Suuri maatalouskeskustelu

On niitä, viime vuonna kesäkuun alussa tuli mäkäräiset. (Tai mitä ne pirun pienet polttiaiset on?) Minä onneton raivaamaan. Seuraavana aamulla en meinannu tuntea itseäni peilistä. Piti ihan miettiä, lähtikö saunakaljan kittaaminen edellisenä iltana jollakin tapaa lapasesta.:LOL:

Toissakesä oli kaikkien aikojen paarmakesä. Tulivat aikaisin ja niitä oli paikoin aivan hillittömästi.

täällä toki on polttiaiset jo heränneet, huomasin kun tuli tarve repiä otsa ja korvat irti päästä. Seuraavaksi tulee varpusen kokoiset paarmat mitkä puree kilon klönttejä irti eikä kuole kuin haulikolla Ja tietysti tämän tappaja-paarman vähän kesymmät pikkuserkut. Kaikkia näitä on joka vuosi tuplat verrattuna edelliseen kesään
 
En yhtään ihmettele että paarmaparvi pystyy lehmän tappamaan, kuten olen kuullut tapahtuneen. En sitten tiedä kuinka totta se on.
 
Kolme asiaa joita suomalaisessa luonnossa inhoan.;
Hirvikärpäset, saatana että eksyvätkin joka paikkaan...
Mäkäräiset, hyttysten kanssa voin elää, mutta nuo pistävät paikat turpoamaan...
Paarmat... ottavat palasen ja lentävät oksalle syömään..
Muut ovat kyllä kehnoja, mutta purevatko tai pistävätkö hirvikärpäset ihmistä? Itseäni ei ole ainakaan koskaan haukkassut.
Kyllähän sitä nyt muutama russakka takin kaulukseen mahtuu.

Ja suomalaiset pistiäiset punik...punkkeja laskematta eivät kanna mitään maailmanlopuntautia, joten mitä pienistä.
 
Muut ovat kyllä kehnoja, mutta purevatko tai pistävätkö hirvikärpäset ihmistä? Itseäni ei ole ainakaan koskaan haukkassut.

Kyllä ne perkeleet puree. Itselläni meni useampi vuosi ilman "oireita', mutta sitten puremakohtiin nousi vetistäviä paukamia. Kaiken huipuksi edellisen vuoden puremakohdat tuntuivat aktivoituvan uusista puremista.

Pari viime vuotta on mennyt ilman ongelmia, liekö immuniteetti iskenyt...
 
Jos paha päivä tulee, niin olen lupautunut Ikarukselle puimurinajoon. Lähde sinä mukaan työvoimareserviin.
Luonnollisesti reserviä pitää kertausharjoituttaa ja olemme epäilemättä valmiit mitä ankarimpaan äksiisiin ylikersantin taholta :). Puimuri..lepo..puimuri...irroita ja kiinnitä!
Reservin Ylä-Savon 124:n maatalousyksikön jälkipeli sitten erikseen :cool:
Puimuri... pura ja kokoa! Nähdään sit vissiin ensi kesänä, tai seuraavana jollei koira nielase palasia :)
 
Täytätkö tukihakemuksia.. :D , joo, oli ihan pakko kun muistelen kuinka setä niitä täytteli.. Iso mappi työhuoneessa ja kiroili kuinka vanhoilla päivillään joutuu tällaista opettelemaan... :)
Iski yhden projektin päälle ja sen kanssa painin. Ei sen puoleen, on kyllä mielenkiintoinen ja itse sitä olin tavoitellutkin alkavaksi.
 
mietin kyllä että pitäiskö ottaa aikaa kauan kestää että virkapuvuksi ehdotetaan kanibiksuja:ROFLMAO: mahtaa siellä savossakin olla sen verran ötökkää, pistiäistä, polttiaista ja näverkutiaista että päivän kun on nojannu lapioon biksuissa, näyttää siltä että sairastaisi huomattavan ärhäkkää paiseruttoa
Kani voi olla materiaalina eilispäivän juttuja. Nyt käytetään juomatölkin klipsejä. MPnetistä varmaan saisi äkkiä kolehdilla kerättyä tarvemateriaalit.
https://www.iltalehti.fi/muoti/a/2013062417186581
Tiedän tämän siitä, kun työkaveri (nainen) erehtyi sanomaan, että hän kerää oluttölkin klipsejä käsityötarkoituksiin, ja niistä on kuulemma myös bikinit tehty. Hän on nähny kuvatkin niistä.
No minä edelleenkin kannustan häntä klipsien keräämisessä sillä edellytyksellä, että hän tekee niistä bikinit. Ei ole vielä ajankohtaista, mutta elän toivossa.
Sinähän voisit kiilata kärkeen Ylä-Savon 124. maartalousyksikön joukko-osastohengen nimissä?
 
Esitestinsä on, että pitää näyttää missä kohti puimurissa on kakarakseli. Sitte vasta jatkoon :rolleyes:
Eipä hätää... Lego Technics on opettanut meille kaupunkilaishiirille kaiken tarpeellisen kärsivällisyydestä.

Lisäksi ainakin Espoossa ja Vantaalla lähtee fattan vuokrakämppien parkkiksella kello 01:30 city-maasturista kaikki renkaat vanteineen alle 30 sekuntiin :)

Eikä naarmuakaan .
Jess...
 
Ootellaan vaan Formula 1 -talleja vierailulle tapaamaan todellisia lahjakkuuksia pyörien irroittamisessa....
 
Muut ovat kyllä kehnoja, mutta purevatko tai pistävätkö hirvikärpäset ihmistä? Itseäni ei ole ainakaan koskaan haukkassut.
Kyllähän sitä nyt muutama russakka takin kaulukseen mahtuu.

Ja suomalaiset pistiäiset punik...punkkeja laskematta eivät kanna mitään maailmanlopuntautia, joten mitä pienistä.

Ei ne pistä, mutta ei se ole kiva kaivaa niitä esiin karvoituksesta, myös sieltä nivusista...
 
Eikös noille eteläisille punik... punkeille ole jo rokote?
Se väkevämpi burana tai:
 
Ei ne pistä, mutta ei se ole kiva kaivaa niitä esiin karvoituksesta, myös sieltä nivusista...
Vedin sienireissulla Oslon itäpuolella viime heinäkuussa saniaismetsikön läpi, jopa ulottui keskivatsaan paikoittain jyrkässä rinteessä... ilmeisesti nelijalkaisia oli mennyt aikaisemmin koska sain 2 punkkia kirjaimellisesti napanöyhtääni kiinni, joiden oletin vain olevan metsäroskaa, enkä jaksanut välittää koska olin yötä maastossa (ja jäkälällä, joten tuskin tulivat nukkuessa).
Pääsin seuraavana päivänä himaan ja vedin ne pois, jolloin toinen tulehtui, mutta sitä valkoista rengasta ei tullut. Joten pääsin pelkällä säikähdyksellä, mutta kyllä täälläkin tuota tautia on ja se kannattaa ottaa vakavasti.
Ainakin itse otan sen nyt vakavammin kuin ennen.

Toisaalta alkaa rehellisesti riittää nää vitun taudit. Jo, ja nyt.
 
Ei ne pistä, mutta ei se ole kiva kaivaa niitä esiin karvoituksesta, myös sieltä nivusista...
No, isäukko Kuhmossa saa melkein joka syksy puremia ja niistä helvetillisiä allergisia reaktioita.
 
Muut ovat kyllä kehnoja, mutta purevatko tai pistävätkö hirvikärpäset ihmistä? Itseäni ei ole ainakaan koskaan haukkassut.
Kyllähän sitä nyt muutama russakka takin kaulukseen mahtuu.

Ja suomalaiset pistiäiset punik...punkkeja laskematta eivät kanna mitään maailmanlopuntautia, joten mitä pienistä.

No, isäukko Kuhmossa saa melkein joka syksy puremia hirvikärpäsiltä ja niistä helvetillisiä allergisia reaktioita.
 
Keho- tai yleensä hikoilu- tahi suolokemiat taitaa tässäkin olla ------SE------ avainjuttu; toisia pistiäiset pistää, toisia ei.

Itikat, sääsket ym. vetää musta kymmenen litraa k-arjalaista verta vuodessa, mutta nää peurakärpäset ei tee mitään, pesiytyvät vaan kauluksiin ja jalkarätteihin.

Ja siis onko parempaa saunaseuraa kuin hirvikärpäset 150C asteessa? Noita settejä ei moni etelänveteläkään kestä prkl.

Maybe here the key is..tarpeeksi viinattu ja savutettu nahka?
 
Vedin sienireissulla Oslon itäpuolella viime heinäkuussa saniaismetsikön läpi, jopa ulottui keskivatsaan paikoittain jyrkässä rinteessä... ilmeisesti nelijalkaisia oli mennyt aikaisemmin koska sain 2 punkkia kirjaimellisesti napanöyhtääni kiinni, joiden oletin vain olevan metsäroskaa, enkä jaksanut välittää koska olin yötä maastossa (ja jäkälällä, joten tuskin tulivat nukkuessa).
Pääsin seuraavana päivänä himaan ja vedin ne pois, jolloin toinen tulehtui, mutta sitä valkoista rengasta ei tullut. Joten pääsin pelkällä säikähdyksellä, mutta kyllä täälläkin tuota tautia on ja se kannattaa ottaa vakavasti.
Ainakin itse otan sen nyt vakavammin kuin ennen.

Toisaalta alkaa rehellisesti riittää nää vitun taudit. Jo, ja nyt.
Tuo rengas tulee noin puolelle borrelioositartunnan saaneista, TBE:sta ei tietoa:
"Runsaalle 50 prosentille borrelioositartunnan saaneista tulee ensioireena puremakohdasta alkava usein rengasmaisesti leviävä ihottuma, erythema migrans (vaeltava ihottuma). Se kehittyy muutamasta päivästä aina useampaan viikkoon tartunnan saannista"
 
Vedin sienireissulla Oslon itäpuolella viime heinäkuussa saniaismetsikön läpi, jopa ulottui keskivatsaan paikoittain jyrkässä rinteessä... ilmeisesti nelijalkaisia oli mennyt aikaisemmin koska sain 2 punkkia kirjaimellisesti napanöyhtääni kiinni, joiden oletin vain olevan metsäroskaa, enkä jaksanut välittää koska olin yötä maastossa (ja jäkälällä, joten tuskin tulivat nukkuessa).
Pääsin seuraavana päivänä himaan ja vedin ne pois, jolloin toinen tulehtui, mutta sitä valkoista rengasta ei tullut. Joten pääsin pelkällä säikähdyksellä, mutta kyllä täälläkin tuota tautia on ja se kannattaa ottaa vakavasti.
Ainakin itse otan sen nyt vakavammin kuin ennen.

Toisaalta alkaa rehellisesti riittää nää vitun taudit. Jo, ja nyt.

Joo, on noita punkkeja koettu. Eka kaivautui reiteen silleen että siitä näkyi puolet, puukolla sitten kaivoin sen pois... otetaan pullo viinaa ja yksi punkki... tokalla kerralla sitten kävelin vaelluksen lopuksi paikkakunnan terveyskeskukseen ja pyysin että voiskohan joku vähän auttaa, kun oli vähän ilkeässä paikassa , eikä ollut sitä viinapulloa...

Ei tullut renkuloita, mutta ohjeet sain tarkkailla niitä..
 
Back
Top