Taloustieteellinen keskustelu
- Viestiketjun aloittaja Mustaruuti
- Aloitus PVM
Otetaan tähän jatkeeksi esimerkki siitä minkälaisilla taloudellisilla resursseilla/realiteeteilla suomalainen yhteiskunta toimii..
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/480ccb97-b0af-4b63-9b5f-d162fda28d90
Kuten professorikin toteaa niin tilanne on suomalaisen yhteiskunnan kannalta erittäin hankala. Ei meillä ole enää varaa lisätä tulonsiirtoja. Puhumattakaan että kykenisimme kustantamaan vastikkeetonta sosiaaliturvaa maahanmuuttajille....
Professori Vuori:
[QUOTE]– En tiedä, onko tälle kehitykselle olemassa mitään muuta takarajaa, kuin maastamuutto (”pako Suomesta”). Ongelma on vaan siinä, että kun päästään sen suhteen kipurajoille, on vähän myöhäistä aloittaa katumusharjoituksia. Nyt niistä ei näy merkkejäkään: puheet kansalaispalkasta (massiivisesta lisätulonsiirrosta työtä tekeviltä ei-työtätekeville) saavat vain epäuskoisena puistelemaan päätään: mihin helvettiin olemme menossa.[/QUOTE]
Oma yhteenvetoni aiheesta on täysin samansuuntainen:
Suomessa joudutaan varsin pian tekemään ratkaisuja julkishallinnon jatkuvasti kasvavien kustannusten ja erityisesti sosiaaliturvan osalta.
- yksinkertaisesti yhteiskunnalla ei enää riitä rahaa jaettavaksi.
- veronmaksajia on Suomessa liian vähän ja heidän osaltaankin vain kaikkein korkeimmista tuloluokista saadaan yhteiskunnalle nettutuottoja.
- velkaa (=tulevaisuuteen siirrettyä verotusta) on jo otettu niin paljon kuin missään järjellisissä rajoissa on mahdollista.
- missään muualla maailmassa ei jaeta (siis ei kyetä jakamaan) samalla tavalla ilmasta vastikkeetonta sosiaaliturvaa kuin Suomessa. (poislukien Norja)
- meilläkin tähänastisen jakamisen on mahdollistanut keskeytymättä yli 10 vuotta kestänyt velanotto.
Omat näkemykseni siitä miten asiat saataisiin seuraavien vuosikymmenien aikana korjattua:
- työllisyysaste on kyettävä nostamaan yli 75%:iin työmarkkinoidan käytettävissä olevasta väestöstä.
- tulonsiirtoja on saatava vähemmäksi ja omalla työllään toimeentulonsa hankkivien määrän pitää lisääntyä
- yrittäjyyttä pitää lisätä kaikilla tasoilla ja tehtävissä
- sosiaaliturvan ja muidenkin tulonsiirtojen osalta pitää lisätä vastikkeellisuutta.
- uudenlaista yhteiskunnallista infrastruktuuria tulee kehittää (liikennettä, tietoliikennettä, tietoturvaa, tekoälyä, robotiikkaa, nano- ja avaruustekniikkaa jne.)
- uudenlaista koulutusta (yrittäjyyden, talousajattelua, yhteisöllisyyttä/sosiaalisuutta, uusien infrastruktuurien toiminnan hallintaa, jne. jne.)
- yhteiskunnallisten valmiuksien lisäämistä ja kehittämistä (puolustusvalmiuden lisäämistä kaikilla nykyaikaisilla tavoilla, perinteisten elämistaitojen opettamista, kehittämistä, hyödyntämistä jne.)
- oikeanlaisen kansainvälisyyden kehittämistä sekä aktiivisuutta vapaiden yhteiskuntien ja yhteisöiden kesken tulee lisätä...Suomi/suomalaiset eivät voi käpertyä suljetuksi yhteiskunnaksi..
Ja, varmasti tarvitaan paljon muutakin...
P.S. Kanadassa, Australiassa, Japanissa, Tanskassakin ja monissa muissa, varsin vauraiksikin mielletyissä maissa on ymmärretty mihin kontrolloimaton kehityssuunta maahanmuuttajien osalta johtaa.. Siellä on otettu käyttöön tiukat kriteerit maahanmuuttoon.
Otetaan tähän jatkeeksi esimerkki siitä minkälaisilla taloudellisilla resursseilla/realiteeteilla suomalainen yhteiskunta toimii..
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/480ccb97-b0af-4b63-9b5f-d162fda28d90
Kuten professorikin toteaa niin tilanne on suomalaisen yhteiskunnan kannalta erittäin hankala. Ei meillä ole enää varaa lisätä tulonsiirtoja. Puhumattakaan että kykenisimme kustantamaan vastikkeetonta sosiaaliturvaa maahanmuuttajille....
Professori Vuori:
[QUOTE]– En tiedä, onko tälle kehitykselle olemassa mitään muuta takarajaa, kuin maastamuutto (”pako Suomesta”). Ongelma on vaan siinä, että kun päästään sen suhteen kipurajoille, on vähän myöhäistä aloittaa katumusharjoituksia. Nyt niistä ei näy merkkejäkään: puheet kansalaispalkasta (massiivisesta lisätulonsiirrosta työtä tekeviltä ei-työtätekeville) saavat vain epäuskoisena puistelemaan päätään: mihin helvettiin olemme menossa.
Oma yhteenvetoni aiheesta on täysin samansuuntainen:
Suomessa joudutaan varsin pian tekemään ratkaisuja julkishallinnon jatkuvasti kasvavien kustannusten ja erityisesti sosiaaliturvan osalta.
- yksinkertaisesti yhteiskunnalla ei enää riitä rahaa jaettavaksi.
- veronmaksajia on Suomessa liian vähän ja heidän osaltaankin vain kaikkein korkeimmista tuloluokista saadaan yhteiskunnalle nettutuottoja.
- velkaa (=tulevaisuuteen siirrettyä verotusta) on jo otettu niin paljon kuin missään järjellisissä rajoissa on mahdollista.
- missään muualla maailmassa ei jaeta (siis ei kyetä jakamaan) samalla tavalla ilmasta vastikkeetonta sosiaaliturvaa kuin Suomessa. (poislukien Norja)
- meilläkin tähänastisen jakamisen on mahdollistanut keskeytymättä yli 10 vuotta kestänyt velanotto.
Omat näkemykseni siitä miten asiat saataisiin seuraavien vuosikymmenien aikana korjattua:
- työllisyysaste on kyettävä nostamaan yli 75%:iin työmarkkinoidan käytettävissä olevasta väestöstä.
- tulonsiirtoja on saatava vähemmäksi ja omalla työllään toimeentulonsa hankkivien määrän pitää lisääntyä
- yrittäjyyttä pitää lisätä kaikilla tasoilla ja tehtävissä
- sosiaaliturvan ja muidenkin tulonsiirtojen osalta pitää lisätä vastikkeellisuutta.
- uudenlaista yhteiskunnallista infrastruktuuria tulee kehittää (liikennettä, tietoliikennettä, tietoturvaa, tekoälyä, robotiikkaa, nano- ja avaruustekniikkaa jne.)
- uudenlaista koulutusta (yrittäjyyden, talousajattelua, yhteisöllisyyttä/sosiaalisuutta, uusien infrastruktuurien toiminnan hallintaa, jne. jne.)
- yhteiskunnallisten valmiuksien lisäämistä ja kehittämistä (puolustusvalmiuden lisäämistä kaikilla nykyaikaisilla tavoilla, perinteisten elämistaitojen opettamista, kehittämistä, hyödyntämistä jne.)
- oikeanlaisen kansainvälisyyden kehittämistä sekä aktiivisuutta vapaiden yhteiskuntien ja yhteisöiden kesken tulee lisätä...Suomi/suomalaiset eivät voi käpertyä suljetuksi yhteiskunnaksi..
Ja, varmasti tarvitaan paljon muutakin...
P.S. Kanadassa, Australiassa, Japanissa, Tanskassakin ja monissa muissa, varsin vauraiksikin mielletyissä maissa on ymmärretty mihin kontrolloimaton kehityssuunta maahanmuuttajien osalta johtaa.. Siellä on otettu käyttöön tiukat kriteerit maahanmuuttoon.[/QUOTE]
Unohdit olennaisia asioita. Eli veropohjan laajentamisen koskemaan myös pääomatuloja ja ennen kaikkea tulojen piilottamisen estämistä. Pelkästään konsernien sisäisen hinnoittelun ja ylikorkolainoituksen estäminen lisäisi verotuloja huomattavasti. Siirtohinnoittelun estäminen, tytäryhtiöostojen rajoittaminen, holdingyhtiövelkaantumisen estäminen jne. jne. Pelkästään näillä toimenpiteillä saataisiin verotuloja kasvatettua todella merkittävästi. Sen lisäksi työsuhteiden ketjuttamisen kieltäminen (myös valtiolta) ja rajoitukset vuokratyön käytölle olisivat hyvä alku.
Jos haluat käytännön esimerkkejä siitä, mitä tarkoitan, löydät pari hyvää tutustumiskohdetta nykyisestä hallituksestamme.
Ilman noita toimenpiteitä, esittämäsi toimenpiteet eivät valitettavasti merkitse mitään. Maahanmuutto liittyy toki näihin. Sitä ei tarvita Suomessa taloudellisessa mielessä kuin hyvin vähäisessä määrin.
Niin että rikkaita vielä löytyy Suomesta ja heidän verotustaan voisi lisätä?
Ja, olihan tuossa kaaviossakin parin korkeimman tulonsaajaluokan osalta varaa korottaa verotusta, vai mitä?
Pääomatuloista verotetaan jo 30%:ia, ilmeisesti niitä voisi korottaa, vai?
- sanoisin että yhteiskunnan osalta mennään aika ohuilla jäillä jos näiden muutamien suurituloisten verotuksella koetataan tasapainottaa julkishallinnon kustannuksia.
- samalla tavalla käy myös pääomaverotuksen osalta..viimeisetkin merkittävimmistä sijoittajista katoaisivat ulkomaille. Toki suurimmat ovat jo lähteneet. Ja koko ajan suomalaisyrityksiä siirtyy ulkomaalaisten omistukseen.
- sama koskee muutakin kansainvälistä liiketoimintaa.. Niiden verottaminen ei toisi merkittävää apua Suomen julkishallinnolle. Se johtaisi vain entistäkin suurempaa ulosliputukseen..
Kaiken kaikkiaan verotuksen kiristäminen on täydellisesti väärä keino maailman korkeimman kokonaisveroasteen yhteiskunnassa. Jokainen lisäeuro julkishallinnon tuhlattavaksi heikentää kansalaisten ja yritysten toimintaedellytyksiä..Kansalaiset menettävät ostovoimaa, yritystoiminnan kilpailukyky heikkenee.
Verotusta pitäisi alentaa kaikin mahdollisin tavoin. Se parantaisi suomalaisen yhteiskunnan kilpailukykyä..kaikkien osalta.
Kylläpä maailma olisikin helppo jos kaikki talouden ongelmat saataisiin korjattua veroja lisäämällä.
- tätä on meillä toki kokeiltu eniten koko maailmassa..(toki muutaman muun maan ohella).. Ikävä kyllä tämä tie on lopussa. (velkaakin on jo otettu tulevien veronmaksajien kustannettavaksi)
- onneksi Suomen hallitus (olipa vastuuussa kuka tahansa) ei kykene tuhoamaan suomalaista liike-elämää järjettömällä verotukselle..mutta voi tietenkin ajaa "lypsävät lehmät" rajan taakse.
kimmo.j
Respected Leader
Unohdit olennaisia asioita. Eli veropohjan laajentamisen koskemaan myös pääomatuloja ja ennen kaikkea tulojen piilottamisen estämistä. Pelkästään konsernien sisäisen hinnoittelun ja ylikorkolainoituksen estäminen lisäisi verotuloja huomattavasti. Siirtohinnoittelun estäminen, tytäryhtiöostojen rajoittaminen, holdingyhtiövelkaantumisen estäminen jne. jne. Pelkästään näillä toimenpiteillä saataisiin verotuloja kasvatettua todella merkittävästi. Sen lisäksi työsuhteiden ketjuttamisen kieltäminen (myös valtiolta) ja rajoitukset vuokratyön käytölle olisivat hyvä alku.
Jos haluat käytännön esimerkkejä siitä, mitä tarkoitan, löydät pari hyvää tutustumiskohdetta nykyisestä hallituksestamme.
Ilman noita toimenpiteitä, esittämäsi toimenpiteet eivät valitettavasti merkitse mitään. Maahanmuutto liittyy toki näihin. Sitä ei tarvita Suomessa taloudellisessa mielessä kuin hyvin vähäisessä määrin.[/QUOTE]
Miten verotuksen kiristäminen voi parantaa noita vahventamiani kohtia?
Kyseinne lista on ihan hyvä ja moni kohta on just kuin omalta näppikseltä, mutta sitten ne keinot...
Julkishallinto on meillä ylisuuri ja sitä pitää pienentää.
krd
Ylipäällikkö
Mitähän tilastoja kannattaisi Kiinan osalta seurailla? https://www.hs.fi/talous/art-2000005955583.html?ref=rss
Artkkelissakin mainittu virallinen lukema seuraa puolueen linjaa niin ällistyttävällä tarkkuudella että aivan purematta sitä ei voi niellä.
Artkkelissakin mainittu virallinen lukema seuraa puolueen linjaa niin ällistyttävällä tarkkuudella että aivan purematta sitä ei voi niellä.
Miten verotuksen kiristäminen voi parantaa noita vahventamiani kohtia?
Kyseinne lista on ihan hyvä ja moni kohta on just kuin omalta näppikseltä, mutta sitten ne keinot...
Julkishallinto on meillä ylisuuri ja sitä pitää pienentää.[/QUOTE]
Kysymykseen ei ole kaunista vastata kysymyksellä mutta jos nyt sallit niin teen näin. Eli tummentamasi kohdat.
1. Työllisyysaste yli 75%.
2. Yrittäjyyden lisääminen.
Kysymys kuuluu: Miksi noiden pitäisi nousta?
Syy, miksi kysyn tätä on se, että molemmat asiat ovat jargonia. Ne ovat heittoja joilla ei itsessään ole mitään arvoa. Epäilet sanaani? Niin pitääkin. Salli minun osoittaa pointtini. Otetaan tuo työllisyysaste ensin. Virallinen jargon kertoo, että jotta hyvinvointivaltio pelastuu, työllisyysasteen pitää nousta jonnekin tasolle. Ok. Tehdään siis laki, jolla työttömät pistetään keräämään risuja teiden varsilta. Palkkana he saavat nykyistä työttömyyskorvausta vastaavan rahasumman. Hop. Työllisyysaste on 100%. Onko kaikki nyt hyvin? No ei tietenkään. Ainoa, mikä muuttui on se, että meillä on maailman suurin risukeko. Me tarvitsemme työpaikkoja joista saa elämiseen riittävän palkan. Pelkkä työllisyysaste numerona ei merkkaa yhtään mitään. Huomasit varmasti, että en puhunut vain verotuksesta vaan myös työsuhteiden luonteen muuttamisesta. Pätkätyöt ja vuokratyö ovat oikeasti iso ongelma koska ne estävät aitojen työpaikkojen syntymistä. Jokainen joka on nähnyt työn murroksen 90-luvulta asti tietää tämän. Ja myös sen, että kyseessä on valittu politiikka, ei mikään deterministinen pakko.
Tuo yrittäjyyden lisäämisen jauhaminen ärsyttää minua aivan helkutisti. Ihan kuin jokainen ihminen sopisi yrittäjäksi. Mistä hel**tistä tavallinen ihminen hommaa bisnesidean, rahoituksen jne. jne. jne. Käytännössä tuolla tarkoitetaan juurikin oman työpanoksen muuttamista "yrittämiseksi" eli siirtymistä jälleen käytännössä vain epätyypilliseen työsuhteeseen. Tästä asiasta en viitsi edes keskustella enempää, koska olen sen verran aiheen kanssa ollut tekemisissä ja maksanut perkeleellisesti monessa mielessä ymmärtääkseni nuo asiat. Totta kai yrittämistä voidaan tukea monilla tavoilla mutta se, että hölötetään jostain yrittäjyyden kasvusta ratkaisuna on pelkkää paskaa.
Miksi se verotus sitten. Se nyt vain on niin, että mitä suurempi osa tulovirrasta siirretään verotuksen ulkopuolelle, sitä hankalammaksi asiat muuttuvat. Jokainen ymmärtää tämän. Ihan kuin ymmärtää senkin, että harva niitä veroja rakastaa. Mutta ne ovat kaikkien etu pitkän päälle. Ennen kaikkea juuri niiden rikkaiden jotka nyt välttävät verot.
"Yrittäjyys sitä, yrittäjyys tätä - älä paskomatta jätä..."
Mitä helvetin yrittämistä se on, että myyt työtäsi yhdelle firmalle sen työnjohdon alaisena ja soppari jopa kieltää palveluiden myymisen muille osapuolille + tietenkin hirveät rangaistusmaksut kaikista rikkomuksista. Riski sulle ja edullinen nöyrä työpanos mulle - oikeaa taloudellinen riippumattomuus mahdollistaa sen, että tuollaiseen orjasoppariin ei nimeä tarvitse laittaa.
Nykyajan torppareita.
D
Deleted member 2762
Guest
Ja se on mielenkiintoista, että miten verottaja sitten suhtautuu näihin ”yrittäjiin”
Ensiksi TE-toimisto kannustaa höppänän yrittäjäksi ja sitten kun myyt työpanostasi yritykselle, niin jos et asioitasi osaa oikein hoitaa niin verottaja käy päälle kuin ilmestyskirjan peto. Vierestä olen saanut paria tällaista tapausta seurata ja se on ollut siinä ja tässä ettei ole mennyt poloisilta talo alta mätkyihin.
arix
Respected Leader
krd
Ylipäällikkö
Lähinnä mietin mihin muihin lähteisiin voisi nojautua. Esim. Valaistusmuutos vs. Bkt: https://www.investors.com/politics/...iterally-on-chinas-and-russias-fake-gdp-data/
Katuvalojen määristä ei vain löydy kovin kattavaa tilastoa.
Katuvalojen määristä ei vain löydy kovin kattavaa tilastoa.
Yhdelle firmalle alihankkijana toimiminen helposti johtaa siihen, että et ole yrittäjä vaan vakituiseen työsuhteeseen verrastettu palkansaaja. Ja ongelmat sitten "kuka maksaa" tasoa...
Siis KELA/verottajan tulkinta...
lukkarinapulainen
Majuri
Löytyikö keinoja, jotka eivät ole 'epäinhimillisiä' tai jotka eivät riko kansainvälisiä kompakteja?
Kehitysapu on selvästi kiihdyttänyt väestöräjähdystä ainakin Afrikassa. Hidastuisiko se lopettamalla kys. apu? Nälänhätä, todella epäinhimillistä (mutta vielä laajempi nälänhätä tulevaisuudessa ilmeisesti ei, lännen resurssien loppuessa).
Konkreettiset vaatimukset kehitysapua saavalle valtiolle ja sterilisaatio yksilötasolla ruoka-apua vastaanottavalle. Lähes ultrafasismia.
Se että sosiaaliturvaa muutetaan nykyistä enemmän vastikkeelliseksi ei suinkaan tarkoita työllisyysasteen muutosta.. Varsin pienellä miettimisellä on mahdollista löytää muutakin vastikkeellisuutta kuin "risusavotat".
Monille kyseiset pätkä-/vuokratyöt sopivat erittäin hyvin. Niiden käyttö tulee varmasti lisääntymään työmarkkinoilla. Se on hyvä. Työ on eräs tuotantotekijä - Sen hankinta/käyttö tulee olla joustavaa ja tarkoituksenmukaista. Hyvin harva haluaa palkata sähkömiehen( tai putki- yms. remonttimiehen) pidemmäksi aikaa kuin on tarpeellista. Eikä oikein kohdistettu/mitoitettu työnteko suinkaan poista tarvetta pidempiaikaisten työpaikkojen osalta. Mahdollisimman suuren/korkean työllisyyden saavuttamiseksi tulisi käyttää kaikki mahdolliset keinot.. Se on loppuviimeksi hallituksen tärkein tehtävä.
Jokainen työntekijä on pohjimmiltaan yrittäjä.. Jos työn käyttäminen tuotannossa luo taloudellista hyötyä työnantajalle hän todennäköisesti jatkaa työntekijän työsuhdetta..kielteisessä tapauksessa ei jatka. Seurauksena työntekijä joutuu tarjoamaan työpanostaan/osaamistaan muualle (=kysymään töitä). Se on loppuviimeksi täysin toissijaista miten yhteiskunnalle tulevat verotus ja muut sosiaaliturvamaksut hoidetaan. Siihen löytyy helposti nykyaikaisia keinoja sekä mahdollisuuksia.. Jos ihminen haluaa tehdä työtä oman ja perheensä hyvinvoinnin eteen hän osaa olla (ja on) myös yrittäjä.
Nykyisellään työnantajat ovat käytännössä valtion/yhteiskunnan vouteja.. He perivät työntekijöiden verot, sosiaaliturva-, työttömyys-, eläke-, ay-, (mahd. ulosottomiehen pidätykset) yms. maksut sekä huolehtivat niiden tilityksestä valtion/yhteiskunnan erilaisialle laitoksille. Lisäksi työnantaja maksaa netto-osuuden palkasta työntekijän pankkitilille.
- miksi tällaisten rutiineiden hoidon pitää olla työnantajien vastuulla?
- miksei työntekijät hoida itse omaan toimeentuloonsa(eläkkeitä myöten) vaikuttavien tilitysten suorittamista?
- itse olen aina hienokseltaan ihmetellyt miksi työntekijät pitävät tällaista käytäntöä jopa itsestään selvänä asiana?
- ehkä asia muuttuisi jos lakiin tulisi työnantajalle oikeus periä/vähentää tällaisesta (laskenta- ja tilitysrumbasta) aiheutuvat kustannukset suoraan ko. työntekijän palkkasummasta.
Liiketoiminnan, teollisuuden jne. verotusta tulisi harkita kokonaan aiheuttamisperiaatteella. Eihän tehtaat tai teollisuus yleensäkään tarvitse/käytä sosiaaliturvaa, terveydenhuollon palveluita, eläkettä jne. Sen sijaan voitaisiin ajatella että liike-/teolliseen toimintaan kohdistuisi vain sellaisia yhteiskunnallisia maksuja joista on suoranaista taloudellista vaikutusta ko. yritystoiminnalle. Esimerkiksi osuus liikenneväylien kustannuksista, jossain määrin esim. yliopistojen tutkimus jne. toiminnasta, maanpuolustuksesta, yleisestä turvallisuudesta, lainsäädännön ja oikeuslaitoksen toiminnasta jne.
En minä sinällään ole mikään verojen vastustaja. On ymmärrettävää että toimiva yhteiskunta tarvitsee rahoitusta. Sitä en kuitenkaan ole koskaan hyväksynyt että kovalla vaivalla ansaittuja/kerättyjä yhteisiä varoja käytetään väärin ja hyödyttömällä tavalla. Tässä Suomi on ikävä kyllä huono esimerkki. Olemme päätyneet maaksi jossa on eräs maailman korkeimmista kokonaisveroasteista..Eikä tämä tilanne suinkaan korjaannu verotusta lisäämällä.
Käytännössä on aivan samantekevää kenelle/keille myy oman tai yrityksensä palveluita. Tottakai tällaista voi kiertää mutta sellainen on kuitenkin huono ratkaisu. Toisaalta pienellekin yrittäjälle, siin yksittäiselle työntekijällekin olisi hyvä että löytäisi useampia "tukijalkoja".
Tällainen on kuitenkin eräs esimerkki yhteiskunnan kielteisestä suhtautumisesta yrittämiseen/yrittäjyyteen. Miksi näin - sille on syynsä?
- suomalaisessa yhteiskunnassa on ikävä kyllä sellaisia toimijoita sekä organisaatioita jotka eivät halua yrittäjyyden lisääntymistä tai ainakaan menestymistä yrittäjänä.
- enkä tarkoita että yrittäjyys olisi kaikille ja kaikkiin tilanteisiin hyvä/paras ratkaisu. Monessa tapauksessa se kuitenkin on hyvä ratkaisu oman osaamisen hinnoitteluun/myymiseen.
Sanotaanko nyt niin, että näkemyksemme työstä, yhteiskunnasta, talouden mekanismeista ja rakenteista, tulonmuodostuksesta, verotuksen rakenteesta ja kohdistumisesta jne. poikkeavat toisistaan niin paljon, että en katso kannattavaksi kommentoida asiaa.
Umkhonto
Ylipäällikkö
Tällainen on monelle arkipäivää, vaikka voi tuntua kaukaiselta niissä perheissä, joissa mietitään että pitäisikö se Mersun katumaasturi vaihtaa uuteen tänä vuonna vai vasta ensi vuonna? Tai että lomaillaanko tänä talvena kolme viikkoa Uudessa-Seelannissa vaiko Saariselällä?
Meidän perheessä ei ole nälkää tai muutakaan suurta puutetta tarvinnut koskaan kokea, mutta muistan kyllä lapsena sen ettei ollut merkkivaatteita tai ulkomaanmatkoja. Tai että en ole koskaan edes kokeillut laskettelua, vaikka kaverit perheineen kävivät milloin Itävallassa milloin Åressa laskettelemassa. Tänä päivänä kontrasti oikeasti hyvätuloisiin näkyy esim. siinä kun omat teinit valittavat saavansa niin vähän rahaa verrattuna johonkin kavereihinsa, joilla on mopoautot ja muut vehkeet ja kuukausirahaa saavat 300 €. Eivät silti aina halua ymmärtää tai ainakaan myöntää miten hyvin asiat ovat verrattuna vaikkapa tuossa alla olevassa artikkelissa mainittuihin.
Niukka elämä lyö maahan
Yksinhuoltajien epätoivo. Yrittäjien ulosottokierre. Häpeä kolmannessa polvessa. Itsemurha-ajatukset. HS:n niukkuuskysely paljastaa suomalaisen kurjuuden.
Meidän perheessä ei ole nälkää tai muutakaan suurta puutetta tarvinnut koskaan kokea, mutta muistan kyllä lapsena sen ettei ollut merkkivaatteita tai ulkomaanmatkoja. Tai että en ole koskaan edes kokeillut laskettelua, vaikka kaverit perheineen kävivät milloin Itävallassa milloin Åressa laskettelemassa. Tänä päivänä kontrasti oikeasti hyvätuloisiin näkyy esim. siinä kun omat teinit valittavat saavansa niin vähän rahaa verrattuna johonkin kavereihinsa, joilla on mopoautot ja muut vehkeet ja kuukausirahaa saavat 300 €. Eivät silti aina halua ymmärtää tai ainakaan myöntää miten hyvin asiat ovat verrattuna vaikkapa tuossa alla olevassa artikkelissa mainittuihin.
Niukka elämä lyö maahan
Yksinhuoltajien epätoivo. Yrittäjien ulosottokierre. Häpeä kolmannessa polvessa. Itsemurha-ajatukset. HS:n niukkuuskysely paljastaa suomalaisen kurjuuden.
Miten lohdutonta voi olla ihmisen elämä Suomessa, miten kurjaa ja toivotonta. HS:n niukkuuskyselyn vastaukset ovat järkyttävää luettavaa.
Kysyimme viime keväänä Helsingin Sanomien lukijoilta, kuinka niukkuudessa eläminen, siis vähävaraisuus, köyhyys, pitkäaikainen rahapula, on vaikuttanut heidän elämäänsä, esimerkiksi omaan toimintakykyyn ja luovuuteen.
Vastauksia tuli yli neljätuhatta.
Kuka olisi uskonut, että niiden kuvaama todellisuus olisi näin karmea. Ihminen toisensa perään kertoo, että on köyhyyden nujertamana yrittänyt päättää päivänsä tai harkitsee tekevänsä sen eläkkeelle jäädessään tai kun lapset ovat aikuisia.
Paljon on myös vastauksia, joista huokuu viha ja raivo päättäjiä, yhteiskuntaa, systeemiä, koko elämää kohtaan. Mitä jää jäljelle, kun jäljellä ei ole mitään? Tai on velkaa niin, ettei siitä pääse koskaan eroon.
Niin moni tässä maassa kokee, että mitään toivoa ei näy.
Olen vakavasti harkinnut itsemurhaa, ulospääsynä taloudellisesta tilanteesta. Mutta se tuntuu edelleenkin väärältä lapsia kohtaan, sanoo yksi.
Olen suunnitellut tekeväni itsemurhan työni päättyessä. Vain näin en jää kenenkään armoille, sanoo toinen.
Minua on kiusattu lapsesta asti, koska olen köyhä. Muistan jo kymmenvuotiaana toivoneeni kuolemaa, ettei äidin tarvitsisi käyttää vähiä rahojaan ruokkimiseeni, kertoo kolmannen polven köyhä.
Eläkeiän oon ratkaissut niin, että tapan itseni myöhemmin. Ihmisten mielestä se on kamala ajatus, mun mielestä helpottava. Että saisi joskus edes kontrollin tähän kurjuuteen. Ei tarttis eläkeikää olla kuset housussa jossain, missä kukaan ei edelleenkään välitä, sanoo yksineläjä.
On kuin kädet olisi sidottu, tai eläisi häkissä – ulospääsyä ei ole nähtävillä, kuvailee yksi vastaaja.
Toimittaja Anna-Stina Nykänen luki kyselyyn tulleita kurjuuden kuvauksia Kansalaistorilla ja suuntasi sanat kohti Eduskuntataloa:
Tutkijat ovat nyt analysoineet kerättyjä vastauksia. Kokenut köyhyyden asiantuntija, tutkija Sakari Kainulainen Diakonia-ammattikorkeakoulusta sanoo, ettei ole aiemmin törmännyt tutkimuksissa yhtä massiiviseen itsetuhon ja vihan määrään.
”Uutta oli myös se, että monissa vastauksissa itsemurhasta puhuttiin järkeillen, harkittuna ratkaisuna ongelmiin, eikä asiana, johon ajaudutaan”, Kainulainen sanoo.
Samalla, kun Suomi on maailman onnellisin maa, osa meistä on syvästi onnettomia.
Neljäntuhannen ihmisen näytteestä ei voi päätellä sitä, kuinka yleistä tällainen epätoivo Suomessa on. Mutta vastaukset paljastavat sen mekanismin, jolla niukkuus ihmiseen vaikuttaa, sanoo tutkimusryhmän vetäjä Juho Saari. Hän on Tampereen yliopiston sosiaali- ja terveyspolitiikan professori ja yhteiskuntatieteiden tiedekunnan dekaani.
Tutkimus osoittaa sen, miten jatkuva rahapula ja niukkuus lannistaa ihmisen, alentaa elämänlaatua ja vie uskon tulevaisuuteen.
”Monilla ihmisillä ei ole mitään liikkumavaraa raha-asioissa. He elävät veitsenterällä”, Saari sanoo.
On lähdettävä puhumaan niukkuudesta kasvotusten sitä kokeneen kanssa.
Nummelassa oven avaa Tiina Similä. Hän tuntee niukkuuden sekä kotoa että töistä. Hän on kolmen nuoren yksinhuoltaja ja tekee töitä mielenterveys- ja päihdekuntoutujien hoitajana.
Similä ei ihmettele kyselyn rajuja vastauksia. Töissä hän kohtaa myös itsemurhaa yrittäneitä. Hän yrittää auttaa ihmisiä pysymään yhteiskunnan kelkassa ja saamaan sitä tukea, joka heille kuuluu.
Kotona hän ei sitten enää aina jaksakaan tehdä sitä samaa.
”Olen hyvä auttamaan, mutta sikahuono pyytämään apua. Sitä on pitänyt opetella.”
Similä on 41-vuotias ja ollut yksinhuoltajana yksitoista vuotta. Rahasta on ollut koko ajan tiukkaa, ja tulot putosivat entisestään, kun hän vaihtoi teknisen piirtäjän työt unelma-ammattiinsa eli hoitoalaan, toisten auttamiseen.
Nooa on nyt 14, Onni 15 ja Eetu 18. Kaikki asuvat kotona. Pojat ovat reippaita, sanavalmiita, energisiä nuoria miehiä.
Samaan aikaan kun pojat ovat kasvaneet, perheen menot ovat lisääntyneet. Isot pojat syövät enemmän. Vaatetta kuluu ja varsinkin kenkiä. Vesilaskukin kasvaa, Similä listaa.
Ensin maksetaan aina vuokra, sitten tulee ruoka. Harrastuksiin ei ole koskaan ollut varaa eikä matkoihin. Mutta velkaa ei onneksi ole.
Similä on aina ollut töissä. Aina, aina, aina, hän sanoo. Palkka vain on aina ollut niin pieni, ettei sillä tahdo pärjätä. Toki perhe saa asumistukea ja elatusapua. Mutta silti.
Jatkuva sinnittely on kuluttavaa. Saati sitten, kun elämässä tulee eteen muitakin hankaluuksia.
Similän perheen alamäki alkoi viisi vuotta sitten, kun yhtä pojista alettiin kiusata koulussa. Poika oireili kotona niin rajusti, että se oli rikkoa koko perheen. Keskinäiset välit olivat kovilla, tuli masennusta ja elämänhaluttomuutta.
”Se iski koko perheen maahan.”
Vaikka kiusaaminen ei jatkunut pitkään, sen seuraukset tuntuvat perheessä vieläkin, Similä sanoo.
Hän taisteli kuin naarastiikeri saadakseen perheelle apua, mutta koki saman kuin moni niistä, joita hän työkseen auttaa. Ovi suljettiin nenän edestä juuri silloin, kun apua olisi eniten tarvinnut.
”Yhtään kertaa kukaan aikuinen ei keskustellut pojan kanssa, eikä hänelle useista pyynnöistä huolimatta tarjottu terapiaa.”
Pojasta tuli lastensuojelun asiakas, kun hän alkoi kiusaamisen takia lintsata koulusta. Joitakin kertoja perhe on lyhyesti tavannut tukihenkilöä. Mutta avuksi on annettu vain lääkkeitä, Similä kertoo.
Samanlaista kohtelua hän näkee töissäkin.
”Suomessa on olemassa hienoja lääkkeettömiä hoitokeinoja ja ennalta ehkäisevää mielenterveystyötä. Niihin vain eivät rahat riitä. Kaikkialla sanotaan, että on resurssipula. Mihin ne yhteiskunnan rahat oikein menevät, jos lapsikin pitää hoitaa lääkkeillä hiljaiseksi?”
Similän mielestä tämä on se tapa, jolla ihminen Suomessa nujerretaan. Ensin sinnittelet ja yrität kaikkesi, ja sen kerran, kun et jaksa ja huudat apua, kukaan ei kuule.
Ei ihme, jos alkaa tuntea yhä enemmän vihaa tai epätoivoa.
Tiina Similä tuntee niukkuuden. Hän on kolmen pojan yksinhuoltaja ja auttaa työkseen mielenterveys- ja päihdekuntoutujia. (KUVA: Jukka Gröndahl / HS)
Similänkin mielialat aaltoilevat.
”Välillä iskee totaalilamaannus. Mietin, muuttuuko tämä koskaan.”
Joskus tulee paniikki, joka tuottaa myös fyysisiä oireita. Koko kroppa tärisee. Silloin hän kyhjöttää vuoteella ja pelkää. Mitä hän pelkää? Hän miettii, miten pitkälle ihmisen voimat voivat riittää ja tuleeko nyt romahdus.
Mutta itsemurhaa, ei, sitä hän ei mieti.
”Nämä kolme pitävät minut pinnalla. Olen heidän äitinsä ja huolehdin heistä. Ja elämänhalu on kova.”
Entä jos pojille tulee riita tai tappelu? Miten itse pärjäisi kolmen kasvavan, itseään ja rajojaan etsivän nuoren kanssa? Similällä on onneksi napakka ote.
Ajatteleeko Similä koskaan, mitä hän tekee sitten, kun pojat ovat aikuisia? Ei. Tässä hetkessä on tarpeeksi.
HS:n niukkuuskyselyssä selvitettiin elämänlaatua usein kysymyksin.
Yksi ulottuvuus oli käytettävissä olevan rahan määrä. Toinen tärkeä osa-alue oli mieliala. Kolmas oli asema eli se, onko voinut elämässä toteuttaa omat tavoitteensa.
Yksinhuoltajat olivat kaikilla kolmella elämänlaadun osa-alueella muita huonommassa jamassa:
Heillä oli heikko taloudellinen tilanne. Mieliala oli matalalla. Eivätkä he kokeneet, että olisivat saavuttaneet sen, mitä elämässä halusivat.
Toki vaikeuksissa olivat myös pienituloiset, työttömät ja yksinäiset. Mutta vertailun vuoksi: Esimerkiksi opiskelijoilla saattoi olla vähän rahaa, mutta silti kivaa ja uskoa siihen, että asema paranee jatkossa. Työtön taas oli ehkä köyhä eikä uskonut asemansa paranevan, mutta mieliala ja ihmissuhteet olivat ehkä silti kunnossa.
Eikö vauva tuo yksinhuoltajalle onnea? Eikö helpota ajatella, että talous paranee, kun lapset lähtevät kotoa? Ei se ole noin yksinkertaista.
Vastaukset ovat hätkähdyttäviä.
Yksinhuoltajat eivät välttämättä ajattele, että lasten aikuistuessa oma elämä kohenee. Myös tulevaisuus on toivoton ja itsetuhoinen.
Miksi näin?
Kainulaisen mielestä se kertoo totaalisesta väsymyksestä ja masennuksesta. Vaatimusten on täytynyt jo kauan aikaa sitten mennä yli oman kestävyyden. Sinnitellään hengissä.
Ei uskalleta elätellä toiveita, että pystyisi vielä hankkimaan uuden ammatin tai puolison.
Kainulainen miettii, miten yksinhuoltajan lapsiin vaikuttaa se, jos äidillä tai isällä on pääsääntöisesti epätoivoisia ajatuksia. Jos vanhempi elää kaiken aikaa sellaista elämää, jota ei haluaisi elää, jaloissa lapsia ja postiluukusta putoavia laskuja.
Sitä vanhemmat itsekin miettivät kyselyn vastauksissa.
Niukkuus ja pienillä tuloilla sinnittely lisää yksinäisyyttä. Myös perheiden verkostot kutistuvat. Koko elämä supistuu. Se tulee vastauksissa esiin kerta toisensa jälkeen. Ei voi käydä, kutsua, mennä mukaan. Ei ole rahaa eikä energiaa. Kaikki ajatukset ovat kiinni selviytymisessä.
En halua olla ihmisten kanssa tekemisissä, koska vaarana on, että joku haluaa esim. kahville tai muuta, ja vituttaa keksiä tekosyitä, miksi en pääse. Tai hävettää sanoa, ettei oo rahaa. Mulla ei siis ole esim. siistejä vaatteita, joissa kehtaisin liikkua juuri missään ruokakauppaa pidemmällä, kertoo yksi vastaajista.
Elämän supistuminen on tuttua myös Tiina Similälle. Hän sanoo, että kesti kauan myöntää, että on yksin ja yksinäinen.
”Välillä mietin, mitä mä olen mun elämälle tehnyt, kun piirit on näin pienet.”
Kesällä hän oli romahtaa, kun sosiaalisessa mediassa muut suunnittelivat lomiaan. Sitten hän rohkaisi mielensä ja pyysi julkisesti, että ottakaa minut mukaan. Toive toteutui.
Pojatkin pääsivät omien kavereidensa mökeille.
HS:n kyselyn vastaukset auttavat ymmärtämään suomalaista köyhyyttä ja sen syitä. Jos ei ole itse kokenut köyhyyttä, voi kuvitella, että sitä ei Suomessa olekaan. Että kyllä pienelläkin palkalla ja tukien varassa hyvin pärjää, jos vain on kunnon ihminen.
Täällä syttyy helposti kiista siitä, kuka on oikeasti köyhä tai näyttääkö joku köyhältä vai ei. Köyhäksi kelpuutetaan ihminen, joka on totaalisesti menettänyt elämänsä hallinnan tai jonka elämää hallitsee sairaus tai päihteiden käyttö.
Kuitenkin Suomessa on paljon jatkuvassa niukkuudessa, puutteessa ja taloudellisessa umpikujassa eläviä ihmisiä, joista ei näy päälle, että he ovat köyhiä. He pitävät sen visusti salassa.
He käyvät töissä, pesevät tukkansa, siivoavat kotinsa, kasvattavat lapsia kaikessa hiljaisuudessa. Tulot eivät vain riitä menoihin.
Jos ihmetyttää, miten se on mahdollista, vastauksia on karkeasti ottaen kaksi: Jotkut saavat vähemmän kuin ulkopuolinen osaisi arvata. Joillakin taas on menoja, joista emme tiedä.
Mitä pienemmät tulot ihmisellä on, sitä enemmän toimeentulo vaihtelee viikoittain: on rahattomia viikkoja ja parempia päiviä. Hyvätuloinen pärjää aina jotenkin. Eivätkä tulot kerro kaikkea. Pitää ottaa huomioon myös esimerkiksi velat ja vastuut.
Kyselystä selviää karu, inhimillinen totuus.
Ihmisillä on velkoja ja vastuita, joista ei aina ole juridista näyttöä. Ei siis ole papereita rahojen liikkeistä. Lainataan siskoille ja veljille ja poikaystävälle. Ja kohta ollaan itse pulassa.
”On myös riippuvuussuhteita, jotka ajavat ohi kaiken järkevän toiminnan”, Kainulainen sanoo.
Hän luuli hetken virheeksi sitä, että 60-vuotias vastaaja kertoi kyselyssä olevansa yksinhuoltaja. Mutta kyllä, kaksi 40-vuotiasta lasta eli hänessä kiinni kotona.
Monissa vastauksissa aikuiset ihmiset kertovat, että saavat äidiltä ruokarahaa. Nelikymppisetkin.
”Mitkään lait ja viranomaisten säädökset eivät ota huomioon tällaisia perherakenteita. Ihmisillä on sidoksia, joiden takia he tekevät vaikka mitä toisen puolesta, vaikka virallisesti ei pitäisi.”
Äidin tai isän osa ei välttämättä pääty koskaan. Kuitenkin vain vauvojen vanhempien jaksamisesta kannetaan huolta, vaikka vauvat eivät käytä huumeita eivätkä ole väkivaltaisia, miettii Kainulainen.
Ei vanhempien varassa eläminen mikään ilo ole.
Äitini on koko elämäni ajan käyttänyt rahaa vallan välineenä. Saamani taloudellinen tuki on mielestäni suhteeton kiristyksen ja syyllistämisen määrään.
Lohduttomia ovat myös avioerot, joissa hyvinvointi voi hetkessä kääntyä hädäksi, kun yritetään säilyttää lapsilla sama elintaso ja ympäristö, johon he ovat tottuneet.
Olen velkavankeudessa kahdeksan vuoden velkajärjestelyn kautta, elän 500 eurolla kuukaudessa. Vaikeudet alkoivat vaikeasta avioerosta ja yksinhuoltajuudesta, mutta velkojen maksua riittää vielä viisi vuotta johtuen siitä, ettei asunto mennyt lama-aikana kaupaksi, kertoo yksi.
Olisi pitänyt paremmin osata varautua pahimpaan, rakkauden loppumiseen. Vaan mistäpä sen osasi arvata. Seurauksena sitten taloudellinen katastrofi. Tavallinen tarina keski-ikäisillä naisilla. Niin tavallinen, kun oli luottanut, vaikka ei pitäisi. Elämä ohi yhdessä sekunnissa ja ikuinen köyhyys edessä, kertoo toinen.
Eetu (vas.), Nooa ja Onni Ek auttavat äitiään Tiina Similää pysymään pinnalla. (KUVA: Jukka Gröndahl / HS)
Similän perhe asuu rivitalossa. Tila on jaettu kahteen kerrokseen. Se on elinehto, Similä sanoo. Vain sillä tavalla saadaan välillä otettua vähän etäisyyttä. Se on tärkeää, kun yksi lapsista oireilee ja purkaa toisinaan kiukkuaan kotona.
Äiti nukkuu olohuoneessa, eikä kaikilla pojilla ole omaa huonetta. On ahdasta. Silti Similä saa usein kuulla, että perheen pitäisi muuttaa pienempään ja halvempaan asuntoon. Ja että hän ei näytä köyhältä. Tukkakin on pesty.
Hän itse arvelee, että ei ole saanut kaikkia tukia, koska näyttää liian hyvinvoivalta. Pari kertaa hän on hakenut toimeentulotukea Kelalta, mutta turhaan.
”Aikuissosiaalityö neuvoi vain jättämään laskut maksamatta ja antamaan luottotietojen mennä”, hän kertoo.
Kaikki taloudellisessa ahdingossa olevat eivät saa yhtä paljon myötätuntoa tai tukea. Erityisen vähän sitä tuntevat saavansa yrittäjät.
Yrittäjät olivat kyselyssä poikkeuksellinen ryhmä. Heidän elämänlaatunsa saattoi olla heikko – hyvistä tuloista huolimatta.
Isojen tulojen rinnalla heillä oli usein muita isommat velat. Tai ulosotto vei lähes kaiken. Yrityksen taloussotkut veivät aikaa, velat juoksivat, tuloja ei tullut. Eikä yhteiskunta tue yrittäjiä samalla tavalla kuin palkansaajia.
Moni yksinyrittäjä on vähävarainen ja köyhä, elämä on kovaa.
HS:n kyselyssä nousee esiin se liiallinen pelkistys, että yksinäiset kampaajat laitetaan samaan yrittäjien lokeroon kuin it-miljonäärit ja isojen yritysten pohatat, vaikka he ovat ihan eri asemassa.
Ulosoton ja vuokran jälkeen palkasta jää 70 euroa käteen kuukauden ruokaan ja laskuihin. En saa mitään tukia, koska olen yrittäjä, sanoo yksi.
Olen maksanut lupaamani velat ja mm. monta kymmentä tuhatta ulosottoon, mutta en saa ikinä päätä veden pinnalle, kun joku upottaa minut uudelleen, kertoo toinen.
HS:n kyselyn tulokset avaavat silmiä. Myös Suomessa voi käydä niin, että ihminen jää taloudellisesti ihan tyhjän päälle.
Ajatelkaa vaikkapa hometaloja. Useat vastaajat kertovat, kuinka home on tehnyt omaisuudesta ongelmajätettä. Elämä on aloitettava uudelleen alusta, alasti. Jäljelle jää ehkä vain velkaa ja homeen aiheuttama vakava sairaus.
Yhdessä vastauksessa nainen kuvailee, miltä tuntui, kun ”muuttokuorma” lähti roskiin ja itse sai kerjättyä avustuksena sen verran rahaa, että sai hankittua alushousut ja kinttaat.
Hometalon taloudellisista vastuista voidaan taistella vuosikausia. Sekin aika pitäisi jollain elää.
Myös sairastuminen voi Suomessakin romahduttaa talouden. Hyvinvoivat ihmiset ajattelevat, että täällä kaikki saavat hoitoa ilmaiseksi. Mutta ei se ole totta.
Suomessa lääkkeet eivät ole maksuttomia. Eivätkä hoidotkaan ole täysin maksuttomia edes maksukaton tultua vastaan. Niistä kertyy pienituloiselle nopeasti kohtuuton summa.
Järkyttävän usein kyselyn vastauksissa toistuu se, että ei ole ollut varaa lääkkeisiin, joita tarvitsee. Jotkut tuntevat huonoa omaatuntoa sairaudestaan.
Viiminen vuosi on ollut kamala, on ollut pakko ostaa tietyt lääkkeet, vaikka rahat olisi tarvittu pojan ruokaan!!!! murehtii yksi äiti.
Hampaiden hoito on kallista, ja se näkyy. Huonot hampaat lisäävät köyhyyden ja häpeän kierrettä.
Vaikka tukea saisikin, se vie aina aikaa, Kainulainen muistuttaa. Viikon odottaminen ilman rahaa on pitkä aika. Jo se voi ajaa ihmisiä pikavippeihin.
Hyvinvointivaltion koneisto on hidas, ja se hyväksytään, vaikka se tuottaa köyhille ihmisille katastrofeja.
Kainulainen kertoo, että tyhjän päälle voi joutua esimerkiksi, jos putoaa työttömyyden ja työkyvyttömyyseläkkeen välimaastoon. Tukea ei saa, ennen kuin on selvitetty, kumpi on oikea luokitus. Epäselvyys voi jatkua vuosia, hän sanoo.
Jo pelkästään viranomaisen tekemän väärän tukipäätöksen korjaaminen kestää kauan, ja sekin aika pitää elää. Pyhällä hengellä vai velaksi?
Hyvinvointivaltion koneisto on myös monimutkainen eikä aukea kaikille.
Suomessa ei auteta hätää kärsiviä automaattisesti. Apua on osattava hakea. Siitä on jaksettava taistella juuri silloin, kun on heikoilla.
Suomessa on ihmisiä, jotka eivät ole edes yrittäneet hakea niitä tukia, jotka heille kuuluvat.
Hyvinvointivaltion turvaverkko ei ole ollenkaan niin varma ja aukoton kuin hyvinvoivat ihmiset kuvittelevat.
Kainulainen vertasi HS:n niukkuuskyselyn tuloksia vastaaviin onnellisuutta mittaaviin kansainvälisiin tutkimuksiin. Tulos oli hämmentävä.
”Näyttää siltä, että Suomessa osalla ihmisistä elämänlaatu on huonompi kuin Afrikan köyhimmissä maissa keskimäärin”, hän sanoo.
Mihin väite perustuu? Kainulainen sanoo, että ihmisten onnellisuutta on tutkittu melkein jokaisessa maailman valtiossa, eli vertailuaineistoa kyllä on.
Suomessa elämänlaatu on keskimäärin kyllä korkeampi kuin useimmissa muissa maissa. Mutta Suomessa on silti joukko ihmisiä, joilla elämänlaatu on alle Afrikan köyhimpien maiden keskitason. Sen tämä tutkimus kertoo.
Kyse ei siis ole vain rahasta, vaan myös mielialasta ja toiveikkuudesta oman aseman suhteen. Vauraassa Suomessa osa ihmisistä kokee olevansa umpikujassa.
Umpikujan kokemus herättää hyvinvoivassa maassa suuria tunteita, myös raivoa. HS:n kyselyyn tuli vastauksia, joissa uhkaillaan väkivallalla poliitikkoja, päättäjiä, rikkaita – sellaisia kirjoituksia ei voi julkaista.
Jotain vihasta kertovat nämäkin:
Nykyään ihminen on vain menoerä valtion kukkarossa. Minä voin tulla siihen riviin, jossa köyhät ammutaan. Loppuu tämä kituminen.
En luota yhteiskuntaan. Tunnen välillä suorastaan ”vihaa” päättäjiä kohtaan.
Syvä viha kasvaa kasvamistaan. Päättäjät ovat vielä ongelmissa jonakin päivänä!
[Köyhyys on opettanut] yhteiskuntakriittisyyttä, vihamielisyyttä asioistani päättäviä kohtaan, epälojaalisuutta Ab Suomi Oy:tä kohtaan, neuvokkuutta, kostonhimoa.
Jos maassamme jätetään sairaat, vanhukset, vammaiset ja muista syistä heikko-osaiset täysin heitteille, niin toivon kaikkea paskaa sitten kaikille muillekin, koko sydämestäni!
Olen radikalisoitunut ja luotan entistä vähemmän auktoriteetteihin ja helppoihin hokemiin, kuten ”kyllä tekevälle töitä löytyy”.
Mutta niukkuudessa elävät eivät ole mikään yhtenäinen joukko. Eivät kaikki näe omaa taloudellista ahdinkoaan umpikujana ja hakkaa päätä edessä olevaan seinään.
On myös ihan toisenlaisia tulkintoja.Raivokkaiden ja lamaantuneiden lisäksi vastaajissa on niitä, jotka ovat sopeutuneet köyhyyteen. Osa löytää siitä jopa myönteisiä puolia.
Myös tätä ilmiötä HS:n kyselyssä haluttiin selvittää. Miksi jotkut pystyvät säilyttämään elämänlaatunsa hyvänä, vaikka rahaa on vähän?
Tutkija Anna-Maria Isola puhuu keinulaudasta. Isola työskentelee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa, yhdenvertaisuus ja osallisuus -yksikössä.
Elämä on kuin keinulauta, jonka päätä vaikeudet ja rahapula painavat alas. Tarvitaan paljon toivoa ja hyviä asioita, jotta lauta nousisi ylös. Jos keinulauta asettuu tasapainoon edes hetkeksi, ihminen voi olla elämäänsä tyytyväinen.
”Mitä pitempään pienituloisuus jatkuu, sitä raskaammin se painaa lautaa alas. Se aiheuttaa häpeää, lamaannuttaa ja vie vaikutusmahdollisuuksia”, Isola sanoo.
Häntä kiinnostaa erityisesti se, millä keinoilla elämänlaadun saa nostettua tasapainoon, jos rahaa ei tule lisää. Tämä näyttäisi tapahtuvan luovuuden kautta.
Moni HS:n kyselyn vastaajista oli löytänyt itsestään luovan ongelmanratkaisijan, jolla on arkipäivän kekseliäisyyttä. Oltiin ylpeitä siitä, että osataan kierrättää ja hyödyntää tähderuokia tai muuta ylijäämää.
Vastauksissa puhuttiin esimerkiksi ”pakkoekologisuudesta”, joka näkyi sekä arvojen muuttumisena että käytännön taitoina.
Kun joudumme ilmaston takia luopumaan monesta asiasta, minä osaan sen jo, sanoi yksi.
Kulutusyhteiskunnan järjettömyys ja hulluus näkyy täältä pohjalta selvästi, sanoi toinen.
Olemme fokusoituneet asioihin, jotka ei maksa. Ne ovat myös merkityksellisiä, kuten luonnossa liikkuminen. Ajattelen, että useimpien ihmisten pitäisi lopettaa turha ja sisällötön kuluttaminen ja elää kuten me, kertoi kolmas.
Moni koki, että myös oma tunne-elämä ja asenteet olivat muuttuneet hyvään suuntaan.
En ole toivottavasti milloinkaan niin ajattelematon ja ylimielinen kuin muut hyvätuloiset, sanoi yksi.
Olen oppinut arvostamaan entistä enemmän itsenäistä ajatteluani, kun olen huomannut, miten pinnallisia, itsekkäitä ja ahneita useat ihmiset ovat. Arvostan myös omaa aikaani ja valitsen entistä tarkemmin, kenen kanssa aikaani vietän, kertoi toinen.
Olen huomannut, että minulla on yhä ääni: voin ottaa kantaa, voin kertoa mielipiteeni, sanoi kolmas.
Mutta keinulaudan pitäminen tasapainossa ei ole aina helppoa. Esimerkiksi runsas vapaa-aika on ylellisyyttä – jos kykenee ajattelemaan niin.
Häpeä on varmaan tunne, jota on saanut eniten miettiä. Että kun menee vaikka ulos kävelylle, niin miettii, että vain köyhillä ja työttömillä on aikaa käydä kävelyllä päivällä.
Isola sanoo, että köyhyyteen liittyvä häpeä lamauttaa. Kurjinta on se, että häpeä ja toivottomuus siirtyvät sukupolvelta toiselle.
”Olen miettinyt, missä määrin köyhyydestä jää samantyyppisiä taakkoja kuin sotien kokemuksista tuli.”
Tärkeintä on säilyttää kokemus omasta toimijuudesta, siitä, että pystyy tekemään jotain oman elämänsä eteen.
Vihaisimpia ovat ne, jotka eivät ole vielä täysin uupuneita, mutta tuntevat olevansa umpikujassa. Ahkerien ahtaalla olevien joukko. Se sama, joka Euroopassa nyt mellakoi.
”Kaikkein huonoiten menee niillä, jotka eivät enää pysty unelmoimaan”, Isola sanoo.
Similän kodissa ja tyylissä näkyy luovuus. Hän on aina harrastanut vintagea, menneiden vuosikymmenten tyyliä. Nyt se on muodissa, mutta muina aikoina vintagetavaraa on saanut halvalla kirpputoreilta, hän sanoo.
Vanhan sanonnan mukaan tyyli on köyhänkin perusoikeus. Similän leopardikuosi toimii aina. Keittiön tuolista tosin jää selkänoja käteen, kun sitä siirretään.
Mitä Similä voisi tehdä, että hänen perheensä asema paranisi?
Hän yritti välillä tehdä kahta työtä. Kävi iltaisin hoitamassa huostaan otettuja lapsia. Mutta se oli liian raskasta, kun kotona odottivat omat teinit.
”Monet tutuistani käyvät yöllä täyttämässä kauppojen hyllyjä ja lähtevät aamulla taas töihin”, hän sanoo.
Kainulainen sanoo, että hän melkein itki lukiessaan kyselyyn tulleita sinnittelijöiden tarinoita. Miten urheasti ihmiset tarpovat vaikeuksiensa keskellä.
Jäljelle jää kysymys siitä, millä tavalla yhteiskunta voi vaikuttaa siihen, että ihmisten elämänlaatu paranisi. Mitä tämän tutkimuksen perusteella pitäisi tehdä?
Tutkimusryhmää vetänyt Juho Saari neuvoo poliitikkoja.
”Perusturvan mitoitusta arvioitaessa yhtenä tavoitteena tulisi olla se, että poistetaan sellainen niukkuus, joka alentaa ihmisten toimintakykyä”, hän sanoo.
Aktiivisuutta ei siis voi lisätä vähentämällä tukea niiltä, joilla on jo nyt liian vähän. Siinä käy päinvastoin.
...kaikki aktiivimallit ja köyhien tukien leikkaukset vahvistavat omakuvaani hyödyttömänä loisena jonka pitäisi kuolla, sanoi yksi kyselyn vastaajista.
Tulojen ja tukien pitää olla sillä tasolla, että ihmisellä on mahdollisuus olla aktiivinen. Nyt niin ei kaikkien kohdalla ole.
Elämänlaatu on kuitenkin muutakin kuin rahaa. Miten voidaan lisätä ihmisten toiveikkuutta tai kohottaa mielialaa? Eikö se ole psykologiaa ja yksilön omalla vastuulla?
Tutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että elämänlaatuun pystytään vaikuttamaan yhteiskunnan toimilla. Ne ovat poliittisten päätösten piirissä. Kyse ei ole niinkään psykologiasta, vaan yhteiskunnan rakenteista.
Yhteiskuntaa voi kehittää yhteisöllisemmäksi niin, että yksinäisyys ei niin helposti toteudu. Että yksilöitä tuetaan tavoitteissaan. Ja lapsiperheitä autetaan pärjäämään arjessa, Kainulainen sanoo.
”Kyselyn vastauksissa kerrotaan, minkälaisissa olosuhteissa ihmiset ovat onnettomia. Niihin pystytään vaikuttamaan”, Kainulainen sanoo.
Raha auttaa yllättävän paljon. Similä sanoo, että jos hän saisi 300 euroa enemmän kuukaudessa, se riittäisi.
”Raha tuo turvaa. Sitä turvaa, jota perhe tarvitsee voidakseen olla olemassa”, hän sanoo.
Kainulainen sanoo sen suoremmin.
”Valtio ei voi rakkautta antaa. Mutta raha antaa tilaa rakastaa.”
https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000005954997.html
Umkhonto
Ylipäällikkö
Sitten on ne ne toisenlaiset ongelmat, joissa katkeruutta aiheuttaa se esim. se kun kokee saaneensa vähemmän kuin sisarukset. Tai ettei osaa iloita siitä perinnöksi tulleesta sadasta tuhannesta kun perintöveroa joutuu maksamaan 20 tuhatta.
Kokenut asianajaja antaa neuvon, jolla välttää perintöriidat ja mahdollisesti säästää sievoisesti rahaa
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005955007.html
Kokenut asianajaja antaa neuvon, jolla välttää perintöriidat ja mahdollisesti säästää sievoisesti rahaa
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005955007.html
Niin, ehkä ajattelen asioita hieman poliittista oikeistoa sekä yrittäjyyttä myötäillen. Poliittisilla mielipiteillä ei sinällään ole mitään merkitystä tulevien vuosien suomalaiseen talouspolitiikkaan. Julkishallinnon taloudellinen tilanne on Suomessa sellainen ettei meillä ole muita mahdollisuuksia kuin vähentää kuluja. Verotusta ei juurikaan ole mahdollista kiristää eikä enää ole mahdollista jatkaa velanottoakaan.
Ongelmat eivät poistu sillä että erilaisten sosiaalisten turvajärjestelmien varassa elävien määrä lisääntyy kaiken aikaa. Jokaisen olisi syytä ymmärtää ettei yhteiskunnalla ole käytettävissään/saatavissa nykyistä enempää varoja. Suomi/suomalaiset ovat eräs kaikkein eniten veroja maksavista yhteiskunnista.Siis meidän kokonaisveroasteemme on kaikkiin maailman maihin verrattuna korkeimmalla tasolla. Realistisesti katsottuna verotuksen avulla ei ole mahdollista saada merkittäviä määriä lisätuloja yhteiskunnalle. Ikävä kyllä niitä rikkaitakin on liian vähän eikä pääomatulonverotustakaan ole mahdollista nostaa juurikaan korkeammaksi (monista syistä). Arvonlisäveroa ei voi nostaa koska se vähentäisi välittömästi kansalaisten ostokykyä(=kulutuskysyntää) mikä olisi tuhoisaa työllisyydelle. Ne jotka sanovat että verotusta kiristämällä voidaan lisätä yhteiskunnan tuloja (ja ratkaista Suomen köyhyysongelma) eivät ymmärrä Suomen julkishallinnon tilaa/kokonaisuutta tai sitten he suoraan sanottuna valehtelevat.
Yhtäkkistä ja nopeaa ratkaisua ei ole olemassakaan. Silti ratkaisuja toki löytyy. Tutuista pohjoismaista Ruotsi ja varsinkin Tanska ovat näyttäneet hyvää esimerkkiä. Vielä Suomeakin huonommin talouttaan hoitaneita esimerkkejä löytyy Etelä-Euroopasta (Ranska, Portugali, Espanja, Italia, Kreikka).