Talvisota

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Vonka
  • Aloitus PVM Aloitus PVM
Tykkimiesten dokkari on sopiva peruspaketti talvisotaan tutustumiseen:

52 min

 
Kaikki tuntevat Simo Häyhän, mutta itselle uutena asiana tässä jutussa alla oleva.

Hän ei koskaan nukkunut omalla tilallaan, vaan meni sukulaisten luo yöksi. Hän tiesi, että vihollinen on voinut keksiä jotain hänen päänsä menoksi, vaikka sota oli päättynyt.

Kommunistit Suomessa valtaan päästyään jatkosodan jälkeen olivat täysiä sikoja ja maanpettureita.
Tällaisia sotasankareita ovat maalittaneet ja uhkailleet.

 
24.12. 1939, jouluaatto

II AK

Suomenlahdesta Summaan rauhallista.

5.D:n alueella tykkitulta. 1. D menettänyt jälleen etuvartioasemansa.

Yöllä ampui vihollinen kauaskantoisilla tykeillä Viipuria. 45 kranaattia osui Kelkkalan kaupunginosaan ja aseman lähelle aiheuttaen pieniä vahinkoja. 2 kuollutta ja 1 haav. Epäillään olevan rautatietykistöä Perkjärvellä.

III AK

Taipaleen lohkolla vihollinen hyökkäsi kolmen tunnin tulivalmistelun jälkeen ja suoritti Koukunniemessä hyökkäyksen hvaunujen tukemana. Hyökkäys torjuttiin ja tuhottiin 7 hvaunua. Alue Sakkolasta Volossulaan harvan tykkitulen alla.

(Suvannon takana kokonainen puna-armeijan divisioona valmistautuu hyökkäämään. - jälkikäteinen tieto - omilla joukoilla eikä Päämajalla ei ole vielä aattona mitään tietoa tästä.)

IV AK

Rauhallista. Siiran tien suunnalla partiotoimintaa. Vihollisen henkilöauto ajanut partiomme asettamaan miinaan. Kollaanjoen suunnalla 4 hvaunua yritti lähestyä asemiamme. 2 tuhottiin, 2 karkotettiin.

Ryhmä Talvela

Taistelut jatkuneet koko päivän Aittojoen linjalla. Vihollisen ilmatoiminta vilkasta. Os. Pajarin esikunta menetti 2 ups kaatuneina ja yhden haavoittuneen.

P-SR

Lieksassa vihollinen on työnnetty valtakunnan rajalle.

Kuhmossa ylivoimainen vihollinen torjui hyökkäyksemme. Vääräjoen suunnassa saalista 1 hv ja 1 tykki, edessä oleva viholliskomppania saarrettu.

Suomussalmella Raatteen suunnassa vihollishyökkäys on pysäyttetty Kuivasjärvi-Kuomajärvi-kannaksella. Taistelu jatkuu.

Lapin Ryhmä

Petsamossa vihollinen vetäytynyt linjalle Jordanin nivat - Kuuroaivi.

Vihollinen etenemässä Sallasta Saijan suuntaan.

Merivoimat

Laskettu hajamiinoitus (9 miinaa) Seiskarin ja Koiviston välille. Saarenpäätä pommitettiin ilmasta sekä mereltä (Marat n. 15 minuuttia).

Ilmavoimat

Kannaksella verraten hiljaista. Saarenpäätä ja Huumolaa pommitettu.

Laatokan pohjoispuolelle vihollinen keskitti 5-8 lentorykmenttiä á 36 konetta. Ilmatoiminta oli suunnattu osasto Talvelan huoltoteitä ja joukkoja vastaan sekä alueen kyliin. Ilmatoiminnan aiheuttamat tappiot pieniä. Yksi upseeri sekä sotilaspastori kaatuneet ja yksi ups haavoittunut.

Omat ilmavoimat suorittivat 10 pommituslentoa Laatokan pohjoispuolella vihollisen huoltokeskuksia vastaan.
 
Viimeksi muokattu:
Tänään 25.12.1939 Taipaleessa aukeaa hetkeksi portti koko rintamanosan murtamiseen, mutta erään reservipataljoonan taistelutahto ja -taito on määrällisesti suuremmalle viholliselle lopulta liikaa.

Suvannon yli hyökkää 4.D, jonka komentaja on suomalaissyntyinen Vladimir Grendahl. Hän pyrkii motittamaan koko Taipaleen rintaman ja tiesi varmasti, minä päivänä kannattaa yrittää. Hän luultavasti tiesi, että herrat ryyppäävät jouluna.

Käydäänpä tapahtumat läpi.

Keljan kylässä oli puolustuksessa III/JR 29. komentajanaan kapteeni Müller. Rykmenttiä komensi eversti Teuvo Wartiovaara. Keljan Satumetsikössä oli pelkästään yksi pikakivääriryhmä, ja väli 8. komppanian reunimmaisesta konekivääristä 9. komppanian vasemmanpuoleiseen konekivääriin oli peräti 300 metriä.

Hyökkäyksen alkaminen 25. joulukuuta ei ollut suomalaisille aivan täysi yllätys, sillä kahden ja kolmen välillä samana yönä siepattiin hyökkäyksen alusta kertova sanoma, joka toimitettiin välittömästi III pataljoonan esikuntaan Müllerille. Se ei aiheuttanut mitään toimenpiteitä väsyneessä esikunnassa.

Satumetsikössä ollut ikaalislaisten 8.komppania piti Satumetsikössä puoliaan kolme tuntia ennen kuin irtautui läheisen maantien varteen. Viestejä yritettiin toistuvasti saada joulunvietosta toipuvaan esikuntaan.

Vihollinen käytti kärkenään 75 miehen erikoisosastoa, joka kykeni ohittamaan kuulovartiot. Mitään tulitukea ei käytetty, vaan asemiin hiivittiin huomaamatta jään yli.

Samaan aikaan divisioonan hyökkäys ulottui aluksi suuremminkin voimin JR 30:n (Kemppi) asemiin Patoniemessä ja Volossulassa, mutta aktiivisin toimin vihollinen lyötiin takaisin jo aamupäivän aikana.

Keljassa alkoi pitkä sota. Müllerillä ei mennyt ihan putkeen. Hän luuli, että metsikössä oli vain joukkue tai pari, vaikka Keljan metsikkö oli tuossa vaiheessa jo piippalakkia mustanaan. Panssarivaunuja eivät onneksi saaneet Suvannon jään yli vielä. Müller lähetti illalla 23.30 pari kiväärijoukkuetta häätämään vihollista. Yrityksellä ei tietenkään ollut mitään mahdollisuuksia, koska metsikössä oli vähintään rykmentti ja lisää pyrki alueelle.

Blick alkoi aavistaa, että jotain isompaa on meneillään. Haettiin uuteen aamuun eri miehet paikalle. Kempin rykmentistä (JR 30) tuli reipas komppania vastaiskuun. Aamulla luutnantti Koppisen komppania (joka oli jo omalla lohkollaan vihollisen torjunut) hyökkäsi Runteenmäen sivuitse, mutta ei voima riittänyt. Neljännes komppaniasta (7 kaat 30 haav) pyyhkiytyi pois pelistä.

Sitten lähetettiin toisesta keskisuomalaisesta eli Nurmen rykmentistä (JR 28) kaksikin komppaniaa. Ne aloittivat neljän jälkeen 26.12. mutta ei riittänyt voima vieläkään. Vihollinen oli suomalaisten entisissä asemissa ja murron leveys muutenkin jo 800 metriä. Hämärissä he vetäytyivät väsyneinä, patruunapulassaan ja kovia tappioita kärsineinä asemiin Keljan kylän laidoille. Tässä sattui vielä todella onneton tapaus. Oma konekiväärimies luuli vihollisen hyökkäävän Satumetsiköstä ja avasi tulen.

Nyt oli jo herätty isommissa esikunnissa. Oma tykistö teki viholliselle sillanpään kasvattamisen vaikeaksi. Eversti Blick käski Nurmea nyt käyttämään levossa ollutta paikallisista miehistä koottua Er.P 6:tta eli Saarelaisen pataljoonaa.

Vihollinen oli tässä vaiheessa ehtinyt olla asemissa jo parin vuorokauden ajan.

Paikallispataljoona hyökkää

Er.P 6 hiihti Keljaan koko yön 27.12. Joukkojen edellä hiihti kapteeni Onni Saarelainen itse saadakseen selkoa tilanteesta. Pataljoonankomentajana Saarelainen aavisti, että vieras joukko määrättäisiin hyökkäämään. Saarelainen halusi valmistautua pari tuntia, jotta olisi suunnitelma ja pojat vähän huokaisseet, mutta Nurmi määräsi hyökkäämään aivan heti. Vaikka sanotaan, että vastahyökkäys ei koskaan tule liian aikaisin, vihollinen oli ollut jo kauan asemissa ja torjunut parikin vastahyökkäystä. Ikaalisten miesten komppanian jättämiin taisteluhautoihin oli edessä jyrkkä penger ja sitten n. 300 metriä aukeaa rantamaata. Vastahyökkäyksissä ensimmäisessä keskisuomalaisten Koppinen oli yrittänyt tosissaan ja menettänyt komppaniastaan 37 miestä. Tulitukeen oli vain yksi kranaatinheitin ja kaikki tykistö tarvittiin vihollisen lisävoimien estämiseen. Ensimmäinen hyökkäys alkoi 9.30, ja pysähtyi konekiväärituleen. Palattiin osittain alkuasemiin, osittain jätettiin konekiväärit jo tukiasemiin. Nyt tehtiin uusi hyökkäys klo 10:45, ja se vietiin kerralla loppuun. Se vei nopeimmat kärkimiehet vihollisasemiin. Karjalaismiehet Räisälästä, Sakkolasta ja Käkisalmesta alkoivat raivokkaan lähitaistelun konepistoolein ja käsikranaatein. Seitsemän tunnin hirvittävän taistelun jälkeen vihollisen rippeet pakenivat jäälle. Ehkä 11 pääsi karkuun.

Klo 18 Satumetsässä makasi 600 kaatunutta vihollista katsomassa tyhjin silmin jouluista tähtitaivasta. Grendahlin divisioona menetti kaikkiaan 2000 miestä ja sen puhti loppui siihen.

28.12 karjalaiset luovuttivat Satumetsikön asemat takaisin kapteeni Müllerille.

Kirjallisuus mainitsee tekomiehinä monta karjalaista Räisälän suojeluskunnasta. Lindberg (oli ensimmäisenä vihollisten haudassa toisessa päässä), Elovaara, Lähteenkorva, Puusniekan veljekset, Ohvon veljekset ja Marilan veljekset. Raikas Marila (ensimmäisenä vihollisen haudassa) oli moninkertainen Viipurin sotilaspiirin sotilasottelumestari. Hän oli hiihtäjä, ampuja ja ylemmän keskisarjan painija. Myös Väinö Linnan myöhemmin tuntema Viljam Pylkäs (Tuntematon sotilas -romaanin Antti Rokan alter ego) oli oppia saamassa tässä karjalaisporukassa Keljan taistelussa.

Keljan alkuperäinen puolustaja Müller palasi asemiinsa joukkoineen. Kapteeni Müller anoi taistelun jälkeen lepolomaa, jonka Blick hänelle myönsi.
 
Suojeluskuntalainen Raikas Marila kertoo:

”Olin ensimmäisten joukossa syöksyessämme peltoaukean yli kohti venäläisten valtaamia JR 29:n entisiä ampumahautoja. Vihollisen kk-tuli oli kiivasta, ja sen tykistö keskitti Suvannon takaa. Kymmenet vihollishävittäjät parveilivat kirkkaassa ilmassa yläpuolellamme. Hyvässä kunnossa kun olin, minulla oli ilo ja kunnia ehtiä ensimmäisenä syöksymään ryssiä täynnä olevaan taisteluhautaan, sen toiseen päähän. Laskin siitä suoraan riviin ja näin viiden vanjan kaatuvan. Kun olin näin päässyt hyvään alkuun ja ampunut makasiinin tyhjäksi, ei ollut enää aikaa ladata, vaan sain tilaisuuden käyttää Sk-ajalla oppimaani ja kilpailussa harjaantunutta pistintaistelutaitoa. Sain hakata sekä kiväärin perällä että pistimellä päästäkseni eteenpäin haudasssa. Tärkeintä oli pysytellä kiinni vastustajassa, jotteivat he olisi päässeet ampumaan. Tiesin olevani tällaisessa käsikähmäkamppailussa naapureita taitavampi. Tilanne alkoi helpottua, kun takaani alik. Jalmari Torikka tuikkasi käteeni konepistoolin. Kun sillä pääsin surauttelemaan pitkin hautaa, alkoi tie aueta. Perässäni tulijat viimeistelivät työn. Kun ampumahaudat oli tähän tyyliin muuallakin vyörytetty ja vihollinen alkoi vetäytyä jäälle, sain jostakin venäläisen reikätähtäin kiväärin. Se oli tarkka ase ja jälkeä jäällä rupesi näkymään. Torikka todisti vierelläni ammuntaani seuratessaan: ’laaki ja vainaa’. Olin sillä ehtinyt ampua noin 70 laukausta, kun jostain sivulta yksinäisestä vihollispesäkkeestä sain luodin selkääni, lapaluun alta sisään. Siihen päättyi sillä kertaa minun metsästysreissuni. Olin saanut siinä käyttää loppuun kaikki rauhanajan kouluissa hankkimani taistelutaidot.”

U. Kähönen, Voittamattomat pataljoonat (Kustannuspiste Oy: 1982)

Raikas Marilan kaksoisveli Reino kaatui samassa hyökkäyksessä, ja kertoja itse Kiteellä jatkosodan alussa 1941. Kärkimiehiä kun oli.

Helvetin hyviä poikia. Jotenkin pahaa tekee ajatella tuota jatkosodan tuhlausta, mutta eipä siinäkään juuri ollut vaihtoehtoja.
 
Viimeksi muokattu:
@Vonka

Tuo Kähösen Voittamattomat pataljoonat kuulostaa lukemisen arvoiselta.

Itse en ole Antti Tuurin Talvisodan lisäksi Taipaleesta lukenut muuta kuin tämän.

Katso liite: 112734
Se on ihan hyvä kirja ja kelpo yleisesitys. Ehkä kaikkein autenttisin ruohonjuuritasolta on Kalle Sistolan Tapahtui Taipaleessa vuodelta 1956, jos sen enää mistään löytää. Ei ole painoksia.
 
Montakohan talvisodan miestä vielä on rivissä ?



Vanhin suomalainen sotaveteraani Arvi Hämäläinen, 108, on kuollut, uutisoi Ilta-Sanomat maanantaina. Asian vahvisti IS:lle Hämäläisen ystävä, alue- ja kuntavaaliehdokas Tuula Vallius (sd).

Hämäläinen oli yksi viimeisistä vielä elossa olleista talvisodan veteraaneista. Hän vietti viimeiset vuotensa Valkeakoskella, jossa hän asui yhteensä 70 vuotta.

Karjalankannaksella Metsäpirtin kylässä vuonna 1917 syntynyt Hämäläinen astui armeijan palvelukseen 21-vuotiaana. Hän oli talvisodassa tykistön tulenjohtueen etäisyysmittaajana Taipaleenjoella.
 
85 vuotta sitten se päättyi.

Ennen lähtöä Terenttilästä joku otti kuvan jostakin, joka joskus oli korsu. Vaikea on käsittää, että tuolla liki samoista kuopista lähdettiin, mihin oli tultu. Ketä vielä lähtemässä oli.

Se oli paras miespolvi, mitä koskaan tähän maahan on syntynyt.

1000013426.webp
 
85 vuotta sitten se päättyi.

Ennen lähtöä Terenttilästä joku otti kuvan jostakin, joka joskus oli korsu. Vaikea on käsittää, että tuolla liki samoista kuopista lähdettiin, mihin oli tultu. Ketä vielä lähtemässä oli.

Se oli paras miespolvi, mitä koskaan tähän maahan on syntynyt.

Katso liite: 120535
Se talvi oli hengen voitto materiasta. Tosin verellä ostettu. Voimasuhteiden vertailu on jotain aivan käsittämätöntä.
 
Talvisodan alkaessa oli monta ongelmaa ja hankaluutta ohitettu kun YH:n aikana oli onnistuttu siirtää kenttäarmeija asemiinsa, joihin se ehti tutustua ennen hyökkäyksen alkamista. Tämä seikka oli osasyynä siihen luottamukseen ja varmuuteen jolla Airo suhtautui suurin voimin hyökkäämään lähteneiden venäläisten yksiköiden pysäyttämiseen. Ennen Suomussalmelle lähtöä 9. divisioonan tykistökomentaja soitti ja muistutti Airoa että Airo kai muistaa että heillä ei ole tykkejä.

-Menkää vain, kyllä sieltä saatte tykkejä, kuului Airon vastaus.
 
Talvisodan alkaessa oli monta ongelmaa ja hankaluutta ohitettu kun YH:n aikana oli onnistuttu siirtää kenttäarmeija asemiinsa, joihin se ehti tutustua ennen hyökkäyksen alkamista. Tämä seikka oli osasyynä siihen luottamukseen ja varmuuteen jolla Airo suhtautui suurin voimin hyökkäämään lähteneiden venäläisten yksiköiden pysäyttämiseen. Ennen Suomussalmelle lähtöä 9. divisioonan tykistökomentaja soitti ja muistutti Airoa että Airo kai muistaa että heillä ei ole tykkejä.

-Menkää vain, kyllä sieltä saatte tykkejä, kuului Airon vastaus.
Nyt olisi mukava tietää lähteitä tälle väittämälle? Itse talvisotaa tutkineena en kyllä ole löytänyt erityistä "luottamusta ja varmuutta" rajan yli tulevien yksiköiden pysäyttämiseen. Jos Airo oikeasti noin on sanonut, niin joko se on ollut kännissä (mitä ei kyllä talvisodan tiimoilta yleensä puhuta) tai sitten kyse on äärimmäisen mustasta huumorista tai sitten kertoja muistaa väärin.

Kun JR 27 lähetettiin Suomussalmelle, tunnelma oli lähinnä katastrofia ennakoiva, ei itsevarma. Yksi neuvostodivisioona pukkasi suomalaiset puolustajat helposti Kiantajärven taakse ja toinen oli tulossa. 163.D:n piti aloittaa ylimenohyökkäys Haukiperän lossin kohdalta, mutta onneksi Eino Kaipaisen johtama sotapoliisiosaston vastahyökkäys pukkasi ensimmäisen sillanpään pois ja jatko viivästyi. JR 27 hyökkäsi melkein liikkeestä lännempää. Jos se Siilasvuon joukkojen tulo olisi viivästynyt päivänkin, ne olisivat joutuneet ottamaan puna-armeijan hyökkäyksen vastaan valmistelematta, lähes marssijärjestyksessä. Suomussalmella jo olleet Er.P 15 ja IV/Kt-Pr. eivät olleet mitenkään ensiluokkaisessa iskussa sodan alkuvaiheen vetäytymisen vuoksi. Ne olisivat sitten joutuneet vetäytymään Puolangan suuntaan.
 
Tuo väite on ns. Yleisesti hyväksytty. Ehkä osissa kannasta piti paikkansa, mutta Laatokan pohjoispuolella ei pitänyt. Yh tutustutti miehet toisiinsa, sekin hyvässä ja pahassa. Yh ei poistanut tst materiaalin puutetta, niukkuus jaettiin vähän uudestaan.
 
Kyseessä on Airoon liitetty anekdootti, jolla viitataan ainoaan mahdolliseen tapaan jolla 9. divisioona voisi saada tykkejä käyttöönsä.

Luottamuksella ja varmuudella taas korostetaan YH:n merkitystä.

Lähde on eräs anekdoottikokoelma joka on jossakin kirjahyllyssä tai pinossa.
 
Paha sanoa, kun ei tuota painostavaa aikaa ole elänyt, mutta tässä totuus on kovin moniulotteinen. Sekä että. YH oli yksi pelastus. Talvisodan aikainen Kannaksen pääasema kesti, kun oli parhaimmillaan kuusi divisioonaa ja Ratsuväkiprikaati käytössä ja ryhmitetty ikiaikaiselle hyökkäystielle torjumaan se, mitä oli odotettu ja pelätty.

Se miten tuo luottamus ruohonjuuritasolla olisi näkynyt eli mielissä, onkin jo kysymysmerkki. Yksi voittamattomista pataljoonista kärsi ensi tappionsa jo matkalla kokoamispaikkakunnaltaan, kun kaksi poikaa ampui itsensä. Ensimmäinen näky sitten asemissa oli, kun 15-vuotias ilmeisesti kodistaan tuleva evakkopoika juoksi kranaattien seassa ja sai kaulaansa sirpaleen, joka repi leuan ja isot suonet. Sinne kaatui tien varteen.

Ensimmäiseen hyökkäykseen oli vielä aikaa eli vaihto vasta edessä.

Suomussalmesta olen kirjoittanut ennenkin. Sehän on ihan vastakohta Karjalankannakselle, koska sodanjohtomme oli päättänyt, ettei vihollinen hyökkää sieltä.

Reservivänrikki Elo ja hänen 42 miestään ottivat vastaan ensimmäisen sillä suunnalla tulevan divisioonan kärjen.

Teologian ylioppilas Martti Elo palveli talvisodan syttyessä Suomussalmen harjoituskeskuksen alaisessa Rajaosasto II:ssa Juntusrannassa. Elon komentaman osaston piti vartioida 80 km:n pituista rajan osaa. Koko alueelle (Suomussalmen suunta-Kuusamon suunta) oli antaa torjuntaan kaksi pataljoonaa ja kaksi erillistä komppaniaa. ErP 15 Raatteen tien suunnassa ja ErP 16 Kuusamon suunnassa.

Puna-armeija ylitti rajan Juntusrannan kohdalla. Tarkoitus oli edetä Ouluun asti ja siksi miehiä oli tuhansia. Elo sai tiedon vihollisista siviileiltä. Osasto joutui tietenkin viivyttäen väistymään lännemmäksi. Siviilien kohtalo oli kova..

Elo soitti esikuntaan ja pyysi lisää miehiä mutta siellä epäiltiin kaikkia hänen ilmoituksiaan.

Talvisodan alla pidetyissä omissa sotapeleissä siltä suunnalta ei ollut tullut suuria vihollismääriä. Oli päätetty, että sieltä tiettömästä erämaasta mitään suurta joukkoa ei sitten tule. Nämä vihollisrykmentit olivat kuitenkin saaneet paikallisia luopioita oppaakseen.

Vänrikki Elo sai everstiluutnantti Kyanderin puhelimeen. Elo väitti kokonaisen rykmentin pyrkivän Juntusrantaan. Kyander sanoi: "Älkää nyt pelätkö muutamaa hulluksi tullutta ryssää. Viskatkaa ne takaisin." Elo päätti lähteä esikuntaan tekemään selkoa, mutta matkalla ampui itsensä. Eräs luutnantti, joka kohtasi hänet tiellä, on antanut todistuksen, että Elo koki joutuvansa sotaoikeuteen, koska oli joutunut vetämään vartioston Juntusrannasta. Hän ei luottanut vielä kykyihinsä, sota oli uutta, mutta hän oli valtavan isänmaallinen mies, jolle oli suuri häpeä murtua.

Sitä se Runeberg teettää immeisissä. Todellisuus on raaka ja armoton, sota on helvetti ja kaikin tavoin ihan pyllystä.
 
Viimeksi muokattu:
Talvisodassa oli useita pataljoonankomentajia, jotka nousevat esiin sellaisina, jotka saivat miehistään parhaan irti. Taipaleessa Kempillä oli rykmentissään Eino Polón ja Nurmella Väinö Lieska. Jääkäriupseereita molemmat.

Yksi melkoinen sheriffi oli Sallan suunnan"Ville" Roininen, joka taisteli menestyksekkäästi ja ovelasti täysin alivoimaisena. Hän rakensi taitavan ja sitkeän sissi- ja vastatoiminnan. Tehtävä oli mieletön. Neuvostoliitto oli keskittänyt Kuhmon–Sallan väliselle raja-alueelle syksyn aikana sentään 9. Armeijan. Siihen kuului viisi divisioonaa ja useita satoja lentokoneita. Aluksi vastassa oli kärkenä tuleva vahvistettu rykmentti ja perässä tuli divisioona. Roininen kokosi itse osaksi raja- ja poromiehistä kootun "Sallan pataljoonan", joka oli tavallista vahvempi, 1564 sotilasta. Tietenkin hänelle oli etua siitä, että hän tunsi alueen väestön henkilökohtaisesti.

Roininen vastasi Sallan puolustustaisteluista ja Kemijärven ratkaisutaisteluista, jotka päättivät vihollisen marssin kohti Rovaniemeä ja Kemiä. Siinä oli monta kertaa homma veitsen terällä.

Kävin Mäntyvaaran taistelun muistomerkillä muutama kesä sitten. Kyllä siinä monenlaisia ajatuksia liikkui. Kun vähän polkaisin mopoa, olinkin kohta Kemijärvellä...
 
Back
Top