Koneissa on luonnollisesti suuriakin eroja, mutta joka tapauksessa riippuvuus sääoloista on merkittävästi suurempaa kuin helikoptereilla. Mikäli taas ei olla meripelastustehtävällä eli veteen ei tarvitse laskeutua, lentokoneeseen saadaan paremmat ominaisuudet lentämällä maista käsin. Ja mitä ankariin sääoloihin tulee, juuri silloinhan niitä meripelastuskykyjä tarvitaan.
Varmasti näin oli vielä 1940-luvulla Grummanin tullessa palvelukseen, helikopteri oli vielä uusi keksintö ja sangen vaatimaton suorituskyvyltään. Jo 1960-luvulla asia oli vallan toisin vaikkapa Sea King -perheen myötä. Raskas helikopteri edellytti kaasuturbiinin kehittymistä, toisin kuin lentovene, jolle mäntäkoneet rittivät vallan hyvin.
Juuri tätä tarkoitin, sota-aika puski lentokenttäinfraan niin suuret investoinnit ettei suurten lentoveneiden hankinta oikein enää kannattanut, maista käsin saatiin kaikkea enemmän. Suomessahan näitä suurinvestointeja ei tietenkään sota-aikana tehty, eihän Suomella ollut niitä vaativia raskaita pommikoneitakaan. USA:lla ja Britannialla oli läjäpäin, ja juuri näiden maiden välinen markkina on merkittävin transatlanttinen matkustajayhteys.
Voidaanhan tässä kenttäinfrastruktuurissa nähdä pari muutakin aaltoa, esmes 1950-luvulla monet pienemmät kiitoradat asvaltoitiin tai betonoitiin, kun syöttöliikenne syntyi ja käytettiin DC-3:sta pykälää suurempia koneita, kuten Convair Metropolitania tai jopa suihkuvetoista Caravellea. Varsinainen kasvupyrähdys nähtiin sitten vuosikymmenen vaihtuessa 1960-luvuksi, jolloin suihkuaika valtasi matkustajaliikenteenkin eikä lentokentille annettu muuta vaihteoehtoa kuin kasvaa tai näivettyä.
