Taloustieteellinen keskustelu

Kotimainen suojavarusteteollisuus tulee:

Tuossa on epäilemättä markkinarako, mahdollisesti vielä kriisin jälkeenkin jos maat vaan innostuvat valmistautumaan tulevaisuutta varten ja käyttävät hieman hienompaa tavaraa.
 
Valtiot velkaantuvat.

KORONAVIRUSPANDEMIAN torjuntatoimet kasvattavat valtioiden velkamääriä ympäri Eurooppaa. Näin myös Suomessa. Suomi ottaa ensi vuonna lähes 11 miljardia euroa velkaa, mikä nostaa Suomen julkisen talouden bruttovelkasuhdetta arvion mukaan noin 70 prosenttiin.

Vielä vuonna 2019 Suomen velkaantumistaso oli 59,4 prosenttia. HS uutisoi torstaina, että asiantuntijat eivät pidä Suomen velkaantumista huolestuttavana, jos se jää lyhytaikaiseksi. Vaikeat ajat voivat kuitenkin koittaa vuosikymmenen loppupuolella, jolloin hoivamenojen odotetaan kasvavan.

Euroopan unionin velkaantuneimmat maat suhteessa bruttokansantuotteeseen olivat ennen koronakriisiä Kreikka, Italia, Portugali, Belgia ja Ranska. Kreikan velkakriisi syveni taloustietojen vääristelyn takia vuonna 2009 ja oli vähällä kaataa koko euroalueen.

1600498551353.png

https://www.hs.fi/talous/art-2000006639993.html

Mutta uutisoimatta jää aina, mitä valtio velalla ostaa. Yksilöillä ja yrityksillä velka muuttuu ensin käteiseksi pankkitilillä ja sitten käteinen muuttuu investoinneiksi kiinteistöihin tai koneisiin, yms. Ja tase menee aina tasan: velkaa ja varallisuutta on yhtä paljon.

Toinen uutisoimatta jäävä asia on, miten kauan valtion velan korko on nolla tai negatiivinen. Mikä on nollakorkoisten lainojen juoksuaika? Mihin maturiteettiin asti valtio nauttii negatiivisista koroista?

Muista uutisista tosin saa vihjeitä rahojen tulevasta käytöstä. Lähivuosien budjeteissa saattaa näkyä suurten ikäluokkien viimeisten 9 kk:n sairaudenhoitomenot, kun taas vuosien 2025…2055 “taseisiin” mahdollisesti ilmestyvät varoina F-35 -hävittäjät.
 
Postin johtaja selittää että kun on poikkeustilanne niin juuri silloin olisi hyviä pohtia keitä laitetaan yrityksistä ulos. Mikä johtaja on sellainen joka tekee johtopäätöksiä poikkeustilanteen perusteella siitä "keitä ei tarvita". Voiko poikkeustilanteen luomien ongelmien perusteella ennustaa millaista työvoimaa tai osaamista tarvitaan kun palataan normaaliin? Tietysti voi olla että posti ei palaa normaaliin enää koskaan. Sama tilanne tai alamäki jatkuu yksityistämiseen tai ulkomaille myymiseen asti.

Tarkoittiko hän että nyt nähdään ne joita yrityksissä ei ainakaan tarvita kun on taas normaali tilanne?

Vai oliko kyseessä vain trollaus ja sohimista vasemmalle jotta saadaan kärjistettyä väittelyä ja vänkäämistä?
 
Viimeksi muokattu:

Itse olen ainakin kuntapuolella havainnoinut sellaista, että kun menee huonosti niin silloin viimeistään olisi hyvä perata organisaatio läpikotaisin läpi. Siellä on aikamoisia suojatyöpaikkoja yms. luotuna. Voisi käyttää sanaa tehottomuutta.
 
Juttelin tänään tyypin kanssa joka on ison hotelliketjun johtohenkilöitä. Sanoi että tuleva syksy ja talvi on alalle katastrofi jota ei olla koskaan koettu. Ihmiset eivät kykene edes käsittämään mitä on tapahtumassa.
 
abandoned-hotel-in-vysne.jpg
Kalastajatorpa Hilton (2021 colorized)

Sheriffin kanssa samoilla ajatuksilla, kohta 10kk kestänyt hanat kiinni on kuluttanut kassat loppuun ja tammikuussa alkaa tulemaan synkkiä uutisia. Ensikuussa olisi loma lapissa, pääsee katsomaan miten luostolta ja saariselältä irtoaa hotellimajoitusta.
 
Katso liite: 43979

Itse olin poikani 6v kanssa Turun uudessa Sokos hotellissa joka on Tyksin vieressä. Pyydettiin huonetta suunnasta josta olisi suora näköyhteys kopterikentälle. Sellainen järjestyi ja ylimmästä kerroksesta. Mikäs siinä ikkunan vieressä sohvalta rötvätessä katsella, kun Finnhems tuli ja meni. Harmikseni Super Puma ei käynyt tai toisaalta. Kuka nyt toivoisi kenenkään sairaalaan joutuvan.
 
Juttelin tänään tyypin kanssa joka on ison hotelliketjun johtohenkilöitä. Sanoi että tuleva syksy ja talvi on alalle katastrofi jota ei olla koskaan koettu. Ihmiset eivät kykene edes käsittämään mitä on tapahtumassa.

Huonolta näyttää. Kuten myös kuljetusalojen näkymät.

Voi olla, että korona on se viimeinen sysäys siihen, että ihmiset siirtyy käyttämään enemmän modernia teknologiaa, kuten etäyhteyksiä esim. työasioiden hoidossa. Vaikea sanoa, palataanko koskaan entisiin asetelmiin, kun joku päivä koronauhan julistetaan poistuneen.

Matkailun osalta en sinänsä vähättele sen taloudellista merkitystä, mutta kun on viime vuosina seurannut niitä valtaviksi kasvaneita turistimassoja, jotka selfiekeppeineen tökkivät toisiaan kun täyttävät kokonaisia kaupunkeja, tai kun lennetään 10 tuntia Aasiaan ja takaisin vain maatakseen umpikännissä hotellin sängyn pohjalla pari viikkoa, niin pakostikin herää kysymys onko touhussa oikeasti mitään järkeä. Ihmiset on aika eläimiä loppujen lopuksi. Jos vaikka tilalle keksittäisiin jotain vähän järkevämpää... No, aina voi haaveilla.

Mutta niin se on aina ollut, että aloja kuolee ja tilalle syntyy jotain uutta. Vaikutus voi olla myös loppupeleissä positiivinenkin.
 
Ei matkailussa mitään vikaa ole. Aikakin itse elän hektisiä sekä tressaavia ruuhkavuosia ja ainoa kunnon vastapaino on ulkomaan reissu. Alkoholia menee kuukaudessa 2-3 olutta ja muutama lasi viiniä ruoan kanssa.
Samaten turismi tuo elannon hyvin moneen maahan.
 
Viimeksi muokattu:
Katso liite: 43979
Kalastajatorpa Hilton (2021 colorized)

Sheriffin kanssa samoilla ajatuksilla, kohta 10kk kestänyt hanat kiinni on kuluttanut kassat loppuun ja tammikuussa alkaa tulemaan synkkiä uutisia. Ensikuussa olisi loma lapissa, pääsee katsomaan miten luostolta ja saariselältä irtoaa hotellimajoitusta.
Kotimaan matkailu voi pelastaa hieman. Ei sekään loputtomiin tätä maata kannattele kun alkaa eri YT:t realisoitumaan ja verokortteja palautumaan työntekijöille. Sitä ajatusta vasten pahin todellakin on vasta edessä päin. Se miten siitä suosta noustaan vaatisi elvytystä. Pahaa pelkään, että resurssit on vain siinä vaiheessa jo käytetty ja jäljellä on kasa velkaa ja IMF vahtimassa saataviaan. Siinä vaiheessa ollaan omaisuuden uusjaossa jossa rikkaat vievät ja köyhät vikisevät.
 
Huonolta näyttää. Kuten myös kuljetusalojen näkymät.

Voi olla, että korona on se viimeinen sysäys siihen, että ihmiset siirtyy käyttämään enemmän modernia teknologiaa, kuten etäyhteyksiä esim. työasioiden hoidossa. Vaikea sanoa, palataanko koskaan entisiin asetelmiin, kun joku päivä koronauhan julistetaan poistuneen.

Matkailun osalta en sinänsä vähättele sen taloudellista merkitystä, mutta kun on viime vuosina seurannut niitä valtaviksi kasvaneita turistimassoja, jotka selfiekeppeineen tökkivät toisiaan kun täyttävät kokonaisia kaupunkeja, tai kun lennetään 10 tuntia Aasiaan ja takaisin vain maatakseen umpikännissä hotellin sängyn pohjalla pari viikkoa, niin pakostikin herää kysymys onko touhussa oikeasti mitään järkeä. Ihmiset on aika eläimiä loppujen lopuksi. Jos vaikka tilalle keksittäisiin jotain vähän järkevämpää... No, aina voi haaveilla.

Mutta niin se on aina ollut, että aloja kuolee ja tilalle syntyy jotain uutta. Vaikutus voi olla myös loppupeleissä positiivinenkin.
Monissa yrityksissä ollaan huomattu, että etätapaamiset ovat oikeasti toimivia. Niillä säästetään aikaa sekä rahaa. Asiat saadaan samalla tavalla hoidettua. Sitä vasten tuskin koskaan palataan takaisin täysin samaan. Lentomatkustaminen varmasti elpyy mutta kyllä yritykset jotka pohtivat taloudellisia puolia sekä riskejä varmaan tulevaisuudessakin pyrkivät hoitamaan ulkomaankin keikat etänä jos se vain on mahdollista. Tietenkään etähommat ei kaikissa tapauksissa ole mahdollisia. Kuten olen sanonut niin korona muuttaa maailmaa aika tavalla ja varmaan moniakin asioita pysyvästi. Tässäkin on voittajat ja häviäjät, kuten kaikessa.
 
Toivottavasti tämä boldattu lause lohduttaa Lapin työttömiä ensi keväänä.
 
Monissa yrityksissä ollaan huomattu, että etätapaamiset ovat oikeasti toimivia. Niillä säästetään aikaa sekä rahaa. Asiat saadaan samalla tavalla hoidettua. Sitä vasten tuskin koskaan palataan takaisin täysin samaan. Lentomatkustaminen varmasti elpyy mutta kyllä yritykset jotka pohtivat taloudellisia puolia sekä riskejä varmaan tulevaisuudessakin pyrkivät hoitamaan ulkomaankin keikat etänä jos se vain on mahdollista. Tietenkään etähommat ei kaikissa tapauksissa ole mahdollisia. Kuten olen sanonut niin korona muuttaa maailmaa aika tavalla ja varmaan moniakin asioita pysyvästi. Tässäkin on voittajat ja häviäjät, kuten kaikessa.

Etätapaamiset varmasti lisääntyvät. Ei siksi että ne toimisivat vaan juuri siksi että ne ovat halpoja.

Sama asia kuin avokonttoreissa. Ne ovat surkeita työtehon/viihtyvyyden jne. kannalta, mutta niitä kehutaan siitä ja vain siitä syystä että ne ovat edullisempia.

Etäpalaverit vähentävät kommunikaatiota sekä suoraan että välillisesti. Ne tuhoavat kaiken spontaanin toiminnan ja romahduttavat pitkässä juoksussa organisaatioiden koheesion totaalisesti.

Mutta ne ovat halpoja ja ah, niin trendikkäitä ja vihreitä. Joten niille hurrataan
 
Back
Top