Terrorismi

Tyypin jäljiltä löytynyt uhri oli kuollut prostituoitu jonka hän oli tappanut ennen riehumistaan kaupungissa. Puukottajan tunteneiden mukaan hän oli pitkään puhellut islamiin kääntymisestä.
Enemmän tämä tyyppi kyllä vaikuttaa rehelliseltä mt-tapaukselta kuin joltain uskikselta. Huumeidenkäyttöä, mielisairaalajaksoja ja pikkurötöstelyjä. Jossain pameissa oli kai ollut puukotellessaankin.
 
Helppo rasti tuo on poliisillekin analysoida.

Miten monen mielestä kaveri, joka uskoo tuhansien vuosien takaisten vuohipaimenten taikauskoihin ja heiluu puukon kanssa kadulla, on mieleltään terve?

Mahdollisesti Irakiassa ja Syyriassa maan pältä ahtaalle painettu ISIS käy netin komeroissa ja moskeijoissa kampanjaa ja yrittää saada löyhästi strukturoituja aktivoitumaan. Kyllä vatipäitä nykyään piisaa.
 
Lieneekö sattumaa, mutta viimeaikoina on ollut useita tapauksia joissa vastarinta on pelastanut monta henkeä joko kuolemalta tai ainakin vakavilta vammoilta.
Voipi olla että ihmis.. eikun rasistit on seuranneet uutisia ympäri maailmaa ja ovat valmiina toimimaan ja käyttämään kaikkea käteen osuvaa kun mielenterveysongelmainen alkaa sohimaan puukollaan ympärilleen? Että ei mietitä esim että kyseessä on joku esitys tms vaan on tosi kyseessä.
 
Peukku ylös (käsi ylös ei uskalla sanoa koska natsit) kaikki foorumilaiset täälläkin, jotka ovat miettineet mitä tehdä jos mielenterveysongelmainen alkaa huutaa allahia ja huitomaan puukolla juuri silloin, kun olet huudeilla:

(y)
 
Kyllä kaikenlaisia mielikuvaharjoituksia tulee tehtyä. (y)
 
Lieneekö sattumaa, mutta viimeaikoina on ollut useita tapauksia joissa vastarinta on pelastanut monta henkeä joko kuolemalta tai ainakin vakavilta vammoilta.
Voi olla että ihmiset ovat miettineet näitä skenaariota valmiiksi. Kouluampumisissakin on todettu että jopa ampuma-asetta vastaan voi toimia paljain käsin. Uusimpana esimerkkeinä Norjan tapaus, missä oliko se nyt Pakistanin ilmavoimien eläkkeellä oleva upseeri toimi näin.
 
Peukku ylös (käsi ylös ei uskalla sanoa koska natsit) kaikki foorumilaiset täälläkin, jotka ovat miettineet mitä tehdä jos mielenterveysongelmainen alkaa huutaa allahia ja huitomaan puukolla juuri silloin, kun olet huudeilla:

(y)
Joo, kyllä minulla jotain toimintamalleja on mietittynä yllättävän väkivallan uhan tullessa vastaan eri tilanteissa. (y)
 
Voi olla että homma toimii sen takia, että terroristi (vast) on luonut mielessään skenaarion tai vaikka vain toimintasuunnitelman, jossa aiotut uhrit lamaantuvat tai lähtevät paniikissa karkuun. Kun toimitaankin täysin eri tavalla, niin hyökkääjä menee lukkoon tai ainakin joutuu hetkeksi puolustuskannalle. Alan ihmiset puhuvat OODA-silmukan rikkomisesta.

OODA-silmukka kuvaa ihmisen tapaa havainnoida ja toimia havaintojen perusteella. Lyhenne tulee sanoista Observe, Orient, Decide, Act. Eli ensin tehdään havainto (Observe), sen jälkeen suunnataan huomio siihen (Orient), sitten päätetään toimintatavasta (Decide), ja vasta sitten toimitaan (act). Kun on valmiiksi suunniteltu, miten homma etenee, ja kun se ei menekään niin, silmukka murtuu ja joudutaan pakottamaan act-vaiheesta jompaan kumpaan O:hon. Stressitilanteessa ihmisen kognitiiviset kyvyt huononevat, jolloin Decide-vaihe on hidas. Tätä varten esim arneijat harjoittelevat immediate action drillejä; esim ambush drill, jolloin toimintamalli on valmiina ja reagointi on nopeampaa.

(Muoks: tämä lisäyksenä edelliseen viestiini)
 
Viimeksi muokattu:
Ja eräissä itsepuolustuslajeissa harjoitellaan aika paljon juuri tuota vastustajan silmukankin rikkomista ;) , tosin vaikka itse olen vuosia tahkonnut eri kamppailu, ja itsepuolustuslajeja, en rehellisesti osaa sanoa mitä omassa päänupissa tulee tapahtumaan jos tilanteeseen joudun, ehkä menen sutena päälle, ehkä lamaannun, ehkä otan spurtin vastakkaiseen suuntaan, who knows...muutama miedompi vääntötilanne on omalle kohdalle sattunut, ja niistä ollaan kyllä ihan kunnialla ilman syytteitäkin selvitty, muutama mustelma puolin ja toisin, vastustajalla toki enemmän:D
 
...llahu ....kbar...
Vittu mitä paskaa, 5 vuotta niin meillä on sama edessä...
 
Voi olla että ihmiset ovat miettineet näitä skenaariota valmiiksi. Kouluampumisissakin on todettu että jopa ampuma-asetta vastaan voi toimia paljain käsin. Uusimpana esimerkkeinä Norjan tapaus, missä oliko se nyt Pakistanin ilmavoimien eläkkeellä oleva upseeri toimi näin.

Jos aseen heiluttelija ei ole harjaantunut tekijä, niin asiansa osaava kaveri vie siltä aseen. Lisäksi monissa tapauksissa näkyy aika helposti, onko ukosta/akasta myös käyttämään asetta vai heilutteleeko vaan ja luulee sillä heiluttelulla hallitsevansa muita. Breivik-tyyppiset tappamiseen orientoituneet on sitten oma lukunsa.
 
Mitenkähän tämä ohjelma sijoittelee nuo mainokset. Kun keskustellaan lampaan teurastuksesta (halal tai ilman) kokkiveitsi sopii sinne, mutta kun on kyse jostain Turun torin -17 tapahtumista, on se vähän irvokasta. En ole käsittääkseni hirveen herkkä, mutta eikö muita ole sivun levyinen kokkiveitsi pistänyt silmään, anteeksi kielikuva ja OT.
 
Peukku ylös (käsi ylös ei uskalla sanoa koska natsit) kaikki foorumilaiset täälläkin, jotka ovat miettineet mitä tehdä jos mielenterveysongelmainen alkaa huutaa allahia ja huitomaan puukolla juuri silloin, kun olet huudeilla:

(y)

Olen miettinyt, miten voisin häiritä /estää / lopettaa aktiviteetin tai vaihtoehtoisesti auttaa muita sisällä / ulkona suojautumisessa. Riippuu tekovälineestä ja etäisyydestä, mikä on toimintatapa ja mitkä mahdollisuudet. Työpaikallani minulla on joka tapuksessa määrätty vastuualue kuten muillakin. Kyllä näitä joissakin siviilikohteissa on mietity ihan metodisesti ja myös yhteistyössä pelastustoimen kanssa.
 
Video: Isisin riveistä palannut Zalina kiertää Venäjän kouluissa varoittamassa jihadismin vaaroista – "Se on tapa osoittaa katumusta"
Venäjä on noutanut Syyrian ja Irakin leireiltä ja vankiloista noin 200 naista ja lasta.
Isis
16.8.2019 klo 06.10
Kadun virheitäni, sanoo viiden lapsen äiti, Isisin riveistä palannut Zalina

13-3-8925976.jpg

Simo Ortamo

Venäläinen Zalina Gabibulajeva sanoo, että hänet huijattiin liittymään terroristijärjestö Isisiin. Hän vietti kolme vuotta elämästään julman terrorijärjestön riveissä Syyriassa.

Nyt viiden lapsen äiti on palannut takaisin, ja elää Venäjälle kuuluvan Tšetšenian pääkaupungissa Groznyissa. Hän kiertää yhdessä neljän muun naisen kanssa Tšetšenian ja naapuritasavalta Ingušian kouluissa kertomassa kokemuksistaan.
– Meistä on hyötyä. Voimme kertoa uudelle sukupolvelle, mitä meille tapahtui, jotta he eivät tee samoja virheitä kuin me, Gabibulajeva sanoo uutistoimisto AFP:n haastattelussa.

Gabibulajeva on kertonut kokemuksistaan myös monille tiedotusvälineille. Hän sanoo tuomitsevansa Isisin väkivallan, jota itse todisti Syyriassa.
Niillä julmuuksilla ja kauhulla ei ole mitään tekemistä sharia-lain tai islamin kanssa, Gabibulajeva sanoo AFP:lle.

Gabibulajeva kiistää syyllistyneensä itse väkivaltaan, mutta väitettä ei voi vahvistaa.

Venäjä on evakuoinut noin 200 naista ja lasta
Monissa länsimaissa, kuten Suomessa, pohditaan yhä, pitäisikö Isisiin liittyneitä naisia tai heidän lapsiaan auttaa palaamaan kotimaahan Syyrian ja Irakin leireiltä ja vankiloista. Naiset saattavat olla turvallisuusuhka,mutta leirien olot ovat tappavan vaarallisia etenkin lapsille.

Venäjä tarttui toimeen jo muutama vuosi sitten. Tähän mennessä se on evakuoinut noin 200 naista ja lasta Syyriasta ja Irakista Venäjälle. Joukossa oli myös kurdijoukkojen leirillä virunut Zalina Gabibulajeva lapsineen.

Evakuoinnit ovat olleet kiistanalaisia. Niitä on puuhannut etenkin Tšetšenian autoritaarinen presidentti Ramzan Kadyrov, joka on pyrkinyt parantamaan julkisuuskuvaansa. Merkittävä osa Syyriaan lähteneistä venäläisistä on Tšetšeniasta ja sen naapuritasavalloista.

Sen sijaan Venäjän valtion turvallisuuskoneisto pitää naisia yhä uhkana. Vuoden 2017 jälkeen Venäjä onkin noutanut Syyriasta vain lapsia.

Naisia sopeutetaan yhteiskuntaan
Tšetšenian hallinto on kamppaillut Isisin taistelijoita ja muita jihadisteja vastaan kovin keinoin. Muun muassa ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin mukaan(siirryt toiseen palveluun)epäiltyjä jihadisteja on kidutettu, ja heitä on kadonnut viranomaisten käsissä.

Sen sijaan Syyriasta Isisin riveistä palanneita naisia ei usein ole tuomittu rikoksista, vaan heitä on pyritty sopeuttamaan takaisin yhteiskuntaan.

Taustalla on sanomalehti The Guardianin(siirryt toiseen palveluun) haastattelemien asiantuntijoiden mukaan vanhoillinen ajatus, jonka mukaan naiset ovat lähteneet Syyriaan aviomiestensä käskystä.
Zalina Gabibulajeva on kuitenkin kertonut The Guardian -lehdelle päättäneensä itse lähteä Syyriaan.

Hän on kotoisin Tšetšenian naapuritasavallasta Dagestanista, ja oli lähtiessään paikallisen kapinallistaistelijan leski.

Hän kertoo avioituneensa Isisin alueella uudelleen, koska naimattomat naiset eivät voineet liikkua vapaasti. Vuonna 2017 hän pakeni uuden miehensä ja lastensa kanssa kurdien hallitsemalle alueelle.

Vapaaehtoisia kouluvierailuja?
Zalina Gabibulajeva on vakuuttanut haastatteluissa, ettei hän ole enää turvallisuusuhka. Hän kertoo olevansa yhä viranomaisten tarkkailussa.
Tšetšenian hallinnon ihmisoikeuskomission edustaja Heda Saratova vakuuttaa, että Gabibulajeva ja hänen kohtalontoverinsa tekevät kouluvierailuja vapaaehtoisesti. Väitettä on mahdoton vahvistaa.
– Heidän on vaikea puhua kokemuksistaan. Saamme heidät kuitenkin ymmärtämään, että se on tapa osoittaa katumusta, Saratova sanoo AFP:n haastattelussa.

Saratovan mukaan vierailut ovat paljon tehokkaampia kuin perinteinen valistus jihadismin vaaroista. Oppilaat ovat kiinnostuneita naisten kokemuksista ja kuuntelevat heidän varoituksiaan.

Voisiko nämä Suomeen tulevat Isis eukot tehdä samaa? Itse en jaksa uskoa. Hankkivat täällä uuden islamistin ja lisää lapsia.
 
Back
Top