Terrorismi

Hallen juutalaisen hautausmaan lähistöllä on sattunut ammuskeluvälikohtaus, jossa on kuollut ainakin kaksi ihmistä. Hautausmaalle on heitetty myös kranaatti.

Ampuja on saksalaisen Bild-lehden mukaan ampunut konekiväärillään useita laukauksia ja haavoittanut useita ihmistä. Poliisin mukaan tekijöitä olisi useita, ja he ovat pakenemassa autolla. Bildin mukaan poliisi olisi nyt pidättänyt yhden tekijäksi epäillyistä.

Poliisi kehottaa asukkaita pysymään sisätiloissa ja välttämään liikkumista ulkona.

Saksan rautatieyhtiö DB on eristänyt Hallen rautatieaseman.

Välikohtaus sattui juutalaisten suurena juhlapäivänä Jom Kippurina.


 
Maschinenpistole = konekivääri. :facepalm: Ei IL nyt(kään) vakuuta.
Naistoimittajat on harvemmin käyneet armeijan ja yleensähän ne on naistoimittajia jotka tohon syyllistyy.
Hulluilla on halvat huvit, mutta kun katson elokuvaa ja siinä esimerkiksi shotgun on käännetty kivääriksi, on minun pakko tarkistaa lopusta kääntäjän sukupuoli. Harmittaa oikein, kun aina natsaa.
Konsultoisivat vaikka päivystävää everstiä.:p
 
Hallen juutalaisen hautausmaan lähistöllä on sattunut ammuskeluvälikohtaus, jossa on kuollut ainakin kaksi ihmistä. Hautausmaalle on heitetty myös kranaatti.

Ampuja on saksalaisen Bild-lehden mukaan ampunut konekiväärillään useita laukauksia ja haavoittanut useita ihmistä. Poliisin mukaan tekijöitä olisi useita, ja he ovat pakenemassa autolla. Bildin mukaan poliisi olisi nyt pidättänyt yhden tekijäksi epäillyistä.

Poliisi kehottaa asukkaita pysymään sisätiloissa ja välttämään liikkumista ulkona.

Saksan rautatieyhtiö DB on eristänyt Hallen rautatieaseman.

Välikohtaus sattui juutalaisten suurena juhlapäivänä Jom Kippurina.


Neonatseja?
 
Pitävät vaan turvat tukossa Viher-Stallarien hallussa olevan sisäministeriön tuella ja ovat hetkessä täysin rehabilitoidut jatkamaan Jihadiaan, joka siis ei rajotu vain henkiseen kilvoitteluun.
Virkamieskunta tukee sisäministeriön pyrkimyksiä

1570632219270.png
 
Näkökulma: Antti Rinteen luikertelun aika loppui – Trump ja Turkin hyökkäys pakottavat hallituksen ratkaisemaan kysymyksen Isis-vaimoista

Eilen klo 19:07
Antti Halonen


Pääministeri Antti Rinteen hallitus on pystynyt välttelemään ja kiertelemään kiusallista kysymystä, mitä tehdä äärijärjestö Isisin taistelijoiden vaimoille ja lapsille Syyrian al-Holin leirillä. Ei pysty enää Turkin hyökkäyksen jälkeen, kirjoittaa Iltalehden toimittaja Antti Halonen.

Turkin hyökkäys Pohjois-Syyriaan pakottaa Antti Rinteen hallituksen ratkaisemaan, mitä hallitus tekee al-Holin
Turkin hyökkäys Pohjois-Syyriaan pakottaa Antti Rinteen hallituksen ratkaisemaan, mitä hallitus tekee al-Holin

Turkin hyökkäys Pohjois-Syyriaan pakottaa Antti Rinteen hallituksen ratkaisemaan, mitä hallitus tekee al-Holin EPA/AOP

Miksi jättää huomiseen jotain sellaista, jonka voi tehdä tänään?

Viisas suomalainen sananlasku, joka ei valitettavasti aina päde silloin, kun kyse on kipeistä, vaikeista ja kiusallisista poliittisista päätöksistä. Kysymys mitä tehdä Syyrian pakolaisleireillä viruville äärijärjestö Isisin riveissä sotineiden taistelijoiden vaimoille ja lapsille on sellainen. Siihen ei ole vieläkään selkeää vastausta.

Pohjois-Syyrian al-Holin leirillä on ollut noin kymmenen suomalaista naista ja lisäksi heidän joukossaan noin 30 lasta.

Kaikkiaan leirillä on 73 000 ihmistä. Euroopan unionin jäsenmailla ei ole ollut yhtenäistä linjaa sille, mitä oman maan kansalaisille pitäisi tehdä.

Kysymys kieltämättä on äärimmäisen vaikea. Pohdittaviin seikkoihin lukeutuvat tietenkin lasten oikeudet, kansainväliset lait ja sopimukset sekä inhimilliset tekijät. Toisella puolella painavat muun muassa turvallisuuskysymykset sekä ajatus, että ihan itsehän he ovat sinne lähteneet.

Suomessa jälkimmäisten seikkojen merkitystä ovat korostaneet erityisesti perussuomalaiset. ”Mestari” Jussi Halla-ahon johtama nuiva puolue onkin maahanmuuttokritiikkinsä ansiosta noussut kaikkien mielipidemittausten mukaan Suomen selkeästi suurimmaksi puolueeksi.

Pääministeri Antti Rinne luonnehti al-Holin asiaa Iltalehdelle kesällä ”tosi vaikeaksi pähkäiltäväksi”, jonka toimenpiteet ratkaistaan ”mahdollisimman nopeasti”. Näkyvin tai oikeastaan ainoa toimenpide on ollut, että Rinne ja ministerit ovat tavanneet leirillä olevien ihmisten läheisiä – Suomessa.

Perussuomalaisten nousu on asettanut kolmossijalle pudonneet Rinteen sosialidemokraatit vaikeaan paikkaan. SDP on romahtanut kummankin suuren oppositiopuolueen taakse kolmanneksi ja hallituskumppani vihreätkin hönkii niskaan.

Vihreät on noussut nelossijalle osin juuri rohkeiden mielipiteidensä vuoksi. Vihreät ovat puhuneet avoimen maahanmuuttopolitiikan ja turvapaikanhakijoiden oikeuksien puolesta sekä puheenjohtaja Maria Ohisalon että hänen edeltäjänsä Pekka Haaviston johdolla.

Rinteen hallituksessa vihreät ovat kuitenkin joutuneet tyytymään huomattavasti maltillisempaan maahanmuuttopolitiikkaan.

Perussuomalaisten nousukiidon jatkuessa ja kannatuksen lehmänhännän pelossa Rinteeltä olisi valtava riski lähteä ajamaan määrätietoisesti toitottaen löysempää maahanmuuttopolitiikkaa.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.
Jussi Halla-aho on johdattanut maahanmuuttokriittisyydellään perussuomalaiset Suomen suurimmaksi puolueeksi.

Jussi Halla-aho on johdattanut maahanmuuttokriittisyydellään perussuomalaiset Suomen suurimmaksi puolueeksi.

Jussi Halla-aho on johdattanut maahanmuuttokriittisyydellään perussuomalaiset Suomen suurimmaksi puolueeksi. INKA SOVERI

Siksi myös al-Holin Isis-vaimojen ja lasten kysymykseen on ollut mukavampi sanoa jotain maltillista. Siis kädenlämpöistä ja ympäripyöreää. Hallitus korostaa samaan aikaan ihmisoikeuksien ja kansainvälisten sopimusten ja perustuslain merkitystä. Sitten riittää toteaminen, että Suomen kansalaiset voivat palata leiriltä kotiin niin halutessaan. Suomi ei kuitenkaan tarjoa heille apukeinoja tai tukea paluuseen.

Hallituksen on ollut helpompi jättää pakolaisleirien naiset ja lapset oman onnensa nojaan kuin tehdä äänestäjäkuntaa jyrkästi jakava päätös opposition noustessa. Samaan aikaan on mahdollista taivastella ja arvostella leirin epäinhimillisiä oloja sekä toisaalta ajatella, että ovathan he pärjänneet siellä tähänkin asti jotenkin. Ratkaistaan asia myöhemmin. Noh, myöhemmin on nyt.

Leirin ja Pohjois-Syyrian tilanne on muuttunut. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump päätti sunnuntaina vetää amerikkalaisjoukot pois Pohjois-Syyriasta puhuttuaan puhelimessa Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoganin kanssa.

Ei kulunut kuin muutama päivä ja Erdogan vahvisti Turkin hyökänneen Pohjois-Syyrian kurdialueille. Kurdit kokevat, että Yhdysvallat on hylännyt heidät yhteisen terrorisminvastaisen taistelun jälkeen.

Erdoganin tiedottaja on ilmoittanut, että kurditaistelijoilla on kaksi vaihtoehtoa. Joko poistua alueelta tai odottaa Turkin joukkojen tuloa. Tiedottajan mukaan Turkki aikoo ”estää heitä häiritsemästä Isisin-vastaista taistelua”.

Kurdit eivät tiettävästi ole lähdössä minnekään ja ovat päinvastoin pyytäneet siviileiltäkin apua Turkkia vastaan.

Käytännössä Pohjois-Syyria on siis avoimessa sotatilassa tai ainakin sen partaalla, vaikka Trump onkin uhannut tuhota Turkin talouden, jos Nato-liittolainen käy kurdeja vastaan.

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.
Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan vahvisti keskiviikkona Turkin hyökänneen Pohjois-Syyrian kurdialueille, ja maa on kertonut avoimesti aikomuksestaan edetä Pohjois-Syyrian alueelle hätistämään kurdijoukkoja.

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan vahvisti keskiviikkona Turkin hyökänneen Pohjois-Syyrian kurdialueille, ja maa on kertonut avoimesti aikomuksestaan edetä Pohjois-Syyrian alueelle hätistämään kurdijoukkoja.

Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan vahvisti keskiviikkona Turkin hyökänneen Pohjois-Syyrian kurdialueille, ja maa on kertonut avoimesti aikomuksestaan edetä Pohjois-Syyrian alueelle hätistämään kurdijoukkoja. STRINGER

Syyrian kurdien edustaja on kommentoinut Dagens Nyheterille, että al-Holin leirin naiset ja lapset saatetaan vapauttaa ja dumpata jonnekin leirin lähelle Turkin hyökkäyksen vuoksi. Se tarkoittaisi, että myös suomalaiset naiset ja lapset joutuvat harhailemaan sodan runtelemassa maassa omin avuin.

Miksi jättää huomiseen jotain sellaista, jonka voi tehdä tänään?

Suomessa on myös toinen hieno sananlasku: Sen edestään löytää, minkä taakseen jättää. Rinne löytää nyt edestään samat kysymykset al-Holin suomalaisten kohtalosta. Tällä kertaa aikaa jahkailuun ja jaaritteluun ei ole.

Päätös on tehtävä ja linja vedettävä, olipa se sitten mikä tahansa.

Vaikea paikka. Voisi sanoa, että oikea päätös vaatii nyt Rinteeltä ja Suomen hallitukselta vertaansa vailla olevaa viisautta.

 
Maschinenpistole = konekivääri. :facepalm: Ei IL nyt(kään) vakuuta.

tenor.gif


Voisivat suomentaa edes konetuliaseeksi jos ei osaaminen riitä..

Olivat muuten vissiin kotitekoisia pyssyjä, konepistooli ja putkihaulikko. Yleisön onneksi jumittivat jatkuvasti. Kaveri olisi todennäköisesti saanut pahempaa jälkeä aikaan puukolla tai miekalla.
 
mitä päätöstä toimittelija odottaa?

Oikeuskansleri: Hallitus toiminut lainmukaisesti Syyrian leirellä olevien kotiuttamisasiassa

Hallitus ja ministerit ovat noudattaneet lakia kysymyksessä Syyriassa leireillä olevien suomalaisten naisten ja lasten kotiuttamisesta, toteaa oikeuskansleri Tuomas Pöysti.

Pöysti toteaa ratkaisussaan, että kysymys on oikeudellisesti monitahoinen ja että tilanne Syyriassa muuttuu jatkuvasti.

Oikeuskanslerille tehtiin useita kanteluita, joissa arvosteltiin Suomen hallitusta sekä pääministeri Antti Rinnettä (sd.), ulkoministeri Pekka Haavistoa (vihr.) sekä sisäministeri Maria Ohisaloa (vihr.) siitä, että he eivät ryhtyneet toimiin suomalaisten kotiuttamiseksi al-Holin leiriltä Syyriassa.

STT

 
Video paljastaa Isis-vankien järkyttävät olot kurdivankilassa – Turkin hyökkäys voi aiheuttaa joukkopaon
Isis-vankien pelätään pääsevän karkuun, jos kurdit siirtävät vanginvartijat taisteluihin Turkkia vastaan.

LÄHI-ITÄ 10.10.2019 14:47

KAROLIINA PAANANEN

Vankeja vahditaan kameroiden välityksellä. Kymmenet miehet jakavat luokkahuoneen kokoisen tilan. © ANTHONY LOYD / THE TIMES

SELLIN kivilattialla makaa kymmeniä miehiä tiiviisti toistensa kyljessä. Osalla on yllään pelkät shortsit, sillä päiväsaikaan lämpötila käy paahtavan kuumaksi.

Paljaissa kehoissa näkyy naarmuja, haavoja ja kellertäviä mustelmia. Nukkumaan mennessä pää painetaan harmaista vankilashortseista kääritylle mytylle.

Brittitoimittaja Anthony Loyd pääsi syyskuun lopussa tutustumaan yhteen kurdien ylläpitämistä vankiloista.

Katso The Timesin video:

Lue lisää


Vangit ovat epäiltyjä Isis-taistelijoita. Lapsenkasvoisia varhaisteinejä, nuoria ja aikuisia miehiä. Videolla kuvattuun vankilaan on suljettu noin 5 000 ihmistä.

Vankila sijaitsee jossain päin pohjoista Syyriaa kurdienemmistöisellä Syyrian demokraattisten voimien (SDF) alueilla. Tarkkaa sijaintia ei ole kerrottu julkisuuteen, sillä vapaana olevien Isis-taistelijoiden pelätään järjestävän vankien joukkopaon.


Sinipantainen 12-vuotias poika on ollut kurdien valvonnassa kevättalvesta 2019 asti. © ANTHONY LOYD / THE TIMES

VANKILA ei ole ainoa laatuaan, ja eri lähteiden tiedot vankien määrästä vaihtelevat. The Timesin mukaan 12 000 Isis-vankia on sijoitettu seitsemään Pohjois-Syyriassa sijaitsevaan kurdien ylläpitämään laitokseen.

Vangeista 4 000:n kerrotaan olevan ulkomaalaisia. SDF:n alueen leireillä, kuten al-Holissa on lisäksi kymmeniä tuhansia taistelijoiden perheenjäseniä, myös suomalaisia naisia ja lapsia.

Rahapulan takia vankiloissa on liian vähän vartijoita. Kunnollisista terveyspalveluista ei ole tietoakaan. Tilat ovat käyneet ahtaaksi ja hermot kireiksi. Vankien keskuudessa on levottomuuksia.

Odotus kaltereiden takana on jatkunut siitä asti, kun taistelijoita otettiin kiinni Baghuzin taisteluissa kevättalvella. Harva taho on ollut halukas ottamaan vastuulleen Isis-taistelijoiden oikeudenkäyntien järjestämisen saati selvittämään, kuka vangiksi jääneistä tarkalleen on syyllistynyt mihinkin.

Vankien joukossa on raportoitu olevan myös sivullisia pakolaisia, jotka ovat joutuneet kiinniotetuksi terroristien mukana.


Vankilassa on pulaa rahasta, joten vanginvartijoita on liian vähän. © ANTHONY LOYD / THE TIMES

KURDIEN SDF-JOUKOT olivat tärkeässä osassa Isisin lyömisessä, ja Yhdysvallat antoi kurdeille aseapua ja ilmatukea. Maanantaina varhain Suomen aikaa Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti yllättäen antavansa Turkin hyökätä Syyrian kurdialueille.

Trumpin ilmoitus on päinvastainen Yhdysvaltain puolustus- ja ulkoministeriön suosituksiin nähden, ja ajatusta ovat vastustaneet niin Trumpin vastustajat, tukijat kuin republikaanivaikuttajat.

Määräyksen seurauksena arviolta 50–100 yhdysvaltalaissotilasta jätti alkuviikosta Syyrian pohjoisen rajan, mutta uutistoimisto AFP:n mukaan Yhdysvallat ei aio vetäytyä alueelta tyystin.


Isis-vankien pelätään karkaavan, jos vanginvartijat kutsutaan taisteluihin SDF:n joukkoihin. © ANTHONY LOYD / THE TIMES

KESKIVIIKKONA 9. lokakuuta Turkin armeija aloitti hyökkäyksen ilmaiskuilla. Turkin operaatiossa on mukana myös kapinallisryhmittymiä.

SDF kertoi keskiviikkona torjuneensa Turkin maahyökkäyksen Tal Abyadin alueella. Turkki puolestaan ilmoitti iskeneensä jo 181:een kohteeseen Turkin ja Syyrian rajan tuntumassa.

Turkin odotetaan ajavan SDF:n joukot koillisesta Syyriasta ja perustavan suunnittelemansa turvavyöhykkeen, jonne se siirtäisi Syyriasta sisällissodan aikana tulleita pakolaisia. Taisteluissa on kuollut 16 SDF:n taistelijaa. Tuhannet siviilit ovat paenneet alueelta.

Turkki on ollut läsnä Syyriassa jo pitkään, ja keväästä 2018 alkaen Turkki on miehittänyt Syyrian luoteisosassa sijaitsevaa Afrinin seutua.

Isis-vankien pelätään pääsevän karkuun ja palaavan taistelijoiksi, sillä kurdien operaatioon saatetaan tarvita myös vanginvartijoiden apua. AFP:n mukaan Yhdysvallat on siirtänyt vaarallisimpia vankeja pois alueelta.

Valkoinen talo on tiedottanut Turkin ottavan vastuun Isis-vangeista, mutta Turkki ei ole esittänyt selvää kantaa asiaan.


Vankilassa ei saa kunnollista terveydenhoitoa, ja vankeja on kuollut. Vainajien lukumäärää ei vahvisteta. © ANTHONY LOYD / THE TIMES

Tutustu nyt digipalveluun
9,95 €/kk

Painetun lehden kestotilaajalle
digipalvelu 2,50 €/kk

TILAA NYT


TURKKI ei ole ainoa valtio, jonka on kaavailtu ottavan vankien huolehtimisen kontolleen. Keväällä Irak tarjoutui järjestämään Isis-tuomioistuimen 9,2 miljardin euron ennakkomaksua ja vajaan miljardin vuosimaksua vastaan.

Tarjous ei mennyt läpi. Länsimaat katsovat, että jos vastuu vangeista siirtyisi Irakille, se kieltäisi humanitäärisiltä järjestöiltä pääsyn Isis-vankiloihin.

Irak vaatii myös saada käydä oikeutta omien lakiensa mukaan, mikä ei sovi lännelle, koska Irakissa on käytössä esimerkiksi kuolemantuomio.

Länsimaissa epäillään, että Irakissa menettelyt tietäisivät massateloituksia ja pikaoikeudenkäyntejä. Myös kansainvälisten sopimusten vastaiset vankilaolosuhteet kammottavat länsimaita. Vangeille niissä ei ole mitään uutta.

 
Voi hellanlettas! Vankilassa valvontakameroita!, Ennenkuulumatonta sanon minä!, Missä ihmisoikeudet, missä lähimmäisenrakkaus!, Missä hannu karpo! Kyllä taas vedetään niin spanielinkatseella paskaa kansalaisten silmille, lasitasangoksi vaan koko paskastani, sanon minä!, Samalla päästäs näistä ihquista isisvaimoistakin kätevästi :solthum:
 
Kommentti: Väkivaltainen uusnatsi on pian yhtä iso uhka kuin muslimiterroristi – myös kansainvälisesti

Utøyan saari Norjassa, El Paso Texasissa, Christchurch Uudessa-Seelannissa ja nyt Halle Itä-Saksassa. Verilöylyjen ketju saa taatusti jatkoa, jos internetin syövereissä kansainvälisesti verkostoituvan radikaalin äärioikeiston uhkaa ei oteta vakavasti.
Tietysti kaikkein kauheinta on, että se tapahtuu Saksassa.
Aseistaunut nuori uusnatsi pyrkii sisään synagogaan, joka on täynnä Jom Kippuria juhlivia juutalaisia. Hyökkääjän aseet pettävät. Hän purkaa turhautumisensa tappamalla yhden ohikulkijan ja yhden kebab-ravintolan asiakkaan.

Kaikki viittaa siihen, että tulossa oli massiivinen verilöyly nimenomaan synagogassa. Ja nimenomaan Itä-Saksan Hallessa.

Saksalaisten juutalaisille ja koko kansainväliselle yhteisölle antaman ”ei koskaan enää” –lupauksen pohja on viime vuosina murentunut uhkaavasti. Iskut juutalaisia vastaan ovat lisääntyneet ja muuttuneet agressiivisemmiksi.

Hallessa oltiin lähellä todellista katastrofia. Ehkä jopa kymmeniä juutalaisia kuolonuhreja. Synagogassa.

Antisemitismi on ”hovikelpoista”
Saksan äärioikeiston johtajat eivät enää pitkään aikaan ole edes yrittäneet peitellä antisemitismiään. Osin juuri tämän kyseenalaisen ”hovikelpoisuuden” vuoksi myös rivikansalaisten suusta kuulee pelottavan usein juutalaisvihan pyrskähdyksiä
Juutalaisten keskusneuvoston puheenjohtaja Josef Schuster korosti Hallen iskujen jälkeen kitkerästi, että väkivaltaista välikohtausta on Saksassa pelätty. Ja osattu odottaa.

On korkea aika, että Saksa ja saksalaiset heräävät.

Maassa on noin 12 000 väkivaltaan valmista äärioikeistolaista, joihin ei erityisesti poliittisen pelikentän oikealla äärilaidalla tehdä riittävän selkeää pesäeroa.
Ei, vaikka valmius väkivaltaan on jalkautunut järkyttäviksi kuolohuhreja vaatineiksi iskuiksi.

Liian ulkomaalaismyönteinen poliitikko murhattiin
Uhrit ovat olleet usein ulkomaalaistaustaisia, mutta eivät pelkästään.

Viime kesänä uusnatsiyhteyksistään tunnettu mies surmasi kylmäverisesti konservatiivisen oikeistopoliitikon, joka oli suhtautunut maahan tulleisiin turvapaikanhakijoihin liian myönteisesti.

Aavistan. Tässä vaiheessa kirjoitusta moni jo huutaa, että Saksaan tulleiden muslimien väkivaltaa ei myöskään pidä vähätellä eikä varsinkaan peitellä.

Allekirjoitan.

Juuri tämä hyssyttely raivostuttaa monia tavallisia saksalaisia. Ja juuri heidän tuellaan äärioikeisto öykkäröi.

Video kansainväliseen jakeluun
Väkivaltainen radikaali äärioikeisto on joka tapauksessa kasvava ongelma, eikä missään tapauksessa pelkästään saksalainen. Ei, vaikka Saksalla on erityinen vastuu erityisesti antisemitismin kasvun taittamisessa.

Hallen 27-vuotias uusnatsi videoi operaationsa suorana verkkoon ja selitti tapahtumien kulkua englanniksi. Klippi oli tarkoitettu kansainväliselle yleisölle. Mallia oli selvästi otettu Uuden-Seelannin Christchurchin verilölystä, missä oikeistoradikaali tekijä iski moskeijaan ja surmasi 51 ihmistä.

Asiantuntijoiden mukaan radikaali äärioikeisto verkostoituu kansainvälisesti. Tätä kehitystä ei välttämättä johdeta mistään aktiivisesti samalla tavalla kuin on johdettu muslimiterrorismin leviämistä.
Sitä kuitenkin tapahtuu erityisesti internetin synkimmissä onkaloissa, missä julistetaan valkoisen rodun tuhoutuvan, jos juutalaisten annetaan jyllätä ja jos islamisoituminen jatkuu.

Ääriryhmät yhdistävät voimiaan
Kaikki viittaa siihen, että myös Hallen iskujen 27-vuotias tekijä Stefan B. haki inspiraationsa jyrkän rasistisilta ja väkivaltaa ihannoivilta kansainvälisiltä sivustoilta.

Hän ei salannut natsisympatioitaan eikä antisemitismiään. Näin ovat nuorta miestä tuntevat kertoneet saksalaisille tiedotusvälineille.

Saksan sisäisen tiedustelun johtajien mukaan maan erilaiset äärioikeistolaiset ryhmittymät, joilla ei aikaisemmin ollut mitään tekemistä toistensa kanssa, ovat nyt enemmän ja vähemmän järjestelmällisesti yhdistämässä voimiaan.

Varsinkaan oikeistopopulistisen Vaihtoehto Saksalle -puolueen (AfD) poliitikot eivät myönnä, että tällainen rintama olisi syntymyssä. Mutta se on, vakuuttavat asiantuntijat.

Myös kansainvälisistä yhteyksistä on kuulemma merkkejä.

Anis Amri ja Stefan B.
Vielä on varmasti aivan liian aikaista verrata tätä äärioikeiston järjestäytymistä Al Qaidaan tai Isis-terroristeihin. Pelkästään täällä Saksassa tehdyistä iskuista löytyy kuitenkin yhtäläisyyksiä, joita ei voi väheksyä.
Berliinin joulutorille rekalla jyrännyt ja 12 ihmistä surmannut tunisialainen Anis Amri piti iskunsa loppumetreille asti puhelimitse yhteyttä Isis-veljiinsä.

Uusnatsi Stefan B. halusi Hallessa olla myös videolla yhteydessä joihinkin samanmielisiin jossain.

Ilmeisesti nämä jotkut Stefan B:n hengenheimolaiset siellä jossain eivät edelleenkään ole järjestäytyneet samalla tavalla kuin Al Qaida tai Isis.

Toivottavasti työtä, joka ehkäisee tätä järjestäytymistä ennalta, ei aloiteta liian myöhään.

 
Oikeuskansleri: Hallitus toiminut lainmukaisesti Syyrian leirellä olevien kotiuttamisasiassa

Hallitus ja ministerit ovat noudattaneet lakia kysymyksessä Syyriassa leireillä olevien suomalaisten naisten ja lasten kotiuttamisesta, toteaa oikeuskansleri Tuomas Pöysti.

Pöysti toteaa ratkaisussaan, että kysymys on oikeudellisesti monitahoinen ja että tilanne Syyriassa muuttuu jatkuvasti.

Oikeuskanslerille tehtiin useita kanteluita, joissa arvosteltiin Suomen hallitusta sekä pääministeri Antti Rinnettä (sd.), ulkoministeri Pekka Haavistoa (vihr.) sekä sisäministeri Maria Ohisaloa (vihr.) siitä, että he eivät ryhtyneet toimiin suomalaisten kotiuttamiseksi al-Holin leiriltä Syyriassa.

STT

Laillisuusvalvoja tutki Rinteen hallituksen toimia: Isis-lapset voisi hakea vaikka väkisin Suomeen

Tänään klo 15:48

Oikeuskansleri on käsitellyt useita hallituksesta tehtyjä kanteluita.

  • Oikeuskansleri ottaa kantaa keskusteluun Isis-vaimojen ja lasten kotiutuksesta.
  • Tuomas Pöystin mukaan lasten hakemiselle ei vaikuttaisi olevan suoria oikeudellisia esteitä.
  • Toisaalta asia on huomattavan monitahoinen, oikeuskansleri arvioi.

Oikeuskansleri Tuomas Pöysti tiedottaa, että pääministeri Antti Rinteen (sdp) hallituksen toiminnassa ei ole huomautettavaa Syyrian suomalaisäitien kotiuttamisen osalta.

Aihe on ollut julkisessa keskustelussa sen jälkeen, kun kävi ilmi, että terrorijärjestö Isisin rippeet pitävät Syyriassa myös joitakin suomalaisia naisia ja heidän lapsiaan. Naiset ovat menneet ja jääneet Syyrian taistelualueille omasta tahdostaan. Tällä hetkellä kansainvälistä huolta aiheuttaa eniten Al-Holin leiri.

Oikeuskanslerinvirastoon toimitettiin useita kanteluita, joissa hallitusta moitittiin toimimattomuudesta suomalaisäitien eteen. Kantelijoiden mukaan hallituksen olisi pitänyt laatia suunnitelma ja sen jälkeen kotiuttaa Suomen kansalaiset leirillä. Kanteluissa vedottiin muun muassa Suomea sitoviin kansainvälisiin velvoitteisiin.

Pääministeri Rinteen lisäksi kantelijat arvostelivat ulkoministeri Pekka Haavistoa (vihr) ministeriöineen sekä sisäministeri Maria Ohisaloa (vihr).

Osin omalla vastuulla
Ulkoministeriöllä ei ollut velvollisuutta ryhtyä kotiuttamisoperaatioon, oikeuskansleri arvioi. Syyriaan menneillä suomalaisilla on myös omaa vastuuta tilanteestaan.

– Tapauksessa on merkitystä sillä, että ulkoministeriö on useita vuosia sitten nimenomaisesti ohjeistanut poistumaan alueelta ja ilmoittanut, että konsulipalveluja ei ole saatavissa. Ulkoasiainhallinnolle ei voida katsoa syntyneen yleistä velvoitetta pyrkiä kotiuttamaan kaikki suomalaiset, Pöysti kirjoittaa.

Al-Holin leiriasiassa on kyse myös lasten oikeuksista. Lapset eivät ole hakeutuneet leirille itse. Oikeuskansleri pitää kysymyksiä oikeudellisesti vaikeina ja monitahoisina.

– Jos Suomen viranomaiset pystyisivät auttamaan pelkästään lapset pois leiriltä, on kysyttävä, mihin lainsäädäntöön perustuen lapset voitaisiin erottaa huoltajistaan.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Pakolaisia siirretään Al-Holin leirille Syyriassa.
Pakolaisia siirretään Al-Holin leirille Syyriassa.

Pakolaisia siirretään Al-Holin leirille Syyriassa. EPA/AOP

”Tehtäviin ei kuulu määrätä”
Toisaalta leiriolosuhteet nostattavat vakavia riskejä lasten hyvinvoinnille ja kehitykselle sekä polkevat lasten perusoikeuksia. Oikeuskanslerin mukaan olisi sinänsä mahdollista pyrkiä kotiuttamaan lapset tapauskohtaista harkintaa käyttäen. Lasten perusoikeudet saattavat toteutua leirillä niin huonosti, että oikeuksista huolehtiminen voi ajaa huoltajien oikeuksien edelle. Oikeuskanslerin mukaan ei ole suoraa estettä sille, etteikö lapsia voitaisi alkaa hakea Suomeen äitien vastustuksesta huolimatta.

Hallitus selvittää edelleen toimintamahdollisuuksia. Laillisuusvalvoja ei esitä asiassa vaatimuksia.

– Oikeuskansleri Pöysti muistuttaa, että hänen toimivaltaansa tai tehtäviinsä ei kuulu määrätä viranomaisia ryhtymään mihinkään tiettyihin toimenpiteisiin.

 
Hyökkääkö Isis Al-Holiin? Leirillä olevat radikalisoituneet naiset uskovat pääsevänsä pian vapaaksi

Tänään klo 18:12

Leiriä vartioivat kurdit ovat kertoneet, että leireillä on liian vähän resursseja.

Kurditaistelija käveli tukikohdan ohi maaliskuussa. Kurdit ilmoittivat vallanneensa Isisin viimeisen linnakkeen 23. maaliskuuta 2019.
Kurditaistelija käveli tukikohdan ohi maaliskuussa. Kurdit ilmoittivat vallanneensa Isisin viimeisen linnakkeen 23. maaliskuuta 2019.

Kurditaistelija käveli tukikohdan ohi maaliskuussa. Kurdit ilmoittivat vallanneensa Isisin viimeisen linnakkeen 23. maaliskuuta 2019. EPA/AOP

Al-Holin leirillä olevat naiset ja lapset uskovat pääsevänsä vapaaksi Turkin hyökkäyksen alettua. Asiasta kertovat leirillä olevat ihmiset brittilehti Guardianin mukaan.

Leirillä oleva nainen kertoo whatsapin välityksellä Guardianille, että radikalisoituneet naiset odottavat Isisin nukkuvien solujen heräävän ja hyökkäävän leiriä vartioivien kurdien kimppuun. Vapautusta odotetaan lähipäivinä.

Leirillä olevia radikalisoituneita naisia on syytetty toisten vankien tappamisesta, jotka eivät heidän mukaansa ole riittävän uskollisia Isisille.
–He tietävät, että Turkin hyökkäys on alkanut. Elettyään tässä karmeassa paikassa kuukausien ajan he ovat valmiita tarttumaan tilaisuuteen päästäkseen vapaaksi, lähde kertoo Guardianille.

Isis sanoi keskiviikkona tehneensä kaksi itsemurhahyökkäystä Raqqassa. Hyökkäyksessä kuoli 25 ihmistä.

Al-Holin leiriä vartioivat kurdit ovat useasti sanoneet, että leireillä ja vankiloissa on liikaa ihmisiä ja pyytäneet muita maita hakemaan kansalaisensa pois. Guardian vieraili Al-Holissa heinäkuussa.

Tuolloin 400 vartijaa yritti pitää yllä järjestystä 70 000 ihmisen leirillä.
Kurdit vapauttivat kesäkuussa 800 syyrialaista Isis-taistelijoiden vaimoa.

Kurdit vapauttivat kesäkuussa 800 syyrialaista Isis-taistelijoiden vaimoa.

Kurdit vapauttivat kesäkuussa 800 syyrialaista Isis-taistelijoiden vaimoa. EPA/AOP

Kurdien tiedottaja Mustafa Bali sanoi aiemmin tällä viikolla, että jotkin leiriä vartioivat sotilaat tultaisiin sijoittamaan rajaseudulle taistelemaan Turkin hyökkäystä vastaan.

Leirillä on usein kapinoita, ja ainakin yksi vartija on saanut surmansa, kun häntä puukotettiin.

Isisin taistelijoiden vaimoja ja lapsia tuotiin leirille sen jälkeen kun Isis oli ajettu pois viimeisiltä sen vallassa olleilta alueilta.

Leirillä on myös suomalaisia.

 
Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) puolestaan harmitteli, että pyrkimykset EU:n yhteisen turvapaikkapolitiikan luomiseksi ovat olleet pitkään jäissä. Yksikään jäsenmaa ei Ohisalon mukaan pärjää yksin, jos kriisi osuu kohdalle.

– Nyt jo Kreikassa ja Kyproksella näemme Turkin toimet siinä, miten turvapaikanhakijatilanne on kehittynyt, Ohisalo kertoi.

Ministerin mukaan al-Holin pakolaisleirin suomalaisten naisten ja lasten kotiuttamiskysymystä tulee pohtia uudelleen.

 
Hakevat tänne ISIS:iä vaikka väkisin? Voi olla sellainen virhe jolla sitä kauan manattua "äärioikeistoakin" saadaan aikaiseksi myös Suomeen.

Jännät ajat tulossa jos taas aletaan etsittää tarinoita että viattomia lapsia tulossa, "12 vuotiaita pakolaisia" vaikka totuus olisi muuta.

Varmastihan nuo vangitut pääsevät vapaaksi. Aivan kuten rikolliset ja kaikenlaiset hullut pääsivät vapaaksi muuallakin Syyriassa ja Irakissa kun vartijat häipyivät ja ovet avattiin.

Ketkä kanteluita ovat tehneet?
 
Back
Top