Syyrian konflikti

Kyllähän se ainakin minusta tuntuu äkkiseltään oudolta, että asekuntoiset miehet lähtevät ns. solalle ja akat, pennut ja wanhukset jäävät sodan jalkoihin. Millä helvetillä tällaista voidaan perustella?

Paras oli erään poliitikon: koska nimenomaan nuoret asekuntoiset miehet ovat suurimmassa vaarassa. Ok, voihan sen näinkin ajatella.

Ilmiönä tämä "ankkuri-iskä" maailmalla on kyllä itsestään persiestä.
 
Suurin osa sotien uhreista taitaa pääasiassa olla asekuntoisia miehiä. Itse olen sen verran vanhanaikainen, että näkisin miehen velvollisuudeksi kuitenkin läheistensä tai maansa suojelun, enkä ensimmäisessä aallossa pakenemisen. Ehkä se on tämä impivaaralainen kansallisvaltio ja asevelvollisuus, jotka minut ovat näin ikäväksi indoktrinoineet.
 
Liekö Obaman kabinetilla ollut osansa tässäkin sopassa? Tehdään vielä kiusaa, kun pystytään. Jos ei muuta, niin tiedusteluapua.
Nyt toistat vain venäjän narratiivia.
Seuraavana päivänä Venäjän ulkoasiainministeri Sergei Lavrov esitti Palmyran hyökkäyksen olevan mahdollisesti USA:n masinoima:

– ISIS:en joukkojen siirtyminen Irakista päin, mitä todennäköisimmin Mosulin kaupungista, sekä heidän etenemisensä alueilla jotka ovat USA:n johtaman koalition ilmavoimien partioimia. Kaikki tämä antaa ymmärtää, vaikka kovasti toivoisin nyt olevani väärässä, että koko toimintaa koordinoidaan sitä varten, että ne rikolliset, jotka ovat sinnittelemässä Itä-Aleppossa, saisivat hengähdystauon, Lavrov totesi uutisoimisto TASS:ille.
 
Palmyran taistelu kuvailtu hetki hetkeltä:
https://southfront.org/chronicle-of...n-army/?utm_source=dlvr.it&utm_medium=twitter

Kommenttipuolella on ties mitä salaliittoa yms kuraa, mutta taisteluraportti on mielenkiintoista luettavaa. Jos raportti pitää paikkansa, suurin osa puolustajista pakeni viimeistään VBIEDn räjähtäessä (kaiketi sama T55 versio, jonka postitin aiemmin). Kourallinen miehiä jäi puolustamaan mallikkaasti, mutta luvatut apuvoimat jäivät lopulta tulematta ja Daesh valtasi kaupungin ylivoimalla.
 
Ongelma pähkinänkuoressa. Al-Assad on varmasti vapaan ja demokraattisen Syyrian este, ja on surullisista, että hänen murhakoneistonsa saa kiduttaa ja teurastaa siviilejä, omaa kansaa, mutta suurin osa organisoituneesta oppositiosta ei ole vapaan Syyrian tekijöitä, vaan islamistisia aseryhmiä. He haluavat kaiken oikeusjärjestyksen perustuvan shariaan.
 
Viimeksi muokattu:
http://english.alarabiya.net/en/fea...o-we-will-intervene-in-Bahrain-and-Yemen.html

"In this context, the deputy commander of the Iranian Revolutionary Guard Gen. Hossein Salami told the official Iranian news agency Islamic Republic News Agency that “The victory in Aleppo will pave the way for liberating Bahrain,” pointing out that Iran has an expansion project that will extend to Bahrain, Yemen and Mosul after the fall of the Syrian city of Aleppo."

Lähi-idän suuri sota on vasta alkumetreillä.
 
Syyrian ja ISISin jälkeen jaetaan kortit ja pelinappulat uusiksi. Liian monta vaikutusvaltaista kokkia tässä sopassa omine agendoineen.
 
Kyllähän se ainakin minusta tuntuu äkkiseltään oudolta, että asekuntoiset miehet lähtevät ns. solalle ja akat, pennut ja wanhukset jäävät sodan jalkoihin. Millä helvetillä tällaista voidaan perustella?

Paras oli erään poliitikon: koska nimenomaan nuoret asekuntoiset miehet ovat suurimmassa vaarassa. Ok, voihan sen näinkin ajatella.

Ilmiönä tämä "ankkuri-iskä" maailmalla on kyllä itsestään persiestä.

Se on se kulttuureiden rikkaus!

Pakko jatkaa edellisen sarkastisen heiton jälkeen vielä sen verran, että reilu vuosi sitten pakolaiskriisin ollessa päällä, myös kyseinen aihe "nuoret miehet pakenevat Eurooppaan, naiset ja lapset jäävät leireille" herätti kummastusta ja sitä yritettiin selvittää.

Useampi sikäläisestä kulttuurista kotoisin oleva kertoi taustalla olevan tapakulttuurin. Perhe ja suku, sen jatkuminen on tärkeää ja tämä saa aikaan sen, että perhe lähettää usein matkaan vanhimman pojan (jos on riittävän vanha) tai perheen pään (jos ei ole liian vanha). Tästähän joku voisi sitten tehdä päätelmiä siitä, että mikä on miesten ja naisten arvo yhteisössä... (mutta emmehän niin tee, koska se on...).

Toki perheitäkin on matkalla, mutta valtavien kansanjoukkojen koko huomioiden, nuoria asekuntoisia miehiä oli suhteettoman paljon.

Joku noheva olisi tehnyt sen johtopäätöksen jo reilu vuosi sitten, että annetaan etusija naisille ja lapsille sekä perheille - haetaan heidät vaikka leireiltä - nuorten miesten sijaan, mutta ei.

vlad
 
Useampi sikäläisestä kulttuurista kotoisin oleva kertoi taustalla olevan tapakulttuurin. Perhe ja suku, sen jatkuminen on tärkeää ja tämä saa aikaan sen, että perhe lähettää usein matkaan vanhimman pojan (jos on riittävän vanha) tai perheen pään (jos ei ole liian vanha). Tästähän joku voisi sitten tehdä päätelmiä siitä, että mikä on miesten ja naisten arvo yhteisössä... (mutta emmehän niin tee, koska se on...).

Miten pitkälle mm. Euroopassa aiotaan ymmärtää ja mukailla tätä mainiota tapakulttuuria? Missä kohtaa pitää olla jännettä sanoa, että njet, ei käy. Vieraat tulevat taloon ja opettelevat talon säännöt piste.

Ihan käsittämätön on tuo Helsingin suurminareettihaavekin. Ja ei ole mulle ullatus, että upporikkaat öljyponsot ovat sitä rahoittamassa....mitäpä kaikkea toimintaa nämä rahoittavatkaan?
 
Oho. 3x Pantsir Isikselle huhujen mukaan Palmyrassa..

Tuossa twiitissä sanotaan SA-3 eikä SA-19. 60-luvun vekotin ja ei varsinkaa mikää liikkuva sellainen.

Oli myös suomessa systeemi, mutta jäi eläkkeelle 90-luvulla.
https://en.wikipedia.org/wiki/S-125_Neva/Pechora

ISIS has three surface-to-air missile launchers in Syria, US officials say
The officials said the SA-3 launchers contain four missiles each. The 60s-era Soviet missile launcher has a maximum range of 15 miles and can strike aircraft flying at over 60,000 feet in the air. It was not immediately clear whether ISIS knew how to use the military technology.

http://www.foxnews.com/world/2016/1...sile-launchers-in-syria-us-officials-say.html

Tuskin on venäläisten systeemi tuo, eiköhän se ole assadin.
 
Viimeksi muokattu:
Tuossa twiitissä sanotaan SA-3 eikä SA-19. 60-luvun vekotin ja ei varsinkaa mikää liikkuva sellainen

Petshora ei ole organisaatioissa suun mauksi tai siksi, että kun niitä nyt on niin olkoon mukana. Niillä luodaan ymmärtääkseni tiettyä lisäpelotetta "vaikeasti havaittavissa kohteissa". Hakusysteemi on aataminaikuinen, mutta itse pökäle suorituskykyinen ja kaiketi liikehtii kelvollisesti. Ja adaminaikuinen haku voi olla vahvuus kokonaisuudessa.
 
Ulkomaalaiset Shia-joukot ovat taas pysäyttäneet evakoinnit ja ilmeisesti eilinen evakointi onnistui vain, kun kehitettiin toinen reitti missä näitä ulkomaalaisia joukkoja oli vähemmän.
 
Back
Top