Taloustieteellinen keskustelu

"Tilanne on monelle yritykselle ja yrittäjälle erittäin vaikea. Monen yrityksen kannalta helvetti on irti. Voi ennustaa, että suuri konkurssiaalto on luvassa. Asiakkaita ei käy, kansalaiset ovat kulutuskoomassa - paitsi vessapaperin ja tonnikalan osalta - eikä tuloja ole. Vuokria, palkkoja ja erilaisia maksuja pitää kuitenkin maksaa lähes entiseen tapaan. "
 
Yhdysvaltojen pörssipäivä päättyi maanantaina romahdukseen.

Dow Jones -indeksi putosi päivän aikana peräti 12,9 prosenttia.

Edellisen kerran Dow Jones -indeksi on pudonnut yhtä paljon yhtenä päivänä vuonna 1987. ”Mustana maanantaina” tunnettuna lokakuisena maanantaina indeksi putosi peräti 22,6 prosenttia.
 
Mistä se 5mrd kokonaissumma muodostuu?
Ei kai 2mrd evm-mekanismia?

Finnveralla on valtuudet nostaa kotimaan rahoitusta 4,2 miljardiin nykyisestä noin kahdesta miljardista eurosta. Valtion eläkerahasto (VER) lisää sijoituksia suomalaisten yritysten yritystodistuksiin noin 0,5–1 miljardilla eurolla.

Kulmuni kuvasi pakettia yhteensä noin viiden miljardin euron kokoluokalla. Tähän summaan on kuitenkin laskettu muun muassa muun muassa Finnveran käyttämättömät valtuudet, jotka olivat voimassa jo ennen koronavirusta.

Lisäksi harkitaan "EMU-puskurien" käyttöä AY-liittojen osalta.
 
Piti kysellä että mistä maksetaan YT järjestelyistä koituvat kulut? Ennätysmäärä hakijoita tulee olemaan. Onko valtiolla jokin kassa sitä varten?
 
Suomi tullee elvytyksessä jälkijunassa. Useissa maissa on jo hoksattu, että vakavaraisuussäännökset sun muut menivät jo roskakoriin. Tilanne on verrattavissa sotaan. Piikki auki nyt, maksetaan myöhemmin.

Positiivista voi olla, että muiden maiden elvytyspaketit tulevat auttamaan myös vientiriippuvaisen Suomen taloutta.

Hate to say it, mutta voi olla että vasemmistohallituksella on paremmin kanttia megaelvytykseen kuin oikeistohallituksella. Ulkomailla tosin Trump tai Johnsonkin tähän kykenevät, mutta Suomessa Kokoomus on turhan paljon kamreeripuolue. Nousukaudella Kokoomus hallitukseen, jotta pysyvät menolisäykset eivät paisu.
 
Viimeksi muokattu:

"Trump lähetti valtiovarainministeri Steven Mnuchinin kongressiin esittelemään ehdotusta, jonka arvo on yli biljoona eli tuhat miljardia Yhdysvaltain dollaria. Näin Trump lyö edeltäjänsä Barack Obaman 2008–2009 finanssikriisin hoitoon valmisteleman 831 miljardin dollarin eli reilun 754 miljardin euron elvytyksen.
Luku on tähtitieteellinen. Se on lähes neljä kertaa suurempi kuin Suomen bruttokansantuote eli kaikkien Suomessa yhden vuoden aikana tuotettujen tavaroiden ja palvelujen yhteenlaskettu arvo.
Mitä koronaan tulee, Suomessa on puhuttu viiden miljardin euron apupaketista."

"Apupaketin erikoisuutena on jopa reilun tuhannen dollarin sekki jokaiselle työssäkäyvälle ja veroja maksavalle aikuiselle vielä maaliskuun aikana. Sekkien on nähty käytännössä kohottavan mielialaa ja lisäävän kulutusta."

Kertokaa vajavaiselle ymmärrykselle missä tulee rajat vastaan? Kun tuntuu että erityisesti jenkit voi painaa rahaa ihan mielinmäärin mistään mitään välittämättä. Eikä EKP ole kauheasti pekkaa pahempi, taikaseinän perään on täälläkin kyselty ja kyllä se taikaseinä on jo vuosia ollut isoimmat keskuspankit, velkaa oli jo pohjilla maailmassa moninkertaisesti aikaisempiin huippuihin nähden ja nyt laitetaan sen kakun päälle vielä hanat täysin auki jokaisessa valtiossa joka vaan kynnelle kykeneeo_O
 
No jenkit voivatkin aika mielinmäärin painaa rahaa, kun on "oma pankki". Eikä kukaan viitsi huudella EKP:n perään, kun kuiteskin kaikki muutkin maat (USA, Kiina) painavat rahaa minkä kerkeävät. Sellaista ei-niin-pienimuotoista rahan arvon laskua kilpailukyvyn ylläpitämiseksi. Eikä se velan määrä itsessään ole se ongelma niin kauan kun kaikki uskottelevat itselleen ,toisilleen ja velkojille, että kyllä sen pystyy maksamaan ajan kanssa takaisin, kunhan vain talouskasvua on... nollakorkojen, tai jopa negatiivisten sellaisten maailmassa niille isoille lainaajille riittää jos summa edes suurin piirtein säilyttää arvonsa kirjanpidossa...

Eikä se kananmuna ainakaan alkuviikosta vielä vaatinut kottikärryllistä rahaa.. ;)
 
Kertokaa vajavaiselle ymmärrykselle missä tulee rajat vastaan? Kun tuntuu että erityisesti jenkit voi painaa rahaa ihan mielinmäärin mistään mitään välittämättä. Eikä EKP ole kauheasti pekkaa pahempi, taikaseinän perään on täälläkin kyselty ja kyllä se taikaseinä on jo vuosia ollut isoimmat keskuspankit, velkaa oli jo pohjilla maailmassa moninkertaisesti aikaisempiin huippuihin nähden ja nyt laitetaan sen kakun päälle vielä hanat täysin auki jokaisessa valtiossa joka vaan kynnelle kykenee

Euroalueen seuraava askel tulee todennäköisemmin olemaan yhteinen velka, jossa samalla siirtyy vastuu talousasioista jäsenvaltioilta EU:n hallintaan. Sanoin tämän toisessa ketjussa, ja kas kummaa, heti seuraavana päivänä oli uutisissa se, että EU suunnittelee tätä toimenpidettä.

Moni täällä sanoo, että tämän yli mennään kuin sota-aikana, mutta edes toisen maailmansodan aikaan ei pistetty kahviloita kiinni. Eli jotta euroalue saadaan pidettyä kasassa, on seuraavana toimenpiteenä eurobondit, joka todennäköisesti potkii eurotölkkiä eteenpäin.
 
Perkeles, kun näyttää siltä, että pöpö kätilönä meinaa työntää laman maailmaan. Viimeksi kun rupesi työtilanne näyttämään huonolta reilu vuosikymmen sitten, niin oli kuitenkin varaa valita muita hommia.

Nyt ei ole mitään tarjolla ja hommat tulee - ilman deus ex machinaa - ensi viikon jälkeen loppumaan. Vituttaisi, jos ei olisi kroonisesti vituttanut jo koko aikuisikää.
 
No jenkit voivatkin aika mielinmäärin painaa rahaa, kun on "oma pankki". Eikä kukaan viitsi huudella EKP:n perään, kun kuiteskin kaikki muutkin maat (USA, Kiina) painavat rahaa minkä kerkeävät. Sellaista ei-niin-pienimuotoista rahan arvon laskua kilpailukyvyn ylläpitämiseksi. Eikä se velan määrä itsessään ole se ongelma niin kauan kun kaikki uskottelevat itselleen ,toisilleen ja velkojille, että kyllä sen pystyy maksamaan ajan kanssa takaisin, kunhan vain talouskasvua on... nollakorkojen, tai jopa negatiivisten sellaisten maailmassa niille isoille lainaajille riittää jos summa edes suurin piirtein säilyttää arvonsa kirjanpidossa...

Eikä se kananmuna ainakaan alkuviikosta vielä vaatinut kottikärryllistä rahaa.. ;)

Joo, nyt kun muutkin "valuutat" ottaa hittiä koronan aiheuttaman lamaannuksen vuoksi, voi taalaakin inflatodia. Suhteet pysyy ja taalan vahvuus säilyy.
 
Miettikääpä yhtälöä: Velkaa 106 miljardia. Korona pelastuspaketti A: 15-20 miljardia. Hävittäjät: Noin 10 miljardia. Sotalaivat: 1,5-2 miljardia. Nettolainanotto: Noin 2 miljardia. Taloustaantuma = BKT:n lasku joka tarkoittaa sitä, että velat suhteessa bruttokansantuotteeseen kasvaa. Lainoitusriskit ovat nousseet joka tarkoittaa sitä, että myös korot voivat alkaa nousemaan.

Kyllä tässä vielä ihmeissään ollaan tämän velkavuoren ja ennen kaikkea sen vuoren kasvuvauhdin kanssa. Mitä mahtaa tapahtua veroille lähitulevaisuudessa? Kuntatalous oli ennen korona kriisia jo aikamoisessa luisussa ja ahdingossa. Valtiontalous oli myös kaikkea muuta kuin tasapainossa. Olemme isojen muutosten edessä mitä tulee Suomen talouteen.
 
Niin ovat kaikki muutkin maailman maat, joten ei huolta.
 
Niin ovat kaikki muutkin maailman maat, joten ei huolta.
Niin ovat. Se onko se hyvä vai huonoasia talouden kannalta onkin sitten oma kysymyksensä. Taantumasta/lamasta voi tulla pitkä ja kova.
 
Back
Top