Terrorismi

Aika paha sotkuhan siitä tulee jos sattuu tapahtumaan pahoja laivalla. Ei pelkästään ne uhrit vaan jälkipyykki kaikenlaisine peittelyineen ja syyllistämisineen, puolin jos toisin. Peittelyä ja valikoivaa uutisointiahan on jo harjoiteltu.

Valettaisiinkohan tämäkin alus betoniin samalla tavalla kuin Estonia? :rolleyes:

Tai sitten vain kaappaavat ja ansoittavat laivan ja ajavat sen hallitsemalleen alueelle afrikan rannikolle. Saavat itselleen aluksen ja varoja lunnaista sekä orjakaupasta.
Räjähteitähän ei välttämättä tarvita jos pudotetaan pelastusveneet, pelastusliivit ja lautat, sabotoidaan palo-ovet ja sprinklerit sekä käytetään hyväksi laivassa olevaa palavaa materiaalia kuten autoja.

Äläs nyt pelottele herkempiä foorumilaisia. Virolaiset ottavat laivan haltuun ns. panttijoukkueella, ampuvat muutaman terroristin ja heittävät loput laidan yli. Samaan aikaan suomalaiset keskittyvät ulkokehän eristämiseen ja tiukkaan käskyttämiseen.
 
Valettaisiinkohan tämäkin alus betoniin samalla tavalla kuin Estonia? :rolleyes:

Äläs nyt pelottele herkempiä foorumilaisia. Virolaiset ottavat laivan haltuun ns. panttijoukkueella, ampuvat muutaman terroristin ja heittävät loput laidan yli. Samaan aikaan suomalaiset keskittyvät ulkokehän eristämiseen ja tiukkaan käskyttämiseen.

Montako Apilasta meilla onkaan nyt menossa vanhaksi... niilla osuis just about ton kokoiseen kohteeseen, jos se lupaa liikkua tasasesti oikealta vasemmalle eika saatana savuta :D.
 
Montako Apilasta meilla onkaan nyt menossa vanhaksi... niilla osuis just about ton kokoiseen kohteeseen, jos se lupaa liikkua tasasesti oikealta vasemmalle eika saatana savuta :D.

Joo mut hei ei me keritä edes ensimmäiseen lähtöön, koska ensin PERK-majureiden pitää suorittaa koeajot paikallisista venesatamista pakko-otetuilla aluksilla. Myös sisävesi-jäänmurtaja-troolarin matka Saimaalta kanavien kautta Suomenlahdelle kestää aivan liian kauan, jotta se ehtisi enää tähän konfliktiin.
 
No sita varten Hagglund selkeasti hankki helikopterit - NOSTETAAN NE ERIKOISALUKSET SUOMENLAHDELLE! ILMASILTA !
 
Äläs nyt pelottele herkempiä foorumilaisia. Virolaiset ottavat laivan haltuun ns. panttijoukkueella, ampuvat muutaman terroristin ja heittävät loput laidan yli. Samaan aikaan suomalaiset keskittyvät ulkokehän eristämiseen ja tiukkaan käskyttämiseen.
Laivan haltuun ottaminen on yksi temppu ja sen evakuoiminen toinen. Tietysti jos isketään terojen valmistelujen ollessa vielä kesken niin se voi olla helpompaa.
 
Laivan haltuun ottaminen on yksi temppu ja sen evakuoiminen toinen. Tietysti jos isketään terojen valmistelujen ollessa vielä kesken niin se voi olla helpompaa.

Mikäs kiire sitä on evakuoida, jos kerran terroristit aikovat vain seilata Itämereltä Afrikan sarveen, eikä räjähteitäkään ole sen kummempaa määrää mukana? Ajetaan lautta maihin lähimpään satamaan ja puretaan siellä. Jos siltä tuntuu, niin voidaan myös odottaa, että laiva poikkeaa hakemaan polttoainetäydennystä satamasta. Itämerellä kun harvemmin seilataan kovin suuressa polttoainelastissa. Vaikka autopommi räjähtäisi, niin satama-altaassa ei kovin syvälle uppoa. Muutama saunaosastolla ollut känninen suomijuntti kuolisi mutta so what.

Jos luovumme hypoteettisesta lunnassieppaus-skenaariosta ja tyydymme realistisempaan autopommiin, niin homma on aika lailla taputeltu, mikäli pommi pääsee merelle asti. Räjähdys tapahtuu tietysti avomerellä ja yöaikaan, jolloin suurin osa matkustajista on päihtymystilassa ja kykenemättömiä pelastautumaan. Paikalle ehtii ehkä rajavartioston päivystyskopteri joskus tunnin päästä toteamaan tapahtuneen. Eipä tuota uhkaa voi torjua muulla kuin nykyistä paremmalla ajoneuvojen tarkastamisella. Miksei myös matkustajien tarkastamisella, mutta homma on heti vaikeampaa, jos matkalaukussa on jokin 20 kilon räjähdelasti, joka pitäisi päästä viemään autokannelle ja asettaa räjähdyspanokset kriittisiin paikkoihin.
 
Tulipalo. Hyvin palavaa tavaraa kun saa lupavapaasti ja löytyy laivasta ennestään.
 
Tutkimus: Muslimiväestöön suhteutettuna Suomesta liittynyt eniten ihmisiä Isisiin

Suomessa asuva muslimi lähtee kaikista maailman maista todennäköisimmin taistelemaan äärijärjestö Isisin riveihin, kertoo tuore Jerusalemin yliopistossa tehty tutkimus. Isisiin liittyneiden lähtömaita tarkastelleen tutkimuksen on tehnyt The Hebrew University of Jerusalemin kansantaloustieteen laitoksen johtaja, professori Esteban F. Klor, jonka erikoisalaa on terrorismi ja poliittinen väkivalta.

Suomesta on liittynyt Isisin riveihin virallisten lukujen mukaan 70 ihmistä. Se on vähäinen määrä verrattuna Ranskaan, josta on lähtenyt 1 700 ihmistä tai Saksaan ja Britanniaan, joista on lähtenyt 760 ihmistä kummastakin. Suomi onkin vasta sijalla 36 listalla, jolla vertailtiin lähtijöiden absoluuttista määrää.

Muslimiväestöön suhteutettuna Suomesta kuitenkin liitytään Isisiin kaikkein innokkaimmin. Suomen jälkeen eniten lähtijöitä muslimiväestöön suhteutettuna on ollut Irlannista, Belgiasta, Ruotsista ja Itävallasta.

Miksi juuri Suomesta?

Tutkimuksessa pohditaan sitä, miksi juuri Suomesta päädytään lähtemään väkivaltaisille taistelukentille: Suomi on kuitenkin eräs maailman rikkaimmista maista BKT:n perusteella, ja myös maan asukkaiden tuloerot Gini-kertoimella mitattuina ovat pienet, tutkimuksessa todetaan. Siten köyhyys tai epätasa-arvo eivät voi tutkimuksen mukaan olla selittävinä tekijöinä Isisin houkuttelevuudelle Suomessa.

Tutkimuksen johtopäätöksissä todetaan, että koska selittävät tekijät eivät ole taloudellisia, syyt löytyvät lähtömaiden piirteistä: maista, jotka ovat etnisesti ja kielellisesti hyvin homogeenisiä - kuten Suomi - liitytään Isisiin eniten.

- Mitä homogeenisempi isäntämaa on, sitä suuremmat vaikeudet maahanmuuttajilla kuten Lähi-idän muslimeilla on sulautua väestöön. Kuten aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, eristäytyminen saa aikaan sen, että jotkut heistä radikalisoituvat, tutkimuksessa todetaan.

Eniten lähtee Tunisiasta

Kun Isisiin lähtijöiden määrää tarkastellaan koko väestöön suhteutettuna, Suomi on lähtömaana sijalla 28. Eniten lähtijöitä on koko väestöön suhteutettuna ollut Tunisiassa, sitten Malediiveilla, Jordaniassa, Libanonissa ja Kosovossa.

Länsimaista koko väestöön suhteutettuna eniten Isis-taistelijoiksi on lähtenyt ihmisiä Belgiasta, Itävallasta, Ruotsista, Ranskasta ja Tanskasta. Suomesta lähtee tälläkin tavalla vertailtuna enemmän ihmisiä Isisin riveihin kuin esimerkiksi Britanniasta, Saksasta, Espanjasta tai Italiasta.

Lähde: What Explains the Flow of Foreign Fighters to Isis/ National Bureau of Economic Research
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016050121500311_ul.shtml
 
Ylen toimittaja oli Ranskassa eikä havainnut Islamin liittyvän radikalisoitumiseen millään lailla....? :facepalm:

Jos YLE lähetti toimittajan joka ei osannut Ranskaa joten asioiden ymmärtämisessä on hieman ongelmia ja säästösyistä toimittajalla oli näkökykykin hieman rajoittunut, nykyisessä kilpailutuksen ilmapiirissä on hyvin vaikea löytää halpaa ja hyvää työntekijää, ne kun eivät kohtaa samassa persoonassa.
 
Taisi olla Ranskalainen "ylen salainen soluttautuja agenttitoimittaja"...? :rolleyes:
 
Entä jos YLE kokeilisi laittaa Pariisiin juutalaisen toimittajan? Tutkitaan siten onko uskonnolla väliä.

ja sama CNN:llä
http://edition.cnn.com/videos/world...-france-walking-streets-of-paris-as-a-jew.cnn

Jos YLE saisi päättää niin tuo videohan sensuroitaisiin
 
Näin Suomen talous kasvaa ja samalla työllisyys....? :rolleyes:

Tänä vuonna turvapaikkapäätöksiä tehty yli 7000 - odotettavissa jättilasku

Tiistai 3.5.2016 klo 17.52

Osa viime syksynä saapuneista turvapaikanhakijoista joutuu odottamaan maahanmuuttoviraston turvapaikkapäätöstä jopa vuoden.

Mikäli turvapaikanhakija valittaa kielteisestä päätöksestä hallinto-oikeuteen ja korkeimpaan oikeuteen, prosessi voi kestää jopa kaksi vuotta.

Kielteisen päätöksen saanut voi oleskella jopa kaksi vuotta Suomessa

Mikäli turvapaikanhakija valittaa kielteisestä päätöksestään hallinto-oikeuteen ja korkeimpaan hallinto-oikeuteen, hän voi oleskella Suomessa jopa kaksi vuotta käsittelyaikojen puitteissa.

Alunperin hallinto-oikeus odotti valitussuman alkavan jo huhtikuussa, mutta aikataulu on viivästynyt. Syynä on se, ettei maahanmuuttovirastosta ole tullut yhtä nopealla vauhdilla turvapaikkapäätöksiä kuin oletettiin. Jonossa on yhä 22 000 hakemusta.

Nyt ruuhkakausi on kuitenkin käsillä, sillä maahanmuuttovirasto on kiristänyt päätöstentekotahtiaan. Tänä vuonna turvapaikkapäätöksiä on tehty yli 7000, joista kielteisiä on alustavien tietojen mukaan noin 1700.

Päätöksiä tehdään tällä hetkellä noin 500 viikossa. Kielteisten osuus kaikista päätöksistä on nyt noin 20 prosenttia.

- Kielteisten määrä on noussut, kertoo maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön johtajaEsko Repo.

Tämä näkyy hallinto-oikeustuomari Juha Rautiaisen mukaan lähiviikkoina ruuhkina hallinto-oikeudessa.

- Nyt on tehty niin paljon kielteisiä päätöksiä, että meille (hallinto-oikeuteen) alkaa tulla kunnolla valituksia. Siinä on pieni viive kuukauden valitusajan vuoksi, Helsingin hallinto-oikeudessa työskentelevä Rautiainen sanoo.

Toukokuun alkuun mennessä Helsingin hallinto-oikeuteen on tullut yli 1300 valitusta turvapaikkapäätöksistä eli enemmän kuin viime vuonna yhteensä.

Jättilasku?

Yhden valituksen käsittely maksaa noin tuhat euroa. Varovaisen arvion mukaan valituksia voi tulla hallinto-oikeuteen tänä vuonna 10 000. Tämä tarkoittaisi, että valitusten käsittely maksaisi jopa 10 miljoonaa euroa.

- Lopullista summaa on kuitenkin mahdotonta vielä arvioida, Rautiainen muistuttaa.

Valtaosa kielteisen päätöksen saaneista turvapaikanhakijoista valittaa päätöksestään. Viime vuonna 1307 turvapaikanhakijaa sai kielteisen päätöksen, ja Helsingin hallinto-oikeuteen saapui 1168 valitusta turvapaikkapäätöksistä.

Hallinto-oikeus on varautunut ruuhkaan palkkaamalla lisää henkilökuntaa. Turvapaikkavalitusten käsittelyyn sekä tukitoimiin on tähän mennessä palkattu 76 henkilöä, joista 15 aloittaa työnsä touko-kesäkuun aikana.

Pitkät käsittelyajat

Mikäli turvapaikanhakija valittaa maahanmuuttoviraston tekemästä kielteisestä päätöksestä hallinto-oikeuteen ja korkeimpaan hallinto-oikeuteen, hän voi oleskella Suomessa lähes kaksi vuotta käsittelyaikojen puitteissa.

Tällä hetkellä maahanmuuttovirasto käsittelee turvapaikkahakemuksen keskimäärin viidessä kuukaudessa. Kielteisen päätöksen saanut turvapaikanhakija voi valittaa 30 päivän sisällä päätöksestään hallinto-oikeuteen, jossa valituksen keskimääräinen käsittelyaika on noin kahdeksan kuukautta.

Hallinto-oikeuden päätöksestä turvapaikanhakija voi valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Korkeimman hallinto-oikeuden keskimääräinen valituksen käsittelyaika on 6,8 kuukautta.

Kun keskimääräiset käsittelyajat laskee yhteen, siitä tulee 21,8 kuukautta eli lähes kaksi vuotta. Monen kohdalla aika on vielä pidempi, koska osa viime syksynä saapuneista turvapaikanhakijoista joutuu odottamaan pelkästään maahanmuuttoviraston päätöstä vuoden.

- Viime syksystä kerääntynyt ruuhka pyritään purkamaan alkusyksyyn mennessä. Monelle käsittelyaikaa voi tulla siis vuosikin, Repo kertoo.

Viime vuonna Suomeen saapui yli 32 000 turvapaikanhakijaa.

HANNA GRÅSTEN
[email protected]
 
Edit.
Ylen uutinen kertoo miten Ranskassa ei ole havaittu Islamin liittyvän radikalisoitumiseen millään lailla....? :facepalm:

http://yle.fi/uutiset/ranskalaistoi...amia_vaan_joukko_turhautuneita_nuoria/8853098

Jos YLE lähetti toimittajan joka ei osannut Ranskaa joten asioiden ymmärtämisessä on hieman ongelmia ja säästösyistä toimittajalla oli näkökykykin hieman rajoittunut, nykyisessä kilpailutuksen ilmapiirissä on hyvin vaikea löytää halpaa ja hyvää työntekijää, ne kun eivät kohtaa samassa persoonassa.

Taisi olla Ranskalainen "ylen salainen soluttautuja agenttitoimittaja"...? :rolleyes:

Voisitteko hieman selventää niillekin jotka ovat lukeneet vain päivitetyn version tuosta uutisesta? Itse kun kävin katsomassa niin tuossa vain lainataan anonyymiä henkilöä joka kertoo oman subjektiivisen mielipiteensä aiheesta.
 
Entä jos YLE kokeilisi laittaa Pariisiin juutalaisen toimittajan? Tutkitaan siten onko uskonnolla väliä.

ja sama CNN:llä
http://edition.cnn.com/videos/world...-france-walking-streets-of-paris-as-a-jew.cnn

Jos YLE saisi päättää niin tuo videohan sensuroitaisiin
No voisihan se YLE pistää jonkun tet:tiläisen tai jonkun vähän tiedostavamman toimittajan lapsukaisen pariksi viikoksi opiskelemaan johonkin oikein ihanaan suomalaiseen yläasteen kouluun missä monikulttuurisuuden parhaat palat on esillä ja samalla vähän tekemään tutkivaa journalismia siinä koulunkäynnin lomassa. Niin olisi varmasti mielenkiintoista ja opettavaista katsottavaa..
 
no sitähän se on...
YLE:n tasolle tuohan on ihan hyvää uutisointia. Olisi kylläkin hauska nähdä välillä hieman vastakkaisen koulukunnan edustaja YLE:n haastattelussa ja suorana ilman aikaviivettä.
 
Back
Top