Tarkka-ampujan peruskivääri

308:t saattaisivat olla ihan hyödyllisiä koulutuksen kannalta, en vain ole ihan varma että onko mitään hyötyä pitää kahta kaliberia käytössä, jotta toisella saa harjoitella enemmän?
On järkeä ja se .308 on ihan soiva peli suureen osaan touhuja ihan sellaisenaankin. Näin verrokkina omasta harrastamisesta että yksi antoisampia treenejä itselle on ampua .22LR @150m päässä killuvaa, nykyisellään pienentämisen jälkeen postikortin kokoista peltiä. Tälla tavoin saan reilusti toistoa ja hinkattua laukaisua, asentoa, tähtäämistä, tuulen arviointia, osuman spottaamista yms.
 
käyvien aseiden tarkkuuseroja. Varsinkin jos puhutaan sotilastarkka-ammunnasta jossa ammutaan yläkropan kokoiseen maaliin useimmiten enemmän tai vähemmän hankalissa olosuhteissa ja hankalista asennoista

Hlökoht. mieltymykset voivat heitellä laidasta laitaan. Minulle kiväärin merkki ei ole määräävä ollenkaan. Jos pitkää matkaa ampuu niin kiikarin laatu ja liipaisimen itselle mielekäs toiminta ovat NE juttu.
 
Menin ja tilasin, 4-5vkoa ja pitäisi olla käsissä sisäänammuttavaksi. Sitten nähdään onko se a1 saamiensa kehujen väärti.
Olikos niin, että kokeilit sitä ensin vai ostitko ihan päätöksellä vaan?
Pääsin itse kokeilemaan Tikka TAC a1 siinä Sakon Road Showssa mikä kiertää ympäri Suomen. Varmasti pätevä laite ja monipuoliseen lisävarusteluun. Kevyt ja miellyttävä ampua. 200m vain oli tosin mahdollista ettei siitä vielä saanut enempää kokemusta. Oma raskaspiipuinen "vanha uskollinen" .308 Tikka sopii kuitenkin meikälle edelleen paremmin kun jotenkin jo kasvanut siihen kiinni.
 
Muutaman tutun suosittelemana ja mainosten uhrina, eli sika säkissä. Uskon ettei mene kuitenkaan pahasti pieleen tällä kertaa.
Tarkoitus oli hankinta tehdä vasta vähän myöhemmin, mutta saatavuuden kanssa saattaa olla välillä ongelmia (lähinnä kai jenkkimarkkinoiden kovan kysynnän takia) joten laitoin nyt varaukseen kun erä on myyntiin tulossa kohtapuoliin.
 
Jenkit ja Australiaiset tykkää tästä kuin hullu puurosta ;)
 
Menin ja tilasin, 4-5vkoa ja pitäisi olla käsissä sisäänammuttavaksi. Sitten nähdään onko se a1 saamiensa kehujen väärti.
Sama laite on allekirjoittaneellakin mustan budjetin hankintalistalla.
 
Musta budjetti = sveitsiläisellä tilillä vaimon tietämättä? :D
Onneksi ei nyt niin pitkälle täydy mennä, muuten pienet salaus- ja harhautustoimenpiteet täytyy suorittaa... aina;)

Pystyin laittamaan julkisella budjetilla lupaamalla vaimolle rinnakkaisluvan :D
Asiaa! :solthum::solthum::solthum:

Onko tää niikun sama kun mun kaks tonnia harrasterahaa pöytälaatikossa?
Jep. Operaattoreillahan suuressa maailmassa on ns. musta budjetti, millä hankitaan kalustoa ohi valtion virallisen puolustusbudjetin. Öhöm sitä toimintamallia täytyy välillä soveltaa myös parisuhteessakin;)
 
Onneksi ei nyt niin pitkälle täydy mennä, muuten pienet salaus- ja harhautustoimenpiteet täytyy suorittaa... aina;)

Asiaa! :solthum::solthum::solthum:

Jep. Operaattoreillahan suuressa maailmassa on ns. musta budjetti, millä hankitaan kalustoa ohi valtion virallisen puolustusbudjetin. Öhöm sitä toimintamallia täytyy välillä soveltaa myös parisuhteessakin;)

Samat liikkeet on itsekin pitänyt tehdä....no onneksi vaimokulta ei juuri kiinnitä huomiota esim siihen, että millainen kiikari aseen päällä majailee:cool:
 
Olen ilmeisesti onnekas, kauniimpi osapuoli on hyvinkin innostunut kun hommaan/hommataan uutta kalustoa, siinä vaan pitää katsoa että hänkin on ikäänkuin tyytyväinen uuteen hankintaan. Eli ei pidä hankkia mitään mikä on laadultaan huonoa. Joskus on ollut pientä selittelyä, kun hän tokaisee mikset hae sitä heti....kuten luvanvaraiset tai lupakirjalliset vehkeet :rolleyes:.
 
Samat liikkeet on itsekin pitänyt tehdä....no onneksi vaimokulta ei juuri kiinnitä huomiota esim siihen, että millainen kiikari aseen päällä majailee:cool:
Kaverini opetti että helpoimmalla pääsee kun sanoo vaimolle että ne kiikarit aseen päällä & vaimentimet yms sisältyy pyssyn hintaan automaattisesti. :D
 
Hei voisiko joku suositella minulle .308 kivääriä joka tulisi metsästykseen ja rata-ammuntaan? Haluaisin löytää jonkun kompromissin rata-aseen ja kauniin metsästysaseen väliltä. :D

Minua aivan julmetusti ahdistaa synteettiset tukkimateriaalit ja kaiken maailman peukalonreijät tukissa, ja rata-aseissa tuntuu olevan järestään kaikissa niitä. Toisaalta rata käyttöön tehdyt aseet olisivat ilmeisesti "tarkempia", tai siis enemmän suunniteltuja siihen tarkkuusammuntaan. Silmää taas miellyttää sirot, puiset tukit, ja jonain päivänä kunhan rahaa olisi enemmän, ostan kyllä Sako Bavarian Carbinen.

85_bavarian_carbine_0.png

Ai että olisi nätti. :oops:
 
Oma suosikki tuohon olisi Tikka T3x Arctic, laminaattitukilla. Tiedä sitten siedätkö sellaista?
 
Hei voisiko joku suositella minulle .308 kivääriä joka tulisi metsästykseen ja rata-ammuntaan? Haluaisin löytää jonkun kompromissin rata-aseen ja kauniin metsästysaseen väliltä. :D

Minua aivan julmetusti ahdistaa synteettiset tukkimateriaalit ja kaiken maailman peukalonreijät tukissa, ja rata-aseissa tuntuu olevan järestään kaikissa niitä. Toisaalta rata käyttöön tehdyt aseet olisivat ilmeisesti "tarkempia", tai siis enemmän suunniteltuja siihen tarkkuusammuntaan. Silmää taas miellyttää sirot, puiset tukit, ja jonain päivänä kunhan rahaa olisi enemmän, ostan kyllä Sako Bavarian Carbinen.

85_bavarian_carbine_0.png

Ai että olisi nätti. :oops:

Itse valitsisin t3:n sopivilla raudoilla ja teettäisin tukin mittojen mukaan. Sako 85 black wolf olisi myös mielenkiintoinen
 
Back
Top