Tapaus Hussein al-Taeen

Itse en usko näitä SDP:n "harhalaukaukauksia" myyriksi, tai sivuosumiksi. Tuon kaltainen hölmöläisten puolue lupauksineen
vaan houkuttaa paskasakkia luokseen. Itse otsikon hahmoon luotan, kuin seepra hyenaan. Ahtisaaren porukassa ja demari. En antaisi
lompakkoani pidettäväksi, kun kusella kävisin. Kusettajahan tuo ukko on. Pitäisi saada välittömästi pois eduskunnasta.
 
Olen ehkä uutta sukupolvea, joka ei elänyt YYA aikaan. Onko se kuuluisa Tiitisen lista niin kauheaa luettavaa ettei sitä tohdi vieläkään julkaista? Vai pitääkö odotella siihen asti, että kaikki listassa olevat henkilöt ovat poistuneet keskuudestamme? Ennen kuin se voidaan julkaista. Aikanaan tämän ajan pyykkiä pestiin kaikialla muualla, muttei meillä. Demareilla lienee sitä vastaan paljonkin, listan julkistamisesta aikanaan taisi löytyä vähiten kannatusta demareista. Taas kyllä eksyin sivuun aiheesta.
 
Olen ehkä uutta sukupolvea, joka ei elänyt YYA aikaan. Onko se kuuluisa Tiitisen lista niin kauheaa luettavaa ettei sitä tohdi vieläkään julkaista? Vai pitääkö odotella siihen asti, että kaikki listassa olevat henkilöt ovat poistuneet keskuudestamme? Ennen kuin se voidaan julkaista. Aikanaan tämän ajan pyykkiä pestiin kaikialla muualla, muttei meillä. Demareilla lienee sitä vastaan paljonkin, listan julkistamisesta aikanaan taisi löytyä vähiten kannatusta demareista. Taas kyllä eksyin sivuun aiheesta.
Tiitisen lista sisältää pelkästään b-luokan maanpettureita, todelliset mädättäjät olivat KGB:n ja GRU:n palveluksessa Suomessa ja näistä ei ole mitään listoja olemassa Venäjän ulkopuolella...
Toki epäilyksiä on paljonkin ja kaikista sen ajan puolueista.
 
Virpiniemi Golfin kyselytunnilla tänään vieraillut presidentti Martti Ahtisaari näytti silminnähden turhautuneelta, kun häneltä kysyttiin kannanottoa viime päivinä paljon puhuttaneeseen kansanedustaja Olli Immosen monikulttuurisuutta vastustaneeseen avaukseen.

– En viitsisi uhrata ajatuksiani tähän. En oikein tiedä, miten hän voi olla Suomen kansalainen. Pohjoismaisia arvoja hän ei ainakaan edusta. Ehkä voisin järkätä hänelle oppimatkan Namibiaan, Ahtisaari veisteli ja sai yleisön nauramaan.

Tämä siis vuodelta 2015
 
Analyysi: Al-Taee, Halla-aho ja vanhat törkytekstit – öyhystä helpompi edetä valtaan kuin toisinpäin

Tänään klo 7:19

Skandaali vanhoista internetkirjoituksista on mukavampi, jos on edennyt rasistisesta öyhöstä salonkikelpoiseksi eikä toisinpäin, kirjoittaa Iltalehden toimittaja Antti Halonen.

Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Eduskuntavaalien jälkeen sekä SDP:n kansanedustaja Hussein al-Taee että perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ovat löytäneet itsensä tilanteesta, missä toimittajat ja kansalaiset ovat hyvin kiinnostuneita heidän vanhoista internetkirjoituksistaan.

Halla-ahon Scripta-blogista on nostettu esiin tekstit, joissa Halla-aho muun muassa pohtii homoseksuaalin ampumista päähän ja toivoo, että jos joidenkin pitää tulla raiskatuksi, he ovat punavihervasemmistolaisia ja heidän äänestäjiään.



Al-Taeen kohdalla on nostettu esiin Facebook-kirjoitukset, joissa hän puhuu halventavasti homoseksuaaleista, somaleista, juutalaisista, saudeista ja sunnimuslimeista. Hän on muun muassa rinnastanut Israelin valtion ja äärijärjestö Isisin ja puhunut saudeista lasten hyväksikäyttäjinä.

Kun SDP:n puheenjohtaja ja hallitustunnustelija Antti Rinne on nostanut Halla-ahon vanhat kirjoitukset esimerkeiksi siitä, että Halla-ahon ihmiskäsitys ei vastaa SDP:n arvopohjaa, al-Taeen kohu on sosialidemokraattien kannalta varsin kiusallinen. Kun perussuomalaisia ollaan pelaamassa arvopohjan nojalla ulos hallituksesta, monet ovat löytäneet yhtäläisyyksiä Halla-ahon ja al-Taeen tilanteiden välillä.

Kumpikin on kierrellyt ja kaarrellut, kun heiltä on teksteistä kyselty.Kumpikin on kirjoittanut pahimmat tekstinsä noin kolmekymppisenä ennen oman uran todellista nousukiitoa.
Kummankin teksteissä on käsitelty halventavaan sävyyn muun muassa somaleja ja homoseksuaaleja.Kummankin tekstit ovat sellaisia, että niitä on pidetty rasistisina ja ihmisarvoa kunnioittavan länsimaisen oikeusvaltion näkökulmasta vähintäänkin kyseenalaisina.
Sitten ne eroavaisuudet.

1. Vastaaminen ja irtisanoutuminen
Jussi Halla-ahon Scripta-blogin ensimmäiset tekstit ovat vuodelta 2003. Hän oli tuolloin 31-32-vuotias. Hussein al-Taeen nyt käsiteltävät Facebook-kirjoitukset ovat vuosilta 2011–2015. Hän oli silloin 28-32.

Halla-aho on joutunut vastailemaan kysymyksiin vanhoja blogitekstejään koskien moneen kertaan. Ne nousivat esiin muun muassa silloin, kun hänet valittiin perussuomalaisten puheenjohtajaksi.
Hän kommentoi Facebook-päivityksessään, että osa kirjoituksista on ollut "tyhmiä ja harkitsemattomia kommentteja.Osa on ollut sellaisia kommentteja, joita voi sanoa tavallisena tallaajana mutta ei poliitikkona. Ja osa on sellaisia juttuja, jotka kontekstistaan irrotettuna kuulostavat hurjilta mutta joissa on ollut ja on edelleen pointti". Halla-aho on aiemmin myöntänyt, että esimerkiksi homoja koskeva ampumiskommentti ei ollut "kovin ansiokas möläytys".
Halla-aho ei ole missään vaiheessa irtisanoutunut kirjoituksistaan tai pyydellyt niitä anteeksi. Hän ei kuitenkaan ole missään vaiheessa valehdellut kirjoituksistaan, kiistänyt tai peitellyt niitä, vaikka on ajoittain tekstejään siivonnutkin.

Sen sijaan al-Taee on joutunut vastailemaan omista kirjoituksistaan mediassa vasta viimeisen puolen vuoden aikana.Hän aloitti valehtelun heti.

STT kysyi vaalien alla kirjoituksista ja al-Taee totesi, että kuvakaappaukset ovat muokattuja.Lisäksi al-Taee on myöntänyt valehdelleensa sekä SDP:lle että entiselle työnantajalleen konfliktinratkaisujärjestö CMI:lle.
Kun Iltalehti nosti kirjoitukset uudestaan esiin vaalien jälkeen, al-Taee ei kiistänyt niiden aitoutta, mutta ei myöskään muistanut niitä kaikkia. Lopulta hän myönsi tekstit aidoiksi ja pyysi kirjoituksiaan moneen kertaan anteeksi irtisanoutuen niistä.

Valehtelunsa syyksi hän on kertonut häpeän aiemmasta ajattelustaan.

2. Omien suhtautuminen
Tilanteissa on myös suuri ero siinä, miten Jussi Halla-ahon ja Hussein al-Taeen äänestäjät ja puoluetoverit suhtautuvat tilanteeseen.
Siinä missä Jussi Halla-ahon nousu on suorastaan perustunut hänen raflaaviin maahanmuuttoa ja monikulttuurisuutta käsitteleviin blogiteksteihinsä, Hussein al-Taee ratsasti eduskuntaan tunnettuna rauhantyöstään. Rauhan Taee, kuten hänen vaalislogankin kuului.

Halla-aho on myöntänyt muuttaneensa kirjoitustyyliään ajan myötä, kun hänen poliittinen asemansa on muuttunut. Omilleen hän on ollut silti nuiva maahanmuuttokriittinen mestari, vaikka tekstit eivät yhtä kärkkäitä olekaan. Vanhatkin on kuitenkin hyväksytty. Kun Halla-aho sai korkeimmassa oikeudessa bloginsa vuoksi rikostuomion uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan vuonna 2012, hän oli omilleen lähinnä oikeusjärjestelmän kaltoin kohtelema marttyyri.

Sen sijaan se, että al-Taeen kirjoitukset voivat täyttää rikoksen tunnusmerkit, ovat hänelle, hänen äänestäjilleen ja SDP:lle katastrofi.Sillä ei ole väliä, että rikokset saattavat olla vanhentuneita. Siinä missä Halla-aho on ollut avoimesti pystyttämässä mieluummin raja-aitoja rauhan takaamiseksi, al-Taee on profiloitunut ennemmin sillanrakentajana ja sovittelijana.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.
Hussein al-Taee on nöyrästi pyydellyt anteeksi vanhoja Facebook-kirjoituksiaan, mutta myös tunnustanut valehdelleensa niiden suhteen. Kuva tiedotustilaisuudesta, jossa hän kertoi myöntävänsä kaikki tekstit aidoiksi.
Hussein al-Taee on nöyrästi pyydellyt anteeksi vanhoja Facebook-kirjoituksiaan, mutta myös tunnustanut valehdelleensa niiden suhteen. Kuva tiedotustilaisuudesta, jossa hän kertoi myöntävänsä kaikki tekstit aidoiksi.


Hussein al-Taee on nöyrästi pyydellyt anteeksi vanhoja Facebook-kirjoituksiaan, mutta myös tunnustanut valehdelleensa niiden suhteen. Kuva tiedotustilaisuudesta, jossa hän kertoi myöntävänsä kaikki tekstit aidoiksi.PETE ANIKARI

Tyhmyyden ja harkitsemattomuuden myöntäminen on eri asia kuin anteeksipyyntö tai irtisanoutuminen. Jos Halla-aho olisi nöyrtynyt ja lähtenyt pyytelemään kirjoituksiaan anteeksi, hänen kannattajansa olisivat luultavasti pettyneet.
Al-Taeen kohdalla taas mikään katumusharjoitus ei tee tehtyä vahinkoa tekemättömäksi tai poista pettymystä. Vaikka tekstit olisi voitu painaa villaisella, valheiden verkko ja surkea kriisiviestintä ovat kinkkisempi juttu. Hän on myöntänyt itsekin Iltalehdelle, että olisi ollut parempi kertoa ja tunnustaa kaikki heti.

3. Kehityksen suunta
Jos katsoo Jussi Halla-ahon ja Hussein al-Taeen skandaalien ja urakehityksen historiaa, suunta on ollut täysin päinvastainen.
Halla-aho on ollut aina avoimesti sitä mitä on. Hän on edennyt närkästyneestä nuoresta ”älykkö”bloggaajasta Suomen toiseksi suurimman puolueen puheenjohtajaksi menneisyydestään huolimatta tai oikeastaan jopa sen ansiosta – kaltaistensa joukossa. Al-Taee on nyt mielikuvissa pudonnut rauhaa rakentavasta Nobel-palkitun Martti Ahtisaaren kultapojasta vihaiseksi ja turhautuneeksi rasistiksi suvaitsevien sosialidemokraattien keskuudessa.
Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.
Jussi Halla-aho ei ole irtisanoutunut vanhoista blogiteksteistään tai pyydellyt niitä anteeksi. Kuva on kuvakaappaus tilanteesta, jossa hän pyysi puolueen viestintävirkailijaa Matti Putkosta viemään mikrofonin pois toimittajalta, joka kysyi vanhoista kirjoituksista.
Jussi Halla-aho ei ole irtisanoutunut vanhoista blogiteksteistään tai pyydellyt niitä anteeksi. Kuva on kuvakaappaus tilanteesta, jossa hän pyysi puolueen viestintävirkailijaa Matti Putkosta viemään mikrofonin pois toimittajalta, joka kysyi vanhoista kirjoituksista.

Jussi Halla-aho ei ole irtisanoutunut vanhoista blogiteksteistään tai pyydellyt niitä anteeksi. Kuva on kuvakaappaus tilanteesta, jossa hän pyysi puolueen viestintävirkailijaa Matti Putkosta viemään mikrofonin pois toimittajalta, joka kysyi vanhoista kirjoituksista. KUVAKAAPPAUS PERUSSUOMALAISTEN VIDEOLTA

Internetissä on se ikävä puoli verrattuna vaikkapa kahvipöytä-tai baarikeskusteluun, että verkossa hetken mielijohteestakin lauotut tekstit jäävät ikuisesti elämään. Jos etenee julkiseen ammattiin kuten poliitikoksi, ne voivat varjostaa uraa loppuelämän, kuten Halla-ahon ja al-Taeen esimerkitkin osoittavat.

Tilanne on kuitenkin paljon mukavampi edustajan itsensä ja hänen puolueensa kannalta, jos on kulkenut rasistisesta öyhöstä salonkikelpoiseksi poliitikoksi kuin toisinpäin.

 
Viittaukset lainattuun sanomalehtitekstiin, ei jäsen hansain tuottamaan.

Jussi Halla-aho ei ole irtisanoutunut vanhoista blogiteksteistään tai pyydellyt niitä anteeksi.

Olematta Halla-ahoa vastaan tai puolesta: Jos perusteet kirjoituksille ovat edelleen olemassa, miksi pitäisi? Luotan enemmän tyyppiin, joka seisoo sanojensa takana perustellusti kuin rahan ja vallan toivossa perseitä joka suunnalla käskystä lipovaan pyrkyriin.

Internetissä on se ikävä puoli verrattuna vaikkapa kahvipöytä-tai baarikeskusteluun, että verkossa hetken mielijohteestakin lauotut tekstit jäävät ikuisesti elämään. Jos etenee julkiseen ammattiin kuten poliitikoksi, ne voivat varjostaa uraa loppuelämän, kuten Halla-ahon ja al-Taeen esimerkitkin osoittavat.

Jos kyseessä on hetken mielijohde, miksi Halla-ahoa mielijohteista päättymättömästi kovistellaan, mutta al-Taee(?) taas yritetään pestä puhtaaksi?

Tilanne on kuitenkin paljon mukavampi edustajan itsensä ja hänen puolueensa kannalta, jos on kulkenut rasistisesta öyhöstä salonkikelpoiseksi poliitikoksi kuin toisinpäin.

Vai oikein salonkeja tarjoillaan kunhan lipoo oikeisiin suuntiin. Paskat tätä poliittista "kulttuuria", sanon minä.
 
Muutama viikko ja kevät kelit olisi parhaimmillaan...nyt olisi TOSI tilausta kunnon yhteisötapahtumalle paraatipaikalla..kuulemmeko pian vanhan idearyhmän ilmoituksen?
Aleksiiii...

Palautetaan mieliin, että
vuonna 2015 Meillä oli Unelma helsingissä ja ympäri maan mielenosoitukseksi naamioituja tilaisuuksia,
koska yksi kansanedustaja oli kirjoittanut yhden kärkevän kirjoituksen aamuyön tunteina ja poseeranut valokuvassa.

Nyt olisi vähän stydimpää kamaa tarjolla, mutta...

Joten joko nyt puhataan 'Meillä on Unelma2" onko Anssi Kela, Maija Vilkkumaa, Lännen-Jukka, Atomirotta, Jukka Poika, Tuure Kilpeläinen, Paleface ja Anna Puu jo virittelemässä instrumenttejaan?

Puheita voisi tulla pitämään Erkki Tuomioja (sd), Ozan Yanar (ex-vihr edustaja) ja Paavo Arhinmäki (vas), kolumnisti Maryan Abdulkarim, kaupunginvaltuutettu Fatbardhe Hetemaj ja Juutalaisen seurakunnan ylirabbiini Simon Livson... varmasti Tinokin haluaa juontamaan ja haastattelee samalla ammattiylpeydellä Rönnholmia tai Rinnettä, kuin Turkkilaakin..

Odotan malttamattomasti kevätpiknikin julkistusta..
 
Al-Taaen tapauksessa, jos hän kykenee jatkamaan kansanedustajana pyytelemällä vain anteeksi ja pahoittelemalla niin heillä ei ainakaan ole varaa enään huudella, haukkua tai muistutella arvopohjasta kellekkään yhtään mitään. Arvatenkin meidän vastuullinen media ei taida kyllä olla samaa mieltä. Heille varmaan muistetaan mainita asiasta kyllä.
 
...heillä ei ainakaan ole varaa enään huudella, haukkua tai muistutella arvopohjasta kellekkään yhtään mitään.
Nyt katson asiaa Demareiden näkökulmasta; kyllä heillä on, tämä hiekkakansan edustaja ei ole tuomittu mistään toisin kuin Halla-aho. Hän on vain lausunut tyhmiä asioita ja nyt katuu sydämensä pohjasta.
 
Onko tarkoituksellista, että kohu suunnataan vain muutaman Facebook-kommentin ruotimiseen? Vai onko tärkeämpien seikkojen käsittely vain liian hapokasta :rolleyes:

Mistä hussein tuli CMI:een? En ole missään nähnyt pitkiä ansiolistoja aikaisemmista näytöistä? Irakilaiseen mahtisukuun kuuluminen taitaa olla suurin meriitti, mutta onko se oikea? Onko jopa mahdollista että nuo piirit ovat käyttäneet jopa hyväkseen pienen maan pikkuruista toimistoa ja sopivalla tavalla saaneet oman miehen sisälle. Suomen salaisuudet nyt tuskin niin raflaavia ovat, että Irakista tai Iranista asti tänne kannattaisi erikoisoperaatioon, ellei...

Tietenkin olisi hölmöä, että sankari altistaisi itsenä epäilyksille touhuamalla Janus Putkosen kanssa, mutta aikaikkunat eivät ole minulle täysin selviä. Verkkomedian ensimmäistä kertaa avaavalle on heti täysin selvää, kenen asiaa siellä ajetaan. Ei ole mahdollista toimia ylläpitäjänä ja muka-ei-huomata-sivuston-olevan-venäjämielinen. Hoksata sitten vasta myöhemmin - no way.

Toivotaan että maailman vapain lehdistö saisi jostakin luvan penkoa asia auki. Ai niin tapaus Halla-aho on vielä perkaamatta ja sitten Päivärinnan tapaus vuodelta -75 tulee varmaan käsiteltyä, ennen kuin Yle tonkii husseinin todelliset taustat auki.
 
Tietenkin olisi hölmöä, että sankari altistaisi itsenä epäilyksille touhuamalla Janus Putkosen kanssa, mutta aikaikkunat eivät ole minulle täysin selviä. Verkkomedian ensimmäistä kertaa avaavalle on heti täysin selvää, kenen asiaa siellä ajetaan. Ei ole mahdollista toimia ylläpitäjänä ja muka-ei-huomata-sivuston-olevan-venäjämielinen. Hoksata sitten vasta myöhemmin - no way.
Tämä asia särähti korvaan Al-taeen haastattelussa olikoha a-studiossa. Kielti täysin yhteydet verkkomediaan ja sen jälkeen kukaan ei ole enää kysynytkään.

Onko tässä mitään kieltämistä vai onko nämä ne "vahvistamattomat" kuvakaappaukset?
 
Nyt odotetaan innolla poliisin omatoimisuutta...Al-taeen kohdallakin..

"POLIISIN mukaan epäilty rikos tapahtui Helsingin keskustassa Narinkkatorilla viikonloppuna. Torilla oli esillä de Witin ja Brandtin vaalimainoksia, joiden tekstien poliisi epäilee täyttävän rikoksen tunnusmerkistön.

Mainoksissa luki ”Matut ulos” ja ”Homotus kaappiin”. Sana matu tarkoittaa yleensä ”maahantunkeutujaa” ja on halventava nimitys maahanmuuttajille.

Poliisi otti asian tutkittavaksi omasta aloitteestaan. Poliisin mukaan puolueen kampanjointi on ollut vihamielistä sekä maahanmuuttajien ja seksuaalivähemmistöjen syrjintään tähtäävää.
 
Nyt katson asiaa Demareiden näkökulmasta; kyllä heillä on, tämä hiekkakansan edustaja ei ole tuomittu mistään toisin kuin Halla-aho. Hän on vain lausunut tyhmiä asioita ja nyt katuu sydämensä pohjasta.
Nyt katson asiaa omasta näkökulmastani, hieman mutkia suoraksi vetäen: hän on päässyt eduskuntaan pimittämällä osan menneisyyttään, valehtelemalla siitä kysyttäessä ja jäänyt kiinni valheesta. Se, mikä näistä katsotaan pahimmaksi virheeksi, vaihtelee arvioijan mukaan.

Odotan mielenkiinnolla miten demarit pulmansa ratkaisevat. Joka tapauksessa al-Tayeen on tästä eteenpäin ongelmajätettä, varsinainen dead man walking eduskunnassa.
 
Nyt odotetaan innolla poliisin omatoimisuutta...Al-taeen kohdallakin..

"POLIISIN mukaan epäilty rikos tapahtui Helsingin keskustassa Narinkkatorilla viikonloppuna. Torilla oli esillä de Witin ja Brandtin vaalimainoksia, joiden tekstien poliisi epäilee täyttävän rikoksen tunnusmerkistön.

Mainoksissa luki ”Matut ulos” ja ”Homotus kaappiin”. Sana matu tarkoittaa yleensä ”maahantunkeutujaa” ja on halventava nimitys maahanmuuttajille.

Poliisi otti asian tutkittavaksi omasta aloitteestaan. Poliisin mukaan puolueen kampanjointi on ollut vihamielistä sekä maahanmuuttajien ja seksuaalivähemmistöjen syrjintään tähtäävää.


En kyllä ala henkeä pidättelemään odottaessa poliisin toimia case Al-Taeen suhteen... :unsure::rolleyes:
 
Onko tässä mitään kieltämistä vai onko nämä ne "vahvistamattomat" kuvakaappaukset?
Kopioin tuon mitävitun lehden jutun, niin ei ole pakko klikkailla. Tietysti, jos putkonen kertoo että tässä on totuus, niin epäiltävä on että mihin hän pyrkii. Tuskin totuuden esille tuomiseen. Kuten Putkonen asian itse ilmaisee:

"Sen perusteella mitä minulla oli al-Taeen kanssa kunnia työskennellä ja suomalaista kansansivistystä edistää uutistyömme kautta, hän teki nähdäkseni vilpitöntä totuuden etsintää – maltillisesti ja kiihkoilematta.
Muistutettakoon, että erottaaksemme informaation disinformaatiosta, tarvitsemme neutraalia erikoisosaamista,
-----
Facebookin uutisryhmä: Gazan sota – Lähi-idän uutisseuranta on suurehko ja vanha uutisryhmä, -- Kyse on kansoille harmittomasta ja kansansivistystä edistävästä totuuksien etsinnästä."


Verkkomedia vastaa: Totuus kansanedustaja Al-Taeen (sd) nettikirjoittelusta ja mediayhteistyöstä
Julkaistu 21.04.2019 17:36, 12058 lukukertaa

Kuluneella viikolla olemme nähneet ”myrskyn vesilasissa” kun valtamedia tarttui kansanedustajaksi valitun Hussein al-Taeen (sd) vanhoista nettikirjoituksista veisteltyyn pötykirjoitukseen ja aloitti painostamaan demarien uutta kansanedustajaa tilille vanhoista kirjoituksistaan, jotka perustuvat erityisesti al-Taeen ja minun, Verkkomedian päätoimittaja Janus Putkosen, välisiin Lähi-idän tilanteen uutiskeskusteluihin facebookissa.
kRGn31BafVU2.jpg

Valtamedian syytökset ja väitökset lähtivät liikkeelle kuluneella viikolla Uuden Suomen blogista, jossa Anser Yasa alkoi syytämään al-Taeeta yli neljä vuotta vanhoista ja Verkkomedian aikaisista uutiskommenteista sekä facebook-keskusteluista, syytellen mm. ”Venäjä-mielisyydesta”, ”Iranin tukemisesta” ja ”juutalaisvastaisuudesta”.
Ehdin lukemaan kyseisen tekstin ennen kuin perusteitta syyttelevä roskakirjoitus poistettiin ylläpidon toimesta Uudesta Suomen blogeista.
Erikoista kyllä, Iltasanomat ei sanallakaan viittaa asiasta uutisoidessaan kohun aloittaneeseen Anter Yasan blogiin, mutta uutisoi al-Taeeta koskevaa erittäin kyseenalaista ja spekulatiivista sisältöä omana tuotantonaan. Kukaan ei ole viitsinyt kysyä asiasta minulta, siis laajasti asian yhteydessä mainitulta Janus Putkoselta, mistä yhteistyössäni Hussein al-Taeen kanssa oli kysymys ja miten asiat todellisuudessa menivät.
Al-Taeen työskentely netissä ja uutishuoneessa
Olin Verkkomedian päätoimittaja ja kohuttujen Facebook-ryhmien perustaja sekä ylläpitäjänä muun uutistiimin kanssa. Voin tietenkin puhua asiassa vain siitä ajanjaksosta jolloin al-Taee osallistui uutistuotantoon. Mitä on tapahtunut sitä ennen tai sen jälkeen, on asia erikseen.
Tuotin vuosien ajan pitkäjänteistä Lähi-idän tilanteen geopoliittista seurantaa ja laajapohjaista uutistuotantoa, jossa al-Taee oli pitkähkön ajanjakson mukana Lähi-idän asioiden asiantuntijana. Ilman palkkaa tai korvausta, siis vapaaehtoisena kansalaisjournalistina ja uutisblogistina.
En muista tarkalleen koska ja miten Hussein al-Taeen liittyminen Verkkomedian Lähi-idän uutisryhmään tapahtui. Harmaa muistikuvani on, että olin julkaissut jonkun erityisen Lähi-idän uutisen, johon al-Taeella oli erittäin asiantuntevaa tietoutta tarjolla ja siitä alkoi kirjeenvaihtomme sekä keskustelut Lähi-idän tilanteen paremmaksi ymmärtämiseksi.
Yhteinen intressimme oli tarjota suomalaisille totuudellinen tilannekuva Lähi-idästä. Siihen kuuluu luonnollisesti se, että arvostelu kohdistuu valtiollisiin toimijoihin ja tapahtumien taustoja avataan asiayhteyksissä.
Ja todella, Hussein al-Taee auttoi minua ymmärtämään paljon aiempaa paremmin ja laajemmin mistä Lähi-idän poliittisissa valta-asetelmissa ja kulttuurillisissa erilaisuuksissa on kysymys. Totuus siis vapautti epätietoisuudesta ja pystyin kysymään mistä tahansa asiasta hänen näkemyksiään.
Erityisesti sisäpiirin tieto oli tarpeen kun tarvitsin käsitystä eri maiden uskontokunnista, klaaneista ja sisäpoliittisista kuvioista.
En muista, että olisimme koskaan riidelleet, tai että al-Taeen kertoma olisi ollut valetta, väärin tai vääristeltyä. Sen perusteella mitä minulla oli al-Taeen kanssa kunnia työskennellä ja suomalaista kansansivistystä edistää uutistyömme kautta, hän teki nähdäkseni vilpitöntä totuuden etsintää – maltillisesti ja kiihkoilematta.
Muistutettakoon, että erottaaksemme informaation disinformaatiosta, tarvitsemme neutraalia erikoisosaamista, koska Lähi-idässä kamppailevat huomattavat toimijat, joiden intresseissä, pidimme heistä tai emme, ei ole aina viestittää totuuksia vaan edistää propagandaa, valeuutisia ja historiaa vääristeleviä käsityksiä. Informaatisota kun on aivan kaikkialla läsnä.
Moderaattorikaveri: ”Ei pahaa sanottavaa al-Taeesta”
Facebookin uutisryhmä: Gazan sota – Lähi-idän uutisseuranta on suurehko ja vanha uutisryhmä, jonka sisällöistä al-Taeeta vastaan on ryhdytty, on edelleen varsin aktiivinen uutisryhmä. Facebookin ei ole koskaan tarvinnut puuttua ryhmän sisältöihin tai toimintaan, enkä muista sen aiheuttaneen koskaan mitään harmia kenellekään. Kyse on kansoille harmittomasta ja kansansivistystä edistävästä totuuksien etsinnästä.
Kuten Verkkomediassa on ollut pysyvä linja: rasismille, sodanlietsonnalle, juutalaisvastaisuudelle ja kansojen etujen vastaiselle toiminnalle ei anneta tilaa. Emmekä ole tehneet mitään laitonta.
Ryhmän silloinen ja myös nykyinen modeeraattori, Maija Kajomeri, on aiheensa asiantuntija ja kuuluu ”vanhaan” Verkkomedian sosiaalisen median uutistiimiin. Kajomeri on tunnettu hyvästä moderointilinjastaan ja tilannetajustaan. Hän oli ryhmän moderaattorina myös samaan aikaan Hussein al-Taeen kanssa ja muistaa yhteistyön.
Kun tänään juttelin Maijan kanssa al-Taeen kanssa käydystä yhteistyöstä, hän sanoi al-Taeen ”asettaneen kommenttinsa aina taitavasti” ja hänellä on käsitys, että nyt laitellaan ikäviä sanoja al-Taeen suuhun. Al-Taeen ei muisteta nostelleen miekkoja kansoja vastaan ryhmässä vaan toimineen diplomaattisesti. Moderointi toimi yleisen edun mukaisesti, totuudellisesti.
Verkkomedian uutissyötön puolelta voin osaltani vakuuttaa, ettei Verkkomediassa ole koskaan julkaistu mitään ”juutalaisvastaista” tai muutenkaan rikolliseksi luokiteltavaa. On selvää, että poliittisen sionismin ja Israelin hallituksen vastustaminen ei ole juutalaisvastaisuutta ja kuten tiedämme, ei tarvitse olla juutalainen ollakseen sionisti.
Muistikuvani siis on, että Al-Taeen suhtautuminen Lähi-idän tilanteeseen oli pragmaattinen ja hänen uutiskommentit rakentavia.
Käynnissä aiheeton hyökkäys al-Taeeta vastaan
Päinvastoin minä kysyn, miksi omasta puolestaan Anter Yasa on ollut jo vuosien ajan Verkkomedian uutisryhmää vastaan niin vihamielinen ja kokenut, että totuuden etsinnässä olisi jotain niin väärää ja vaarallista? On kysyttävä, mikä motiivi hänellä on panetteluun ja herjoihin minua, meitä ja al-Taeeta vastaan? Onko hän kateellinen vai shia-vastainen?
Nähdäkseni ja Verkkomedian puolesta voimme todeta, että käynnissä on täysin aiheeton hyökkäys Hussein al-Taeeta vastaan, koska hän ei ole koskaan osoittanut olevansa mitä hänen on julkisuudessa epäilty olevan. Ei ainakaan lähteissämme kun hän osallistui Verkkomedian uutisseurantaan.
Hussein al-Taee ei koskaan sanonut minulle ”näkemiin ja hyvästi”. Eräänä päivänä hän ”katosi” ja sittemmin kuulin, että hän oli saanut jonkin virallisen työpaikan ulkopoliittiselta puolelta. Al-Taee siis siirtyi ”globalistien leiriin” ja on selvää, ettei silloin tueta geopoliittisesti maailman multipolarismia ja lännen haastajia.
Näin myös jotain hänen myöhempiä kirjoituksia ja huomasin suuren muutoksen al-Taeen näkemyksissä. Todettakoon syyttämättä, että itse en kykenisi muuntumaan samalla tavoin jonkun puolesta ja toista vastaan.
Ymmärrän kyllä, että hän on nyt pakotettu julkisesti irtisanoutumaan minun mielipiteistäni. Sellainen on toki ikävää, mutta valtamedia on raaka.
Tietenkin tässä tilanteessa henkilön riippumattomuus on kadonnut ja kielenkannat on pidettävä aivan toisella tapaa keskellä suuta kuin Verkkomedian tai Uuden MV-Lehden kaltaisessa vapaassa tiedonvälityksessä. Kahdeksan päätoimittajavuoden aikana olen nähnyt samanlaisia ”henkilön muuttumisia” jo useampia, joten kaikkeen tottuu.
Janus Putkonen: ”En irtisanoudu al-Taeen kirjoituksista”
Mutta päinvastoin, minun ei tarvitse irtisanoutua al-Taeen Verkkomedian aikaisista kirjoituksista ja asiantuntemuksesta. En kanna hänelle kaunaa, enkä ole loukkaantunut tai suuttunut, vaikka hän yrittääkin pyristellä irti yhteistyöstä kanssani.
Al-Taee, minä ymmärrän, ja valitsit jo vuosia sitten oman tiesi ja olet päässyt kansanedustajaksi. Onnitteluni sinulle, toimi oikeamielisesti Suomen puolesta!
Al-Taeen työpanos oli arvokasta minulle ja meille – olen siis kiitollinen yhteistyöstä ja toivotan rohkeutta sekä menestystä.
Lisäksi toivon, että demareissa ja Suomen hallituksessa osattaisiin käyttää Al-Taeen aitoa (piilevää) ja laajapohjaista asiantuntemusta Suomen ja suomalaisten eduksi. Älkää kahlitko hänen todellista osaamistaan poliittisen korrektiuden takia.
Ja Al-Taeen kollegoja kehotan, jos teillä vaikka joskus tulee vaikeuksia erottaa, kuten minulla aikanaan, Lähi-itää koskevaa informaatiota disinformaatiosta, kysykää al-Taeelta vaikka hiljaa kuiskaten, että ”olisiko tämä myös Verkkomedian totuus?” Vain totuudella on todellista arvoa.
Rauhoittukaa, ei ole mitään ”Venäjä-yhteyttä”
Mainittakoon vielä muistutukseksi, ettei Verkkomedialla ollut koskaan mitään yhteyksiä Venäjään, joten mistään Venäjä-yhteyksistä ei tarvitse edes puhua. Unohtakaa koko vouhottaminen, joka on propagandistien pötypuhetta. Minua on syytetty ”putinistiksi” ja vaikka miksi vuosien myötä, mutta sellaista tämä infosota on.
Venäjä on Lähi-idässä geopoliittinen toimija siinä missä muutkin suurvallat ja tietenkin ymmärtääksemme Venäjän intressejä ja sen toimintaa, meidän on ymmärrettävä Venäjää sekä erityisesti maailman multipolarismin geopolitiikkaa, jota Moskova maailmalla johtaa. Käsittääksemme olemme onnistuneet työssämme pitkäjänteisesti, eikä asiantuntemuksestamme tulisi minua eikä al-Taeeta syyttää, vaan päinvastoin.
Toivottavasti ”totuus al-Taeesta ja Verkkomediasta” auttaa laannuttamaan myrskyn vesilasissa ja turhanpäiväinen kohuaminen loppuu. Käyttäkööt demarit järkeään ja antakoot oikeuden tapahtua. Varmistaakseni kuulluksi tulemisen, aion postittaa tämän artikkelin demareiden sähköposteihin ja Antti Rinteelle heti kun se on julkaistu.
Janus Putkonen (Verkkomedian päätoimittaja vuodesta 2011),
Uuden MV-Lehden päätoimittaja, 21.4.2019
 
Back
Top