Talvisota, poliitikkojen ja sotilaiden

Vonka

Supreme Leader
Ajattelin avata ketjun talvisodan eri aspekteille. Olen huomannut oppivani paljon palstalaisilta - aina joku tekee jonkun uuden oivalluksen. Se on kuin hakuammuntaa: välillä menee leveäksi itse kultakin mutta sitten on jossain vaiheessa kohdillaan.

Avaan diplomatialla, mutta kyllä me sotaankin ehdimme.

Mennään Kremliin katselemaan.

Toinen maailmansota on alkanut kolme kuukautta aikaisemmin, kun talvisodan "liittolaiset" Saksa (ja Neuvostoliitto) hyökkäävät Puolaan ja jakavat sen.

Neuvostoliitto valmistautuu yleiseurooppalaiseen suursotaan, jonka alkamisesta se on tiennyt yhtä kauan kuin terävimmät suomalaiset kenraalitkin.

Venäjä tarvitsee ensisijaisesti puolustusvyöhykettä, puskuria Saksaa vastaan. Suomenlahden pohjoisranta on tärkeä, tietyt saaret. Itämeren laivastohan on ihan pussin perällä. Ennen kaikkea se haluaa varmuuden siitä, ettei Saksa hyökkää vanhaa luoteista reittiä Pietariin. Neuvotteluissa Paasikivi vakuutti, ettei Suomi sallisi tätä. Stalin sanoi: "Me ymmärrämme sen, mutta teiltä ei kysytä."

Stalin tarkoitti, että Suomen armeija ei kykene täyttämään tuota tehtävää, vaikka haluaisi. Jostain syystä tätä puolta eivät diplomaatit ja poliitikot tajua - he vain puhuvat, olisiko pitänyt myöntyä enemmän jne.

(Tässä on jotain ällistyttävän samankaltaista kuin Itämeren tilanteessa tai Nato-Venäjä-nokittelussa nytkin ja osoitus siitä, että sisäpoliittiset diletantit eivät ymmärrä suurvaltojen reaalipolitiikkaa. Paasikivi sai tietenkin hyvän koulutuksen.)

Sotilaat yrittivät taivuttaa (Mannerheim ja muutkin, kuten kapteeni Wolf Halsti Siilasvuon tuella) poliitikoille ensimmäisen kerran 1936, että tilanne kiristyy ja että Euroopassa mahdollisesti alkaa suursota 4-5 vuoden sisällä. He kertoivat kenttäarmeijan puutteista ja olivat hyvin huolissaan. Mutta "ainahan kenraalit ovat rahaa vaatimassa". Poliitikolla ei ole silmää maailman rumimmalle pelille, kun taas sotilaan tie on kuoleman tie; hän näkee - hänen pitää nähdä. Sitä varten hänet on palkattu.

Suomi oli hyvin köyhä, sisällissodasta toipuva kehittyvä maa. Varoja ei ollut hirveästi. Itse asiassa puolustukseen laitettiinkin välillä rahaa, kyllä poliittinen ilmasto salli sen, mutta hankinnoissa ei tiedetty mihin varautua. Ja esimerkiksi Halstin mukaan hän kävi Eduskunnassa puhumassa vakavasta tilanteesta ja Tanneria harmitti se, että kun ei aseilla tee mitään, ruostuvat vain kalliit lelut ja maassa on sentään vähäosaisia.

Tannerhan ei uskonut Suomen olevan sodassa vielä silloinkaan, kun näki työhuoneensa ikkunasta pommien putoavan. Tämä on sitä ideologian voimaa, psykologiaa.

1938 sota ei ollut enää mahdollinen vaan varma. Mutta ei suomalaisille poliitikoille ollut mitään tulossa. Sisäpolitiikka vain kiinnosti. Boris Jartsevin visiitti, jota ei käsitetty ollenkaan, osui tähän ajankohtaan.

Edelleen torjuttiin esitykset puolustukseen satsaamisesta. Sen verran suurvaltojen peliä oli tietenkin idealistisinkin poliitikko haistanut, että mietittiin Pohjoismaista yhteistyötä. Suomi pelkäsi Neuvostoliittoa, Ruotsi Neuvostoliittoa ja Saksaa, Tanska Saksaa, ja Norja kuvitteli, ettei sen sijaintinsa puolesta tarvinnut pelätä ketään. Norja ei ymmärtänyt, että sen alue liittyi Pohjanmeren hallintaan niin paljon. Oli vähän kuin Suomikin.

Neuvostoliitto halusi vastata itse Rajajoen taakse, kun täällä ei ollut heidän mielestään riittäviä valmiuksia. Tämä on osaksi vähän kuin riita siitä, että kaljoissaan oleva korsto haluaa kuskin pukille ja hintelä akka, joka ei osaa ajaa, pitää kiinni oikeudestaan kuljettaa vankkuri mökille.

Poliitikoista vielä. Kun tilanne oli pahimmillaan, aivan hyökkäyksen kynnyksellä, kenraalit järkyttyivät. Eduskunnassa oltiin painamassa paniikkinappulaa ja hallitus suunnitteli YH-joukkojen vetämistä pois "rauhantahtoisena eleenä", joka olisi pelastanut tilanteen.

Halsti kirjoitti sodan jälkeen: "Jos kansalainen menee ja tappaa toisen, hänet pannaan linnaan, mutta poliitikko voi tappaa 10.000 miestä ilman mitään vastuuta." Hän tarkoitti sitä, että paremmalla aseistuksella ja koulutuksella olisi menetetty sitä m. 1939 piippalakkia vastaan vain puolet siitä mitä meni ja saatu paremmat rauhanehdot.

Ja talvisodan kauaskantoisin seuraus oli sentään jatkosota.
 
Viimeksi muokattu:
1930-luvulla materiaalihankinnat olivat osaksi aivan hölmöjä, osaksi tarkoituksenmukaisia. Ilmeisesti on aina niin, että joku puhtaasti puolustuksellisen ajattelun sijaan astuva inhimillinen taloudellinen intressi pistää ostamaan heikkojakin vaihtoehtoja.

1930-luvun helikopterihullutus olivat turhat panssarilaivat. Niiden rakentamiseen meni rahaa Eduskuntatalon rakennuskustannusten verran (tosin siinä oli kansalaiskeräystä mutta yhtä kaikki). Rahoilla olisi pitänyt ostaa ja tehdä lisää pst-tykkejä ja konepistooleita, kuten Merivoimien komentajakin sanoi! Kyllä häntä heilutti taas koiraa paheman kerran.

Tunne himmensi järjen.

Myös Ilmavoimilla oli omat suhmurointinsa. Kaupankäynnissä on tietysti haasteensa mutta silti.

Kun tilanne oli päällä, kaikki aselajit hoitivat tehtävänsä sitten jääkiekkotermein sanottuna ns. 110-prosenttisesti.
 
30.11. 1939 klo 6.50 Punatykistö avasi tulen Kannaksella. On kuitenkin muistettava, että Jäämeren rannalla hyökkäys oli oikeastaan jo alkanut muutamaa päivää aiemmin.

Aina kun puhutaan siitä, että puolustetaanko koko Suomea, haluan muistuttaa tästä:

Jääkärieversti Oiva Willamo oli 1939 Sallan-Petsamon rintaman komentaja. Willamo kertoi, että hänellä oli vastassaan Sallan itäpuolella kaksi divisioonaa sekä saman verran Petsamossa. Talvisodan aikaan Puna-armeijan divisioonan miesvahvuus oli 18.000 miestä, eli kaikkiaan Willamolla oli rintamalla vastassaan yli 72.000 vihollissotilasta. Torjuntaa hänellä oli ainoastaan yksi rykmentti, ja lisäksi Rovaniemellä 2.000 asepalvelukseen kutsuttua, kaikki ilman aseita.

Tappiomielialan luojat, urbaanit "pääkaupunkiseudun puolustajat", lukekaa. Ei se pohjoinen ole ennenkään kiinnostanut etelän herraa.

Mitä on koko kansan ponnistus, kun ylin johto on kussut hommansa? Jääkärieversti Nordström etsi Willamolle aseita. Hän soitti Sallan rintamalle eversti Willamolle aamuin ja illoin. Willamo perääntyi ja olisi kuluneine joukkoineen muutaman päivän kuluttua Rovaniemen porteilla. Aseiden lyhin toimitusaika oli tarjouksen mukaan kymmenen päivää. Ne piti toimittaa Danzigista, ja ne olivat saksalaisten sotasaaliiksi saamia puolalaisia aseita. Koska aika Willamon – ja Suomen – tiimalasista valui, Nordström meni tapaamaan Suomen sotilasasiamiestä Tukholmassa, jääkärieversti Väinö Palojärveä.

Nordström kysyi Palojärveltä, miten asetoimitusta voitaisiin nopeuttaa. Palojärvikään ei kyennyt keksimään muuta ratkaisua, kuin että Ruotsin hallitus saataisiin pääesikunnan kautta kiinnostumaan ja antaman heti aseapua.

Palojärven ehdotuksesta herrat menivät yhdessä Ruotsin yleisesikunnan päällikön, kenraali, vapaaherra Axel Rappen puheille. Rappea pidettiin Ruotsin armeijan terävimpänä päänä, kuten Nordström asian ilmaisee. Suomalaiset kuvasivat Rappelle tilanteen rintamalla, vihollisen vahvuudet ja keskitysmarssit, suomalaisten vahvuudet ja taisteluasemat. Summana: jos venäläiset pääsisivät etenemään Sallasta Ruotsin rajalle, Suomi olisi menetetty, maa piiritetty ja olisimme kuin saaressa. Nordström pyysi aseita niille 2.000 aseettomalle miehelle, jotka odottivat Rovaniemellä, tarkkaan ottaen 2.000 kivääriä, 100 kevyttä konekivääriä ja 8 panssarintorjuntatykkiä, puna-armeijalla kun pohjoisessakin oli käytössään tankkeja.

Rappe sanoi: Miksi ei Teidän päämajanne ole ajatellut näitä asioita?

Oliko hyvä kysymys?

Siteeraan ja referoin Veikko Huuskaa:

"Nordström tunsi ruotsalaiset. Hän sanoi: "Jos Suomen armeija tuota pikaa tulisi Ruotsin rajalle, asia ei siitä muuttuisi paremmaksi, sillä silloin Ruotsin hallitus tulisi sanomaan, että olisimme kyllä auttaneet Suomea, mutta meillä ei ollut riittävästi aikaa. Kaikki kävi liian nopeasti."

Silloin Rappe hypähti ylös ja sanoi: Precis min åsikt!

Nordström toimi ilman valtuuksia. Hän lupasi maksaa aseet itse. Ne tuotiin Tornioon. Tornion komendantti juorusi niistä heti Päämajaan, joka halusi tietenkin panssarintorjuntatykkejä muuallekin kuin Sallaan. Aseet olivat tulleet Nordströmin nimissä, ja hän kieltäytyi luovuttamasta niitä päämajan määräysvaltaan. Hän vaati, että kaikkien oli tultava Sallaan. Päivän verran aseet makasivat Torniossa, kunnes jääkärieverstiluutnantti sai tahtonsa läpi, ja koko aselähetys meni Rovaniemelle.

Vielä samana päivänä, kun juna Torniosta lähti, heitettiin neljä panssarintorjuntatykkiä tuleen Märkäjärvellä, ja kahdessa tunnissa ammuttiin rikki neljä puna-armeijan tankkia. Venäläiset olivat tottuneet siihen, että suomalaisilla ei ole tankintorjunta-aseita Lapissa. Nyt vihollisen eteneminen pysähtyi, ja rintama kivettyi paikoilleen Märkäjärvelle koko Talvisodan ajaksi.

Ilman näitä aseita vihollinen olisi varmasti vallannut Rovaniemen, ja sen jälkeen sen olisi ollut helpompi päästä Ruotsin rajalle. Meillä tosin oli Kemissä ja Oulussa kaksi rykmenttiä koulutettavana, jotka myöhemmin täysin harjoitettuina lähetettiin uhanalaiselle Suomussalmen rintamalle jossa ne vaikuttivat ratkaisevasti Suomussalmen voittoon. Jos ne olisivat joutuneet tulppaamaan vihollisen vyöryä Sallaan, venäläiset olisivat päässeet etenemään Suomussalmella. Näin näillä aseilla oli joka suhteessa ratkaiseva merkitys pohjoisen Suomen taisteluihin.

Kun Märkäjärvi kesti, molemmat rykmentit lähetettiin Suomussalmelle ja ne antoivat kenraali Siilasvuolle mahdollisuuden saada siellä suuri voittonsa vihollisesta."

Heja Nordström, perkhele! :)
 
Viimeksi muokattu:

Nordström toimi ilman valtuuksia. Hän lupasi maksaa aseet itse. Ne tuotiin Tornioon. Tornion komendantti juorusi niistä heti Päämajaan, joka halusi tietenkin panssarintorjuntatykkejä muuallekin kuin Sallaan. Aseet olivat tulleet Nordströmin nimissä, ja hän kieltäytyi luovuttamasta niitä päämajan määräysvaltaan. Hän vaati, että kaikkien oli tultava Sallaan. Päivän verran aseet makasivat Torniossa, kunnes jääkärieverstiluutnantti sai tahtonsa läpi, ja koko aselähetys meni Rovaniemelle.
...

Heja Nordström, perkhele! :)

Nordström oli kova luu. Mitäs sanot tästä: Nordström haavoittui vakavasti Lempäälässä Kelhon taistelussa 7. huhtikuuta 1918. Koko päivän jatkuneen ankaran taistelun jälkeen hän pelastui vain vaivoin yön pimeyden turvin Mäyhäjärven jään yli takaisin valkoisten puolelle Sotavaltaan. Hän valitsi oikean käsivartensa amputoinnin muiden hoitomuotojen ollessa liian hitaita hänen ehtiäkseen Viipurin taisteluihin. Vamma ei kuitenkaan estänyt hänen myöhempiä sotilaallisia seikkailujaan ja sotilaallista kehitystään. Vuosi käden menetyksen jälkeen ylennys kapteeniksi, sitten heimoretket, oman menestyvän yrityksen perustaminen ja johtaminen ja vielä vanhana sotaratsuna palvelemaan isänmaata 20 vuotta myöhemmin. Tehkää vaan pojat perästä.
 
Panssarilaivat eivät ikinä olleet mukana suurissa sotatoimissa eivätkä tehneet sankaritekoja. Mutta olivatko ne turhia? Se, että niille ei ikinä tullut käyttöä, ei vielä tarkoita etteivätkö ne olisi voineet vaikuttaa sodan kulkuun. Käytännössä ne olivat liikkuvia rannikkolinnakkeita mikä olisi helpottanut mm. Ahvenanmaan puolustamista. Toki laivasto-ohjelmien kesken jäämisestä johtuen panssarilaivat jäivät kovin yksin, mikä rajoitti niiden käyttömahdollisuuksia. Siitä huolimatta ne toimivat pelotteena, mistä kertoo hyvin se kuinka sitkeästi Neuvostoliitto hyökkäsi niitä vastaan. Olisiko Neuvostoliitto sitten hyökännyt voimakkaasti mereltä jos panssarilaivoja ei olisi ollut? Ei varmastikaan, sitä vastaan puhuvat muutkin syyt. Mutta tämä on jälkiviisautta. Ei 30-luvulla tiedetty millainen tuleva sota olisi tai välttämättä edes ketä vastaan.
Panssarilaivat olivat kallis sijoitus eikä niillä ollut olennaista vaikutusta sodan kulkuun, mutta niiden leimaaminen turhaksi on mahdollista ainoastaan jälkikäteen. Sinänsä ne olivat looginen osa Suomen puolustusta, varauduttaessa kaikkiin kuviteltavissa oleviin uhkiin.
 
Jälkikäteen on helppo nähdä, että myöntyminen NL:n vaatimuksiin olisi vain tuonut eteen lisää vaatimuksia. Sehän oli NL:n neuvottelumeininki aina: huudetaan, räyhätään ja uhkaillaan ja vaaditaan...ja kun toinen suostuu, vaaditaan lisää. Tämähän on muistaakseni heidän piäsnuakka Leninin antama perusohje. Toki tätä metodia ovat käyttäneet muutkin: Saksa, Usa, Japani, Britannia.....mutta meidän kohdalle nyt osui Stalin tästä mainiosta sarjasta.

Panssarilaivojen hankintakilpeä on pesty oikein mäntysuovalla jo kohta 80 vuotta. Menetelmä, jolla tuo hanke myytiin ei ole ainutlaatuinen. Ja sitä samaa näkee edelleen. Perustettiin oikein kannatusyhdistyksiä ja propagoitiin kympillä, kansalaiskeräystä yms. Mainiota. Ja jäljet johtavat Vulcan-Grichtonin telakoille. Mikä yllätys. Saksalainen Merivoimien esikunnan neuvonantaja taas osasi paljastaa, että saksalaiset koneethan siihen pitää laittaa...ja ruotsalaiset tahtoivat myydä tykit yms. Teollinen konsortio, joka höyläsi suomalaista nöösipoikaa aunukseen. Voisi tämän myöntää jo kapitalistinen tiedemieskin.

Jos tuosta olisi jotain opittu, niin hekohankinta olisi hoidettu toisin ja olisi tyydytty Hornet-määrään, joka olisi taas mahdollistanut Jääkäriprikaatien varustamisen suunnilleen tappiin saakka. Ilmatyynylaiva olisi jäänyt hankkimatta. Olisiko pantu lusikkaharkoiksi T-sarjan tankkiarmadaa? Pitääkö armeijan kopiointipaperien tuottamisesta maksaa 60 miljoonaa euroa? Pah. Mitään ei opita, eikä tämä ole vain puolustushallinnon yksinoikeus.
 
Nordström oli kova luu. Mitäs sanot tästä: Nordström haavoittui vakavasti Lempäälässä Kelhon taistelussa 7. huhtikuuta 1918. Koko päivän jatkuneen ankaran taistelun jälkeen hän pelastui vain vaivoin yön pimeyden turvin Mäyhäjärven jään yli takaisin valkoisten puolelle Sotavaltaan. Hän valitsi oikean käsivartensa amputoinnin muiden hoitomuotojen ollessa liian hitaita hänen ehtiäkseen Viipurin taisteluihin. Vamma ei kuitenkaan estänyt hänen myöhempiä sotilaallisia seikkailujaan ja sotilaallista kehitystään. Vuosi käden menetyksen jälkeen ylennys kapteeniksi, sitten heimoretket, oman menestyvän yrityksen perustaminen ja johtaminen ja vielä vanhana sotaratsuna palvelemaan isänmaata 20 vuotta myöhemmin. Tehkää vaan pojat perästä.

Kyllä taitaa jäädä monelta nuorukaiselta tekemättä, vaikka tietysti Ragnar olisi invalidina ja ikämiehenä nykystandardeilla sijoittamaton. Mutta osoitus siitä, että ei pidä odottaa sormi pepussa, mitä isänmaa tekee omaksi hyväksi, vaan sitä, mitä voi tehdä itse isänmaan hyväksi.
 
Panssarilaivat eivät ikinä olleet mukana suurissa sotatoimissa eivätkä tehneet sankaritekoja. Mutta olivatko ne turhia? Se, että niille ei ikinä tullut käyttöä, ei vielä tarkoita etteivätkö ne olisi voineet vaikuttaa sodan kulkuun. Käytännössä ne olivat liikkuvia rannikkolinnakkeita mikä olisi helpottanut mm. Ahvenanmaan puolustamista. Toki laivasto-ohjelmien kesken jäämisestä johtuen panssarilaivat jäivät kovin yksin, mikä rajoitti niiden käyttömahdollisuuksia. Siitä huolimatta ne toimivat pelotteena, mistä kertoo hyvin se kuinka sitkeästi Neuvostoliitto hyökkäsi niitä vastaan. Olisiko Neuvostoliitto sitten hyökännyt voimakkaasti mereltä jos panssarilaivoja ei olisi ollut? Ei varmastikaan, sitä vastaan puhuvat muutkin syyt. Mutta tämä on jälkiviisautta. Ei 30-luvulla tiedetty millainen tuleva sota olisi tai välttämättä edes ketä vastaan.
Panssarilaivat olivat kallis sijoitus eikä niillä ollut olennaista vaikutusta sodan kulkuun, mutta niiden leimaaminen turhaksi on mahdollista ainoastaan jälkikäteen. Sinänsä ne olivat looginen osa Suomen puolustusta, varauduttaessa kaikkiin kuviteltavissa oleviin uhkiin.

Kyllä ne olisivat tehneet Ahvenanmaan miehittämisestä vaikean operaation ja olivat todella haluttu maali. Niiden kimppuun hyökättiin jo talvisodan ensimmäisenä päivänä. Tulos oli heikko: kaksi pommittajaa tuhoutui näiden tulimonitorien iskusta ja kolmaskin sai siipeensä. Väinämöinen ei onnistunut avaamaan ensin tulta, koska eräs matruusi oli irroittanut oleelliset piuhat. Tässä jälleen osoitus itämiehen kärsivällisyydestä: he luottavat paikalla oleviin illegaaleihin, jotka on sijoitettu asemiinsa oikeaa hetkeä varten. Sabotööri saatiin kiinni, vietiin maihin ja ammuttiin. Mutta siihen aikaan suomalaiset eivät silittäneet paljastuneiden kyiden päitä ja kysyneet, että mitäs sitten.

Mutta en pidä Väinö Valveen jarruttelua jälkiviisautena. Hän olisi toivonut vahvempaa rannikkopuolustusta ensin vaikka. Ehkä sellainen Ahvenanmaan maahanlasku- ja maihinnousuoperaatio oli enemmän saksalaisten Tanne West -hommaa kuin silloisen piippalakkiporukan.
 
Viimeksi muokattu:
Panssarilaivat eivät ikinä olleet mukana suurissa sotatoimissa eivätkä tehneet sankaritekoja. Mutta olivatko ne turhia? Se, että niille ei ikinä tullut käyttöä, ei vielä tarkoita etteivätkö ne olisi voineet vaikuttaa sodan kulkuun. Käytännössä ne olivat liikkuvia rannikkolinnakkeita mikä olisi helpottanut mm. Ahvenanmaan puolustamista. Toki laivasto-ohjelmien kesken jäämisestä johtuen panssarilaivat jäivät kovin yksin, mikä rajoitti niiden käyttömahdollisuuksia. Siitä huolimatta ne toimivat pelotteena, mistä kertoo hyvin se kuinka sitkeästi Neuvostoliitto hyökkäsi niitä vastaan. Olisiko Neuvostoliitto sitten hyökännyt voimakkaasti mereltä jos panssarilaivoja ei olisi ollut? Ei varmastikaan, sitä vastaan puhuvat muutkin syyt. Mutta tämä on jälkiviisautta. Ei 30-luvulla tiedetty millainen tuleva sota olisi tai välttämättä edes ketä vastaan.
Panssarilaivat olivat kallis sijoitus eikä niillä ollut olennaista vaikutusta sodan kulkuun, mutta niiden leimaaminen turhaksi on mahdollista ainoastaan jälkikäteen. Sinänsä ne olivat looginen osa Suomen puolustusta, varauduttaessa kaikkiin kuviteltavissa oleviin uhkiin.


Olisi ollut mielekkäämpää hankkia moottoroitua rannikkotykistöä ja kylkiäisiksi kaluston siirtoon sopivia aluksia. Aluksille olisi ollut muutakin käyttöä siviililiikenteen palveluksessa. Tykkejä vetokalustoineen olisi voinut käyttää myös maavoimien tukena. Meripuolustus olisi ollut ensisijaisesti miinoitteiden ja rannikkotykistön varassa. Miinakenttien suojaamiseen olisi riittänyt 155 millin tykit. Esimerkiksi ensimmäisen maailmansodan Canon de 155mm GPF, jota käytettiin monessa paikassa rannikkotykistönä:

102017069.jpg


Kantama wikin mukaan 19500 metriä.

Tykkejä olisi saanut siirrettyä vihollisen laivasto-osastojen tahdissa, kunhan maa- ja meriorganisaatiot olisivat olleet oikein suunniteltu. Lossin kaltaiset ro-ro-alukset olisivat mahdollistaneet joustavat siirrot mantereelta saaristoon ja saarelta toiselle.

Rannikon ja saariston uhanalaisiin paikkoihin olisi ennakolta valmisteltu useille pattereille asemat ja niihin liittyvät rantautumispaikat. Tämä olisi mahdollistanut tykkien keskittämisen tarpeen vaatiessa. Tykit olisivat voineet toimia myös ilman valmisteltuja asemia helpommassa maastossa. Tilanteen salliessa olisi ollut teknisesti mahdollista keskittää nämä raskaat tykit maavoimien avuksi. Tämä olisi tiennyt tuntuvaa lisäystä kenttätykistön tulivoimaan talvisodan aikana. Panssarilaivoihin sijoitetut resurssit makasivat lähinnä jouten.


Näen panssarilaivojen ja hekojen hankinnassa paljon yhtäläisyyksiä. Kalliita erikoisvälineitä, jotka hankittiin vahvan mediavyörytyksen tuella. Kumpaistenkin todellinen käytettävyys vähintäänkin kyseenalaista. Resurssien käyttäminen moisten hankintaan vieläkin kyseenalaisempaa.
 
Olisi ollut mielekkäämpää hankkia moottoroitua rannikkotykistöä ja kylkiäisiksi kaluston siirtoon sopivia aluksia. Aluksille olisi ollut muutakin käyttöä siviililiikenteen palveluksessa. Tykkejä vetokalustoineen olisi voinut käyttää myös maavoimien tukena. Meripuolustus olisi ollut ensisijaisesti miinoitteiden ja rannikkotykistön varassa. Miinakenttien suojaamiseen olisi riittänyt 155 millin tykit. Esimerkiksi ensimmäisen maailmansodan Canon de 155mm GPF, jota käytettiin monessa paikassa rannikkotykistönä

Moottoroidun rannikkotykistön taistelukestävyyteen liittyy ilmeisiä ongelmia, samoin tulen tehoon ja kantamaan kun annetaan sata milliä tasoitusta. Esimerkiksi Gangut-luokan taistelulaivojen päätykistön kantama oli yli 20 kilometriä. Ahvenanmaan alueella ei olisi voinut valmistella mitään linnoitteita, joten siellä olisi pitänyt toimia käytännössä suojatta.
 
Moottoroidun rannikkotykistön taistelukestävyyteen liittyy ilmeisiä ongelmia, samoin tulen tehoon ja kantamaan kun annetaan sata milliä tasoitusta. Esimerkiksi Gangut-luokan taistelulaivojen päätykistön kantama oli yli 20 kilometriä. Ahvenanmaan alueella ei olisi voinut valmistella mitään linnoitteita, joten siellä olisi pitänyt toimia käytännössä suojatta.

Taistelulaivojen tuominen lähelle rantaa olisi ollut suuri riski. Niiden olisi pitänyt pysyä rannan tuntumassa tunteja tai jopa vuorokausia, kyetäkseen suojaamaan miinoitetta raivaavia ja maihinnousua suorittavia pienempiä aluksia. Tähän tuskin venäläiset olisivat ryhtyneet sukellus- ja torpedoveneiden pelossa.

Tykit olisivat voineet monin paikoin ampua maastoesteiden takaa. Niiden havaitseminen olisi todennäköisesti ollut vaikeata ja laivatykkien tulenjohto vieläkin vaikeampaa. Laivatykkien kantama ei myöskään olisi riittänyt syvyyteen porrastettujen rannikkotykkien vaientamiseen.

Ahvenanmaa kieltämättä olisi ollut ongelma, jos sota olisi alkanut yllätyshyökkäyksellä Ahvenanmaalle. Parikin vuorokautta valmisteluaikaa olisi muuttanut tilanteen toiseksi. Tämä olisi riittänyt suojapoteroiden kaivamiseen tykeille. Tiet, rantautumispaikat, viestiyhteydet ja muun tykkejä tukevan infran olisi voinut rakentaa siviilitarpeiden varjolla jo ennakolta. Saaristoon sijoitetut patterit olisivat kyenneet nopeasti siirtymään Ahvenanmaalle.

Rannikkotykistö oli vaikea maali laivoille. Sirpaleilta suojattuihin tykkiasemiin tehosivat vain suorat osumat. Saarenpään linnakkeen taistelusta talvisodassa:


"Vihollinen oli keskittänyt Saarenpään linnaketta vastaan raskaimmat laivastoyksikkönsä ja runsaasti ilmavoimiensa iskuvoimaa, tulos oli kuitenkin varsin laiha, molemmista hyökkäyksistä oli laivasto-osasto joutunut vetäytymään linnakkeen tulen vuoksi pystymättä aiheuttamaan linnakkeelle merkittäviä tappioita tai vaurioita. Vihollinen oli käyttänyt yhteensä 500..600 305 mm kranaattia ja useita satoja lentopommeja, joista suurimmat 1000 kg painoisia. Taistelulaivojen käyttämien kranaattien yhteispaino oli n. 200.000 .. 240.000 kg. Voi vain todeta, että käytettyyn ammusmäärään nähden tulos oli mitätön. Tavoitteena ollut linnakkeen vaientaminen jäi täydellisesti savuttamatta. Saarenpään linnake kesti – RT oli ja on terästä."

http://www.palasuomenhistoriaa.net/...9-40:Rannikkolinnake_taistelulaivoja_vastassa


Tuollaisella venäläisten osumatarkkuudella rannikkotykistömme olisi saanut toimia rauhassa hyökkääjän pienempiä aluksia vastaan.
 
Taistelulaivojen tuominen lähelle rantaa olisi ollut suuri riski. Niiden olisi pitänyt pysyä rannan tuntumassa tunteja tai jopa vuorokausia, kyetäkseen suojaamaan miinoitetta raivaavia ja maihinnousua suorittavia pienempiä aluksia. Tähän tuskin venäläiset olisivat ryhtyneet sukellus- ja torpedoveneiden pelossa

Jos NL ei olisi ollut valmis tukemaan maihinnousua taistelulaivoilla, tuskin se olisi ollut valmis tekemään maihinnousua ylipäänsä. On vaikea nähdä miten se olisi voinut onnistua ilman raskasta tulitukea.

Tykit olisivat voineet monin paikoin ampua maastoesteiden takaa. Niiden havaitseminen olisi todennäköisesti ollut vaikeata ja laivatykkien tulenjohto vieläkin vaikeampaa. Laivatykkien kantama ei myöskään olisi riittänyt syvyyteen porrastettujen rannikkotykkien vaientamiseen

Pitää muistaa, että tykit olisivat käytännössä joutuneet myös ilmahyökkäysten kohteeksi. Kiireessä valmistellut tuliasemat eivät anna kummoista suojaa kun ympärillä ei ole betonia tai kalliota.
 
Itse olen vähän välimaastossa. Jälkikäteen tuntuvat turhilta, ja se on päänäkemykseni, mutta demilitarisoidun Ahvenanmaan kannalta se viimeinenkin laiva (Väinämöinen) oli tärkeä sitten myöhemmin, keväällä 1944. Suomalaisten sotilastiedustelu, joka oli maailmanluokan tekijä, tiesi saksalaisten operaatio Tanne Westistä.

Avaan Tanne Westin eri ketjuun, on se sen verran kiinnostava.
 
Mutta tätä talvisodan alkutilannetta kun tutkailen, tulee mieleen sellainen asia, että eihän tässä taistelussa ollut mitään järkeä. Jos vähääkään on nykyisin tappiomielinen, tuolloin olisi pitänyt olla kauhusta kankea, että kura takamuksesta lentää.

Kenttäarmeija oli puolustettavan alueen laajuuteeen nähden pieni, kruununraakkeja oli ollut paljon (suurin syy: aliravitsemus ja puutostaudit).

Kenttäarmeijalta puuttui 100 000 kivääriä, pst-aseistus liki kokonaan, satakunta kenttätykkiä ja kranaatit + heittimien ammukset. Ei tarpeeksi sotilaspukuja, saappaita ja täydennysjoukoilta myös teltat.

On se ollut ponnistus. Esimerkiksi vähän heitteille jätetyllä pohjoisella oli kova homma varustaa. Lapin Ryhmän huoltopäällikkö hommasi 7000 paria suksia, 7000 porontaljaa, 1000 peskiä (poroturkki) ja 600 paria pieksuja.

Kotirintaman naiset kutoivat villavaatteita. Enso-Gutzeit teki 20 000 pahvitelttaa. Psv-toimisto järkkäsi 130 000 puulaatikkomiinaa ja 50 000 polttopulloa. Niitä oli rintamalla jo joulukuun puolivälin jälkeen.

Öhqvist halusi sotia Kannaksella pelkillä suojajoukoilla, koska varsinaiset täydennykset olivat niin epätasalaatuisia ja huonosti varustettuja, ettei hän ammattiupseerina voinut ajatella niitä laitettavan taisteluun painopistesuunnassa, jossa käytäisiin mekaanista sotaa, paljon tykistöä, lentokoneita ja moottoroituja joukkoja vastassa. Suojajoukot olivat pieniä mutta liikuntakykyisiä, niitä oikeita yksiköitä.

Onneksi Öhqvistin ajatus ei sentään toteutunut. Suojajoukot tulivat viikossa pääasemaan (joka sekään ei ollut mikään varsinainen fästningi), jossa sitten olivat aikuiset miehet paikalla.

Lopulta aseissa oli kaikkiaan n. 350 000 miestä, vanhinpana ikäluokkana vuonna 1894 syntyneet (45-vuotiaat).

Mutta, kuten sanottu, silloin silkka ampumataito oli vielä se oleellinen tekijä. Nytkin oli virta aika lopussa sitten maaliskuussa.

Mietin, miksi sellainen tahto. Mutta se Damokleen miekka pään päällä... Molotov sanoi, että virolaiset pääsevät Siperiaan junalla mutta suomalaiset menevät sinne kävellen. Kansa aavisti sen, mistä toinen onnekas tutkija, Stalinin arkistoa 1990-luvulla tutkinut Radzinski kertoi (nythän siihen arkistoon ei enää ole tällaista pääsyä). Stalinilla oli suunnitelma siirtää Suomen kansa ja tuhota.

Ei Suomi taistellut itsenäisyydestään, vaan elämästään.

Tee se sitten muutamalla valmiuspataljoonalla.
 
Yksi kansan psykologiaa tervehdyttävä asia oli varmasti NL:n ja Saksan kuhertelu. Se taisi olla ainakin vasemmistolle ja oikeistolle sopiva kokemus, jossa riisuttiin turhat mielikuvittelut silmistä. Toki kumpaankin laitaan jäi vielä höyrypäitä, mutta heillä ei ollut enää merkitystä. Pelin henki oli selvä: pikkuvaltioita jaettiin isojen kesken, etupiirit ymmärrettiin ja NL:n jalan alle ei haluttu jäädä....siinä sitä oli vaihtoehtoa oikein kympillä. Puolustussota koettiin mielekkääksi ja pääosa joukoista kävi sitä tarmokkaasti. Varustuksen puutteet olivat ilmeiset, mutta ei ollut ietiä jäädä selälleen itkemään pirtin nurkkaan. Sota toi sitten aikalisää, joka osoittautui positive. Samaa oletan nytkin, aikakriittisessä tilassa toimisi hyökkääjä tänäänkin.

Olen harrastellut sotahistoriaa malliksi koko aikuisen ikäni. Yleensä käsitellään seuraavia teemoja: varustusta ja miten hirmuisen päteviä kenraaleja kussakin maassa on ollutkaan, ne on olleet helmiä oikein. Wanhemmiten olen ollut oivaltavinani, että psykologiset tekijät ovat erittäin merkittäviä, erityisesti, kun voimasuhteet ovat hyvin epätasapainoisia.
 
Panssarilaivojen hankinnan mielekkyyttä voisi ajatella siitäkin näkökulmasta, että Talvisodan asemesta sota olisi voinut olla Kesäsota -39 tai Kesäsota -40.
 
Panssarilaivojen hankinnan mielekkyyttä voisi ajatella siitäkin näkökulmasta, että Talvisodan asemesta sota olisi voinut olla Kesäsota -39 tai Kesäsota -40.

Tuohan on kyllä totta, sitä peilaa tosiaan tapahtuneiden tosiasioiden pohjalta liikaa, tokkopa oli tiedossa, että vuonna -39 alkaa marraskuussa Talvisota eikä Junannussota -40. Hyvä pointti.
 
Tuohan on kyllä totta, sitä peilaa tosiaan tapahtuneiden tosiasioiden pohjalta liikaa, tokkopa oli tiedossa, että vuonna -39 alkaa marraskuussa Talvisota eikä Junannussota -40. Hyvä pointti.

Mjuu, Väiski ja Ilmarinen olivat varmasti vahvoja ja pelottavia laivoja, mutta kyse on painotuksista. Talvisodan tulos ratkesi maavoimien välisessä matsissa Karjalan kannaksella. Tämä oli tiedossa ennakkoon ja näin myös tapahtui. Raatteen tie, Kuhmo rannikko ja napapiirin pohjoispuoli olivat loppujen lopuksi kuitenkin vain sivunäyttämöitä.

Tällä periaatteella varustautumisen olisi pitänyt tapahtua periaatteella "Jos se ei tue ratkaisutaistelua kannaksella, se voi odottaa" Panssarilaivojen tai pommareiden hankinta silloin kun maavoimien yli voitiin ajaa panssareilla tai tykistöllä ei ollut ammuksia oli järkijättöinen päätös jo senaikaisen järjenkäytön mukaan.

Tärkeysjärjestyksen olisi pitänyt olla: Maavoimat ensin ja muut sitten joskus.
 
Konepistooleita ja pst-tykkejä olisi kaivattu. Monta vainaata vähemmän meillä ja enemmän naapurilla, mahdollisesti revanssisotaa ei olisi tarvittu.
 
Jos NL ei olisi ollut valmis tukemaan maihinnousua taistelulaivoilla, tuskin se olisi ollut valmis tekemään maihinnousua ylipäänsä. On vaikea nähdä miten se olisi voinut onnistua ilman raskasta tulitukea.



Pitää muistaa, että tykit olisivat käytännössä joutuneet myös ilmahyökkäysten kohteeksi. Kiireessä valmistellut tuliasemat eivät anna kummoista suojaa kun ympärillä ei ole betonia tai kalliota.


NL ei ollut valmis tosissaan vaarantamaan tai uhraamaan taistelulaivojaan Suomen takia. Talvisota tämän varsin selkeästi osoitti. Uran avaaminen Viipurinlahdelle tyssäsi muutamaan osumaan. Tämä on lähes aina tilanne suurten sotalaivojen kanssa. Niitä ei haluta käyttää, koska niitä ei ole varaa menettää. Siksi niihin käytetyt resurssit päätyvät useimmiten vajaakäytölle. Jo pelkät sukellusveneet tekivät taistelulaivojen käytön Ahvenanmaan ympäristössä erittäin epätodennäköiseksi.

Talvisodassa lentokoneet muodostivat uhan rannikkotykistölle, mutta vielä suuremman uhan laivoille. Tällä tosin ei ole tässä asiassa merkitystä, koska panssarilaivoja hankittaessa lentokoneet eivät vielä olleet kovinkaan suuri ongelma. Tilanne muuttui ratkaisevasti muutaman sotaa edeltävän vuoden aikana.
 
Back
Top