Syyrian konflikti

Syyriassa on jo niin monta osapuolta eriävine intresseineen, että oksat pois.

Turkki ei pidä kurdeista eikä taida oikein Assadistakaan. Sitten islamistit eivät pidä kenestäkään. Venäläiset tukevat Assadia, kurdit tappelevan myös vähän kaikkia vastaan.

Iran ja Hizbollah valmitelevat asemiaan ja tappelevat sunneja vastaan. Israelilaiset taas pommittelevat noita iranilaisia ja Hizbollahia, kun ei halua iranilaisia rajalleen.

Jordania on ilmoittanut, ettei hyväksy mitään shiojen puolikuuta rajalleen.

Sitten USA on tekemässä milloin mitäkin...enää pysy perässä ketä USA oikein tukee...

Aika kiva soppa siellä on porisemassa.
 
Tämä eskalaatiohan on ollut tilauksessa jo pitkään. Iran ei ole piilotellut päämääriään (=Israelin valtion tuhoaminen). Siinä ei meinaa mitään yksi lennokki, joka ei tainnut edes Israelin ilmatilaan lentää, vaan lensi Golanilla, joka on edelleen paperilla Syyrian aluetta ja Israelin miehittämä.

Jotain tuolla alueella kehitellään, mutta meille sitä ei kerrota. Jäsen Vonkakohan se oli, joka aiemmin linkitti ilmatorjuntaohjusyksikön siirrosta Kyprokselta Israeliin? Samoihin aikoihin britit toivat taas Tornadojaan Syyriaan, kurdien ja USA:n valvomalle alueelle pohjoiseen. Muutakin pelinappuloiden siirtelyä tuolla on ollut ja paljon on jäänyt mun tutkalta katveeseen.

Tuo totuus näyttää unohtuvan monella mediallaki.
resolution 497 jonka puolesta jopa USA äänesti on edelleen voimas. Eli golan on osa Syyria.
Myöhemminkin ollut monen monta äänestystä jossa asia todetaan.
 
Psv on lähtökohtaisesti hyökkäysase. Tuskin kukaan ostaja suostuisi ehtoihin, jossa sanotaan, että tällä psv:llä ei sitten saa hyökätä.

Kommentti viittaa edellisen sotaretken laajaan spekulaatioon kaupan ehdoista. Toisekseen Leot luovutettiin Natoavustuksena asevelihintaan.

"Ostaja" on tässä tapauksessa "lahjoituksen loppusijoituspaikka".
 
90-luvullahan nousi pieni haloo, kun turkkilaiset käytti ddr:n jäämistöstä ostettuja Btr-60 vaunuja kurdeja vastaan. Oli erikseen kielletty käyttämästä kurdeja vastaan.

Turkki yritti selittää, että Kurdistanissa käytetyt vaunut oli ostettu jostain muualta. Ikävä kyllä entiset itäsaksalaiset upseerit tunnisti vaunuihin hitsatut rautatiekuljetuksissa käytettävät kiinnikkeet, joita ei muiden maiden vaunuissa ollut.

Vähän vohinaa ja kohinaa. Lopulta juttu unohdettiin melko nopeasti.
 
Juurihan itse puolustelet Hizbollahin ja Iranin varustautumista Israelin rajalla. Joten logiikkasi ontuu pahasti. Pitäisikö Israelin vain sivusta katsoa kun maa, joka on vannonut tuhoavansa Israelin, rakentaa hyökkäysvalmiutta rajan taakse? Vastaappa siihen miten itse israelilaisten housuissa reagoisit?

Kyllä teikäläisenkin asenne näkyy, kuten monien muiden. Israel = paha? :p

Itselleni Israelin kohdalla moni asia rinnastuu Etelä-Afrikkaan.

Kumpaakin maata kohtaan on ollut pitkä ja vakaa media/propagandasota
Kumpaakin maata kohtaan on ollut pitkä ja vakaa sotilaallinen toiminta naapurimaiden puolesta sekä näitä maita tai tahoja aseistavien maiden puolesta
Kummallakin maalla on/on ollut luurankoja kaapissaan. E-Afrikalla Apartheid, Israelilla vaikka siirtokuntatoiminta jonka EU (sekä Suomi) on tuominnut ja ylläpitää jonkintasoista kauppakieltoa siirtokunnilta tuleville tuotteille

Toisaalta Israelin kohdalla on itselle hyvin vaikea lähteä sanomaan ketä nyt voisi jotenkin perisyntisesti koko tilanteesta syyttää tai muna-kanamaisesti kysyä kumpi paha tuli ensin; hisbollahin raketti vai iaf:n pommi. Samoin on erittäin vaikeaa sanoa mitä pitäisi tehdä, ja jos sellaisen vastauksen löytäminen olisi helppoa niin jossain vaiheessa joku jenkkipresidentti olisi jotain konkretiaa saanut jossain vaiheessa aikaan, turhien ja ilmaa sisältävien sopimuksien sijasta. Selvää on että Israel on jatkuvan sotilaallisen uhan piirissä, mutta toisaalta on myös vesiselvää että Israelin naapurit ovat jatkuvan sotilaallisen uhan piirissä. En yhtään myöskään ihmettele esim. Iranin halua saada ydinase hinnalla millä hyvänsä tai Israelin halua pommittaa jokaikistä heihin potentiaalisesti kohdistuvaa rakettikuljetusta.

E-Afrikan kohtalo kannattaa silti pitää mielessä, pelkällä sotilaallisella bravadolla ei välttämättä voida taata onnellista loppua.
 
Apartheidista voi jokainen tietysti olla mitä mieltä tahansa, mutta nykyisin taitaa Etelä-Afrikka ainakin olla hyvää yleisafrikkalaista tasoa kun saatiin valkoiset pois vallasta ja anc vallankahvaan. Sama selko-suomeksi: koko maa on paskottu piloille, korruptio rehottaa, yksi maailman vaarallisimmista maista, valkoinen keskiluokkakin tainnut paeta muualle..
 
Tuo totuus näyttää unohtuvan monella mediallaki.
resolution 497 jonka puolesta jopa USA äänesti on edelleen voimas. Eli golan on osa Syyria.
Myöhemminkin ollut monen monta äänestystä jossa asia todetaan.
Valitun kansan ei tietenkään tarvitse noudattaa tuollaisia juttuja tai mitään muutakaan mikä ei satu huvittamaan. Melkein mikä tahansa valtio noin agressiivisella suhtautumisella naapureihin olisi vähintään kauppasaarrossa. Hankalassa ja vihamielisessä ympäristössä Israel tietysti on, mutta itsehän ovat asetelman rakentaneet.

Täällä muuten tuntuu olevan Venäjätrollien lisäksi Israel trolleja kirjoittamassa. Samalla tavalla paska muuttuu kullaksi.
 
Ei ne Israelin naapuritkaan ole olleet ihan mitään unelmanaapureita. Omilla agresiivisilla toimillaan ovat aiheuttaneet sodat, joissa ovat ottaneet pataan valitulta kansalta ja menettäneet alueitaan. Fiksumalla ulkopolitiikalla Syria olisi ehkä voinut tehdä rauhansopimuksen israelin kanssa ja saada Golanin takaisin, kuten egypti sai siinain takaisin. Tosin Israelin vastustaminen on aiheutunut lähinnä sisäpoliittista syistä arabimaissa, ja sen takia järkiperusteinen tilanteen vakavoittaminen ei ole ollut mahdollista.

Syria menetti Golanin Israelille oman agresiivisen ulkopolitiikkansa takia kuuden päivän sodassa. Täysin ymmärrettävää, että Syrian hyökkäyksen jälkeen Israel miehitti strategiset Golanin kukkulat. Ilman Syyrian hyökkäyksiä Golan kuuluisi edelleen Syyrialle.
 
Viimeksi muokattu:
"Times of Israel"
"Washington Post"
"The Atlantic Council"

:D:D

Mitäs jos antaisit oikeita uutislähteitä propagandasivujen sijasta?
Haluaisit varmaan itsellesi mieluisia lähteitä, kuten RT tai Sputnik?
Niin juu, ja nuo ovat sitten kumpikin suoraan Venäjän valtion omistamia ja niiden tarkoituskin on ihan suoraan propaganda, kun taas läntiset mediat eivät ole valtio-omisteisia pääasiassa, tai niitä ei ainakaan käytetä valtiolliseen propagandaan. USA:llahan ei ole lainkaan valtionmediaa.

Kelpaako Daily Telegraph?
http://www.telegraph.co.uk/news/wor...e-will-help-cut-out-the-cancer-of-Israel.html

Myös itse nykyisen ajatollahin, Khamenein, omilta nettisivuilta löytyy farsinkielisenä aika kovaa viharetoriikkaa ja Israelin tuhon julistamista. Englanniksi siellä taas on aivan eri sisältö, viharetoriikka on karsittu, koska sen tiedetään olevan lännelle punainen vaate, ja sen sijaan yritetään lietsoa kristittyjen ja juutalaisten välistä vihanpitoa.
 
Valitun kansan ei tietenkään tarvitse noudattaa tuollaisia juttuja tai mitään muutakaan mikä ei satu huvittamaan. Melkein mikä tahansa valtio noin agressiivisella suhtautumisella naapureihin olisi vähintään kauppasaarrossa. Hankalassa ja vihamielisessä ympäristössä Israel tietysti on, mutta itsehän ovat asetelman rakentaneet.

Täällä muuten tuntuu olevan Venäjätrollien lisäksi Israel trolleja kirjoittamassa. Samalla tavalla paska muuttuu kullaksi.
Itse kyllä suollat paskaa jos vihjaat että Israel olisi valinnut jatkuvan tuhoutumisen uhkan. Jos tietämyksesi Israelista perustuu Suomessa opittuihin asioihin niin olisin hiljaa. Lähdeppä vähäksi aikaa itse Israeliin, tutustu ihmisiin siellä ja tutki ruohonjuuritasolla asioita ja ympäristöä. Israelilaiset haluaisivat elää rauhassa naapuriensa kanssa, mutta heti jos laskevat aseensa, vihollinen yrittää tuhota heidät. Jordania on tullut järkiinsä Israelin suhteen ja se vähän helpottaa painetta. Mutta silti kahdella suunnalla on rajalla vihollinen joka vain odottaa Israelin heikkoa hetkeä, ja Iran vähän kauempana. Israel yrittää selvitä, Israelin viholliset yrittävät tuhota. Se on niin yksinkertaista.
 
Menee ihan OT, mutta arkeologisten todisteiden valossa juutalaiset ovat asuneet alueella n. 3000v. Uskonnosta nyt puhumattakaan, joka edeltää esim islamia n. 2300 vuotta... Joten on helppo ymmärtää juutalaisten joskus varsin fanaattinenkin kiintymys maahan.

Israelin lähihistoriasta on helppo ymmärtää, miksi Israel tuskin antaa Syyrialle Golanin kukkuloita aivan helposti. Asiasta on neuvoteltu useamminkin 6 päivän sodan jälkeen, mutta toistaiseksi tuloksetta.

Noin tietoiskuna, ennen 6 päivän sotaa Syyrian armeija tulitti Pohjois-Israelin peltoja Golanilta miltei päivittäin, joten maanviljelijöiden täytyi turvautua panssaroituihin traktoreihin viljelyn onnistumiseksi.

Apartheid-vertaus ontuu aika paljon siinä mielessä, että Israelissa myös arabit (niin muslimit kuin kristityt) ja druusit ovat Israelin kansalaisia samoilla oikeuksilla, Gazan tai Länsirannan väki taas pääsääntöisesti ei (pl. siirtokuntalaiset). Ketään ei myöskään pakkosiirretä mihinkään bantustaneihin/townshippeihin, kielletä koulutusta, ilmaista mielipidettä, osallistumista politiikkaan tms. Knessetissä on aika paljonkin arabikansanedustajia, 18/120. Erikoisintahan on, että arabeilla/muslimeilla on enemmän vapautta kuin missään muualla Lähi-Idässä.
 
Puhumattakaan muista vähemmistöistä,jotka roikkuvat nosturinnokasta naapurimaissa. Jotenkin minun on hankala ymmärtää tätä Israel-vihaa.
 
Ei ne Israelin naapuritkaan ole olleet ihan mitään unelmanaapureita. Omilla agresiivisilla toimillaan ovat aiheuttaneet sodat, joissa ovat ottaneet pataan valitulta kansalta ja menettäneet alueitaan. Fiksumalla ulkopolitiikalla Syria olisi ehkä voinut tehdä rauhansopimuksen israelin kanssa ja saada Golanin takaisin, kuten egypti sai siinain takaisin. Tosin Israelin vastustaminen on aiheutunut lähinnä sisäpoliittista syistä arabimaissa, ja sen takia järkiperusteinen tilanteen vakavoittaminen ei ole ollut mahdollista.

Syria menetti Golanin Israelille oman agresiivisen ulkopolitiikkansa takia kuuden päivän sodassa. Täysin ymmärrettävää, että Syrian hyökkäyksen jälkeen Israel miehitti strategiset Golanin kukkulat. Ilman Syyrian hyökkäyksiä Golan kuuluisi edelleen Syyrialle.

Totta tämäkin puoli. Silti joku järki noissa medianarratiiveissa olisi hyvä säilyttää.
 
Apartheid-vertaus ontuu aika paljon siinä mielessä, että Israelissa myös arabit (niin muslimit kuin kristityt) ja druusit ovat Israelin kansalaisia samoilla oikeuksilla, Gazan tai Länsirannan väki taas pääsääntöisesti ei (pl. siirtokuntalaiset). Ketään ei myöskään pakkosiirretä mihinkään bantustaneihin/townshippeihin, kielletä koulutusta, ilmaista mielipidettä, osallistumista politiikkaan tms. Knessetissä on aika paljonkin arabikansanedustajia, 18/120. Erikoisintahan on, että arabeilla/muslimeilla on enemmän vapautta kuin missään muualla Lähi-Idässä.

Nämä kv-poliittiset linjaukset eivät tyypillisesti ole kovin rationaalisia. Israel on pitkään ollut voimakkaimmin arvosteltu lähi-idän valtio vaikka siellä on jo vuosikynmeniä ollut demokraattinen hallinto. Sehän ei tarkoita etteikö valtion toihuissa olisi moitteen sijaa mutta ei se mitenkään erityisesti nouse esiin naapuriensa joukossa ihmisoikeustilanteen erityisen niljakkuuden ansiosta.

Ihan samaa voi ihmetellä taannoisen Etelä-Afrikka -boikotin järkevyyttä. Ei olisi tarvinnut kävellä kuin itärajalle nähdäkseen valtion jossa ihmisoikeustilanne oli vähintään yhtä huono. Maailmassa oli ja on helposti yli sata valtiota jotka pitäisi heti panna täysboikottiin jos Etelä-Afrikka otetaan mittariksi.
 
Menee ihan OT, mutta arkeologisten todisteiden valossa juutalaiset ovat asuneet alueella n. 3000v. Uskonnosta nyt puhumattakaan, joka edeltää esim islamia n. 2300 vuotta... Joten on helppo ymmärtää juutalaisten joskus varsin fanaattinenkin kiintymys maahan.

Israelin lähihistoriasta on helppo ymmärtää, miksi Israel tuskin antaa Syyrialle Golanin kukkuloita aivan helposti. Asiasta on neuvoteltu useamminkin 6 päivän sodan jälkeen, mutta toistaiseksi tuloksetta.

Noin tietoiskuna, ennen 6 päivän sotaa Syyrian armeija tulitti Pohjois-Israelin peltoja Golanilta miltei päivittäin, joten maanviljelijöiden täytyi turvautua panssaroituihin traktoreihin viljelyn onnistumiseksi.

Apartheid-vertaus ontuu aika paljon siinä mielessä, että Israelissa myös arabit (niin muslimit kuin kristityt) ja druusit ovat Israelin kansalaisia samoilla oikeuksilla, Gazan tai Länsirannan väki taas pääsääntöisesti ei (pl. siirtokuntalaiset). Ketään ei myöskään pakkosiirretä mihinkään bantustaneihin/townshippeihin, kielletä koulutusta, ilmaista mielipidettä, osallistumista politiikkaan tms. Knessetissä on aika paljonkin arabikansanedustajia, 18/120. Erikoisintahan on, että arabeilla/muslimeilla on enemmän vapautta kuin missään muualla Lähi-Idässä.

Kritiikkiähän Israelia kohtaan tulee paljon, kun odotukset heitä kohtaan ovat korkealla.

Arabimailta taas ei oikein edes odoteta yhtään mitään.
 
Uutiskuvissa on näkynyt ohjusten romuja, mm. vanhaa kunnon S-125:ttä, Ahti Lappi lie innoissaan? Jossain arveltiin että ohjuksia olisi ammuttu ohjaamattomina "sulkutuleksi" mutta se kuulostaa epätodennäköiseltä, yhden ohjuksen räjähdys ilmassa on mitätön puhahdus ja todennäköisyys että jotain on vauriosäteellä on olematon.

Itseasiassa sitä on käytetty aikaisemminkin. Vaatii sen, että tutkalla mitataan koneen lentokorkeus ja säädetään ohjuksen sytytin laukeamaan sillä korkeudella. Ja tämän jälkeen ohjuksia ohjataan optisesti, jotta ei varoiteta maalina olevaa konetta kohti tulevista ohjuksista.
 
Back
Top