Traumaperäinen stressihäiriö

@Pihatonttu1. Paineensietokyky on mennyt juurikin tietyillä osa alueilla.. ..Ei mitään ongelmaa toimia ja ottaa tilanne haltuun

2. Sitten taas määrätyt sosiaaliset tilanteet voivat saada ihan jumiin. Lisäksi ärsytys kynnys todella matala.. ..Minulla heittää heti agressiivinen puollustumoodi päälle ja pyrin heti vetäytymään pois tilanteesta.

3. reagoin normaali riita tilanteissa tosi voimmakkaasti.

4. Suurin on pettymys omaan itseen..

5. Mielestäni oikean sairaan narsistin on todella vaikea tunnistaa, jos ei ole todella lähellä lähipiirissä.

6. Havahduin joskus huomaamaan, että yksi tietty ryhmä oli räikeästi kokoonsa nähden yli edustettuna potilaina. Uskonnollisissa yhteisöissä aktiivisesti mukana olevat. Lainaa Pihatontun viestiä. "Sairaan narsismin vaikutuspiirissä eläminen on henkisesti todella hajottavaa. Jos kyse on sellaisesta henkilöstä, jonka pitäisi tuoda turvaa, läheisyyttä ja rakkautta, niin hajottavuus kertautuu". Narsismi ja ihminen sanan tilalle vaihtaa sanan uskonto.

1. Vähän arvelin että voisi olla noin. Tilanteissa ei ongelmaa mutta sosiaalisissa tilanteissa helpommin.

2. Jossain määrin tuttua.

3. Läheispalautteen mukaan sama vika.

4. Joitain ton muotoja voi olla jopa vaikea tunnistaa. Jos arvioi itseään senhetkisen onnistumis/suoritustason mukaan ja se taso on matala, niin eihän sitä välttämättä olevansa pettynyt itseensä vaan ajattelee arvioivansa rehellisesti.

5. Narsisti on vaikea tunnistaa, mutta vakiintuneet käytös- ja toimintamallit voi olla helppo huomata.
- Vaikutelmilla ja mielikuvilla pelaaminen tiedon ja todellisuuden sijaan.
- Muiden tunnetarpeita hyödyntävä manipulatiivisuus.
- Sellainen epärehellisyys joka kääntää kaiken manipuloijan edun tai tahdon mukaiseksi.
- Menneisyys muuttuu jutuissa ja selityksissä aina uudelleen.
- Mitään ei voi hoitaa kirjallisesti niin että siitä jäisi dokumentoitu jälki vaan kaikki pitää olla dokumentoimatonta jotta sitä voisi uudelleentulkita ja muuttaa.
- Asiallisenkin kritiikin ottaminen henkilökohtaisena hyökkäyksenä.
- Tulkinta- ja määrittelyvallan väärinkäyttäminen.
- Hovin/ihailijapiirin rakentaminen
- Riidassa ja kostossa ei oikein ole mukana sellaista normaalia tervettä ylärajaa.
jne. jne. jne.

Eihän noiden eri toimintamallien perusteella voi ketään narsistiksi väittää, mutta oma kokemus ja osa alan kirjallisuudesta väittää että jos tollaisille herkistyy, niin noita toimintamalleja voi tunnistaa tosi nopeasti muihin verrattuna. Jotain vähän sen tyyppistä, että huomaa viikossa kuvion, jolle puolet muista ihmisistä on vielä puolen vuoden päästä sokeita ja toinen puolikas ihmettelee, että voivatko heidän havaintonsa todellakin pitää paikkansa.

6. Uskonnolliset yhteisöt keräävät rikkinäisä ihmisiä. Sairaalle narsismille uskonnollisen yhteisön johtajuus on lähes rajattoman vallankäytön, palvotuksi pääsemisen yms. mahdollisuus.

Hyvin vaikea tilanne. En itse kuitenkaan näe syytä uskonnollisuudessa vaan siinä että rikkonaisia ei ikinä saisi altistaa narsistien vaikutusvallalle.

Myös vertaistukiryhmissä pitää olla sellaista valvontaa jolla voidaan estää sairaan narsismin vapaa operointi niissä.


Hyvää keskustelua tärkeästä asiasta haluaisin nähdä...

Kuin myös.

Aihepiiri kun on vähän sellainen, että vailla omakohtaista kokemusta, pelkän tiedon tasolla noi asiat eivät selittämällä kunnolla aukea ja omakohtaista kokemusta omaavien kesken asia voi aueta puolesta sanasta ilman isompaa selittelyä, niin hedelmällinen keskusteleminen ei aina ole mahdollista.
 
Viimeksi muokattu:
Kannalla oman korteni kekoon.

Itse kärsin joku vuosi sitten lievistä PTSD oireista. Olin hyvin ärtynyt kotona, levoton mkään ei oikein tuntunut miltään. Oireita hoidon perus suomalaiseen tyyliin olutta unilääkkeeksi.Ei paljoa mutta vapailla melkein joka ilta pari. Tätä kesti noin vuoden kunnes sattumalta tajusin mistä on kyse. Onneksi ongelma oli aika lievä ja korjaantuu työparin ja -kavereiden kanssa juttelemalla. Saunassa toki ja pikkukaasussa. Ei siis ihan tyylipuhdas terapia mutta oon kunnossa se riittää mulle, tällähetkellä.


Semihin haluan kiinnittää huomiota on jo aiemmin mainitsemani stressin kumuloiva vaikutus. Mulla oli tuolloin takana töissä noin vuoden mittainen kaksi jonka aika löytäsin useita vainajia ja vaikeasti loukkaantuneita. Sinällään nyt jälkeenpäin ajateltunakin ei yksikään ollut se triggeri, normaalia ensohoitajan arkea ongelmaksi muodostui etten ehtinyt käsitellä entistä kun olin jo uudessa tilanteessa. Tämä kumuloitava vaikutukseen ei pelastus ja eh alalla ole vielä herätty. On akuutti tilanteeseen defusingia ja debruefinkiä vähän myöhemmin mutta laaja kuva uupuu.


Eipä kyllä muuta.
 
Kuinka hyvin Suomessa saa nykyään hoitoa kun kertoo oireistaan?

Koska hyvin iso osa apua tuovista asioista on muuta* kuin hoitoa, niin vastaan enemmän avun kuin hoidon näkökulmasta:

Avun saamiseen taitavat vaikuttaa myös nämä:
- Tunnistaako oman avuntarpeensa?
- Tunnustaako sen?
- Osaako tai haluaako ottaa sen vastaan?
- Kelle juuri se apu sopii?
- Minkä verran kohdistaa apuun itsetorpedointia?
- Osuuko apu siihen aikaikkunaan jossa siitä on apua?
- Tukeeko elämäntilanne apua vai toisinpäin.

Joskus apua voisi olla enemmän kuin kykyä antautua muiden autettavaksi.



* Vertaistuki, läheisten tuki, oma-apu, tieto, terapia, parantavat kokemukset, henkilökohtainen kyky läpielää asiat uudelleen parantavalla tavalla, sielunhoidollinen tuki, luonto, sauna sun muu sensorisesti auttava, mahdollisuus karsia muita kuormia...
 
Se mihin haluan kiinnittää huomiota on jo aiemmin mainitsemani stressin kumuloiva vaikutus.

Jos stressi alkaa lapsuudesta ja/tai kestää vuosikymmeniä, niin sitä kumuloituvaa vaikutusta ei välttämättä edes huomaa.

Normaalin elämän normaalia arkea normaalein tuntein normaalilla toimintakyvyllä mutta muilla ihmisillä näyttää olevan vähän helpompaa eivätkä ne juutu ja epäonnistu samoissa asioissa samoilla tavoilla.

Toisista yhtä "normaaleista" voi ajan mittaan tulla se sosiaalinen lähipiiri, joka syystä tai toisesta eroaa muusta yhteiskunnasta. Varmaan siks että yhteiskunta jäsenineen on niin kummallinen ja epänormaali.

Joskus sitten tajuaa asian, toisen, kolmannen...
 
Koska hyvin iso osa apua tuovista asioista on muuta* kuin hoitoa, niin vastaan enemmän avun kuin hoidon näkökulmasta:

Avun saamiseen taitavat vaikuttaa myös nämä:
- Tunnistaako oman avuntarpeensa?
- Tunnustaako sen?
- Osaako tai haluaako ottaa sen vastaan?
- Kelle juuri se apu sopii?
- Minkä verran kohdistaa apuun itsetorpedointia?
- Osuuko apu siihen aikaikkunaan jossa siitä on apua?
- Tukeeko elämäntilanne apua vai toisinpäin.

Joskus apua voisi olla enemmän kuin kykyä antautua muiden autettavaksi.



* Vertaistuki, läheisten tuki, oma-apu, tieto, terapia, parantavat kokemukset, henkilökohtainen kyky läpielää asiat uudelleen parantavalla tavalla, sielunhoidollinen tuki, luonto, sauna sun muu sensorisesti auttava, mahdollisuus karsia muita kuormia...
Ensimmäinen ja toiseksi viimeinen kysymys ovat tässä ratkaisevia oman kokemukseni mukaan... kestää kauan, vuosia, ymmärtää että jotain on edes vialla. Siitä vielä vuosia kunnes tulee paniikkikohtauksia kadulla, istumista jalkakäytävällä, itkukohtauksia ja muuta. Tässä vaiheessa ei vieläkään ollut mitään aavistusta mistä helvetistä on kysymys, laitoin krapulan piikkiin, tai pyörällä kiilaajan, tai autontorvella tööttääjän... siinä vaiheessa kun alkoi tilanne jotenkin hahmottua oli kuoppa jo aika syvä.
Lukemieni mielenterveyshoidollisten artikkeleiden mukaan 10 vuotta on tyypillinen aikajänne ennenkuin PTSD alkaa edes ilmentyä, minkä johdosta sitä on hyvin vaikea yhdistää aluksi yhtään mihinkään elämäntapahtumaan, varsinkin kun oireilu on samaan aikaan melko hajanaista (manifestoituu eri tavoin) ja hyvin yllättäen aggressiivista (toimintakyky katoaa välillä täysin, vääristynyt tilannekuva. Avun tarjoajat nähdään välittömänä uhkana).
 
Tunnen yhden suurilapsisen perheen, jonka vaiheita saattoi verrata keskitysleirikauhuihin, kunnes vanhemmat menivät väkivaltaisesti manan majoille. Sisaruksista kaksi teki itsemurhan nuorina ja kaksi kärsii vakavista mielenterveyden ongelmista mutta kaksi on menestynyt elämässä enkä ole kyllä tavannut kovapintaisempia tyyppejä. Eivät pelkää mitään. Tosin välillä vaikuttaa siltä, ettei heillä ole mitään muuta tunne-elämää kuin satunnainen leimahtava viha.

Yksilöllisiä eroja taitaa olla. Samassa vedessä viihtyvät siika ja muikku.
 
Lukemieni mielenterveyshoidollisten artikkeleiden mukaan 10 vuotta on tyypillinen aikajänne ennenkuin PTSD alkaa edes ilmentyä, minkä johdosta sitä on hyvin vaikea yhdistää aluksi yhtään mihinkään elämäntapahtumaan, varsinkin kun oireilu on samaan aikaan melko hajanaista (manifestoituu eri tavoin) ja hyvin yllättäen aggressiivista (toimintakyky katoaa välillä täysin, vääristynyt tilannekuva. Avun tarjoajat nähdään välittömänä uhkana).

Täysin vailla tutkimustiedon tukea väitän tosta aikajänteestä näin:

Kun trauman syntymekanismi on sellainen, että ihmisen ihmisen itsesuojelumekanismit vaurioittavat häntä itseään pelastaessaan hänet fyysisen tai sosiaalisen kuoleman uhkalta, niin se vaurio "koteloituu".

Se tuottaa koteloituneena vahinkoa. Se pysyy kotelossaan niin pitkään kuin ihminen ei voi voi läpielää niitä selviämistarpeen takia sivuun painettuja asioita. Jos resurssit eivät riitä, niin kotelo on ja pysyy. Eikä siitä pääse eroon niin pitkään kuin se on.

Jos elämäntilanne muuttuu niin, että ihmisellä onkin käytössään riittävästi resursseja kotelon avaamiseen, niin se lähtee aukeamaan. Ainakin osa paskalastista leviää syliin.

Tyypillisesti ne uudet/kasvaneet resurssit tarkoittavat turvallista, vakiintunutta parisuhdetta. Joskus harvemmin voi olla muunlaista elämän kuntoon saamista.

Sitten kun kotelo lähtee aukeamaan, ei elämä oikein voi edetä siihenastisten suunnitelmien mukaan. Voi olla parempi pysäyttää ja karsia kaikki minkä voi ja purkaa se tunkio kokonaan. Siihen menee muutama vuosi.

Jos tunkiota ei pura, niin koteloituneet ongelmat säilyvät kotelossaan hyvässä kunnossa. Jos sen purkaa, niin vaikeat jutut muuttuvat muistoiksi ja aloittavat haalistumisen.

Vika ei missään nimessä ole kummassakaan parisuhteen jäsenessä eikä yleensä elämäntilanteessa. Asiat ryöpsähtävät esiin juuri siksi, että tilanne on parantunut.

Jos jutut koittaa painaa piiloon silloin kun ne ryöpsähtävät pintaan, niin voi päätyä toistamaan samaa kuviota aina uudelleen ja uudelleen ja... mahdollisesti ihmistä tai elämäntilannetta vaihtaen. Ja se ei oikein toimi.
 
Jos elämäntilanne muuttuu niin, että ihmisellä onkin käytössään riittävästi resursseja kotelon avaamiseen, niin se lähtee aukeamaan.
Kirjaimellisesti näin tapahtui, uskoakseni. Mutta elämänhallinnan rapautuminen oli niin vaatimatonta ja vaivihkaista etten edes huomannut sitä, tai huomioinut on ehkä parempi sana. Ahdisti ja vitutti mutta se nyt on joskus ihan peruselämää.
En yksinkertaisesti tunnistanut miten vakavaksi tilanne voisi tulla, koska oli kirjaimellisesti "nolla kokemus" mistään psykologisista ongelmista aikuisiällä. Lapsena nyt pelotti möröt, pimeä saunapolku ja kaikki mahdollinen Ronja Ryövärintyttärestä lähtien, aikuisena armeijan jälkeen ei pelottanut pahemmin mikään.
Kyse ei ollut hubriksesta tai egosta, en vain ajatellut että tälläistä voisi tapahtua meikäläiselle, koska olin ihan peruslaatuinen valkokaulustyöläinen...

literally "nothing special".
 
LINKKI


Viisi vuotta Talebanin vankina ollut amerikkalaissotilas myönsi sotilaskarkuruuden
Yhdysvallat vaihtoi vangitun sotilaan 2014 viiteen Taleban-johtajaan. Vaihto raivostutti sekä Yhdysvalloissa että Afganistanissa.

VIISI vuotta ääri-islamilaisen Talebanin vankina Afganistanissa ollut yhdysvaltalainen Bowe Bergdahl on myöntänyt, että hän joutui vangiksi sotilaskarkuruuden takia.

Alun perin Bergdahl kertoi joutuneensa vangiksi kesäkuussa 2009, kun hän jäi jälkeen sotilastovereistaan partiomatkalla Paktikan maakunnassa Itä-Afganistanissa.

Hänen yksikkönsä sotilaat ovat kertoneet toisenlaista tarinaa. Heidän mukaansa hän jätti aseensa bunkkeriin ja käveli pois.

31-vuotias armeijan kersantti myönsi rikoksensa maanantaina sotatuomarille Pohjois-Carolinassa. Hän sanoi ymmärtäneensä, että lähteminen vartiopaikalta oli lainvastaista.

Bergdahl sanoi joutuneensa vangiksi vastoin tahtoaan, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Maksimirangaistus sotilaskarkuruudesta on viisi vuotta vankeutta. Lisäksi häntä syytetään harvinaisesta rikoksesta, ”huonosta käytöksestä vihollisen edessä”. Rikosnimike pitää sisällään monenlaisia rintamalla tehtäviä rikoksia, ja maksimirangaistus on elinkautinen.

BERGDAHLIN kadottua häntä etsittiin kuukausien ajan. Hänen vapautumistaan vastaan Yhdysvallat vapautti toukokuussa 2014 viisi korkea-arvoista Taleban-johtajaa.

Vankienvaihdosta oltiin raivoissaan sekä Yhdysvalloissa että Afganistanissa.

Varsinkin republikaanipoliitikot syyttivät presidentti Barack Obamaa siitä, että Bergdahlista maksettiin liian kova hinta. Yhdysvaltain sotilaiden pelätään joutuvan sieppausvaaraan, jos Yhdysvallat tiedetään halukkaaksi solmimaan sopimuksia sotavangeista.

Kun Bergdahl palasi vankeutensa jälkeen Yhdysvaltoihin, armeijan terveysviranomaiset totesivat, että hänellä oli epäillyn rikoksen aikana ollut mielenterveysongelmia ja palattuaan traumaperäinen stressihäiriö.

Bergdahlin asianajajat ovat ilmaisseet huolensa, että hän ei saa reilua oikeudenkäyntiä, koska presidentti Donald Trump arvosteli häntä viime vuoden vaalikampanjassaan. Trump kutsui Bergdahlia muun muassa ”kelvottomaksi petturiksi, joka olisi pitänyt teloittaa”.
 
LINKKI


Viisi vuotta Talebanin vankina ollut amerikkalaissotilas myönsi sotilaskarkuruuden
Yhdysvallat vaihtoi vangitun sotilaan 2014 viiteen Taleban-johtajaan. Vaihto raivostutti sekä Yhdysvalloissa että Afganistanissa.


Se stressihäiriö tuli vankina olosta ja vangiksi hän joutui, koska oli paskahousu.
 
Se tuottaa koteloituneena vahinkoa. Se pysyy kotelossaan niin pitkään kuin ihminen ei voi voi läpielää niitä selviämistarpeen takia sivuun painettuja asioita. Jos resurssit eivät riitä, niin kotelo on ja pysyy. Eikä siitä pääse eroon niin pitkään kuin se on.

Jos taitoa ei ole eikä oikeasti aikaa, koteloiminen on tavallista. Joillakin meillä on kyky heittää kylmästi hiekkaa elämän raatojen päälle ja jatkaa eteenpäin kohti auringonlaskua ilman suuria haittoja.

Joillakin mailla on resursseja. Mitä teki suomalainen reservivänrikki tullessaan sodasta? Hän ajoi poikki polviin ulottuvan parran ja meni jatkamaan opintojaan lyseon toiselle luokalle.
 
Se stressihäiriö tuli vankina olosta ja vangiksi hän joutui, koska oli paskahousu.
"armeijan terveysviranomaiset totesivat, että hänellä oli epäillyn rikoksen aikana ollut mielenterveysongelmia"

Onko Mielenterveysongelma jos paska menee housuun? Menikö mielenterveysongelman takia ensin paska housuun ja sitten joutui vangiksi? Ei tuossa kyllä kerrottu että hänellä olisi ollut paska housussa. Taidat vaan tulkita oman arvauksen mukaan?
Itse vastaavanlaisessa tilanteessa kokisin turvallisemmksi pysyä omien joukossa, kuin talebanin tyyppiselle joukolle antautumaan. Siihen ei rohkeuteni riittäisi.
Mutta meitä on moneksi, kuten myös mielenterveydellisiäkin ongelmia.
 
Mahtaa olla tosipaskaiset suhteet muihin omassa porukassa oleviin jos mielummin riskeeraa joutua vangiksi talibaneille.

Kersanttimies, joten ei ehkä mikään simputuksen uhri. Luultavasti moniongelmainen. Mutta viisi vuotta talebanien käsissä tuo kyllä stressitasot varmasti huippuun.
 
Viimeksi muokattu:
En kyllä olisi kokenut mitään halua joutua Talebaanien käsiin.... Niiltä olisi voinut odottaa samanlaista käsittelyä kuin vangituille venäläisille olivat antaneet.. Eli nyljetty ja jätetty aurinkoon "kuivamaan".

https://www.poetryloverspage.com/poets/kipling/young_british_soldier.html

If your officer's dead and the sergeants look white,
Remember it's ruin to run from a fight:
So take open order, lie down, and sit tight,
And wait for supports like a soldier.
Wait, wait, wait like a soldier . . .

When you're wounded and left on Afghanistan's plains,
And the women come out to cut up what remains,
Jest roll to your rifle and blow out your brains
An' go to your Gawd like a soldier.
Go, go, go like a soldier,
Go, go, go like a soldier,
Go, go, go like a soldier,
So-oldier of the Queen!
 
Viimeksi muokattu:
Kannalla oman korteni kekoon.

Itse kärsin joku vuosi sitten lievistä PTSD oireista. Olin hyvin ärtynyt kotona, levoton mkään ei oikein tuntunut miltään. Oireita hoidon perus suomalaiseen tyyliin olutta unilääkkeeksi.Ei paljoa mutta vapailla melkein joka ilta pari. Tätä kesti noin vuoden kunnes sattumalta tajusin mistä on kyse. Onneksi ongelma oli aika lievä ja korjaantuu työparin ja -kavereiden kanssa juttelemalla. Saunassa toki ja pikkukaasussa. Ei siis ihan tyylipuhdas terapia mutta oon kunnossa se riittää mulle, tällähetkellä.


Semihin haluan kiinnittää huomiota on jo aiemmin mainitsemani stressin kumuloiva vaikutus. Mulla oli tuolloin takana töissä noin vuoden mittainen kaksi jonka aika löytäsin useita vainajia ja vaikeasti loukkaantuneita. Sinällään nyt jälkeenpäin ajateltunakin ei yksikään ollut se triggeri, normaalia ensohoitajan arkea ongelmaksi muodostui etten ehtinyt käsitellä entistä kun olin jo uudessa tilanteessa. Tämä kumuloitava vaikutukseen ei pelastus ja eh alalla ole vielä herätty. On akuutti tilanteeseen defusingia ja debruefinkiä vähän myöhemmin mutta laaja kuva uupuu.


Eipä kyllä muuta.

Erittäin hyvin sanottu veliseni.
Väitän, että tuo kumuloituva kuorma on se joka on ajanut monta ensihoitajaa ja palomiestä mierontielle. Me emme ole vain tunnistaneet sitä. Eikä kyse ole edes aina kuollesta ja pahoin loukkaanuteista. Ensihoitaja näkee koko ajan kurjuutta, toivottomuutta ja kaikkea ihmiselon nurjaa puolta, se ei voi olla vaikuttamatta ihmiseen sen punaisen paidan sisällä.
Omalla kohdalla pelastukseni on suuri suu ja kyvyttömyys ymmärtää, ettei työkaverit jaksa kuunnella:p
 
...tuo kumuloituva kuorma...

Omalla kohdalla pelastukseni on suuri suu ja kyvyttömyys ymmärtää, ettei työkaverit jaksa kuunnella:p

Ketjussa kirjoittaneet palomiehet ja ensihoitajat ovat auttaneet ainakin meikää hoksaamaan, että "ai niin, nää ja noi ja ne jutut kans".

Jos on jonkin suhteen kohteena, niin on helppo huomata se omaan elämään liittyväksi. Mutta jos asioita tapahtuu muille niin ettei itse ole tekijä eikä kohde, niin siinähän voi sortua suhtautumaan asiaan niin ulkopuolisena, kuin koko juttu ei liittyisi oman elämän kuvioihin mitenkään.

Jos on tottunut näkemään vain oman maailmansa, niin ehkä pelastukseksi voi koitua sekin ettei tajua ajoissa tilanteen toivottomuutta. Jaksaa kun ei muutakaan mahdollisuutta näe. Jatkaa johonkinpäin siksi että pysähtymiseen tarvittavat taidot puuttuvat. On hyväntahtoinen vaikka ihan silkkaa kusipäisyyttään.

Aukeneekohan näin kummallinen ajatus kellekään?
 
Sanoisin että pahin altistava narsisti
on joku lähiomainen.
Jompikumpi vanhemmista tai puoliso
koska näiden narsistisen toiminnan
syitä on vaikea hahmottaa.
Itsellä kokemusta narsisti-isästä n.62v
Lapsuudessa ei millään käsittänyt
isän toimintoja tai puheita/reaktioita
itseä kohtaan, tuntui pahalta ja hämmentävältä.
Ehkä juuri siksi muutin omilleni heti kun kykenin ja pääsin narsistin vaikutusvallasta pois.
Senverran isästäni otin opiksi että päätin ettei minusta tule koskaan
samanlaista isää lapsilleni.
No minulle on siunaantunut neljä mukulaa ja minusta on tosi mukavaa kun he pitävät yhteyttä ja poikkeavat silloin tällöin täällä maalla.
Toisin on isälläni 88v, hän soittelee silloin tällöin ja ihmettelee miksen oo soitellu tai käyny, narsistihan on täydellinen mikään ei voi johtua hänen toiminnastaan tai sanomisistaan.
Seuraavassa luettelossa on minusta hyvin kuvailtu narsistin toimintaa.
Jonkun tutkijan kirjoutuksesta lainattu.

Narsistit tekevät puheissaan selväksi, että he ovat hyvin tietoisia ihmisten eri statuksista eli arvoasemista. He viittaavat usein omaan tai muiden ihmisten statuksiin tai siitä kieliviin tunnusmerkkeihin, kuten rikkauteen tai korkeaan asemaan.
Hierarkkinen ajattelutapa
Narsisti asettaa ihmisiä, paikkoja ja muita asioita hierarkkisesti matalasta korkeaan arvostamansa piirteen mukaan.
Hänellä on taipumus olla huomaavainen ja ystävällinen niitä kohtaan, joita pitää arvoasteikossa korkeammalla.
Niitä, ketkä ovat arvoasteikossa matalalla, hän saattaa halveksia, kohdella julmasti tai jättää kokonaan huomiotta.
Narsisteilla on myös taipumusta ajautua keskinäisiä valta-asemia koskeviin riitoihin arvoasteikollaan suunnilleen samalle viivalle asettuvien kanssa.
Arvottaminen tarkoittaa myös sitä, että narsisteilla on tapana tehdä jatkuvaa paremmuutta ja asemaa koskevaa vertailua ihmisten, paikkojen ja muiden asioiden välillä.
Perspektiivejä yksi
Narsisti näkee maailman vain omasta perspektiivistään. Maailmankuva on tältä osin hyvin samanlainen kuin aivan pienten lasten.
Narsistin on vaikea ymmärtää, että kahdella ihmisellä voi olla erilaiset, mutta silti yhtä hyvin perustellut näkemykset jostakin tietystä aiheesta.
Jos on narsistin kanssa eri mieltä jostakin aiheesta, hän olettaa, että hänen väitetään olevan aiheesta väärässä. Hän voi ottaa eri mieltä olemisen mielipiteen ilmauksen sijaan henkilökohtaisena hyökkäyksenä.
Tuntee herkästi, että häntä loukataan tai kohdellaan väärin
Narsisti on hyvin herkkä loukkaantumaan. Jos hän tuntee, että häntä on loukattu, hän olettaa, että toinen ihminen on loukannut häntä tarkoituksella. Narsisti on viaton uhri ja se toinen vihamielinen ja pahaa tarkoittava hyökkääjä.
Valtavat mittasuhteet saavat vihan ilmaukset
Narsisti voi suuttua asioista, joita useimmat ihmiset pitäisivät vähäpätöisinä. Raivon ja vihan voimakkuus voi vaikuttaa tilanteeseen nähden täysin ylimitoitetulta.
Mahtailevuus ja muiden väheksyminen
Mahtailevuus ja itsensä korostaminen yhdistettynä jonkun toisen väheksymiseen on yksi narsistin tavoista reagoida, kun joku saa hänet tuntemaan itsensä vähempiarvoiseksi tai epäonnistuneeksi.
Äärimmäisyydet kielenkäytössä
Kaikki on joko täydellistä, mahtavaa ja erityistä, tai täysin päinvastoin, huonointa ja pahinta koko maailmassa.
Empatian puute
Narsisti sanoo ja tekee muita ihmisiä loukkaavia asioita, mutta ei näytä välittävän aiheuttamastaan mielipahasta.
Jos häntä huomauttaa tästä, hän saattaa joko vähätellä sanomisiaan ja tekemisiään tai käydä vastahyökkäykseen.
Julma kielenkäyttö muista ihmisistä
Moni narsisti käyttää kieltä tavalla, joka on muiden mielestä julmaa ja sopimatonta. Narsisti saattaa sanoa ääneen sen, mitä muut ehkä ajattelevat, mutta pitävät sisällään, koska eivät halua loukata.
Kyvyttömyys pyytää anteeksi ja myöntää virheensä
Narsistin itsetunto ei ole tarpeeksi vakaa, jotta hän voisi myöntää virheensä ja pyytää anteeksi. Hän ei kestäisi sitä häpeän määrää.
Narsisti voi myös syvällä sisimmässään uskoa, että jos hän myöntää virheensä, muut voivat käyttää tilannetta hyväkseen halventamalla ja nöyryyttämällä häntä

Tunnistan kaiken tämän toiminnan
parhaiten(Ikävä kyllä) tuntemastani narsistista.
Onneksi en kuulu ymmärtävään sukupolveen sillä silloin olisin varmaan seonnut enempi kuin nyt.
Narsisti aviopuolisosta voi erota, samoin työpaikkaa voi vaihtaa jos on sattunut narsisti pomoksi mutta kun on valinnut vanhempansa ja väärin niin
heitä on vaikea vaihtaa.
On parempi pitää riittävän pitkää väliä.

Juohtuipa mieleen kun oli narsisteista
puhetta tuossa edellä.
Suis
 
Tässä kuvia Israelista, kun kahvila poksahti itsemurhapommittajan toimesta 90-luvulla. Oltiin kaverin kanssa juuri menossa ohi (otti nuo kuvat, työskenteli Magen David Adomissa eli Punaisen ristin vastineessa) ja olin mukana kanniskelemassa loukkaantuneita. Jotkin asiat vaan jää mieleen, muistan aina tuon tummatukkaisen naisen lattialla jälkimmäisessä kuvassa. Päällisin puolin OK...ja sitten näkee, että sillä on naula päässä....

Ei tuollaista asiaa unohda kovin helposti.

fTRMKZh.jpg


UDVs8um.jpg
 
Back
Top