Taloustieteellinen keskustelu

Kahtoo nyt miten Kiinassa talouden restartti onnistuu. Alkaako virus jälleen levitä, ja jos alkaa, jatketaanko normisti vai hyydytetäänkö talous jälleen. Suurimmat yritykset ovat ajaneet toimintojaan ylös, mutta pienet ja keskisuuret yritykset operoi vielä alhaisella tasolla.
 

Unohtakaa hallitusohjelma
Puttosen mukaan hallitusohjelman voisi nykytilanteessa panna määräajaksi sivuun.

– Se maailma, jossa hallitusohjelma tehtiin, on täysin eri kuin se, missä nyt ollaan. Kun faktat muuttuvat, pitää muuttaa mielipiteitä ja suhtautumista.

– Meillä on poikkeustilanne. Tämä ei ole mikään normaali pieni taantuma. Epätavalliset ajat vaativat epätavallisia työkaluja, Puttonen sanoo.

Hänen mukaansa hallituksen pitäisi elvyttää ja pankkien vakavaraisuussäännöksiä tulisi höllentää, mikä tosin taitaa vaatia eurooppalaista päätöksentekoa.
 
Laitetaan nyt tänne osioon, kun taloudesta on kysymys enemmän kuin virusepidemiasta.

Risteilypaniikki alkaa levitä Karibialle. Ei ollenkaan hyvä esim. Royal Caribbean ltd:lle. Eikä muutenkaan koko alalle. Onko taivas putoamassa?

Tässä yksi miina joka herkistyy kiihtyvällä tahdilla. Mahdollisuus sille että Suomen valtio omistaa kohta risteilyaluksia kasvaa koko ajan. Linkkaamasi IS:n uutisen mukaan oikeita riskejä oli VM:ssä tunnistettu 2016. 2019 lopussa Finnveralla ulkona alus- ja telakkavastuita 13,8 mrd. Cruiser fleet korvaa HX:n?
 
Mitä toimia seuraavaksi?

TALOUDEN KANNALTA pelottavampaa Trumpin puheessa oli se, mitä hän ei sanonut.
Sijoittajat olivat toivoneet suurta talouden tukipakettia, jollaista presidentti lupaili jo maanantaina. Vielä sellaista ei ole saatu kasaan.

Sen sijaan Trump yritti maalailla kuvaa ”ulkomaisesta viruksesta”, jolta Yhdysvaltojen pitää suojautua. Keinoksi hän otti itselleen rakkaan lähestymistavan: rajojen sulkemisen. Yleisesti ottaen rajojen sulkemisen tehokkuutta viruksen leviämisen ehkäisykeinona pidetään tehottomana, ainakin tässä vaiheessa.

TRUMPIN puhe vahvisti sijoittajien käsitystä siitä, että talouspäättäjät ovat viruksen vastaisissa toimissaan myöhässä tai kokonaan neuvottomia.
Trump ei ole kriisijohtajana vakuuttanut.
Näyttää siltä, että sijoittajat näkevät edessään talouden vapaan pudotuksen hallitun hiljenemisen sijaan.
 
Tässä yksi miina joka herkistyy kiihtyvällä tahdilla. Mahdollisuus sille että Suomen valtio omistaa kohta risteilyaluksia kasvaa koko ajan. Linkkaamasi IS:n uutisen mukaan oikeita riskejä oli VM:ssä tunnistettu 2016. 2019 lopussa Finnveralla ulkona alus- ja telakkavastuita 13,8 mrd. Cruiser fleet korvaa HX:n?

Cruiser aViation... Suomi saa omat tukialukset. Carnival Cruises Mardi Grasin pituus on 340m ja leveys 42m. Runkomitat ovat isommat kuin Nimitzillä, siitä vaan kansi päälle ja siihen mahtuukin koko Ilma- ja Maavoimien ja RVL:n lentokalusto.
 
Toivon, että en näe yhtäkään juttua missä kirjoitetaan Lagarden tekevän "whatever it takes".
 
Pari päivää vasta paska lentänyt kaikkiin pään onteloihin ja otsikot ovat tällaisia. Mitä kuukauden päästä? Entä kesäkuussa?
No, jos et ole tutustunut ihan aikuisten oikeasti noihin tukimuotoihin, niin kannattaa olla vouhkaamatta.
nimimerkillä: 2008 tukimuotoihin aika kattavasti tutustunut ja niihin myös sangen tyytyväinen
 
Hallitus lupailee ympäripyöreästi kaikenlaista tukea, mutta realiteetti on se, että jos ihmisiä kehoitetaan välttämään ravintoloita/kahviloita ja monia muita paikkoja kuukauskaupalla, samalla kun laskut juoksee, niin osa alkaa mennä nurin, tai ainakin käynnistyy sellaisia pitkän aikaviiveen ketjureaktioita, joiden loppupiste on konkurssi. Mitkä on niitä elintärkeitä rakenteita, mitä valtion tulisi esim. verotuksen kautta tekohengittää. Annetaanko Kaken grillille lisää maksuaikaa kiinteistöveroon?
 
Kyllä nyt pitää tunnustaa, että ollaan samassa tilanteessa kuin 1939-1944. Piikki auki, katsotaan vauriot myöhemmin. Sodastakin toivuttiin, vaikka silloin maa oli fyysisesti raunioina. Jälkipyykki on raskas joka tapauksessa. Niinistö oli tässä asiassa aivan oikeassa.

Ironistahan on, että vasemmistohallituksen, jos kenen, luulisi tunnustavan tämän lähestymistavan edut.
 
Back
Top