Suuri maatalouskeskustelu

Tässä videokanava mikä saattaa kiinnosta teitä maanviljelijöitä. Amerikkalainen nuori nainen tekee vieoita omasta työstään maanviljelyksessä.

Ja sinnehän ne lomarahat meni...
b1d9612ab69b44a1b406875d23093db9.jpg

Viime kesänä taistelin vanhan sahani kanssa ja tänä keväänä keväthuollon yhteydessä paloi käpy. Emäntä on puhunut aktiivisesti tieurien raivaamisen ja koivikkojen harvennuksen puolesta, johon tuo tosin on vähän isohko. Kuitenkin silloin kun pieni saha on pieni, niin se myös on pieni. Sekakokoisessa metsässä niitäkin tilanteita tulee aina välillä.

Lisäksi anoppilassa oli moto kaatanut 80+ mottia polttopuuksi ja se tehdään niin, että hra kaivuri nostaa juontokourallisen puuta ilmaan ja hra EK sahaa ne siitä n. 45 senttisiksi pölkyiksi. Kun pölkkyjä on sen verran, että sahuri tipahtaa kolmannen kerran kasan päältä, hra kaivuri pukkaa pölkyt sisään lämpökeskuksen puuvarastoon ja homma jatkuu. Paitsi silloin, kun pino oli väärällä puolen lämpökeskusta, joten kaivuri nosteli pölkyt ensin 13-tonnin dumpperiin, jolla ajelin puut lämpökeskukselle ja hra kaivuri lappoi ne sisälle.

Tässä jälkimmäisessä hommassa paskaksi ajettu kymmenvuotias Farm Boss, hyytyy nopeammin kuin sahuri...
 
Hyvä ostos. Valurunkoinen tehokas ammattisaha. Ei ihan kevyimmästä päästä, mutta tuolla tukkipuustakin lastu lentää. Eikä kuitenkaan liian raskas pienemmälläkään puulle. Kalliita nuo nykyään vain on.

Tuosta M-tronic ruiskusta ei ole kokemusta. Siinähän ei käsittääkseni ole ryyppyvipua enää ollenkaan, se säätää seoksen automaattisesti. Tuo saha on legendaarisen 26 mallin seuraaja, tuskin se huonompaan suuntaan on mennyt.
 
Tässä videokanava mikä saattaa kiinnosta teitä maanviljelijöitä. Amerikkalainen nuori nainen tekee vieoita omasta työstään maanviljelyksessä.

Kyyllä tollainen apulainen mulle kelpais vaikka vähän hössöttääkin!
 
Hyvä ostos. Valurunkoinen tehokas ammattisaha. Ei ihan kevyimmästä päästä, mutta tuolla tukkipuustakin lastu lentää. Eikä kuitenkaan liian raskas pienemmälläkään puulle. Kalliita nuo nykyään vain on.

Tuosta M-tronic ruiskusta ei ole kokemusta. Siinähän ei käsittääkseni ole ryyppyvipua enää ollenkaan, se säätää seoksen automaattisesti. Tuo saha on legendaarisen 26 mallin seuraaja, tuskin se huonompaan suuntaan on mennyt.
Joo ja tingittyyn kampanjahintaan tuli mukaan connector, jolla saa yhteyden vissiin kännykkään ja ainakin tietokoneeseen, niin voi katsoa kierrokset ja paikkatiedon ja huollon tarpeen ja ties mitä. :rolleyes:

Olikohan patterisaha, Perkele!:mad:
No ei vaineskaan.
 
Älä anna tuota apsia emännälle. ''Pitää lähteä kaverin mökille polttopuita tekemään, hommalla on kiire, tuun pois huomenna.''
Saha ei käyntiin hörähdä, ryyppätte kumminkin.:ROFLMAO:
 
Hyvä ostos. Valurunkoinen tehokas ammattisaha. Ei ihan kevyimmästä päästä, mutta tuolla tukkipuustakin lastu lentää. Eikä kuitenkaan liian raskas pienemmälläkään puulle. Kalliita nuo nykyään vain on.

Tuosta M-tronic ruiskusta ei ole kokemusta. Siinähän ei käsittääkseni ole ryyppyvipua enää ollenkaan, se säätää seoksen automaattisesti. Tuo saha on legendaarisen 26 mallin seuraaja, tuskin se huonompaan suuntaan on mennyt.
Hauskasti meni viitisen tankkia tänään. Koivikon harvennus sujui ihan jees.

Varsinaista ryyppyä ei ole, mutta puolipuristin ja "ryyppy" alas ja sitten nykimään. Ilman lämpötilan muuttuessa pitää saha kalibroida, eli ensin n. minuutin lämmittely, sammutus, käynnistys "ryyppy" päällä ja annetaan käydä minuutin tyhjäkäynnillä.

Ainoa ongelma oli toisen tankin lopulla kun ketju ei enää saanut öljyä ja reilun kuuden tuuman koivu tuli "poltettua" poikki. Ketju ei ihan tykännyt, vaan piti viilailla.

Tämä on paskan viilaajan pelastaja!
 
Selvänä symppis! ;)
 
Mikäs öljyn syötössä oli ongelmana? Koivut on muutenkin vähän hankalia, kun ne tahtoo sopivalla maalajilla nostaa veden mukana hiekanjyväsiä runkoon.
Haapa on tässä mielessä pahin.

edit: Hyvä video ketjun viilauksesta. Lisäbonuksena savolaisaksentti.:)
 
Viimeksi muokattu:
Mikäs öljyn syötössä oli ongelmana? Koivut on muutenkin vähän hankalia, kun ne tahtoo sopivalla maalajilla nostaa veden mukana hiekanjyväsiä runkoon.
Haapa on tässä mielessä pahin.
Tankissa lirut. Varmaan pitää säätää syöttöä jos jatkossa ilmenee samaa.
 
Hyvä ostos. Valurunkoinen tehokas ammattisaha. Ei ihan kevyimmästä päästä, mutta tuolla tukkipuustakin lastu lentää. Eikä kuitenkaan liian raskas pienemmälläkään puulle. Kalliita nuo nykyään vain on.

Tuosta M-tronic ruiskusta ei ole kokemusta. Siinähän ei käsittääkseni ole ryyppyvipua enää ollenkaan, se säätää seoksen automaattisesti. Tuo saha on legendaarisen 26 mallin seuraaja, tuskin se huonompaan suuntaan on mennyt.
Ei varmaankaan ole huonompaan suuntaan mennyt. Tuo on mun käsittääkseni äkäisempi kuin 026 joka oli enemmän sellainen vääntösaha. Mulla on 241 ja siinä tuo M-tronic on toiminut moitteetta. Jonkin verranhan noi sahat maksaa, mutta toisaalta harrastemetsurilla ne kyllä kestää käyttömäärän puolesta ikuisuuden. Ennemminkin ne kärsii siitä kun ovat usein pitkiä aikoja käyttämättä ja polttoainepuoli ei oikein siitä tykkää. Vielä jos säilytetään kylmässä varastossa niin hapantuvat helpommin.
 
Tässä M-Tronicisa ei liene enää vanhemmissa sahoissa ongelmia tuottavia kaasuttimen kalvoja? Nykybensa on tosi kehnoa tavaraa välillä kuukausia käyttämättä seisoville harrastemetsurin sahoille. Kalvot ei kestä pitkään.

Olen kokeillut nyt laittaa pienkonebensaa seisonta-ajalle, josko siitä olisi apua.
 
Ihan hyvä ostos. Kerranhan se vain lompsassa tuntuu, mutta parempi tuolla kuin jollain Tokmannin tarjoussahalla.. välillä pitää vähän viilaa näyttää terälle ja muutakin kuin vanhoja auton öljyjä laittaa sisään.. Varkaat veivät mökiltä Stihilin, sitten tuli Hugsvarna ja sitten taas Sthil... (onnistuin jotenkin rikkomaan Hugsyn... mäntä leikkasi kiinni...)
 
Viimeksi muokattu:
Tälläinen löysi kotio.

Kyllä on outo sahaus kokemus kun ääni puuttuu.
Kone ei paina käytännössä mitään ja 1.1 millin ketjukin uppoaa kuin voihin.

Iso miinus akun kestolle, mutta muuten iso positiivinen tunne.

Msa 140
Katso liite: 40443
Sitten kun se päivä koittaa että akku kestää sen verran kuin tankillinen bensaa ja lataus tapahtuu siinä ajassa kun normi tankkaus niin voin harkita sähkösahan hankintaa. Tosin tuoreen puun, ketjuöljyn ja pakokaasun hajussa on sitä jotain.
 
Katso liite: 40446

@Woodsman voisi kommentoida 3 mm seinällä olevan putken lujuutta..

Katso liite: 40447

Retkatki kivikoneen karhottimen tukipyörä peltoon. Tuossa korjattuna.
No onhan tuo aika ohkasesta tehty. Periaatteessa 3mm sinämäkin voi mennä jos valitaan kohteeseen jokin SSAB:n lujemmista laaduista, Docol:a. Mutta kun tietää konevalmistajien nuukuuden niin tuo on varmasti halvinta mahdollista Form-sarjaa. Melkein arvaisin, että on ktettu tuo putki kahdesta syystä: vähemmän kiloja ja helpompi leikata putkilaserilla. Uudet putkilaserit leikkaa sen verran paksua putkea että leikkaamisen takia ei tarvi nuukailla.
Laita vaan tilalle paksua RHS-putkea, se kestää.
 
Virossakin maatalousyrittäjät valittavat että eivät pärjää ilman ukrainalaisia mutta hallituksesta eivät saa sympatiaa. Sisäministeri Helme (EKRE) haluaa stopin vierastyövoimalle ja saman puolueen parlamentin puhemies sanoo maanviljelijöille että alkakaa maksaa kunnon palkka virolaiselle työvoimalle tai pankaa firma kiinni. Viro pärjäsi ennenkin kotimaisella työvoimalla mutta nyt mansikanviljelijät vain valittavat.

Back
Top