Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature may not be available in some browsers.
On tehty oikeesti. En sitten tiedä tehdäänkö enään nykyisin.
Onko tämä tekaistu? Vai onko tehty tätä oikeesti?
Bemari kakkoset, nuo julmat yliajajat, hankittiin 88-92. Veikkaan että video on tuosta vuosikymmenten vaihteesta.
Onko tämä tekaistu? Vai onko tehty tätä oikeesti?
Meillä oli sillai, että tankki ajoi ylitse, tankin mentyä noustiin ja heitettiin takakannelle kasapanosta kuvaava mötikkäOn tehty oikeesti. En sitten tiedä tehdäänkö enään nykyisin.
Aarne1 voinee kuitenkin vahvistaa/kumota kuulemani tapauksen Niinisalosta leiriltä noin toukokuun alussa samaisena vuonna, jonka mukaan BMP-1 ajoi huomaamattaan erään jääkärin selkään tämän ollessa makuulla asemassaan. Kaveri kuulemani mukaan vain hieman vajosi hiekkaan ilman vammoja. Pelästyi varmasti.
Totta vai tarua?
Perutti jalkojen yli reisien kohdalta, evakoitiin sairaalaan lihakset ruhjeilla. Vaunu oli BMP-2.Isäni kävi armeijan 1965 Parolassa ja siellä piti pyörähtää vaunun edestä uralta pois täyspakkauksessa. Kertoi miettineensä jos reppu pyöräyttääkin miehen takaisin uralle! Niin ei tiettävästi ole tapahtunut.
Minä kävin armeijani samassa paikassa 30 vuotta myöhemmin ja mitään tuollaista ei edes kokeiltu. Vallalla oli uudet arvot.
Aarne1 voinee kuitenkin vahvistaa/kumota kuulemani tapauksen Niinisalosta leiriltä noin toukokuun alussa samaisena vuonna, jonka mukaan BMP-1 ajoi huomaamattaan erään jääkärin selkään tämän ollessa makuulla asemassaan. Kaveri kuulemani mukaan vain hieman vajosi hiekkaan ilman vammoja. Pelästyi varmasti.
Totta vai tarua?
Noista lähtee ihan helvetillinen meteli ainakin... olin alokaskauden ja auk:n Panssariprikaatissa II/93, ja kaivoimme kuoppia vimmatusti siellä Leken reunoilla itsellemme. Mutta kun ne t-72:t ja kakkos-bemarit tulivat päälle, niin kyllähän siinä vähän huolestutti että jos ne ei nää meitä (no chance, eivät todellakaan nähneet nuoria miehiä kuopissaan), mutta ne käännettiin pois toiselle vaunu-uralle ehkä 50m ennen sitä linjaa, johon oli kaivettu kuoppia muutaman vuosikymmenen verran, ja sitten täytetty ne.90- luvun alussa kun kävin armeijan, niin meidän kouluttaja kertoi eräästä kertausharjoituksesta jossa mukana oli ollut sellaisia reserviläisiä jotka eivät olleet koskaan nähneetkään panssarivaunua saati sitten ollut niiden kanssa missään tekemisissä.
Noh, itse harjoituksessa pöllähti mäntymetsästä ressujen eteen panssareita moottorit ärjyen ja konekivääreillä räkäpäitä ampuen.
Osa reserviläisistä säikähti mokomia teräshirviöitä siinä määrin, että ottivat ritolat ja poistuivat takavasemmalle.
Niitä piti sitten metsästä käydä hakemassa takas ja totuttaa panssareiden mukana oloon .
Taisi olla vielä tiedusteluryhmän vaunu ja johtajana silloisen tyttöystäväni pikkuveli...Perutti jalkojen yli reisien kohdalta, evakoitiin sairaalaan lihakset ruhjeilla. Vaunu oli BMP-2.
Tarua.
Ja alle jäänyt rikkoutuneen vaunun puupääampuja.Taisi olla vielä tiedusteluryhmän vaunu ja johtajana silloisen tyttöystäväni pikkuveli...
Tuntemattoman Koskelaa lainatakseni: "Ei ne meitä mitään jyrää! Siellä on miinotukset edessä!"Noista lähtee ihan helvetillinen meteli ainakin... olin alokaskauden ja auk:n Panssariprikaatissa II/93, ja kaivoimme kuoppia vimmatusti siellä Leken reunoilla itsellemme. Mutta kun ne t-72:t ja kakkos-bemarit tulivat päälle, niin kyllähän siinä vähän huolestutti että jos ne ei nää meitä (no chance, eivät todellakaan nähneet nuoria miehiä kuopissaan), mutta ne käännettiin pois toiselle vaunu-uralle ehkä 50m ennen sitä linjaa, johon oli kaivettu kuoppia muutaman vuosikymmenen verran, ja sitten täytetty ne.
Vaunurynnäkkö etusektoriin, jos olet jalkaväkeä, tarkoittaa että olet kuollut mies. Meinaan ettei oikein ole mitään kannettavaa, mitä voi operoida yksin kuopasta, jolla sais tollaset edestä pysäytettyä/ tuhottua. Edes yhden. Puhun moderneista taisteluvaunuista siis.
Tästähän tulee aikaisempaa SUUREMPI reserviläiskeskustelu.
Reserviläisten käyttöä koskien Suomen uusi puolustusselonteko avaa etenkin paikallisjoukkojen kehittyvää roolia. Paikallisjoukkojen määrää lisätään vuodesta 2025 alkaen muuttamalla pääosa alueellisista joukoista paikallisjoukoiksi. Aiemmin käytössä olleesta alueellisten joukkojen käsitteestä luovutaan. Puolustusvoimien joukkojen toiminnallisen jaon uudistuessa sodan ajan joukot jaetaan jatkossa operatiivisiin joukkoihin ja paikallisjoukkoihin. Pyrkimyksenä on tehostaa Suomen laajan reservin käyttöä.
Paikallisjoukoissa hyödynnetään jatkossa aiempaa paremmin reserviläisten paikallistuntemus sekä siviiliosaaminen. Puolustusselonteon mukaan paikallispuolustuksen joukkoreservillä mahdollistetaan maapuolustuksen kyky pitkäkestoiseen sodankäyntiin koko valtakunnan alueella. Paikallisjoukkojen kertausharjoituksia ja vapaaehtoisia harjoituksia lisätään sitä mukaan kuin alueellisia joukkoja poistetaan joukkorakenteesta.
Reserviläinen-lehdestä 6/2021 noukittuja avainkohtia:
- paikallisjoukoista muodostetaan valtakunnallinen verkosto joka kykenee monipuoliseen ja vaativaan viranomaisyhteistyöhön
- paikallisjoukkoja käytetään joukkojen perustamiseen, kohteiden suojaamiseen, taistelutehtäviin ja yhteiskunnan tukemiseen
- reserviläisten paikallistuntemus ja siviiliosaaminen hyödynnetään aikasempaa paremmin
- paikallisjoukot pohjautuvat koulutettuun reserviin ( oma huom. kotona odottajille on tarjolla aika vähän maanpuolustamistehtäviä )
- kouluttamisessa ja rekrytoinnissa tullaan hyödyntämään enemmän vapaaehtoisen maanpuolustuksen resursseja ja vapaaehtoisia reserviläisiä
Noilla spekseillä meille aktiivi-reserviläisille on selkeä suunta muodostumassa. Oman lähiympäristön tiedustelullakin on jatkossa suuri merkitys.
.
Mitä tarkoitat?Eli kukaan ei viivytä, kuluta tai pysäytä vihollista.
Mitä tarkoitat?
Oman käsitykseni mukaan paikallisia osastoja on joka paikassa. Siitä riippuen miltä suunnalta vihollinen tulee, paikallisesti sitä kulutetaan ja pysäytetään.
Tää on niinku sellainen "kaikki pelaa" -henkinen toimintakenttä. Jokaiselle kykenevälle riittää ammuttavaa.
.