Taisteluhelikopterit

Toisaalta isossa kuvassa taisteluhelikopteri voidaan nähdä jossakin määrin auringonlaskun järjestelmänä. Venäläiset operoi vielä ikivanhoilla Mi-24:silla joita toki korvataan pikkuhiljaa Mi-28N:llä jonka senkin suunnittelu alkoi jo 1980-luvun alussa. Kamovin tst-hekolinjan tulevaisuus lienee Milin kanssa tapahtuneen fuusion jälkeen melkoinen kysymysmerkki.

Sillä välin lännessä, US Army kuoppasi RAH-66:n ja on keskittynyt kylmän sodan aikaisen AH-64:n päivitykseen. Future Vertical Lift lienee ainoa merkittävä taisteluhelikopterien kehitysprojekti, eikä sen maaliin vieminen ole mitenkään varmaa.

USMC hinaa eteenpäin AH-1Z:lla, konstruktio on alunperin Vietnamin sodan aikainen.

Euroopassa Britit luopuivat Lynxeistään ilman korvaajaa. 2000-luvun alussa hankitut AH-64:t pannaan luiskaan 5 vuoden sisään, ne tosin korvataan uusilla Apacheilla. Saksa, Ranska ja Espanja tekohengittävät Tiger-lauttaansa, senkin suunnittelu alkoi 80-luvulla. Australia on jo omistaan luopumassa ensi vuosikymmenellä vaikka viimeinen kopteri toimitettiin 2011 ja operatiiviseen käyttöön ne hyväksyttiin 2016.

Etelä-Afrikassa Rooivalkille tuskin nähdään seuraajaa.

Jos taisteluhelikopteri olisi valovoimainen tulevaisuuden taistelukentän tappokone, luulisi että ympäri maailmaa niitä vimman kehitettäisiin uusia.

Loppukaneetiksi, mikä on puolustusbudjetiltaan pienin maa joka on ostanut ja operoi merkittäviä määriä (vähintään 20) nykyaikaisia taisteluhelikoptereita?

Kunnianhimo taisi loppu Comancheen.
 
Itse uskon, että jenkit vielä yllättää jollain stealth tiedustelu/tst tyypillä.

Tarkoitatko surullisen kuuluisaa Comanche projektia?

ct7xbpq5zdcswwjk5lyy.jpg
 
On muuten nätin näköinen kopteri. Harmi, että vetivät piuhat irti projektilta. Ei ilmeisesti tuonut tarpeeksi uutta suhteessa kustannuksiin.
 
Toisaalta isossa kuvassa taisteluhelikopteri voidaan nähdä jossakin määrin auringonlaskun järjestelmänä. Venäläiset operoi vielä ikivanhoilla Mi-24:silla joita toki korvataan pikkuhiljaa Mi-28N:llä jonka senkin suunnittelu alkoi jo 1980-luvun alussa. Kamovin tst-hekolinjan tulevaisuus lienee Milin kanssa tapahtuneen fuusion jälkeen melkoinen kysymysmerkki.

Sillä välin lännessä, US Army kuoppasi RAH-66:n ja on keskittynyt kylmän sodan aikaisen AH-64:n päivitykseen. Future Vertical Lift lienee ainoa merkittävä taisteluhelikopterien kehitysprojekti, eikä sen maaliin vieminen ole mitenkään varmaa.

USMC hinaa eteenpäin AH-1Z:lla, konstruktio on alunperin Vietnamin sodan aikainen.

Euroopassa Britit luopuivat Lynxeistään ilman korvaajaa. 2000-luvun alussa hankitut AH-64:t pannaan luiskaan 5 vuoden sisään, ne tosin korvataan uusilla Apacheilla. Saksa, Ranska ja Espanja tekohengittävät Tiger-lauttaansa, senkin suunnittelu alkoi 80-luvulla. Australia on jo omistaan luopumassa ensi vuosikymmenellä vaikka viimeinen kopteri toimitettiin 2011 ja operatiiviseen käyttöön ne hyväksyttiin 2016.

Etelä-Afrikassa Rooivalkille tuskin nähdään seuraajaa.

Jos taisteluhelikopteri olisi valovoimainen tulevaisuuden taistelukentän tappokone, luulisi että ympäri maailmaa niitä vimman kehitettäisiin uusia.

Loppukaneetiksi, mikä on puolustusbudjetiltaan pienin maa joka on ostanut ja operoi merkittäviä määriä (vähintään 20) nykyaikaisia taisteluhelikoptereita?

Olisiko Alankomaat vastaus tuohon viimeiseen kysymykseen?
 
Toivon mukaan Suomi ei lähde ikinä tuollaiseen mukaan. Niiden taisteluhelikopterian hinnalla voidaan ostaa maavoimille aikamoinen läjä tulitukea ja panssarintorjuntaa jos halutaan. Materiaalia jota voidaan käyttää myös vihollisen ilmatorjunnan piirissä toisin kuin haavoittuvia taisteluhelikoptereita.

Luojan kiitos, että Lipposen halut eivät menneet aikoinaan läpi kun tämä puhui siitä miten pannsarivaunut ovat vanhanaikaisia ja ne tulee korvata tehokkailla taisteluhelikoptereilla. Onhan ne kivan näköisiä rynnäköimässä maalialueelle. Laitetaan sinne maalialueelle ilmatorjuntaa ja katsotaan miten käy kun joku ampuukin takaisin.
 
... Keski-Euroopassa taas olisi kohdattu suhteellisen tasaveroiset ilmavoimat ja voimakkaampi ilmatorjunta. Tässä ympäristössä kiinteäsiipisillä ilma-aluksilla ei olisi ollut samanlaista etua taisteluhelikoptereihin nähden kuin Balkanilla. Nämä Keski-Euroopan olosuhteet ovat myös Balkania parempi verrokki pohdittaessa taisteluhelikopterien käyttöä Suomen ja Venäjän välisessä konfliktissa. Kopterien käyttö tässä ympäristössä nähtiin järkevänä, mahdollisista tappioista huolimatta. Emmekä me suomalaisetkaan hirmu herkkiä voi olla tappioille, kun ne nousevat joka tapauksessa helposti kymmeniin tuhansiin kuolleisiin ja haavoittuneisiin.

Keskieuroopan rähinät ovat muutenkin huono vertailukohta, paljon on muuttunut niistä ajoista. Esim. maataistelukoneet voivat olla myös jo menneen talven lumia kehittynyttä vihollista vastaan.

Suomen on oltava herkkä tappioille, koska meillä ei miestä ja rautaa aivan mahdottomasti ole. On minimoitava tappiot ja iskettävä sellaisilla välineillä, joilla tappioita tulee mahdollisimman vähän ja viholliselta tuhoutuu joukkoja mahdollisimman paljon.

@Lurker kirjoittaa hyvin tuossa muutama viestiä ylös. Taistelukopterit ovat menneen ajan asejärjestelmä.

Tarkoitatko surullisen kuuluisaa Comanche projektia?

ct7xbpq5zdcswwjk5lyy.jpg

Eihän tuossa muuta surullista ole kuin se että USA päätteli (ihan oikein) ettei miehitetyille taistelukoptereille enää oikein ole käyttöä. Sinällään Comanche olisi varmasti pätevä kopteri, jos siis sellaisia enää tarvittaisiin.
 
Haaparantavaihtoehtoa pukkaA, purkanpurijat eivä ole edes livenä nähneet tst-kopukkaa ja kehutaan menneen talven lumeksi niitä. Hassuja juttuja on nuo aselajin tarpeettomuusväitteet. Mutta ihmeellisesti nou kopukat vaan taivaalle lähtee ja käyvät operaatioissa mukana, joissa on putlerin ensilinjansuperohjuksiakin testeissä ja koneet palaa takaisin sieltä operaatioista... Taitaa porukalla olla toooodella absurdit käsitykset kentän tapahtumista, tai sitten ressuuntuminen on edennyt jo legendaariseen 4. luokan nostomies vaiheeseen, jolloin aika kultaa muistot... :)
 
operaatioissa mukana, joissa on putlerin ensilinjansuperohjuksiakin testeissä
Vai onko sittenkään? Ehkä nuo ovat olemassa vain propagandassa? Sitäpaitsi Syyriassa ei ole näkynyt Shilkaa eikä Tunguskaa, ne olisivat kyllä pelissä mukana jos ruskit tänne tulee.
 
Haaparantavaihtoehtoa pukkaA, purkanpurijat eivä ole edes livenä nähneet tst-kopukkaa ja kehutaan menneen talven lumeksi niitä. Hassuja juttuja on nuo aselajin tarpeettomuusväitteet. Mutta ihmeellisesti nou kopukat vaan taivaalle lähtee ja käyvät operaatioissa mukana, joissa on putlerin ensilinjansuperohjuksiakin testeissä ja koneet palaa takaisin sieltä operaatioista... Taitaa porukalla olla toooodella absurdit käsitykset kentän tapahtumista, tai sitten ressuuntuminen on edennyt jo legendaariseen 4. luokan nostomies vaiheeseen, jolloin aika kultaa muistot... :)

Sinä luulet että se on "vanhat jäärät" vs. sinä. Oikeammin se on Pentagon ja faktat vs. sinä.

On 23 February 2004, the U.S. Army announced that they had decided to terminate all work on the Comanche program. At the time, it was stated that the Army had determined that a number of upgrades would be necessary in order for the RAH-66 to be capable of surviving on the battlefield in the face of current anti-aircraft threats; however, the Army had instead decided to re-direct the bulk of its funding for rotary development toward the renovation of its existing helicopter fleet of attack, utility, and reconnaissance aircraft. Specifically, the Army also had plans to reuse the funds allocated to the Comanche program to speed up development of unmanned aerial vehicles (UAVs), which could also perform the scouting role intended for the vehicle.[15][16] At the time of its termination, the Comanche program had reportedly spent US$6.9 billion.[2] The contract termination fees involved were estimated to total US$450–680 million for the main program partners Sikorsky and Boeing.[16][17]
https://en.wikipedia.org/wiki/Boeing–Sikorsky_RAH-66_Comanche

... Mutta ihmeellisesti nou kopukat vaan taivaalle lähtee ja käyvät operaatioissa mukana, joissa on putlerin ensilinjansuperohjuksiakin testeissä ja koneet palaa takaisin sieltä operaatioista...

Voitko kertoa tästä lisää? Oletan siis että tarkoitat että koptereita on käytetty operaatioissa, joissa vastassa on ollut ensiluokkainen ilmatorjunta?
 
Vai onko sittenkään? Ehkä nuo ovat olemassa vain propagandassa? Sitäpaitsi Syyriassa ei ole näkynyt Shilkaa eikä Tunguskaa, ne olisivat kyllä pelissä mukana jos ruskit tänne tulee.
No noita eivät ehkä ole näköpaikoille tosiaan roudanneet Syyriassa, mutta olaltalaukaistavissa on käsittääkseni jopa jenkkien kaikki roina käytössä. Mistä lie hankkineet..
Shilka ja tunguska ovat luonnollisesti isoja vastustajia, mutteivät missään nimessä ylivoimaisia ja niitä pitääkin napsia bonuksilla sekä pst-kalustolla, jotta pääaseet jää ilman ilmasuojaa....
 
Eivät taida olla jenkit käyttäneet taisteluhekoja Syyriassa...
 
Jossain sodassa tuolla suunnalla muistaakseni käyttivät ja tappiot olivat aikamoiset.
 
No noita eivät ehkä ole näköpaikoille tosiaan roudanneet Syyriassa, mutta olaltalaukaistavissa on käsittääkseni jopa jenkkien kaikki roina käytössä. Mistä lie hankkineet..
Shilka ja tunguska ovat luonnollisesti isoja vastustajia, mutteivät missään nimessä ylivoimaisia ja niitä pitääkin napsia bonuksilla sekä pst-kalustolla, jotta pääaseet jää ilman ilmasuojaa....

Jenkkien stingereitä Venäjää vastaan sotivien käsissä? Voisit nyt avata hieman kun ensin tuli kovia väitteitä ja sitten perusteluina jotain epämääräistä horinaa.
 
Älkääs nyt kun @TBman ojensi jo että: "Taitaa porukalla olla toooodella absurdit käsitykset kentän tapahtumista, tai sitten ressuuntuminen on edennyt jo legendaariseen 4. luokan nostomies vaiheeseen, jolloin aika kultaa muistot... :) ".

Varmaan ihan juuri kohta saaamme jotain kättäpidempää 4. luokan nostomies -tason horinoiden lisäksi :ROFLMAO:
 
Eivät taida olla jenkit käyttäneet taisteluhekoja Syyriassa...
Kyllä muuten ovat, esim. siinä tappelussa missä venäläisiä palkkasotilaitakin kuoli.

https://www.nytimes.com/2018/05/24/...ican-commandos-russian-mercenaries-syria.html
American warplanes arrived in waves, including Reaper drones, F-22 stealth fighter jets, F-15E Strike Fighters, B-52 bombers, AC-130 gunships and AH-64 Apache helicopters. For the next three hours, American officials said, scores of strikes pummeled enemy troops, tanks and other vehicles. Marine rocket artillery was fired from the ground.
 
Kyllä, koptereiden käyttö on erittäin toimivaa kun vastustajalla ei ole käytössä kummoista ilmatorjuntaa. Syyriassa Venäjä käyttää myös koptereita, kun kapinallisilla ei ole kuin satunnaisia olkapääohjuksia, yleensä tyydytään konetykkeihin ja konekivääreihin.

Hassuna sivuhuomiona, kun kapinalliset valtasivat Syyrian armeijalta 70-luvun ns. paremman IT-ohjuslaukaisimen, sillä ammuttiin useita helikoptereita todistetusti alas:

"During the Syrian civil war in December 2012, rebels fighting Bashar al-Assad's forces managed to capture at least one Osa system after a raid on an air defense base near Damascus.[11] Later, on different occasions, videos showing rebels using the system appeared.

On 31 July 2013, a video surfaced showing the successful missile launch for a rebel operated Osa system with a possible hit on a Syrian helicopter.[12]

On 16 January 2014, a video of the shooting down of a Syrian Mi-8 or Mi-17 helicopter was uploaded. The heavy damage on the plunging helicopter appeared to confirm the use of a bigger missile to hit the helicopter compared to the damage caused by MANPADS. Also, a video filming the TV screen inside the Osa vehicle matches another video taken outside. Another video surfaced on 18 January 2014, this time missing the intended target.[13] On 15 October 2015, the Russian military reported that a 9K33 Osa system captured by rebel forces was destroyed in an airstrike by a Russian Su-34 bomber near Damascus.[14] On 26 June 2016, Jaish al-Islam reported a new attempt to shoot down a helicopter and released a video of the event.[15]"

https://en.wikipedia.org/wiki/9K33_Osa
 
Back
Top