www.is.fi
Meripihka-aarre taitaa olla itämeren pohjassa jossakin laivassa.
Juu minä kyselin näiltä foorumin velhoilta sitä joskus. Tietoa ei ollut kenelläkään.
www.hs.fi
Saisiko joku lukija hieman avattua.
HS Latviassa | Maan alla makaa sikin sokin kuolleita, eikä kukaan tiedä, keitä he ovat – HS oli etsintäryhmän mukana selvittämässä, mitä järjettömän sodan viime hetkinä tapahtui
Latvialainen etsintäryhmä uskoo, että jokainen sotilas ansaitsee asiallisen haudan. Sen vuoksi lukemattomia Kuurinmaan mottiin kuolleita etsitään ja tunnistetaan. Artikkelin sisältö saattaa järkyttää herkkiä lukijoita.
Latvialainen etsintäryhmä uskoo, että jokainen kuollut ansaitsee asiallisen haudan. Sen vuoksi lukemattomia Kuurinmaan mottiin kuolleita etsitään ja tunnistetaan.
Laura Halminen HS, teksti
Kalle Koponen HS, kuvat ja videot
He ovat varmaankin olleet istuvassa asennossa”, sanoo Ilze Ozolina.
Hiekkaiseen mäntymetsään Latvian Kuurinmaalla on kaivettu ainakin kahdeksan isoa kuoppaa. Kauhakuormaaja on nostellut ensin maan pintakerrosta. Sitten kymmenet ihmiset ovat tarttuneet lapioihin.
Mitä syvemmälle Ozolina ja muut kaivajat ovat päässeet, sitä pienemmäksi ovat muuttuneet heidän työkalunsa. Pienin on hammasharjan kokoinen.
Lopulta edessä makaa se, miksi tänne Lielais silsin mäntymetsään on tultu.
Luuranko.
istoria selittää, miksi suomalaisen silmin koko Kuurinmaa vaikuttaa melkoiselta joukkohaudalta.
Toinen maailmasota läheni loppuaan. Natsi-Saksa oli vallannut Baltian maat, ja myös Latvian. Mutta talvella 1944 sen ylivoima alkoi horjua.
Leningradin piiritys oli murtunut. Saksalaisjoukot vetäytyivät, ja puna-armeija ajoi niitä takaa Latviaan Kuurinmaalle. Sinne jäivät mottiin Saksan 16. ja 18. armeija, joista ainakin 16. armeija oli aiemmin piirittänyt Leningradia.
Motissa oli arviolta parisataatuhatta sotilasta, myös skandinaaveista muodostetun Nordland-divisioonan sotilaita. Sen joukossa oli ainakin tanskalaisia ja norjalaisia.
Käytiin ankaria taisteluita, mutta Saksa ei murtunut.
Lopulta Kuurinmaan saksalaisjoukot antautuivat toukokuussa 1945. Neuvostoliitto otti Kuurinmaalta yhteensä jopa 200 000 sotavankia.
Tästä kohdin alkaa historia, jonka kirjoittivat voittajat. Ollaan arvioiden varassa.
Jopa antautuneiden määrästä liikkuu hyvin vaihtelevia tietoja. Kuolleiden ja haavoittuneiden määrän arviointi on vielä hankalampaa, sillä täsmällisyys ei ollut ainakaan Neuvostoliitossa vahvuus.
Varmasti voi sanoa, että tappiot olivat hirvittäviä.
Venäläisten lähteiden mukaan helmikuun ja toukokuun 1945 välillä Kuurinmaan taisteluissa kuoli eri syistä ainakin reilut 160 000 neuvostosotilasta. Nämä luvut tosin koskevat tiettävästi vain yhtä kahdesta Kuurinmaalla sotineesta puna-armeijan rintamasta. Ja taistelutkin alkoivat kuitenkin jo lokakuussa 1944, joten kuolleita voi olla paljon enemmän.
Saksa on ollut tarkempi: vuonna 2007 historioitsijat laskivat Kuurinmaan taisteluista 117 871 kuollutta, haavoittunutta ja kadonnutta.
Kuurinmaan motin aselevosta sovittiin Ezeren pikkukaupungissa aivan Liettuan rajan tuntumassa. Se ei ole kovin kaukana Lielais silsin metsäalueesta.
Lielais sils näyttää aivan tavalliselta mäntymetsältä, jonka vieritse kulkee hiekkatie.
Näiden tienoiden yli puna-armeija hyökkäsi saksalaisten kimppuun ainakin kahdesti lokakuun 1944 ja maaliskuun 1945 välillä. Molemmat osapuolet kärsivät hirvittäviä tappiota.
Natsi-Saksan joukot Kuurinmaalla motissa 1944–1945
iskokset Rita Šteina ja Ilze Ozolina kaivavat hiekkamaata ja puhdistavat luita nopeasti, mutta tarkasti. He työskentelevät enimmäkseen hiljaa, miltei hartaasti.
Luuranko toisensa jälkeen paljastuu siskosten välineiden alla. Šteina ja Ozolina ovat tehokkaita, mutta myös ilmeisen taitavia.
Ei ole mikään itsestäänselvyys saada ihmistä esiin hiekkamaasta kokonaisena 80 vuotta kuoleman jälkeen. Joka ikinen luu on irti toisistaan.
Löydetyt luut on löytövaiheessa pidettävä mahdollisimman tarkasti paikallaan. Tämä johtuu siitä, että vain siten ne voidaan kaikki liittää omistajiinsa.
Jos sotilaat on haudattu sotaoloissa tai paikalliset asukkaat ovat siirtäneet aiemmin kuolleita sotilaita yhteen paikkaan, hautaus on harvoin ollut kunniallinen.
Vainajat saattavat olla millaisissa pinoissa hyvänsä. Haudoissa saattaa olla sekalaista sotaromua, esimerkiksi panssarivaunun kappaleita.
Legendan jäsenet kertovat löytäneensä vainajia, joiden ympärille on kiedottu piikkilankaa. Luultavasti siksi, että elävät eivät ole halunneet koskea ruumiisiin. Niitä on saatettu liikutella joukkohautoihin vetämällä.
Näistä syistä etsijöiden edessä on hankala palapeli. Luut yritetään pitää tarkoilla löytöpaikoillaan mahdollisimman pitkään, jotta jokainen vainaja saataisiin mahdollisimman tarkasti talteen ja haudattavaksi.
Jäänteet nostetaan löytöpaikoiltaan yksi sotilas kerrallaan.
”Koskettavin hetki on se, kun pääkallo siirretään”, Ilze Ozolina sanoo.
etsässä kulkee eräänlainen tuntemattomien sotilaiden saattue. Jos tunnistamiseen tarvittavia johtolankoja ei löydy, nämäkin kymmenet haudoista kaivetut vainajat saattavat jäädä tunnistamatta.
Eräällä Lielais silsin metsästä löytyneellä vainajalla on yllään hopeinen ketju.
Se on johtolanka.
Ketju tunnistetaan liettualaiseksi. Etsintäryhmän jäsenet päättelevät, että koru kaulassa haudattu vainaja on saattanut olla liettualainen neuvostosotilas.
Lielais silsin joukkohaudasta löytyneen vainajan kaulassa ollut ketju. Vainajien omaisuus haudataan heidän mukanaan. Jos vainaja tunnistetaan, hänen omaisuutensa pyritään toimittamaan omaisille.
Seuraavina päivinä ja viikkoina etsijät alkavat tarkentaa tunnistamisyrityksiä. Löytyykö arkistoista esimerkiksi merkintä siitä, kuka lähetettiin Liettuasta minnekin?
Tässä työssä auttavat Latvian sankarihautoja valvova komitea sekä viranomaiset.
Natsisotilaat kantoivat kaulassaan samanlaisia metallisia tunnistuslevyjä, joita on myös suomalaissotilailla. Sellaisen avulla tunnistaminen voi hoitua jopa yhdessä arkipäivässä.
Neuvostoliiton menetelmät olivat paljon kehnommat. Puna-armeijan sotilailla oli pieniä, mustasta bakeliitista tehtyjä putkiloita, joiden sisälle henkilötiedot säilöttiin paperilapulle.
Toisinaan Legenda löytää vielä niitäkin, jos oikein onnistaa. Mutta voi vain arvata, miten paperilapun käy vuosikymmenten aikana kosteassa, routaisessa tai mutaisessa maassa.
”Kyllä kostuneiden lappujen pelastaminen toisinaan onnistuu. Esimerkiksi kylmäkuivaus auttaa. Kämppäkaverini ovat välillä ihmetelleet, kun olen säilönyt neuvostosotilaiden bakeliittiputkia pakastimessamme”, kertoo Andris Lelis.
Lelis opiskelee kemiaa Latvian yliopistossa. Hän on saanut kiitosta siitä, kuinka kekseliäästi hän soveltaa oppimaansa Legendan toiminnassa.
Vain osa työstä on hautaamattomien ja huonosti haudattujen etsimistä. Vähintään yhtä tärkeää on yrittää pelastaa heidät nimettömyydeltä ja unohdukselta.
www.iltalehti.fi
