Talvisota, poliitikkojen ja sotilaiden

Konepistooleita ja pst-tykkejä olisi kaivattu. Monta vainaata vähemmän meillä ja enemmän naapurilla, mahdollisesti revanssisotaa ei olisi tarvittu.


Näin on. Tosin pst-tykit olivat hintavia ja aselaji kovin tuore. Siten asiaa pähkäiltäessä hukkautuneet vuodet ovat tavallaan ymmärrettävissä. Asiahan ei ollut mitenkään yksioikoinen edes asevoimien sisällä.

Oudompaa on pst-taktiikan kehittymättömyys. Miinojen ja kasapanosten kaltaisilla yksinkertaisilla aseilla olisi ollut paljon tehtävissä, kunhat asemat olisivat olleet mielekkäästi rakennettu.
 
Näin on. Tosin pst-tykit olivat hintavia ja aselaji kovin tuore. Siten asiaa pähkäiltäessä hukkautuneet vuodet ovat tavallaan ymmärrettävissä. Asiahan ei ollut mitenkään yksioikoinen edes asevoimien sisällä.

Oudompaa on pst-taktiikan kehittymättömyys. Miinojen ja kasapanosten kaltaisilla yksinkertaisilla aseilla olisi ollut paljon tehtävissä, kunhat asemat olisivat olleet mielekkäästi rakennettu.

Jep. Ja kesällä vasta olisikin tarvittu pst-aseita, kun olivat kaikki tiet ja polut auki.

Panssarintorjunta on aina otettava vakavasti. Se on ihan avainjuttu tänäänkin muodeista riippumatta. Bagdad vallattiin käytännössä panssariarmeijalla. Israelilaisten ja amerikkalaisten mielestä panssari on maataistelukentän kuningas. Ja idässä on panssareita paljon, puskasta arvaisin, että ehkä 20 000 - 25 000 taistelupanssaria ja 30 000 muuta panssaroitua taisteluajoneuvoa. Kunnosta en tiedä, mutta mahtuuhan tuohon käyttökuntoisiakin.

Näistä T-90 lyö ilmeisesti kaikkia tämän hetken muita panssareita nenään ja on panssarintorjunnalle vaikea maali. Niitä tehdään ehkä 100 - 100 kpl:n vuosivauhtia, ja ne korvaavat T-80:n ja T-84:n.

Tuo hybridi voi sitten olla science fictionia:

http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4&id=8501

Niin tai näin, mutta NH90-koptereilla ei noita tankkeja pysäytetä eikä killumalla naruissa kerrostalon seinillä, vaikka miten olisi luettu Action Mania lapsena.
 
Mjuu, Väiski ja Ilmarinen olivat varmasti vahvoja ja pelottavia laivoja, mutta kyse on painotuksista. Talvisodan tulos ratkesi maavoimien välisessä matsissa Karjalan kannaksella. Tämä oli tiedossa ennakkoon ja näin myös tapahtui.

Vaan miten olisi mahtanut olla jos sota olisikin käyty Saksaa vastaan?
 
Niin tai näin, mutta NH90-koptereilla ei noita tankkeja pysäytetä
Kuljetuskoptereilla harvemmin tuhotaan vaunuja vaan ehkä ennemmin kuskataan vaunuja pysäyttäviä joukkoja ajoissa asemaan.

Mutta se vasta tyhmää onkin että Pv:n rakennukset annettiin senaattikiinteistölle joka ottaa ylisuurta vuokraa eikä investoi rakennuskantaan ja nyt sitten kärsitään tilanpuutteesta.
 
Kuljetuskoptereilla harvemmin tuhotaan vaunuja vaan ehkä ennemmin kuskataan vaunuja pysäyttäviä joukkoja ajoissa asemaan.

Tietenkin. Näillä koptereilla voi tositilanteessa viedä perunoita Raumalle ja siinä kaikki.

Viittasin siihen, mihin raha kannattaa laittaa.
 
Talvisodan alusta ja panssarilaivoista varsin mielenkiintoinen juttu tuossa artikkelissa:

"Joku katkaisi kirveellä laivojen yhteyskaapelit ilmavalvontaan marraskuun 30. päivän aamuna, ja kolme pommikonetta yllätti laivat. Ilmarinen tuhosi pommikoneista kaksi. Väinämöisen taistelutornin virtapiirit oli eräs matruusi kiertänyt löysälle juuri ennen hyökkäystä, mutta ne saatiin kuntoon, ja laiva todennäköisesti tuhosi kolmannen pakenevan pommittajan, sillä sen nähtiin osuman saaneena kaartavan metsän taakse."

Stoori kertoo myös mielenkiintoisen jutun pojasta, joka 14-vuotiaana pelasti Kurun haaksirikkoisia, oli myöhemmin Ilmarisen konedivisionan päälllikkönä ja osallistui saksalaisten sotaankin Atlantilla, palveli myöhemmin Turun laivastoasemalla eläkkeeseen asti.

http://historianhavinaa.blogspot.fi/2011/09/suuret-suomalaiset-onnettomuudet.html
 
Näin on. Tosin pst-tykit olivat hintavia ja aselaji kovin tuore. Siten asiaa pähkäiltäessä hukkautuneet vuodet ovat tavallaan ymmärrettävissä. Asiahan ei ollut mitenkään yksioikoinen edes asevoimien sisällä.

Oudompaa on pst-taktiikan kehittymättömyys. Miinojen ja kasapanosten kaltaisilla yksinkertaisilla aseilla olisi ollut paljon tehtävissä, kunhat asemat olisivat olleet mielekkäästi rakennettu.
Ehkä PST oli niin uusi ala ettei siihen oltu oikein perehdytty. Armeijan ydin oli kuitenkin ensin 1. MS:n itärintamalla ja sen jälkeen sisällisodassa taistelleissa jääkäreissä. Ammattitaitoista taisteluissa karaistunutta joukkoa, mutta panssareihin he eivät olleet tutustuneet.

Pitää myös muistaa, että -39 ei Saksaa lukuunottamatta osattu panssaritaktiikkaa suurvalloissakaan soveltaa.
 
Armeijan "väärät" hankinnat kuten pommikoneet ja panssarilaivojen kaltaiset suurinvestoinnit ovat oma lukunsa, mutta eikö maavoimien suorituskykyä olisi voitu parantaa melko vaatimattomillakin panostuksilla? Olisi edes ostettu lisää konetuliaseita ja a-tarvikkeita varsinkin tykistölle, sekä kaikenlaista muuta tarviketta kuten vaatetusta ja telttoja jne.
 
Armeijan "väärät" hankinnat kuten pommikoneet ja panssarilaivojen kaltaiset suurinvestoinnit ovat oma lukunsa, mutta eikö maavoimien suorituskykyä olisi voitu parantaa melko vaatimattomillakin panostuksilla? Olisi edes ostettu lisää konetuliaseita ja a-tarvikkeita varsinkin tykistölle, sekä kaikenlaista muuta tarviketta kuten vaatetusta ja telttoja jne.

Jep. Tuota olen monasti minäkin pohtinut. On tavallaan pantu kaikki puutteet noiden hankintojen syyksi. Jokainen sota-armeija törmää aina näköjään samaan: mieskohtainen varustus laahaa jäljessä, sitä ei ole tarpeeksi jne.jne. Miksi? Siksi, koska se laiminlyödään, se ei ole sitä ydintekemisaluetta. Sitten sodan tullen kenraalit pesevät kilpensä ja vierittävät syyn poliitikoille ja poliitikot antavat sonnan valua johonkin muuhun suuntaan. Entistä vakavammin pitäisi mieskohtainen varustus huolehtia kuntoon nykyään....kun sitä harmaata vaihetta ei ole välttämättä luvassa vuosikausia. Tätä puoltaa sekin, että mieskohtainen varustus ei maksa helmiä eikä edes maltaita. Yhdellä sadalla miljoonalla kehii kasaan hirmuisen materiaalimäärän, jolla tämä asia hoituu. Tapahtuuko? Ei tapahtu.
 
Kyllähän se alku oli nihkeää. Esimerkiksi itäisellä Kannaksella ei yksikään rykmenteistä ollut määrävahvuinen. Aluksi Kannaksella hyökkäsi yhdeksän divisioonaa, helmikuussa 1940 Kannaksella hyökkäsi lisäkeskitysten jälkeen jo noin 600 000 miestä, 1 200–1 400 panssaroitua ajoneuvoa, joita tuki lähes 4 000 tykkiä ja kranaatinheitintä. Kaikkiaan alueella laskettiin toimivan noin 25 divisioonaa.

Itä-Kannaksella painopiste oli Taipaleen alueella. Sodan syttyessä puolustuksessa oli eversti Sihvosen JR 28, joka miehitti ns. Umpilammen linjan (5 km Taipaleen asemien edessä) vain muutama tunti ennen hyökkäystä. 20 km takanapäin Enkkuassa oli Kempin JR 30 reservissä.

Viivyttävä Metsäpirtin osasto tuli Umpilammen tasalle jo ensimmäisenä sotapäivänä 30.11. Seuraavana päivänä vihollinen tuli hyökkäysvaunujen tukemana ja tottumattomat JR 28:n suomalaiset jättivät asemansa ja vetäytyivät Taipaleenjoelle.

Onneksi puna-armeijallakaan ei mennyt aluksi putkeen. Sulutukset ja huoltovaikeudet järjestivät muutaman päivän hiljaisemman vaiheen. Rajumpi hyökkäys kuitenkin alkoi 6.12 Koukunniemeen.JR 28:n avuksi marssitettiin Kempin rykmentistä joukkoja ja heitettiin yksi pataljoona yöpimeällä 7.12. suoraan liikkeestä vastaiskuun. Siitä tuli miltei katastrofi. Soinilaiset kertovat kotiseutusivullaan:

"Koukunniemen taistelu oli ensimmäinen suomalaisten suurempi vastaisku. Venäläiset olivat saaneet Taipaleenjoen pohjoispuolelle siirrettyä rykmentin verran joukkoja ja suomalaisilla oli vastahyökkäyshetkellä käytettävissään vain vajaa pataljoona. 3./JR 30 viipyi vielä marssilla. 1. pataljoona oli väsynyt pitkästä marssista jäisellä sekä pimeällä tiellä ja sen komentajalle, majuri Sohlolle, ei oltu saatu tarkka kuvaa tilanteesta. Pataljoonan keskitettyä hyökkäystä ei saatu aikaan, koska komppaniat saapuivat perille eri aikoina. Hyökkäys lähti kuitenkin hyvin käyntiin ja Sohlon pataljoona eteni pari kilometriä. Jylhän komppania eteni lähelle Suvannon rantaa ja ylitti pääpuolustuslinjan sekä hyökkäysvaunuesteen ja jatkoi avomuodostelmana kohti Koukunniemen kärkeä. Yö oli säkkipimeä ja Jylhän komppanian edettyä Läämäen peltoalueen reunaan, palava talo tai riihi valaisi aukeamaa. Ilmeisesti kranaatit olivat sytyttäneet rakennuksen palamaan. Jylhän komppanian edetessä aukealle ja tulittaessa taloa ja riiheä, sieltä joku huusi: ”Älkää ampuko, täällä on suomalaisia”. Ylitettäessä peltoaukeaa, matkan puolivälissä alkoi tulitus. Kummaltakin puolelta etuviistosta ampuivat konekiväärit, riihen ullakolla oli pikakivääri ja muut kevyemmät aseet yhtyivät tulitukseen. Jylhän 1. joukkue oli mennyt ansaan ja oli erittäin vaikea mennä minnekään suojaan. Pellolla oli kuitenkin poikittaissuuntaisia kiviaitoja ja ojia, joiden taakse yritettiin päästä suojaan. Läämäellä oli sijainnut suomalaisten tukikohta, mutta se oli vedetty pois jo aikaisemmin ja pataljoonan komentaja oli näin saanut väärää, tuhoisaa tietoa.

Taistelut jatkuivat rajuina ja joukkueittain yritettiin päästä eteenpäin. Yön aikana Läämäen taloryhmä saatiin puhdistetuksi vihollisista, mutta hyökkäys jatkui. Vähitellen selvisi, että vastassa olikin kokonainen venäläinen rykmentti, ehkä enemmänkin. Tämän jälkeen pataljoonan komentaja antoi käskyn vetäytymisestä ja peräännyttiin takaisin pääpuolustuslinjalle.
Yö oli ollut erittäin raskas ja tappiollinen. Kaatuneina ja haavoittuneina pataljoona menetti yli 80 miestä. Soinin komppaniasta kaatui 22 miestä, joista 21 oli soinilaisia. Ensimmäinen tulikaste oli ollut todella kova."


Tilanne oli sekava, johtaminen sekavaa. II AK alisti nopeasti reservistään vielä JR 23:n (Laurila) Taipaleeseen. Pahimpana hetkenä reservirykmentti sai jo hetkellisesti tehtäväkseen ottaa pääpuolustuslinjan. Varsinaisesti sen rykmentin taistelut alkoivat kuitenkin vasta 17.12. ja aivan loppuviikoilla se siirrettiin Äyräpäähän ja Vuoksen saarille.

Melko nopeasti nämä kolme rykmenttiä tottuivat sotatyöhön. JR 30 otti vastaan seuraavat rajut hyökkäykset Kirvesmäessä murtumatta. Rykmenttien monista hienoista pataljoonista erityisen luotettaviksi osoittautuivat II/JR 30 (Polón) ja I/JR 28 (Lieska), joita kutsutaan vieläkin "voittamattomiksi pataljooniksi". On aina puhuttu ylpeinä pataljoonista, jotka eivät poistuneet asemistaan ilman käskyä. Nämä pataljoonat eivät poistuneet käskyn kanssa tai ilman. Laurilan rykmentti oli aivan samaa maata, vaikka tammikuussa Mustaojan yläjuoksulla ns. Niittykasematin ja Metsäkasematin taisteluissa lepovuorossa olleet keskisuomalaiset joutuivatkin auttamaan vastahyökkäyksissä. JR 23 oli määrävahvuinen jo tullessaan ja tasalaatuinen.

Minä olen aina ihaillut Kempin JR 30:ä. Kun II/JR 30 oli helmikuun helvettiviikoilla Terenttilässä, kerrotaan, että kymmenien kilometrien päähän kuului, kuin koko ajan olisi kaadettu kivikuormia Taipaleeseen. Viitostukikohdassa sillä murjotulla suolla oli enää kaksi virtolaispoikaa. He saivat käskyn jättää tukikohta: se oli hankalassa paikassa eikä sitä voinut enää pitää. Pojat suuttuivat. Oman kylän miehet olivat kaatuneet lukuisissa vastahyökkäyksissä samaan tukikohtaan, kun se aina piti saada takaisin. Olisi ollut kummaa antaa se ilman. Niinpä he kieltäytyivät lähtemästä.

Seuraavassa hyökkäyksessä pojat kaatuivat asemiinsa.

Viitosta ei enää yritetty takaisin, mutta puolustuslinja pysyi rauhantekoon asti suomalaisilla. JR 30:n pojat (rykmentin nimeksi vaihdettiin JR 21) joutuivat marssimaan 100 km uudelle rajalle läpi maan, jonne vihollinen ei ollut päässyt.
 
1930-luvulla materiaalihankinnat olivat osaksi aivan hölmöjä, osaksi tarkoituksenmukaisia. Ilmeisesti on aina niin, että joku puhtaasti puolustuksellisen ajattelun sijaan astuva inhimillinen taloudellinen intressi pistää ostamaan heikkojakin vaihtoehtoja.

1930-luvun helikopterihullutus olivat turhat panssarilaivat. Niiden rakentamiseen meni rahaa Eduskuntatalon rakennuskustannusten verran (tosin siinä oli kansalaiskeräystä mutta yhtä kaikki). Rahoilla olisi pitänyt ostaa ja tehdä lisää pst-tykkejä ja konepistooleita, kuten Merivoimien komentajakin sanoi! Kyllä häntä heilutti taas koiraa paheman kerran.

Tunne himmensi järjen.

Myös Ilmavoimilla oli omat suhmurointinsa. Kaupankäynnissä on tietysti haasteensa mutta silti.

Kun tilanne oli päällä, kaikki aselajit hoitivat tehtävänsä sitten jääkiekkotermein sanottuna ns. 110-prosenttisesti.

ILmavoimien osalta viitataan kai blenheim-pommareihin?

Vaikea nähdä että kyseinen konehankinta olisi ollut "väärä". Toki kone oli jo talvisotaan menessä vanhentunut mutta silti ne lensivät aina kun mahdollista, eli eivät seiseeet missään varikon perukoilla. Koneita tosin oli niin vähän että on vaikeaa niiden merkitystä mutta käyttöä niille oli enemmän kuin mitä pystyttiin tarjoamaan.
 
ILmavoimien osalta viitataan kai blenheim-pommareihin?

Vaikea nähdä että kyseinen konehankinta olisi ollut "väärä". Toki kone oli jo talvisotaan menessä vanhentunut mutta silti ne lensivät aina kun mahdollista, eli eivät seiseeet missään varikon perukoilla. Koneita tosin oli niin vähän että on vaikeaa niiden merkitystä mutta käyttöä niille oli enemmän kuin mitä pystyttiin tarjoamaan.

Oikeastaan ilmavoimia en ajatellut niin paljon. Fokkerkin taisi niistä vuoden 1936 tarjokkaista olla vielä suoritusarvoiltaan riittävä. Spitfireahan ei meille myyty.

Lundqvist ei ehkä ollut ihan ykköspyssy ilmavoimien johtoon, mutta siinä kysymys lienee puolustushaaratuntemuksesta ylipäänsä.
 
ILmavoimien osalta viitataan kai blenheim-pommareihin?

Vaikea nähdä että kyseinen konehankinta olisi ollut "väärä". Toki kone oli jo talvisotaan menessä vanhentunut mutta silti ne lensivät aina kun mahdollista, eli eivät seiseeet missään varikon perukoilla. Koneita tosin oli niin vähän että on vaikeaa niiden merkitystä mutta käyttöä niille oli enemmän kuin mitä pystyttiin tarjoamaan.


Pommikoneen hankkiminen oli pienen maan resurssien tuhlausta. Oli silloin ja on yhä edelleen.
 
Lundqvist ei ehkä ollut ihan ykköspyssy ilmavoimien johtoon, mutta siinä kysymys lienee puolustushaaratuntemuksesta ylipäänsä.

Pikemmin puolustusvoimien johtamiseen ja koulutukseen liittyvä asenneongelma. Johtajien tekniikan, taktiikan ja joukkojen suorituskyvyn tuntemista väheksytään. Tämän seurauksena iso osa upseereista on kyvyttömiä käyttämään resursseja tehokkaasti. Tämä johtaa kalustovaurioihin, joutokäyntiin ja miestappioihin.
 
Näihin aikoihin ei mennyt ihan putkeen meilläkään.

Päivälleen 74 vuotta sitten kenraaliluutnantti Harald Öhquist antoi viimeisiä käskyjä joulukuun vastahyökkäystä varten. Mannerheim hyväksyi vastahyökkäysssuunnitelman 22.12.

Hyökkäyksen oli määrä alkaa seuraavana päivänä, aatonaattona. Sinänsä hyökkäys ei tietenkään tullut liian aikaisin, mutta mutta päätös ja toteuttaminen olivat aivan liian nopeat kokemattomille joukoille.

Öhquist halusi toimintaa laajalla alueella. Joukkoja pantiin liikkeelle paljon. Ne joutuivat marssimaan pitkät matkat ennen taistelua. Salaussyistä marssittiin yöllä. Eräs prikaati marssi lumessa ja pakkasessa 40 kilometriä ja lähti hyökkäykseen marssiryhmityksestä. Tiet eivät riittäneet kaikkien joukkojen liikutteluun. Ryhmitykset menivät sekaisin.

Hyökkääjä oli alivoimainen. Tiedusteluun oli ollut vähän edellytyksiä. Maasto kyllä tunnettiin. Tykistöä oli vähän eikä kaikkea ollut keskitetty hyökkäyksen tukemiseen.

Öhquist ei saanut alaisiaan uksomaan onnistumiseen. Eikä kaikkia esimiehiäänkään, kuten esimerkiksi kenraali Airoa. Radioita oli liian vähän. Johtaminen tuli vaikeaksi, kun kaapeliyhteydet katkesivat tulessa.

Yritystä oli. Puutteita yritettiin korjata esimerkillä. 1 328 miehen tappiot, joista lähes sata upseeria.
 
Back
Top