupungista irtoo vähän enemmän tukea. Ja sitten on nämä YK:t ja muut NGO-puljut puskemassa näitä lukemia ylhäältä päin, pakottaen valtioita avaamaan rajat koska ne aukeaa (jonkin taikavoiman ansiosta) enemmin tai myöhemmin kuitenkin. Jos Suomen valtion johdolla olisi kyky vetää pää pepusta ulos ja haistella oikeaa maailman meininkiä niin Suomen pitäisi kollektiivisesti näyttää keskaria YK:lle, kirkoille, NGO:ille ja muille puunhalaajille ja pistää rajat kiinni.

 

[miheikki]

http://jaskanpauhantaa.blogspot.com/2018/07/vitaalit-statistiikat-osa-iii.html

TIISTAI 24. HEINÄKUUTA 2018
Vitaalit statistiikat, osa III


Tämä on kolmas osa kirjoitussarjassa, jossa käsitellään väestönkasvua.
Ensimmäisessä osassa esiteltiin tilastoaineisto, jonka lähtökohtana olivat maailman 160 väkiluvultaan suurimman maan väkiluvut vuosina 1957, 2010 ja 2017. Niistä oli laskettu keskimääräinen vuotuinen kasvuprosentti vuosille 1957-2017 ja tutkittu, kuinka maiden väkiluvut olivat tuona aikana muuttuneet. Vuosien 2010-2017 keskimääräisen vuotuisen kasvuprosentin perusteella oli sitten laadittu ennuste vuoden 2047 väkiluvulle. Malli on karkea eikä huomioi esim. maiden väestön ikärakenteita, mutta antaa silti keskimäärin luotettavan arvion kehitykselle globaalissa mittakaavassa. Yksittäisen maan ennuste saattaa heittää 10-20 %, mutta nämä ovat poikkeustapauksia ja koska virheitä tapahtuu molempiin suuntiin, ne tasoittavat toisiaan.
Toisessa osassa maat jaoteltiin kolmeentoista suuralueeseen ja tarkasteltiin vastaavia tilastotietoja alueittain. Tämä oli se tilastollisesti tärkeämpi kirjoitus. Mikäli lukija ei ole kumpaakaan aiemmista osista lukenut, suosittelen lukemaan ainakin kakkososan ennen kuin jatkaa eteenpäin. Kiitos.


Lyhyenä kertauksena oleelliset kohdat, jotka kakkososan laskelmista käyvät ilmi:

1) Meille on valehdeltu suut silmät täyteen, mitä väestönkasvuun ja sen seurauksiin eli ympäristöongelmiin tulee. Vastoin väitteitä väestönkasvu ei ole hidastumassa elintason nousun myötä, vaan ehkä jopa päinvastoin, mikäli kyseisen väestön kulttuuri sitä suosii. Vastoin väitteitä Eurooppa ei ole millään tavoin syyllinen ympäristöongelmiin, sillä Euroopan väestöpolitiikka on ollut koko ajan kestävällä kannalla - paitsi maahanmuuton osalta.

2) Vuosien 1957-2017 välillä ainoat alueet, joilla väestö ei ole vähintään puolitoistakertaistunut, ovat kaikki Euroopan alueet. Näiden lisäksi Pohjois-Amerikka on ainoa alue, jonka väestö ei ole vähintään kaksinkertaistunut. Afrikan väkiluku on lähes viisinkertaistunut 60 vuodessa eikä Lähi-itäkään paljon jälkeen jää. Vuonna 1957 Länsi-Euroopassa oli noin 1,5-kertainen määrä asukkaita Afrikkaan verrattuna. Nyt Afrikan asukasluku on noin 2,5-kertainen Länsi-Eurooppaan nähden!

3) Etelä-Aasia, Kaukoitä ja Afrikka yhteenlaskettuna ovat tuottaneet 71,6 % koko maailman väestönkasvusta vuosien 1957-2017 välillä! Voi vain kuvitella, kuinka hurja osuus olisi, mikäli Kiina ei olisi tehnyt radikaaleja toimenpiteitä. Vastaavasti koko Euroopan osuus on 3,4 %. Jos tästä lasketaan pois Eurooppaan suuntautuneen maahanmuuton vaikutus, on osuus vielä pienempi.

4) Afrikan väestönkasvu ei ole hidastunut edes prosentuaalisesti, absoluuttisesta nyt puhumattakaan! Afrikan keskimääräinen vuotuinen väestönkasvu vuosina 1957-2010 oli 2,63 %. Vuosina 2010-2017 se oli 2,84 %. Mikäli kasvu kiihtyy, jopa tämä vuosien 2010-2017 kasvuprosenttiin perustuva ennuste saattaa olla liian optimistinen. Ja tämänkin mukaan Afrikan väkiluku 11-kertaistuu välillä 1957-2047.

5) Vuosina 1957-2017 Etelä-Aasian, Afrikan ja Kaukoidän yhteenlaskettu osuus väestönkasvusta oli 71,6 %, Vuosien 2017-2047 ennusteessa se on 74,0 %. Tämä siitä huolimatta, että Kaukoidän väestönkasvu on pudonnut voimakkaasti (Kiinan väestön ikärakenteen takia se on luultavasti vielä tätä ennustetta pienempi, luultavasti lähes olematon) ja Etelä-Aasiankin hidastunut selvästi. Afrikan väestöräjähdys on vasta päässyt vauhtiin.
Ongelma-alueiden (väestönkasvu/v 1957-2017 yli 2 % eli Etelä-Aasia, Afrikka, Lähi-itä, Pohjois-Afrikka) yhteenlaskettu osuus kasvusta 1957-2017 oli 62,7 %, nyt (2017-2047) se on 81,1 %. Tämä osuus on vielä suurempi, mikäli huomioidaan näiltä alueilta pois muuttavat ja muualla lisääntyvät.
Euroopan osuus oli 3,4 %, nyt se on 1,6 %. Mikäli haittamaahanmuutto eliminoidaan laskelmasta, Euroopan väkiluku on mitä ilmeisimmin jopa laskussa.

Loput linkistä.

 

[miikkaj]

https://imgur.com/XAFwrEh

 

[scip10]

http://jaskanpauhantaa.blogspot.com/2018/07/vitaalit-statistiikat-osa-iii.html


Loput linkistä.

Edit: parempi jättää kommentoimatta

 

[baikal]

Mistä sitä erittäin halpaa peltoa tai metsää voi ostaa? Voisin ostaa, vaikka en rikas olekaan.

Tähän asti maan hinta on ollut kohti koillista, vaikka jotkut väittävät maaseutua tyhjennettävän ihan urakalla.

Tukikelpoiset peltomaat ovat hinnoissaan. Hyvä pläntti, hyvä sijainti, hyvät ojat jne. niin ihan setelírahaa pitää latoa ostajan tiskiin. Halvin metsämaa taas, sen onnelliseksi omistajaksi pääsee kyllä, jos on halua. Kuten Baltriber kirjoitti, skaalaa on.

 

[H.A]

https://imgur.com/XAFwrEh

 

[Passi]

Tukikelpoiset peltomaat ovat hinnoissaan. Hyvä pläntti, hyvä sijainti, hyvät ojat jne. niin ihan setelírahaa pitää latoa ostajan tiskiin. Halvin metsämaa taas, sen onnelliseksi omistajaksi pääsee kyllä, jos on halua. Kuten Baltriber kirjoitti, skaalaa on.

Omalla synnyin seudulla kävi niin hassusti että konkurssin tehnyt maatalous yrittäjä kuittas pakkohuutokaupas velkansa ja oli vielä senkinjälkeen pääomatuloilla kateuspörssis ykkösenä.
Yllätti vissiin velkojatkin kuinka haluttua peltomaa oli sillä alueella. Puhuttiin vissiin jopa 30ke hehtaari.

Varmana en toki voi sanoa kun en oo itte tarkistanu. Konkurssi on toki selvä.

 

[VLF]

Ihmettelen aina vaan, että mikä siinä pellossa voi maksaa vuosi vuodelta enemmän ja enemmän? Samaan aikaan viljeleminen muuttuu koko ajan kannattamattomammaksi ja maaseutu tyhjenee.
Äkkiä vois päätellä, että maan hinta olisi laskussa. Mutta eipä vaan ole.