Tämä kattaa oikeastaan koko suomalaisen poliittisen kentän, osia taloudellisista vaikuttajista ja suuren joukon henkilöitä lukuisilta eri aloilta, mutta ei käy kiistäminen etteikö Patrik Gayer kirjoita asiaa:
KGB-YHTEYDET AVATTAVA. (käännös: Pekka Virkki).
Muutama poiminta ansiokkaasta kirjoituksesta:
"
Kylmän sodan päätyttyä ja Neuvostoliiton romahdettua kävivät miehityksen alla olleet Keski- ja Itä-Euroopan valtiot systemaattisesti läpi historiaansa. Niin kutsuttujen lustraatiolakien kautta avattiin julkisuuteen, kuka toimi yhteistyössä KGB:n tai Stasin kanssa. Suomen on aika tehdä samoin, kirjoittaa Patrik Gayer Svenska Dagbladetissa.
Meillä Suomessa ei ollut sellaista ongelmaa. Onnistuimme säilyttämään itsenäisyytemme kylmän sodan aikana. Olimme kehittynyt maa, jolla oli pitkä demokratian perinne jo 1990-luvun alussa. Vai oliko? Vuonna 1948 allekirjoitimme sopimuksen ystävyydestä, yhteistyöstä ja avunannosta (YYA-sopimus) Stalinin Neuvostoliiton kanssa. Sopimus muun muassa rajoitti asevoimiemme kokoa.
...
Kyvyttömyys kyseenalaistaa virallista totuutta on valitettavasti johtanut siihen, ettemme koskaan työstäneet historiaamme. Kylmän sodan viimeisten vuosikymmenten aikana olivat suomalaispoliitikkojen ja virkamiesten suhteet Neuvostoliittoon jokapäiväistyneet. Monet heistä jatkoivat suomalaisen yhteiskunnan johtopaikoilla myös kylmän sodan päätyttyä. He olivat — ja saattavat olla yhä — mielipidevaikuttajia. Kuitenkaan heidän yhteyksiään rautaesiripun takaisiin tiedustelupalveluihin ei ole julkisesti käsitelty. Muutamia yksittäistapauksia lukuun ottamatta keskustelua ei ole käyty.
...
Vaikuttaa siltä, että emme osaa Suomessa keskustella avoimesti turvallisuuspolitiikasta. Koska ulko- ja turvallisuuspoliitikka ovat viimeisten 25 vuoden aikana pudonneet kauas politiikan agendalta, ei keskustelu ole edennyt. Poliitikkojen käsitellessä näitä kysymyksiä vastaukseksi riitti, jos ilmoitti tukevansa nykyistä linjaa. ”Paasikiven-Kekkosen -linjasta” — sodanjälkeisen ulkopolitiikan hiukan epämääräisestä doktriinista — poikkeaminen tulee hylätä haihatteluna tai suorastaan vaarallisena. Ei haluta tarpeettomasti provosoida Venäjän karhua. ”Ajattele idänkauppaa”, voi kuulla vastaukseksi ehdottaessaan Suomen Nato-jäsenyyttä. YYA-retoriikka tekee paluuta.
...
Tiedämme maailman muuttuneen sitten kylmän sodan. Venäjä ei ole Neuvostoliiton tapaan globaali supervalta, vaan alueellinen suurvalta. Suomi on sekä taloudellisesti että poliittisesti integroitunut syvälle länteen. Olemme EU:n jäseniä, valuuttamme on euro ja tärkeimmät kauppakumppanimme ovat EU-maita. Nykyään, huolimatta reliikinomaisesta presidentti-instituutiosta, olemme moderni demokratia ja oikeusvaltio vakaine instituutioineen. Meillä on turvallisuuspoliittisia vaihtoehtoja ja stabiili yhteiskunta, joka kestää vaihtoehdoista käytävää keskustelua.
Mutta ennen kuin avaamme arkistot (ks. Tiitisen lista), ennen kuin työstämme historiaamme, joka ei ole aina imartelevaa, ja suoritamme kollektiivisen itsetutkiskelun, emme voi olla kypsiä keskustelemaan turvallisuuspolitiikkamme vaihtoehdoista. Tämä keskustelu vaikuttaa Itämeren alueen turvallisuustilanteeseen, jonka pitäisi nyt olla asialistan kärjessä."
Aihetta on sivuttu tälläkin palstalla useamman kerran ja useiden kirjoittajien toimesta. Suomessa suomettuneisuuden aika ja silloiset kytkennät pitäisi käydä läpi - ainakin poliittisen, taloudellisen ja sotilaallisen eliitin osalta - mielummin laajemminkin.
Tai kuinka paljon avustajia ja yhteyshenkilöitä kaikkiaan oli - länteen loikannut ex. KGB-eversti Gordijevski on esittänyt väitteen, jonka mukaan KGB:llä olisi ollut Suomessa yhteensä jopa 3500 avustajaa. Mikäli lukema pitää paikkansa, se olettaen tarkoittaa kaikkia KGB:n avustajina toimineita vuosikymmenten aikana Gordijevskin loikkaukseen saakka, mutta lukema tuntuu melkoisen suurelta ja herää kysymys, että kuinka moni on edelleen hengissä? Mitä he tällä hetkellä tekevät? Ja kuinka moni on siirtynyt KGB:n avustajan roolista FSB:n avustajan rooliin?
vlad.
