Tarkka-ampujan peruskivääri

AR10 alustalle tehty konsepti. Sopii myös alle tonnin kivääriksi.

AR-10 on kyllä ihan sopiva pyssy kaikkeen reserviläisen ammuntaa ja metsästykseen, oikea sveitsiläinen linkkuveitsi asemaailmassa mutta tonnilla sellaisen saanti vaatii kyllä melkoisia velhon temppuja. Ainakaan ei ole itsellä sattunut vastaan tuolla rahalla mistään.
 
mutta tonnilla sellaisen saanti vaatii kyllä melkoisia velhon temppuja. Ainakaan ei ole itsellä sattunut vastaan tuolla rahalla mistään.

Eivät toimita Suomeen. On totta että Yhdysvalloissa saisi jopa valmiinkin kiväärin tonnilla mutta sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa mitä ne maksaa täällä.
 
Tämä. ITAR- tavaran saaminen suomeen vaatii melkoisen luparumban jo lähtöpäässä. Se vientilupa veden tuolla puolen ei ole ihan halpaa, siksi monet pienemmät puljut eivät lähde ulkomaan markkinoille. Sitten tulee suomen päässä omat kulunsa (tulli, lupamaksut), jos asian hoitaa jokin liike tulee siihen luonnollisesti paikallisen liikkeen kulut ja pieni voitto päälle.

Rahalla toki saa, mutta etenkin jenkeistä aseen ostaminen on niin pitkän vittumainen ja kallis tie että siihen ei kannata ihan minkä tahansa torrakon takia lähteä.
 
Ja vaikka mitään lupia ei tarvitsisi, niin ensiksi siihen tonniin lisätään postitus ja noiden yhteissumman mukaan lasketaan 24% ALV, sekä tullimaksu.
 
Olen mietiskellyt että FAL voisi toimia perusTA kiväärinä. Perusmalli on 2 - 3 MOA, mutta markkinoilta löytyy useita eri varustuksia, millä tarkkuutta voidaan parantaa.

Ei maksa vaivaa, böliiv mii. Suomessa noita on yritetty väkästellä DMR kivääreiksi harrastajien toimesta ja lopputulokset eivät ole olleet mairittelevia. Aikaa ja rahaa palanut, ja paljon. Toiminta-ampujista voi käydä lukemassa kokemuksista.

Järkevämpi vaihtoehto jos on budjetilla liikenteessä, on ostaa .308win suorakaasuvehje. AR10 tyyppinen jossa on vakiona vapaasti värähtelevä händäri. Alkuun pääsee hienosti ostamalla aseeseen kiikarin jalkoineen ja bipodin. Säästää aikaa ja hermoja ja todennäköisesti myös rahaa verrattuna FAL:in kanssa kötöstelyyn.

Noi FAL:it, M14;t ja G3:t ovat parhaimmillaan sellaisina joksi ne on suunniteltu. Jalkaväenkivääreinä, ei DMR kivääreinä. DMR roolissa niitä on käytetty siksi että niitä on ollut varastossa, ei siksi että ne olisivat olleet hyviä tai parhaita aihioita rooliin. G3:ssa on paras potentiaali mielestäni, mutta niissäkin aikansa elänyt ergonomia pilaa paljon.
 
Viimeksi muokattu:

Samaa mieltä. Olen rakennellut Stg58 (=FAL) DMRn ja jos sen tekisin uudelleen, olisi aihiona AR-10. Syyt: ergonomia, paino, tarkkuuspotentiaali. Myös kiikarin kiinnittäminen on simppelimpää. Itsellä Stgssä DS Armsin picatinnykansi - ihan hyvä mutta lisää painoa ja huonontaa huoltoa. Hintaero ei niin merkittävä että sen takia kannattaa FALiin lähteä.
 
Komppaan tuossa veljiä @vastarannankiiski ja @Pandahki , mikään tunnettu fakta ei kannusta rakentamaan noista vanhoista jalkaväentyökaluista DMR-kivääriä. Halvimmillaan olen uuden pakasta vedetyn AR-10 kiväärin nähnyt 1300€ pintaan (Diamondback DB10) joten kovinkaan kummoisia virityksiä et erotuksella hanki vanhaan sotaratsuun. Tämä ihan siksi että jos olet ikinä vanhaa asetta tai perusasetta rakennellut niin osa kerrallaan parantelu on tuskin koskaan edullisempaa kuin pyrkiä ostamaan mahdollisimman valmis ratkaisu suoraan kaupasta. Sitä en väitä että tuo halvin mahdollinen AR10 on paras lähtökohta mutta esim Bull Barrel AR10:iin pääset kiinni alle kahdella tonnilla ja kokemuksesta osaan sanoa että tonni haihtuu äkkiä kuin kiukaalle kun alat vähänkään rakentelmaan edes kohtuulaatuisilla osilla kivääriä tarkempaa toimintaa ajatellen.
 
Uskoisin että monikin olisi valmis hommaamaan uuden AR-10 kiväärin jos onnistuisi vaihto 1:1 vanhaan aseeseen ilman byrokratiaa. Mutta nyt kun olemme kuulleet että Petrakin on liian tulivoimainen, niin moniko on valmis koittamaan onneaan? Ja jos vielä löytyy kaapista vanha puolari niin se on varmaan monelle ainoa vaihtoehto.

Tietysti voimme sanoa että kun täyttää lupaehdot, niin luvat saa...
 
Lupaehdot eivät vaadi nykyisinkään mitään ihmesuorituksia tai supersotilaan taustoja, joten lupia kyllä normaalisti saa kun on taustat kunnossa ja käyttötarkoitus se mihin sitä ollaan oikeastikin käyttämässä perustellusti kerrottu. Ampumataidon ylläpito tarvitsee enemmän kuin sen hirvikokeen kerran vuodessa joten vaadittu harrastuneisuus 5 kertaa vuodessa (10 kahdessa) on mielestäni varsin maltillinen vaatimus enkä oikein itse ymmärrä joidenkin ihmisten valitusta siitä(kin).
 
Pitkiin pyssyihin ei ole harrastuneisuusvaatimuksia. Mili puhunee useiden poliisilaitosten, lupaviranomaisten ja POHAN:n viime vuosina yleistyneestä tavasta tulkita kaikki puoliautomaatit liian tulivoimaisiksi metsästykseen. Oikein hankala ei välttämättä hyväksyisi .308 puoliautomaatille mitään käyttötarkoituksia... ehkä SRA:n TA-rastit?
 
Tuo nyt muuttui sikäli kun haluaa käyttää normaalilippaita urheilu-ammunnassa eikä lyhyitä niin joudut perustelemaan harrastuneisuuden pitkällekin koska menee sinne A7-luokkaan. Metsästykseen voi olla nykyisin tosiaan haastava luvittaa eikä sillä voi perustella oikein normilippaidenkaan käyttöä. Urheilupuolella SRA kivääri itsessään käy hyvin perusteeksi, kuten IPSC kiväärikin (Major) aivan hyvin jos puhutaan pelkillä faktoilla eli lupaviranomainen toimii kuten pitää, eihän .308 ole mikään erityisen iso kaliberi vaan aivan normaali keskimittainen kiväärin patruuna. .308:ia näkee harrastajilla MPK:n taktisilla kursseilla, SRA-radoilla kuin IPSC kisoissakin. Eihän se ole täysin optimimoitu kuten vaikkapa .300UP tai muut enemmän kisasääntöjen ehdoilla räätälöidyt .30 kal majorit mutta kevyellä luodilla ja maltillisilla paineilla täysin käyttökelpoinen patruuna kaikkiin hoihin harrastamiseen
 
Metsästykseen oli puolareilla jo ennestään lipasrajoitukset, tilanne ei lain osalta muuttunut mitenkään. Ase ei ole tiukemmiin säädelty A7 tai ERVA ennen kuin siihen laitetaan kiinni se "iso" lipas.
 
Kyllä ja ei, metsästyskäytössä oli ennestään joka 2 tai 3 patruunaa rajoitus itselataaviin aseisiin mutta radalla sait käyttää ihan niin pitkiä kuin mieli teki. Enää ei asia ole näin jos menet lupaa hakemaan tai vanha lupa on haettu Grand Fathering päivän jälkeen.
 
Laki ei ole kieltänyt esim. 10 ptr lippaiden käyttöä tai hallussapitoa keneltäkään. Eikä lipas ole osa asetta vaikka Poliisi noin nykyään näemmä tulkitseekin. Mielestäni Poliisi käyttää varsin liberaalisti lain sille tarjoamia tulkintaoikeuksia mm. sen "liian tulivoimaisen" suhteen.
 
Laki on kieltänyt suurempien kuin 10ptr lippaiden käytön tai hallussapidon ilman lupaa B7 luokan aseissa. Lipas tuossa yhteydessä lasketaan aseen osaksi, kuten äänenvaimenninkin (olen kanssasi samaa mieltä että eivät ole mutta lainsäätäjä ei ole sitä mieltä joten meidän mielipiteellä kovin mitätön arvo). Poliisilla on ilmeisesti hyvin eri tyyppisiä tulkintoja yksilöistä ja laitoksista riippuen. Sillä mitä sinä tai minä olemme mieltä on kovin vähän mitään virkaa tässäkään, Hallinto-oikeus on se jonka mielipide ratkaisee mikäli aselupapäätöksessä kokee tulleensa väärinkohdelluksi.
 
Laki on kieltänyt suurempien kuin 10ptr lippaiden käytön tai hallussapidon ilman lupaa B7 luokan aseista. Lipas tuossa yhteydessä lasketaan aseen osaksi, kuten äänenvaimenninkin (olen kanssasi samaa mieltä että eivät ole mutta lainsäätäjä ei ole). Poliisilla on ilmeisesti hyvin eri tyyppisiä tulkintoja yksilöistä ja laitoksista riippuen. Sillä mitä sinä tai minä olemme mieltä on kovin vähän mitään virkaa, Hallinto-oikeus on se jonka mielipide ratkaisee mikäli aselupapäätöksessä kokee tulleensa väärinkohdelluksi.

Just noin, ja siksi halusin tarkentaa mitä kaikkea ajattelin Milin tarkoittaneen. Puolarikivääreitä kuuluisi saada luville muuhunkin kuin urheiluun tai ressuiluun erilaisine ehtoineen(ihan siksikin ettei laki niitä kiellä, tarkentaapa laki jopa erikseen puolareilla metsästämistä), mutta voipi pian olla hyvin nihkeää kautta maan.
 
Metsästykseen oli puolareilla jo ennestään lipasrajoitukset, tilanne ei lain osalta muuttunut mitenkään. Ase ei ole tiukemmiin säädelty A7 tai ERVA ennen kuin siihen laitetaan kiinni se "iso" lipas.
Tarkkaan ottaen tämä ei pidä paikkaansa. Metsästysaseen lipasrajoitukset tulevat metsästyslaista. Metsästettävästä eläimestä riippuen rajoitus oli ja on edelleen 1 + 2 tai 1 + 3 patruunaa. Vanhan lain aikana esimerkiksi radalla ampumataidon ylläpidossa ja kehittämisessä pitkät lippaat olivat sallittuja myös metsästysluvilla.
Nykyisin metsästysluvilla voi olla hallussa max 10 patruunan lippaita.
Sinänsä muutos ei siis ole iso, siitä olen yhtä mieltä. Enkä ainakaan itse koe mitään erityistä tuskaa rajoittaessani muutaman pitkän lippaan 10 patruunan lippaiksi. Itseasiassa tein sen jo, vaikka aikaa olisi ollut tammikuuhun saakka.
 
Viimeksi muokattu:
Just noin, ja siksi halusin tarkentaa mitä kaikkea ajattelin Milin tarkoittaneen. Puolarikivääreitä kuuluisi saada luville muuhunkin kuin urheiluun tai ressuiluun erilaisine ehtoineen(ihan siksikin ettei laki niitä kiellä, tarkentaapa laki jopa erikseen puolareilla metsästämistä), mutta voipi pian olla hyvin nihkeää kautta maan.
Sinänsä erikoista, koska esim. AR-pohjalta on olemassa useita, nimenomaan metsästysaseiksi tarkoitettuja aseita JA onpa mm. Metsästäjäliitto lausunut että puoliautomaattikivääri sopii erinomaisesti tiettyihin metsästystapoihin. Lausunto taitaa löytyä ko. liiton nettisivuilta, jos sitä haluaa liitteenä hakemuksessa käyttää.
Jos jonkun puolarihakemus torpataan, niin valitusta vaan Hallinto-oikeuteen. Aseen mahdollinen "sotilaallinen ulkonäkö" ei ole tähän mennessä ollut este ja sen on joskus Hallinto-oikeuskin päätöksessään todennut.
 
Back
Top