Tarkka-ampujatoiminta sekä TA-parin varusteet

MeriTJ

Kenraali
TA ressulle paremmin kuin varusveijarille. Jos oma ase vielä pääsee perkistä läpi niin sitä enemmän. Pitää myös muistaa että jenkkien asesepät ovat modanneet omiaan ihan samanlailla ja loppupelissä niistä tuli palvelusaseita kuten esim TTAn M110 tai SR-25 jne

Jos katsoo TRG M10 niin siinä on menty samaan suuntaan, tosin Markin suunnitelmissä on käsitääkseni testata tuota raskasta, harmoonisesti kuoletettua piippua, mitä m10stä ei löydy.
Hyvä näitä aina miettiä & keskustella aiheesta sekä sen vierestä. Tuossa modattujen aseiden todellisessa merkittävyydessä on hyvä erottaa 2 eri asiaa. Muun muassa SR25 ja M110 on syntyneet kun aseita on modattu vastaamaan tunnustettua tarvetta taistelukentällä. Sako TRG M10 tai 42 alkaa olemaan jo sen tasoisia vakioaseita että minun on ainakin vaikea nähdä mihin taistelukentän tarpeeseen niiden modaamisella vielä tarkemmaksi saavutetaan sotilaallisen suorituskyvyn saralla ja onko se lähellekään sen kulun arvoista. Kun puhutaan kineettisestä vaikuttamisesta teoreettisesti vaikkapa kahteen-kolmeen kilometriin niin siinä alkaa olemaan paljon soivempiakin vaihtoehtoja samalla rahalla kuin loppuunsa hiottu tarkkuuskivääri.
 
ctg

Greatest Leader
Sako TRG M10 tai 42 alkaa olemaan jo sen tasoisia vakioaseita että minun on ainakin vaikea nähdä mihin taistelukentän tarpeeseen niiden modaamisella vielä tarkemmaksi saavutetaan sotilaallisen suorituskyvyn saralla ja onko se lähellekään sen kulun arvoista.

Totta, jonkin pisteen jälkeen sen arvon nouse ei ole kuin minimaalinen. Kuitenkin jos puhutaan TA toiminnasta niin siihen työkaluun on upotettu uskomattomia summia vuosien varrella, vaikka historiaan katsomalla esim Häyhä käytti palveluskivääriä työssään. Laitoin tuon videon sillä silmällä että jos joku toinen on pohtinut TRGn tuunaamista, niin on esimerkki mihin suuntaan voi mennä.

Kun puhutaan kineettisestä vaikuttamisesta teoreettisesti vaikkapa kahteen-kolmeen kilometriin niin siinä alkaa olemaan paljon soivempiakin vaihtoehtoja samalla rahalla kuin loppuunsa hiottu tarkkuuskivääri.

Kait se riippuu tilanteesta. On tälläkin palstalle keskusteltu niistä Irakissa tapahtuneista ERL kaadoista sodan aikana.
 
Pandahki

Kapteeni
TA ressulle paremmin kuin varusveijarille. Jos oma ase vielä pääsee perkistä läpi niin sitä enemmän. Pitää myös muistaa että jenkkien asesepät ovat modanneet omiaan ihan samanlailla ja loppupelissä niistä tuli palvelusaseita kuten esim TTAn M110 tai SR-25 jne

Jos katsoo TRG M10 niin siinä on menty samaan suuntaan, tosin Markin suunnitelmissä on käsitääkseni testata tuota raskasta, harmoonisesti kuoletettua piippua, mitä m10stä ei löydy.
Tässä modauksessa ja myös kaliiperikeskustelussa pitää muistaa muutama asia:
- Yhden attribuutin maksimoiminen tapahtuu aina muiden ominaisuuksien kustannuksella (kenttäkelpoisuus, paino, jne), sekä maksaa tietyn pisteen jälkeen suhteettomasti
- Aseelle yksilöity patruuna on vaikea/mahdoton tehtävä sodan ajan logistiikalle, standardista poikkeavat kaliiperitkin jo erittäin haasteellisia -- ase on hyödytön ilman niitä.
- Latauksiin pätee samat luonnonlait kuin kivääreihin, ja esim. "tappiin lataamalla" tulee ongelmia piipun kulumisen kanssa, varsinkin näiden kuumempien kaliiperien kanssa joissa pieni reikä suhteessa hylsyn kokoon. Näin kymppitonnin ase voi tarkkuudeltaan vastata kolmen tonnin kivääriä 500 laukauksen jälkeen, joten mielummin hankin kolme kivääriä hyvää sen yhden hetkellisesti erinomaisen sijaan.
 
ctg

Greatest Leader
Mitä mun pitäisi tähän sanoa? Tuntuu että jostain syystä mitä tahansa mitä ehdotan taikka tuon esille syynätään ja kielletään, koska loppupelissä se on aivan paska. Kuitenkin samaan aikaan haikaillaan kaukovaikuttamisesta, mutta sitä ei saa kiväärikalibeereissa harrastaa, koska a) modaukset on liian kalliita ja b) niistä tulee turhan painavia ukolle raahattavaksi, ja c) ne hajoavat eivätkä anna takaisin yhtään mitään, koska koko TA toiminta on hifistelyä.

Toisaalta kun tuota miettii niin sotilaan varustaminen ja kouluttaminen tappiin asti on hifistelyä. Jotkin asiat maksavat, ja niissä ei katsota lompakkoon. TA toiminnossa se yksi laukaus voi ratkaista isoja ongelmia, varsinkin kun kohteena on joku iso kiho millä on merkitystä.

Enemmän painostaisin TTA toimintaan kuin perinteiseen TA toimintaan, koska tulituelle on enemmän tarvetta kuin normi TA toimintaan sotatilanteessa. Olen myös melko varma että jos Sakon uusi TTA työkalua ei ole tappiinsa asti viety niin se saa rankan arvostelun foorumin raadilta.

Totuus kuitenkin on että sotilaspuolella on jämähdytty tiettyihin kalibereihin (9mm, .45, 5.56 NATO, 7.62x39, 308, 338 LM ja .50) ja muihin ei ole katsottu. Ehkä suurena syynä on se että niitä on varastossa jumalattomasti. Silti, jos tieteelliseltä kantilta katsoo niin TA toiminnassa, varsinkin kaliberien puolella on parantamisen varaa.
 
ip

Kersantti

Ei nyt ihan jämähdetty. Mainitut kaliperithan kuvaavat kehityksen sykliä. Vain kaksi on yli 100v vanhoja ja 338 alkoi yleistyö alle 20v takaperin. Kehitystä tapahtuu. On hyvä, että jossain joku kokeilee ääriä ja "hifistelee" jotain. Eiköhän tällä vuosikymmenellä joku uusi kaliperi rupea yleistymään. Tuskin mitään vallankumouksellista, mutta askel johonkin suuntaan.

Jos joku lupaava kaliperi koetaan riittävän suureksi harppaukseksi, niin juuri TA puolella sellainen voi tulla käyttöön nopeastikin. Hyvä vaan, että propellihatut eri puolilla testaavat argumentoivat sitä ja tätä. Paljon parempi odotusarvo kun jollain armeijan toimikunnalla...
 
Rauhantekijä

Respected Leader
Enemmän painostaisin TTA toimintaan kuin perinteiseen TA toimintaan, koska tulituelle on enemmän tarvetta kuin normi TA toimintaan sotatilanteessa. Olen myös melko varma että jos Sakon uusi TTA työkalua ei ole tappiinsa asti viety niin se saa rankan arvostelun foorumin raadilta.
Ilmeisesti PV on ajattelussaan päätynyt samansuuntaiseen, koskapa uusi julkistettu kivääri on erityisen sopiva juuri TTA työhön.

Totuus kuitenkin on että sotilaspuolella on jämähdytty tiettyihin kalibereihin (9mm, .45, 5.56 NATO, 7.62x39, 308, 338 LM ja .50) ja muihin ei ole katsottu. Ehkä suurena syynä on se että niitä on varastossa jumalattomasti.
Virkakoneistolle annetaan määräraha ja sillä voi hankkia sitä mitä sillä saa. Joku siellä kuitenkin kuluja tutkii € per taistelija per laukaus pohjalta joka tapauksessa. Sotaväki joutuu tyytymään kompromisseihin toisin kuin yksityinen hifistelijä jolla saattaa olla vain yksi tavoite oman kiväärihankintansa kanssa. Tässä se hyvin näkyy että määrälläkin voi olla laatunsa.
.
 
Pandahki

Kapteeni
Mitä mun pitäisi tähän sanoa? Tuntuu että jostain syystä mitä tahansa mitä ehdotan taikka tuon esille syynätään ja kielletään, koska loppupelissä se on aivan paska. Kuitenkin samaan aikaan haikaillaan kaukovaikuttamisesta, mutta sitä ei saa kiväärikalibeereissa harrastaa, koska a) modaukset on liian kalliita ja b) niistä tulee turhan painavia ukolle raahattavaksi, ja c) ne hajoavat eivätkä anna takaisin yhtään mitään, koska koko TA toiminta on hifistelyä.

Toisaalta kun tuota miettii niin sotilaan varustaminen ja kouluttaminen tappiin asti on hifistelyä. Jotkin asiat maksavat, ja niissä ei katsota lompakkoon. TA toiminnossa se yksi laukaus voi ratkaista isoja ongelmia, varsinkin kun kohteena on joku iso kiho millä on merkitystä.

Enemmän painostaisin TTA toimintaan kuin perinteiseen TA toimintaan, koska tulituelle on enemmän tarvetta kuin normi TA toimintaan sotatilanteessa. Olen myös melko varma että jos Sakon uusi TTA työkalua ei ole tappiinsa asti viety niin se saa rankan arvostelun foorumin raadilta.

Totuus kuitenkin on että sotilaspuolella on jämähdytty tiettyihin kalibereihin (9mm, .45, 5.56 NATO, 7.62x39, 308, 338 LM ja .50) ja muihin ei ole katsottu. Ehkä suurena syynä on se että niitä on varastossa jumalattomasti. Silti, jos tieteelliseltä kantilta katsoo niin TA toiminnassa, varsinkin kaliberien puolella on parantamisen varaa.
Oma veikkaus tulevaisuuden pitkän matkan kaliiperiksi on 338 Norma Magnum. Miksi? Koska Jenkit. Ei mene montaa vuotta niin tälle on hyvä puoliautomaattinen pyssy tarjolla ja patruunahinta on alle Lapuan vastaavan. Pulttilukkoja ja vyösyöttöisiäkin löytyy jo.

Sotaan varustautuminen on taloustiedettä.
 
ctg

Greatest Leader
Ihan mielenkiinnosta, mitä tapahtuu vehkeelle jos se pääsee perkistä läpi ja ukko kaatuu rintamalla, mutta vehje on käytettävissä?
 
Zero The Hero

Kersantti
Jos se on lunastettu Perkillä ja kampe on käyttökelpoinen, luovutetaan se jollekin joka kampetta tarvitsee.
Jos Perk ei ole sitä lunastanut (mukanaolo on salattu), palautetaan se lähtökohtaisesti vainajan mukana kotiväelle, ellei sitä sitten lunasteta jälkikäteen ilmitulon jälkeen.
 
ctg

Greatest Leader
178838087_3018047871794618_7000385001049742048_n-660x468.jpg

Raskas Scar

178935257_3018047701794635_6125135801304375520_n-660x430.jpg

kiinteä vaimennin?

Vääpeli

Respected Leader
178838087_3018047871794618_7000385001049742048_n-660x468.jpg

Raskas Scar

178935257_3018047701794635_6125135801304375520_n-660x430.jpg

kiinteä vaimennin?

Ei ole raskas eli Scar-H, vaan Scar-SSR.
 
ctg

Greatest Leader
SOFINS_2021_PGM_Pr%C3%A9cision_showcases_H%C3%A9cate_II_sniper_rifle.jpg

The Hécate II is the standard heavy sniper rifle and anti-materiel rifle of the French Army (sometimes known as the FR-12.7) with the new .375 Swiss P caliber.

The .375 SWISS P or 9.5×70mm, designated 375 SWISS P by the C.I.P., is a rimless, bottlenecked, centerfire rifle cartridge. It was developed during the late 2010s as a high-powered, long-range cartridge for military snipers and the law enforcement sector. The loaded cartridge is 14.93 mm (0.588 in) in diameter (rim) and 93.5 mm (3.68 in) long. It can penetrate better-than-standard military body armor and has a maximum supersonic range of about 1,600 metres (1,750 yd) with C.I.P. conform FMJ factory ammunition at sea level conditions. Muzzle velocity is dependent on barrel length, seating depth, and powder charge, and varies from 860 to 870 m/s (2,800 to 2,900 ft/s) for commercial loads with 22.7-gram (350 gr bullets, which corresponds to about 8,500 J (6,300 ft⋅lbf) of muzzle energy.
 
ctg

Greatest Leader

Lyhyt vastaus, käsilataus ja puikot eivät mene aina pesään. Pitempi vastaus aika laukausten välillä on niin pitkä että ei ole tarvetta lippaalle. Toinen asia on että hylsyt maksavat ja lippaaseen lataamalla ne kuluvat.
 
VanhaPate

Kenraali

WATCH: COFFEE OR DIE GIVES VIEWERS AN INSIDE LOOK AT THE MARINES’ NEW RECON SNIPER COURSE​

By Mac Caltrider | July 14, 2021

From the “fighting tops” of continental ships to the streets of Iraq, the Marine Corps has a long and proud tradition of lethal marksmanship. Nowhere is that tradition more evident than among the Corps’ elite Scout Sniper community.

Since World War II, the Marines have produced some of the world’s deadliest marksmen by way of the Scout Sniper Course. As early as 1943, Scout Snipers proved to be a critical asset to battlefield commanders. When talk of possibly doing away with the Scout Sniper Course began to circulate around the Corps, Marines in the service’s elite Reconnaissance community came together to develop the new Recon Sniper Course.
Coffee or Die embedded with the first-ever Recon Sniper Course, following students and instructors throughout the nine-week course from February through April. The first of our two-part Coffee or Die episode on RSC takes viewers inside the intense, elite training and explains how the new RSC will benefit future generations of Marines and continue the Corps’ reputation for producing some of the deadliest shooters in the world.

Osa 1:
 
  • Tykkää
Reactions: ctg

ctg

Greatest Leader
Pisin matka on 1200m, mikä on hieman alle ELRn mutta oppivat että roikut on olemassa. Tykkään että he siirtyvät heti peruskurssin jälkeen harjoittelemaan rakennetulle alueelle. Meillä sen pitäisi olla metsän ympäröimä ja aukea toisella puolella, jotta saa harjoiteltua tulen siirtoa lyhyeltä pitkälle ja takaisin uudestaan, itselataavilla ja pulttilukoilla. TAta ja TTAta mukavasti sekaisin.
 
ctg

Greatest Leader

Normi viisaus, isompi on parempi. Mark sanoo kuitenkin että ELR toiminnossa 180 - 230 gr luotia joka kulkee noin 2800 - 3000 fps tai 853.44 - 914.4 m/s on se tavoite. Matkan ollessa 2000 jaaria taikka noin 1800 metriä hifistelijät voivat päästä hyvälle tulokselle käyttämällä 300 NM, 300 RUM tai 30-378 Weatherby Magnum patruunoita. Mark on käyttänyt tulppina 250 gr A-tip tai Berger luoteja. Käsin lataamalla on ehkä mahdollista päästä ULR matkoille aina kolmeen kilometriin.

Hän lukee 300 WSM, 300 PRC ja 300 Win Magin keskiluokan kastiin, missä kuka tahansa voi päästä harjoittelemaan TA toimintoa aina 1500+ metriin. Ampujasta riippuen vaikutusta voi hakea myös ELRn ylärajoilla. Luotina hän on latailut 220 - 245 grn raskaita luoteja, tarkoittaen että tehdaslataukset eivät yllä yhtä hyvään tulokseen kuin käsinlataamalla.

TA kilpailussa käsinladattu 300 Win Mag voi olla yllättävä voittaja ja vielä budjetti puolelta, kunhan ampuja osaa tehtävänsä. Jos budjetti ei ole ongelma niin 300 NM taikka 30-378 WM.
 
Top