Kaikessa lyhykäisyydessään lienee kyse siitä, että ikärajan nosto antaisi enemmän mahdollisuuksia järkevään resurssien käyttöön ja tarveharkintaan, eli tietty ikä ei puusilmäisesti heittäisi sinällään pystyviä ukkoja pois kokoonpanoista. Kolmenkympin jälkeen voitaisiin ( rahoituksen salliessa ) katsoa enemmän yksilöitä ja näiden osaamista, sekä kenttäkelpoisuutta. Vaateet tietysti vaihtelevat suuresti tehtävien mukaan. Pysyvään hylkyyn voi nykyäänkin päätyä vaikka suoraan varusmiespalveluksesta. Reservin arvohan on pienen alennustilan jälkeen ollut jo hyvän aikaa nousussa ja firma kehittelee ihan tosissaan järjestelmiä, joissa ressut saataisiin parempaan seurantaan niin siviilikoulutuksen, kuin vaikkapa terveydentilankin osalta. Jälkimmäisen osalta tietosuoja saattaa lopulta osoittautua ylivoimaiseksi esteeksi. Rinkiin pitäisi laadun takaamiseksi saada paljon enemmän porukkaa, kuin hiljattain palveluksessa olleet ja vanhemmalla iällä innokkaiksi ilmoittautuneet."Reservin ikärajan nostaminen onkin nyt valtakunnallisessa pohdinnassa, mutta päätöksiä asiasta ei vielä ole tehty".
Tuon tavoitteena ilmeisesti on, että varareservin 1. luokka poistettaisiin ja miehistökoulutetutkin jatkaisivat reservissä 6-kymppisiksi AUK- ja RUK-koulutettujen tavoin. Nythän miehistö siirtyy "nostoväkeen" jo 5-kymppisenä.
Vai onko todellakin tarkoitus, että asevelvollisuuden kokonaiskestoa pitäisi sen loppupäästä venyttä tätäkin pidemmälle? Jos sodanajan vahvuus on jatkossa yhä korkeintaan 280 000, niin mieluummin sitten ne satsaukset nuorimpiiin ikäluokkiin. On melko kestämätöntä, että viime vuosina vain noin 2/3 miespuolisesta ikäluokasta on suorittanut aseellisen palveluksen. Ja siksi aletaan kysellä eläkeikää lähestyviä huru-ukkoja hätiin?