Suuri maatalouskeskustelu

Niinistön koira ja Haukion kala.

Eipä paljon typerämpää olisi voinut Jenni-rouva ladella. Kenen suuntaan se yrittää pyllistät vai oliko tarkoitus kumartaa?
Haukion typerä lause "Suomessa kuolee vuosittain yli 70 miljoonaa tuotantoeläintä. Jokainen niistä olisi halunnut elää" oli selvästi suunnattu muille kuin maatalousyrittäjille. Ei eläin mitään halua. Se vain on ja elää vaistojen ohjaamana. Ei niillä ole mitään konseptia minuudesta.
Ei hänellä varmaan tarkoitus ollut mutta tuli nyt pyllistyttä maatalousyittäjiä kohtaan.
 
On tämä jämerää aikaa kun Helsinkiläiset ovat päässeet kertomaan meille maalaisille sieltä kehien suojasta että sudet ovat kilttejä ja väärin ymmärrettyjä hauveleita, samalla kun lehmät tuhoavat maapallon :facepalm:

Se on mielenkiintoinen juttu miten ihmiset ovat irtautuneet luonnosta. Eivätkä yhtään harkitse sanomisiaan ja mieti sitä että voiko maidon ja ruuantuotannon vastainen kampanjointi kostautua. Toki minä tiedän sen, että kun jonain päivänä - taas kerran - se vaan on väistämätöntä - on Suomessa pula ruuasta ja edessä vielä usean vuoden katovuodet, niin ne tasan samat tahot joille ei nyt maito ja suomalainen maatalous kelpaa niin ne ovat todennäköisesti väkivalloin vaatimassa suomalaista maitoa ja suomalaista lihaa.

Presidentin puoliso on tietysti jollain tapaa pakotettu pitämään tyytyväisenä äärivasemmistoa ja sitä osaa kaupunkien väestöstä jotka eivät ymmärrä riskejä eivätkä todennäköisesti niistä edes välittäisikään. Tuntuu siltä että some on tärkeämpää kuin ruoka. Ehkä ne elävätkin sillä.

Huumeiden laillistamisessa olisi se hyvä puoli että kun Helsingissä loppuu ruoka niin vihreille voi tarjota ruohoa.
 
Krista Mikkonen
@MikkonenKrista Nov 6
Huolestuttavia metsäuutisia! Ei ole Suomen kunnianhimoisten monimuotoisuustavoitteiden mukaista poistaa arvokkaita metsäkohteita suojelunpiiristä. On selvää, että metsälainarvioinnissa tulee tarkastella myös 10 § toimivuus.

Virheiden edustaja ei ymmärrä että suojelun piiriin on lätkitty virheellisiä kohteita. Meilläkin oli yhdellä alueella 90-luvun puolivälissä ojitettua ojaa joka oli "lakikohde". Eikä mitään virtaavaa vettä - paitsi keväällä ja sateella!

Suojeluhan toimii myös toisin päin, jos maastossa on oikeita pienialaisia lakikohteita niin ne otetaan mukaan.
Mutta huolestuneelle ja ahdistuneelle ministerille ei se kelpaa, puhuu vaan että FSC koko Suomeen, vaikka pakolla.

Pitää olla tarkkana, nää vänkää koko ajan pakkosuojeluita, putinisertifikaattia ja jatkuvaa kasvatusta, ja se jatkuva kasvatushan on kuulemma ratkaisu vaikka metsä olis sakean pimeää päätehakkuuikäistä hämäläiskuusikkoa. Lihaa ei sais syödä, ei maitoa juoda, ei liikkua, ei olla ei perkele mitään. Paitsi vetää huumeita

p.s. ja mutahauta oli lakikohteissa, just sellainen josta ajettu mutaa karuille pelloille ja niihinhän lehmät kuulemma putos, päätyneet mukaan nähtävästi kun on kaivuujäljissä "tihkupintaa". Metsäojien saostusaltaistakin voi varmaan tulla suojeltuja pienvesiä tai "lampia". Ei tienneet mutaa ajaessaan että siinä on 2020-luvun arvokas luontokohde :D
 
Viimeksi muokattu:
Virheiden edustaja ei ymmärrä että suojelun piiriin on lätkitty virheellisiä kohteita. Meilläkin oli yhdellä alueella 90-luvun puolivälissä ojitettua ojaa joka oli "lakikohde". Eikä mitään virtaavaa vettä - paitsi keväällä ja sateella!

Suojeluhan toimii myös toisin päin, jos maastossa on oikeita pienialaisia lakikohteita niin ne otetaan mukaan.
Mutta huolestuneelle ja ahdistuneelle ministerille ei se kelpaa, puhuu vaan että FSC koko Suomeen, vaikka pakolla.

Pitää olla tarkkana, nää vänkää koko ajan pakkosuojeluita, putinisertifikaattia ja jatkuvaa kasvatusta, ja se jatkuva kasvatushan on kuulemma ratkaisu vaikka metsä olis sakean pimeää päätehakkuuikäistä hämäläiskuusikkoa. Lihaa ei sais syödä, ei maitoa juoda, ei liikkua, ei olla ei perkele mitään. Paitsi vetää huumeita
Jatkuvaa kasvatusta sanottiin ennen harsinnaksi ts. parhaat puut pois ja aliskasvosräipe jätettiin kasvamaan. Suomen metsistä pääosa oli vajaa tuottoista tuon harsintakauden jälkeen.

Minäkin olin joku aika sitten kylmä hiki otsikolla noiden lakikohteiden kanssa. Suunnitteilla oli harvennus, tein metsänkäyttöilmoituksen ja Mhy:sitä tai Metsäkeskuksesta soitettiin, juuei, kartassa on tuolla lohkolla lakikohde, et saa aloittaa ennen Metsäkeskuksen toimihenkilön käyntiä.

Noo, eihän se sitten lopulta ollutkaan lakikohde, tarkastuksessa näin ilmeni ja harvennus on nyt tehty. Mutta jos olisi ollut lakikohde, ei harvennusta, ei tulevaisuudessa tapahtuvaa päätehakkuuta. Yhteiskunnan suorittama pakkososialisointi ilman euronkillingin korvausta. Tässä tapauksessa olisi tullut aika rajusti pataan. Enkä itse ollut ennen metsänkäyttöilmoituksen tekoa lainkaan tietoinen, että näin tässä voi käydä.
 
Mielnkiintoinen juttu.



Suomalainen naudan- ja sianliha punaiselle listalle Ruotsissa – Luonnonsuojelujärjestö WWF näkee puutteita eläinten hyvinvoinnissa

Suomen WWF selittää arvostelua maiden erilaisella lainsäädännöllä.

Lihansyönti
7.11.2019 klo 17.29

Lihan syönti tai sen syömättä jättäminen herättävät tällä hetkellä suuria tunteita sekä kuluttajissa että lihantuottajissa. Moni ruokakaupan lihatiskillä asioiva haluaisi tehdä ostopäätöksensä mahdollisimman eettisin perustein. Siksi lihan alkuperä, tuotantotapa ja niiden vaikutus ilmastoon kiinnostavat yhä enemmän.

Ruotsin WWF on vastannut tiedonjanoon päivittämällä oppaan, jossa käsitellään lihan ja juuston syömistä(siirryt toiseen palveluun). Oppaan pääviesti on, että ilmastosyistä, luonnon monimuotoisuuden ja eläinten hyvinvoinnin takia sekä lihan että juuston syöntiä pitäisi vähentää. Lisäksi se liha ja juusto, mikä syödään, pitäisi valita ekologisesti kestävin perustein.

Oppaassa annetaan arvosanoja eri maissa tuotetulle sian- ja naudanlihalle. Parhaat arviot saa Ruotsissa tuotettu luomuliha. Sen sijaan suomalaista lihaa opas kehottaa varomaan ja jopa välttämään.

Suomen WWF:ssä työskentelevä suojeluasiantuntija Mari Koistinen ei kuitenkaan lähde ripottelemaan tuhkaa päänsä päälle vaan suhtautuu Ruotsin uuteen oppaaseen rauhallisin mielin.

– Jokaisen maan WWF tekee lihaoppaansa itsenäisesti ja hieman eri kriteerien perusteella. Ruotsissa lähtökohta on erilainen kuin Suomessa ja heillä on omat kansalliset perusteensa arvioida esimerkiksi eläinten hyvinvointia liharaportissaan.

Eläinperäisillä tuotteilla on kasviksia suurempi ilmastovaikutus
Suomen WWF:n lihaopas vuodelta 2017(siirryt toiseen palveluun) ei näe eroa suomalaisen ja ruotsalaisen lihan välillä, jos mittarina käytetään ilmastovaikutuksia.

– Meillähän on sama tavoite Suomessa ja Ruotsissa, eli enemmän kasviksia ja vähemmän lihaa. Sama vähennystavoite koskee juustoa. Eli oli liha tai juusto minkämaalaista vaan, niin sillä on aina enemmän ympäristövaikutuksia kuin kasviksilla.

Suomen oppaassa kehotetaan välttämään molemmissa maissa tuotettua sianlihaa. Naudanlihan suhteen kuluttajia kehotetaan harkintaan sekä ruotsalaisen että suomalaisen lihan suhteen. Luomulihaa puolestaan voi oppaan mukaan kuluttaa hyvällä omallatunnolla, mutta kohtuudella.

Ruotsi katsoo lehmien jaloittelua, Suomi vesistöjen rehevöitymistä
Erilaisista kriteereistä johtuen Suomen ja Ruotsin lihaoppaat eivät ole täysin vertailukelpoisia. Ruotsissa huomioidaan muun muassa antibioottien käyttö ja eläinten hyvinvointi, joita ei ole mukana Suomen WWF:n lihaoppaassa.

Ruotsin WWF:n arvion mukana Suomessa olisi parannettavaa eläinten hyvinvoinnissa ja niille syötettävässä rehussa. Käytännössä tämä liittyy pitkälti erilaisiin säädöksiin eläinten ulkoilun suhteen ja vastuullisen soijan osuudesta eläinten ravinnossa.

Lisäksi Ruotsissa on kielletty esimerkiksi emakkosikojen porsimishäkit, joita Suomessa saa yhä käyttää. Ruotsissa myös lehmien laiduntamisesta on säädetty tarkemmin, siellä kaikkien lypsylehmien on päästävä laitumelle kesäaikana. Suomessa oikeus jaloitteluun koskee vain parsinavetan lehmiä.

Suomen WWF:n lihaopas keskittyy eläinten hyvinvoinnin sijaan enemmän ilmastonäkökulmiin ja siinä huomioidaan Ruotsia enemmän muun muassa lihantuotannosta aiheutuvaa vesistöjen rehevöitymistä.

– Meillä Suomessa myös muut organisaatiot tuottavat tietoa kuluttajien eettisten päätösten tueksi. Esimerkiksi eläinten hyvinvointikeskus on tehnyt hyvät oppaat(siirryt toiseen palveluun), joiden perusteella voi arvioida eri tuotantotapojen vaikutuksia eläimiin, Suomen WWF:n suojeluasiantuntija Mari Koistinen kertoo.

Aiheesta lisää Svenska Ylen artikkelissa (ruotsiksi):

WWF i Sverige rödmarkerar finska köttprodukter i sin senaste köttguide
 
Jatkuvaa kasvatusta sanottiin ennen harsinnaksi ts. parhaat puut pois ja aliskasvosräipe jätettiin kasvamaan. Suomen metsistä pääosa oli vajaa tuottoista tuon harsintakauden jälkeen..

Jos aikaa riittää niin nykyään siivoan räippeet pois ennen metsänkäyttöilmoitusta, tai ennen kuin ostomies tulee metsään
Ojat jos on siivottoman näköistä niin riskit nousee, joten pakko tehdä jotain, varmaan kilometrin haravoinut ojanvarsia
tään yhden tapauksen jälkeen niin että tajuavat satelliiteistaan asti että siinä on OJA

Rantavyöhykkeitähän ne nyt suunnittelee levittävänsä, 30 metriin, FSC, mikäs muu, on viisasta laittaa uudistukseen jos on rantojen lähellä parempaa metsää, korvauksiahan on turha hakea, mistä niitä. Ja itärajan takanahan on eri peli, FSC sallii vaikka millaisen rötöstelyn, ei mee ministeri sinne paheksumaan, ei mee...
 
Mikäs siinä tökki?

En itsekään niitä kymmeniä tai satoja kertoja mitenkään lämmöllä muistele, kun joulun alla pistettiin faijan kanssa sikoja lihoiksi. Olisin kyllä keksinyt hiukan mukavampaakin puuhaa, mutta minkäs teit :rolleyes:
Meistä puolella porukasta tuo itte-minä on melko vahva. Hommassa kuin hommassa. Tulee suvusta. Jos niille antaa köyden ja pyytää vetämään, niin n. puolet kerroista ne yrittää työntää, koska toisten ohjeiden kuunteleminen on kommunismia. Tai jos sovitaan, että tehdään homma järjestyksessä A-B-C, niin sitten lennosta vaihdetaankin järjestykseksi B-A-C.
Mutta tuttua jo reilun parinkymmenen vuoden ajalta.
 
Älkäämme synkistelkö, vaan eteenpäin kyistä sarkaa leuka rinnassa, sylki leuassa ja ilon kautta. Näen ainakin yhden positiivisen kehityskaaren kaikkien halavatun ohisalojen ym. sekoilussa; vuoroviljelyn helpottamiseksi, peltoviljelyn tukijärjestelmän uudistamiseksi, co2 tavoitteiden saavuttamiseksi, typen sitomiseksi ja punavihreiden ilmastoahdistuksen suitsimiseksi Cannabis Sativasta tehdään lakimuutoksilla ja aivopesulla Suomen merkittävin viljelykasvi vuoteen 2025 mennessä. Ja suomen vientitilastojen kärkeen sellun (bio) ohi kiilaa vanha vainolainen möyhy, luomuna tottakai. Ja mikäli THC(A) pitoisuus jää Jaren, Ranen, Tinden ym. laadunvarmistuksessa liian alhaiseksi tai mikäli siemenet ei idä riittävästi menevät ne Myllyn Parhat Oy:lle puuron jatkoksi kuitua lisäämään. Ketjusta tulee täydellinen ja kansamme onnellisuus sekä hyvinvointi sen kuin lisääntyy tulevaisuudessa. Jamaicapipoiset, iloiset kuskit ajavat "heinäkuormia" onnellisilla hevosilla reggaemusiikkia hyräillen Lahden Maltaan tuotantolaitokselle kuivattavaksi lasten hurratessa tehtaan portilla samalla ilmasta onnellisuutta lisääviä eteerisiä höyryjä nuuskien pikku nöpönenillään. Ja eihän näin onnellinen kansa tarvi jaloviinaa, lihaa, autoja tahi muita turhakkeita. Tuulisähköllä toimivat 3D- tulostimet tulostelevat veikeitä psykedeelisiäsekä hyvänmakuisia eväksiä iduista, lantusta, hirssistä ja turnipsista, hamppumaustetta unohtamatta. Maku muistuttaa vielä harvoja elossa olevia ns. taantumuksen lapsia jostain mitä kutsuttiin lihaksi. Se aika on jo kaukana ja sanan "liha" käytöstä ei enää joudu uudellenkasvatusleirille, eihän sitä sanaa enään kukaan muistakkaan.
 
Ai että taas, Hilkka oli eilen sisällä potemassa kiimaansa. Kattelin aamulla että ihan tolkuissaan vaikuttais olevan, eiku ulos vaan. Nyt se huutaa naapurin navetan oventakana. Lomittaja kummissaan ku lehmä jonottaa navettaan mut käsky kävi ettei saa laskee sisälle.
 
Joillakin näyttää olevan hankaluuksia erottaa mikä johtuu boikotista ja mikä siitä että toiset suomalaiset ryhtyivät syyllistämään maanviljelijöitä. Olisikohan twitter-herroilla jo muutenkin maatalouteen negatiivista suhtautumista. Asioiden niputtaminen yhteen on jotakuinkin typerää.

Aivan varmasti Venäjä pyrkii käyttämään tilannetta hyödykseen etenkin kun on aloitettu joidenkin tahojen toimesta jonkinlainen mustamaalauskampanja suomalaista maa- ja metsätaloutta kohtaan. Jotkut ovat sitä mieltä että maitoa ei saisi juoda, osa pelloista pitäisi laittaa käyttökieltoon ja nyt vielä yritetään sotkea suomalainen metsäteollisuuskin. Millä tämä maa sitten elää? Pyhällä hengelläkö, paitsi raamattuakaan ei saa enää lainata?

Jos yksi viisas sanoo että "MTK veljeilee" niin joku toinen voisi hyvin kysellä mitkä ovat ilmastoliikkeen taustat, mistä sitä on organisoitu, mitkä ovat äärivasemmiston tavoitteet länsimaisissa demokratioissa ja varmaankaan ei ole mahdollista että lännen horjuttamiseen ja ihmisten mustavalkoiseen leimaamiseen juuri jossain ilmansuunnissa pyrittäisiinkin?

Ihan saman näette vielä suomalaisten autojen suhteen. Siinä se onkin paikka jossa itä saa tästä maasta otetta. Voi tulla vielä paha paikka. Ja ne kaikki jotka ovat eri mieltä, kuulemma sitten vaan "ne veljeilee"... vaikka joidenkin "veljeilystä" osoittavien sidosryhmät, ne perkeleet ovat itse potkineet osaa suomalaisista protestoimaan..

Turbot vois miettiä, onko ilmastokeskustelua vähän boostattu? Miksi? Kuvitelkaa, kun jopa Sitrakin alkoi öyhöttää? Taalas on sitä mieltä että lyö yli, Merkel on ihmetellyt mikä ihmeen taho masinoi lapset mukaan?

Entäs isompi kuva. On provokaattoreita ja kohteita.

Kuinka moni maanviljelijä on kristitty. Kuinka moni ei tykkää siitä että kouluihin syötetään Pirkkalan malliin lapsille politikkaa, olkoonkin se vaikka taas kerran muotoiltu maailmaa parantavaan muotoon. Miten moni maalainen ei luota poliisiin, vaikka se tulisikin 100km päästä ja myöhässä. Nolla, paitsi kaupungeista tulleet huumefarmarit. Lisätkää siihen vielä iänikuinen vasemmiston sota yksityistä maanomistusta vastaan. Kampanjat suomalaista maitoa ja metsäalaa vastaan.

Ei jotkut edes mieti, vaan että "ne veljeilee". Voi vittu sentään, siinä on sitä myötätuntoa. Ahdingosta ja tulevaisuudenpeloista tuo enemmänkin kertoo.
 
Viimeksi muokattu:
·

Saksa on suuri maatalousmaa. Maassa on noin 260 000 tilaa, joilla työskentelee noin 1,2 miljoonaa ihmistä. Pinta-alasta puolet on maatalousmaata. Siitä noin 60 % on viljalla. Energiaa kasvaa noin 2,5 miljoonalla ja luomua noin 900 000 hehtaarilla. Viidenneksellä kasvatetaan rehua. Lopuilla mm juureksia ja vihanneksia. Tehokkuus on noussut vauhdilla. Saksalainen maajussi tuotti 1900-luvun alussa ruuan noin neljälle, 1950-luvulla noin kymmenelle ja nyt noin 155 ihmiselle. Metsällä Saksan pinta-alasta on noin kolmannes. Tuotto on hyvin kasvuolojen ansiosta Suomen metsien tuottoa suurempi. Maatilloilla on noin 200 miljoonaa hyötyeläintä. Kasvinsuojeluaineita käytettiin vuonna 2015 noin 8,8 kg hehtaaria kohti. Saksan kasvihuonekaasuista tulee maataloudesta 7,3 prosenttia. Maataloustuottajan vuosikeskiansio on noin 35 900 euroa. Maitotilallisella se on noin 49 000, viljatilallisella noin 34 000 ja luomutilallisella noin 40 000 euroa. Alueelliset erto ovat suuria. Tuet muodostavat tulosta noin puolet. Omavaraisuus: liha 110 %, maito 110 %, peruna 130 %, sokeri 120 %, vilja 100 %, vihannekset 30 %, hedelmät 25 %, kananmunat 70 %. Maataloustuotteita vietiin 2018 noin 60 miljardilla eurolla. Viennistä 80 % EU-maihin, ennen kaikkea Ranskaan, Hollantiin ja Italiaan ja noin 8 % Aasiaan. Tärkeimpiä vientituotteita ovat liha, etenkin sianliha, maito ja maitotuotteet, makeiset, valmistuotteet, alkoholi. Tuontipuolella ykkösenä rehu.
https://www.facebook.com/photo.php?...0mM-Cg1u72z0_trsrfrMiK1Cr_THUwJQJff3Kwr_7Zban
 
Opetin muksuille sahan korjausta tänään,vaihtoivat itse kytkin jouset,huomasin tytön sahassa että oli leikannut jossain vaiheessa,10 vuotta vanha Stihl,huomenna plikka purkaa sahan ja sylinteri+mäntä maanantaina maalikylästä,ja saa itse asentaa pytyn paikalleen,eiköhän tuo taasen jonkun vuoden mene.
 
Back
Top