Suuri maatalouskeskustelu

Katso liite: 51339
Viljojen kasvut meillä olleet varsin hyviä. Lämpöä ei ole puuttunut, riittävästä vedestä vaan alkaa jo tulla pulaa. Jospa sattuisi edes joku kuuro kulkemaan.

Lämpö näyttäisi inhimillistyvän puolesta viikosta 25 C:n paremmalle (kasvien kannalta alle) puolen.

Kuvassa on hietamoreenille suorakylvettyä ohraa.
Onpa mukavan näköistä kasvustoa. Etelämmässä näkyy melko surkeitakin peltoja.
 
Yhtään keskustalaisia kavereita vai ovatko kaikki jo persuja? Kysykääs mitä ihmettä keskusta tekee tuollaisessa ministeriössä jossa hallituskumppanit haukkuvat vähämielisiksi?

Krista Mikkosestakin löytyy koko ajan uusia piirteitä. Onko siellä päin niin kuuma että pää hajoaa vai mikä vaivaa??
 
Viimeksi muokattu:
Viikonloppuna Kävelty noin 25km ja samalla kanniskeltu reilu 20t kiloa heinää pois pellolta. Hurja heinäsato tänävuonna. Melkonen oli kyllä kelikin, ei taho kroppa kestää. Poika alkaa olemaan jo tosi pätevä kuski eli sekin helpottaa hommaa melkosesti. Ihan saatanallinen työmaa silti, ne paalit alkaa jossain vaiheessa painamaan ihan hitokseen paljon kun niitä nostelee kärriin ja kärriltä pinoon. Parikymmentä paalia jäi pellolle oottamaan huomista, ne tulee tähän kotio niin ei enää viittitty.
 
Tappavaa hommaa tuossa kelissä. Niin oli paalujen painokin. Yli 10 kiloinen aiheutti ennen välittömän työseisauksen, Baltriberin porukka laitteli käsittääkseni 20-25 kiloisia katon alle.

Noita kymppikiloisia jaksoi syytää rehulaidoilla olevaan perävaunuun ja myös ladossa. Jos paalit painavampia, työ meni erittäin väkinäiseksi ja voimia liian ankarasti kuluttavaksi.

Hattua nostan. Pitkäksi aikaa eläimille heiniä, mutta ankara oli taas ponnistuskin.

Edit: kun paalujen paino kasvoi, yleensä kehityskeskustelu paalainkuskin kanssa tyyliin ''saatanan paukapää, jos paali ei pienene, kuski vaihtuu justiinsa ja sinä olet hangon varressa '' auttoi heti:).
 
Viimeksi muokattu:
Tappavaa hommaa tuossa kelissä. Niin oli paalujen painokin. Yli 10 kiloinen aiheutti ennen välittömän työseisauksen, Baltriberin porukka laitteli käsittääkseni 20-25 kiloisia katon alle.

Noita kymppikiloisia jaksoi syytää rehulaidoilla olevaan perävaunuun ja myös ladossa. Jos paalit painavampia, työ meni erittäin väkinäiseksi ja voimia liian ankarasti kuluttavaksi.

Hattua nostan. Pitkäksi aikaa eläimille heiniä, mutta ankara oli taas ponnistuskin.
Kyllä sen nopeesti huomas että kuluttavaa hommaa on meni jokunen litra vettä, mehua ja limua ja seuraavassa vaiheessa särkylääkkeitä. Noita parikymppisiä kun nostaa pään yläpuolelle niin ne painaa, ja painaa ihan perkeleesti, liki puolet mun painosta. Viimeyönä lopeteltiin kolmeen kun kunto petti. Enää palelti niin että hampaat kalisi ja yrjötti. Muutama tunti unta, ämpärillinen kahvia ja eläinten hoito, elvytti sillai että tän päivän jaksoi aamusta tehtiin alkuiltaan, syötiin, ruokin eläimet ja lypsin ja sitten vielä jokunen tunti.

nyt saunaan kattomaan minkä verran irtoaa palanutta nahkaa. Naama on palanut sillai että poskipäillä on vesikellot, se on sentään onni ettei nää oo mitkään miss heinätyö-kilpailut. Ja sekin on onni ettei tätä lystiä ole tarjolla kuin kerran vuoteen eikä tartte stressata heinän riittävyyttä vaikka syöttäis mansikit turvoksiin.
 
Teippihän on mitä parhain autonkorjaukseen..
Totta, omasta kulkineesta hajosi hiljattain lasinnostimen hissi, eikä ikkuna pysynyt enää ylhäällä, joten ei muuta kuin ovipahvi irti, käsipelissä ikkuna ylös, pari kierrosta jesseä kiskon ympärille ja muutama pätkä oven karmin yli molemmin puolin lasia varmistamaan ikkunan ylhäällä pysyminen.

Onneksi autodocilta löytyi kohtuuhintainen (14€) varaosa, niin ei tarvinnut autoilla kun reilu viikko tuon teippipatentin kanssa.
 
Katso liite: 51339
Viljojen kasvut meillä olleet varsin hyviä. Lämpöä ei ole puuttunut, riittävästä vedestä vaan alkaa jo tulla pulaa. Jospa sattuisi edes joku kuuro kulkemaan.

Lämpö näyttäisi inhimillistyvän puolesta viikosta 25 C:n paremmalle (kasvien kannalta alle) puolen.

Kuvassa on hietamoreenille suorakylvettyä ohraa.
Kateellisena täälläpäin kuolataan tollaisille kasvustoille. Siis kevätviljoilla. Talviviljoilla tilanne erinomainen ja myös heinän ensisadolla. Heinillä se toinen sato ei ole edes alkanut kasvaa.

Kesäkuussa tuli ainoa sade siinä 10-12 päivän tienoilla ja jotain 13mm peräti, johan siinä riittää kun seuraavaa myös jotain vaikuttavaa sadetta ennusteissa tulee tulevana lauantaina.:cry:
Tämän paikan ovat kiertäneet myös ne ukkossateet molemmin puolin. No jos jotain 90mm tunnissa olisi tullutkin niin ihan hyvä ettei tullut.

Näillä mennään, ja jotain kai pitäsi oppia tästäkin.
 
Essayahin kolumni uudesta EU:n metsästrategiasta. Metsään ollaan menossa, kirjaimellisesti.

Sitä mietin, kun turve jo pannassa, runkopuun energiankäyttö siihen kohta julistetaan, milläpä lämmitetään. (Venäläistä haketta ja turvetta eikä Eu:n kivihiiltä ilmeisesti tulla pannaan julistamaan:)).
 
Siinä se vitsi sitten piileekin, että EU:ssa porukalla päätetään että Suomen metsistä tehdäänkin koko unionin hiilinieulu ja kaikki suojellaan täällä. Siinä voi muuten alkaa Fixit olemaaankin ihan vateenotettava vaihtoehto..
 
Se on sitä. Mitä tuollaisella "yhteisöllä". Irti vaan ja ajoissa, ennenkuin EU:sta kehittyy väkivaltakoneisto omine palkka-armeijoineen. Sen jälkeen siitä ei omin voimin päästä pois. Mutta olen varma että pääsemme - missä tilanteessa tahansa jos noin ikäviksi ryhtyvät.

Kyllä on pettymykseni suurta, minä vielä tuollaiseen liittymisen puolesta äänestin ja luotin.
Ikinä ei pidä suomalaisten luottaa ei länteen eikä itään.
 
Viimeksi muokattu:
Mitenhän tämä "EU" aikoo toteuttaa metsiin sotkeutumisensa? Metsäkeskuksiin puhdistukset ja tilalle ELY-keskukset jotka etelässä jo osittain ovatkin vihervasemmistolaisten hallussa? Puunostajat pelotellaan niin että päätehakattua puuta ei enää osteta?

Onko metsätalouden alasajo jo ujutettu ilmastolakeihin?

Hyvin epäselvää mitä lakeja "ilmastoon" liittyen on jo tehty. Mitä suomalaisten päänmenoksi on keksitty mutta me emme siitä vielä tiedä. Meille ei ole kerrottu tai meille yksinkertaisesti valehdellaan.
 
Tämä paljon keskustelua herättänyt asia on kuitenkin vain EU:n uusi metsästrategia. Sillä ei sinällään ole mitään määräysvaltaa mihinkään, se on jonkinlainen hahmotelma siitä miten asioiden tulisi olla tulevaisuudessa joidenkin mielestä. On kokonaan eri asia miten se strategia toteutuu. Tietysti myös lainsäädäntöä ollaan uusimassa samaan aikaan ja jotain metsätalouden kannalta huonoa sinne sekaan voi lipsahtaa. Pidän kuitenkin erittäin epätodennäköisenä esimerkiksi avohakkuiden kieltämistä. Ne ovat niin olennainen osa pohjoisten alueiden metsänkäsittelyä, että niistä ei niin vaan luovuta. Metsäteollisuuden yritykset ovat isoja toimijoita, eivät ne sormi suussa katsele vierestä kun niiden toimintaedellytyksiä heikennetään. Kyllä ne varmasti ymmärtävät lobata oman asiansa puolesta. Tulevaisuudessa voi tulla jotain uusia sertifikaatteja tai vastaavia. Niiden vaikutus tavalliseen metsänomistajan jäänee olemattomaksi kuten tähänkin asti. Lisäksi voi tulla jotain ympäristön ja luonnonhoidon kannalta hyödyllisten toimenpiteiden tukemista kuten maatalouden puolellakin on.
 
Hallitus pitäisi saada vaihdetuksi. Tämä ympäristöministeri on ikävin tapaus koko sinä aikana kun on ollut olemassa ympäristöministeriö. Näyttää nyt Ranskakin kirjelmöineen vuodetuista suunnitelmista.

Sehän tässä on ikävintä että vihreät lokaavat omaa pesäänsä. Meillä on todennäköisesti enemmän kuin koskaan puuta metsissä ja mikään ei riitä. Heittelevät koko ajan paskaa Brysselin foorumeilla ja miten täällä muka on asiat huonosti.

Harsintaanhan ne pakottavat pohjoisessa, olisi sujunut vapaaehtoisestikin kun on mäntyy, mutta kun samaa tehdään etelän kuusikoissa niin jälki on tosi rumaa, ja sitä seuraavat hyönteistuhot. Siellä olen nähnyt millaista - ihan kauheaa jälkeä - on kun yläharvennetaan kuusivaltaista sekametsää.

Ja jättöpuut, KUUSIA jättöpuina kun on pakko jättää niitäkin enemmän. Huh huh.

Kun tulee hyönteistuhoja, vihreiden metsänkäsittelyn seurauksena, lahoa ja hyönteistuhoja, niin syy on tietysti "ilmastomuutos". Ei vääränlainen toiminta.
 
Viimeksi muokattu:
Siinä se vitsi sitten piileekin, että EU:ssa porukalla päätetään että Suomen metsistä tehdäänkin koko unionin hiilinieulu ja kaikki suojellaan täällä. Siinä voi muuten alkaa Fixit olemaaankin ihan vateenotettava vaihtoehto..

Suomi tulevaisuuden dystopiassa:
  • Vain isoja (Suomen mittakaavassa) asutuskeskuksia
    • Tilaa näissä on vain "paremmilla" ihmisillä
  • Omatoiminen liikkuminen säännösteltyä ja luvanvaraista
    • Luonnollisesti 24/7 seuranta
  • Vapaa-ajan asuntojen (esim. kesämökit) yksityisomistus kiellettyä
    • Vain kommuunimaiset "leirit" sallittuja
  • Luonto on vain hiilinielu-, reservi- ja virkistyskäytössä
    • Kotimainen metsä- ja energiateollisuus alasajetaan
    • Ironisesti tuuli- ja vesienergiaa lisätään maksimaalisesti luontoarvoista piittaamatta
    • Ironisesti hiilinielun maksimoinniksi metsät myydään isoille yhtiöille, jotka kasvattavat metsää ja suorittavat sallittuja "nieluhakkuita" (materiaali viedään ulkomaille käyttöön tai myydään kalliilla takaisin Suomelle)
    • Vesistöjen käyttö virkistyskäytössä kielletään
    • Metsästys kielletään
    • Maataloutta rajoitetaan merkittävästi
  • Liikkuminen luonnossa on sallittua vain ennalta määritellyissä paikoissa
    • Jokamiehenoikeudet poistetaan
    • Luonnossa liikkumiseen tarvitaan lupa
  • Jne.
Lyhyesti sanottuna Suomesta halutaan tehdä iso luonnonsuojelualue ja raaka-ainevarasto. Näkisin mielelläni jonkin 80-luvun tyylisen dystopialeffan aiheesta (Plisskenin paluu - Escape from Finlandia :whistle:)
 
Mikähän provokaattori Ville Niinistö on? Muutama vuosi sitten se usutti paskasakkiaan lentoasemalle kun maasta oltiin karkottamassa laittomasti oleskelevia. Nyt se yllyttää ulkomaalaisia Suomen kimppuun Brysselin käytävillä.

Ryssän operaattori - megatrolli, hullu aatteen sokaisema vai mitä vittua?
Ei ole samat geenit kuin Sauli Niinistöllä. Joku äpärä.
 
Viimeksi muokattu:
Vaikka oma kommenttini dystopiasta oli lähinnä vitsi, ei noita tiettyjä rajoituksia tarvitse hakea kaukaa:
 
Vaikka oma kommenttini dystopiasta oli lähinnä vitsi, ei noita tiettyjä rajoituksia tarvitse hakea kaukaa:
Luonnossa liikkuminen on hyvin rajoitettua lähestulkoon kaikkialla Euroopassa pohjoismaita lukuunottamatta. Se on ollut sitä maailman sivun ja se perustuu ennen kaikkea maanomistajan oikeuteen määrätä omista maistaan. Eli oikeastaan ihan päinvastaiseen asiaan kuin mitä tässä ketjussa tunnutaan kovasti pelkäävän, siis sitä että joku tulee ja vie meiltä oikeuden määrätä omaisuudestamme.
 
Oikeus määrätä omaisuudesta sisältää myös sen käytön. Suomessa ja Pohjoismaissa luonto on eräänlainen itsestäänselvyys, jota hyödynnetään ja myös suojellaan. Se on vasta viime aikojen kiihkoilun myötä muuttumassa tarkoitusperäiseksi hiilinieluksi, mikä kuulostaa enemmän tuotteelta kuin yhteiseltä virkistys- ja hyötyasialta.

Veikkaan, että olemme vasta nähneet jäävuoren huipun ja pian saamme huomata, että tie helvettiin on jälleen kerran päällystetty hyvillä aikeilla. Kun päätökset tehdään maissa, joissa luonto on itsestäänselvästi tiukassa yksityisomistuksessa, ei vapautta kaipaavalta metsäläiseltä kysytä mitään.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top