Taloustieteellinen keskustelu

Ei ole totta ainakaan yleisellä tasolla. Korkeamman verotuksen maassa kovan bruttopalkan saaja maksaa pienipalkkaisen naapurinkin sosiaalikuluja, vaikka verotus olisi tasaprosentilla progressiivisesta puhumattakaan.... Matalan veroasteen maassa elintason varianssi on korkeampi, mutta kovapalkkaisen yleinen elintaso on korkean veroasteen maata korkeampi.
Ja jos onnistuu muuttamaan korkeamman kustannustason maasta halvempaan maahan ilman että palkka merkittävästi tippuu, nousee elintaso kohisten.

Tero, 33, lähti etätöihin Thaimaahan ja huomasi olevansa hyvätuloinen: ”Suomi on paras maa, mutta...”
Thaimaan hintataso on Bangkokissakin halpa Suomeen verrattuna. Salmén on onnistunut säilyttämään suunnilleen saman ansiotason, joka hänellä oli Suomessa. Suomessa hän oli keskituloinen, Thaimaassa varakas. Bangkokissa samalla palkalla saa luonnollisesti paljon enemmän kuin Suomessa.

– Elämänlaatua on pystynyt nostamaan, hän sanoo.

Salmén on ostanut Bangkokista kerrostaloasunnon, jonka taloyhtiöön kuuluvat muun muassa kuntosali ja uima-allas. Salmén ei usko, että hänellä olisi Suomessa varaa asua näin.

Aiemmin hän asui vastaavanlaisessa asunnossa vuokralla Bangkokin keskustassa. Vuokra oli noin 300 euroa kuukaudessa. Ero vaikkapa Helsingin vuokratasoon on huima.

– Täällä voi muutenkin elää todella edullisesti. Ostovoimaa on enemmän ja rahaa saa hyvin säästöön, kunhan töitä riittää.
 
Kulta nousee, kuinka kauan ja miksi? Pitääkö hypätä nyt mukaan vai voiko vielä odotella viime vuosien hintojen palaavan?
 
Kulta-hopea -suhde on yli 90!

Itse olen varovainen ja yksinkertainen säästäjä enkä edes varsinainen sijoittaja, etsin lähinnä turvaa omaisuudelle.
Mutta eikö tämä ole jo mahdollisuus shorttaukseen?
Ymmärtääkö joku mitä tapahtuu?
 
gold_3d_b_silver.png
 
En pysty nukkumaan, en tajua mitä tapahtuu mutta tiedän että toiset tekee vitusti rahaa, mietin heitänkö rahaa pelipöytään kun löydän tai keksin uskottavan teorian.
 
En pysty nukkumaan, en tajua mitä tapahtuu mutta tiedän että toiset tekee vitusti rahaa, mietin heitänkö rahaa pelipöytään kun löydän tai keksin uskottavan teorian.

Kullankalliit sijoitusvinkit olisivat nyt paikallaan. Jos USAssa noteerattuja etf:iä saisi vielä lähikaupan tai -pankin hyllyltä, GLD olisi kova sana. https://www.morningstar.com/etfs/arcx/gld/quote.html

Mikäli usko ei riitä kullanhinnan ikuiseen nousuun, voi shortata kultakaivosyhtiöitä: DUST to dust (-3x, ei heikkohermoisille). https://www.morningstar.com/etfs/arcx/dust/quote.html

Oma teoria on, että USAn ja Kiinan uhkaava kauppasota saa sijoittajat hakemaan suojaa. USD ei riitä. Kulta on viimeinen turvasatama.
 
Kulta-hopea -suhde on jo 93, ennätys rikki?
Olen löytänyt taas miljoona teoriaa.
Tilastollisesti, joka omankin huomion tilanteeseen kiinnitti, hopean pitäisi seurata kultaa pian ja sillä pitäisi pystyä tekemään tiliä.
Yksi mahdollisuus on että kultakin jatkaa vielä kauan menoaan ennätyslukemissa kun 1400 dollarin haamuraja hinta meni rikki.
Toiset taas uskovat kulta on lyhyellä pyrähdyksellä ja kohta pitäisi jo osata myydä eikä hopea edes ehdi mukaan kuvioon.
 
Ostin fyysistä sijoitushopeaa kunnon mällin hajautuksena ja pitkällä tähtäimellä, ajatuksella että osan voi myydä jos paljon nousee.
Muuta en uskaltanut, olen niin varovainen.
 
Erikoinen tuo kulta/hopea - tilanne on. Sopiiko ostos normaaliin reppuun?

Sopii se mutta otin kolikoina maailmanloppua odotellessa joten helposti liikkuvaa ja vaihtuvaa kuten ennestäänkin olin hankkinut.
Kultaa on levyinä vanhastaan, siihen en ole juuri innostunut 2008 jälkeen mutta koruina ja kelloina olen katsellut.
 
Tuossa hopeassa on joidenkin mukaan täysi sota päällä, paperihopea sekoittaisi fyysisen hinnoittelua jälleen.
2008 opimme miten suuret pankit voivat manipuloida markkinoita piittaamaatta rangaistuksista ja jos joku kaatuu niin tappiot sosialisoidaan.
 
Back
Top