Totuuskomissio Suomeen? Tiitisen lista esiin. YYA-haamujen kaivaminen kaapista

Kumma, että kaikista muista maista tuntuu löytyvän joku Stasille tai KGB:lle vakoillut, mutta Suomesta ei löydy ketään! Onko oikeasti yhtäkään suomalaista tuomittu vakoilusta tai törkeästä vakoilusta DDR:n tai Neuvostoliiton hyväksi vuoden 1944 jälkeen??

Ongelmahan tässä on tietysti se, että vaaditaan täydellinen "regime change" (mitä tuo sitten olisikaan suomen kielellä), jotta edellisten valtaapitävien rikokset saadaan kunnolla tutkittua. Ei Stasin rikoksia olisi koskaan tutkittu, jollei DDR:n valtiomuoto olisi romahtanut, ei Etelä-Afrikan totuuskomissio olisi koskaan voinut toimia, jos apartheid-hallintomuoto ei olisi romahtanut 1994, eikä monia KGB:n rikoksia olisi paljastunut, jollei NL olisi romahtanut. Suomessa ei tapahtunut vastaavaa vallanvaihdosta, joten on aika odotettavaakin, että motivaatiota tutkia vakoilua ei ole.
 
Kumma, että kaikista muista maista tuntuu löytyvän joku Stasille tai KGB:lle vakoillut, mutta Suomesta ei löydy ketään! Onko oikeasti yhtäkään suomalaista tuomittu vakoilusta tai törkeästä vakoilusta DDR:n tai Neuvostoliiton hyväksi vuoden 1944 jälkeen??

Ongelmahan tässä on tietysti se, että vaaditaan täydellinen "regime change" (mitä tuo sitten olisikaan suomen kielellä), jotta edellisten valtaapitävien rikokset saadaan kunnolla tutkittua. Ei Stasin rikoksia olisi koskaan tutkittu, jollei DDR:n valtiomuoto olisi romahtanut, ei Etelä-Afrikan totuuskomissio olisi koskaan voinut toimia, jos apartheid-hallintomuoto ei olisi romahtanut 1994, eikä monia KGB:n rikoksia olisi paljastunut, jollei NL olisi romahtanut. Suomessa ei tapahtunut vastaavaa vallanvaihdosta, joten on aika odotettavaakin, että motivaatiota tutkia vakoilua ei ole.


Suomessa on tuomittu lähinnä pikkutekijöitä ("small fish"). KGB:n hyväksi vakoilleista tulee mieleen toimittaja Mats Dumell joka sai kevyen tuomion yhteydenpidosta NL:n tiedusteluun. Sitten 70-luvulla paljastui Kemirassa vakoilutapaus NL:n hyväksi (tieteellisteknistä vakoilua). Yksityiskohtia en muista tarkemmin. Sitten taisi olla samoihin aikoihin joku Tullihallituksen juttu. Päälinja on ollut, että Supo on valvonut Neuvostoliiton harjoittamaa laitonta tiedustelutoimintaa ja tarvittaessa puuttunut siihen. Suomalainen osapuoli on narahtanut ja oikeudessa tuomittu. Kekkonen sitten heitti kärähtäneet neuvostovakoojat pois Suomesta. Tätä ei tietenkään annettu tiedotusvälineiden reposteltavaksi YYA-aikakauden ystävyyspolitiikan hengen vastaisesti. Poliitikkojen rähmälläänoloon ei suuremmin puututtu, seurattiin toki mutta ei muuta. Muutenhan joku Jaakko Laakso olisi jo tuomittu linnaan jo aikoja sitten. 40-50-luvuilla itärajalla oli ns. pintavakoilua. Meikäläisen muistin mukaan viimeisin Venäjän hyväksi vakoillut henkilö on UM:n virkamies Olli Mattila, joka kärähti joskus 90-luvun lopulla.

DDR:n hyväksi vakoilleita ovat ainakin Pentti Tiusanen ja Jouko Jokisalo. Kumpaakaan ei tietääkseni ole käräjille tästä haastettu. Supon julkaistussa historiikissa näitä kuvioita puidaan yllättävän avoimesti.
 
Suomessa on tuomittu lähinnä pikkutekijöitä ("small fish"). KGB:n hyväksi vakoilleista tulee mieleen toimittaja Mats Dumell joka sai kevyen tuomion yhteydenpidosta NL:n tiedusteluun. Sitten 70-luvulla paljastui Kemirassa vakoilutapaus NL:n hyväksi (tieteellisteknistä vakoilua). Yksityiskohtia en muista tarkemmin. Sitten taisi olla samoihin aikoihin joku Tullihallituksen juttu. Päälinja on ollut, että Supo on valvonut Neuvostoliiton harjoittamaa laitonta tiedustelutoimintaa ja tarvittaessa puuttunut siihen. Suomalainen osapuoli on narahtanut ja oikeudessa tuomittu. Kekkonen sitten heitti kärähtäneet neuvostovakoojat pois Suomesta. Tätä ei tietenkään annettu tiedotusvälineiden reposteltavaksi YYA-aikakauden ystävyyspolitiikan hengen vastaisesti. Poliitikkojen rähmälläänoloon ei suuremmin puututtu, seurattiin toki mutta ei muuta. Muutenhan joku Jaakko Laakso olisi jo tuomittu linnaan jo aikoja sitten. 40-50-luvuilla itärajalla oli ns. pintavakoilua. Meikäläisen muistin mukaan viimeisin Venäjän hyväksi vakoillut henkilö on UM:n virkamies Olli Mattila, joka kärähti joskus 90-luvun lopulla.

DDR:n hyväksi vakoilleita ovat ainakin Pentti Tiusanen ja Jouko Jokisalo. Kumpaakaan ei tietääkseni ole käräjille tästä haastettu. Supon julkaistussa historiikissa näitä kuvioita puidaan yllättävän avoimesti.

Nopean wikipedian lukemisen perusteella Tiusanen ja Jokisalo näyttäisivät olevan yli-innokkaita kommunisteja, jotka tarjoutuivat vapaaehtoisesti Stasin palvelukseen (eli heitä ei lähestytty rekrytointimielessä, vaan päin vaston he itse lähestyivät Stasia) ja ilmeisesti lähinnä urkkivat itäsaksalaisten tuttaviensa ja muiden ulkomaalaisten opiskelijoiden tietoja DDR:ssä. Ei kai Suomessa voi tuomita vakoilusta, jos rikos tapahtuu ulkomailla (DDR:ssä) ja siihen ei liity Suomea koskevien salaisten tietojen luovutusta?
 
Ainakin tämän blogikirjoituksen mukaan pari ihan raastupaan asti päätynyttä Stasi-tapausta löytyy:

http://suomenhistoriaa.blogspot.fi/2010/10/stasi-ja-tiitisen-lista.html

Kaisa Kajo: 60-luvun alussa seurustelua itäsaksalaismiehen kanssa. 1964 allekirjoitti yhteistyösopimuksen DDR:n vakoiluorganisaation kanssa. Urkki tietoja Itä-Saksassa vierailleiden suomalaisvaltuuskuntien mielipiteistä yms. toimien tulkkina. Tuomio 7kk kuritushuonetta.

Esa Erävalo: Nuortaistolainen opiskelija, jonka Stasi värväsi kohteen opiskellessa DDR:ssä. Erinäisiä touhuja Länsi-Saksan puolella. Piti yhteyttä valvojiinsa myös Suomessa. Uskoontulon myötä tuli katumapäälle. Käsittääkseni juttu päätyi oikeuteen ja jonkinlainen tuomio tuli.

Ainakin näin mutu-tuntumalta vaikuttavat melko vähäpätöisiltä jutuilta jos vaikka verrataan KGB:n massiiviseen solutukseen Suomessa. Eiköhän noilla itäblokin tiedustelupalveluilla ollut jonkinlainen nokkimisjärjestys, jonka neukut sanelivat. Olisi luontevaa olettaa, että Suomi oli KGB:n ja GRU:n temmellyskenttää.
 
Niin, miksi isoa kalaa, eli Jaakko Laaksoa ei koskaan syytetty saati tuomittu, vaikka hän teki moninkertaisesti enemmän? Syy lienee selvä. Hänen tiedoistaan aukeaisivat koko rähmälläänolon KGB-kytkennät eli miltei kaikki muut. Hänen kauttaan poliitikot ja virkamiehet loivat yhteydet, saivat oman kotiryssänsä.

Mitrohin-aineiston mukaan Laakson koodinimi oli Jan ja hänet oli värvätty vuonna 1973. Hän oli siis pesunkestävä KGB-mies, joka loi yhteydet myös Stasiin myöhemmin.

Mitrohinin viisirivisessä kirjoituskonemerkinnässä lukee venäjäksi seuraava teksti:

'Jan' - Jaakko Laakso, nuorisoliikkeen aktivisti, elää Helsingissä. Palvelukseen vuonna 1973 luottamussuhteeseen. Työ hänen kanssaan vuoteen 1976, keskeytettiin toisen residentuuran työn vuoksi, johon Jan on liitetty.

Merkintä on siis ilmeisesti 1970-luvun lopulta tai 1980-luvun alusta ja kyse on kansanedustajana 1991-2011 toimineesta Laaksosta. Mainittu toinen residentuura eli tiedusteluasema saattaa liittyä KGB:n Ernst Russakiin.

Suojelupoliisin 2009 ilmestyneessä Ratakatu 12 -historiikissa Kimmo Rentola kirjoittaa, että KGB ei saanut paljastumisten aiheuttaman haitan vuoksi värvätä kommunisteja, mutta KGB:n illegaaleja hoitanut N-linja kuitenkin sai värvätä. Russak oli N-linjaa. KGB veti Russakin pois Suomesta ns. Pihlmanin tapauksen jälkeen. Tullihallituksen yliaktuaari Olavi Pihlman otettiin kiinni ja sai 1976 3 vuoden 4 kuukauden tuomion. Russak oli haalinut nuoria taistolaisia, mutta nyt myös nuo kontaktit piti laittaa jäihin. Rentola toteaakin, että Laakson havaittiin tätä seuranneina vuosina tavanneen GRU:ta ja Stasia.

Arkistossa on myös Matts Dumellin nimi, syntymävuosi ja koodinimi "Dick". Hänen kerrotaan asuvan Helsingissä, olevan suomenruotsalainen Suomen kansalainen, työssä Suomen Sanomat -lehdessä ja "televisiokommentaattori ja -esiintyjä". Merkinnän mukaan hän "antoi kirjallisen suostumuksen yhteistyöstään", mutta siinä oli tullut vaikeuksia.

Suomessa Dumell sai suomalaistietojen pohjalta 1983-1984 maanpetoksesta kahdeksan kuukauden ehdottoman rangaistuksen.

Nimeltä suomalaisista mainitaan Timo Orenius ja PirjoMikkonen, joilla molemmilla oli diplomaattiura ulkomaisissa lähetystöissä. Lisäksi "Mart" Markku Salonen. s. 1956, "Aro" Kyösti Venermo s. 1937, "Korolev" Kai Holmberg s. 1944, myös Tukholmassa toiminut "Dal" Rolf Dahlstedt s. 1947 ja "Ilmar" Reijo T. Lehkonen s. 1943.
 
Äskeiseen kommenttiin Jaakko Laaksosta on helppo yhtyä. Meikäläisen oikeustajuun ei uppoa, kuinka vieraan vallan tiedustelupalvelun laskuun vuosia toiminut tyyppi istui eduskunnassa vuosikymmeniä. Siitäkin huolimatta että Laakson KGB-yhteydet olivat viranomaisten tiedossa. Hänestä välittyy kuva jonkinlaisesta kykyjenetsijästä (head hunter), joka auttoi venäläisiä tunkeutumaan syvemmälle suomalaiseen yhteiskuntaan kontakteja välittämällä. Ja tämmöinen tyyppi pääsi vielä kansanedustaja-aikoinaan käsiksi ulko- ja turvallisuuspoliittiseen päätöksentekoon.
 
Äskeiseen kommenttiin Jaakko Laaksosta on helppo yhtyä. Meikäläisen oikeustajuun ei uppoa, kuinka vieraan vallan tiedustelupalvelun laskuun vuosia toiminut tyyppi istui eduskunnassa vuosikymmeniä. Siitäkin huolimatta että Laakson KGB-yhteydet olivat viranomaisten tiedossa. Hänestä välittyy kuva jonkinlaisesta kykyjenetsijästä (head hunter), joka auttoi venäläisiä tunkeutumaan syvemmälle suomalaiseen yhteiskuntaan kontakteja välittämällä. Ja tämmöinen tyyppi pääsi vielä kansanedustaja-aikoinaan käsiksi ulko- ja turvallisuuspoliittiseen päätöksentekoon.

Suojelupoliisi ei uskaltanut koskea Laaksoon. Kysymys kuuluu: miksi ei uskaltanut? Eräs virkamies sanoikin että "missä länsimaassa Jaakko Laakson tapainen voisi jatkaa uraansa ja istua tärkeässä valiokunnassa". Tämä virkamies on jo eläkkeellä. Hän oli Eero Kekomäki, Supon päällikkö 1990–1996. Hän on sitoutumaton varatuomari, aivan jotain muuta kuin Nevala-vainaa, joka oli SDP:n sisäinen sähläri ja derkku-Sorsan luottomies.

Tästä voi päätellä, että tietoa on hirveästi, mutta Supo ei ole sanelija vaan poliittisessa ohjauksessa ja valvonnassa oleva poliisiosasto. Näin varmaan onkin: se palvelee hallitusta ja presidenttiä. Mutta kyllä siellä varmaan ihmetellään, miksi puolueet eivät itse ymmärrä estää oikeiden jo paljastuneiden myyrien toimintaa ja etenemistä, vaikka kaikki vihjeet on annettu.

Kun kerran toimittajiakin on varoitettu, yksi poliitikko tulevaisuuden vuoksi pitäisi teloittaa malliksi myös tutkinnan ja oikeuden kautta, mutta se ei varmasti ole poliitikkojen tahtotila.
 
Joo, kuulun kansaan ja äänestän. Ollaan voimattomia, kun ruokaketju on itseruokkiva systeemi.. :D
 
Niin, miksi isoa kalaa, eli Jaakko Laaksoa ei koskaan syytetty saati tuomittu, vaikka hän teki moninkertaisesti enemmän? Syy lienee selvä. Hänen tiedoistaan aukeaisivat koko rähmälläänolon KGB-kytkennät eli miltei kaikki muut. Hänen kauttaan poliitikot ja virkamiehet loivat yhteydet, saivat oman kotiryssänsä.

Mitrohin-aineiston mukaan Laakson koodinimi oli Jan ja hänet oli värvätty vuonna 1973. Hän oli siis pesunkestävä KGB-mies, joka loi yhteydet myös Stasiin myöhemmin.

Mitrohinin viisirivisessä kirjoituskonemerkinnässä lukee venäjäksi seuraava teksti:

'Jan' - Jaakko Laakso, nuorisoliikkeen aktivisti, elää Helsingissä. Palvelukseen vuonna 1973 luottamussuhteeseen. Työ hänen kanssaan vuoteen 1976, keskeytettiin toisen residentuuran työn vuoksi, johon Jan on liitetty.

Arkistossa on myös Matts Dumellin nimi, syntymävuosi ja koodinimi "Dick". Hänen kerrotaan asuvan Helsingissä, olevan suomenruotsalainen Suomen kansalainen, työssä Suomen Sanomat -lehdessä ja "televisiokommentaattori ja -esiintyjä". Merkinnän mukaan hän "antoi kirjallisen suostumuksen yhteistyöstään", mutta siinä oli tullut vaikeuksia.

Suomessa Dumell sai suomalaistietojen pohjalta 1983-1984 maanpetoksesta kahdeksan kuukauden ehdottoman rangaistuksen.

Nimeltä suomalaisista mainitaan Timo Orenius ja PirjoMikkonen, joilla molemmilla oli diplomaattiura ulkomaisissa lähetystöissä. Lisäksi "Mart" Markku Salonen. s. 1956, "Aro" Kyösti Venermo s. 1937, "Korolev" Kai Holmberg s. 1944, myös Tukholmassa toiminut "Dal" Rolf Dahlstedt s. 1947 ja "Ilmar" Reijo T. Lehkonen s. 1943.

Koodinimet ovat kummallisia: yleensä tiedusteluhommissa periaatteena on ettei koodinimi muistuta kohteen nimeä tai ole muuten minkään aasinsillan kautta yhdistettävissä tähän. Ehkä kun yhdyshenkilöitä on paljon niin tiukinta nimiprotokollaa ei viitsitä noudattaa.

Syy miksei Laaksoa ole pistetty leivättömän pöydän ääreen lienee selkeä: ei ole voitu helposti osoittaa että hänen toimintansa olisi ollut laitonta. Lähinnä hän näyttää osoittaneen neuvostodiplomaateille että jutelkaapa tuon ihmisen kanssa, hänellä voi olla kiinnostavaa asiaa. Moraalisesti kyseenalaista ilman muuta, ehkä laitontakin jos Laakso on tiennyt yhteyksiensä todellisen laidan (joka on välistä voinut olla ihan viatontakin, ei sen puoleen). Mutta milläs tällaisen todistat?

Itselläni on mielikuva että Laakso ei varsinaisesti pitänyt kynttilää vakan alla vaan oli oikein ylpeä siitä että hänellä oli 'sisäpiirin yhteyksiä'. Tässä mahdollinen motiivi toiminnalle ja myös kenties sillekin ettei häntä bustattu puuhistaan joissa epäilemättä olisi ollut ainesta hänen poliittisen uransa tuhoamiseen. Kaverille joka tuntee tärkeitä henkilöitä molemmin puolin aitaa löytyy aina käyttöä.
 
Koodinimet ovat kummallisia: yleensä tiedusteluhommissa periaatteena on ettei koodinimi muistuta kohteen nimeä tai ole muuten minkään aasinsillan kautta yhdistettävissä tähän. Ehkä kun yhdyshenkilöitä on paljon niin tiukinta nimiprotokollaa ei viitsitä noudattaa.

Syy miksei Laaksoa ole pistetty leivättömän pöydän ääreen lienee selkeä: ei ole voitu helposti osoittaa että hänen toimintansa olisi ollut laitonta. Lähinnä hän näyttää osoittaneen neuvostodiplomaateille että jutelkaapa tuon ihmisen kanssa, hänellä voi olla kiinnostavaa asiaa. Moraalisesti kyseenalaista ilman muuta, ehkä laitontakin jos Laakso on tiennyt yhteyksiensä todellisen laidan (joka on välistä voinut olla ihan viatontakin, ei sen puoleen). Mutta milläs tällaisen todistat?

Itselläni on mielikuva että Laakso ei varsinaisesti pitänyt kynttilää vakan alla vaan oli oikein ylpeä siitä että hänellä oli 'sisäpiirin yhteyksiä'. Tässä mahdollinen motiivi toiminnalle ja myös kenties sillekin ettei häntä bustattu puuhistaan joissa epäilemättä olisi ollut ainesta hänen poliittisen uransa tuhoamiseen. Kaverille joka tuntee tärkeitä henkilöitä molemmin puolin aitaa löytyy aina käyttöä.


Näiden juttujen totuudenmukaisuutta en mene vannomaan, mutta netistä löytyy Laaksosta jutunaihetta. Erään version mukaan mies oli jossain toveri-illassa ns. liikuttuneessa mielentilassa julistanut, että jos hänet heitetään häkkiin, niin sellitoveriksi päätyy pian tämän jälkeen Ilkka Kanerva. Toisen tarinan mukaan Supon pitkäaikainen päällikkö Seppo Tiitinen oli omien sanojensa mukaan halunnut murskata Laakson kuin torakan, mutta lupaa tähän ei tullut.

Ainakin minulla on käsitys, että neuvostovakoojien Suomi-kontakteja valvoessaan poliisi kyllä otti tarvittaessa suomalaisen osapuolen puhutteluun ja kertoi kenen kanssa asianomainen seurusteli. Olisikohan sitten ollut niin, että taistolaiskommunisti Laakson valistaminen olisi katsottu turhaksi ajanhaaskaukseksi.
 
Erään version mukaan mies oli jossain toveri-illassa ns. liikuttuneessa mielentilassa julistanut, että jos hänet heitetään häkkiin, niin sellitoveriksi päätyy pian tämän jälkeen Ilkka Kanerva

Tarinan todenperäisyydestä en tiedä, mutta Laaksosta todennäköisesti aukeaisi aika paljon muutakin.
 
"Poliittinen nomenklatuura (ylimystö, etuoikeutettujen verkosto) näyttäisi olevan lainsäädännön ulkopuolella."
 
Kannattaa lukea kokonaan.

Tiitisen TV-lausunto on käsittämätön. Supo ei kyennyt kahlitsemaan edes kommunistien ilmiselvää Moskovan rahan pesua eikä vakoilua 1970-ja 1980-luvulla, mikä on todiste siitä, että Suomen turvallisuuspoliisiin voitiin vaikuttaa jollain tavoin ulkoapäin. Tästä Kimmo Rentola on esittänyt teoksissaan myös todisteita. Vielä suurempi ongelma on, että Suomessa on KGB:n ja Stasin entisiä ”operatiiveja”, joilla on mahdollisuudet tehdä yhteistyötä esteettä Venäjän tiedustelupalvelujen kanssa hybridisodan käynnistyessä. Tiitisen listan sulkeminen 1990, Mitrohinin KGB-arkistojen paljastusten de facto ignorointi 1992 ja Supon vehkeily 2000-luvun alussa Stasin arkistokorttien käsittelyssä muodostavat nyt turvallisuusongelman.

http://www.alporusi.fi/blogi/tiitis...n-tarina-supon-ongelmista-ei-ota-paattyakseen
 
Tämä kattaa oikeastaan koko suomalaisen poliittisen kentän, osia taloudellisista vaikuttajista ja suuren joukon henkilöitä lukuisilta eri aloilta, mutta ei käy kiistäminen etteikö Patrik Gayer kirjoita asiaa: KGB-YHTEYDET AVATTAVA. (käännös: Pekka Virkki).

Muutama poiminta ansiokkaasta kirjoituksesta:

"Kylmän sodan päätyttyä ja Neuvostoliiton romahdettua kävivät miehityksen alla olleet Keski- ja Itä-Euroopan valtiot systemaattisesti läpi historiaansa. Niin kutsuttujen lustraatiolakien kautta avattiin julkisuuteen, kuka toimi yhteistyössä KGB:n tai Stasin kanssa. Suomen on aika tehdä samoin, kirjoittaa Patrik Gayer Svenska Dagbladetissa.

Meillä Suomessa ei ollut sellaista ongelmaa. Onnistuimme säilyttämään itsenäisyytemme kylmän sodan aikana. Olimme kehittynyt maa, jolla oli pitkä demokratian perinne jo 1990-luvun alussa. Vai oliko? Vuonna 1948 allekirjoitimme sopimuksen ystävyydestä, yhteistyöstä ja avunannosta (YYA-sopimus) Stalinin Neuvostoliiton kanssa. Sopimus muun muassa rajoitti asevoimiemme kokoa.

...

Kyvyttömyys kyseenalaistaa virallista totuutta on valitettavasti johtanut siihen, ettemme koskaan työstäneet historiaamme. Kylmän sodan viimeisten vuosikymmenten aikana olivat suomalaispoliitikkojen ja virkamiesten suhteet Neuvostoliittoon jokapäiväistyneet. Monet heistä jatkoivat suomalaisen yhteiskunnan johtopaikoilla myös kylmän sodan päätyttyä. He olivat — ja saattavat olla yhä — mielipidevaikuttajia. Kuitenkaan heidän yhteyksiään rautaesiripun takaisiin tiedustelupalveluihin ei ole julkisesti käsitelty. Muutamia yksittäistapauksia lukuun ottamatta keskustelua ei ole käyty.

...

Vaikuttaa siltä, että emme osaa Suomessa keskustella avoimesti turvallisuuspolitiikasta. Koska ulko- ja turvallisuuspoliitikka ovat viimeisten 25 vuoden aikana pudonneet kauas politiikan agendalta, ei keskustelu ole edennyt. Poliitikkojen käsitellessä näitä kysymyksiä vastaukseksi riitti, jos ilmoitti tukevansa nykyistä linjaa. ”Paasikiven-Kekkosen -linjasta” — sodanjälkeisen ulkopolitiikan hiukan epämääräisestä doktriinista — poikkeaminen tulee hylätä haihatteluna tai suorastaan vaarallisena. Ei haluta tarpeettomasti provosoida Venäjän karhua. ”Ajattele idänkauppaa”, voi kuulla vastaukseksi ehdottaessaan Suomen Nato-jäsenyyttä. YYA-retoriikka tekee paluuta.

...

Tiedämme maailman muuttuneen sitten kylmän sodan. Venäjä ei ole Neuvostoliiton tapaan globaali supervalta, vaan alueellinen suurvalta. Suomi on sekä taloudellisesti että poliittisesti integroitunut syvälle länteen. Olemme EU:n jäseniä, valuuttamme on euro ja tärkeimmät kauppakumppanimme ovat EU-maita. Nykyään, huolimatta reliikinomaisesta presidentti-instituutiosta, olemme moderni demokratia ja oikeusvaltio vakaine instituutioineen. Meillä on turvallisuuspoliittisia vaihtoehtoja ja stabiili yhteiskunta, joka kestää vaihtoehdoista käytävää keskustelua.

Mutta ennen kuin avaamme arkistot (ks. Tiitisen lista), ennen kuin työstämme historiaamme, joka ei ole aina imartelevaa, ja suoritamme kollektiivisen itsetutkiskelun, emme voi olla kypsiä keskustelemaan turvallisuuspolitiikkamme vaihtoehdoista. Tämä keskustelu vaikuttaa Itämeren alueen turvallisuustilanteeseen, jonka pitäisi nyt olla asialistan kärjessä.
"

Aihetta on sivuttu tälläkin palstalla useamman kerran ja useiden kirjoittajien toimesta. Suomessa suomettuneisuuden aika ja silloiset kytkennät pitäisi käydä läpi - ainakin poliittisen, taloudellisen ja sotilaallisen eliitin osalta - mielummin laajemminkin.

Tai kuinka paljon avustajia ja yhteyshenkilöitä kaikkiaan oli - länteen loikannut ex. KGB-eversti Gordijevski on esittänyt väitteen, jonka mukaan KGB:llä olisi ollut Suomessa yhteensä jopa 3500 avustajaa. Mikäli lukema pitää paikkansa, se olettaen tarkoittaa kaikkia KGB:n avustajina toimineita vuosikymmenten aikana Gordijevskin loikkaukseen saakka, mutta lukema tuntuu melkoisen suurelta ja herää kysymys, että kuinka moni on edelleen hengissä? Mitä he tällä hetkellä tekevät? Ja kuinka moni on siirtynyt KGB:n avustajan roolista FSB:n avustajan rooliin?

vlad.
 
Aihetta on sivuttu tälläkin palstalla useamman kerran ja useiden kirjoittajien toimesta. Suomessa suomettuneisuuden aika ja silloiset kytkennät pitäisi käydä läpi - ainakin poliittisen, taloudellisen ja sotilaallisen eliitin osalta - mielummin laajemminkin.

Tai kuinka paljon avustajia ja yhteyshenkilöitä kaikkiaan oli - länteen loikannut ex. KGB-eversti Gordijevski on esittänyt väitteen, jonka mukaan KGB:llä olisi ollut Suomessa yhteensä jopa 3500 avustajaa. Mikäli lukema pitää paikkansa, se olettaen tarkoittaa kaikkia KGB:n avustajina toimineita vuosikymmenten aikana Gordijevskin loikkaukseen saakka, mutta lukema tuntuu melkoisen suurelta ja herää kysymys, että kuinka moni on edelleen hengissä? Mitä he tällä hetkellä tekevät? Ja kuinka moni on siirtynyt KGB:n avustajan roolista FSB:n avustajan rooliin?


Erittäin hyviä kysymyksiä joihin pitäisi saada ehdottomasti vastauksia...
 
Tämä kattaa oikeastaan koko suomalaisen poliittisen kentän, osia taloudellisista vaikuttajista ja suuren joukon henkilöitä lukuisilta eri aloilta, mutta ei käy kiistäminen etteikö Patrik Gayer kirjoita asiaa: KGB-YHTEYDET AVATTAVA. (käännös: Pekka Virkki).

Muutama poiminta ansiokkaasta kirjoituksesta:

"Kylmän sodan päätyttyä ja Neuvostoliiton romahdettua kävivät miehityksen alla olleet Keski- ja Itä-Euroopan valtiot systemaattisesti läpi historiaansa. Niin kutsuttujen lustraatiolakien kautta avattiin julkisuuteen, kuka toimi yhteistyössä KGB:n tai Stasin kanssa. Suomen on aika tehdä samoin, kirjoittaa Patrik Gayer Svenska Dagbladetissa.

Meillä Suomessa ei ollut sellaista ongelmaa. Onnistuimme säilyttämään itsenäisyytemme kylmän sodan aikana. Olimme kehittynyt maa, jolla oli pitkä demokratian perinne jo 1990-luvun alussa. Vai oliko? Vuonna 1948 allekirjoitimme sopimuksen ystävyydestä, yhteistyöstä ja avunannosta (YYA-sopimus) Stalinin Neuvostoliiton kanssa. Sopimus muun muassa rajoitti asevoimiemme kokoa.

...

Kyvyttömyys kyseenalaistaa virallista totuutta on valitettavasti johtanut siihen, ettemme koskaan työstäneet historiaamme. Kylmän sodan viimeisten vuosikymmenten aikana olivat suomalaispoliitikkojen ja virkamiesten suhteet Neuvostoliittoon jokapäiväistyneet. Monet heistä jatkoivat suomalaisen yhteiskunnan johtopaikoilla myös kylmän sodan päätyttyä. He olivat — ja saattavat olla yhä — mielipidevaikuttajia. Kuitenkaan heidän yhteyksiään rautaesiripun takaisiin tiedustelupalveluihin ei ole julkisesti käsitelty. Muutamia yksittäistapauksia lukuun ottamatta keskustelua ei ole käyty.

...

Vaikuttaa siltä, että emme osaa Suomessa keskustella avoimesti turvallisuuspolitiikasta. Koska ulko- ja turvallisuuspoliitikka ovat viimeisten 25 vuoden aikana pudonneet kauas politiikan agendalta, ei keskustelu ole edennyt. Poliitikkojen käsitellessä näitä kysymyksiä vastaukseksi riitti, jos ilmoitti tukevansa nykyistä linjaa. ”Paasikiven-Kekkosen -linjasta” — sodanjälkeisen ulkopolitiikan hiukan epämääräisestä doktriinista — poikkeaminen tulee hylätä haihatteluna tai suorastaan vaarallisena. Ei haluta tarpeettomasti provosoida Venäjän karhua. ”Ajattele idänkauppaa”, voi kuulla vastaukseksi ehdottaessaan Suomen Nato-jäsenyyttä. YYA-retoriikka tekee paluuta.

...

Tiedämme maailman muuttuneen sitten kylmän sodan. Venäjä ei ole Neuvostoliiton tapaan globaali supervalta, vaan alueellinen suurvalta. Suomi on sekä taloudellisesti että poliittisesti integroitunut syvälle länteen. Olemme EU:n jäseniä, valuuttamme on euro ja tärkeimmät kauppakumppanimme ovat EU-maita. Nykyään, huolimatta reliikinomaisesta presidentti-instituutiosta, olemme moderni demokratia ja oikeusvaltio vakaine instituutioineen. Meillä on turvallisuuspoliittisia vaihtoehtoja ja stabiili yhteiskunta, joka kestää vaihtoehdoista käytävää keskustelua.

Mutta ennen kuin avaamme arkistot (ks. Tiitisen lista), ennen kuin työstämme historiaamme, joka ei ole aina imartelevaa, ja suoritamme kollektiivisen itsetutkiskelun, emme voi olla kypsiä keskustelemaan turvallisuuspolitiikkamme vaihtoehdoista. Tämä keskustelu vaikuttaa Itämeren alueen turvallisuustilanteeseen, jonka pitäisi nyt olla asialistan kärjessä.
"

Aihetta on sivuttu tälläkin palstalla useamman kerran ja useiden kirjoittajien toimesta. Suomessa suomettuneisuuden aika ja silloiset kytkennät pitäisi käydä läpi - ainakin poliittisen, taloudellisen ja sotilaallisen eliitin osalta - mielummin laajemminkin.

Tai kuinka paljon avustajia ja yhteyshenkilöitä kaikkiaan oli - länteen loikannut ex. KGB-eversti Gordijevski on esittänyt väitteen, jonka mukaan KGB:llä olisi ollut Suomessa yhteensä jopa 3500 avustajaa. Mikäli lukema pitää paikkansa, se olettaen tarkoittaa kaikkia KGB:n avustajina toimineita vuosikymmenten aikana Gordijevskin loikkaukseen saakka, mutta lukema tuntuu melkoisen suurelta ja herää kysymys, että kuinka moni on edelleen hengissä? Mitä he tällä hetkellä tekevät? Ja kuinka moni on siirtynyt KGB:n avustajan roolista FSB:n avustajan rooliin?

vlad.


Tämä on se seikka, jota rummutan. Meillä oli oikein häveliäs asenne, että "mitä niistä vanhoista" ja niinpä KGB-miehet saavat olla vaikka Puolustusvaliokunnassa.
 
Back
Top