Taloustieteellinen keskustelu

Suomi on selkeästi hokannut asian. Luodaan ensin tarjonta (työvoima) ja jäädään odottamaan kysyntää (työpaikat). Sen ajan tämä tarjonta voi kuleksia vaikka rautatieasemalla.
Ruotsissa osataan myös. Minun muistaakseni Ruotsi aloitti tämän massiiviseen työvoimapulaan varautumisen. Nyt heillä onkin jo kiitettävä reservi.

Vihervasemmistolaisilta poliitikoilta on jäänyt oivaltamatta että jos ja kun jokin työtehtävä Suomessa ei kannata kalevalaista kapinatyöläistä, niin ei se kannata myöskään keeneriä. Aikansa sitä hommii Kiinan ravintolan takahuoneessa, mutta kun oleskelulupa on plakkarissa, työmotivaatiolla on taipumus kadota. Sitten käydään oikeutta veronmaksajien tulorahoituksella ja loppuviimeksi valtiokonttori maksaa saadun palkantapaisen ja käyvän palkan mukaisen erotuksen.
 
Saapa nähdä ehtivätkö myydä ennen maailmanloppua, tai kurssin sukeltamista. Tulli on pohtinut Bitcoinien kohtaloa jo useamman vuoden ajan. Ajatus myymisestä oli vahva jo 2018, mutta toimenpiteet jäivät uupumaan. Sama palkka kesät, talvet, tekipä jotain tai ei mitään. Lain valmistelutyökin on nopeampaa kuin päätöksenteko tullissa.
Tulli ei ehtinyt. Kiirettä on pitänyt kun Bitcoinien myyntiä on suunniteltu 2018 lähtien, mutta aika ei vain ole riittänyt. Hiljattain Bitcoin romahti. Voi toki nousta uudestaan, mutta myös romahtaa. Noh, sata miljoonaa sinne tai tänne.
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/tulli-ei-ehtinyt-myyda-bitcoinejaan-ennen-romahdusta-tama-ei-ole-meille-sijoitus

Tulli kuuluu valtionvarainministerin valvontaan. Vanhasen Mattia ei sitten kiinnostanut 100 miljoonan löysä raha, joka ei kiinnosta tulliakaan. Tullille bitcoinit ovat ongelma. Bitcoinien kauppa pitäisi siirtää pois tullilta, koska tullissa koetaan ettei asia heille kuulu ja toimenpiteet, jos ollenkaan, ovat hyvin verkkaisia.
 
Viimeksi muokattu:
Mikäköhän on syy kun Kela lähettelee Eurooppalaisia sairausvakuutuskortteja kahden vuoden välein? Vertailun vuoksi Kelan myöntämä sairasvakuutuskorttini on vuodelta 1991. Kolme kymppiä tulee täyteen tänä vuonna.
 
Kelan sivuilta löytyi, jopa nopeasti:

Miksi kortti on voimassa vain 2 vuotta?

Kela tarkistaa 2 vuoden välein, että Suomi vastaa edelleen hoitosi kustannuksista. Esimerkiksi työskentely ulkomailla saattaa siirtää vastuun kustannuksista ja kortin myöntämisestä toiselle maalle. Kela tarkistaa tilanteesi samalla kun korttia uusitaan.
 
Se kelan kortti vuodelta 91 on aika retro.
 
Mä en tiedä edes miten vanha oma kortti on. Se on se mikä silloin 80 luvulla varmaankin on kotiin tullut. Koskaan ei ole ollut tarpeen vaihtaa sitä.
 
Kelan sivuilta löytyi, jopa nopeasti:

Miksi kortti on voimassa vain 2 vuotta?

Kela tarkistaa 2 vuoden välein, että Suomi vastaa edelleen hoitosi kustannuksista. Esimerkiksi työskentely ulkomailla saattaa siirtää vastuun kustannuksista ja kortin myöntämisestä toiselle maalle. Kela tarkistaa tilanteesi samalla kun korttia uusitaan.
Kelan sivulla todetaan että "Kela tarkistaa tilanteesi samalla kun korttia uusitaan". Minulle ei selvinnyt miksi korttia uusitaan. Tilanteen tarkistamisen ymmärrän.
 
Kelan sivulla todetaan että "Kela tarkistaa tilanteesi samalla kun korttia uusitaan". Minulle ei selvinnyt miksi korttia uusitaan. Tilanteen tarkistamisen ymmärrän.
Varmaankin aika automaattinen prosessi tuo. Eli kortti on voimassa 2 vuotta ja kun uusinta hetki tulee kone ajaa henkilötiedot väestörekisteritietojen kautta ja katsoo asuin paikan. Jos ok, lähtee kortti koneeseen ja postitukseen.
 
Pohjanmaalla pulaa rautakourista:
Mistä tuo kiikastaa, onko vuokratyössä huono palkka, kuten yleisökommenteissa väitetään, vai eikö tekijöitä enää löydy?
 
Pohjanmaalla pulaa rautakourista:
Mistä tuo kiikastaa, onko vuokratyössä huono palkka, kuten yleisökommenteissa väitetään, vai eikö tekijöitä enää löydy?
Raskas ja epäterveellinen työ, huono palkka työn raskauteen ja vaarallisuuteen suhteutettuna. En muista koskaan kuulleeni palkkatyötä tekevän hitsarin tai levysepän kehuneen/suositelleen ammatinvalintaansa.
 
Viimeksi muokattu:
Pohjanmaalla pulaa rautakourista:
Mistä tuo kiikastaa, onko vuokratyössä huono palkka, kuten yleisökommenteissa väitetään, vai eikö tekijöitä enää löydy?
Itsellä yli kahdenkymmenen vuoden kokemus. Vuokrafirmat tarjoavat siinä 11-12,50e. Saman saa helpoimmista ja kevyemmistä töistäkin eikä tarvi tuhrata ulkomaalaisten kanssa.
 
EU set to unveil plans for bloc-wide digital wallet​

Tämä on digisaation kannalta aika iso juttu.
Maailma muuttuu ja kohta en tarvitse varsinaista pankkia enään mihinkään.
 
Back
Top