Suuri maatalouskeskustelu

Nainen ratissa. Mikäpä voisi mennä pieleen...:giggle:.

suurella nautinnolla voin kerrankin todeta että mä olen syytön (tää luultavasti on sekä eka että vika kerta kun näin pääsen sanomaan). Mun ajosuoritetta oli ainoastaan se kun keräilin sen pois pöpeliköstä kenottamasta.

sitä kun eilen iltapimeellä silmäilin niin olin jo ihan varma että nyt joudun ettimään sen lehmänpaskalla kulkevan sikafarmarimaasturin itelleni, mutta väärässä olin, ei tota patarautasta vehjestä tapa näköjään mikään ja turha mun on enää mistään teiden kunnostakaan valittaa kun tolla kerran pystyy ojiakin ylittämään
 
Sinällä tuossa kuvassa ole muuten mitään ihmeellistä,
On siinä oma juttunsa.

Näin saunankin (ja1-x oluen) jälkeen tunnen tuon tuoksun ja fiiliksen.

Vanhoja merenpohjamaita viljellyt tietenkin ihastelee noita rinteitä, mutta en lainkaan kadehdi niitä jotka tuonne lähtevät luistattelemaan koneilla märkään aikaan, kun vaihtoehtoja ei vaan ole.

1601144754575.png
 
Kyllä täälläkin on lämpöä piisannut. Kohdakkoin jopa tuskanhikeen asti, lämmön ja järjettömän ilmankosteuden kylkiäisenä myös polttiaisia on niin ettei mitään järkeä. Iltakävelyllä sieti käydä mutta muuten ei oikeen viittis ulkona olla
Katso liite: 44038

vaikka lämmintä onkin niin pellot on aika märkiä. Sen verran tuli testattua erään epämääräisen välikohtauksen seurauksena, että kyllä tässä ainakin yksi 15ha:n laikku kantaa näköjään sampon lisäksi volvonkin, ja niin monta testikilometriä tuli jäljistä päätellen mittariin että tutkimusta voidaan pitää tieteellisesti täysin pätevänä.

koska nyt kuitenkin tämän selkkauksen seurauksena jo ennestään hivenen rähjääntynyt ajoneuvoni on muutamaa uutta naarmua (ei sentään sänkipelto naarmuttanut, mutta roskikset ja pihapöpelikkö tais olla vähän liikaa) ja helvetillistä savi- ja olkikerrosta rikkaampi, niin mikähän tässä nyt olisi viisainta? Koska uunejahan kuitenkin rakennetaan lehmänpaskasta. Ja oljista niin antaisko vaan olla? Sehän niinku tavallaan toimis suojakerroksena ja näyttää kivasti savimajalta kun sitä ryönää on kattoa myöten (akkunat toki putsasin että näin pihalle kun kävin kauppareissulla samalla kun kampesin sen tuolta roskisten seasta vähän sivistyneenpään parkkiin). Jos alustassa toi kuorrute kestää kevääseen, niin ehkä katsastusmiestäkin kiinnostaisi kaivella vähempi kun joka tökkäsyllä tulee savipaakku silmään.

vai onkohan se liian junttia ajaa savimajalla? Ja jos on, niin millähän metodeilla maanviljelijät pesee kalustonsa kyntöjen jälkeen?

nimimerkillä: vaan aurat unohtui perästä
Jep toi ilmankosteus on kyllä ihme juttu, miten se tiivistyy ikkunoiden reunoihin ja just syyskuun kolmannen viikon paikkeilla, tosin nyt vain vuoden kokemuksella tässä kämpässä, mutta ihan sama aika vuodesta. Olen tosin Atlantin rannalla, tavallaan, mutta on tästä vuonoa sinne avomerelle varmaan kymmeniä kilometrejä, en edes tiedä itse asiassa miten pitkälle. Ehkä 60km?
Mutta kun ikkunat alkaa itkeä sisälle, ja alkaa ikkunalaudat laikuttua jostain vihreästä kasvustosta, eikä maailma lopu, ja minullakin oli heinänuha, ja lapsena pakotettiin poimimaan sukutilalla Maskussakin (Nastola oli luxusta siihen verrattuna, by-the-way!!!) hukkakauraa, ja niin edelleen, niin kävi vaan mielessä että eiköhän tollasen perushomeen kanssa pärjää jotenkin ihan ok, jos sen joskus jaksaa pyyhkäistä siitä veke, ennen kuin sitiöt pelmahtaa kun edes pieraset sinne päin.
Kuinka monta tönöä on Härmässä revitty kappaleiksi enemmän fiilis-pohjalta, kuin hengenhädässä, koska home!
 
Se ei tarvinnut kuin vähän kastetta niin akseleita myöten. Nykystandarteilla järkyttävä kapistus. Volsun bensakone huusi kuskin vieressä. Säkityslaitteella. Säkit tiputeltiin peltoon ja siitä miesvoimin traktorin perävaunuun

Tosiasia on, että nuo tuonaikaiset koneet upposivat takuulla helpommin kuin nykylaitteet. Muistan hyvin, miten vähänkään märän syksyn jäljiltä puintipeltoja viitoittivat tasaiset ja tiheät puintiurat. Paine neliösentille oli varmasti isompi kuin nykykoneissa. Akselivälit ja tehot.....oli se mahotonta meukarointia joka syksy ja saaliina oli joku reilu kymmenen tonnia korkeintaan viistoista jyviä, kun koko ruletti oli pyöritetty läpi. Ei siinä hirveitä kannattanut tuntipalkaksi laskea.....
 
saaliina oli joku reilu kymmenen tonnia korkeintaan viistoista jyviä, kun koko ruletti oli pyöritetty läpi. Ei siinä hirveitä kannattanut tuntipalkaksi laskea.....
Riippuu hiukan alasta, oliko tuo hyvä sato vai kovin huono :rolleyes:

60-luvulla sai vielä vehnäkuormalla upouuden traktorin. 70-luvulla D-vitamiini huolehti siitä, että vaihtokoneesta sai aina enemmän kuin mitä se uutena oli maksanut. Avitti myös hiukan velkojen maksussa, vaikka korot olivatkin vähän toisenlaisia. Mukaan lukien valtion halpakorkoiset.

Työ oli toki kovempaa, mutta sillä tavalla reilumpaa kun sato oli se, mikä määritteli tuloksen. Apulantasäkit painoi 50 kg ja aamulla ne nosteltiin peräkärryyn ja sieltä kannettiin lannoitteenlevittäjään tai kylvölannoittimeen. Siemensäkit samoin, vain vähän kevyempiä. Illalla tiesi touhunneensa.
 
Riippuu hiukan alasta, oliko tuo hyvä sato vai kovin huono

No se oli täällä raukoilla rajoilla ihan hyvä tonnimäärä noiden ym. puimakoneiden aikaan. Maatilojen keskikoko roiki siellä 10 peltohehtaarin kahta puolen. Minun kotimökkini oli suorastaan ranchi, peltoa oli sentään melkein 20 ha. :cool: Voimaperäisyyttä edusti yleensä tiloilla noin puolet pinta-alasta, toinen puoli läheni milloin enemmän tai vähemmän uhkaavasti niittytaloutta.
 
Mä olen miettinyt että pitäiskö sitä kuitenkin laajentaa viljan viljelyyn. Ihan vaikka sellanen pienikin ala varmaan riittäis, alkuun vaikka menis maisemointina.

ja sitten kun tämä koronahässäkkä tästä laantuu, niin hankkisi sellaisen halpatyöläisen hoitamaan sitä viljelystä.

mutta näin aloittelijana tarvitsen vähän asiantuntijaneuvoja. Jos tavoitetila on tuon kuvanmukainen... hmmm.. kokonaisuus, niin osaatteko antaa vähän neuvoja että mitäs lajiketta tuossa nyt on ja mahdetaankohan siinä tarvita korrenvahvistajaa tai muuta sellasta.. kröhöm.. niinku... tukea. Ja onko kyseessä puhtaasti tuontilajike ja mistä sitä lähtis etiskelemään.

E98E0E6D-161F-4F80-931A-9532FE9F069D.jpeg
 
Katso liite: 44060
Siinä taas esineellistetään miestä hyvin seksistiseen sävyyn, kyllä tästä on nyt pakko tehdä ilmoitus asiattomasta viestistä..
Edit Ohra voi tietysti kihelmöidä ikävästi iholla jos teidän farmilla työntekijöillä on tuollainen työvaatetus. Ehkä joku muu laji voisi toimia paremmin.
 
no mutta hyvänenaikasentään. Eihän kukaan voi olla esineellistämättä jotain joka näyttää sellaselta pronssiveistokselta.. siis noi viljat. Noi viljat on niinku kreikkalainen pronssiveistosjuttu. Ei mitään junttimaista seksismiä, ei naiset sellasia juttuja harrasta. Ikinä.
 
Olen kyllä antanut kertoa itselleni että Naiset sellaista vasta tekevätkin. Ovat kuulemma ja ilmeisesti jopa pahempia kuin miehet..
 
joo, tyttöjen iltoja. Vähän paistellaan makkaraa nuotiolla ja voimaannutaan metsässä. Se sama mitä miehet duunailee kun lähetään poikien reissulle vähän kattoo ruskaa ja metsäkanalintuja
Pakko nyt oikoa ainakin tämän ammattikunnan, joka tämän ketjun aiheenakin on, miesten reissuja ja saunailtoja, niin voittopuolisesti niissä puhutaan kyntämisestä, rehunteosta, puimisesta, lumenaurauksesta ja traktoreista.. Noo, joskus on puhuttu toisten asioista ja avioeroista ja muista lieveilmiöistä kuten vieraista naisoletetuista. Ehkä joku joskus on puhunut omistakin ongelmistaan. Mutta silloin on leukaöljyä jo tarvittu vähän reilummin..
 
Kyllä täälläkin on lämpöä piisannut. Kohdakkoin jopa tuskanhikeen asti, lämmön ja järjettömän ilmankosteuden kylkiäisenä myös polttiaisia on niin ettei mitään järkeä. Iltakävelyllä sieti käydä mutta muuten ei oikeen viittis ulkona olla
Katso liite: 44038

vaikka lämmintä onkin niin pellot on aika märkiä. Sen verran tuli testattua erään epämääräisen välikohtauksen seurauksena, että kyllä tässä ainakin yksi 15ha:n laikku kantaa näköjään sampon lisäksi volvonkin, ja niin monta testikilometriä tuli jäljistä päätellen mittariin että tutkimusta voidaan pitää tieteellisesti täysin pätevänä.

koska nyt kuitenkin tämän selkkauksen seurauksena jo ennestään hivenen rähjääntynyt ajoneuvoni on muutamaa uutta naarmua (ei sentään sänkipelto naarmuttanut, mutta roskikset ja pihapöpelikkö tais olla vähän liikaa) ja helvetillistä savi- ja olkikerrosta rikkaampi, niin mikähän tässä nyt olisi viisainta? Koska uunejahan kuitenkin rakennetaan lehmänpaskasta. Ja oljista niin antaisko vaan olla? Sehän niinku tavallaan toimis suojakerroksena ja näyttää kivasti savimajalta kun sitä ryönää on kattoa myöten (akkunat toki putsasin että näin pihalle kun kävin kauppareissulla samalla kun kampesin sen tuolta roskisten seasta vähän sivistyneenpään parkkiin). Jos alustassa toi kuorrute kestää kevääseen, niin ehkä katsastusmiestäkin kiinnostaisi kaivella vähempi kun joka tökkäsyllä tulee savipaakku silmään.

vai onkohan se liian junttia ajaa savimajalla? Ja jos on, niin millähän metodeilla maanviljelijät pesee kalustonsa kyntöjen jälkeen?

nimimerkillä: vaan aurat unohtui perästä
"vai onkohan se liian junttia ajaa savimajalla?"
No ei missään nimessä, sanot vain fanittavasi Michael Wittmannia ja kulkuneuvo on päällystetty zimmeritillä...
1601232794450.png
 
Puimakoneella puinnin muistan. Traktori pyöritti ''murtajaa'', seipäällä kuivattu vilja puitiin sillä. Siinä oli jo samat osat kuin leikkuupuimurissa, ainoastaan leikkuupöytä ja oma moottori sekä voimansiirto vielä puuttui.
Tässähän tämä on. Siltä varalta jos joskus joudun elättämään itseni kotitarveviljelyllä. Meillä tätä pyöritettiin sähkömoottorilla, mutta oikea voimanlähde olisi mielestäni hehkukuulasytytteinen maamoottori. 120243390_649967599266698_5907257808739025026_n.jpg
 
Tässähän tämä on. Siltä varalta jos joskus joudun elättämään itseni kotitarveviljelyllä. Meillä tätä pyöritettiin sähkömoottorilla, mutta oikea voimanlähde olisi mielestäni hehkukuulasytytteinen maamoottori. Katso liite: 44066
Ikinä en ole tuollaista nähnyt toiminnassa, ei edes missään näytösluonteisessa tapahtumassa mutta ehkä vielä joskus.

Tosta etualalla olevasta päästä ilmeisesti pahnat ulos? Waterloo maamoottori meiltä löytyy.

Selvästi muuten Sampon värit tuossa jo.
 
Etualalla on syöttöpöytä, ja pahnat lentävät ulos takapäästä, missä näkyy koneen jatkoksi hankittu erillinen olkilietso, joka puhalsi pahnat edelleen torvea pitkin kasaan.
 
Back
Top