Suuri maatalouskeskustelu

Tosin taitaa saksalainen/kiinalainen maitopulveri olla enemmän SSS -tyylinen ratkaisu.

Ei hel*****tti soikoon täällä mitään Kiinalaista maitojauhetta tarvita tai mitä melamiini mössöä se oli, oikeaa lehmän tissistä tullutta maitoa maksoi mitä maksoi, kyllä jämpti on niin.

PS vaikka en mikään viljeliä olekkaan, on se silti niin.
 
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/120668-suomea-uhkaa-”maitopommi”

Tuosta 2012 artikkelista poimittua

"Suomessa on tällä hetkellä noin 10 200 maitotilaa. Valio ennustaa niiden laskevan tänä vuonna 9 600:aan. Vielä vuonna 2008 tiloja oli yli 12 000. Väheneminen tapahtuu erityisesti pienessä päässä, tiloilla, joilla on alle 25 lypsävää.

Samaan aikaan suuret tilat, joilla lypsyrobotit hoitavat työt ja tuotanto on tehokasta, kasvavat määrällisesti. Robottinavetta, joka pystyy operoimaan noin 70 lehmää, maksaa kuitenkin pyöreästi miljoona euroa. Sitä riskiä eivät kaikki tilanjatkamista suunnittelevat pysty kantamaan. Toisaalta tuollainen tila edellyttäisi rehuntuotantoon noin 70 hehtaaria peltoa, sillä maitoalan perusmatematiikan mukaan yhtä lehmää kohden pitää olla yksi hehtaari peltoa.

Valion Kiljunen muistuttaa, että Suomen maidontuotanto on jo nyt 11 prosenttia alle niin sanotun maakiintiön. Tuotanto on laskenut kymmenessä vuodessa jokusen prosentin. EU:n kiintiöjärjestelmä päättyy vuonna 2015, jolloin kilpailu Valion mukaan kiristyy ja hinnat alenevat."

Maito -ja maitotuotteet ovat nestemuodossa varsin painavaa ja herkästi pilaantuvaa tavaraa => ei kannata rahdata kauas. Kun nyt moni tila joutuu lopettamaan, maitovajetta ei tn. saada paikattua kotimaan tuotannolla koska:

1) Pankit eivät rahoita uusia investointeja karjatalouteen
2) Karjatalousyrittäjän vaativa työ kiinnostaa entistä vähemmän
3) Luonnollinen eläkepoistuma on suuri

Edes LIDL ei ole toistaiseksi rahdannut Saksasta maitoa kauppoihinsa, ehkä roudaa jatkossa iskukuumennettua "gourmeeta".
 
Karjatalouden ylösajo onkin alasajoa sitten paljon vaikeampaa, sitä harjoitusta voi nyt seurata naapurissa.

Totta. Ylösajoa varten yhden robotin maitotilalle ostetaan 70 poikivaa hiehoa. ( Hieho= siemennetty kohta poikiva naaraspuolinen nauta) Kustannus on noin 90.000 euroa + alv.
Eikä tämäkään eläinainekseen mennyt raha vielä riitä, 1. omasta lehmästä saatu vasikka poikii noin kahden vuoden ikäisenä syntymästään.
Kun pönkkä on navetan ovelle pistetty, se siinä pysyy.

Ja kun tämä nykyinen maatalous sektorin syöksykierre on katsottu loppuun, ei myynnissä olevia hiehojakaan enää tästä maasta löydy.

Juuri nyt tilanne on toinen. Lopettavat maitotilat pumppaavat hiehojaan markkinoille ja ne eivät tahdo mennä kaupaksi mihinkään hintaan.
Ne tilat, jotka hiehoja tarvitsisivat, eivät kykene niitä näissä oloissa ostamaan. Vaikka hinta on nyt alhainen ja tarjonta suuri.

Sen lisäksi hukataan erinomainen karja-aines ja kenties tärkein, osaaminen.
Voin kertoa, että lypsykarjan pito ei ole niin simppeliä hommaa kuin luulisi;)
 
Tässä @kausaliteetti tuoreempi tilasto tilojen lukumäärän kehityksestä.

Tuottajahinta maidolla on nyt 35 senttiä/litra. Jotta toiminta olisi kannattavaa, tarvittaisiin +10 senttiä/litra.
Maitopurkki maksaa kaupassa noin euron. 1,10 €:lla josta tuottajalle menisi suoraan se ylimääräinen 10 senttiä, tuotantoa olisi mahdollista jatkaa. Kuluttaja ratkaisee, juoko hän iskukuumennettua Irlantilaista vai tuoretta kotimaista maitoa tulevaisuudessa.
Jos kuluttajan mielestä iskukuumennettu ulkomainen maito on ihan jees, kunhan se vain halpaa, sitä hän tulee myös saamaan.

Myytävistä juustoista ja jugurteista jo nyt varsin merkittävä määrä on tuontitavaraa.

Ikävä kyllä kaikki oikaisuliikkeet alkavat nyt olla myöhässä. Maidontuotannon osalta peli tässä maassa on jo menetetty.
Maa- ja tilakohtaisen maitokiintiöiden poisto 1.4.15 euroopassa aloitti maitomarkkinoiden uusjaon. Ratkaisu oli tietoinen ja seurauksetkin tiedossa hyvin etukäteen. Tuotanto tulee keskittymään alueille, jossa se on edullista. Emme pysty Suomessa 8 kk:n sisäruokintakaudella ( pitkä talvi: laidunnuskausi, touko, kesä, heinä ja elokuu) mitenkään vastaamaan ilmastoltaan suotuisempien alueiden alhaisempiin tuotantokustannuksiin.

Maitotilojen määrä romahtaa

05.10.2015 05:59

Jos Raisioagron teettämään mielipidetiedusteluun on uskominen, viiden vuoden kuluttua Suomessa tuotetaan maitoa ainoastaan 4 500 tilalla, kun vielä tällä hetkellä Suomessa on yli 8 200 aktiivista maitotilaa (Maaseudun Tulevaisuus 2.10.).

Edelliseen kauteen verrattuna tilojen määrä väheni viitisen prosenttia. Jos tilojen vähenemistahti pysyisi viime tuotantokauden tahdissa, vuonna 2020 maitotiloja olisi vielä 6 700. Nyt vaikuttaa siltä, että vähenemisvauhti lähes kaksinkertaistuu.

Viime keväänä päättyneellä tuotantokaudella suomalaiset maitotilat tuottivat maitoa noin 2 298 miljoonaa litraa. Jotta vastaava tuotanto säilyisi, jäljellejäävien tilojen pitäisi investoida seiniin, eläimiin ja koneisiin ja laitteisiin valtavia summia. Keskimääräisen tuotannon tilaa kohti pitäisi kasvaa viime tuotantokauden 265 200 litrasta 510 667 litraan eli 33 lehmästä 63 lehmään. Eläinten tilakohtaisen määrän kasvua hidastaa tosin keskituotoksen nousu.

Kehityskulkuun on varauduttava. Tilojen rahoitus on turvattava ja sukupolvenvaihdoksia on helpotettava entisestään. Tiet on pidettävä nykyistä paremmassa kunnossa, kun lastit suurenevat.

Kotimaisen maidontuotannon säilyttäminen on tärkeää huoltovarmuuden näkökulmasta valtakunnallisesti ja pohjoissavolaisen talouselämän elinvoimaisuuden näkökulmasta maakunnallisesti.

http://www.savonsanomat.fi/paakirjoitukset/Maitotilojen-määrä-romahtaa/544820
 
Tämä @Geronimo n postaus sopii mielestäni tänne ...ainakin susiongelman suhteen...

Kyllä vihreiden suojelu hössötys myös maksaa ja mitä vielä löytyy josta olemme joutuneet maksamaan ja koomisinta on että näiden lentävien rukkasten määrät valehdeltiin alakanttiin kuten sudet ja muut.
Perustuuko koko luonnonsuojelu valehteluun jos perustuu niin onko tutkimusrahat kytetty johonkin muuhun .
Miksikö epäilen valehtelua vuosia väitettiin susien määrä romahtaneen mutta kun Maatalousministeri vaihtui eikä Petteri Orpon kultuuriin kuulunutkaan valehtelu löytyi yhtäkkiä maasta metsästettävä kanta ja ne salametsästetyt sudet heräsivät henkiin, vaikka Oikeusministeri Tuija Braxin virkakaudella vaadittiin jopa moottorikelkkojen teloihin tunnisteet salametsästäjien kiinisaamiseksi.

http://www.taloussanomat.fi/politii...normeja-listalla-myos-liito-orava/20162602/12
Hallitus karsii normeja – listalla myös liito-orava
Jarmo Matilainen
Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen mukaan ely-keskusten työajasta jopa kymmenes on karkean arvion mukaan mennyt liito-oravan suojelupäätöksiin.
Liito-orava on tähän mennessä vienyt ely-keskusten ajasta jopa kymmeneksen. Tähän ja moneen muuhun lupa-asiaan on osana norminpurkutalkoita tulossa muutos.
 
Robottinavetta, joka pystyy operoimaan noin 70 lehmää, maksaa kuitenkin pyöreästi miljoona euroa. Sitä riskiä eivät kaikki tilanjatkamista suunnittelevat pysty kantamaan.

Onko tuohon miljoonaan laskettu mukaan kaikki härpäkkeet mitä sen karjatilan pyörittämiseen tarvitaan vai pelkästään navetta, tarkoitan lähinnä lehmät ja koneet jolla ruokakulkeen ja jätteet liikkuu tai oikeammin paska leviää pellolle?
 
No ei, muut härpäkkeet päälle. Siihen pari traktoria, säilörehunkorjuu ketju, muokkauskoneet ja kylvökone, kasvinsuojelu kalusto, lannanlevitys kalusto, puimuri ja viljan kuivaus vehkeet jne.

Onneksi isommat karjatilat käyttävät urakointia peltotöissä varsin merkittävässä määrin. Jo ajankäytön takia tähän on ollut pakko mennä, lisäksi pääomia ei ole kalustossa kiinni siinä määrin kuin jos kaikki koneet olisivat omia. Maatalous on hyvin pääomavaltainen ala. Ja sen pääoman tuotto on tänä päivänä erittäin huono.

Karjatilan pito vaatii valtavaa sitoutumista. Töissä kiinni 24/7. Lomaa 26 vrk/v, ei viikonloppuja vapaina, kuten palkkatöissä.
Lisäksi kannattavuus on viimeisen kahden vuoden aikana romahtanut. En ihmettele lainkaan, että mahdolliset tilanpidon jatkajat kouluttautuvat muihin ammatteihin.
 
Paljompa sitten hyödytti kasvattaa tilakokoja ja investoida. Maidolla kai vielä jotenkin pärjää, jos ei ole aivan karseaa tuuria tai ei ole velkaantunut mielettömiin. Mutta millä ihmeellä lihantuontanto tulee Suomessa selviämään? Mennäänkö kohti jotain kotimaista tukijärjestelyä eli kansallista lisätukea tms. ? Mitä arvelette?
 
Milläs te oikein maksatte tuon tuotannon ja mistäs se palkka tulee? Noin äkkiä ja mutkat suoriksi laskien 70`llä lehmällä tuon navetan maksuun menee yli kymmenen vuotta koska pelkästään maidon myynnillä tuon miljoonan hankkiminen ilman kuluja vie yli neljä vuotta ja kun mitään ei saa ilmaiseksi niin siitä tulee kulujen jälkeen väkisinkin yli kymmenvuoden urakka ja silloin täytyy remontoida se navetta uudelleen ja koneitakin pitää uusia.
Tämä laskelma nyt ei ole mikään maatalouden ammattilaisen tekemä mutta en epäile sen menevän kovin pahasti pieleen kun noita laskelmia on muilla aloilla tullut tehtyä ja tulkittua.
 
Velattomalla tai vähävelkaisella maitotilalla pysyy pää pinnalla vielä nippanappa, äskettäin investoinut velkainen maitotila on kaulaansa myöten siinä kullankeltaisessa nesteessä.. Vielä äskettäin pankit eivät rahoittaneet yhden robotin navettaa, minimi oli kaksi. Jos investoit niin kerralla sitten reilusti. No nämä investoineet on nyt äärettömän pahoissa vaikeuksissa.

Naudanliha on sukeltanut viimeiset kolme-neljä vuotta, vuosi vuodelta huonompi tuottajahinta. Tällä hetkellä lihantuottajalle ei jää juuri maataloustuloa. Selvää on, ettei näin voi pitkään jatkua.

Eu/kansalliset tuet ei suomalaista maataloutta pelasta, tukien nostoon ei näytä olevan nykyiselläkään hallituksella haluja. Nykyinen maidon kriisituki on pelkkä vitsi. Maatalouden kohtalon ratkaisee kotimainen kuluttaja. Jos kuluttaja ostaa kotimaista vain, jos saa sitä samalla rahalla kuin tuonti elintarviketta, tämä syöksykierre ei oikea ja loppuun asti mennään. Mikäli kuluttaja on valmis maksamaan hivenen enemmän kotimaisesta huippulaatuisesta elintarvikkeesta, maitoa, sian- ja naudanlihaa, kananmunia jne. tuotetaan jatkossakin kotimaassa. Kuluttaja on kuningas ja tekee ostopäätöksen.
 
Karjatilan pito vaatii valtavaa sitoutumista. Töissä kiinni 24/7. Lomaa 26 vrk/v, ei viikonloppuja vapaina, kuten palkkatöissä.
Lisäksi kannattavuus on viimeisen kahden vuoden aikana romahtanut. En ihmettele lainkaan, että mahdolliset tilanpidon jatkajat kouluttautuvat muihin ammatteihin.

Tähän vielä lisättynä oikeutta eläimille ja muut eläisuojelijoiden "tarkastus iskut" ja täysin joustamattomat EU tarkastajat niin en ihmettele että vitutus käyrä nousee.

Suomeen on tuotu ihan vieras oikeuskäytäntö EU tarkastajien tulon myötä ja sen väitetään olevan Anglosaksista oikeuskäytäntöä mutta sitä se ei ole kuin rangaituskäytännön osalta eli rangaistukset perustuvat ankaruuteen koska elikeinoharjoittajalle annetaan vapaus tehdä ja sääntöjen noudattaminen perutuu siihen ettei fuskaaminen kannata kun se kaataa koko yrityksen, mutta EU on ottanut käyttöön saksalaisen byrkratian valvonnoissa ja anglosaksisen rangaistuskäytännön sekä suomessa ortodoksisen laintulkinnan niin tulos täysin perseestä, tämä ajatus tulee mieleen kun noita juttuja on lueskellut.
Mutta yritystukien kohdalla EU on ottanut käyttöön Kreikkalaiset käytännöt ja se näkyy rahaa palaa ja tulosta ei synny.
 
Viimeksi muokattu:
Milläs te oikein maksatte tuon tuotannon ja mistäs se palkka tulee? Noin äkkiä ja mutkat suoriksi laskien 70`llä lehmällä tuon navetan maksuun menee yli kymmenen vuotta koska pelkästään maidon myynnillä tuon miljoonan hankkiminen ilman kuluja vie yli neljä vuotta ja kun mitään ei saa ilmaiseksi niin siitä tulee kulujen jälkeen väkisinkin yli kymmenvuoden urakka ja silloin täytyy remontoida se navetta uudelleen ja koneitakin pitää uusia.
Tämä laskelma nyt ei ole mikään maatalouden ammattilaisen tekemä mutta en epäile sen menevän kovin pahasti pieleen kun noita laskelmia on muilla aloilla tullut tehtyä ja tulkittua.

Ennen viime vuonna tapahtunutta maidon hinnanlaskua 0.45 €/l ---> 0,35 €/l olisi tuo investointi tullut 15:ssa vuodessa maksetuksi ja palkkaakin olisi hieman jäänyt. Maidon hinnan lasku miinustaa liikevaihtoa -70000€/v. Nykyisellä tuottahinnalla 0,35 €/l ja tuo tuotannon voluumi 70 lehmää * 10000 l/lehmä/v =700.000 litraa maitoa meijeriin vuodessa. Jos päällä on velkaa useita satojatuhansia euroja, kuten investoineilla usein on, tilanne on toivoton. Pelkästään korot ja lyhennykset vie kaiken, elämiseen ei jää yhtään mitään. Toivoa sopii, että perämetsiä on vielä pystyssä. Tai jotakin muuta helposti realisoitavaa omaisuutta.
 
Tähän vielä lisättynä oikeutta eläimille ja muut eläisuojelijoiden "tarkastus iskut" ja täysin joustamattomat EU tarkastajat niin en ihmettele että vitutus käyrä nousee.

Suomeen on tuotu ihan vieras oikeuskäytäntö EU tarkastajien tulon myötä ja sen väitetään olevan Anglosaksista oikeuskäytäntöä mutta sitä se ei ole kuin rangaituskäytännön osalta eli rangaistukset perustuvat ankaruuteen koska elikeinoharjoittajalle annetaan vapaus tehdä ja sääntöjen noudattaminen perutuu siihen ettei fuskaaminen kannata kun se kaataa koko yrityksen, mutta EU on ottanut käyttöön saksalaisen byrkratian valvonnoissa ja anglosaksisen rangaistuskäytännön sekä suomessa ortodoksisen laintulkinnan niin tulos täysin perseestä, tämä ajatus tulee mieleen kun noita juttuja on lueskellut.
Mutta yritystukien kohdalla EU on ottanut käyttöön Kreikkalaiset käytännöt ja se näkyy rahaa palaa ja tulosta ei synny.

Tämä kuvaa varmasti parhaiten Suomen virkamieshelvetin perusteita...:solthum:
 
Ennen viime vuonna tapahtunutta maidon hinnanlaskua 0.45 €/l ---> 0,35 €/l olisi tuo investointi tullut 15:ssa vuodessa maksetuksi ja palkkaakin olisi hieman jäänyt. Maidon hinnan lasku miinustaa liikevaihtoa -70000€/v. Nykyisellä tuottahinnalla 0,35 €/l ja tuo tuotannon voluumi 70 lehmää * 10000 l/lehmä/v =700.000 litraa maitoa meijeriin vuodessa. Jos päällä on velkaa useita satojatuhansia euroja, kuten investoineilla usein on, tilanne on toivoton. Pelkästään korot ja lyhennykset vie kaiken, elämiseen ei jää yhtään mitään. Toivoa sopii, että perämetsiä on vielä pystyssä. Tai jotakin muuta helposti realisoitavaa omaisuutta.

Eli jos tuottajan saamaa hintaa voitaisiin nostaa hieman niin maatalous selviäisi mutta mikäli ymmärrän oikein niin tuo 10 sentin korotus ei nosta esimerkiksi maitopurkin hintaa suoraviivaisesti 10`tä senttiä vaan hieman vähemmän kun maidossa on muutakin hyödynnettävää kun se purkkiin pistetty osuus.

Vaikkakin hinta nousisi niin pitää ajatella myös sitä saadaanko tänne enään maitoa halvalla jos omaa tuotantoa ei ole ja myykö kukaan parasta ainetta ulos jos ollaan täysin tuonnin varassa.

Ja jos kriisi iskee niin täällä voi olla hyvinkin nopeasti sama tilanne kuin sotavuosina oli että täällä nähtiin ihan oikeasti nälkää, ja kun on vanhojen Kainuulaisten kanssa keskustellut niin heidän mukaansa nälkämaa nimitys ei ollut ihan tuulesta temmattu.
 
Paljompa sitten hyödytti kasvattaa tilakokoja ja investoida. Maidolla kai vielä jotenkin pärjää, jos ei ole aivan karseaa tuuria tai ei ole velkaantunut mielettömiin. Mutta millä ihmeellä lihantuontanto tulee Suomessa selviämään? Mennäänkö kohti jotain kotimaista tukijärjestelyä eli kansallista lisätukea tms. ? Mitä arvelette?

Tilakoon kasvattaminen sinänsä on ollut järkevää. Ongelmiin päädytään silloin kun sitä tilaa kasvatetaan hinnalla millä hyvänsä. Monin paikoin on lisämaista maksettu järjettömiä hehtaarihintoja ja vuokria. Kun jollakin alueella on tullut investointibuumi niin silloin peltomarkkinat ylikuumenevat ja maksetaan mitä vaan. Toinen juttu on sitten se että kyllä se 70:n lehmän navetta pitäis saada pystyyn selvästi alle miljoonalla. Ei se muuten ole mielekästä. Yleensä vaan siihen tuppaa menemään se miljoona ja monella on mennyt paljon enemmänkin. Halvemmalla kuitenkin pitäis pystyä tuotantorakennukset tekemään ja kuitenkin laadusta ja toimivuudesta tinkimättä. Siinäpä sitä onkin yhtälöä kerrakseen. Tulevaisuuden investoinnit ( mikäli niitä tehdään) ovat varmaankin isoja useamman osakkaan omistamia navetoita joissa saavutetaan ihan oikeata skaalaetua ja osakkaat voivat pitää välillä vapaatakin ja elää ihan ihmisen elämää.

Lihantuotannon osalta asiat nyt on ollut jo pitkään niin ja näin. Ainakin nautojen loppukasvatus lienee aikamoista kipuilua. Silläkin sektorilla on tehty isoja tuotantoyksiköitä ja ollaan monesti aika lailla lihatalojen talutusnuorassa. Emolehmähomma saattaa jotain tuottaakin, ainakin alhaisempien pääomakustannusten kautta, mutta sekin on taas niin tukiriippuvainen tuotantosuunta. Hyvää lihaa toki tulee pihvikarjasta ja onhan siinä se " eettinen ulottuvuus ".
 
Itseäni vituttaa suunnattomasti tämä tukien myöhästyminen. Ja tietysti ilman korkoa. Itse kun maksan myöhässä laskun, niin korkolasku pamahtaa heti postilaatikkoon. Mavia tämä ei koske, "meillä on taas vähän tietoteknisiä ongelmia, voi olla että ensiviikolla saadaan maksuun." Voi morjes. Itse saatana sorvaavat aikataulut ja eivät sitten pysy edes niissä.
 
Joo tämä menee yli kaiken ymmärryksen. Ei mitään kohtuullisuutta ole näissä asioissa ikinä. Viranomainen joustaa kyllä omissa velvoitteissaan pysymisen suhteen, ei mitenkään muuten.
 
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001134699.html

Jopa IS heräsi maatalouden ahdinkoon: Ohessa lyhyt poiminta yllä olevasta jutusta, on aika lohdutonta tarinaa.

Leikkiä on kuitenkin vaikea lopettaa, kun siihen on ryhtynyt. Ala vaatii valtavia investointeja eli liki loputonta velkataakkaa.

– Katkeraan loppuun asti tässä mennään. Eläkkeelle en pääse, enkä tällä hetkellä haluaisi omaa lastanikaan tätä jatkamaan, Rämö murehtii.

– Tuntuu, että me tuotamme vain ilmaista raaka-ainetta jalostukseen. Saisin saman rahan tekemättä mitään. Kun teimme sukupolvenvaihdoksen, ajattelin, että saisin työtä ja leipää. Työtä on, mutta leipää ei, Pietiläinen kuvaa näkymiään.

Rämö uskoo, että kotimaisen ruoan tuotanto on kohta katkolla.

– Jos me päästämme maatalouden kuolemaan, niin sitä ei enää takaisin saa. Pian tietotaito katoaa ja pellot pusikoituu. Ja kun tuotanto Suomessa loppuu, niin tänne ei tule enää halpoja elintarvikkeita muualta. Miksi tulisi, kun täällä ei ole enää kilpailijoita eli meitä, Rämö pelottelee.
 
Mielenkiintoinen yhtäläisyys...? Vallankahvassa on nyt maaseudun /maanviljeliöiden perinteinen puolue ja puolustaja KESKUSTA. Nyt meno on kuin demareilla ja vasemmostolla, jotka pettivät duunariäänestäjänsä kun olivat vallankavassa vuosikymmenet...?
 
Eikö tuo Maatalousministeri ole entinen vihreä ja vielä citykepulainen joten mikä ihme tuo kehitys sitten on ja eikös Paula Lehtomäkikin rakentanut sellaisen maksuautomaatin mummojen paskalain avulla josta kärsii kaikki eihän Paulalta tuo Talvivaarakaan ihan putkeen mennyt
 
Back
Top