Syyrian konflikti

Usko pois. Tältä palstalta löytyy sokeasti suurvallan demokratian hyveeseen ja pyytteettömyyteen uskovia.Sellaiset ovat kuitenkin erittäin harvinaisia. Mutta tuomion täällä on saanut niin Bushin ristiretki kuin Obaman saamattomuus Irakin ja Syyrian suhteen. Venäjän toimet useassa itsenäisessä maassa eivät vain ole hyväksyttäviä.
Tämä ei vastaa ollenkaan sitä kuvaa jonka olen täällä saanut. Täällä sovelletaan Venäjään kaksois- tai jopa neloisstandardia.

Eli sellaiset lännen toimet jotka täällä aiheuttavat hymistelyä saisivat aikaan Venäjän tapauksessa yleisen raivokohtauksen. Ja vastaavasti Venäjän toiminta Syyriassa aiheuttaisi pelkkää kiitosta lännen tekemänä.

Lisäksi täällä törmää jatkuvaan ryssittelyyn ja rasistiseen suhtautumiseen venäläisiä kohtaan. Vastaavaa suhtautumista ei länteen ole.

Ja vielä lisäksi täältä on bannattu varmasti kymmeniä kirjoittajia, joiden suhtautuminen Venäjään on ollut myönteinen ja positiivinen (arvaan että joudun itsekin kohta bannatuksi :) ).. Kuitenkin samat vanhat ryssittelijät jatkavat täällä kuukaudesta ja vuodesta toiseen ilman bannivaaraa

Tämä on tietysti ihan sallittua, koska yksityisen palstan moderaattori saa vapaasti päättää linjansa. Mutta puolueettomuuden kanssa tuolla ei ole mitään tekemistä. Maanpuolustus.net ei ole puolueeton palsta, vaan yhteen suuntaan hyvin paljon kallellaan.

Tavallinen tallaaja saa käsityksen jo siitä, että jos Venäjän toimet ovat normaaleja ja hyväksyttäviä, niin miksi sen valjastamien medioiden täytyy valehdella ja tökerösti kuvamanipuloida sadoittain uutisia ja kaikenlisäksi jäädä siitä vielä joka kerta kiinni? Jonkinlaiset pelisäännöt kuitenkin kansainvälisessä politiikassa on.
SIis moitit Venäjää kuvamanipuolaatiosta ja kansainvälisten sääntöjen rikkomisesta, vaikka länsi on syyllistynyt siihen oikeasti monta kertaa useammin ja karmivammin seurauksin. Yksi hyvä esimerkki on Irakin sota.
 
Syyrialaiset toivottavat tervetulleiksi Venäjän ilmaiskut terroristeja vastaan.


Tietysti videoon pitää suhtautua sillä varauksella, että se on kuvattu presidentin vahvimmalla kannatusalueella. Joka tapauksessa nuo ihmiset tuossa kutsuvat Putinia "kuninkaaksi". :D

Katsokaapa muuten tuossa videossa esiintyvää naisten vaatetusta ja miesten naamakarvoitusta. Vähän vertailukohtaa vastapuolen hallitsemiin alueisiin.
 
Ja vielä lisäksi täältä on bannattu varmasti kymmeniä kirjoittajia, joiden suhtautuminen Venäjään on ollut myönteinen ja positiivinen (arvaan että joudun itsekin kohta bannatuksi :) ).. Kuitenkin samat vanhat ryssittelijät jatkavat täällä kuukaudesta ja vuodesta toiseen ilman bannivaaraa
.
Uudeksi nimimerkiksi olet hyvin perillä palstan menosta. Näistä "kymmenistä nimimerkeistä" osa valitettavasti kärsi jakaantuneesta persoonallisuudesta.

Voin ymmärtää toverin tuskan, itsekin olin 3 päivää bannattuna koska mieleni oli avoin Kremlin sanomalle. Vähän maltillisempi kun olet, niin ehkäpä sillon ei bannia tule ja tehtaankadulta maksetaan kunnon tulospalkkio.
 
Tämä on tietysti ihan sallittua, koska yksityisen palstan moderaattori saa vapaasti päättää linjansa. Mutta puolueettomuuden kanssa tuolla ei ole mitään tekemistä. Maanpuolustus.net ei ole puolueeton palsta, vaan yhteen suuntaan hyvin paljon kallellaan.

Ei tämä palsta ole puolueeton se on Suomen puolella, eikä Suomalaiset oikein voi olla kenenkään muun puolella ja jos on on maanpetturi.
 
Tämä ei vastaa ollenkaan sitä kuvaa jonka olen täällä saanut. Täällä sovelletaan Venäjään kaksois- tai jopa neloisstandardia.

Eli sellaiset lännen toimet jotka täällä aiheuttavat hymistelyä saisivat aikaan Venäjän tapauksessa yleisen raivokohtauksen. Ja vastaavasti Venäjän toiminta Syyriassa aiheuttaisi pelkkää kiitosta lännen tekemänä.

Lisäksi täällä törmää jatkuvaan ryssittelyyn ja rasistiseen suhtautumiseen venäläisiä kohtaan. Vastaavaa suhtautumista ei länteen ole.

Ja vielä lisäksi täältä on bannattu varmasti kymmeniä kirjoittajia, joiden suhtautuminen Venäjään on ollut myönteinen ja positiivinen (arvaan että joudun itsekin kohta bannatuksi :) ).. Kuitenkin samat vanhat ryssittelijät jatkavat täällä kuukaudesta ja vuodesta toiseen ilman bannivaaraa

Tämä on tietysti ihan sallittua, koska yksityisen palstan moderaattori saa vapaasti päättää linjansa. Mutta puolueettomuuden kanssa tuolla ei ole mitään tekemistä. Maanpuolustus.net ei ole puolueeton palsta, vaan yhteen suuntaan hyvin paljon kallellaan.


SIis moitit Venäjää kuvamanipuolaatiosta ja kansainvälisten sääntöjen rikkomisesta, vaikka länsi on syyllistynyt siihen oikeasti monta kertaa useammin ja karmivammin seurauksin. Yksi hyvä esimerkki on Irakin sota.
Minä sain kyllä huomautuksen r... sanasta heti. Ihan aiheellisesti.
 
Katsokaapa muuten tuossa videossa esiintyvää naisten vaatetusta ja miesten naamakarvoitusta. Vähän vertailukohtaa vastapuolen hallitsemiin alueisiin.
Jep. Alaviitit ovat sivistykseltään ja koulutukseltaan Syyriassa ns. yläluokkaa. Tämä on yksi syy sille, miksi he ovat ns. yliedustettuna maan poliittisessa ja taloudellisessa eliitissä.

Alaviitteja on mahdotonta saada mukaan ääri-islamistiseen ideologiaan, mutta heikommin koulutetut sunnit valitettavasti usein siihen lankeavat.

Alaviitit eivät myöskään tosiaan pue naisiaan kaapuihin, kuten nämä "maltilliset oppositiovoimat" Syyriassa tekevät.
 
Ei tämä palsta ole puolueeton se on Suomen puolella, eikä Suomalaiset oikein voi olla kenenkään muun puolella ja jos on on maanpetturi.
Suomi ei ole osallinen Syyrian sisällissodassa, eikä suomalainen isänmaallisuus ole samaa kuin amerikkamielisyys eikä se edellytä Al Nusran ja Al Qaedan kannattamista Syyrian sisällissodassa.
 
Jep. Alaviitit ovat sivistykseltään ja koulutukseltaan Syyriassa ns. yläluokkaa. Tämä on yksi syy sille, miksi he ovat ns. yliedustettuna maan poliittisessa ja taloudellisessa eliitissä.

Alaviitteja on mahdotonta saada mukaan ääri-islamistiseen ideologiaan, mutta heikommin koulutetut sunnit valitettavasti usein siihen lankeavat.

Alaviitit eivät myöskään tosiaan pue naisiaan kaapuihin, kuten nämä "maltilliset oppositiovoimat" Syyriassa tekevät.

Vai voisiko olla, että ovat yläluokkaa ja siksi yliedustettuna poliittisessa sekä taloudellisessa eliitissä?
 
Tämä ei vastaa ollenkaan sitä kuvaa jonka olen täällä saanut. Täällä sovelletaan Venäjään kaksois- tai jopa neloisstandardia.

Eli sellaiset lännen toimet jotka täällä aiheuttavat hymistelyä saisivat aikaan Venäjän tapauksessa yleisen raivokohtauksen. Ja vastaavasti Venäjän toiminta Syyriassa aiheuttaisi pelkkää kiitosta lännen tekemänä.

Lisäksi täällä törmää jatkuvaan ryssittelyyn ja rasistiseen suhtautumiseen venäläisiä kohtaan. Vastaavaa suhtautumista ei länteen ole.

Ja vielä lisäksi täältä on bannattu varmasti kymmeniä kirjoittajia, joiden suhtautuminen Venäjään on ollut myönteinen ja positiivinen (arvaan että joudun itsekin kohta bannatuksi :) ).. Kuitenkin samat vanhat ryssittelijät jatkavat täällä kuukaudesta ja vuodesta toiseen ilman bannivaaraa

Tämä on tietysti ihan sallittua, koska yksityisen palstan moderaattori saa vapaasti päättää linjansa. Mutta puolueettomuuden kanssa tuolla ei ole mitään tekemistä. Maanpuolustus.net ei ole puolueeton palsta, vaan yhteen suuntaan hyvin paljon kallellaan.


SIis moitit Venäjää kuvamanipuolaatiosta ja kansainvälisten sääntöjen rikkomisesta, vaikka länsi on syyllistynyt siihen oikeasti monta kertaa useammin ja karmivammin seurauksin. Yksi hyvä esimerkki on Irakin sota.

Täällä ei olla mihinkään päin kallellaan vaan arvostetaan tätä omaa maata sekä mielipiteitä. Kenenkään hammas-ernestin ei kannata yrittää vaikuttaa kenenkään mielipiteeseen. Oma mieli ja aivot, vieras käsite? Ei mulle ainakaan.
Joo, on Iltalehdet ja muut palstat joihin voitkin suoltaa paljon omia teesejä, mutta täällä ajatellaan omilla aivoilla.
Ei kenenkään toisten makaronien maut suussa. Toisin sanoen ainakin mulle on henkilökohtaisesti aivan sama mitä jargonia kirjoittelet ja perustelet.
 
Eli sellaiset lännen toimet jotka täällä aiheuttavat hymistelyä saisivat aikaan Venäjän tapauksessa yleisen raivokohtauksen. Ja vastaavasti Venäjän toiminta Syyriassa aiheuttaisi pelkkää kiitosta lännen tekemänä..

Emme me nyt ihan samaa makkaraa ole, mutta aivan puhdas propaganda joutuu tarkkailuun. Määräaikaisesti jäähyllä on palstan suurin Amerikan-ystäväkin.

Venäjä-asenteet ovat keskimäärin kiristyneet Ukrainan kriisin myötä, mutta tuskin se ikuista on. Riippuu tulevasta eli eniten Venäjästä itsestään.

Oma näkemykseni on, että Obama irtisanoutui johtovastuusta Lähi-Idässä ja vallatonta tilaa siellä ei ole. Jos sellainen hetkeksi syntyy, se on valmis uudelle vallalle. Siinä kaikki.
 
Uutislinkkejä:
 
Tämä ei vastaa ollenkaan sitä kuvaa jonka olen täällä saanut. Täällä sovelletaan Venäjään kaksois- tai jopa neloisstandardia.

Eli sellaiset lännen toimet jotka täällä aiheuttavat hymistelyä saisivat aikaan Venäjän tapauksessa yleisen raivokohtauksen. Ja vastaavasti Venäjän toiminta Syyriassa aiheuttaisi pelkkää kiitosta lännen tekemänä.

Lisäksi täällä törmää jatkuvaan ryssittelyyn ja rasistiseen suhtautumiseen venäläisiä kohtaan. Vastaavaa suhtautumista ei länteen ole.

Ja vielä lisäksi täältä on bannattu varmasti kymmeniä kirjoittajia, joiden suhtautuminen Venäjään on ollut myönteinen ja positiivinen (arvaan että joudun itsekin kohta bannatuksi :) ).. Kuitenkin samat vanhat ryssittelijät jatkavat täällä kuukaudesta ja vuodesta toiseen ilman bannivaaraa

Tämä on tietysti ihan sallittua, koska yksityisen palstan moderaattori saa vapaasti päättää linjansa. Mutta puolueettomuuden kanssa tuolla ei ole mitään tekemistä. Maanpuolustus.net ei ole puolueeton palsta, vaan yhteen suuntaan hyvin paljon kallellaan.


SIis moitit Venäjää kuvamanipuolaatiosta ja kansainvälisten sääntöjen rikkomisesta, vaikka länsi on syyllistynyt siihen oikeasti monta kertaa useammin ja karmivammin seurauksin. Yksi hyvä esimerkki on Irak sota.

Ei tuo edesmennyt irakin sota nyt auta. En ole huomannut uutislähetyksissä ja medioissa kuvaväärennöksiä tai palkattujen näyttelijöiden käytettävän paitsi venäjän medioissa.

Ryssittely ei sovi palstalle. Elämä vain on niin karua realismia että jälleen kerran, kuten satoja vuosia ennenkin, on itänaapurimme vajonnut diktatuuriin jossa duuman tehtävä on toimia vain kumileimasimena ja oppositoa vainotaan ja tapetaan. Toki virallinen oppositio on. Aivan kuten neuvostoliitossa oii Moskovassa hieno kirkko turisteille näytettäväksi.

Syyriaan tai Ukrainaan liittyviä uutisia ei kannata Venäjän mediasta totena näyttää koska niille on niin kauan naureskeltu ja paljastettu ettei se täytä tarkoitusta. Aina pitää olla vahvistus sitten jostain muualta. Sionistien ja liskoihmisten hallitsema valtamedia kelpaa. Jos Venäjä tappaa oikeasti useita tärkeitä Isis tyypejä niin usko pois. Se on silloin länsimedioissakin
 
Ilmaisku ISIS-tukikohtaan Raqqan lounaisuolella?

Venäjä kertoi sen hävittäjien tuhonneen Isisin komentopaikan sekä maanalaisen bunkkerin Raqqan kaupungin läheisyydessä. Viimeisen vuorokauden aikana Venäjä oli tehnyt iskuja kaikkiaan yhdeksään Isisin kohteeseen, maan puolustusministeriö ilmoitti lauantaina.

Venäjän median lisäksi Syrian Observatory for Human Rights -järjestön johtaja Rami Abdel Rahman kertoi lauantaina uutistoimisto AFP:lle samat tiedot.

Syyria%20Ven%C3%A4j%C3%A4%20ilmaisku%20ensimm%C3%A4inen%20EPA_52286180.jpg



raqqa%20satelliitti2.jpg



http://yle.fi/uutiset/venajan_havittajat_moukaroivat_isisin_paakaupunkia/8352032
 
Back
Top