Toivotko pääseväsi sotaan?

Toivotko pääseväsi sotaan

  • Kyllä

    Ääniä: 12 9.8%
  • En

    Ääniä: 111 90.2%

  • Äänestäjiä yhteensä
    123
En voi sanoa, että hinkuisin sotaan, mutta käyn tällä hetkellä kovaa sisäistä kamppailua sen kyvyttömyyden kanssa jonka Ukrainan tilanne aiheuttaa.
Olen evp ja uskoisin muutaman kriha-operaation kokemuksella omaavani sellaisia taitoja joille voisi Ukrainassa olla käyttöä.
Kovimmat paikat missä olen ollut on olleet Kosovon mellakat 3/2004 ja Afganistanissa, niissä ei mennyt paska housuun ja kykenin jopa johtamaan omia taistelijoita.

Vittu, mitähän sitä tekisi?
 
En voi sanoa, että hinkuisin sotaan, mutta käyn tällä hetkellä kovaa sisäistä kamppailua sen kyvyttömyyden kanssa jonka Ukrainan tilanne aiheuttaa.
Olen evp ja uskoisin muutaman kriha-operaation kokemuksella omaavani sellaisia taitoja joille voisi Ukrainassa olla käyttöä.
Kovimmat paikat missä olen ollut on olleet Kosovon mellakat 3/2004 ja Afganistanissa, niissä ei mennyt paska housuun ja kykenin jopa johtamaan omia taistelijoita.

Vittu, mitähän sitä tekisi?
Tunnistan tuon sisäisen kamppailun. Tuntuu, että pitäisi mennä Ukrainaan vapaaehtoisena. Toisaalta tiedän, ettei siinä ole mitään järkeä.

Kamalaa katsoa vanhoja videoita Ukrainan armeijan tekemisistä, kun näkee, että tarvitsisivat apua ja itse pystyisi auttamaan. Eikä kuitenkaan voi. Niinpä sisäistä painetta helpottaakseni uskottelen, että ovat kehittyneet paljon.

Suomesta tai pohjoismaista jos lähetettäisiin vapaaehtoispataljoona huoltoineen ja kalustoineen Ukrainaan, niin olisi paljon helpompi lähteä avuksi.
 
En voi sanoa, että hinkuisin sotaan, mutta käyn tällä hetkellä kovaa sisäistä kamppailua sen kyvyttömyyden kanssa jonka Ukrainan tilanne aiheuttaa.
Olen evp ja uskoisin muutaman kriha-operaation kokemuksella omaavani sellaisia taitoja joille voisi Ukrainassa olla käyttöä.
Kovimmat paikat missä olen ollut on olleet Kosovon mellakat 3/2004 ja Afganistanissa, niissä ei mennyt paska housuun ja kykenin jopa johtamaan omia taistelijoita.

Vittu, mitähän sitä tekisi?

Minä näen asian niin että inha-ikiaikainen on lopulta meilläkin vastassa. Jos käyt harventamassa potentiaalisia tulijoita Ukrainassa, on se isänmaan puolustusta sekä etujen mukaista.

Jos vielä käy niin onnekkaasti ettet itse tule harvennetuksi ja palaat aikanaan takaisin kotimaahan, omaat todennäköisesti siinävaiheessa kokemusta josta on hyötyä laajemmallekkin joukolle.
Onhan esimerkiksi Marokon Kauhun sotakokemuksia ennen talvisotaa luonnehdittu erittäin tärkeiksi siinä miten hän osasi ja kykeni tiukan paikan tullen joukkoja johtaa sodan alussa - kun muilla ei vielä kokemusta ollut.


Niin ja itse äänestin 'En'. En halua sotaan mutta jos sellainen tulee osaksemme, tulen annetun roolin täyttämään parhaani mukaan, vaikka sitten henki menisi.
 
En halua enkä toivo, en edes usko suoranaisesti joutuvani vaikka sellainen meitä kohtaisi. Ikä ( kohta 50v) ja työ luultavasti estäisi kaikkein kuumimmat paikat itseltäni.. Toisaalta jos sinä et mene sotaan niin sota voi tulla luoksesi, nykyään varsinkin.
 
En minä sotaa toivo kuin nihilistisimmissä fantasioissani. Nykyinen elintasoni laskisi ja tuttuja kuolisi rintamalla. Eipä mua sinne silti ainakaan ensimmäisenä oltaisi hakemassa ykköstyypin diabeteksen takia, vaikka ikäni puolesta tältä ukkofoorumilta olisinkin parhaita yksilöitä. ;) Mutta jos sinne pitäisi jostain syystä johonkin hommiin lähteä, oli se sitten sukkien parittamista, sissimuonan pakkaamista tai ulkoilma-aktiviteetteja rynkyn kanssa, niin kyllä sinne sitten lähdettäisiin. Mikäs tässä sinkkuna lähtiessä. Veikkaan kuitenkin, että päätyisin ennemmin johonkin töihin, ehkäpä höyläämään niitä valtion matka-arkkuja tai raksahommiin uuden koulutukseni pohjalta.
 
En haluaisi sotaan ja eikä minua ikäni puolesta kutsuttaisikaan.
Tällä kokemuksella ja historian tuntemuksella
se on poissa haaveistani.
Vaan tuskinpa voimme sitä valita. Mahdollinen kapelli koskee meitä kaikkia.
Jäsen @Erkki sanoi sen osuvasti.
Nuoret haluavat seikkailuja ja ovat idealisteja. (Ei ollut suora lainaus.)
Kun on näin vanha kuin minä, voi uhrautua hyökkääjän edessä olematta siihen erityisen halukas.
Tai no, haluakin löytyy.
Äänestin ei.
 
Viimeksi muokattu:
Sotaa en halua, mutta isänmaata ja sen kansalaisia puolustan kaikilla niillä keinoin millä vain suinkin kykenen niin kauan kuin henki pihisee. Alan olla hiljalleen siinä taitteessa, jossa bäst före -päivämäärä syrjäyttää kuumimmasta toiminnasta. Kellon kululle ja siitä seuraavalle ruumiin rujoutumiselle ei voi kukaan mitään, mutta kun tahto ei taitu ja halua kantaa korsi kekoon on, voi kokonaisuutta tukea monella muullakin tavalla kuin hakkapeliittana.
 
Sotaa en toivoisi enkä toivo.
Oma saapumiseräni 2000-luvun puolivälissä oli sellainen, ettei kertausharjoituksia ole ollut. Myös ammatti vaikuttaa sodanajan sijoitukseen.
Mitä tulee täällä keskusteluun niin varmasti tehtäviä löytyy myös yli 35-vuotiaille ja niille joita ei ole kerrattu eikä sodanajan sijoitustakaan laitettu. Kaikkia kynnelle kykyneviä tarvittaisiin mikäli tämän päivän 24.2.2022 tapahtumat toistuisivat pohjolassa.

Maatani olen valmis puolustamaan. Eli jos tilanne menisi siihen pisteeseen, että pilliin puhallettaisiin, motto kaikuisi seuraavasti: "tuumaakaan ei anneta tappelematta"!
 
Sota on erilaista kuin tämä tylsä rauhan ajan arki, ja nuorista miehistä löytyy seikkailunhalua, joten muukalaislegioonaan, SS- miehiksi tai vaikka YK-joukkoihin on riittänyt aina menijöitä. Kuulunee ihmisluontoon tuollainen.

Tuskimpa olisi muuten tätä palloa valloitettu, ellei seikkailun halu olisi ajanut katsomaan mitä taivaanrannan toisella puolella on.
 
Mieluummin taistelen kuin antaudun tai pakenen. Sotaa varten tässä on treenattu jo n. 35 vuotta. Silti en sitä todellakaan halua kokea. Ehkä kaikkein kovimmassa kunnossa ollessani kiehtoi ajatus kokeilla miten olisi sodan rasitusta kestänyt. Pääsin kyllä venyttämään rajojani kestävyysurheilussa. Ja se oikeastaan riittikin. Nykyään ei lepo ja palautuminen ole kovin tehokasta. Jonnekin 43-44 vuoden ikään jaksoi mennä 7 päivää putkeen 6 tunnin hiihtolenkkiä. Kolmas ja neljäs aamu oli pahimmat, mutta sitten se helpotti.

Viime vuonna tuli täyteen tuo 43-vee. Ja sitä ennen oon jaksanut vetää parikin viikkoa hulluja urakoita 6-7 päivää viikossa. Ja sitten pienillä päikkäreillä hoidettu urakka 8-12 viikossa loppuun.

Viime vuonna huomasi, ettei enää viidennen peräkkäisen 17h työpäivän jälkeen enää meinannut jaksaa. Mutta kolmen kuukauden urakka sinniteltiin loppuun.
 
En toivo "pääseväni" sotaan.
En tosin myöskään toivo sodan kauhuja kotipuolelleni rakkaille ihmisilleni, joten mielummin menen etulinjaan pitämään ne sodan kauhut mahdollisimman kaukana heistä.
 
Mielenkiintoinen oli uutinen Ukrainasta että kansalaisille jaettiin aseita ja annettiin tuli vapaa venäläisiä kohti.
Kriisitilanteessa Suomessa todennäköisesti tapahtuu sama myös. Eli toivoo tai ei niin jokainen on mukana sodassa samalla tavoin.
.
 
Back
Top