Mili
Eversti
Kokeile laittaa myös inkivääriä. Terveellistä, hyvänmakuista ja antaa lämpöä.
Suuri maatalouskeskustelu
- Viestiketjun aloittaja H.A
- Aloitus PVM
Justin Case
Eversti
Tuore inkivääri on hieno mauste!!!!
Hyvää myös flunssajuomana, kun tuoretta keittää ja laittaa hunajaa mukaan
Tuoretta inkivääriä, kurkumaa ja hunajaa. Myös kokonaisia mustapippureita voi laitta ja valkosipulin kynsiä. Tuohon vielä pullottamisen yhteydessä tuoretta sitruunamehua, niin flunssa pakenee nelistäen vasenta takalaukkaa. Ainesosia voi halutessaan tai yhteisön pyynnöstä jättää pois. Kaikki eivät pidä valkosipulin viehkosta tuoksusta.
Muista, ettet keitä sitruunamehua. Siitä tulee kitkerää.
Ikarus
Respected Leader
Pitäisi investoida telasarja siihen mönkkäriin, sitten sillä lumessakin pääsisi.
Traktori metsäketjut jokaisessa renkaassa ja metsäkärry metsäkuormaimella perässään menee aika paksussakin hangessa. Sillä saa tuotua kuormaakin mukavan läjän kerralla. On luonnollisesti paljon tehokkaampi mihinkään mönkkäriviritelmään verrattuna.
Tunnen kaverin, joka oto-hommina sahaa 1400 mottia m-sahalla harvennusta talvessa ja omalla kalustolla ne myös ajaa. Hyvin ulottuva kuormain, viskaa sahatessa latvapöllin kuormaimen 10-metrisen puomiston ulottuville ja siinä se. Ei noihin määriin pääsemiseksi ole varaa juuri käsin kasata, nosturilla ne kevyesti siitä kyytiin lähtee.
Alkaa vain nämä vanhan liiton kovat moottorisaha metsurit olla katoavaa kansanperinnettä. Tämäkin kaveri jutteli, että kai se on pieni moto hankittava, ei se niin herkkua käsityönä kaikin ajoin ole. Mutta lenkille ei kuulemma tarvitse illalla sahauspäivän jälkeen lähteä.
Justin Case
Eversti
Kyllä ne sahamiehet on hävinnyt meidänkin kulmilta,10-15 vuotta sitten kaikui sahan äänet monelta suunnalta talvisin,nyt kun tauolle heittäytyy niin ei sahan ääntä kuule enää mistään,viimeisiä sahamiehiä taidan olla näillä kulmilla.Ostin muuten Pessisen kirjan,oli mielenkiintoinen opus!!
Justin Case
Eversti
Sitä kaipaa niitä aikoja kun sahan äänet kaikui saloilta,tiesi että on muitakin metsien miehiä samassa puuhassa,hiljaista on nykyisin..vaikkei ketään nähnyt,kuuli kuitenkin ja tiesi ettei ole yksin korvessa.
D
Deleted member 2762
Guest
Ja Jallua
Erkki
Ylipäällikkö
Oleellinen osa talvista äänimaisemaahan tuo oli. Ja hyvin oppi äänestä tunnistamaan, oliko sahuri jonkin firman ammattimetsuri vai joku kylän isännistä: Metsurin saha huusi korkealta ja kovaa, ja jatkoi yhtä soittoa hämäriin asti, kun taas isäntien sahat yleensä ääntelivät harvakseltaan, usein pienillä kierroksilla röpöttäen.
D
Deleted member 2762
Guest
Hyvät havainnot kolumnissa maidontuotannosta.
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/puheenaiheet/vieraskolumnit/artikkeli-1.541644
Edellisen kerran lehmä oli Suomen vaarallisin petoeläin 1960-luvun lopulla- "Vasen oli silloin valttia ja nykyisin uhkana on stadinvihreä"
Vieraskolumnit 02.11.2019
Pekka Alarotu muistelee, miten eri vasemmistoaatteet erotettiin toisistaan. "Sosiaalidemokraatti ampuu molemmat lehmät ja tuo maidon ulkomailta. Stalinistikommunisti vie molemmat lehmät ja ampuu sinut."
Poliitikko ei helpolla opi edes toisen vahingosta. Ministeri Krista Kiuru (sd.) on koko syksyn kiemurrellut koukussa viime vaalikauden oppositiolupauksestaan, että hoitajamitoitus on puolen tunnin työ. Todellisuudessa menee vuosia.
Kimmo Kiljunen (sd.) ja Ritva Elomaa (ps.) nostaisivat aloitteillaan vauhdikkaasti pieniä ja siinä sivussa suuriakin työeläkkeitä. Eläkerahastot tuntuvat pohjattomilta rahasäiliöiltä.
Eläkekeskustelussa miljardit lentelevät kevyesti. Entä jos lupaajat ovat ensi kaudella hallituksessa?
Markku Eestilä (kok.) haluaa hoitaa pienet eläkkeet laajapohjaisella työryhmällä.
Vilhelm Junnila (ps.) älähti, että asiat pannaan työryhmään, jos niitä ei haluta edistää. Yleensä järjellä perustelevan Toimi Kankaanniemen (ps.) mielestä tutkiminen riittää. Rahat tilille vain.
Raimo Piirainen (sd.) muistutti, että työeläkkeitä ei ilman työmarkkinoiden kolmikantaa muuteta. Tuleva sosiaaliministeri Hanna Sarkkinen (vas.) totesi, että eläkerahastot on lupauksilla äkkiä syöty.
Edellisen kerran lehmä oli Suomen vaarallisin petoeläin 1960-luvun lopulla. Päähallituspuolueen pää-äänenkannattaja julisti: ”Tapa lehmä päivässä!” Veikko Vennamo (maas.) kehitteli siitä iskulauseeksi talonpojan tappolinjan.
Vasen oli silloin valttia ja kansalaisia opetettiin erottamaan eri vasemmistoaatteet toisistaan.
Jos sinulla on kaksi lehmää, sosialisti ottaa niistä toisen. Kommunisti ottaa molemmat ja saat jonottaa maitoannostasi.
Sosiaalidemokraatti ampuu molemmat lehmät ja tuo maidon ulkomailta. Stalinistikommunisti vie molemmat lehmät ja ampuu sinut.
Nykyisin uhkana on stadivihreä. Joudut ylläpitämään lehmiä laidunten ekoeliöstön turvaamiseksi sekä lypsämään ne. Maito lähetetään kustannuksellasi ongelmajätelaitokseen.
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/puheenaiheet/vieraskolumnit/artikkeli-1.541644
Edellisen kerran lehmä oli Suomen vaarallisin petoeläin 1960-luvun lopulla- "Vasen oli silloin valttia ja nykyisin uhkana on stadinvihreä"
Vieraskolumnit 02.11.2019
Pekka Alarotu muistelee, miten eri vasemmistoaatteet erotettiin toisistaan. "Sosiaalidemokraatti ampuu molemmat lehmät ja tuo maidon ulkomailta. Stalinistikommunisti vie molemmat lehmät ja ampuu sinut."
Poliitikko ei helpolla opi edes toisen vahingosta. Ministeri Krista Kiuru (sd.) on koko syksyn kiemurrellut koukussa viime vaalikauden oppositiolupauksestaan, että hoitajamitoitus on puolen tunnin työ. Todellisuudessa menee vuosia.
Kimmo Kiljunen (sd.) ja Ritva Elomaa (ps.) nostaisivat aloitteillaan vauhdikkaasti pieniä ja siinä sivussa suuriakin työeläkkeitä. Eläkerahastot tuntuvat pohjattomilta rahasäiliöiltä.
Eläkekeskustelussa miljardit lentelevät kevyesti. Entä jos lupaajat ovat ensi kaudella hallituksessa?
Markku Eestilä (kok.) haluaa hoitaa pienet eläkkeet laajapohjaisella työryhmällä.
Vilhelm Junnila (ps.) älähti, että asiat pannaan työryhmään, jos niitä ei haluta edistää. Yleensä järjellä perustelevan Toimi Kankaanniemen (ps.) mielestä tutkiminen riittää. Rahat tilille vain.
Raimo Piirainen (sd.) muistutti, että työeläkkeitä ei ilman työmarkkinoiden kolmikantaa muuteta. Tuleva sosiaaliministeri Hanna Sarkkinen (vas.) totesi, että eläkerahastot on lupauksilla äkkiä syöty.
Edellisen kerran lehmä oli Suomen vaarallisin petoeläin 1960-luvun lopulla. Päähallituspuolueen pää-äänenkannattaja julisti: ”Tapa lehmä päivässä!” Veikko Vennamo (maas.) kehitteli siitä iskulauseeksi talonpojan tappolinjan.
Vasen oli silloin valttia ja kansalaisia opetettiin erottamaan eri vasemmistoaatteet toisistaan.
Jos sinulla on kaksi lehmää, sosialisti ottaa niistä toisen. Kommunisti ottaa molemmat ja saat jonottaa maitoannostasi.
Sosiaalidemokraatti ampuu molemmat lehmät ja tuo maidon ulkomailta. Stalinistikommunisti vie molemmat lehmät ja ampuu sinut.
Nykyisin uhkana on stadivihreä. Joudut ylläpitämään lehmiä laidunten ekoeliöstön turvaamiseksi sekä lypsämään ne. Maito lähetetään kustannuksellasi ongelmajätelaitokseen.
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.
miheikki
Greatest Leader
Kalle Päätalo oli toipumassa haavoittumisestaan sotilassairaalassa Oulussa talvella 1942. Elintarviketilanne oli valtakunnassa huono. Ruokalan radiossa toipilaat kuuntelivat ohjelmaa johon oli tuotu haastateltavaksi joku ravitsemusalan asiantuntija (prof.). Hän kertoi, miten paleltuneissa perunoissa on paljon vitamiinia ja on suorastaan synti jättää kuoret syömättä. Samoiten käsittelemätön lehmänmaito on melkeimpä myrkkyä aikuiselle ihmiselle. Rasvaton ei niinkään. Syöjien mielipide oli, että pankaa radio kiinni.
Leaderwolf
Respected Leader
On tämä jämerää aikaa kun Helsinkiläiset ovat päässeet kertomaan meille maalaisille sieltä kehien suojasta että sudet ovat kilttejä ja väärin ymmärrettyjä hauveleita, samalla kun lehmät tuhoavat maapallon
Ulla Appelsinin kommentti: Haukio huomioi eläimet – mutta unohtuiko ihminen?
(KUVA: JOONAS SALO / IS)
Julkaistu: 6.11. 6:00
Moni lihantuotannon kanssa töitä tekevä kärsii ja ahdistuu syyllistävästä keskustelusta, kirjoittaa Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin.
Pikkutyttönä vietin paljon aikaa mummolassa. Mummo ja ukki olivat maanviljelijöitä. Heillä oli (kuten melkein kaikilla viljelijöillä tuolloin) myös eläimiä: mm. navetassa oli 6 lypsävää. Päivittäin näin, miten hyvää huolta mummo ja ukki lehmistä pitivät. Niille juteltiin, niitä taputeltiin, lanta luotiin huolellisesti, ruoka tuli aina ajallaan, koskaan ei eläimiä laiminlyöty. Joka aamu mummo nousi aamuvarhain lypsylle – vasta sitten tuli ihmisten aamupalan vuoro.
Nykyisen ajattelumaailman mukaan tuo mummolan pieni parsinavetta oli kuitenkin vääränlainen. Siellä lehmät eivät päässeet talvisin (kesäisin olivat laitumella) vapaasti kuljeskelemaan, toisin kuin nykyisissä moderneissa pihattonavetoissa. Ja silti – miten kauniisti eläimiä kohdeltiinkaan ja miten rakkaita ne olivat.
On ilman muuta hienoa, että eläinten tiloja kehitetään. Ja perin harvassa ovat toki nykyisin mummolani kaltaiset pientilat. Ala on muuttunut, kuten Suomikin. Silti välillä tuntuu, että nykyisin keskustelussa voimakkaimpia mielipiteitä on niillä, jotka eivät koskaan ole elävää lehmää nähneetkään. On jyrkkiä mielipiteitä parsinavetoista – vaikka niissä ei ole koskaan käyty. Tai sikaloista. Tai kanaloista. Julkinen keskustelu tuotantoeläimistä on ollut paikoin hyvinkin tuomitsevaa ja aiheuttanut ahdistusta niille, jotka alalla tekevät töitä ja päivittäin pitävät näiden eläinten hyvinvoinnista huolta. Heitä on paljon.
Suomessa on noin 1 300 lihasikatilaa, noin 230 broileritilaa ja noin 3 000 naudanlihaan erikoistunutta tilaa. Jos ostaa kotimaista lihaa, työllistää välillisesti mahdollisesti jopa satojatuhansia ihmisiä. Mutta moni taistelee alalla vakavasti toimeentulon ja jaksamisen kanssa: uupumus kaataa varsinkin lypsykarjatiloja kovaa vauhtia.
Tästä näkökulmasta on yllättävää, että presidentin puoliso Jenni Haukio otti poikkeuksellisen voimakkaasti kantaa tuotantoeläinten puolesta tavalla, jonka tulkittiin sekä vihjaavan että eläimiä Suomessa kohdeltaisiin huonosti että kannustavan luopumaan lihasta. Haukio totesi muun muassa näin: ”Suomessa kuolee vuosittain yli 70 miljoonaa tuotantoeläintä. Jokainen niistä olisi halunnut elää. Viime kädessä näiden eläinten kohtalon – sen, millaisissa olosuhteissa nämä yksilöt ainutkertaisen elämänsä viettävät – ratkaisevat kuluttajat, siis meistä jokainen.”
Kun presidentin puoliso sanoo jotain, sillä on iso merkitys. Kannanotto kuuluu kauas ja kovaa. Kuiskauksestakin tulee helposti jyrähdys.
”Jokainen (tuotantoeläin) olisi halunnut elää” on vahva lausunto monin eri tavoin. Se pitää ensinnäkin sisällään sen ajatuksen, että eläimillä on elämäänsä ja tulevaisuutta koskevia näkemyksiä. Se antaa ymmärtää, että ilman ihmisiä nämä eläimet eläisivät (kuinka kauan?) eivätkä kuolisi vastoin tahtoaan. Ja se herättää hämmentäviä kysymyksiä: pitäisikö jokaisen possun, kanan tai lehmän antaa kuolla ns. vanhuuteen, kunnosta ja voinnista riippumatta?
Arvovaltaiselta taholta tullut lausunto on otettu lihaa vastustavissa piireissä ilolla vastaan. Näkemystä ovat jakaneet innolla esimerkiksi Suvi Auvisen kaltaiset anarkistit, joille lihansyönti edustaa suurta pahaa. Tuoreeltaan Auvinen esimerkiksi vastusti mielenosoitusta, jossa kaksi lehmää tuotiin Helsingin yliopiston edustalle näytille vertaamalla tapahtumaa siihen, että joku aikoo ”tulla näyttämään persettä Helsingin keskustaan”.
Ja kuitenkin: ilman ihmistä ei olisi Suomessa vaikkapa juuri niitä lehmiä. Eivät ne pärjäisi ilman ruokaa ja hoivaa. Tuntuu, että moni ei tiedä, että Suomessa huolehditaan kansainvälisesti katsoen tuotantoeläimistä erinomaisesti. Lainsäädäntö on maailman tiukimpia ja vain hyvin harvassa maassa jokainen lihapala voidaan jäljittää tilalle asti – Suomessa voidaan kotimaisen lihan osalta. Eläinten kohtelua valvotaan ja laiminlyönneistä on sanktioita.
On tärkeää muistaa sekin, että Suomen on hyvä varautua omalla ruoantuotannolla myös sellaisiin kriiseihin, joita emme nyt pysty näkemään. Ei siitä historian katsannossa niin kauan ole, kun lypsykarjatalouteen satsattiin juuri siksi, ettei Suomessa enää kuoltaisi nälkään. Pelkkä vilja oli liikaa sään armoilla.
On tietenkin arvostettavaa, että eläinten hyvinvoinnista kannetaan huolta. Ja eläimet ovat Jenni Haukiolle aiemmistakin kannanotoista päätellen sydämen asia: sitä kunnioitettakoon. Mutta soisi, että presidentin puoliso sovittaisi puheensa niin, että hän ei tarjoaisi sanoja niille kuoroille, jotka syyllistäen huutavat jo nyt lihantuotannon kanssa töitä tekeville tavallisille ihmisille.
Ei-niin-kauan-sitten Suomi oli agraariyhteiskunta, jossa maanviljelys oli pääelinkeino ja ammatti nautti suurta arvostusta. Viime vuosina arvostusta on ollut yhä vaikeampaa monen päättäjän ja vaikuttajan puheesta löytää, vaikka maataloustyö – oli sitten kyse viljasta tai eläinten hoidosta tai molemmista – on erittäin vaativaa, sitovaa ja sillä on yhä vaikeampaa ansaita elantoa. Jopa lapsia saatetaan koulussa kiusata vanhempiensa ammatista.
Kuten eräs tilallinen kirjoitti: ”Pakko tunnustaa, että kyllä minua ahdistaa. Tulee tunne, että olemme nykyään pahempia rikollisia kuin pedofiilit ja raiskaajat. Ennen meitä arvostettiin, pidimme Suomea pystyssä osana yhteiskuntaa. Alan vaihtoa olemme miettineet usein, mutta mitä me tehtäisiin? Tila kannattaa juuri ja juuri, ei sitä kukaan osta.”
Niin, moni ihminenkin haluaa – vain elää.
www.is.fi
(KUVA: JOONAS SALO / IS)
Julkaistu: 6.11. 6:00
Moni lihantuotannon kanssa töitä tekevä kärsii ja ahdistuu syyllistävästä keskustelusta, kirjoittaa Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin.
Pikkutyttönä vietin paljon aikaa mummolassa. Mummo ja ukki olivat maanviljelijöitä. Heillä oli (kuten melkein kaikilla viljelijöillä tuolloin) myös eläimiä: mm. navetassa oli 6 lypsävää. Päivittäin näin, miten hyvää huolta mummo ja ukki lehmistä pitivät. Niille juteltiin, niitä taputeltiin, lanta luotiin huolellisesti, ruoka tuli aina ajallaan, koskaan ei eläimiä laiminlyöty. Joka aamu mummo nousi aamuvarhain lypsylle – vasta sitten tuli ihmisten aamupalan vuoro.
Nykyisen ajattelumaailman mukaan tuo mummolan pieni parsinavetta oli kuitenkin vääränlainen. Siellä lehmät eivät päässeet talvisin (kesäisin olivat laitumella) vapaasti kuljeskelemaan, toisin kuin nykyisissä moderneissa pihattonavetoissa. Ja silti – miten kauniisti eläimiä kohdeltiinkaan ja miten rakkaita ne olivat.
On ilman muuta hienoa, että eläinten tiloja kehitetään. Ja perin harvassa ovat toki nykyisin mummolani kaltaiset pientilat. Ala on muuttunut, kuten Suomikin. Silti välillä tuntuu, että nykyisin keskustelussa voimakkaimpia mielipiteitä on niillä, jotka eivät koskaan ole elävää lehmää nähneetkään. On jyrkkiä mielipiteitä parsinavetoista – vaikka niissä ei ole koskaan käyty. Tai sikaloista. Tai kanaloista. Julkinen keskustelu tuotantoeläimistä on ollut paikoin hyvinkin tuomitsevaa ja aiheuttanut ahdistusta niille, jotka alalla tekevät töitä ja päivittäin pitävät näiden eläinten hyvinvoinnista huolta. Heitä on paljon.
Suomessa on noin 1 300 lihasikatilaa, noin 230 broileritilaa ja noin 3 000 naudanlihaan erikoistunutta tilaa. Jos ostaa kotimaista lihaa, työllistää välillisesti mahdollisesti jopa satojatuhansia ihmisiä. Mutta moni taistelee alalla vakavasti toimeentulon ja jaksamisen kanssa: uupumus kaataa varsinkin lypsykarjatiloja kovaa vauhtia.
Tästä näkökulmasta on yllättävää, että presidentin puoliso Jenni Haukio otti poikkeuksellisen voimakkaasti kantaa tuotantoeläinten puolesta tavalla, jonka tulkittiin sekä vihjaavan että eläimiä Suomessa kohdeltaisiin huonosti että kannustavan luopumaan lihasta. Haukio totesi muun muassa näin: ”Suomessa kuolee vuosittain yli 70 miljoonaa tuotantoeläintä. Jokainen niistä olisi halunnut elää. Viime kädessä näiden eläinten kohtalon – sen, millaisissa olosuhteissa nämä yksilöt ainutkertaisen elämänsä viettävät – ratkaisevat kuluttajat, siis meistä jokainen.”
Kun presidentin puoliso sanoo jotain, sillä on iso merkitys. Kannanotto kuuluu kauas ja kovaa. Kuiskauksestakin tulee helposti jyrähdys.
”Jokainen (tuotantoeläin) olisi halunnut elää” on vahva lausunto monin eri tavoin. Se pitää ensinnäkin sisällään sen ajatuksen, että eläimillä on elämäänsä ja tulevaisuutta koskevia näkemyksiä. Se antaa ymmärtää, että ilman ihmisiä nämä eläimet eläisivät (kuinka kauan?) eivätkä kuolisi vastoin tahtoaan. Ja se herättää hämmentäviä kysymyksiä: pitäisikö jokaisen possun, kanan tai lehmän antaa kuolla ns. vanhuuteen, kunnosta ja voinnista riippumatta?
Arvovaltaiselta taholta tullut lausunto on otettu lihaa vastustavissa piireissä ilolla vastaan. Näkemystä ovat jakaneet innolla esimerkiksi Suvi Auvisen kaltaiset anarkistit, joille lihansyönti edustaa suurta pahaa. Tuoreeltaan Auvinen esimerkiksi vastusti mielenosoitusta, jossa kaksi lehmää tuotiin Helsingin yliopiston edustalle näytille vertaamalla tapahtumaa siihen, että joku aikoo ”tulla näyttämään persettä Helsingin keskustaan”.
Ja kuitenkin: ilman ihmistä ei olisi Suomessa vaikkapa juuri niitä lehmiä. Eivät ne pärjäisi ilman ruokaa ja hoivaa. Tuntuu, että moni ei tiedä, että Suomessa huolehditaan kansainvälisesti katsoen tuotantoeläimistä erinomaisesti. Lainsäädäntö on maailman tiukimpia ja vain hyvin harvassa maassa jokainen lihapala voidaan jäljittää tilalle asti – Suomessa voidaan kotimaisen lihan osalta. Eläinten kohtelua valvotaan ja laiminlyönneistä on sanktioita.
On tärkeää muistaa sekin, että Suomen on hyvä varautua omalla ruoantuotannolla myös sellaisiin kriiseihin, joita emme nyt pysty näkemään. Ei siitä historian katsannossa niin kauan ole, kun lypsykarjatalouteen satsattiin juuri siksi, ettei Suomessa enää kuoltaisi nälkään. Pelkkä vilja oli liikaa sään armoilla.
On tietenkin arvostettavaa, että eläinten hyvinvoinnista kannetaan huolta. Ja eläimet ovat Jenni Haukiolle aiemmistakin kannanotoista päätellen sydämen asia: sitä kunnioitettakoon. Mutta soisi, että presidentin puoliso sovittaisi puheensa niin, että hän ei tarjoaisi sanoja niille kuoroille, jotka syyllistäen huutavat jo nyt lihantuotannon kanssa töitä tekeville tavallisille ihmisille.
Ei-niin-kauan-sitten Suomi oli agraariyhteiskunta, jossa maanviljelys oli pääelinkeino ja ammatti nautti suurta arvostusta. Viime vuosina arvostusta on ollut yhä vaikeampaa monen päättäjän ja vaikuttajan puheesta löytää, vaikka maataloustyö – oli sitten kyse viljasta tai eläinten hoidosta tai molemmista – on erittäin vaativaa, sitovaa ja sillä on yhä vaikeampaa ansaita elantoa. Jopa lapsia saatetaan koulussa kiusata vanhempiensa ammatista.
Kuten eräs tilallinen kirjoitti: ”Pakko tunnustaa, että kyllä minua ahdistaa. Tulee tunne, että olemme nykyään pahempia rikollisia kuin pedofiilit ja raiskaajat. Ennen meitä arvostettiin, pidimme Suomea pystyssä osana yhteiskuntaa. Alan vaihtoa olemme miettineet usein, mutta mitä me tehtäisiin? Tila kannattaa juuri ja juuri, ei sitä kukaan osta.”
Niin, moni ihminenkin haluaa – vain elää.
Ulla Appelsinin kommentti: Haukio huomioi eläimet – mutta unohtuiko ihminen?
Moni lihantuotannon kanssa töitä tekevä kärsii ja ahdistuu syyllistävästä keskustelusta, kirjoittaa Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin.
www.is.fi
Leaderwolf
Respected Leader
Se aikakausi oli siinä
Hankkijan ja John Deeren yhteistyö päättyy
https://www.koneviesti.fi/uutiset/artikkeli-1.544835
Hankkijan ja John Deeren yhteistyö päättyy
https://www.koneviesti.fi/uutiset/artikkeli-1.544835
Ikarus
Respected Leader
Minnekä myyntiin JD?
Leaderwolf
Respected Leader
Ei vielä tietoa.
YliKoo
Greatest Leader
Niinistön koira ja Haukion kala.Ulla Appelsinin kommentti: Haukio huomioi eläimet – mutta unohtuiko ihminen?
(KUVA: JOONAS SALO / IS)
Julkaistu: 6.11. 6:00
Moni lihantuotannon kanssa töitä tekevä kärsii ja ahdistuu syyllistävästä keskustelusta, kirjoittaa Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin.
Pikkutyttönä vietin paljon aikaa mummolassa. Mummo ja ukki olivat maanviljelijöitä. Heillä oli (kuten melkein kaikilla viljelijöillä tuolloin) myös eläimiä: mm. navetassa oli 6 lypsävää. Päivittäin näin, miten hyvää huolta mummo ja ukki lehmistä pitivät. Niille juteltiin, niitä taputeltiin, lanta luotiin huolellisesti, ruoka tuli aina ajallaan, koskaan ei eläimiä laiminlyöty. Joka aamu mummo nousi aamuvarhain lypsylle – vasta sitten tuli ihmisten aamupalan vuoro.
Nykyisen ajattelumaailman mukaan tuo mummolan pieni parsinavetta oli kuitenkin vääränlainen. Siellä lehmät eivät päässeet talvisin (kesäisin olivat laitumella) vapaasti kuljeskelemaan, toisin kuin nykyisissä moderneissa pihattonavetoissa. Ja silti – miten kauniisti eläimiä kohdeltiinkaan ja miten rakkaita ne olivat.
On ilman muuta hienoa, että eläinten tiloja kehitetään. Ja perin harvassa ovat toki nykyisin mummolani kaltaiset pientilat. Ala on muuttunut, kuten Suomikin. Silti välillä tuntuu, että nykyisin keskustelussa voimakkaimpia mielipiteitä on niillä, jotka eivät koskaan ole elävää lehmää nähneetkään. On jyrkkiä mielipiteitä parsinavetoista – vaikka niissä ei ole koskaan käyty. Tai sikaloista. Tai kanaloista. Julkinen keskustelu tuotantoeläimistä on ollut paikoin hyvinkin tuomitsevaa ja aiheuttanut ahdistusta niille, jotka alalla tekevät töitä ja päivittäin pitävät näiden eläinten hyvinvoinnista huolta. Heitä on paljon.
Suomessa on noin 1 300 lihasikatilaa, noin 230 broileritilaa ja noin 3 000 naudanlihaan erikoistunutta tilaa. Jos ostaa kotimaista lihaa, työllistää välillisesti mahdollisesti jopa satojatuhansia ihmisiä. Mutta moni taistelee alalla vakavasti toimeentulon ja jaksamisen kanssa: uupumus kaataa varsinkin lypsykarjatiloja kovaa vauhtia.
Tästä näkökulmasta on yllättävää, että presidentin puoliso Jenni Haukio otti poikkeuksellisen voimakkaasti kantaa tuotantoeläinten puolesta tavalla, jonka tulkittiin sekä vihjaavan että eläimiä Suomessa kohdeltaisiin huonosti että kannustavan luopumaan lihasta. Haukio totesi muun muassa näin: ”Suomessa kuolee vuosittain yli 70 miljoonaa tuotantoeläintä. Jokainen niistä olisi halunnut elää. Viime kädessä näiden eläinten kohtalon – sen, millaisissa olosuhteissa nämä yksilöt ainutkertaisen elämänsä viettävät – ratkaisevat kuluttajat, siis meistä jokainen.”
Kun presidentin puoliso sanoo jotain, sillä on iso merkitys. Kannanotto kuuluu kauas ja kovaa. Kuiskauksestakin tulee helposti jyrähdys.
”Jokainen (tuotantoeläin) olisi halunnut elää” on vahva lausunto monin eri tavoin. Se pitää ensinnäkin sisällään sen ajatuksen, että eläimillä on elämäänsä ja tulevaisuutta koskevia näkemyksiä. Se antaa ymmärtää, että ilman ihmisiä nämä eläimet eläisivät (kuinka kauan?) eivätkä kuolisi vastoin tahtoaan. Ja se herättää hämmentäviä kysymyksiä: pitäisikö jokaisen possun, kanan tai lehmän antaa kuolla ns. vanhuuteen, kunnosta ja voinnista riippumatta?
Arvovaltaiselta taholta tullut lausunto on otettu lihaa vastustavissa piireissä ilolla vastaan. Näkemystä ovat jakaneet innolla esimerkiksi Suvi Auvisen kaltaiset anarkistit, joille lihansyönti edustaa suurta pahaa. Tuoreeltaan Auvinen esimerkiksi vastusti mielenosoitusta, jossa kaksi lehmää tuotiin Helsingin yliopiston edustalle näytille vertaamalla tapahtumaa siihen, että joku aikoo ”tulla näyttämään persettä Helsingin keskustaan”.
Ja kuitenkin: ilman ihmistä ei olisi Suomessa vaikkapa juuri niitä lehmiä. Eivät ne pärjäisi ilman ruokaa ja hoivaa. Tuntuu, että moni ei tiedä, että Suomessa huolehditaan kansainvälisesti katsoen tuotantoeläimistä erinomaisesti. Lainsäädäntö on maailman tiukimpia ja vain hyvin harvassa maassa jokainen lihapala voidaan jäljittää tilalle asti – Suomessa voidaan kotimaisen lihan osalta. Eläinten kohtelua valvotaan ja laiminlyönneistä on sanktioita.
On tärkeää muistaa sekin, että Suomen on hyvä varautua omalla ruoantuotannolla myös sellaisiin kriiseihin, joita emme nyt pysty näkemään. Ei siitä historian katsannossa niin kauan ole, kun lypsykarjatalouteen satsattiin juuri siksi, ettei Suomessa enää kuoltaisi nälkään. Pelkkä vilja oli liikaa sään armoilla.
On tietenkin arvostettavaa, että eläinten hyvinvoinnista kannetaan huolta. Ja eläimet ovat Jenni Haukiolle aiemmistakin kannanotoista päätellen sydämen asia: sitä kunnioitettakoon. Mutta soisi, että presidentin puoliso sovittaisi puheensa niin, että hän ei tarjoaisi sanoja niille kuoroille, jotka syyllistäen huutavat jo nyt lihantuotannon kanssa töitä tekeville tavallisille ihmisille.
Ei-niin-kauan-sitten Suomi oli agraariyhteiskunta, jossa maanviljelys oli pääelinkeino ja ammatti nautti suurta arvostusta. Viime vuosina arvostusta on ollut yhä vaikeampaa monen päättäjän ja vaikuttajan puheesta löytää, vaikka maataloustyö – oli sitten kyse viljasta tai eläinten hoidosta tai molemmista – on erittäin vaativaa, sitovaa ja sillä on yhä vaikeampaa ansaita elantoa. Jopa lapsia saatetaan koulussa kiusata vanhempiensa ammatista.
Kuten eräs tilallinen kirjoitti: ”Pakko tunnustaa, että kyllä minua ahdistaa. Tulee tunne, että olemme nykyään pahempia rikollisia kuin pedofiilit ja raiskaajat. Ennen meitä arvostettiin, pidimme Suomea pystyssä osana yhteiskuntaa. Alan vaihtoa olemme miettineet usein, mutta mitä me tehtäisiin? Tila kannattaa juuri ja juuri, ei sitä kukaan osta.”
Niin, moni ihminenkin haluaa – vain elää.
Ulla Appelsinin kommentti: Haukio huomioi eläimet – mutta unohtuiko ihminen?
Moni lihantuotannon kanssa töitä tekevä kärsii ja ahdistuu syyllistävästä keskustelusta, kirjoittaa Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin.
Eipä paljon typerämpää olisi voinut Jenni-rouva ladella. Kenen suuntaan se yrittää pyllistät vai oliko tarkoitus kumartaa?
Oliko tästä täällä juttua ja arvailuja joku aika sitten vai muistanko oikein? Johtavat agribisneksen asiantuntijatkaan eivät puhunert tästä viime vkloppuna kun oltiin puheissa..