). En ymmärrä alkuunkaan sitä, miten huono kommunikaatio sairaaloissa on yksiköiden ja henkilökunnan kesken puhumattakaan potilaiden ja omaisten informoimisesta. ja miten vähän aihe tuntuu ketään kiinnostavan. Hoitajat eivät tiedä ja lääkärien tuloista ja menoista ei kukaan ole koskaan selvillä. Täysin käsittämätöntä touhua.
Esitin asiani huonosti. En usko, että kukaan olettaa saati edellyttää hoitohenkilökunnan olevan henkisesti kiinni potilaassa tai hoitotilanteessa. Ja uskon myös, että kaikki hyväksyvät halun suojata itseään henkiseltä rasitukselta. Sekä myös ymmärtävät sen, että virheitä tapahtuu.
Mutta on ero henkisen virheiden hyväksynnän ja välinpitämättömyyden välillä on myös häilyvä. Jos toimintakulttuuri lähtökohtaisesti perustuu virheiden hyväksymiseen niin se helposti johtaa piittaamattomuuteen. Olen aiheeseen tutustunut (kuten huomasitkin) henkilökohtaisten kokemusten kautta. Mutta myös laajemmin osittain työn kautta ja osittain koska aihe alkoi kiinnostamaan laajemminkin. Toimintakulttuurin tila sairaanhoidossa (korostan että näkökantani koskee suurten sairaaloiden toimintaa, esimerkiksi pelastustoimeen ja perusterveydenhoitoon en ota kantaa kun en niitä enempää tunne) on mielestäni heikko. Ja tämä johtuu pitkälti lääkärikunnan asenteista ja kuvitelmasta omasta erinomaisuudestaan (lauseesi "emme ole jumalia" viittaa voimallisesti siihen, että et ole lääkäri. Kukaan lääkäri ei sanoisi noin paitsi raastuvassa
Se, mikä ehkä eniten asiassa mättää on virheiden vähättely ja suoranainen peittely ja ylimielinen asenne. Tästä voisi kirjoittaa romaanin mutta jääköön tekemättä.
Älä ymmärrä väärin. Varmasti alalla on paljon hyviä ihmisiä. Ihan niin kuin jokaisella alalla siellä on hyvät, huonot ja suurin osa jotain siltä väliltä. Mutta kyllä tuossa olisi paljon kehittämisen varaa. Eikä se olisi edes kauhean vaikeaa joskin kyllä siinä vuosia vierisi. Lentäjillä oli aikanaan sama tilanne. He olivat myös rälssiasemassa. Mutta kummasti vain alan lisäkoulutus alkoi muuttamaan tilannetta eikä turvallisuus vaarantunut millään lailla. Palkat alkoivat muuttua järkeviksi ja silti löytyy porukkaa alalle. Toki myös koulutusta voisi kehittää (pääsykoe nyt ainakin pitäisi muuttaa), lisätyölupia alkaa hieman harkitsemaan, tutkimushommat pois pääosin kliinisen puolen lääkäreiltä ja ennen kaikkea päivystyssysteemin hautaaminen peruskallioon lyijyarkussa olisi todellinen parannus (aivan mielipuoliset päivystykset on jo haudattukin. Aikanaan esim. neurokirralla kirurgit saattoi tehdä jopa 60h vuoroja. Siinä sitä potilasturvallisuutta...).
Onhan tuossa paljon totta, ei voi kieltää.
En ole lääkäri, vain hoituri joka on kateellinen heidän palkoistaan
Ja pakko sanoa, oikeaa välinpitämättömyyttä esiintyy, sekä hoitajissa, että lääkäreissä, siis sellaista jota ei voi perustella mitenkään.
Osa ongelmaa on asenne jossa kahvihuoneessa todetaan potilaasta, tai omaisesta, "v***u, jos ei kelpaa, ei täällä ole pakko olla, menköön sellaiseen sairaalaan josta tykkää". Eikä siinä mitään jos sellainen vaihtoehto oikeasti olisi, mutta ei ole, eikä edes haluta. Yksityisellä tuollaisesta saisi tukkapöllyä nopeasti kun se potilas tuo rahan siihen taloon. Miksi se potilas ei voisi olla oikeassa, edes joskus?
Totta, et saa ajaa kuorma-auto kuin x-määrän ja sen jälkeen on pidettävä tarkoin sääädetyt tauot. Tätä seurataan hyvin tarkasti ja poliisi oikeasti tarkastaa tätä.
Lääkärien työaikaa seurataan miten... Ja miten pitkiä työvuoroja tehdään.
Lääkärien aivan kuten hoitajienkin, tuottaminen ulkomailta on ongelmallista. Hyvä puoli on, että ongelmia on vain yksi, kieli.
Kun keskustelu ja viestintä on ongelmallista kantasuomalaistenkin kesken, ei kielitaidottomuus sitä paranna. Lääkäriliitto on onnistunut erinomaisesti kehittämään ja suojelemaan jäsentensä etuja. Mistään muustahan ei ole kysymys. Sama työaikakysymys esiintyy pelastustoimessa ja ensihoidossa, jossa 24h työaika nähdään pyhänä lehmänä. Ongelmaksi nousee, että tuolla työajalla täytyy jättää 12h lepoaikaa, eli vain puolet työajasta käytetään työntekoon. Puhumattakaan väsyneenä ajamisesta ja päätöksenteosta kun ollaan valvottu 23h.
!
.
Jouduin peukuttamaan
En tiedä miten nykyään, mutta Töölön sairaalassa jaettiin ennen vuoden huonoimman yhteistyön tekijän ja mahdottomimman kollegan palkintoa. Sattuneesta syytä voittaja tuli yleensä eräästä kirurgisesta yksiköstä joka on kuulemma oikein kansainvälisestikin tunnettu. Niin tai näin, eräs lehti teki artikkelin tästä palkinnosta ja sen silloisesta saajasta. Mielenkiintoista / surullista oli se, että kyseinen palkinto oikeasti koettiin kyseisessä yksikössä meriittinä. Jossain muussa työpaikassa johto olisi miettinyt onko kyseessä avoin narsistinen organisaatiososiopaatti
Vielä tuosta vuorohommasta. 24h valvominen vastaa yli 1 promillen känniä keskimäärin. Siinä sitä työturvallisuutta pelastustoimessakin. Sairaalapuolella pitäisi ehdottomasti siirtyä kolmivuoroon tai maksimissaan 12h vuoroihin. Sitä en osaa sanoa, toimisiko tuo pelastuspuolella. Siellä taitaa keikkojen kesto olla kuitenkin joskus aika pitkäkin?
, mutta kuvaa hyvin tietyjä ihmisiä.Varmasti monella alalla on kuvaamiasi organisaatiososiopaatteja
Tuosta työajasta, 12h on hyvä työaika työssä jossa on päivystämistä. Sen jaksaa hyvin kun vapaa päiviä on enemmän. Mutta 24h, olet oikeassa ja sen promillen kyllä kuulee välillä kun aamuyöllä kiukutellaan kun on jouduttu keikalle. Aamupäivällä löytää myös näitä käsittämättömillä päätöksillä kotiin jätettyjä ihmisiä kun menee uudelle hälytykselle. 24h työaika perustuu siihen, että aktiivityö on 12h ja loput lepoaikaa. Tämä tietysti toimii jossain pienen paikkakunnan paloasemalla jossa keikoja on tilastollisesti yksi päivässä, tai alle. Aktiivityöaikaa myös valvotaan (ainakin teoriassa) ja esim. Turussa ensihoidon puolella erikoislupa menetettiin kun aktiivityötä oli liikaa. Seurauksena oli kauhea kitinä ja huuto, ratkaisuksi tarjottiin lisäyksiköitä, jolloin työntekijällä olisi ollut vähemmän aktiivityötä. Melko laitostunutta tämän päivän työelämässä edes ehdottaa tuollaista.
Mitä tulee pelastuksen keikkojen pituuteen, niin ne miehet vaihdetaan keikkapaikalla jos tarve on. Sitä varten paloasemat ovat pullollaan miehistönkuljetusautoja.
Sekä työ-, että potilasturvallisuus vaatisivat ettei liian pitkiä vuoroja tehdä, kompromissi lienee kuitenkin paras ja siksi 12h on parempi kuin 8h.
.
. Siinä olisi kyllä ensi alkuun myös tekemistä mielestäni.
Tänään klo 6:02
Köyhyys aiheuttaa monenlaista ahdinkoa, kertovat Iltalehden lukijat.
- Iltalehti kysyi lukijoiltaan kokemuksia köyhyydestä.
- Moni vanhempi kertoo olevansa valmis kärsimään itse nälästä, kunhan lapsille riittää ruokaa.
- Jotkut eivät usko, että Suomessa voisi oikeasti nähdä nälkää.
Lähes 700 000 suomalaista asuu köyhyysrajan alapuolella. Moni vähävarainen haaveilee paremmasta elämästä. Kuvituskuva. MOSTPHOTOS
Ensin vanhemmat nipistävät omasta terveellisestä ravinnosta. Lapset saavat hedelmiä. Äiti syö, jos jotain jää. Maksullisista harrastuksista ei puhutakaan.
Tällaista on elämä vähävaraisena, kertoo Iltalehteen yhteyttä ottanut Sanna.
Sanna ei ole ainoa suomalainen, jolla ei ole varaa tehdä ja ostaa aivan mitä huvittaa. Lähes 700 000 suomalaista asuu köyhyysrajan alapuolella.
Hoitovapaalla oleva Sanna kertoo katselleensa alle kouluikäisille tarkoitettuja liikuntaharrastuksia. Kaikki olivat kuitenkin liian kalliita kolmilapsiselle perheelle.
– Ennen näillä tuloilla olisi elänyt mukavasti, mutta nykyään mihinkään ylimääräiseen ei ole varaa. En valita. Vähennän vain kulutusta, hän kirjoittaa.
Lukuisat Iltalehteen yhteyttä ottaneet lukijat kertovat ahdingostaan, jonka pienituloisuus aiheuttaa. Eräs lukija kertoo lastensa kokeneen kiusaamista, koska heillä ei ole merkkivaatteita, hienoja puhelimia tai tabletteja.
– Teini-ikäinenhän haluaa vain sulautua joukkoon. Nälkää eivät lapset ole kokeneet, mutta olen itse siitä kärsinyt vuosia. Haluan, että lapsille jää enemmän. Toisen lapsen hankkimista mietin, että onko järkeä tuoda köyhyyteen lisäsuu ruokittavaksi.
Toinen lukija kertoo olevansa köyhä, mutta ei anna sen häiritä lapsensa elämää.
– Itse voin kyllä kärsiä nälkää ynnä muuta sellaista, mutta en ikinä anna poikani kärsiä samaa kuin itse lapsena, että ruokaa ei ollut välillä koko viikkoon. Sokerivettä juotiin pahimpaan nälkään.
Rahankäyttöä mietittävä tarkoin
Moni lukija kertoo joutuvansa miettimään tarkoin kaupassa, mihin rahansa laittaa.
Eräs äiti kertoo katselevansa kaupassa ihaillen kassajonossa olevia perheitä, joiden ostoskärryt tursuavat toinen toistaan terveellisempiä ja maukkaimpia ruokia.
– Ehdin jopa sekunnin haaveilla olevani joskus itse tuossa tilanteessa, kunnes tulee vuoroni nostaa tuotteet hihnalle. Makaronia, halvinta jauhelihaa, halvinta makkaraa, halvinta maitoa. Kaikki punalappuiset on koluttava, sillä se on selvää säästöä.
Ruoka näyttäisi olevan monille se, mistä säästetään ensimmäisenä. Yksi Iltalehden lukija kertoo perheeseensä kuuluvan kolme lähes aikuista lasta ja työttömät vanhemmat. Henkilön mukaan ravinto koostuu lähinnä makaronista, kaurahiutaleista ja jauhoista.
– Kaikki näistä ovat halpoja ja ainakin kahdesta näistä saa ruokaa ilman lisäaineksia: pataleipää ja kaurapuuroa.
Köyhyys ei välttämättä näy
Vähävaraisuus ei välttämättä näy ulospäin. Sp-nimimerkkiä käyttävä lukija kertoo, että moni ei usko, että esimerkiksi autolla ajava tai ylipainoinen voisi olla oikeasti köyhä.
Sp kertoo olevansa itse työssäkäyvä, mutta vähävarainen. Siitä huolimatta hän ei ole luopunut esimerkiksi perheen perustamisesta.
– Pitikö niitä lapsia tehdä jos ei ole varaa? Kyllä. Mikään tässä maailmassa ei ole tuonut iloa elämääni niin paljoa kuin lapset.
Eräs työssäkäyvä ja hyvin koulutettu kolmen lapsen yksinhuoltaja kertoo elävänsä myös tiukilla.
Äiti kertoo, että hän ei saa lapsilisän lisäksi muita tukia, koska hän käy töissä, joten tulorajat ylittyvät juuri ja juuri. Äidin mukaan kaikkien pakollisten menojen jälkeen hänellä jää käteen 300 euroa kuukaudessa. Tämän rahan on riitettävä niin ruokaan, lukion oppikirjoihin, vaatteisiin, mahdollisiin harrastuksiin, lääkärikäynteihin ja lääkkeisiin.
– Loppukuusta lasken, riittävätkö viimeiset kolikkoni halpashampooseen. Ei todellakaan helppoa.
Suomessa ei olla nälässä
Köyhyyteen löytyy myös toisenlaisia näkökulmia. Useampikin kommentoi, että on tottunut tulemaan pienillä tuloilla toimeen. Eräs lukija kommentoi pienituloisuuden vaativan elämässä viitseliäisyyttä.
– Ostan raaka-aineet ja teen kaiken itse. Virallisesti kuulumme tulojen perusteella köyhälistöön! En ole koskaan tuntenut itseäni köyhäksi.
Iltalehteen yhteyttä ottanut opiskelija kertoo pärjäävänsä hyvin, vaikka hänellä on kaksi lasta ja koira huolehdittavanaan.
Hänen mukaansa Suomessa ei tarvitse tinkiä hedelmistä tai pitää nälässä lapsia.
– Kelasta saa toimeentulotuen jos tarvitsee, seurakunnalta avustusta ja sossusta loput. Halpa kaksio riittää meille. Siitä jää vielä säästöönkin muutama kymppi.
Magi-nimimerkillä kommentoiva ihmettelee puhetta köyhyydestä. Hän kertoo saaneensa aikoinaan opiskelijana opintorahaa alle toimeentulotuen.
– Kuukaudessa meni elämiseen noin 350 euroa, josta ruokaan 100 euroa. Ei koskaan ollut nälkä. Selvästi halvemmallakin olisi selvinnyt.
Iltalehteen yhteyttä ottanut Eila pohtii monen muun lukijan ohella sitä, kuka on köyhä. Eilan mukaan peruspäivärahalla elää oikein hyvin – oluenkin voi aina joskus ostaa.
Parempi elämä
Moni lukija haaveilee paremmasta elämästä. Eräs lukija kertoo olevansa puolisonsa kanssa kotona lasten kanssa, ja tiukkaa tekee. Hänen mukaansa vaatteet pyritään ostamaan käytettynä, lasten jämät syödään lautasilta ja lähinnä ollaan kotona.
– Haaveena olisi päästä töihin. Haluan antaa omille lapsilleni hyvän tulevaisuuden. Välillä vaan mietin, miten kykenen.
Iltalehden lukijoiden joukossa on myös heitä, jotka ovat selvinneet köyhyydestä.
Eräs lukija kertoo eläneensä usean kuukauden niin, että rahat eivät riittäneet ruokaan, vaikka hän asui yksin. Palkka meni vuokraan, töissä kulkemiseen ja laskuihin.
– Päiväni ruoka saattoi sisältää vain pari appelsiinia ja makaronia voilla sekä hapankorpulla ilman päälisiä. Töissä sai onneksi syödä jämäruokia silloin tällöin. Edelleen mietin monesti, miten olen edelleen hengissä sen ajanjakson jälkeen.
Niina Huuhtanen
[email protected]
LUE MYÖS
Yle: Vähävaraisissa perheissä tammikuu on tiukin: ”Miehen kanssa saatetaan syödä yksi hedelmä puoliksi, loput annetaan lapsille””Äiti, miksi meidän pitää olla aina niin köyhiä?” Kaksi naista kertoo, minkälaista on elämä vähävaraisena
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/3caa5a87-3541-4cb3-80f3-107b929d2a4a
Saavat osana yhteiskuntaa?
)
Ehhehehheeh...
